Part 7

Paitsi näitä kahta pääuskontoa, on Kiinassa paljon _lahkoja_, mutta uskonnonvapauden vallitessa ei sorrosta tiedetä.

Molemmat uskonnot vaativat _uhreja_. Uhrit ovat enimmäkseen _verettömiä_ nim. rahaa, ruokaa, suitsutusta, mutta on _veriuhrejakin_.

Matkustin kerran Kuangsin virralla. Virta teki mutkan ja rannalle, juuri mutkan kohdalle, oli rakennettu temppeli. Lähestyessämme sitä, venemies vaikeni, eikä vastannut kysymyksiini. Juhlallisesti nousi hän, pukeutui valkoiseen nuttuun ja ottaen veneen keulasta kauniin, valkoisen kukon, meni perälle venettä, katkasi linnulta kaulan, pyyhkäsi verta ankkuriköyteen, mastoon ja moneen muuhun paikkaan. Kolmasti langettuaan kasvoilleen, hän riisui nutun päältään ja alkoi puhella.

"Miksi uhrasitte tässä paikassa?" kysyin.

"Siksi, kun juuri tässä kohden jokea asuu jumala, ahnas ja paha. Jollei sille uhraa valkoisen kukon verta, niin se kaataa veneen!" sanoi mies. Poikalapsen synnyttyä rientää isä temppeliin uhratakseen siellä kanan tai kukon verta. Jongsinissa, jossa asumme, on kaupungin suojelusjumalan kuva rumasti tahrittu verellä.

Kävin kerran temppelissä, jossa uhrattiin kanoja, kukkoja, ankkoja ja vasikoita. Siellä oli hedelmän, makeisen ja uhrieläinten myyjiä istumassa pöytiensä ääressä. Saviset jumalat olivat matalan aitauksen takana, jonka edessä uhrieläin tapettiin ja sen veri vuodatettiin maahan.

"Miksi uhraatte verta?" kysyin yhdeltä.

"Tämä puusaa rakastaa verta", vastasi hän. --

Aamun tultua, päivän päättyessä ja matkalle lähtiessä uhrataan tavallisesti vaan suitsutusta. Pieneen, porolla täytettyyn astiaan pannaan pystyyn pari, kolme hienoa tikkua ja niiden hiljalleen palaessa kohoaa vähän hyvältä tuoksahtava savu.

Usein olen nähnyt temppelien oven yläpuolella sanat: "juu kiu, pih ing" jotka vastaavat Vapahtajan sanoja: "anokaa, niin teille annetaan". Muutamissa temppeleissä on jumalia kymmenittäin. Yleisempiä ovat Buddha eli Fuh, rikkauden jumala ja laupeuden jumalatar. Tältä jumalattarelta äidit rukoilevat "poikalapsia". Muutamissa temppeleissä on tarjona pieniä savinukkeja, joita naiset tuovat kotiin ikäänkuin takaukseksi pyynnön täyttämisestä. Onhan siitäkin pieni sivutulo papeille! Katselin erästä savesta tehtyä laupeudenjumalatarta. Meressä uivan, hirveän suuren lohikäärmeen pään päällä se seisoi. Hooshang lennätti ruohomaton ja sanoi minulle: "rukoile jumalatarta!"

Monasti matkoillani näin tiepuolessa kivisiä lehmiä. Kysyttyäni mitä varten niitä oli tehty, kerrottiin niiden parantavan ihmisiä. Jos päänkipua kärsivä hankaa päätään kivilehmän päähän, poistuu kipu.

Temppeleissä olevien isojen jumalien selässä on pyöreä reikä, josta jumalassa asuva henki pääsee vapaasti poistumaan, jos kylälle mieli tekee! Varkaille se on varsin mieluinen laitos, sillä sen kautta tuppaavat he varastetut tavarat jumalan vatsaan. Se onkin mainio piilopaikka niille, sillä eiväthän muut uskalla mennä niitä sieltä kopeloimaan! Tavaroista tasajakoa tehdessään peittävät varkaat vaatteella "puusaan" silmät, jottei se näe heidän tekoaan. Yksinäiset, autiot temppelit ovatkin varasten pesinä.

