Part 5

niin ajatellaan. Naisen asema on parempi Kiinassa, kuin muissa Itämaissa. Kiinan suuret opettajat pitävät tavallaan naisen kasvatuksen tärkeänä. Hänen vaikutuspiirinsä on vaan -- koti. Kasvatuksen tarkoituksena on oleva, ei henkisten kykyjen kehittäminen, ei itsenäisyyden tunnon herättäminen, vaan naisen taivuttaminen täydelliseen alistumiseen, sievään käytökseen ja taloudellisiin toimiin.

Jos kokoomme yhteen ne ajatukset, jotka Kiinassa, niinkuin muissakin Itämaissa vallitsevat, niin voimme sanoa naisesta ajateltavan näin:

1. Niin paljon erilaisempi kuin taivas on maasta, on mies naisesta.

2. Kaikki paha tulee naisesta, mutta miehestä kaikki hyvä.

3. Nainen on ihminen, mutta miestä ala-arvoisempi, eikä koskaan voi tulla miehen arvoiseksi.

4. Naisen on elettävä miestä varten ja hänet on pidettävä miehen vallan alla.

5. Kasvatuksen tulee vahvistaa tätä vallanalaisuuden tunnetta.

Kiinalainen sanoo:

"Tyttö on tuhannen arvoinen, mutta poika -- 10 tuhannen! -- Yleensä ajatellaan jokseenkin näin:

"Tyttäreni on tänään minun tyttäreni, huomenna toisen miniä. Miksikäs häntä kouluuttaisin? Hän, mennen toiseen taloon, vie taidot muassaan. Minua ne eivät tule hyödyttämään, eikä minun suvulleni kunniaa tuottamaan."

Näin itsekkäisistä syistä, moni isä jättää tyttärensä osattomaksi siitä kirjallisesta sivistyksestä, jonka hän voisi hankkia hänelle.

Itä-Kiinassa kuulin usein sanottavan: "nainen on jalkainpesuveden arvoinen", joka ilmitoi kansan ajatuksen naisesta.

Vaikka näin halvaksi arvostellaan naista, on kumminkin omituista huomata miten paljon itsenäisyyttä ja arvokkaisuutta naisissa on! Paljon on pontevia, kyvykkäitä, viisaita naisia. Tunnen perheitä, joissa perheenisä on lukumies ja siten vieraantunut kaikesta jokapäiväisen elämän toimista. Hän ei tiedä mitään talouden asioista, ei kylvy-, ei leikkuuajasta, mutta emäntä -- hän saa pitää huolen kaikesta! Naiset liikkuvat kuin ruhtinattaret pienessä hallituspiirissään.

IV:jäs Luku.

Nainen naisena on halveksittu, mutta

Äitinä

rakastettu, kunnioitettu. Häntä surraan kolme, mutta isää vaan kaksi ja puoli vuotta. Kysyin kerran opettajaltani:

"Miksi surette äitiä kauvemmin kuin isää?"

"Siksi, kun äiti käytti perheen hyväksi sydäntään, isä rahojaan!" vastasi hän. Virkamiestenkin on pitänyt luopua, äitinsä kuoltua, julkisesta elämästä kolmeksi vuodeksi. Kysyessäni syytä siihen sanoi opettaja:

"Jollei hallitsija kunnioita äitiänsä, on hän sopimaton kansan isäksi. Jos hän ylönkatsoo äitinsä, oppii kansa tekemään samoin ja siitä alkaa kansan onnettomuus", -- sillä "kaiken hyveen alkuna on kunnioitus vanhempiaan kohtaan", sanovat Kiinan suuret miehet ja se ajatus on heidän kirjoitustensa läpi kulkeva kultainen säde! Sadat, tuhannet ja miljoonat ovat voimiensa mukaan koettaneet seurata tätä kultaista ohjetta.

Kulkiessamme Kiinan suurissa kaupungeissa, eläessämme sen miljoonien keskellä ja nähdessämme sen ikivanhat kaupungit, tulee usein kysyneeksi:

"Mistä syystä on tämä kansa pysynyt kansana kautta vuosituhansien? Onhan maailmassa ollut monta mahtavaa maata ja vahvaa valtakuntaa, mutta ne ovat kadonneet niin, ettei niistä muuta ole jälellä kuin nimi historian lehdillä?"

