Part 11

_Pahuuden_ alku maa-ilmassa on _schoitan_ (saatana), vaikka sen toimittajana nyt on _Keremet_. Tämä jälkimäinen oli nim. alkujansa yli-jumalan poika, ja matkaeli maan päällä, jaellen ihmisille kaiken-kaltaista onnea ja menestystä. Vaan saatanan viettelyksestä ottivat ihmiset kerran, hänen näin matkustaessansa, ja murhasivat hänet. Peittääksensä tätä julmaa työtä murhatun isältä polttivat he ruumiin ja hajottivat siitä jääneen tuhkan tuuleen. Vaan murhattu ei sillä hukkunut. Mihin tätä tuhkaa lankesi maahan, siihen kasvoi puita ja niiden kanssa syntyi Keremetkin uudestansa henkiin, mutta ei yhtenä olentona niinkuin ennen, vaan sangen suuressa määrässä, niin että joka kylällä nyt on yksi, kaksi ja kolmekkin Keremet'iä, sitä myöten kuin suuri kylä on. Eikä Keremet nyt enää ollut se hyvän-tekevä yli-jumalan poika kuin ennen. Ihmisten paha-teosta häntä vastaan kostaa hän heitä nyt lakkaamatta siten, että heidän päällensä lähettää hengellisiä ahdistuksia ja ruumiillista kurjuutta ja heidän karjoillensa pahaa tekee. Hän asuu tavallisesti metsässä, vaan kuin metsä Tschuvaschin-maassa alkaa olla vähissä, niin nähdään joka kylän pelloilla yksi eli kaksi eli useampia pienempiä lehmus- eli tammi-lehtoja, jotka myös kutsutaan Keremet'iksi ja ovat jätetyt Keremet'in asua, sillä jos häntä asun-sian vähentämisellä hyvin rupeisi ahdistelemaan, nousisi hän raivoon. Muuten elää hän myös järvissä, lähteissä, veden-uurtamissa rotkoissa j.m. Jos kylä muuttaa, muuttaa Keremetkin, eli jos kylästä käsin tehdään uusi kylä, saapi se myös uuden Keremet'inkin emä-kylän Keremet'in pojista, sillä Keremet'it naivat ja sikeävät samoin kuin jumalatkin. -- Mutta schoitan itse, kaiken pahan alkaja, on Tschuvascheilta jäänyt unhotuksiin. -- Paitse Keremet'iä ovat pahoista hengistä vielä muistettavat _Esrel ja Iirih_. Edellinen on kuoleman henki, tappava halvauksella, jälkimäinen kiusaa ihmistä monilla taudeilla, niinkuin rokolla, kavilla, paiseilla, syyhelmällä, silmä-kipeillä j.n.e.