Valistuneemmat oppineista eivät välitä näistä "puusista", mutta jumaloitsevat Kongia ja hänen opetuksensa onkin _valtionuskontona_. Siinä ei tarvita mitään papistoa. Kansanisät uhraavat hänelle ja hänen neuvoaan noudattaen, koko kansa isien hengille. Taivas ja maa on jumalallisen kunnioituksen esineenä. "Taivas on isä ja maa on äiti", sanoo Kiinalainen.

Niin Tao, kuin Fuh papitkin koettavat vaikuttaa kansaan peloittamalla heitä helvetin tuskilla. Jongsinin kaupungin suojelusjumalan pihamaalla on koko joukko pieniä huoneita, joissa havaannollisesti näytetään kadotuksen kauhut. Kukin eri huone esittää eri osastoa helvetissä. Joka osastossa on tuomari apulaisineen ja tuomittavat. Valehtelijalta leikataan kieli, panettelijalta hakataan korva j.n.e. Toisissa kaupungeissa on taivaskin nähtävänä! --

Jumalat ylipäänsä ovat rumat, peloittavat. Niitä lahjoitaan etteivät tekisi pahaa. Kävin puusepän työhuoneessa, jossa tehtiin "puusia." Sielläkös oli jumalia jos jonkinlaisia! Pienemmät olivat hyllyillä, niinkuin kauppatavara ainakin.

Kiinalaiset pelkäävät pahojahenkiä ja koettavat suojella itseään niiltä. On eräs päivä, jolloin sanotaan pahojenhenkien manalasta tulevan ikäänkuin huvimatkalle tänne maan päälle. Ne kulkevat joukoissa kaduilla ja kujilla. Kenen tuvasta tuli tuikkaa, sinne tunkeutuvat tuhon tekoon, ja siitä syystä tuona onnettomuuden päivänä ei uskalleta tulta sytyttää kadun puoleisiin huoneisiin. Jos sytytetään, niin suletaan ovi!

Virkamiesten, varsinkin kaupungin hallitsijan, täytyy, ainakin kerran kuukaudessa, käydä kaupungin suojelusjumalan temppelissä. Jollei hän sitä tee, syyttää kansa häntä onnettomuuden tultua.

"He etsivät sielua!"

Aurinko oli mailleen mennyt ja pimeys peitti seudut saapuessamme Anren nimisen kaupungin satamaan. Hapuroimme kaupungin ulkopuolella. Kulimme kohti kaupungin porttia. Juuri portin luona kulki mies ja nainen edellämme. Nainen kulki kumarruksissa, lyhty kädessä ja mies seurasi häntä samallaisessa asennossa. Vaimo mainitsi tytön nimen, huutaen häntä kotiin, johon mies äänekkäästi vastasi.

"Mitä he etsivät?" kysyin matkakumppaniltani.

"He etsivät sielua!" vastasi hän.

"Etsivät sielua;" toistin ja pyysin hänen selittämään asiaa. Hän sanoi:

"Me Kiinalaiset ajattelemme ihmisellä olevan kolme sielua. Yksi sieluista jää kotiin, toinen menee hautaan ja kolmas tuonelaan. Nyt on tuon vaimon lapsi hyvin sairas ja yksi hänen sieluistaan on jo mennyt pois, senvuoksi vanhemmat sitä etsivät ja kutsuvat takasin."

