Part 9

joka oli silloin nelivuotinen. Makaamasta herätetty pikku prinssi oli itkenyt ja huutanut häntä keisariksi korotettaessa. Hänen alaikäisyytensä aikana hoiti hänen tätinsä, leskikeisarinna, hallitusta v. 1889 asti. Silloin keisari meni naimiseen ja otti ohjakset omiin käsiinsä. V. 1894 leskikeisarinna täytti 60 vuotta. Kiinan kristityt naiset lahjoittivat hänelle U. Testamentin. Keisari sen nähtyään hankki itselleen samanlaisen aarteen. -- Useita ulkomaalaisten toimittamia kirjoja joutui hänen käsiinsä. Ne loivat valon hänen sieluunsa ja herättivät uusia aatteita hänen mielessään. Keisari alkoi parantaa oloja valtakunnassaan. Uudistuspuuhien hyväksyjät iloitsivat, mutta vanhoilla olijat nousivat vastustamaan. Suuri mellakka syntyi hovissa. Keisari pantiin pois viralta ja ohjat annettiin leskikeisarinnalle. Keisarin parhaat ystävät tapettiin. Ainoastaan K'ang niminen pääsi pakoon. Ruununperilliseksi otettiin prinssi Tuan'in poika. Kaikki keisarin antamat olojen parantamista koskevat julistukset peruutettiin. Hiljaisuudessa mietittiin, miten päästäisiin yhdellä ainoalla iskulla irti ulkomaalaisista, joiden vapaat aatteet alkoivat saada jalansijaa maassa. Vähitellen siitä sitten kehittyi n.k.

Boksariliike.

Hallitus päätti surmauttaa kaikki muukalaiset. Se saikin innokkaita kätyreitä hurjista miesjoukoista, joita kaikkialla on ja jotka ovat aina valmiit mellastamaan. Monet virkamiehet salaisesti auttoivat näitä joukkoja. Lähetyssaarnaajia ja kristityltä ruvettiin vainoamaan. Ei kauvan kestänyt ennenkun metelijöitsijäin luku oli kasvanut tuhansiksi. -- Hallitus auttoi heitä ja he alkoivat marssia Pehkingiä kohti. Ulkomaalaisilla, jotka siellä asuivat, ei ollut aavistustakaan vaarasta, johon olivat joutuneet. Saatuaan sanoman boksarien tuhotöistä, pyysivät ulkovaltain lähettiläät Kiinan hallituksen lopettamaan heidän turmiollisen toiminnan. Hallitus vastasi: "se on vaan pienten poikain mellastusta!" Pyyntö uudistettiin ja silloin sanottiin: "kapinaa on mahdoton kukistaa, sillä se on laajalta levinnyt!"

Hallitus houkutteli lähettiläiden lähtemään pois Pehkingistä, siten syöstäkseen heidät surman suuhun, mutta he eivät lähteneet. Nyt Kiinalaiset alkoivat piirittää ulkovaltain lähetystöjä. Tuhansittain kristityitä oli paennut ulkomaalaisten turviin. Kaikki yhteys ulkomaailman kanssa katkaistiin ja lähetystöt olivat kuusi viikkoa yöt, päivät vihollisten saartamana. Jumala ei kumminkaan antanut heidän joutua vihollisten käsiin, vaan antoi pelastajain tulla. Ulkovaltain sotajoukot lähenivät Pehkinguä. Kiinan hovi lahti pakoon aina Singaniin asti Shensiin. Hirveästi raivosivat ulkovaltain sotilaat pääkaupungissa. Julmasti he kostivat Kiinalaisille hävittämällä kaupunkeja ja niitä seutuja, joiden kautta kulkivat. Kovilla ehdoilla tehtiin rauha. Kuinka kauvaksi ajaksi? -- Ehkä vaan siksi, kunnes Kiina ehtii vaurastua ja hankkia kunnollisen sotajoukon. Vahingosta viisastuneena se vielä nousee, -- mutta viisaammalla tavalla, -- muukalaisia vastaan.

