Part 8

Tsin eli noin pari sataa vuotta e.Kr. ja Tsin suvun jälkeen nousi istuimelle _Haan suku_, joka siihen määrään voitti kansan rakkauden, että kansa vieläkin nimittää itseään "Haan ren" eli Haanilaisiksi. Tämän suvun hallitusaikana oli Singan niminen kaupunki, Shensii maakunnassa, valtakunnan pääkaupunkina. Kuningassuvun sammuttua oli maa taas taistelutanterena, kunnes _T'ang suku_ otti ohjat käsiinsä v. 618 j.Kr. ja maalle koitti nyt kultainen aika. Viisain, etevin mies, joka tästä suvusta nousi, oli

T'ai Ts'ong.

Ollen kaikenlaisten sivistyspyrintöjen edistäjä ja halliten taidolla ja viisaudella, on hän voittanut jälkimaailman kunnioituksen. Hänen aikanaan tulivat Nestorialaiset lähetyssaarnaajat Kiinaan. Singan fuussa on löydetty maahan vajonnut kivitaulu, johon hakatusta kirjotuksesta nähdään lähetyssaarnaajain tulleen maahan v. 636 j.Kr. Keisari otti heidät ystävällisesti vastaan ja he saivat palatsissakin saarnata. Hänen käskystään rakennettiin heille temppeli, jossa opettivat kansaa ja suuri joukko otti sanan vastaan. Taulu oli pystytetty v. 781. T'ang suku oli kansan lemmitty hallitsijasuku ja etelässä Kiinalaiset vieläkin kutsuvat itseään T'ang ren eli Tangilaisiksi. Tämän keisarisuvun sammuttua kesti melskeitä kauvan aikaa, mutta loppuivat _Song suvun_ istuimelle noustua. Pohjoiset naapurit olivat, pitkästä muurista välittämättä, aina uudelleen ahdistelleet Kiinaa. Maantsheolaiset olivat jo kerran herroina maassa, mutta heidät karkoitettiin pois. Tuli 13 vuosisadan loppupuoli. Silloin hyökkäsivät _Maankuulaiset_ ei Mongoolit maahan. Heidän valistunut, lahjakas ja viisas ruhtinaansa tuli Kiinan keisariksi.

Kublai Khan

asettui asumaan "Pääskysten valtakunnan" pääkaupunkiin, Pehkingiin. Hän oli innokas maanviljelyksen edistäjä ja siten voitti Kiinalaisten suosion ja kunnioituksen. Hän kaivatti n.k. "_Suuren kanavan_", joka on 650 eng. peninkulmaa pitkä. Se on mainiona kulkutienä itäosassa maata, kulkien etelästä pohjoiseen, rikasten ja viljavien seutujen kautta. Varsinkin on se tuottanut siunausta Kiangsuu maakunnalle, joka on ollut kahden suuren virran, nim. Jangtsir ja Huang virran laskupaikkana. Virtojen paisuessa on miltei koko maakunta ollut veden alla. Suuresta kanavasta erkanevat lukuisat pienemmät haarat risteillen kaikille kulmille. Kanavain kasvattamisella on saatu suuret alat maata viljelyksen alaiseksi. -- -- --

Kublain hallitusaikana tuli kaksi _Polo_ nimistä Italialaista Kiinaan. Päästyään keisarin puheille, kertoivat he hänelle kotimaansa oloista ja kristinopin päätotuuksista. Kertomukset miellyttivätkin keisaria. Hän kehoitti heitä pyytämään paavilta sata lähetyssaarnaajaa hänen kansalleen. Polo veljekset tekivät käskyn mukaan, mutta ainoastaan kaksi miestä uskalsi lähteä heidän kanssaan heidän uudelleen Kiinaan lähtiessä. Matkanvaivoja peläten, kääntyivät miehet takasin. Veljekset jatkoivat matkaansa kolmen kesken, sillä Nikolai Polo oli ottanut mukaansa poikansa Markon.