Kiinalaiset ajattelevat ihmishengen kuolemattomaksi ja uskovat

Sielun vaeltavan

tämän maailman ja tuonelan väliä aina yhä uudelleen. Jos hän oli hyvä ihminen, palajaa hän tänne ihmisenä ja syntyy rikkaassa kodissa, mutta jos oli pahaa tehnyt, syntyy hän köyhäksi, sokiaksi, kuuroksi tai muuten raajarikoksi. Jos hän oli suuria syntejä tehnyt, palajaa hänen sielunsa asuakseen koiran, kissan, sian tai jonkun muun eläimen ruumiissa. Nykyinen elämä on vaan edellisen jatkona. Mitä ennen kylvi, sitä nyt niittää. Synkkä on monen elämä! Ainoana keinona tuomionalaisesta elämästä pääsemiseen ovat hyvät työt, mutta mitenkäs köyhä, rahaton niitä tekee? Köyhiä pitäisi auttaa, rakennuttaa siltoja, korjauttaa teitä y.m. suuria töitä toimitella, mutta milläs niitä teet? Nyt on jo tila tukala ja tukalampi tulee, kun tänne takasin laitetaan tuolta manalan majoilta. Entäs jos sitten pitää koirana kuleksia! -- Surkeatahan se on, mutta minkäs sille voi! Ehkä kuitenkin kohtalo lievenisi, jos jättäisi lihan syönnin. Saisi ehkä sitten, takasin tultua, täällä maailmassa pienen peltotilkun! --

Pojattomien naisten tila on säälittävä. Heitä odottaa kauhea kadotus heidän syntisyytensä tähden. Leskille voi vielä jonkinlainen huojennus tapahtua, jos sulkeutuvat luostariin, rupeavat nunnaksi, eivätkä syö lihaa. Miehillä tietysti on enemmän toivoa tulevaisesta onnesta vaikka leskeksi jäätyään uudelleenkin avioliittoon menevät. Se teko ei tee heitä autuudesta osattomaksi, vaikka se naiset syöksee kadotuksen syvimpään kuiluun! Avioliitossa olevat, pojattomat vaimot viettävät ilotonta elämää.

Pimeys, pimeys vallitsee Kiinassa! Oppineet ja oppimattomat ovat vajonneet öiseen hämärään. Jo on kulunut vuosia siitä, kun Kihanista:

Onni karkasi!

Vuosi vuodelta pidettiin tutkintoja, mutta ei yksikään suoriutunut niistä. Mikäs siihen on syynä? kyselivät viisaat miehet. Se ja se mies, tuo ja tämä, he kaikki olivat lahjakkaita ja ahkeria ja näiden ahkerien, lahjakasten luku nousi satoihin, -- siis syy ei ollut -- miehissä, vaan jossain muussa. Mietittiin, tutkittiin ja viisasten siinä neuvotellessa, huomattiinkin todellinen syy. _Onni oli paennut kaupungista!_ Kun vyyhdestä kerran pää saatiin käsiin, kyllä se sitten selveni ja karkurin jälille päästiin kun päästiinkin! Ovelapa se karkuri olikin! Ei kiivennytkään muurin ylitse tai salateitä myöten hiipinyt kaupungista, ei, vaan se meni sieltä, mistä muutkin rehelliset! Kaupungin syrjäisemmästä _portista_ se pujahti ulos muiden menijäin tavalla. Ulos, maailmaa katselemaan sekin halusi, mutta varmaan sai viestin viisasten tuumista ja kulkusalla olo ei taitanut varsin hauskaa olla, koska kiiruhti takasin. Karkuri kerkesi kaupunkiin ennenkun tuo portti muurattiin umpeen. Seuraavana vuotena tuntuivat seuraukset onnen palajamisesta, sillä miehet suoriutuivat tutkinnoissa mainiosti! Pidättääkseen seikkailuhaluisen onnettaren kaupungissaan, eivät Kiinalaiset enään uskaltaneet tuota vaarallista porttia avata ja vielä tänäkin päivänä se on ummessa! Eikä ole hyvä avatakkaan, sillä kukas tietää, mikä ajatus taas pälkähtäisi "onnen" päähän! Parempi on varoa, kuin katua!