Se uneksii ajasta, jolloin hallitus on oman maan miehen käsissä. Se tahtoo vapautua Maantsheolaisten ikeestä. Keväällä, v. 1900, ilmestyi Haankeossa julistus, jossa sanotaan:

"Maamme on vaarassa. Maantsheolaiset vievät meidät perikatoon. Leskikeisarinna hallitsee kelvottomasti. Tahdomme ravistaa heidän ikeensä niskastamme. Nouskaamme miehissä! Pyytäkäämme ulkomaalaisten poistumaan maastamme siksi aikaa, kun me sen puhdistamme Maantsheolaisista. Sitten kutsumme heidät takasin. Jo kolmatta sataa vuotta olemme valmistelleet tätä -- -- --."

Monen povessa kytee kipinä, joka syttyy ilmiliekkiin tämmöisen puheen kuultua. Jos johtava henkilö ilmestyy, on kansa kapinaan valmis.

Ensimäiset tuttavuuden päivät

Kiinalaisten kanssa eivät olleet kovinkaan hauskat ulkomaalaisille. Nykyaikana emme voi mielessämme edes kuvitellakaan kaikkia niitä vaikeuksia, kuin heillä oli voitettavana. Kantonissa asuvaiset ulkomaalaiset eivät vielä v. 1830 paikoilla saaneet vapaasti liikkua kaduilla. Miestenkin kulkupaikat olivat rajoitetut, puhumattakaan naisista. Naisten täytyi pysyä piilossa. Ulkomaalaiset kyllä valittivat ahdistetusta asemastaan kaupungin hallitukselle, mutta se vaikutti yhtä vähän, kuin huuto tuuleen!

Palvelijoita eivät tahtoneet saada mistään maksusta. Harvat uskalsivat antautua sen vihan ja pilkan alaiseksi, joka oli jokaisen ulkomaalaista auttavan henkilön osana. Jos eivät väkivallalla ajaneet heitä pois, päättivät he kaikin tavoin katkeroittaa heidän elämänsä, toivoen siten saavansa heidät pois keskuudestaan. Kaikesta tavarasta kiskottiin moninkertainen hinta. Kartanolle viskeltiin kiviä ja seiniä jyskyteltiin yökaudet. Kukas voisikaan kiusantekijän kaikki keinot luetella?

Jos Kiinalaiset olivat väsymättömiä kiusanteossa, olivat muukalaiset väsymättömämpiä kärsivällisyydessä. He olivat tulleet Kiinaan ja aikoivat olla siellä!

Kun Pehking oli avattu ulkomaalaisille, saivat Kiinalaiset tilaisuuden tutustua "petoihin", joksi he muukalaisia nimittivät. Väkisinkin joutuivat he tekemiseen näiden itsepäisten vierasten kanssa. Ulkovaltain lähettiläiden kanssa eivät Kiinan valtion virkamiehet pitäneet mitään kanssakäymistä. Tuli sitten uusivuosi. Kohteliaisuus vaati onnittelemaan ylönkatsotuita vieraita. Kyläily-ajaksi määrättiin eräs iltapäivä. Komeasti puetut miehet istahtivat kantotuoleihin. Jono lähti liikkeelle. Tuossa on Belgialainen lähetystö. Sinne ensin poikettiin. Siellä vierasvarainen talonväki juotti vieraita ulkomaalaisilla viineillä ja syötti makeisilla. Lähetystöstä lähetystöön kulettiin! Korkeat herrat alkoivat tulla korkeaäänisiksi. Jopa eräässä paikassa olivat niin iloissaan, että täyttivät saappaansa varret makeisilla! Niihenhän olikin mukava "tuomiset" panna! "Tapojen tarkastaja" oli onnettomista onnettomin! Hän ei voinut aisoissa pitää iloisia holhottejaan!

Miao't ja Loolo't.

