Part 8

Aix-les-Bains (lue: Aäkslebäng) on pieni kaupunki Etelä-Ranskassa, jossa asuu 8,800 Ihmistä, mutta kesällä käsittää se 40,000 vierasta. Elämä talvella kuuluu olevan kauhean ikävää, mutta kylpykautena (huhti-marraskuu) on se sangen vilkasta. Silloin tulvaa sinne maailman kaikista ääristä vieraita joko kylpemään tai huvittelemaan, hotellit, talvella suljetut, avataan jälleen samoin kuin kylpylaitoskin ja koko joukko kauppiaita siirtää kauppansa Nizzasta tänne kesäkaudeksi. Kylpylaitos, jossa etenkin luuvaloa parannetaan, on Ranskan valtion oma. Pääasiallisin parannuskeino on ryöppykylpy (dussi) massaasin kanssa yhdessä: kaksi miestä masseeraa potilasta samalla kuin lämmin rikkivesi luonnollisesta lähteestä kahden putken kautta valuu hänen ruumiinsa yli. Tämä parannuskeino, joka tuotiin Aix'iin Egyptistä Napoleonin retken kautta noin 100 vuotta sitte, tuntuu sangen hyvältä, varsinkin kun vesi siinä löytyvien eläimellisten ainesten kautta (baregine) on sangen liukasta. Tämän keinon ohessa löytyy muitakin etenkin n.s. Bertollet'in kylvyt, jotka osaksi vastaavat meidän höyrykaappeja, joko koko ruumista tahi jotakin sen osaa varten ja sitä paitse on erityinen laitos (Marlioz'issa) olemassa niitä varten, jotka potevat nenä-, kaula- tai kurkkutauteja. N.s. Massonatvettä käytetään sisällisesti. Voimistelua (Institut Zander) ja Nauheimkylpyjä annetaan myös erityisessä laitoksessa varsinkin sydäntautisille ja naistautia poteville. Vihdoin voipi kylpykauden loputtua mennä asumaan joko Corbières'en (700 metr.) tahi Mont Revard'in (1,545 metr.) ylängöille; varsinkin viime mainitussa paikassa on ilma erittäin puhdasta ja sinne pääsee tunnissa hammasradan avulla. Tämä on sangen miellyttävä paikka, mutta elämä tietysti siellä on vieläkin kalliimpi kuin Aix'issä, koska kaikki muonavarat ovat sinne korkeuteen kuletettavat. [Aix'issa maksaa olo 7-10 Smk vuorokaudessa (yksin kertainen mutta hyvä hotelli on Hotel national à 7-8 Smk). Kun kylpykausi kestää vähän yli 8 viikkoa (noin 28 p.) tekee hotellilasku noin 200 Smk, tähän tulee lisäksi lääkärin korvaus 50-60 Smk ja kylvyt (à 2:50 ynnä 1 Smk juomarahaa) 40-50 Smk, kaikkiansa vähän yli 300, noin 350-400 Smk. Parasta on säilyttää rahansa Credit lyonnais'en kassaholvissa (à 5 Smk kuukaudelta), josta ne vähitellen saapi nostaa, koska kylpylaitoksessa ei niistä vastata. Lääkäreistä suosittelen t:ri Forestieria, joka on käynyt Suomessa.] Jos paljon huvittelee, nousevat tietysti kulungit. Tilaisuutta tähän löytyy kyllä runsaasti, varsinkin noissa komeissa Cercle'ssa ja Villa de Fleurs'issa, jossa joka ilta on opera-, laulu- ja soittoesityksiä y.m. (ala-arvoistakin, kuten kasperiteaatteri, klovneja, kesytettyjä koiria ja m.s.); kaikki huvitukset näissä molemmissa laitoksissa maksavat yhteensä 40 Smk (tahi yksi päivä erikseen 3 Smk). Soittotaiteilijat niissä ovat sangen eteviä -- usein tulevat Parisin ensimmäiset kyvyt Aix'iin vierailemaan: harvoin lauletaan esim. trubaduurin jäähyväiset Leonooralle niin kauniisti ja liikuttavasti kuin minä kuulin sen Villa des Fleurs'issa ja erittäin hienosti esitti orkesteri ulkona m.m. Saint-Saens'in Henry VIII:en. Tahdon vielä tässä kertoa miten Ranskan kansallispäivää 14 p. heinäkuuta (Bastiljen hävityksen muistopäivää) vietettiin Cercle'ssä. Silloin oli siinä "concert patriotique" ja sisäänpääsy oli vapaa kaikille suureen teaatteriin. Cerole kuten koko kaupunki oli lipuilla ja köynnöksillä koristettu (illalla oli myös juhla-valaistus). Ensin soitettiin Tschaikovvskyn juhlamarssi, sitte soittokappale les Girondes, kaksi kansallislaulua ja kolme kansallistanssia, ja sen perästä "jouluilta" joka ensin esitettiin Pariisin kansallisessa soittoakademiiassa v. 1895 ja joka kuvaa erästä tapausta jouluiltana suuressa ranskalais-saksalaisessa sodassa. Molemmat viholliset joukot olivat toisiansa lähellä, kuullaan muutamia pyssyjen laukauksia; silloin muistaa äkkiä eräs ranskalainen sotilas, että on jouluilta, kun hän kuulee läheisen kirkonkellon lyövän 12 yöllä; hän rupeaa laulamaan vanhaa joululaulua ja kas vihollisenkin puolelta kuuluu laulua, se on niin kuin hetkeksi joku "Jumalanrauha" (trêve de Dieu) olisi päässyt vallalle noitten sotaväenjoukkojen välillä. Mutta se oli vaan hetkeksi, sillä kappaleen lopussa kuulee taas murha-aseitten paukuntaa! Sanat esitti sangen etevästi eräs lausuja ja niitä säesti orkesteri sekä mies- ja naisköörit. Itse kappale saavutti suurta mieltymystä ja lienee joku ilmaisumuoto saksalaisten ja ranskalaisten kesken nykyään vallitsevasta sovinnollisesta hengestä, vaikka muuten välistä kyllä vielä huomaa jälkiä vanhasta kilpailusta. Lopuksi laulettiin seisovalta Ranskan kansallislaulu orkesterin ja köörin säestyksellä ja Ranskan kolmiväristä lippua liehutetaan. Juhla oli arvokas; chauvinismia en voinut liioin huomata. -- Mutta ulkoluonnossakin voit Aix'in läheisyydessä löytää paljon huvitusta. Hauska on esim. matka sinisiintävällä Bourgetjärvellä, josta Lamartinekin Lac-nimisessä runoelmassa niin kauniisti laulaa. Silloin on laivalla mentävä aina Haute-Combe'en asti, jossa nykyisen italialaisen kuningassuvun esi-isät lepäävät. Sievin luonnon muodostus on epäilemättä Gorges de Sierroz, aivan lähellä kaupunkia, kapea viheriöivä sola, jota myöten pieni joki Sierroz juoksee; kun siinä kuljet höyrylaivalla, voi tuskin nähdä taivaan siniä, koska solan yläreunat melkein yhtyvät ja loput peittävät reunoilla kasvavat puut ja niiden lehvät. On niinkuin kulkisi manalassa Danten ja Vergelion veneessä. Maksaa myös vaivaa käydä Pont de l'Abîme'lla eli manalan sillalla, joka syvänteen yli kulkees lähes 100 metrin korkeudessa; oikein kauhistuttaa siitä ajaa vaunuilla yli. Ja ympärilläsi ja taustassa on sinulla matkallasi Savojen'in jylhät vuoret, jotka välistä ikäänkuin kohoavat toistensa yli. Olisin myös lähtenyt katsomaan kuuluisan Carteussi-munkkien luostaria, joka nyt on tyhjä ja joka noitten miljoonalahjotuksien kautta on tullut niin kuuluisaksi, mutta matka on hiukan pitkä ja kuumuus oli Aix'issa, kuten muuallakin Ranskassa, melkein sietämätön -- tavallisesti 31-32° varjossa. Silloin ei ole hauska tehdä pitkiä ulkomatkoja. Täytyi vaan hakea varjoa ja virkistystä Aix'in omasta pienestä, mutta sievästä puistosta.