Kiinalaisten uskonnot eivät _anna_ mitään niitä tunnustaville, vaan _vaativat_ heiltä paljon. Ei epäjumalia, eikä isien henkiä voi lähestyä antimitta, rahatta. Toisin on Jeesuksen opin laita. Se taritsee, lahjoittaa, rahatta, hinnatta. Se ei tee eroa rikkaan ja köyhän välillä. "Joka tahtoo, hän tulkoon, ottakoon!" Ne jättävät _köyhät_ osattomaksi, mutta Jeesus tuli "köyhille saarnaamaan hyvää sanomaa". _Naisille_ ne eivät lupaa autuutta, jolleivät ole äitejä, mutta Jeesus kutsuu yhtä hellästi heitä luokseen, kuin miehiäkin.

Kaikki se hyvä, mitä pakanain suuret opettajat ovat opettaneet, on verrattava kuun valoon. Paljon totuutta, jaloja ajatuksia ovat he antaneet perinnöksi kansalleen, mutta niistä on puuttunut elämä. Jeesus tuli valkeudeksi maailmaan. Hänen opetuksissaan on lämpöä. Ne synnyttävät elämää. Kuunvalo on ihana, mutta se ei voi sulattaa jäitä, eikä hävittää hankea. Ihanimpana kuutamoyönä on luomakunta kuollut. Parhain, puhtain siveysoppi ei voi antaa elämää, ei synnyttää ihmistä uudestaan. Sen valossa näemme hämärästi tien, jota olisi kulettava, mutta se ei anna voimaa kulkea sillä.

Sanoma Jumalan rakkaudesta vaikuttaa henkiin herättämällä. Se avaa silmämme näkemään, miten Jumala meitä rakastaa, tahtoo pelastaa, tehdä osalliseksi omasta onnellisuudestaan. Siunattu evankeliumi! Missä se uskotaan, siellä se osoittautuu Jumalan voimana, siellä se sytyttää sydämiin tulen, rakkauden tulen.

Kiinalaiset tarvitsevat kuulla Jeesuksesta, maailman Vapahtajasta, sillä he "kulkevat eksyksissä ja ovat niin nääntyneet kuin lampaat, joilla ei ole paimenta."

II:nen Luku.

Kyllä muurahaisilla on kesällä kiire, mutta tuskin kiireempi, kuin Kiinalaisilla

Uudenvuoden edellä,

joka on heidän suurin, tärkein ja rakkain juhlansa, todellinen kansallisjuhla. Sen lähetessä kasvaa kihu kaupungeissa. Maalaiset tuovat sinne tavaroitaan niistä saaduilla rahoilla ostaakseen juhlatarpeita. Koo nien! koo nien! (uusivuosi, uusivuosi) kaikuu kaikkialla. Jokainen, joka vaan voipi, hankkii uudet vaatteet. Kenen varat eivät siihen riitä, riittävät ne ainakin vaatteiden vuokraamiseen. Vieraillaan sitten lainatuissa puvuissa! Kerran uudenvuoden päivänä lähestyi kotiamme hienosti puettu mies. Hämmästyneinä katselimme komeaa tulijaa ja suureksi huviksemme tunsimmekin hänessä "opettajamme!" Mies "potraili" lainatussa satininutussa!

Vuoden viimeisinä päivinä vilisee kaupunki velallisista, jotka koettavat piiloutua velkojiltaan. Maassa vallitsevan tavan ja lain mukaan, pitää _velat olla suoritetut_ ennen uudenvuoden alkua. Lainanantaja etsii velanottajaa ja tämä koettaa kätkeytyä. Jos hän voi kätkeytyä uudenvuoden aamuun asti, on hän ahdistuksesta vapaa.

V. 1896 vietimme Kiinalaisten uudenvuoden Kaojuu nimisessä kaupungissa. Aattopäivänä, iltapuolella, tultiin meitä hakemaan taloon, jossa isäntä oli ottanut ooppiumia. Mies makasi liikkumattomana kun tupaan tulimme. Pyynnöstämme palvelijamme pani vettä hänen suuhunsa nähdäksemme josko hän voi lainata, mutta sitä ei mies enään voinut tehdä. "Emme voi häntä auttaa", -- sanoimme, "mutta Jeesus voipi ja me tahdomme rukoilla Häntä hänen puolestaan!"