Länsi- ja lounais-Kiinassa asuu useita kansanheimoja, jotka kielensä, uskontonsa, tapojensa ja pukujensa puolesta erkanevat Kiinalaisista. Eräs Kiinalainen matkailija vakuuttaa heitä olevan yli 80 eri heimoa.

Kueitsheossa ja Yinnaanissa asuvat _Miaot eli Miaotsir'it_. He ovat rohkeita, pelkäämättömiä, vapauttaan rakaistavaisia, asuen korkealla vuoristoissa. Heillä on omat ruhtinaat, lait ja oma kieli.

Enimmäkseen ovat he eläneet ystävyydessä tasangoilla asuvien Kiinalaisten kanssa. Mutta jos väli on rikkaantunut, ovat he tulleet alas hävittäen ja tuhoten. Niin kävi v. 1770. Kien Long keisari lähetti sotajoukon, ei ainoastaan rankaisemaan heitä, mutta hävittämään heidät. Suurella vaivalla kiipesivät sotilaat vuoristoon. Miaot tekivät kovaa vastarintaa. Vaimotkin ottivat osaa taisteluun.

Keisarillinen armeija valloitti heidän pääkaupunkinsa. Voitettu ruhtinas pakeni erääseen linnoitukseen ja lähetti lähettilään vihollisen ylipäällikön luo, tarjoutuen vasalliksi. Tarjoumus hylättiin ja hänet vaadittiin lähtemään alas tasangolle kansoineen, sillä siellä oli heitä helpompi kurissa pitää.

Isäinsä maata ja vapauttaan rakastava ruhtinas piti tähän ehtoon suostumisen kuolemaa pahempana. Hän, kooten sotilaansa, päätti taistella. "Joko voitan tai kuolen, mutta kernaammin kuolen syntymäsijoillani, kuin istun valtaistuimella vieraassa maassa", hän sanoi ja antautui taisteluun. Ylivoiman alle hän kumminkin sortui ja joutui vangiksi. Hänet vietiin vankina Pehkingiin, jossa hän ja 19 hänen perheeseensä kuuluvaa henkilöä murhattiin. Sadottain hänen alamaisiaan, miehiä, vaimoja ja lapsia vietiin vankeuteen tai tapettiin.

Näin tuli yksi Miao heimo kukistetuksi, mutta monet kymmenet elävät vapaina, itsenäisinä.

He ovat kohteliasta ja huveja rakastavaa kansaa. He tanssivat mielellään, josta syystä Kiinalaiset pitävät heitä siveettöminä ja syvästi halveksivat heitä.

Heidän pukunsa eri värin mukaan kutsuvat Kiinalaiset heitä eri nimellä, nim. Heh Miao, mustat Miaot, Hong Miao, punaiset Miaot.

K.S.L--s tekee heidän keskuudessaan lähetystyötä. Herra Clarke on tutkinut erään heimon kieltä, kääntänyt U. Testamentin sille ja kirjoittanut sanakirjan.

_Loolo heimo_ asuu länsiosassa Sirtshuen maakuntaa. Sekin palvelee omia jumaliaan, eikä Kiinalaisia. Sillä on oma kieli ja kirjoitustapa. Looloja asuu myöskin Yinnaanissa ja heidän joukossaan on monta, jotka osaavat lukea ja kirjoittaa omaa kieltään. Taating fuussa on kivitaulu, jossa oleva kirjoitus on puoleksi Loolojen ja puoleksi Kiinalaisten kirjoitustavalla kirjoitettu.

Tämän kansan keskuudessa tuottaa tyttären syntyminen ilon. Tytärtä ei lähetetä anopin luokse, vaan vävy otetaan kotiin. Vävyn on vaihdettava nimensäkin ottamalla appensa nimen. -- -- --

On hyvin luultava että nämät vuoristoissa asuvaiset heimot ovat maan alkuasukkaita.

IV:jäs Luku.

Protestanttisen lähetyksen alku.

"Minä tulin tulta sytyttämään." "Katso, vähäinen tuli, kuinka suuren se metsän sytyttää!"