Markko Polo

voitti kerrassaan Kublai keisarin suosion ja pääsi hänen ystäväkseen. Nerokas nuorukainen oppi lyhyessä ajassa sekä puhumaan että kirjoittamaan niin Kiinalaisten, kuin Maankuulaistenkin kieltä. Keisarin lähettiläänä matkusteli hän ympäri valtakunnan, siten tutustuen perinpohjaisesti Kiinan oloihin. Jangtsheon kaupungin hallitsijana hän oli kolme vuotta, sillä Kiinalaiset virkamiehet eivät kyvenneet kurissapitämään levottomia asukkaita, mutta Markko Polon tultua, hallitsi "rauha maassa".

Kiinasta takasin tultuaan, kirjoitti hän tästä "kukoistavasta maasta", sen kansasta, oloista ja tavoista, mutta hänen kirjoituksiaan ei uskottu. Ne pidettiin liioiteltuina. Vasta viimeisinä vuosikymmeninä, kun Kiinan olot ovat tulleet tunnetuiksi siellä asuvaisten ulkomaalaisten kautta ovat Polon kirjoitukset saaneet oikean, ansaitun arvonsa. -- -- --

Kublai Khanin jälkeiset olivat heikkoja, eivätkä kyvenneet hallitsemaan tarmolla ja viisaudella. Kiinalaiset halusivat antaa ohjakset oman maan miehille ja

Ming suku

sai vallan käsiinsä halliten aina v. 1644, jolloin Maantsheolaiset valloittivat maan.

Vuosituhansien kuluessa 011 aina vähänväliä sisällisen kapinan tuli tuhonnut kansaa, ja valtakunta on ollut rikkirevittynä, pirstaleina. Oloissa olevat epäkohdat ovat usein aiheuttaneet mellakoita, mutta myrskyn mentyä ohitse, ei oloissa ole tehty parannuksia. Rakkaus kaikkiin esi-isiltä perittyihin kiitoksiin ja asetuksiin on vaikuttanut sen, että rauhan tultua "kaikki jää entiselleen". Tästä syystä on Kiina pysynyt Kiinana. Epäkohtien luullaan poistuvan hallitussuvun muuttumalla. Uuden hallitsijan saatua ollaan taas tyytyväisiä joku aika.

Maantsheolaiset eli keisarin kotiväki.

Tshenkiangiin tultuamme tapasimme ihmisiä, jotka puvussaan erkanivat Kiinalaisista. He asuivat erillään viimeksi mainituista. Naisilla oli luonnolliset jalat. He puhuivat Kiinan kieltä, mutta kumminkaan eivät olleet Kiinalaisia. Kysyessämme: "oletteko Kiinalaisia?" he kohottivat ylpeästi päätään ja vastasivat:

"Emme ole Kiinalaisia! Me olemme keisarin kotiväkeä!"

Niin, he olivat Maantsheolaisia ja ylönkatsoivat Kiinalaisia, jotka taas puolestaan halveksivat heitä.

Kiinan heikontuminen antoi Maantsheolaisille tilaisuuden maahan tunkeutumiseen. Vuosisatojen kuluessa olivat naapurukset olleet toistensa kanssa useinkin tekemisessä. Kiinan heikontuessa, Maantsheolaisten valta kasvoi ja heidän hallitsijansa _T'ien Ming_, jonka lähettiläitä Kiinan rajoilla toimivat Kiinalaiset virkamiehet pahoin kohtelivat, julisti sodan Kiinaa vastaan. Sota pitkittyi pitkittymistään. Maan sotajoukkojen ollessa pohjoisosassa valtakuntaa, vihollisia vastustamassa, syntyi sisäosissa rauhattomuuksia. Usea vallanhimoinen mies alkoi yllyttää kansaa kapinaan silloista hallitusta vastaan ja pian olikin laaja valtakunta kuohuksissa, niinkuin myrskyävä meri.