Vaikka, niinkuin sanottu on, enin osa Tschuvaschin kansaa tätä nykyä on ristittyä, ei se ole hylännyt näitä entistä jumaloitansa, joka nähdään siitäkin, että se vuosittain vielä kantaa niille _uhria_. Tavalliset uhri-teuraat ovat: hevonen, härkä, lehmä, lammas, hanhi ja kana. Uhrit ovat joko yhteiset, joissa koko kyläkunta eli useampiakin kyläkuntia ottaa osan, eli yksinäiset, yhdeltä hengeltä eli perhekunnalta tehtävät, ja toiseksensa kannetaan uhri joko jumaloille eli Keremet'ille. Tämän niinkuin uhrin laadun ja suuruudenkin määrää se niin-kutsuttu _Jomse_. Tämä sana on yhteen-liitetty sanasta _jom eli jomah_, puhe, lause, ja johto-päätteestä -se, joka tarkoin vastas suomen-kielistä päätettä -ri, vastaava siis jomse meillä taikuria, puhujaa eli tietäjää. Jos ketä on ravaisnut esim. taudin kohtaus, lähetetään heti jomsea hakemaan. Hän tutkii taudin syyt ja määrää uhriksi joko sille ja sille jumalalle eli Keremet'ille esim. mustan lampaan. Heti keitetään olut ja likimäisille sukulaisille annetaan tieto uhrista. Uhrin pitoihin tulevat kaikki puhtaissa vaatteissa ja syömättöminä. Nyt talutetaan lammas pihalla seisovan puun juureen ja tapetaan rukouksen pidettyä siinä. Lihat lyödään kattilaan, vaan nahka, pää ja sisälmykset kääritään yhteen myttyyn. Keitoksen joutuessa rukoillaan taas, ja syötyä poltetaan tämä mytty jumalalle ja tuhka hajotellaan tuuleen. Sitten käydään olutta ja viinaa juomaan, vieläpä tanssimaankin, jota iloa kestää talon varoja ja tilaisuuden luontoa myöten päivä eli useampikin. Keremet'ille tehtävä uhri on useammin tätä laatua, välistä vaan sillä eroituksella, että se tehdään itse hänen asun-paikassansa, jona tavallisesti on, niinkuin edellä sanoin, joku kylän seudussa kasvava lehto, vaan useasti myös paljas rotko. Lepechin kertoo päivä-kirjassansa, matkustaessaan lopulla mennyttä vuosi-sataa nähneensä Keremeti-lehdoissa suuret summattomat rakennukset, joissa uhria teki suuri joukko kansaa. Keremet'in palveleminen on siis, niinkuin sen jo ilmankin voi arvata, siitä ajasta tuntuvasti vähennyt. Paitse edellisen-laatuista uhria uhrataan Keremet'ille rahaakin, ollen hän tässä katsannossa joko _Hopea- eli Vaski-Keremet_ sitä myöten, kummanko laatuista rahaa hänelle on antaminen. Ja kuin nykyinen aika kaikessa viisastuu, niin on opittu Keremet'iäkin pettämään, sillä hopea-rahan siaan annetaan hänelle vaan rahan-muotoisia tina-suiluja, ja hevois-uhrin siaan, jota hän luonnossa nyt enää ei koskaan saa, täytyy hänen tyytyä pieneen hevosen kuvaan, tehty renikka-taikinasta. Näitäkään vähiä uhria saa hän harvoin rauhassa nauttia, sillä Venäläiset keräävät ne heti uhraajien jälestä itsellensä, ja minun täytyy itsestänikin tunnustaa, että kerran autoin venäläistä poika-parvea Keremet'in-varkaudessa, joka asui vanhassa tammessa, jolloin saalis oli tammen juurilta ja ontoista löydettyä hopea-rahaa 45 kop., koko joukko enemmän eli vähemmän homehtuneita renikka-konia, joka tavara jäi poikain osaksi, ja noin pari-kymmentä kappaletta rahan-muotoisia tina-suiluja, jotka minä pidin.

Korskeampi on yhteinen uhraus, jonka kylä eli useammat kylät yhdessä tekevät. Tavallista tämmöistä uhrausta on kaksi vuodessa, nim. ensimäinen touvon tehtyä, Pietarin päivän alla, joka uhri toimitetaan hyvää vuoden-tuloa jumaloilta saadakseen, ja toinen myöhä-syksyllä, noin marras-kuun lopulla, kiitos-ubri viljan edestä. Edellisen uhrin aika oli juuri minun Ischaakissa oloni aika, mutta minä sainkin kuulla, että kylässä sitä vasten kannettiin rahaa, ja olin eri lähettiläisten kautta kokenut saada tietää päivän määrää, jolloin uhri oli tapahtuva, ymmärsivät Tschuvaschit nämä kuitenkin saattaa väärille jälille, niin että juhla jo oli ohitse, kuin minä valmistauduin sitä katsomaan. En tiedä lienevätkö tämmöiset käytökset, jotka eivät ole juuri soveljaat Kristin uskoa juurruttamaan vasta-käannetyssä kansassa, vaan asetuksissa kielletyt eli ei, se vaan on varma, että uhri-teurasten ostoon kerätystä rahasta osa menee paikkakunnan papin ja virka-miesten lakkariin, ja seuraavasti ajattelee rahvas, että jos vielä sallisi jonkun oudon herras-miehen, niinkuin minä olin, uhria näkemään, niin olisi siitä sitte vaan uusi rahan-reikä häntä lahjoessa vaiti olemaan. Vahinkoni tästä ei kuitenkaan ollut kovin suuri, sillä menetys tämmöisessä tilassa on jo kylläksi tuttu. Seuraavalla tavalla kertoo eräs omin silminsä nähnyt tschuvaschilaisen kevät-uhrin.