Kuolevaisen äiti hartaasti pyysi rukoilemaan, mutta hänen vaimonsa kiljasi: "eikä tarvitse rukoilla! Kuolkoon!" Surkea itku ja parku kuului talosta, lähdettyämme kotiin, jossa sydämestämme pyysimme Herran Jeesuksen armahtamaan miesparkaa, joka jo oli näennäisesti ihmisavun ulkopuolella.

Joutui ilta. Mies makasi tiedottomana. Äiti kutsutti "hooshangit" messuamaan, jotta kuolevaisen sielu ei kiirastuleen joutuisi ja murheen murtamana pani pötyä pöytään, kantoi ruokaa kaikenlaista heidän syötäväkseen. Papit vuoroin söivät, vuoroin höpisivät. Antaapas olla! -- Siinä, silmät ummessa loilotellessa, jo kuului liikettä nurkasta, jossa sairas makasi. Katsahtavat sinne. Voi kauhua! -- mies kaapsahtaakin ylös! Jo vaikeni pappien pomina ja taakseen vilkasematta paljaspäät livistivät tuvasta ulos, minkä kerkesivät. Äidin iloksi ja eukon suruksi parani mies. Velkojen tähden hänkin oli ottanut myrkkyä.

Sydämestämme kiitimme Jumalaa miehen parantumisesta.

Tämän juhlan aika on oikea itsemurhien aika. Toinen tärkeä tehtävä uudenvuoden edellä on

Keittiöpuusaan

taivaaseen lähettäminen. Se tapahtuu paria viikkoa ennen. Tämä jumala on paperille maalattu ja liistaroitu keittiön uuninrintaan. Siinähän sillä onkin mainio tilaisuus katsella talon naisten pahoja tekoja, kuulla heidän kaikki riidat ja panetukset. Ennenkun "laojee" taivaaseen lähtee talon pahoista pakisemaan, pidetään sille pidot, jottei siellä kovin kantelisi! Taritaan sille kanan ja sian lihat, makeiset, hedelmätkin, tietysti aina varojen mukaan. Kun "puusaa" on syötetty, juotettu, poltetaan se. Kuukauden kuluttua ostetaan uusi ja sanotaan sen taivaasta palanneen. Kolmas tärkeä tehtävä on

Huoneiden puhdistus.

Vuotuiset no'et ja pölyt karistellaan ja pyyhitään pois. Pihamaat raivataan, ainakin oven alta, jos ei kaikkialta. Työt lopetetaan. Koulut ja kaupat suletaan.

Koittaa tuo ikävöity, toivottu ilta. Myöhään yöhön kuuluu kaduilta tr- tr- tr- ääni ja vasta puoliyön aikaan tyhjentyvät ne ihmisistä. Elämä poistuu ovien taakse. Haudan hiljaisuus vallitsee kaikkialla. Koittaa aamu.

Uusi vuosi on tullut!

Öinen hiljaisuus jatkuu. Kaduilla liikkuvat ainoastaan kerjäläiset ja kodittomat koirat. Miehet rientävät tervehtimään esi-isien henkiä. Hiljaista on kodissa. Pahin riitapukarikin hillitsee silloin kielensä ja tuskin kuuluu pahaa sanaa koko maassa -- tänä ilonpäivänä!

Iltapäivällä lähtevät miehet kyläilemään, mutta naiset pysyvät kotosalla toiseen tai kolmanteenkin päivään asti.

Iloisia, hymyileviä ihmisiä tulvehtii kaduilla. "Konghsi! konghsi!" sanoen tuttavat onnittelevat toisiaan, kumartelevat, puristelevat omia käsiään. Taivaan kaaren kaikki värit loistelevat mitä miellyttävimmässä sekasotkussa kaupunkien kaduilla ja kylien kujilla! Silkkiset puvut, maalatut posket, kukitetut päät, naureskelevat ihmiset -- kaikki tuo saattaa leikilliselle tuulelle muukalaisenkin.