Ihmissydämissä vallitsi kuolema, jäinen kylmyys, ja itsekkäisyyden talvi. Sieltä oli sammunut rakkauden tuli. Sitä sytyttämään tuli Herra Jeesus. Kenen sydämessä tuli alkoi palaa, se oli heti valmis tekemään kaiken minkä voi, saattaakseen toisiakin saman tulen lämmitettäväksi.

Kaukana suurien kaupunkien pölystä ja humusta eli Englannissa hurskas mies, nimeltä

William Msely,

mies, jonka sydämessä paloi Jumalan rakkauden tuli. V. 1798 painatti hän pieniä lehtisiä, puhuen niissä Kiinalaisten hädästä ja Kiinankielisen Raamatun tarpeellisuudesta. Hänen sanansa lämmittivät monen sydämen. Ne herättivät Gosportin lähetyskoulun johtajassa palavan rakkauden Kiinalaisiin. Kun kysymys nousi lähetystyöhön valmistautuneiden nuorukaisten työmaasta, oli heidän joukossaan yksi, jolle johtaja ehdotteli -- Kiinaa. Tämä nuorukainen oli

Robert Morrison,

Newcastlessa asuvan, hurskaan käsityöläisen poika. V. 1782 oli hän ensikerran nähnyt päivän valon. Isänsä ammattiin tutustui hän jo pienenä. Hän oli ahkera lukemaan. Tuolilla, edessään, piti hän joko Raamatun tai jonkun muun hyvän kirjan. Jo 16-vuotisena antautui hän Vapahtajalle. Äidin kuoltua, lähti hän Lontooseen lukujaan jatkamaan ja tarjoutui Lontoon Lähetysseuran palvelukseen. Tarjous hyväksyttiin ja hänet lähetettiin lähetyskouluun Gosportissa.

Johtajan ehdotuksen piti nuori Morrison Jumalan viittauksena hänelle ja suostui siihen. Hän oli toivonut pääsevänsä vaikeuksien keskelle ja hänelle annettiin se, mitä hän halusi.

Kiinassa olivat Roomalaiskatoliset jo kauvan tehneet työtä, mutta protestanttisia siellä ei ollut, ei ainoatakaan.

Ennen lähtöä sanoi hänelle eräs herrasmies:

"Sinäkö aiot kääntää Kiinalaiset?"

"En minä, vaan Jumala on sen tekevä!" vastasi nuori mies.

V. 1807 astui hän maalle Kiinan rannikolla. Hänen täytyi jättää perheensä Makao nimiseen, Portukaalilaisten hallussa olevaan kaupunkiin. Muukalaiset olivat vihatuita ja Kiinan hallitus oli kieltänyt antamasta asuntoja heille. Kantonissa asuvaiset ulkomaalaiset suojelivat tohtori Morrisonia. Pari vuotta asui hän erään varastohuoneen perälle tehdyssä tupasessa. Saatuaan tulkin viran eräässä kauppayhtiössä, muuttuivat olot mukavammaksi. Kieltä hän opiskeli suurella innolla. Seitsemän vuoden kuluttua olikin Uusi Testamentti käännetty Kiinalaisten kielelle. -- Lähetys lähetti hänelle työtoveriksi herra _Milnen_, mutta Kiinalaiset ajoivat hänet pois Kantonista ja Portukaalilaiset Makaosta. Ystävykset tekivät työtä eri paikoissa ja heidän yhteisen työnsä hedelmänä ilmestyi painosta Kiinankielinen Raamattu v. 1823.

V. 1814 kastoi hän ensimäisen Kiinalaisen ja kymmenen vuoden perästä vihki hän evankelistan toimeen Liang A Fah nimisen kristityn. -- Näiden vuosikymmenien kuluessa oli maahan saapunut monta protestanttista työmiestä.

V. 1850 kävi tohtori Gützlaff Euroopassa, jossa hän jo oli herättänyt lähetysharrastusta valaisevilla kirjeillään ja nyt suusanallisesti kertoen oloista Kiinassa, innostutti hän lähetyksen ystäviä siihen määrään, että Englannissa perustettiin "The China Union" niminen lähetysseura.