Vaarallisin kaikista kapinoitsijoista oli _Lii Kong_. Koottuaan suuren sotajoukon, laski hän valtansa alle Hoonaan ja Shaansii maakunnat. Kansan suosion voitti hän tapattamalla virkamiehet ja antamalla kahdeksi vuodeksi verovapauden. Sitten lähetti hän kätyrinsä pääkaupunkiin, hänelle tietä raivaamaan. He tulivat Pehkingiin, avasivat kauppapuoteja ja samalla aikaa tekivät sotaväen kanssa tuttavuutta. Kun kaikki oli valmistettu, läheni Lii väkineen kaupungin porttia, joka hänelle aukenikin sotilasten välityksellä. Murhaten ja ryöstäen levisi Liin sotajoukko kaupunkiin.

Lii alkoi ahdistaa palatsia. Keisarinna ja muut hovinaiset surmasivat itsensä. Keisari Huai Tsong, nähtyään lopun tulleen, murhasi ensin tyttärensä ja sitten itsensä. Tytär ei kuitenkaan kuollut, vaan virkosi uskollisen palvelijan hoidossa ollen.

Nyt huudatti Lii itsensä keisariksi. Pehkingin asukkaat taipuivat hänen valtansa alle. Mutta eräässä lujasti varustetussa kaupungissa nuori, urhoollinen kenraali, Uu Saan Kuei, vastusti häntä miehuullisesti. Lii sai käsiinsä kenraalin vanhan isän ja vieden vanhuksen kaupungin muurin ulkopuolelle, koetti hän taivuttaa Uuta uhkaamalla ottaa vanhukselta hengen, jollei portit aukene. Kenraali, langeten muurilla polvilleen, vastaanotti isänsä viimeisen käskyn. Isä kehoitti hänen pysymään uskollisena lailliselle hallitukselle. Samassa mestattiin vanhus.

Kenraali nousi. Ollen kuuliainen isälleen päätti hän taistella oikeuden puolesta. Hän teki rauhan Maantsheolaisten kanssa ja pyysi heitä onnettoman isänmaansa avuksi. Maantsheolaiset tulivat rajan ylitse ja valloittivat Pehkingin. Heitä tervehdittiin pelastajina, mutta he, Kiinalaisten huomaamatta, ottivatkin ohjakset omiin käsiinsä ja niin tulivat herroiksi maahan. Pohjoiset, sisällisestä kapinasta paljon kärsineet maakunnat, olivat helposti voitetut, mutta eteläiset tekivät kovaa vastarintaa. Vasta 18 vuoden kuluttua tunnustivat ne Maantsheolaisten yliherruuden.

Valloittajat vaativat Kiinalaisten pukeutumaan valloittajan tavalla. Hivukset ajettiin otsalta ja jälelle jääneet palmikoittiin. Kerrotaan tuhansien laskeneen päänsä ennemmin mestauspölkylle, kuin parturin käsiin! Tuo pitkä, niskassa riippuva palmikko ei ole todellisten, isänmaataan rakastavien Kiinalaisten mieleinen. Se aina muistuttaa heille vieraan vallan alla olemista. On olemassa salainen, isänmaallinen seura, jonka jäseneksi pääsee hivuspalmikkonsa pois leikkaamalla. Seuran jäsenet käyttävät irtonaista palmikkoa ollessaan jäsenpiirin ulkopuolella. Vaikka moni sydämestään vihaa pitkää tukkaansa, ei hän nykyisissä oloissa voi siitä luopua, sillä se on kunniallisen miehen tuntomerkki. Rangaistulta, linnassa olleelta leikataan palmikko pois. Joka mies valtakunnassa tarvitsee parturia, mutta parturi on kumminkin niin halveksittu, ettei hänen poikansa koskaan voi päästä virkamieheksi, vaikka hän omaisikin tarvittavat tiedot.

Päästyään herroiksi maassa, Maantsheolaiset menettelivät varovaisesti ja viisaasti. He jättivät Kiinan lait ja laitokset ja koko yhteiskuntajärjestyksen muuttamatta. Virat jaettiin Kiinalaisten ja Maantsheolaisten välillä. He tutustuivat Kiinan kirjallisuuteen, oppivat heidän kielensä, mukautuivat heidän oloihinsa ja niin imivät itsehensä valloitettujen hengen. Voitetut henkisesti voittivat voittajansa ja siten kaksi eri kansaa tavallaan sulautui yhdeksi. Kiinan siveellisesti heikontuneeseen ruumiiseen tuli siten uutta verta.