"Noin 8 virstan paikoilla Isenevan kylästä oli lammikon vieressä olevaan rotkoon paikka rakettu rukousta ja uhria varten, jonne noin kello 9 paikoilla aamua kymmenestä kylästä matkusti Tschuvascheja yksinänsä, ilman vaimoitta. Minä tulin paikalle juuri kuin ripustivat kattilat tulelle, kantoivat vettä ja valmistihet tappamaan uhri-teuraita; muutamia lehmiä, pari kymmenkuntaa lampaita ja useampia koti-lintuja oli valmistettu teurastettavaksi. Kaikki nämä teuraat ostetaan uhria varten kerätyllä rahalla ja ilman vähintäkään tinkimistä; min myöjä kysyy, sen he antavatkin, ja tinkiminen uhriksi ostettavan kaupassa luetaan suurimmaksi synniksi."

"Kattiloiden tulelle pantua ja veden kannettua astui neljä vanhaa miestä keskelle rotkoa ja alkoivat lukea rukousta, anoen Toraa että hän siunaisi heidän uhrinsa. Kaikki läsnä-olevat seisoivat samalla tavalla alla päin ja sopottivat. Tämän lyhykäisen rukouksen lopetettua menivät ne neljä ukkoa karjan tykö ja heidän jälestänsä kantoi puoli kymmentä Tschuvaschia vettä ämpärillä. Ukot ottivat heiltä kukin vesi-ämpärin ja kaatoivat vettä joka lehmän ja lampaan selkään. Sen lehmän ja lampaan, jotka vedellä valettaissa värähtivät ja pyristikset, taluttivat eri paikkaan, Vaan ne, jotka seisoivat liikahtamatta, jätettiin aloillensa. Kaikki linnut veivät myös siihen paikkaan, jossa värähtänyt karja seisoi. Tschuvaschit luulevat nim., että se eläin, joka vedellä valettaessa seisoo liikahtamatta, on saastainen eikä kelpaa uhriksi; ja tämänkaltaista tyyntä eläintä eivät koskaan teurasta uhriksensa."

"Vedellä koettelemisen perästä syntyi hirmuinen veren-vuodatus: siinä tapettiin kolme lehmää, lampaat ja suuri joukko lintuja; toiset nylkivät nahkan päältä, ottivat sisälmykset ulos, kynivät linnut. Kaikki tämä tehtiin hyvin joutuisasti. Liha, hakattu suuriksi möhkäleiksi, oli yhdessä läjässä; päät, nahkat ja sisälmykset toisessa. Kuin vesi tulella olevissa kattiloissa rupesi kiehumaan, jaettiin liha kattiloita myöten ja suolaa lyötiin tarpeeksi asti päälle, vaan sisukset jätettiin paikalle."

"Näin saatuansa keittämisen asian toimeen valmistuivat Tschuvaschit taas rukoilemaan ja asettihet rivihin, noin kolmea kymmentä miestä pitkältä, ja yksi rivi seisoi toisensa takana; vaan ne neljä ukkoa toisten edessä. Lakkinsa piti jokainen vasemassa kainalossaan. Ukot alkoivat rukoilla, toiset heidän perästänsä puoli-ääneen, ja ukkojen tekemät liikenneet tekivät toiset tarkasti jälestä, milloin silmiänsä käsillä pyhkien, milloin kätensä taivasta kohti nostaen, milloin taas laskeutuivat polvillensa, kumarsivat maahan, eivätkä kaualle aikaa nostaneet päätänsä ylös; enimmän aikaa seisoivat kuitenkin yhdessä kohden, silmänsä alas luoden. Rukousta kesti niin kauvan, ett'en enempää malttanut sitä katsoa, vaan menin tammikkoon, söin aamuisen eväästäni, nukuin jonkun ajan, ja he yhä vaan rukoilivat, eivätkä lopettaneet ennenkuin kello 4 jälkeen puoli-päivän. Rukoilemisen päätettyä kiirehti nälkä Tschuvascheja ruoalle, he ottivat lihat kattilasta, kaatoivat liemen suuriin maljoihin ja söivät ahnaasti. Linnut olivat eri kattiloissa keitetyt ja syötiin atrian päättäjäisiksi."