Aix on rikkaitten varsinainen kylpypaikka ja paljon prameutta ja ylellisyyttä tuovat he mukanansa. Cerolessa ja Ville des Fleurs'issa näkee, kuten Monte Carlossakin pelipöytiä, jossa rahat kulkevat toisesta toiseen. Ja puistossa kuljeskelee joukko erittäin hienoja naisia tarjoten sulojansa sille, joka niistä maksaa. Vieressä istuu usein kerjäläinen, joka noilta rikkailta pyytää almuja. Oi, tätä maailmaa! Molemmat, niin erilaisina kuin ne esiintyvätkin, ovat yhtä kurjia, ovat samojen syvien rivien lapsia, jotka nurinkuriset olot ovat syösseet tähän kurjuuteen. Säälillä katselin molempia, tuota ylen kaunista naista ja tuota kerjäläisukkoa! Ja molemmat tekivät nähtävästi hyviä affääriä; siltä ainakin näytti. -- Työväestö Aix'issa, kuten Etelä-Ranskassa ja Etelä-Sveitsissä yleensä on italialaisia, jotka eivät omasta maasta saa toimeentuloansa. Sekin nurinkurista! Mutta katsoppas niitä ja varsinkin ranskalaista työväestöä ja puhuttele sitä, niin saat nähdä, millä itsetietoisuudella he huolimatta tuosta ympäröivästä ylellisyydestä esiintyvät. Muistan vielä elävästi viimekesäisestäkin Pariisimatkastani, miten eräs ranskalainen työmies käyttäytyi ceinturejunassa, aivan niinkuin hän olisi Ollut Ranskan tasavallan presidentti; mutta eri olot synnyttävät erilaisia ihmisiä.