Uuden hallitsijasuvun nimi oli Gioro eli kultainen, mutta se otti nyt Kiinalaisen nimen ja täten _Shuen Tshir_ keisari oli ensimäinen "Ts'ing" sukua. Kuusivuotisena peri hän vallan. Hän kuoli v. 1661 ja hänen 8:san vuotinen poikansa

K'ang Hsii

nousi valtaistuimelle, halliten v. 1722. Tämä kansan isä oli jalo, sivistynyt ja kansan parasta kaikin tavoin harrastava.

Opettaakseen alamaisiaan on keisari kirjoittanut 16 esitelmää. Hän isän tavalla neuvoo heitä velvollisuuksiaan täyttämään. Näitä esitelmiä piti virkamiesten lukemaan kansalle kunkin kuukauden ensimäisenä päivänä.

Edellisillä sivuilla on ollut otteita näistä esitelmistä.

Ne olivat alkuaan kirjoitetut syvällä kirjakielellä, joka kansalle on vieras, tuntematon. Hänen poikansa puki ne kansantajuisempaan muotoon, mutta vielä sittenkin olivat ne vieraat rahvaalle. Sitten eräs virkamies, Uan Juu Puh, muodosti ne aivan kansantojuiseksi.

Kang Ilsiin kerrotaan matkustelleen valtakunnassaan, itse tarkastaen oloja. Kansan keskuudessa kuulin kerrottavan hänen Suutsheo nimisessä kaupungissa käynnistään seuraavaa:

"Kun sanoma keisarin tulosta saapui, niin kaupunkilaiset valmistautuivat vastaanottamaan häntä. Rikkaat kauppiaat peittivät kadut paksuilla silkkimatoilla aina kaupungin portilta, siihen rakennukseen asti, jossa keisari tuli majailemaan.

"Portille tultuaan näki keisari millä rakkaudella häntä vastaan otettiin ja heti astui satulasta alas, käyden asunnolleen.

"Kadulla lankesi eräs vanha mies hänen eteensä. Keisari kysyi: 'mitä vanhus tahtoo?' Ukko kertoi hänelle surullisen kertomuksen. Hänellä oli ollut yksi ainoa poika, vanhanpäivän turva, mutta hänet oli otettu sotamieheksi. Keisari käski vanhuksen seuraamaan itseään. Perille tultua ja asiaa tutkittua, nähtiin vanhuksen valitus todeksi. Asianomainen virkamies oli raskaasti rikkonut korkeinta lakia vastaan, ottaessaan horjuvalta isältä ainoan turvan.

"Pitkittä puheitta syylliseltä riisuttiin keisarin läsnäollessa virkapuku ja vanhus puettiin siihen. Eron saanut virkamies sai etsiä muuta tointa. Nuorukainen kutsuttiin. Hänelle annettiin alemman virkamiehen arvo. Keisari sanoi hämmästyneelle isälle ja pojalle: 'katsokaa, että pidätti velvollisuuksistanne vaarin!'"

Kang Hsii keisarin aikana merirosvot hävittivät Kiinan rannikoita. Keisari käski kansan muuttamaan sisämaahan. Kansa totteli ja merirosvojen täytyi siirtyä toisille seuduille. Siihen aikaan Roomalaiskatoliset lähetyssaarnaajat saivat jalansijan maassa. Heidän joukossaan oli oppineita miehiä ja varsinkin tähtitieteellisten tietojensa tähden tulivat suosituksi. Heidän kauttaan saapui hoviin tieto ristillenaulitusta, mutta ylösnousseesta Vapahtajastamme.