Vieraillaan ensin omassa ja sitten naapurikylissä. Vieraita tulee ja menee. On niin kovin hauskaa! Kiirettä ei ole kellään. Teetä juodaan, makeisia ja hedelmiä syödään, tupakoidaan ja jutellaan tuntikausia sitten, kun ensimäinen ilonkuohu on ohitse. Iloa, iloa, iloa on kaikkialla. Murheita ei muisteta, sillä onhan nyt "koo nien!"

Katsoi, minne katsoi, kaikkialla näkee punaisia paperilevyjä. Niitä on ovilla, seinillä, patsaissa, kantotuoleissa, kärreissä, veneissä. Mihin on kirjoitettu jonkun viisaan miehen lauselma, kuhun taas joku toivotus, esim. kaikki asiat menköön mieleni mukaan.

Viikon, kahden kuluttua ei ilojuhlasta ole muuta muistoa kuin puhtaat seinät ja punaisella paperilla olevat kirjoitukset. Elämä on vajonnut entiseen uraansa. Monet loistavat puvut lasketut lainaajan arkkuun tai panttilaitoksen säilytyspaikkaan odottamaan "uuttavuotta". Juhlatunne on mielestä kadonnut, naamarit kasvoilta ja kielen kahleet katkenneet.

Tsing ming

niminen juhla on keväällä, jolloin esi-isien haudat lakaistaan ja haudalle viedään ruokia. Otaksutaan henkien ottavan ne vastaan hengellisellä tavalla. Kotona sitten syödään takasin tuodut herkut, mutta valerahat ja paperivaatteet poltetaan haudalla.

Jokien, järvien ja ylipäänsä vesien tienoilla asuvaiset viettävät erästä juhlaa, jolloin soudellaan pitkässä, kapeessa, monilla airoparilla varustetussa veneessä. Soutajat ovat paikkakunnan nuoria miehiä. Puolialastomina, koristeltuina, he soutavat tarmonsa takaa, ikäänkuin rientääkseen jonkun hukkuvan avuksi. Paikkakunnan kauppiaat syöttävät ja juottavat heitä. Tätä juhlaa vietetään erään valtiomiehen muistoksi. Hän eli 5:llä vuosisadalla j.Kr. Häntä syytettiin viattomasti ja eroitettiin virasta. Palattuaan kotikaupunkiinsa Huunaanissa, meni hän veneellä keskelle jokea, hyppäsi veteen ja hukkui. Sureva kansa etsi häntä kauvan ja etsii vieläkin!

"_Viidennen kuukauden juhla_" on meidän Kesäkuussa. Silloin kumarretaan aurinkoa.

Syyskuussa on "_kahdeksannen kuukauden juhla_". Kuu on silloin kunnioituksen esineenä. Kadut ovat valaistut. Niille asetetaan pieniä pöytiä, joille pannaan vartavasten leivotut pullikat ja kumarretaan kuuta. Se onkin yksi jumalolennoista, mutta heikko itseään suojelemaan. Kun sattuu kuun pimeneminen, on kansalla suuri hätä. Silloin riennetään ulos, pärrytetään rumpuja ja huudetaan, jotta "taivaan koira", joka kuuhun on kiini karannut, jättäisi sen rauhaan! Sanotaan kuun pimenemisen ilmaisevan keisarin palatsissa tapahtuvia asioita. Kun taivaan kuu pimenee, silloin keisarinna koettaa anastaa mieheltään vallan! Onkos ihme, jos ihmisille hätä tulee? -- -- Elokuussa on "_orpohenkien juhla_". Monen miehen on täytynyt kuolla lapsettomana. Heidän kohtalonsa on kova. Tuonelaan tultua ei heillä ole hyvät päivät. Kempä heidän haudallaan uhraisi? -- Yleisö säälii heitä. Tuskin löytynee niin matalaa majaa, jonka edustalta ei tänä juhlana palaisi pieni kasa valerahoja! Rikkaat polttavat kantokuormittain. Niin runsaasti lähetetään rahaa heille, että jos vaan tarkoin hoitavat, riittää seuraavaan juhlaan asti!