Vaikka Aix'in kylpylaitos näkyy olevan aiottu kaiken maailman rikkaille ihmisille, täytyy kuitenkin Ranskan valtion kunniaksi tunnustaa, että se runsain määrin on myöntänyt tilaisuutta vähävaraisille ja työväestölle ottaa osaa näihin kylpyihin, jos kohta pääasiallisesti keväällä ja syksyllä.

Aix-nimi on lyhennys Aqvae Sextiae-sanasta -- jo roomalaisten aikana oli se tunnettu kylpypaikka. Jäännöksiä näistä roomalaisista kylpyrakennuksista tavataan nykyisen pension Chabert'in pihamaan alla: mahtavia muureja, pilareita, uimabasaiini (piscina), marmorilevyjä lattialla, höyryreikiä y.m. Ja vastapäätä nykyistä kylpylaitosta seisoo vielä suuri kaarirakennus, jonka "Lucius Pompeius Campanus" on pystyttänyt kuolleille perhejäsenillensä. Ja kaupungin pienessä museossa tapaat muitakin jäännöksiä entisiltä ajoilta, vieläpä nykyisiltäkin -- sinne on m.m. joutunut, Ranskan valtion lahjoittamana, V. Vallgrenin "Opheliakin", jota katselee vanhana tuttuna.

Kylpykauteni loppui ja kuumuus oli sen loppupuolella aivan kauhea. Mielihyvällä pyrin sen tähden ylemmille seuduille, Sveitsin vuoristoon.

Löytyy useampia parannuslaitoksia luuvaloa varten, kuten Vichy, Gastein, Wildbad y.m., mutta Aix-les-Bains on kaikista ehkä kuuluisin saavutettujen tuloksiensa kautta. Tietysti ei saa sielläkään odottaa ihmeitä, mutta varsinkin, jos on tilaisuudessa pari, kolme kesää perätysten käyttää noita moniaita kylpyjä ja hieromisia, katoaa useimmiten ilkeäluontoihenkin luuvalo. Meidän suomalaisetkin lääkärimme suosittelevat sen takia monasti potilaillensa Aix-les-Bains'ia, varsinkin ne, jotka sen omasta kokemuksesta tuntevat. Itsekin yhdyn puolestani tähän suositteluun, vaikka tietysti vaikutus kokonaisuudessaan terveyteen ei ole heti tuntuva -- nykyään olen kuitenkin melkein tykkänään luuvalosta vapaa.

III.

München 20.8.04.