Protestanttinen lähetys alkoi pienestä. Sinapin siemenestä on kasvanut suuri puu, levittäen lehviään yli koko maan. Alku oli vaikea. 30 vuotta työskenneltyä oli kuusi kääntynyttä. Taas kului kolmekymmentä vuotta. Kääntyneiden luku oli silloin 13,035. Kolmentoista vuoden kuluttua oli kristityltä 37,287. V. 1900 oli protestantisten kristittyjen luku 112,808.

Nykyään työskentelee siellä 68 eri lähetysseuraa. Niistä on 33 Amerikkalaista, 22 Englantilaista, 12 mannermaalaista ja yksi kansainvälinen. Lähetyssaarnaajia oli v. 1900 kaikkiaan 2,785, joista naimisessa olevia naisia 772 ja yksinäisiä 852. Kiinalaisia apulaisia oli 6,388.

Pääasemia oli 653, sivuasemia 2,476. Päiväkouluja oli 1,816, joissa 35,412 lasta sai opetusta. Korkeampia kouluja oli 170 ja niissä oli 5,150 oppilasta.

Siellä työskenteli 241 lääkäriä ja heidän joukossaan 79 naista. Raamatun eriosia on miljoonittain levitetty. -- -- --

Meillä Suomalaisilla on ollut vähän tilaisuutta tutustua muihin lähetysseuroihin, paitsi "Kiinan Sisämaan Lähetykseen", jonka yhteydessä olemme vuosikausia työskennelleet.

Sekin on tavallaan alkanut pienestä. Jumalan siunauksen kautta se on kasvanut ihmeellisesti. Sen historiaan tutustuminen vahvistaa luottamusta Jumalaan. Luomme seuraavilla sivuilla lyhyen silmäyksen sen alkuun ja kehittymiseen.

Kiinassa matkustelleen kapteenin, _Basil Hallin_, hauskat matkakertomukset joutuivat v. 1830 erään innokkaan saarnaajan, _James Taylorin_, käsiin. Ne herättivät hänessä rakkauden Kiinalaisiin. Elleivät olosuhteet olisi tiellä olleet, olisi hän halulla itse lähtenyt heille pelastussanomaa viemään. Hänen hurskas puolisonsa oli yhtä mieltä, mutta kun heiltä oli tie sulettu, päättivät he uhrata lapsensa Herralle lähetystyötä varten.

Heille syntyi poikanen, joka sai nimekseen

James Hudson Taylor.

Pojan kasvaessa vanhemmat surukseen huomasivat hänen maallismielisyytensä. Hän koetteli olla kristitty, mutta ollen uudestisyntymätön, ei hän voinut Jumalan tahtoa tehdä. Hän luopui tekojumalisuudesta päästäen todellisen luonteensa kahleista ja hänestä tuli Jumalan kieltäjä! Tämä hänen surkea tilansa veti vanhemmat aina uudelleen armoistuimen eteen. He eivät koskaan hänelle ilmaisseet Jumalalle tehtyä lupaustaan, vaan elivät siinä lujassa luottamuksessa, että Jumala pelastaa hänet!

Nuori Taylor hylkäsi Jumalan, mutta Jumala ei hylännyt häntä. Rouva Taylor sattui kerran olemaan matkalla kaukaisessa seudussa. Nuori James oli ikävissään. Lupapäivän pitkälle tuntuessa hän isänsä työhuoneessa alkoi selailla kirjasia. Löysi siinä tukun uskonnollisia lehtisiä. Valikoitsi yhden ja ajatteli:

"Tässä varmaankin on kertomus alussa ja lopussa saarna. Minä luen kertomuksen ja jätän saarnan sille, jota sen lukeminen haluttaa."