Nämät juhlat ovat yleiset. On olemassa muitakin, mutta paikkakunnallisia. Kuukauden ensimäinen ja viidestoista päivä pidetään tavallaan pyhänä. Monet pistäytyvät silloin temppelissä vaan pikimältään, suitsuttaakseen siellä.

Ennustajista

ei Kiinassa ole puutetta. Ennustaminen on pääasiallisesti sokeain tehtävä. He kulkevat kaupungilla joko yksin tai kaksin tahi jonkun näkevän johtamana. Heitä pelätään. Sanotaan heidän ennen maailmassa ollessaan olleen suuria syntisiä ja pahaintekoinsa palkkiona on nyt sokeus! Voivathan he nytkin tehdä pahaa salaisilla, "hyville ihmisille" tuntemattomalla tavalla. Heitä ei uskalleta suututtaa. Heiltä tiedustellaan tulevia tapahtumia. Naapuristossamme eli eräs emäntä. Taloon odotettiin perillistä, mutta jo ennakolta tahdottiin tietää, josko tulija oli poika. Jokaiselta sivukulkevalta tiedusteltiin sitä. Ennustajat sanoivat pojan olevan tulossa. Emäntä siitä mielissään antoi riisit, antoi rahat ja odotti ilolla pientä miestä.

Tulipa sitten taas vanha, sokea ukko ja ennusti emännälle. Hänen ennustaessa, hänen oppaansa, kymmenvuotinen poikaviikari, livistikin tiehensä, vieden ukkopahan rahat ja tavarat muassaan. Tuostakos ukko suuttui. Kadulla vanhus itkeä vollotti korkealla äänellä! Siihen kokoontui kansaa kaikenlaista. Ukko valittaen sanoi:

"Mihinkäs minä poloinen nyt joudun tässä vieraassa paikassa, kun en tunne tietä, enkä ihmisiä ja kun tuo veitikka vei vasket, vei vaatteet jättäen minut typötyhjäksi!"

"Etkös tiedä vanhus, mihin poika juosta pinkasi?" kysyin.

"Voi veikkonen, mistäs minä poloinen sen tietäisin!" sanoi ukko.

"Olethan ennustaja", virkoin.

"Olen kyllä", vakuutti mies.

"Sanoithan tuolle emännälle syntyvän pojan!"

"Niin sanoin. Poika hänelle syntyykin", sanoi ukko uljaasti.

"Ollen ennustaja, tiedät tulevaisia, jos tiedät tulevaisia, niin tottahan silloin tiedät jo tapahtuneita. Jos tiedät tuolle emännälle pojan syntyvän, niin tottahan tiedät, mihin poikanen on juossut", sanoin vanhukselle.

Hän vaikeni. -- Siinä kerättiin hänelle muutamia kolikoita ja niin ukko lähti tiehensä.

On näkeviäkin ennustajia ja toimi ei liene vähemmän tuottava. Ennustaja tavallisesti istuu pienen pöydän ääressä liikerikkaalla kadulla. Kynä kädessä hän maalailee muilta kuolevaisilta salattuja sanoja niiden häntä pelolla katsoessa, jotka hänen apuaan tarvitsevat.

Monenlaiset hädät ja huolet pakoittavat ihmisten turvaamaan heihin.

III:mas Luku.

Oleskellessa Kiinalaisten keskuudessa, herää sydämessä halu tutustua heidän entisyyteensä. Lähteistä, joita on saatavana, käy selville, että Kiinan kansa on ollut olemassa jo ennen Abrahamin aikoja. Se oli jo silloin sivistynyt kansa. Noin 2,200 e.Kr. oli uudisasukkaita asettunut asumaan nykyisen Kiinan luoteiskolkkaan, Huang virran varrelle. Mistä he tulivat sitä ei voitane tarkoin sanoa. Joku tiedemies arvelee heidät Babyloniasta tulleiksi. Arvelunsa perustaa hän seuraaviin tosiasioihin:

1:ksi: Babylonia oli laaja, hyvin viljelty maa, jossa pellot kasteltiin. Niin tekevät Kiinalaisetkin.