Ranskan kuumasta kylpykaupungista riensin pitkin Genève-järven eteläpuolta Sveitsin korkeaan alppimaailmaan, Finhautiin 1,237 metriä merenpinnan yli. Tämä ihana paikka sijaitsee kantoonissa Valais, Sveitsin lounaiskulmassa; väestö on ranskankielinen. Kaikkialla Haute-Savoie'n korkeat vuoret ympärilläni ja verrattoman Genèvejärven siintävä pinta. Bouveret-kaupungin läheisyydessä on Ranskan ja Sveitsin raja ja Rhonejoki laskee siinä Genèvejärveen. Suuresti hämmästyy, kun täällä katselee sen likaista vettä ja muistaa, miten kristalliheleää se on lähtiessään Genèvekaupungin kohdalta eteenpäin samoamaan huikaisevalla vauhdilla Ranskan läpi. Tuo kaunis järvi on puhdistanut mahtavan virran. Mutta se tapahtuu, sanotaan, sen omalla kustannuksella; sillä virta jättää sameata mutaansa järven pohjalle, järvi maatuu ja ehkä muutamien tuhansien vuosien perästä ei tuosta sinikirkkaasta järvestä ole muuta jälellä kuin maatunut suopohja! Kuinka usein ihmismaailmassakin mutainen likaisuus pilaa valoisan puhtauden! Ja sittekin sekä luonnossa että ihmiselämässä kauneus ja puhtaus vihdoin pääsevät voitolle: uusi kauneus herää, uusi puhtaus voittaa! Pimeys ei koskaan kauan peitä luontoa eikä ihmiselämää! -- Juna kiitää vähän matkaa pitkin Rhonejokea, joka täällä ei ole Siikajokea leveämpi, rautatiesillan paikoilla. Kas tuolla ensimmäinen suuri valkoinen jättiläinen sinun oikealla puolellasi, kuuluisa Dent de Midi! Miten kaunis se on tuossa siintävää taivasta vastaan! Juna kulkee jo syvässä laaksossa; mitä kauemmaksi tulin, sitä elävämmin juohtui suuremmoinen Romsdalen Norjassa mieleeni. Vernayaz'een tullessa, aivan kuin Norjassa esim. Mongefoss, heittäytyy vesi uhkarohkeasti alas vuorelta, mutta rankaisematta se ei sitä tee; se murskautuu tuhansiin, miljooneihin vesipisaroihin: edessäsi sinulla on Pissevache'n ihmeen kaunis vesiputous, kansan antama nimi on merkitykseltään ruma, mutta harva vesiputous Norjassakaan vetää tälle vertoja.