Tuossa vaarattomassa kertomuksessa olikin nuoli, joka tunki hänen uskottomaan sydämeensä. Valo taivaasta lankesi hänen sieluunsa ja hän kysyi:

"Jos Jeesus on tehnyt kaikki, mitä minun pelastukseeni tarvitaan, niin mitäs minun on tehtävä? Ei muuta kuin vastaanotettava tämä pelastus Hänessä."

Samassa hän lankesi polvillensa, otti vastaan taritun armon ja oli pelastettu. Hänelle selveni heti, ettei hän ollut enään omansa, ei hengen, eikä ruumiin puolesta ja ettei hänellä itsellään ollut oikeutta määrätä kulettavaansa tietä. Rukoillen ja uskossa jätti hän itsensä Jeesukselle. Kuukauden kuluttua oli hänelle selvillä, mihin Jumala kutsui hänet. Kiinassa Jumala tarvitsi häntä, llokyynelin kiittivät vanhemmat Jumalaa nuoren Jameksen ilmoittaessa heille aikeensa ja sitten vasta he kertoivat lupauksestansa ja toiveesta, joka oli heitä ylläpitänyt hänen harhailuaikanansa.

Siihen aikaan oli Englantilainen Kiinaa koskeva kirjallisuus hyvin köyhä. Hän sai kuulla eräällä pastorilla olevan "China" niminen, Medhurstin kirjoittama teos ja pyysi sitä lainaksi.

"Miksi haluat lukea juuri tätä kirjaa?" kysyi pastori.

"Siksi, kun aion lähteä Kiinaan lähetyssaarnaajaksi!" vastasi nuorukainen.

Pastori, laskien kätensä hänen olkapäälleen, sanoi:

"Kunhan vanhenet, niin viisastut! Semmoiset aikeet kävivät päinsä Kristuksen aikana, mutta ei nyt!"

Nuori Taylor oli toista mieltä. -- Kutsu oli niin selvä, ettei hän mitenkään voinut epäillä. Hän alkoi valmistautua työhön, johon jo oli kutsu tullut. Hän luopui kaikesta raha-avusta, jota kotoa tarittiin, sillä hänen tuli harjaantua luottamaan yksin -- Jumalaan. Lukien lääketiedettä, oli hänellä samalla tilaisuus ansaita vähäsen ja vähäisten tulojensa mukaan hän asetti elämänsä. Hullissa asuessaan oli hänellä jokseenkin mukava asunto, mutta siihen sekä ylöspitoon menikin hänen pienet tulonsa ja hän ei voinutkaan antaa kymmenyksiä "Herralle", kuten hän oli sydämessään luvannut. Olihan kirjoitettu: "mitäs lupaat, niin tee se" ja siksi nuori Taylor päätti luopua sievästä asunnostaan. Hän siirtyi laitakaupunkiin, sai huokean asunnon ja vaikutti köyhien keskuudessa. Pienistä tuloistaan hän ensin antoi kymmenykset ja loput käytti omiksi tarpeikseen.

Kova taistelu

oli hänen sydämessään eräänä iltana. Illalliseksi oli hänellä vaan puuroa. Korjattuaan tähteen istui hän huoneessaan. Kolkutus kuului ovelta ja sisälle astuva mies pyysi hänen tulemaan hänen kotiinsa, sillä hänen emäntänsä sairasti. Nuorukainen nousi, seurasi hakijaa. Huoneessa, johon hänet vietiin, makasi äitiraukka sairaana ja joukko kalpeita lapsukaisia ympäröi häntä. Herra Taylor kertoo siitä jokseenkin näin:

"Nähtyäni tuon kurjuuden, ajattelin: jos mulla olisi taskussani kaksi shillinkiä ja kuusi pensiä, niin antaisin heille shillingin, mutta nyt se on minulla kaikki yhtenä rahana. Puhuin heille rakastavaisesta Isästä taivaassa, johon saamme luottaa, mutta silloin sanoi ääni povessani: 'sinä ulkokullattu! ethän sinäkään luota Jumalaan, jollei sulla ole shillinki ja kuusi pensiä!' Minä olin tukalassa asemassa. Kyllä tahdoin auttaa heitä rahallakin, mutta puoli ruununen, jonka omasin, oli yhtenä rahana. Ei johtunut mieleeni, että minun olisi annettava se kokonaan. Ehdottelin rukousta. Lankesimme polvillemme, mutta minä tuskin taisin lausua 'Isä meidän', puhumattakaan rukoilemisesta. Koko ajan huusi ääni povessani: 'ethän sinäkään usko, jollei sulla ole puolitoista shillinkiä taskussasi!'