Kang Hsii keisarin kuoltua nousi hänen poikansa

Jong Tsheng

valtaistuimelle v. 1722, halliten v. 1736. Hän ei ollut ulkomaalaisten suosija. Kristinuskoon kääntyneet joutuivat julman vainon alaiseksi. Heidät ajettiin pois hovista, karkoitettiin kaupungista Mongoolian erämaihin, missä monet heistä sortuivat. Heiltä riistettiin rahana, silkkinä ja riisinä maksettu eläke ja saivat nälän, janon sekä helteen vaivaamana kärsiä kauheasti vuosikausia noissa autioissa seuduissa. Keisarin kuoltua tuli hänen poikansa

Kien Long

hallitsijaksi, halliten v. 1796. Ensi työkseen kutsui hän vielä elossa olevat, maasta karkoitetut kristityt, takasin.

Hänen aikanaan rupesivat länsimaat likentelemään Kiinaa. Venäjä, Hollanti ja Englanti rupesi sinne lähettämään lähettiläitään. Keisari oli valistunut, laajasydäminen mies, mutta varovainen. Hän antautui tekemiseen ulkomaalaisten kanssa pitäen tarkan vaarin liian likelle pääsemisestä. Varovainenkin pettyy! Ulkomaalaiset, oven taakse päästyään, eivät menneetkään pois, vaan alkoivat kolkuttaa ovelle. Kun ei kolkutus auttanut, rupesivat ryskyttämään ja kun ei siitäkään apua ollut, särkivät oven, tulivat sisälle, mikä tehden hyvää, kuka pahaa!

Valtaistuimelle noustessaan keisari antoi 10:nelle isolle Kantonilaiselle kauppahuoneelle oikeuden tehdä kauppaa ulkomaalaisten kanssa.

Kauppahuoneet käyttivät etuoikeuksiaan vaan omaksi hyödykseen. Nylkien ja petkuttaen ulkomaalaisia ja omia kansalaisiaan, kokosivat ne itselleen suunnattomat rikkaudet. V. 1771 tämä kauppahuoneiden välitys lakkasi. Tästäkös seurasi sekasortoa ja ikävyyksiä!

Kantonilaiset kauppahuoneet lahjoivat muiden kaupunkien virkamiehiä, jotka taas puolestaan koettivat estää Europalaisia joutumasta tekemisiin muiden kauppahuoneiden kanssa. Kantonilaiset kiskoivat kilvassa tavattomia hintoja, ja varsinkin Englantilaisilta.

Englantilaiset turvautuivat keisariin, kirjoittaen valituskirjeen, mutta se hukkui tielle. Kuukausia kului eikä vastausta tullut. Kantonilaiset kauppahuoneet kieltäytyivät Englantilaisille maksamasta suuria velkojaan. Mitäs tehdä?

Vääryyttä oli kärsittävä tai lakattava kaupasta. Toista tai toista oli mahdoton tehdä. Englanti päätti nyt lähettää lähetystön Pehkingiin valittamaan asiasta keisarille ja vaatimaan hyvitystä. Tämän tärkeän työn uskoi Brittiläinen hallitus Madrassin entiselle maaherralle, Lord Macartneylle. Eräänä Syyskuun päivänä, v. 1792, lähti lähetystö Kiinaan. Portsmouthin satamassa, etelä-Englannissa, oli satoihin nouseva joukko katsomassa lähetystön lähtöä. Ihmeteltiin tuon pitkän, laihan, nerokkaan ja kunnioitusta herättävän Lord M--n rohkeutta, kun uskalsi lähteä kaukaiseen, vieraaseen maahan, jossa muukalaisia niin pahoin kohdeltiin. Syyskuusta Kesäkuuhun viipyivät he Englannin ja Kiinan välillä. He purjehtivat ensin Kantoniin.

Kuultuaan lähetystön tulosta, keisari Kien Long käski virkamiesten kohtelemaan sitä hyvin.

