v. 1611 luostariin kuningas Kaarlelta kirje, joka tosin on joutunut

hukkaan, mutta jonka voipi, siihen annetusta vastauksesta päättäen, arvata sisältäneen kysymyksen, hyväksyisikö luostari tsaariksi Kaarlen pojista jommankumman. Kysymyksenä siihen aikaan näet oli, että joko Kustaa Aadolf tai Kaarle Filip valittaisiin Venäjän tsaariksi, ja seuraavana vuonna vaali tapahtuikin Novgorodissa ja Moskovassa. Antonijn vastaus oli tällä kertaa lyhyt ja selvä: "Täällä Solovetsin luostarissa sekä Suman linnassa ja koko Vienanmeren maakunnassa on kaikilla tämä ajatus: me emme tahdo ketään vierasuskoista Tsaariksi ja Suuriruhtinaaksi Moskovan valtakuntaan, vaan kotimaisen, oikeauskoisen pajarin." Kirje on kirjoitettu Suman linnassa 12 p. maalisk. 1611.

Kaksi vuotta pidettyään meidänpuolelaisia epätietoisina todellisista mielipiteistään ja kaikenlaisilla tekosyillä estettyään heitä maahan tulemasta, luostari-isät nyt heittivät naamarin kasvoiltansa. Tämä kävi nyt paremmin laatuun siksi, että Venäjän ja Ruotsin välit olivat rikkuneet; venäläisten oli nimittäin ollut pakko tsaarikseen valita Ruotsin vihollisen, Puolan kuninkaan poika, eivätkä he enää olleet taipuvaiset Ruotsille antamaan Käkisalmen lääniä, joka yhä vielä oli heidän vallassansa, niin että Ruotsi valmistausi sitä väkivallalla ottamaan. Mutta toiselta puolen luostari varmaan tiesi, että sen alusmaihin valmistettiin sotaretkeä täältä, tiesi kenties myöskin, että Käkisalmi, jota suomalaiset kuusi kuukautta olivat piirittäneet, jo oli kukistunut (2 p. maalisk.), ja isien vastaus oli siis rohkea ja uskalias. Kauan ei heidän tarvinnut meidänpuolisten tuloa odottaakaan. Jo kevättalvesta täältä lähti Kuollaan retkikunta, joka ei näytä olleen mikään paljas ryöstöjoukko, vaan säännöllinen sotavoima, päättäen siitä, että sillä kerrotaan olleen piirityskoneitakin ja hevosväkeä muassaan. Rynnäkkö ei kuitenkaan onnistunut, kuollalaiset puolustivat urhoollisesti kaupunkiansa, ja retkikunnan täytyi tyhjin toimin palata -- muonavaroista arvatenkin pian tuli puute. Kesällä, samaan aikaan kuin de la Gardie valloitti suuren Novgorodin, he sitten lähtivät uudelle retkelle itse luostaria vastaan. Tällä matkalla he nyt lähenivät luostaria 3 penikulman päähän, kulkien pienillä veneillä Kusovoin saariin, jotka ovat Kemistä alkavan, kolmatta penikulmaa laajan saariston äärimmäisessä laidassa. Luostarikronikan mukaan he näissä saarissa viipyivät koko kesäkauden, voimatta kuitenkaan mitään luostaria vastaan, jota sen Ihmeidentekijäin rukoukset niinkuin edespäinkin varjelivat. Tuo sana "koko kesäkauden" lienee vain retoorinen puheenparsi, sillä vähemmässäkin ajassa olisi meikäläisten luullut käsittävän, että heidän oli mahdoton arvatenkin mitättömillä sotakoneillaan valloittaa luostaria, jota vankat muurit ympäröivät ja joka tietysti oli sekä sotaväellä että ampuma- ja muonavaroilla yltäkyllin varustettu. Lähin syy meikäläisten poislähtöön lienee ollut venäläisen armeijan tulo Sumaan, joka uhkasi katkaista heiltä paluutien; sekä luostarista että Kuollasta oli nimittäin lähetetty sana Moskovaan, kohta kun meidän puolelta lähdettiin Kuollaa vastaan. Venäläisiä johti vojevodi Liharjev ja golova Bjesednevo; he tulivat Sumaan 15 p. elok. ja toimitettuaan sieltä sovinnollisen kirjeen meidän puolelle, meikäläisille silmänlumeeksi, lähtivät sitten kohta Kusovoin saarella majailijoita vastaan. Näiltä he vaativat sodan lakkauttamista tapahtuneen välirauhan johdosta -- valloitettuaan Novgorodin oli näet de la Gardie pakottanut pohjoisvenäläiset pyytämään tsaarikseen jotakuta ruotsalaista prinssiä, ja sota sielläpäin oli siis lakannut; mutta meikäläiset, joille luultavasti välirauha oli tuntematon, puolestaan vaativat luostarin esimieheltä Suman linnaa alueineen heille luovutettavaksi. Tämän vaatimuksen Antonij kokonaan hylkäsi, ja loppupäätös oli, että meikäläiset saivat palata tyhjin toimin täältäkin samoin kuin Kuollasta.

Seuraavana vuonna 1612 Antonij kuoli, ja hänen jälkeläisekseen tuli Prinarh. Hän oli rohkea ja toimelias mies niinkuin Antonijkin. Hänen aikanansa ruvettiin heti Suman ja Kemin linnoja uusilla linnoituksilla vahvistamaan, ja se sotavoima, jonka luostari omalla kustannuksellaan piti aseissa, nostettiin 1,040 mieheen. Laajempia retkiä ei kuitenkaan näillä mailla enää tehty -- osaksi kenties juuri sen tähden, että Venäjän puolella oltiin hyvästi varustetut, osaksi sen tähden, että asiat Ruotsin puolella olivat muuttuneet, kun jäntevä Kaarle IX oli kuollut ja tanskalaiset julistaneet sodan Ruotsia vastaan. Niin mielet pohjan mailla vähitellen asettuivat, ja