Astuessani ulos vaunusta Vernayaz'en asemalla alkoi minulle mitä kummallisin hevosmatka. Tie luikertelee korkeata vuorta myöten ylöspäin edestakasin; jokaisen tiekappaleen pituus ei ole enempää kuin 40-50 metriä, mutta keskellä juoksee vuorijoki alas ja 30-40 kertaa kiertää tie siltoja myöten sen yli: tosiaan kummallista! Ja koko aika vaan jyrkänteen vieremällä, yksi keikaus vaan... mutta ole huoleti, hevonen on tottunut, se kulkee varmasti ylös, vaikka se mielellään lepää hiukan siimeksessä: raskasta on kulettaa kuormaa 3 1/2 tuntia aina vaan ylöspäin, kunnes päästään matkan perille Finhaut'iin. Mutta ihmisen kekseliäisyys lieventää eläintenkin huolia aikaa voittaen. V. 1906 ei enää tarvitse kulkea hevosella tuota matkaa; silloin on taas yksi hammasrata lisään Sveitsissä valmis, joka viepi sinut yhdessä tunnissa, ehkä 4-5 Smk:sta -- nyt saat maksaa -- perille Finhaut'iin vieläpä Montblacvuoren joelle asti. Mutta tämä rata tulee maksamaan 6 milj. Smk. ja paljon vaivaa se kysyy varsinkin työnraatajilta. Toinen räjähdys toisen perästä kajahti nyt ilmassa ja nuo mahtavat alppivuoret vastasivat kumealla, monikertaisella kaiulla -- se oli sekin suuremmoistä, oli kuin vuorissa asuvat jättiläiset olisivat suuttuneet siitä, että tuo mitättömän pieni ihminen uskalsi tungeta heidän pyhiin paikkoihinsa, vuorten sisukseen, kaivaa tunneleja niihin ja särkeä niiden eheätä kuorta. Ja ehkä he pelkäävät, että ihminen tulee ja ryöstää heiltä kaikki heidän kalliit aarteetkin, kun kerran tie on avattu vuoren sisään! Olin saanut hauskan ja puheliaan kyytimiehen, joka puhui hyvää ranskankieltä. Kyselin muun muassa, kun näin talojen riippuvan vuorten kupeilla, melkein kun linnunpesien, eivätkö lapset edes välistä vieri alas syvyyteen: ei siitäkään kuulu olevan pelkoa. Ja hän kertoi minulle yhtä ja toista muutakin, kun me verkalleen nousimme vuoren huipulle. Tuossa on jo Salvan ja tunnin perästä Finhaut, matkani loppumäärä. Ihmeen kaunis paikka! Edessäsi Aiguille rouge (punainen neula), sivulla Eau noire (musta vesi), syvän syvässä laaksossa juokseva joki ja sen yläpuolella Tête noire (musta pää), joka kolmionmuotoisesti kohoaa taivasta kohti, sen alapuolella laskee vuorijoki Trient Mustaan jokeen ja sen takana kiiltää lumivalkeana koko komeudessaan Trientjäätikkö, josta alkaa mahtava Montblanciin päättyvä vuoriharjanne. Ikkunastani näin joka päivä kaiken tämän luonnon komeuden: auringon paisteessa, kuunvalossa jä iltahämärässä, jolloin jäätikkö sai ihmeen ihanan kellahtavan värimuodostuksen jä vuoret seisoivat kuin haahmut sen ympärillä -- niin salamoittenkin välkkyessä, sillä ukkonen kävi usein Finhautissa sen ajan kuluessa, jolloin siellä majailin. Ukkonen alpeilla, se on suurenmoista! Mahtavasti kaikuvat silloin kaikki vuoret ja jäätiköt kimallelevat, tummat pilvet ovat laskeutuneet laaksoihin ja vuorenhuiput pistävät esille pilvistä! Ja kun kuljin vähän matkaa asunnostani -- siinä seisoi ihan lumivalkoisena Montblanc vuoren, alppien kuninkaan, päälaki! Miten suuremmoista, mieltä ylentävää tuo luonnon puhdas, korkea majesteettisuus! Kohta teki minun mieli lähemmin siihen tutustua, käydä tervehtimässä noita jättiläisiä heidän omilla kotiseuduillansa.

Olin ollut vaan pari päivää Finhaut'issa, niin ilmoitti pöytäkumppalini, eräs 25-vuotiäs seminaristi Tours'in hengellisestä seminarista, että hän seuraävana päivänä aikoi tehdä jalkamatkan Montblanc-vuorelle. Kysyi, enkö minä tahtonut tulla mukaan. Mahdotonta kieltäytyä semmoisesta matkasta. Lähdimme liikkeelle klo 9 aamulla jalkapatikassa. Jo vähän matkan päässä kohtasimme mahtavan erinäiskiven (bloc erratique), joka oli ammoisista ajoista, kun jää kuletti mahdottoman suuria lohkareita, jäänyt tuonne tien viereen seisomaan. Jä sitte äkkiä ikäänkuin autio paikka vihannoivalla rinteellä. Se oli n.s. avalanche: suunnattoman suuri lumimöhkäle vierii ylhäältä alas laaksoon ja hävittää kerrassaan kaikki tiellänsä. Puut kaatuvat sen mahtavasta vaikutuksesta ja jos se kohtaa eläimiä ja ihmisiä pyyhkäsee se ne mukanansa, onneton se, joka silloin sattuu olemaan alapuolella, hän on mennyttä kalua. Noin tunnin perästä olimme Sveitsin ja Ranskan rajalla Chatelardissa. Kuljimme vielä tunnin, mutta kun arvelin, että matka ehkä kävisi liian rasittavaksi, jos se tapahtuisi jalkasin kokonaan, ehdotin diligenssin käyttämistä. Kuuluisa Chamonixlaakso alkoi Aiguille ronge'n juurella. Kuljimme Argentière (hopea) jäätikön ohitse, sininen alhaalta, kiiltävän valkoinen ylhäältä. Oli keskiviikko. Kyytimies kertoi minulle, että edellisenä sunnuntaina oli paikalle tullut eräs nuori pari Pariisista, joka samana päivänä oli mennyt kihloihin. Sulhanen meni morsiamensa ja tämän sisaren kanssa istumaan tuon kiiltävän, komean jäätikön viereen -- silloin aukeni yhtäkkiä manalan sulku, mahtava vesitulva syöksyi esille huikaisevalla vauhdilla, tempasi mukanansa nuo kolme onnetonta ja tuokion kuluttua olivat he vaan kolme ruumista. Pluto vei ne manalaan, kuten kerran Proserpinan; siellä saivat he viettää häänsä. Miten syvän vaikutuksen tekikään minuun tuo aivan tosi kertomus noista kahdesta onnettomasta, jotka samana päivänä solmivat liiton keskenänsä ja kuoleman kanssa. Alppimaailma tarjoaa aina vaaroja, hengenvaarojakin sille, joka siellä kulkee. Tänäkin kesänä hukkui siinä moni muukin: eräs mies, joka nousi alppien kuningatarta ("la reine des alpes") tahi Edelweissia poimimaan, joka vaan kasvaa melkein pääsemättömillä rinteillä, luiskahti vaimonsa silmien edessä syvyyteen ja samoin kävi Inspruck-yliopiston rehtorille prof. Demelius'elle, jonka päästä ei ollut jälellä kuin leukaluu!