Lord Macartneyn matka Pehkingiin

oli todellinen huvimatka! Matka jatkui meritse pohjoiseen. Missä vaan maalle nousivat, siellä heitä vieraina pidettiin. Maalla kestitseminen ei riittänyt, vaan laivaankin tuotiin viinejä, teetä ja -- porsliineja. Vieraana ollen, oli hän oikeutettu pyytämään -- lahjaksi, mitä vaan halusi! --

Pohjois-Kiinan rannikko oli Englantilaisille merimiehille outo. Lord M. pyysi Kiinalaista luotsia. Tinghain pormestari kutsui kokoon kaikki paikkakunnan miehet, jotka vähänkin olivat vesillä liikkuneet. Heidän joukossaan oli kaksi, jotka omilla kauppa-asioillaan olivat Pehkingissä käyneet. Heidät valittiin luotseiksi! Nöyrästi pyysivät miehet päästä vapaaksi tästä luottamustoimesta, sillä pitkällinen kodista poisolo oli lopettava heidän liikkeensä, mutta ei siinä itku eikä rukoukset auttaneet! Virkaan kun olivat valitut, oli heidän se vastaanotettava!

Komeat olivat luotsiveneet monine liehuvine lippuineen, joihin oli maalattu sanat: "lähetystö tuo veroa Englannista!" Virkamiehillä ei ollut aavistustakaan tämän lähetystön tarkoituksesta, eikä oikeaa käsitystä sen muassa olevista, keisarille aiotuista lahjoista.

Kulettiin Pei jokea myöten. Kaikkialla juoksi kansa katsomaan muukalaisia. Väkijoukossa kerrottiin heistä kaikenlaisia juttuja. Yksi tiesi kertoa heidän syntyneen satavuotisena. Toinen tiesi ettei heillä ollut polvitaivetta, eivätkä siis voineet juosta! j.n.e. Lähetystöä vastaanotti Tientsinissä Tshihlih maakunnan varakuningas, 80 vuotinen, arvoisa vanhus. Tilaisuutta varten oli hät'hätää rakennettu iso vastaanotto, silkillä vuorattu ja lipuilla kaunistettu teltta. Varakuningas otti vastaan Lord M--n suurella juhlallisuudella.

Muukalaisten tulo sai koko kaupungin liikkeelle. Tuhannet ja tuhannet ruskeat silmät tirkistelivät heitä. Tongtsheossa päättyi venematka. Siitä oli maitse matkustettava. Muutamat seurueesta ratsastivat, toiset kulkivat kantotuolissa ja osa ajoi kärreissä. Katsomaan kokoontunut kansan paljous tukkesi tien niin, että saattoväkenä olevien sotamiesten täytyi piiskoilla huiskien avata tie seurueelle.

Saavuttiin sitten pääkaupunkiin. Keisari ei ollutkaan vielä palannut Pehkingin pohjoispuolella olevasta kesäasunnostaan. Lähetystö jatkoi matkaa sinne. Kesähovin nimi oli

Reh hoo.

Se sijaitsee erinomaisen ihanassa laaksossa, Pehkingin ja Kiinan muurin välillä. Koko valtakunnassa ei löytynyt sille vertaista kauneudessa. Pähkinäpuiden ja mäntyjen peittämät korkeat kalliot kuvastuvat laakson läpi juoksevan joen pintaan. Linnan ihanissa puistoissa eli metsäneläviä, joita hoviherrat huvikseen pyytelivät. Tekojärvissä uiskentelivat kultakalat. Järviä toisiinsa yhdistävien kanavien ylitse johti komeat sillat ja niissä olevia pieniä saaria kaunistivat tuuheiden, tuoksuavain puiden ja pensasten varjossa olevat, somat huvihuoneet. Useat näistä huvihuoneista olivat pieniä palatseja, joissa virkamiehille pitoja pidettiin.

Tässä runollisessa, satumaisessa linnassa keisari Kien Long vastaanotti Lord M--n. Kiinalaiset virkamiehet koettivat valmistaa häntä vastaanottoa varten, aina uudelleen ja uudelleen huomauttaen hänelle polvistumisen tärkeyttä. Yhdeksän eri kertaa oli hänen polvistuttava, joka kerralla koskettaen maata otsallaan. Se oli vasallin velvollisuus! Mutta hän ymmärsi asemansa!