"Ruokailtuansa rukoilivat he taas ja astuivat sitten suurissa joukoissa siihen paikkaan, johon teurastettujen eläinten päät ja sisälmykset olivat jättäneet. Luut kerättiin niini-mattoon ja viskattiin yhteen päiden kanssa. Sitten tekivät suuren tulen; päät, nahkat, sisälmykset ja luut panivat nyt roviolle ja lisäsivät tulta siksi, kunne kaikki oli tuhkaksi palanut. Sen tehtyä keräsivät tuhkan lapialla mattoon ja kantoivat sillä tammikkoon; ukko lapia kädessä astui jälestä ja tammikkoon tultua heitteli hän lapialla tuhkan tuulen mukaan menemään. Toinen ukko meni lähellä olevalle pellolle; hänen perästänsä kannettiin höyhenet syys-kylvöä vasten kynnettyyn paikkaan. Tässä laski ukko höyhenet ilmaan, joka tehdään siksi, että pelto antaisi hyvän kasvun. Vaan Venäläiset eivät anna höyhenien kauan maata pellolla; he ovat vaimojen ja lasten kanssa liki-seudussa varalla, ja Tschuvaschien pois-mentyä keräävät he tarkasti höyhenet itsellensä. Tällä käytöksellä loppuikin kevät-uhraus. Kotiin tultuansa juovat uhraajat muutamia päiviä armottomasti ja tällöin ei puututa tanssiakaan eikä muuta riemua."