Mutta me olimme kerran tulleet alppimaailmaan tutustuaksemme emmekä säikähtyneet. Lavancher'in seuduilla nousimme rohkeasti ylöspäin -- ilman opasta. Tie kävi yhä jyrkemmäksi ja vaivaloisemmaksi. Ja kumppalini oli liiankin rohkea. Hän tahtoi tehdä tien suoremmaksi eikä lopulta enää tyytynyt tien edes takasin luikertelevaan suuntaan, vaan nousi suoraan ylös. Oli mahdotonta tarkasti arvostella jyrkkyyttä, se näytti vähemmältä kuin todellisuudessa oli; minäkin seurasin ja hiuskarvasta riippui, etten -- pudonnut alas syvyyteen. Tuskan hiki otsalla pääsin kuitenkin eheänä tästä hengenvaarasta ja iloisena, istuuduin pienen ravintolan penkille lepäämään. Mutta aika oli kulunut ja suuri, avara jääkenttä oli ylikulettava ennen pimeätä. Täytyi kohta lähteä uudestaan liikkeelle -- taas ilman opasta jäätikönkin yli: se oli kumppalini itsepäisyyttä. Ensin vuoreen huonosti hakattuja portaita myöten 5-10 minuuttia pitämällä kiinni rautaisista vuoreen kiinnitetyistä käsipuista -- syvänne ammotti ilman käsipuita oikealla puolellamme -- ja sitte -- eksyimme kuin eksyimmekin Montblanc selänteen suuremmalla jääkentällä, Mer de Glace'lla, "jäämerellä". Asia kävi tosin arveluttavaksi, sillä pimeä oli seutua peittämäisillään. Vihdoin -- klo oli jo 1/2 9 ja silloin on näillä seuduin jo pimeä -- löysimme jonkun polun, hyppäsin nuoremman kumppalini olkapäitten avulla kuilun yli ja polkua myöten rupesimme kulkemaan Montanvertin ravintolaa kohti, jonne pääsimme puolen tunnin perästä. Mahtava oli luonto ympärillämme, kun seisoimme tuolla suurella jääkentällä, joka ei koskaan sula, uhkaavana seisoi edessämme nuo suuret huiput, lähimpänä korkea Aiguille Dru, suuria halkeamia aukeni monessa paikoin jäissä kulkiessamme ja varsinkin jäätikön reunoilla kohosivat korkeat jääpilarit ilmaan sinne tänne, jotka välistä, kuten itse näin vuorelta, äkkiä luhistuvat kokoon auringon vaikutuksesta!