2:ksi: Babylonialaiset kutsuivat maataan "keski-valtakunnaksi". Niin kutsuvat Kiinalaisetkin.

3:ksi: sekä Babylonialaiset että Kiinalaiset jakavat maansa historiantakaisen ajan 10:neen aikakauteen.

4:ksi: molempain kansain keskuudessa on ollut suuria tähtientutkijoita.

5:ksi: ajanlasku on samanlainen. Ensin asuen Huang virran varrella ovat he sitten vähitellen anastaneet toisten asuma-aloja, milloin asevoimalla, kulloin rauhallisella kanssakäymisellä.

Kaukaisessa muinaisuudessa sanovat Kiinalaiset olleen kolme hallitsijaa, joista kukin hallitsi tuhansia vuosia. Tuli sitten keisari, joka ihmisiä opetti asuntoja laittamaan ja toinen, joka toi tulen taivaasta ihmisten avuksi.

Kiinan kuuluisat opettajat eivät puhu kaukaisemmasta ajasta kuin _Jao Keisarin_ ajasta, noin v. 2357-2255 e.Kr. Jao oli yksi Kiinan hyvistä keisareista. Jaon lapsena ollessa tapettiin hänen isänsä siitä syystä, kun jätti kesken maan kuivaamistyön. Jao, keisariksi tultuaan, päätti olla uskollinen virassaan. Lopettaakseen isältään keskenjääneen työn, oli hän pois kotoaan 13 vuotta! Sinä aikana kulki hän kolmasti kotinsa ohitse poikkeamatta sinne. Eräänä päivänä nousi hän ruokapöydän äärestä 10 kertaa, kuullakseen kansan valituksia. Samasta syystä keskeytyi häneltä kylpy yhtenä päivänä kolme eri kertaa.

Jao keisari tahtoi omalla esimerkillään opettaa alamaisiaan pontevaan toimintaan ja velvollisuuksiensa täyttämiseen. Olen kuullut isien kertovan Jaosta lapsilleen heitä ahkeruuteen kehottaessaan.

Toinen hyvistä keisareista oli _Shuen_ ja kolmas _Juu_. Huunaan maakunnassa on eräs kallio, johon on hakattu kertomus Juu keisarin toimista.

Kiinan valtio on syntynyt pienistä, keskenään liitossa olevista valtioista, mutta kun vahvemmat aina sortivat heikompia, oli lakkaamatta rauhattomuutta ja keskinäisiä sotia. Liittovaltioiden eripuraisuudesta teki lopun

Tsin

niminen keisari, laskemalla kaikki pikkuvaltiot valtikkansa alle. Turvatakseen valtakuntaansa pohjoispuolella asuvien sotaisten Tarttariheimojen hyökkäyksiltä, rakennutti hän kuuluisan _Kiinan muurin_. Joka kolmas työmies lähetettiin työhön. Ruokapalkalla saivat he tehdä työtä. Kymmenessä vuodessa valmistui muuri. Se on toista tuhatta eng. penikulmaa pitkä. Se kohoaa laaksoista vuorten rinteille ja paikoin yli 5000 j. korkeille kukkuloillekin. Kun keisari oli näin turvannut valtakuntansa ulkopuolella olevia vihollisia vastaan, paisui hänen sydämensä. Hän tahtoi jälkimaailmalle luulotella olleensa Kiinan valtakunnan perustaja, mutta hänellä oli vielä yksi kukistettava vihollinen. Se oli kirjallisuus ja varsinkin Kongin ja Mong'in teokset. Nämät miehet puhuivat Kiinan entisyydestä ja heidän teoksensa olivat hävitettävät. Keisari tuomitsi ne poltettavaksi. Käskyä eivät kaikki totelleet. Kerrotaan keisarin elävänä haudauttaneen 500 oppinutta. Vainotuille kirjoille löytyi piilopaikkoja ja jos ei muualla, niin miesten "muistissa".