Pakanallisen uskon kanssa alkaa nyt Tschuvaschin mielessä sekautua Kristin uskonkin päätteittä, ja ovatkin muutamat sen opista, niinkuin esim. oppi kolminaisuudesta, jumalan äitistä (nim. kreikan-uskoisilla) j.n.e. hyvin yhteen-menevät Tschuvaschien entisten luulojen kanssa. Olletikin vaikuttavat kertomukset kreikan-uskon pyhistä ja niiden ihme-töistä jalosti Tschuvaschien mielessä. Näistä pyhistä on se Venäjänkin kansalta hyvin mielitty ihmeiden-tekijä Nikolai erinomaisessa kunniassa Tschuvascheilla. Heitä ristimään alettaissa menneellä vuosi-sadalla tapahtui nim., että siinä kylässä, jossa nyt Ischaakin kirkko seisoo, uni-kakkiainen kolme yötä peräkkäin muutamalle Tschuvaschille neuvoi paikan, missä hän pelloltansa olisi pyhän Nikolain kuvan löytävä, ja kuin tämä ilmoitti unensa papille ja muulle rahvaalle ja peltoa ruvettiin miehissä kaivamaan, niin katso! pienoinen, vanha ja huonon-näköinen Nikolain kuva tulikin ilmiin. Halvan ulko-muotonsa rinnalla oli tällä kuvalla suuri ihmeitä tekevä voima, niin että sen ehdolla pian rakettiin iso ja komea kirkko, joka vieläkin seisoo paikalla. Kuulu tämän kuvan ihme-töistä, varsinkin tautien poistamisessa, ulkoni ulkonemistansa, niin että ei ainoastaan Tschuvaschit, vaan muutkin täkäläiset kansat, niinkuin Tscheremissit, Mordviinit ja itset Venäläisetkin pitkien matkojen päästä käyvät sitä kumartamassa niin ahkerasti, että mainitulla kirkolla rukoilemassa käyjien määrä vuosittain arvataan noin 15 tuh. hengeksi. Tschuvaschien kristillisen hartauden kanssa on mielet kuitenkin niin ja näin. Jumaluudessa ja yleisesti kaikissa henki-olennoissa ei hän näe muuta kuin maallisen onnen, niinkuin rikkauden, terveyden, lapsi-lykyn j.n.e. antajia eli hävittäjiä, ja jumalatansa ei hän palvele ja tottele, niinkuin kristitty ja mahometiläinen, ansaitakseen tulevaisen onnellisen elämän, josta hänen uskossansa ei näy löytyneen aavistustakaan, vaan mainittuja maallisia lahjoja saadakseen eli maallisesta kurjuudesta päästäkseen. Kuin hän nyt jossa kussa tämmöisessä kurjuudessa on rukoillut ja uhrannut ensin Keremet'ille, sitten yhdelle eli useammalle omista jumalistaan, ja se ei ole auttanut, sanoo jomse, jonka neuvoja hän seuraa: "ota nyt ja käy Ischaakissakin ja tee uhri Vyrus-Toralle (Venäjän Jumalalle) eli Nikolai-Toralle, ehkä se päästäisi sinun taudistasi." Ja Tschuvaschi tulee, ostaa tuohuksen, asettaa sen pyhän Nikolain kuvan eteen palamaan ja ristii silmiänsä pari kertaa. Paitse tätä _uhraa_ hän vielä kirkollenkin jonkun vähän rahaa ja kylän ulko-portilla pylvään komerossa olevalle saman pyhän kuvalle palasen eli kaksi nisu-leipää, jota hän on ostanut kirkon oven edessä olevilta venäläisiltä kauppiailta. Varmaan auttanee Nikolai-Tora useastikin niitä, jotka häneltä apua etsivät, koska niiden määrä ei vähene, vaan surkeata on kuitenkin nähdä, miten Tschuvaschilais-rukan uhrin kanssa käypi. Uhrattu raha menee nim. kaikkein suurimmaksi osaksi pappien lakkariin, jotka vasten tavallisuutta rikastuvatkin tässä seurakunnassa. Ja uhratun leivän taas sieppaavat ihan uhraajan nenän edessä sen noin kahta kyynärää korkean pylvään komerosta joko kylän tähän tottuneet ja tällä elävätkin koirat elikkä ne näitä ei ujommat naakat. Vaan Tschuvaschi arvelee ehkä, niinkuin oikein onkin, että uhrin ottaja ei katso uhriin, vaan uhraajan sydämeen, ja näin katsoen, on se arvattavasti yhtä, jos uhrattu leipä jääpi Nikolai-Toran eteen eli sen koirat ja naakat syövät. -- Niinkuin jo sanoin, ei Tschuvaschien vanhassa uskossa näy löytyneen aavistustakaan tulevasta elämästä; sillä jos heillä olisi ollut ajatusta tästä, olisivat he varmaan kuvanneet itsellensä Manalan ja Tuonen niinkuin muutkin kansat ja, joka on vielä painavampi asia muistaa, olisi koko heidän suhteensa jumaloiden kanssa muodostunut aivan toisen-laiseksi. Kristin uskosta eli mahometiläisyydestä lainatuksi voimme siis päättää sen heissä tätä nykyä löytyvän luulon, että haudan takana oleva tulevaisuus on melkein yhtäläinen täkäläisen elämän kanssa, se vaan eroitusta, että siellä on kaikkea runsaammasti, että sotamiehiä ei tarvitse tehdä, lahjoja ei antaa virka-miehille j.n.e. Kuolleille panevat he sentähden mukaan rahaa, tupakkaa, piipun ja muita matkalla välttämättömiä tarpeita. Vuotisesti hautaus-maalla pitäessään kuolleidensa muistojaisia, joissa tiloissa ei puututa hirmuista juomista ja kaikenlaista irstaista vallattomuutta, lisäävät he näitä tarpeita, haudalle jättäen vaatekappaleita, työ-kaluja ja olletikin isot määrät syömä-aineita: viinaa, olutta, tupakkaa j.m. Tämmöinen tapa näyttäisi osoittavan rakkautta ja huolen-pitoa pois-menneitä heimolaisia kohtaan; vaan niin ei kuitenkaan ole, sillä kaikki nämä lahjat jätetään heille ainoastaan siitä syystä, että pysyisivät nykyisissä asunnoissansa, eivätkä tulisi entisiin kotihinsa rauhattomuutta tekemään. Kuolleita pelkääminen on Tschuvascheissa erinomaisen suuri, niinkuin tästä lahjojen antamisesta nähdään, ja näytäksen siinäkin, että jonkun kuoltua kaikki vainajan vaatteet viskataan metsään eli rotkoon, josta lähi-seudun Venäläiset ne itsellensä korjaavat samoin kuin he myös tarkasti silmällä pitävät Tschuvaschien kuolleiden-muistojaiset ja niin ikään hörymättä haudoilta korjaavat kuolleille jätetyn tavaran ja ruoan.

Tschuvaschien _runoelu_ ei ole kovin rikasta eikä erinomaisen ihanatakaan laatua. Kertoma-runoa en siinä ole tavannut alunkaan, ja sitä sen kanssa yhdistettyä loihtu-runoa ei Tschuvascheilla myöskään ole, ehkä vähän jomsensa kuuluvat muutamissa tiloissa käyttävän sanojakin. Tämä runoelu on ainoastaan laulu-runollista ja tuntuu minusta semmoisenakin hyvin poikkinaiselta. Runo ei tarkoin noudattele mitään mittaa, vaan nähtävä on kuitenkin sen lyhyt-pitkäinen luonto, niinkuin koko kielenkin samoin voi sanoa lyhyt-pitkäiseksi kuin esim. Suomen kieltä sanotaan pitkä-lyhyiseksi. Paitse tätä on Tschuvaschin runossa alku-myötäisyyskin tuntuva. Muistuttaen, että venäläiset kirjoittajat mainitessaan tämän kansan elantoa ovat päättäneet sillä laulua ei olevan ensinkään, eli korkeimmakseen myödyttäneet, että se laulaessaan hyräilee "mitä sylki suuhun tuopi," saan nyt tässä antaa muutamia näytteitä sen laulusta.