Mutta vaivamme eivät vieläkään olleet lopussa! Kun saavuimme Montanvertin ravintolaan, pyydettiin vuoteesta 4 Smk ja illallisesta 5 Smk. Minä kerrassaan suutuin moisesta kiskomisesta ja vaikka olin surkean väsyksissä, sisällisestä tuskastakin, läksin astumaan kumppalini kanssa Chamonix'iin -- vielä 5 kilomeetteria! Se oli melkein yliluonnollinen ponnistus! Tie kulki metsän läpi, pilkkopimeässä, välistä pilkotti kuu ystävällisesti puitten läpi -- 20 p. heinäkuuta: miten kummallista! Muistin elävästi Caprissa viime kesänä samanlaista 9 p. heinäkuuta. Ennenkuin pääsimme perille, hyökkäsi suuri äkäinen koira kimppuumme tien varrella sijaitsevasta mökistä: asetuimme puolustusasemaan piikkikeppimme eteenpäin ojennettuina: meidät pelastava nainen selitti aivan oikein, että koira oli niin äkäinen, kun jo oli yö, klo 1/2 11 illalla. Puolen tunnin perästä ja kauan haettuamme pimeässä siltaa Arvejoen yli pääsimme yösijaamme Chamonix'en ystävälliseen pikkukaupunkiin, joka jo kaukaa vuorille heitti valonsa ikäänkuin pyytäen meitä syliinsä. En ole milloinkaan eläissäni niin väsyneenä vaipunut unen helmoihin kuin sinä iltana ranskalaisessa kaupungissa Montblanc vuoren juurella.

Niin, kun aamulla aukasin ikkunani Chamonix ravintolassa, oli tuo mahtava lumivuori aivan edessäni -- Euroopan korkein vuori (4,800 metriä meren yli) oli melkein käteni koskettavissa. Katselimme teleskopilla sen kaikkia rakennuksia, ravintolaa 3,000 metrin korkeudessa, jossa juuri eräs matkustaja valmistihe nousemaan huipulle, sen rotkoja ja tähtitorneja -- miten ihmeellistä kaikki! Nousimme sitte sen juurille, Bosson'in jääkentälle ja erääseen luolaan, joka on tähän jäätikköön hakattu -- se oli valaistu ja teki lumoavan vaikutuksen -- mutta kylmää tuossa jääpalatsissa oli ja me olimme aivan hikisiä noususta. Ehtoopuolella teimme matkan kaupungissa ja katselimme noita muita suuria jättiläisiä, jotka eivät paljon antaneet perää Montblancille ja siitä jatkuivat katkeamattomassa ryhmässä. Seuraavana aamuna otimme vaunut, jotka veivät meidät takasin 2 1/2 päivän poissaolon perästä. Niin kauan kuin minä elän, jääpi tämä matka Montblanc'in juurelle unohtumattomana muistiini -- luonnon majesteettisuutta en missään ole vielä niin suuremmoisena nähnyt kuin täällä jättiläisvuorten keskuudessa. Ken tahtoo mieltänsä ylentää jokapäiväisyyden yli, hän tehköön matkan Montblanc'en ylevään alppimaailmaan, siellä on runsain määrin luonnon puhtautta ja suuruutta. -- Muillekin huvimatkoille voi lähteä Finhaut'ista kauniisen ympäristöön: varsinkin Gueula'sta on näköala suuremmoinen. Finhaut'en ilmanala on myös lauhkea ja erittäin puhdas ja kaikki tämä tekee yhdessä, että siellä oleskelee paljon vieraita kaikista kansakunnista: englantilaisia, saksalaisia, ranskalaisia, sveitsiläisiä, italialaisia, venäläisiä, ruotsalaisia, suomalaisia, ainakin minä tapasin kaikkia näitä. Lyhyen yhdessäolon perästä saapi niistä välistä hyviä ystäviäkin. Ainakin oli yhdessäolo Beau-Sejour'in hyvässä ravintolassa sangen hupainen.

[Huviksi tahdon niille, jotka latinaa ymmärtävät, tähän painattaa pienen kirjevaihdon erään englantilaisen ja minun välillä -- hän oli korjannut englanninkielen ääntämiseni ja matkustanut Chamonix'iin. Täältä hän lähetti minulle seuraavat säkeet:

Me miserum! Voltu nitet hic natura benigno Almaque delicias pandit ubique Ceres. Ast isto blando mihi iam sermone carenti Haec species anima, doctor amoene, caret.

Tähän minä vastasin:

Linguam flexibilem fecisti tam mihi duram Difficilis linguae participemque tuae, Pluraque portasti mihi delectamina mentis; Sinceras grates accipe nunc multas...]

IV.

Turku 5.9.04.