"Yht'äkkiä mulle selveni mitä oli tehtävä. Otin rahan taskustani, annoin sen miehelle ja Jumalalle olkoon kiitos, vaimo tuli pelastetuksi ja minä myös! Sieltä mennessäni oli sydämeni yhtä tyhjä, kuin taskunikin. Hullin kadut kaikuivat kiitosvirsistä ja onnellisena kävin sinä iltana nukkumaan. Sanoin Herralle levolle käydessäni:

"'Rakas Herra! nyt minulla ei ole rahaa, ei ruokaakaan muuta, kuin puuron tähde aamiaiseksi. Herra rakas! älä unohda tätä asiaa!

"Aamulla syödessäni aamiaistani, toi posti kirjeen ja paketin. Jälkimäistä avatessani, näin siinä parin kintaita ja niiden sisässä oli 10 shillingin kultaraha! Siihen pankkiin, josta semmoinen korko maksettiin, päätin aina panna rahani! Olihan se runsas korko öisestä velasta!"

Näin harjaantui herra Taylor luottamuksella lähestymään taivaallista Isää. Aikoen lähteä kauvas pakanamaille oli hänen tunnettava se Herra, jonka käskyläisenä hän lähti. Keväällä v. 1851 hän tutustui Lontoossa olevien Kiinan lähetystä harrastavien miesten kanssa ja suostui lähtemään Kiinaan "The Chinese Evangelisation Society'n" lähettiläänä. Syyskuussa v. 1853 lähti hän Englannista ja saapui Kiinaan Maaliskuussa v. 1854. Siellä raivosi parhaallaan "T'ai p'ing" kapina. Shanghai, jonne hän ensin asettui asumaan, oli suuremmaksi osaksi raunioina, sillä se oli kauvan aikaa ollut kapinallisten hallussa. Siellä meni ensimmäiset ajat kielen oppimisessa. V. 1856 hän muutti Ningpoon Tshenkiang maakunnassa. Siellä selveni hänelle monet Raamatun paikat ja hän alkoi toimia sieltä saatujen periaatteiden mukaan. Hän luki sieltä sanat: "älkää kellenkään velassa olko" (Rom. 13:8.). Lähetys, jonka palveluksessa hän oli, oli velassa ja hän ei enään voinut hyvällä omallatunnolla ottaa vastaan lainattuja rahoja. Jos Herra tarvitsee työmiehiä, on Hänellä varatkin, ajatteli hän. Mielipiteensä hän ilmaisi johtokunnalle, joka ei niitä hyväksynyt. Hudson Taylor erosi lähetyksen palveluksesta ja hänen työtoverinsa samaten. He luottivat Herraan, joka heidät kutsunut oli ja oli pitävä heistä murheen. He tahtoivat tehdä Jumalan sanan jälkeen, eivätkä ole koskaan tarvinneet katua kuuliaisuuden polulla kulkemistaan.

Hänellä ei nyt ollut mitään tiettyä aineellista apua. Monasti olivat ahdingot suuret, mutta aina tuli apu oikealla ajalla. Usein muistui hänelle mieleen miten Herra oli auttanut häntä sinäkin iltana, kun Hullissa ollessaan oli kääntynyt Hänen puoleensa! Olihan Jumala sanonut:

"Avuksi huuda minua hädässäsi ja minä tahdon auttaa sinua ja sinun pitää kunnioittaman minua!"