_Poikien lauluja_. 1. "Sata seitsemän-kymmentä hirttä vedin, tuvan tein, kaksi-toista ikkunaa hakkautin. Kahdesta ikkunasta itse olen katsova, kymmenessä ikkunassa kymmenen neitsykäistä on seisova, kerran katsovat ulos, toisen naurahtelevat. Kävin kylästä kylään, en yhtä täysi-kasvuista tyttöä löytänyt. Yhdessä kylässä näin yhden tyttölöisen; sen tahdoin ottaa, vaan rahaa ei ollut;[10] 'lähde kanssani!' tahdoin hänelle sanoa, Vaan uskallusta ei ollut." -- 2. "Metsästä metsään kävelin, kypsiä tuomen-marjoja en löytänyt; kylästä kylään kävelin, rakastavaista neitoa en löytänyt. Tuomen-marjaa tahtonet syödä, syö musta, leivän kanssa syödä on se hyvä; muuta marjaa tahtonet syödä, syö punainen, leivän kanssa syödä on se hyvä; neitoa tahtonet ottaa, ota kelta-tukkainen, yhdessä elää on se hyvä." -- 3. "Astuin, astuin tietä myöten, tulin synkkään metsään. Hakkasin pähkinäpuuta, siitä juoksi maito, ilman maidotta en leipää syö; hakkasin jalavata, siitä lensi mehiläinen, mehiläisestä mesi juoksi, ilman medettä en leipää syö. Astuin, astuin tietä myöten, tulin kylään, kylän koirat tulivat haukkumaan, kylän naiset mua kiini ottamaan; yhden valkea-tukkaisen neidon päälle laskin silmäni, tahdoin ottaa sen omakseni, isäni ei antanut rahaa, pappi ei antanut kirjaa." -- 4. "Meidän kylän tytöt, meidän kylän tytöt (hyppäävät) aidan yli kuin sudet, aidan yli kuin sudet. Toisen kylän tytöt, toisen kylän tytöt (menevät) aidan alatse kuin hiiret. Meidän kylän tyttöjä, meidän kylän tyttöjä, vedetään hevois-parilla, vedetään hevois-parilla. Toisen kylän tyttöjä, toisen kylän tyttöjä, vedetään sika-parilla, vedetään sika-parilla." -- 5. "Isäni antoi mulle mustan hevoisen; 'annas panen valjaisiin,' ajattelin kerran, tammiseksi pölkyksi muuttui koni! Isäni antoi mulle valkean lehmän; 'annas lypsän lehmän,' ajattelin kerran; koivuiseksi pölkyksi muuttui lehmä! Isäni antoi mulle punaisen lampaan; 'annas keritsen lampaan,' ajattelin kerran; punaiseksi lahoksi muuttui lammas! Isäni antoi mulle silkkisen vyön; 'annas vyötän vyölleni,' ajattelin kerran; niineksi muuttui vyö vyölläni! Isäni antoi mulle silkkisen nästyykin; 'annas sidon nästyykin vyölleni,' ajattelin kerran; vaahteren lehdeksi muuttui nästyykki." -- 6. "Pitkin tietä on mulla pelto; viljaa ei ole, siit' on huoli; mustan ruskea ruuna ompi; ei pysy tiellä, siit' on huoli; tyyni ja hiljainen vaimo ompi; ei puhu siististi, siit' on huoli." -- Nämä kolme viimeistä olkoot myös pilkka-runon näytteenä.

7. _Tyttöin laulu_. "Maan-tietä myöten uhkasin käydä, Venäläistä, Tatarilaista pelkäsin; kylän-tietä myöten uhkasin käydä, varkaita pelkäsin; peltoa myöten uhtasin käydä, tuulta, tuiskua pelkäsin; metsän läpi uhkasin käydä, karhua, sutta pelkäsin; kylän läpi uhkasin käydä, koiria pelkäsin; kylän vierusta uhkasin käydä, nuorta poikaa pelkäsin."