Vastaanotto päivä

valkeni. Kiinan hovissa lähetystöjen vastaanotto tapahtuu aamulla aikaiseen. Keisari Kien Long, vaikka oli jo 83 vuotinen, oli joka aamu, auringon noustessa, jo virkatoimissaan.

Lord M--n vastaanottoa varten oli tehty puistoon iso, kullattujen patsasten kannattama teltta, johon valtaistuin asetettiin. Maa oli peitetty kauneilla, kalleilla matoilla ja koristeltu somasti kirjaelluilla patjoilla. Kattoa kaunistivat verrattoman taidokkaasti maalatut lyhdyt.

Kellojen sointi ja torvien toitotus ilmaisi keisarin tulon. Hän tuli 16 miehen kantamassa kantotuolissa. Suuri joukko lipun ja varjostimien kantajoita ympäröi häntä. Keisari oli puettu yksinkertaiseen, ruskeaan silkkipukuun. Ainoana koristeena oli hatussa hohtava jalokivi.

Keisari otti ystävällisesti vastaan Lord M., joka taivuttaen ainoastaan toisen polvensa, taritsi hänelle anomuskirjeen ja hallitsijansa lähettämät lahjat.

Lahjat keisari otti vastaan verona. Lord M. sai vastaanottaa vastalahjoja, mutta vaan suosionosoituksena.

Päivällisen jälkeen vietiin vieraat katselemaan voimistelijoita ja nuorallatanssijoita. -- Lähetystö vieraili hovissa koko viikon ja sai olla pidoissa, jotka pidettiin keisarin syntymäpäivänä.

Pitojen jälkeen ilmotettiin lähetystölle sen poislähtemisajan jo tulleen! Lord M. muistutti anomuskirjeestä. Keisari lupasi vastauksen lähettää -- Kantoniin. Ei auttanut muu, kuin

Pehkingistä lähteminen!

Mutta heidän ei annettu valita paluutietä! Joukko virkamiehiä lähti mukaan, jotka kaikin tavoin estivät Lord M. ottamasta oloista selkoa. He veivät hänet suurta kanavaa ja jokia pitkin Kantoniin. 10 viikkoa kesti se matka ja lähetystö oli miltei vankina koko ajan!

Keisari kirjoitti ystävällisen kirjeen Englannin kuninkaalle, Yrjö III:lle, mutta ei suostunut avaamaan Ningpoon ja Amoin satamia Englannille.

Päätarkoitukseen nähden ei matka onnistunut, mutta ei se siltä turha ollut. Sen seurauksena oli Kantonissa asuvan maaherran eroittaminen virasta. Nylkeminen myös kiellettiin. --

Kien Longin aikana joutui Tiibet ahdistukseen, Nepaalilaiset uhkasivat sen rajamaita. Silloin sen pappikuningas, Dalai Lama, pyysi apua Kiinaan hallitukselta. Keisari auttoi, mutta palkkioksi täytyi Tiibetin suostua veroa maksamaan Kiinalle. Siten Tiibet tunnustaa Kiinan yliherruuden, mutta Kiinalla ei ole oikeutta sekaantua sen sisällisiin asioihin.

Ijäkkääksi tultuaan luopui Kien Long ruunusta, joka siten joutui hänen pojalleen _Kia Kingille_. Hallitus oli hänen käsissään v. 1796-1821. Hän vastusti ankarasti ooppiumin maahan tuomista. Häntä seurasi hänen poikansa _Tao Kuang_, v. 1821-1851. Hänen aikanaan oli ensimäinen ooppiumisota. Miehuullisesti hän vastusti ulkomaalaisia, jotka asevoimalla tahtoivat hänet pakoittaa ooppiumikaupan laillistuttamiseen. He onnistuivat siinä hänen poikansa _Hsien Fongin_ aikana, Hsien Fong kuoli v. 1861. Tao Kuangin aikana alkoi maassa kauhea sisällinen kapina, jota kutsuttiin

T'ai p'ing kapinaksi.