Otettuaan tuon askeleen, joka monen mielestä näytti oudolta, oli siunaus hänen osanaan. "Kaikki menestyi, mitä hän teki." Ei kulunut pitkiä aikoja, kuin 30 sielua oli siirretty pimeydestä valkeuteen. Ne olivat ihania kevätpäiviä nuo ajat Ningpoossa! Jumalan henki puhalsi kuolleiden ylitse ja he heräsivät. Työ lisääntyi ja työmiehistä oli puute. He rukoilivat viittä työmiestä Ningpoon.

Jumalan tiet ovat ihmeelliset.

Kerran kuulin herra Taylorin sanovan: "Jumala etsi pientä miestä ja löysi minut!" Niin, herra Taylor oli pieni mies ruumiillisesti ja henkisesti omissa silmissään pieni, mutta Jumala oli uskonut suuren työn hänelle. Hudson Taylor oli antautunut Jumalan johdatettavaksi ja ihmeellisesti Herra veikin häntä suurta päämäärää kohti. Ningpoossa ollessa ei hänellä ollut aikaa ajattelemiseen, vaan toimintaan kului joka hetki. Se pieni piiri, missä hän työskenteli oli hänelle rakas ja alituinen ajatuksen aihe. Ahkerassa työssä ollen murtui hänen terveytensä ja hänen oli palattava kotimaahan. Se oli kova isku.

Tultuaan Englantiin ei hän malttanut täydellisesti levätä. Katsellen työhuoneensa seinällä riippuvaa Kiinan karttaa tulivat nyt kaukaisemmatkin maakunnat häntä lähemmä, alkoivat anastaa alaa hänen sydämessään, joka alkoi laajeta laajenemistaan. Hän alkoi ajatella niitä satoja miljoonia ihmislapsia, jotka asuivat sisämaassa ja alkoi rukoilla heidän edestään. Heille olisi vietävä sanoma Jeesuksesta! Maassa olevat lähetyssaarnaajat työskentelivät rannikolla, mutta sisämaassa ei ollut ainoatakaan rauhansanoman julistajaa. Hänen sydäntään ahdisti! Mitä piti hänen tekemän? Ahdistettu sydän puhkesi puhumaan. Hän kirjoitti Kiinan tarpeista innolla ja lämmöllä puhui siellä vallitsevasta pimeydestä. Hän kääntyi usean lähetystä harrastavan henkilön puoleen, toivoen heissä voivansa herättää rakkautta sisämaassa asuvaisiin Kiinalaisiin, mutta aina uudelleen ja uudelleen hän pettyi. Sydämet olivat kylmät.

"Mistä varat? Mistä työmiehet? Emme saa Jumalan edelle mennä?" sanottiin.

Kiinan sisämaa lepäsi raskaana kuormana hänen sydämellään. Hän rupesi sortumaan sitä kantaessaan. Eräänä päivänä, ollessaan kylpymatkalla Brightonissa, istui hän meren rannalla ajatellen hänelle painona olevaa asiaa. Sydämessään puhellen sanoi hän: "ei kukaan näe Kiinan sisämaan hätää. Ei kukaan halua lähteä sinne. Jos minä näen hädän, miksi en itse mene sinne, luottaen Jumalaan? Jumala on antanut meille viisi työmiestä Ningpoota varten, eikös Hän antaisi sisämaatakin varten tarvittavat työvoimat?"

Siinä, meren rannalla, hän ikäänkuin uhrasi itsensä, pyhitti elämänsä Kiinan sisämaata varten. Raamattuunsa hän siinä istuessaan kirjoitti:

"Rukoilin Jumalalta 24 halukasta, työhönkykenevää työntekijää. Brightonissa Kesäk. 25 p. 1865."

Kuorma oli vierähtänyt hänen sydämeltään. Iloisena, virkistyneenä palasi hän kotiinsa. Uskossa otettu askele oli taas otettu ja uudelle uralle lähti Hudson Taylor.

V:des Luku.

Kiinan Sisämaan Lähetyksen synty.