8. _Rekruutin laulu_. "Ah isäni, ah äitini, jos oisin hanhi-lintuna, oman kylän päällä mä lenteleisin. Jos oisin kylän porttina, kuin kyläläiset tulisi, mä itse aukeaisin, ja itse kiini menisin; jos oisin piha-porttina, isä äiti kuin tulisi, mä itse aukeaisin, ja itse kiini menisin. -- Kuu se paistaa maiden päälle, maat on meidän marssia; tähdet tuikkaa teiden päälle, tiet on meidän tallustaa. -- Huiskin tuiskin tuisku lentää, niinpä meidän hiukset;[11] hyssin tyssin vettä sataa, niinpä meidän kyyneleet; Volgaa pitkin jäitä juoksee, niinpä meidän ruumihit. -- Kedolla seisoo vanha tammi, se on meidän isämme; kedolla seisoo vanha koivu, se on meidän äitimme."

9. _Juoma-laulu_. "Isäni on laschman,[12] äitini on leivän-tekijä, vanhempi veljeni on golovana, keskimäinen veljeni on jämsikkänä, nuorin veljeni tynnörin-tekijä; vanhemman veljen vaimo laulun-laulaja, keskimäisen veljen vaimo tanssin-tanssija, nuorimman veljen vaimo kanteleen-soittaja, minä itse kauhan-kallistaja." (Tschuvaschit juovat nim. sekä olutta että viinaakin kauhalla).

Velvollisuuteni olisi tässä myös antaa yleinen katsanto Tschuvaschin kielestä ja sen heimolaisuudesta yhdeltä puolen Turkkilaisten, toisella Suomen kielien ja likimmästi Tscheremissin kielen kanssa. Vaan osittain on tämä kertomukseni jo ilmankin liian pitkäksi venynyt, osittain ei viimeksi mainitusta kielestä, varsinkin niiden niin-kutsuttujen Mäki-Tscheremissien murteesta, joka on Tschuvaschin kielen lähin naapuri, vielä löydy niin tarkkoja tietoja, että niille semmoisen vertaamisen luotettavasti voisi rakentaa. Sentähden jätänkin sen ja yleisesti kaiken puhumisen itsestä Tschuvaschin kielestä toiseen kertaan, ja lähden pian tästä ei kaukana elävien viimeksi mainittujen Tscheremissien kieltä tutkimaan. Kuinka kauan tämä toimitus tulee kestämään en vielä tiedä tarkoin sanoa; vaan ennen kahta kuu-kautta en taida mitenkään näistä tienoin selvitä.

Neljäs Kirja.

Kasan'issa 3 p. lokak. 1856.

Muutamia päiviä takaperin tänne palattuani saan kesällisistä matkoistani antaa seuraavan pienen kertomuksen.

Oloni tschuvaschilaisessa kirkon-kylässä Ischaakissa, joka kesti ummellensa kuusi viikkoa, oli niin yhden-karvallista, että sitä on vaikea kirjoittaa. Kylä, jossa on kolmeen neljään kymmeneen taloon, on pienen joen kallalla kahdessa osassa, siten että Venäläiset asuvat kirkon ympärillä kylän ylä-osassa, ja Tschuvaschit vähän alempana, likempänä jokea. Ympärinsä on pelto-lakeuksia, joiden yli silmä ei kanna; puita ei näe paljon muualla kuin kirkon-maalla ja pihoissa, järveä ei tapaa tässä seudussa missään ja joenkin on kesä niin kuivannut, että tuskin kylän hanhet löytävät sen pohjassa vähän savista vettä rypälöidäksensä. Suomen vilppailla lehto-rannoilla eläneelle minulle oli lämpimän helle kesä-kuun loppu-puolella ja koko heinä-kuun sitä hirmuisempi, kuin elo-hopea Reaumur'in lämpö-mittarissa yölläkään harvoin laskeusi 20:ttä pykälää alemmaksi, mutta päivillä oleksi 25 paikoilla ja nousi toisinaan 27:eenkin asti. Itikat, hyttiset, kirput ja luteet hyöstyivät sanomattomasti tässä helteessä, ja vilpastusta ei voinut muusta eikä muulloin saada kuin milloin ukkonen lähetti mustan pilven maata ja luonto-kappaleita virvoittamaan, jota kaikeksi onneksi tapahtui usein.