Kapinan johtajana oli pääasiallisesti Hong Siu Tsuen niminen mies. Aikoen virkamieheksi, luki hän ja matkusti Kantoniin suorittaakseen tutkintoja siellä. Tapasi siellä kristityitä, mutta heidän puheestaan hän ei juuri välittänyt. 10:nen vuotta myöhemmin rupesi hän muutamien ystäviensä kehoituksesta lukemaan kristillisiä kirjoja. Hän liittyi näihin ystäviinsä. Yhdessä lukivat U. Testamenttia ja pitivät kokouksia. Näihin hartaushetkiin osaaottajain luku lisääntyi lisääntymistään. Kokouksen johtajat kutsuivat Jumalaa isäkseen ja Jeesusta vanhemmaksi veljekseen. He sepittivät hengellisiä lauluja, joita Tshenkiangissa ollessani kuulin vanhojen ihmisten laulavan vielä nytkin.

Hong oli innokas, tulinen ja toimelias. Hän ajatteli oman kansansa surkeata tilaa. Sen epäjumalien paljous kauhistutti häntä ja hän mietti keinoa, miten hän voisi kansalaisiaan viedä valoon. Innokkaat puheensa herättivät hänelle seuralaisia ja hänen vaikutusvaltansa kasvoi kasvamistaan. Seurueeseen yhtyi miehiä peräti toisessa tarkoituksessa ja ennenkun Hong aavistikaan, oli hän tullut kapinallisten johtajaksi.

Isänmaa oli pelastettava muukalaisten vallasta ja puhdistettava epäjumalista! Työhön ryhdyttiin. Temppeleihin hyökättiin ja jumalat hävitettiin. Hävittämisinto valtasi tuhansiin nousevan ihmisjoukon. Se jakaantui eri osastoihin ja yhä uusia osanottajia astui riveihin. Pääarmeija kulki etelästä Kiangsii maakunnan halki pohjoista kohden. Se vyöryi kuin hyökylaineet kaupungista kaupunkiin tuhoten ja hävittäen, missä sille vastarintaa tehtiin. Toiset joukot kulkivat rantapuolella, herättäen kauhua kaikkialla.

Pääjoukon saavuttua Jangtsir virran varrella olevan Naanking nimisen kaupungin läheisyyteen, alkoi se piirittää sitä, valloitti ja miehitti sen. Siellä Hong huudettiin keisariksi ja Naanking tehtiin pääkaupungiksi. Kapinallisten sotajoukot marssivat Pehkingiä kohti ja olisivat senkin valloittaneet, ellei Kiinan hallitus olisi turvautunut Englantilaisiin ja saanut apua. Englantilaisten avulla kukistettiin tämä 14 vuotta raivonnut sisällinen sota. Arvellaan 20 miljoonaa ihmistä kuolleen tässä sodassa. Monet kaupungit tulivat tuhotuksi niin, että tuskin koskaan jaksavat nousta entiseen kukoistukseensa. Kaikkialla näkee raunioita. Monet suuret kyläkunnat ovat autioina, metsittyneinä.

Kapinalliset eivät ajaneet hivuksiaan ja siksi kansa kutsui heitä "pitkätukkaisiksi."

Matkoillani jouduin erääseen taloon. Rupesin laulamaan hengellisiä lauluja. Emäntä sanoi: "'pitkätukkaiset' lauloivat samanlaisia lauluja!" Hän kertoi miten hekin kulkivat kapinan aikana pakosalla kolme vuotta. "Ne olivat julmia miehiä, eivät edes 'puusia' säästäneet!" tuumi isäntä. Siitä ajasta asti ovat monet temppelit olleet autiona, varasten ja yökköjen asumasijana. -- -- --

Kapina tukahdutettiin keisari _Tong Tshirin_ aikana. Hän kuoli perillisettä. Vallan perijäksi joutui hänen setänsä, prinssi Tshuun, poika

Kuang Hsyy,