Tätä miettiessä tulee mieleen neljäs käsky ja siihen liitetty lupaus. Kiinalaiset ovat koettaneet totella tätä käskyä ja siunaus on ollut seurauksena. K'ang HIlsii keisari eräässä esitelmässään sanoo:

"Jos sulla pienoisena, sylilapsena ollessasi oli nälkä, itse et kyvennyt ruokaa suuhusi panemaan. Jos sulla oli kylmä, et kyvennyt itseäsi vaatettamaan. Vanhempasi syöttivät ja vaatettivat sinua. He katselivat kasvojasi ja kuuntelivat ääntäsi. Nauroitko, niin he olivat mielissään. Jos itkit, olivat he surulliset. Käydä tepastelitko? Silloin he seurasivat sinua askele askeleelta. Jos olit vähän kipeä olivat he niin huolissaan, ettei ruokakaan heille maistunut.

"He eivät valittaneet lasten hoitamista ja elättämistä vaivaloiseksi työksi, valittivat vaan omaa tyhmyyttään, taitamattomuuttaan ja mieluummin olisivat itse kivun pitäneet ja vasta terveeksi tultuasi olivat he levollisia.

"He ikävällä odottivat sinun täysi-ikäiseksi joutumistasi. Sinä et tiedä, kuinka paljon vaivaa heillä on ollut ja kuinka paljon vaikeuksia sinua kasvattaessaan ja opettaessaan. Täysi-ikäiseksi tultuasi, valitsivat he sinulle vaimon, saattaakseen sinulle lapsia. He toivoivat sinun lukevan ja saavan arvonimen. He kokosivat pienen omaisuuden, jotta pääsisit elämän alkuun. Mikäs asia näistä ei olisi huolestuttanut isääsi ja äitiäsi? Ajatteleppas nyt! Syntyessäsi olit pieni, alaston olento, etkä tuonut silkin palaa, et rihman pätkää muassasi. Mitä tähän asti olet syönyt ja juonut, ovat olleet isän ja äidin armolahjoja. Voitko koskaan palkita heille? Jos et käsitä isäsi ja äitisi rakkautta sinua kohtaan, niin ajattele rakkauttasi omiin lapsiisi, niin silloin sen ymmärrät.

"Kun käsität vanhempaisi rakkauden, miksi et täytä velvollisuuksiasi heitä kohtaan? Velvollisuuksien täyttäminen vanhempia kohtaan ei ole mahdotonta. Sinun tulee rauhoittaa heidän mielensä ja pitää huolta heidän ruumiistaan, siinä kaikki!

"Kuinka rauhoitat heidän mielensä? Siten, että olet hyvä ja teet hyvää. Oletko lukumies? Lue ahkerasti. Oletko maanviljelijä? Viljele peltosi hyvästi. Jos kauppiaana tai työmiehenä hankit elatuksesi, on välttämättömästi tarpeellista olla osaasi tyytyväinen. Vanhempiesi sivulla ovat nuoremmat veljesi ja heitä ylempänä heidän vanhempansa eli sinun isoisäsi ja äitisi. Pidä huolta heistä ja siten rauhoitat vanhempaisi mielen.

"Kuinkas on heidän ruumiistaan huoli pidettävä? Voimiesi mukaan ja niin paljon kuin varasi myöntävät, anna vanhemmillesi. Ennemmin syö ja käytä itse vähemmin, jotta voisit vanhemmillesi antaa. Näe vähän vaivaa vanhempaisi tähden. Heidän sairastaessaan, kutsu lääkäri parantamaan.

"Älä millään muotoa antaudu pelaamiseen ja juopottelemiseen. Älä salaisesti kokoa rahaa yksityisiin tarpeisiisi, rakastaen vaimoasi ja lapsiasi, unohtaen vanhempasi. Saata vanhempasi onnelliseksi päivä päivältä ja siten sinä täytät velvollisuutesi heitä kohtaan.

"Filosoofi Tseng sanoo: vanhemmat luonnollisesti toivovat pojastaan herrasmiestä. Jos hän käyttäytyy sopimattomasti, häpäisee hän ruumiinsa, jonka on vanhemmiltaan saanut ja siten laimiinlyö velvollisuutensa heitä kohtaan.

"Vanhemmat toivovat pojistansa uskollisia valtiomiehiä ja hyviä virkamiehiä. Jos he sitten valtion palveluksessa ollessaan ovat esteenä valtion asioille, julkisuudessa tottelevat, salaisuudessa rikkovat lait, tai rasittavat kansaa, -- niin he häpäsevät vanhempansa.

"Vanhemmat toivovat, että heidän poikansa antautuisivat tuttavuuteen kunnon miesten kanssa, mutta jos he eivät väliä pidä siitä, kenen kanssa seurustelevat, tulevat he kaikilta häväistyksi ja sekin häpeä tulee vanhempain osaksi.

"Vanhemmat toivovat pojistaan kelpo sotilaita, mutta jos he, sotilaina ollen, pelkäävät, eivätkä tahdo rohkeasti hyökätä eteenpäin, niin he rikkovat sotilaslain ja tuottavat vanhemmilleen siten häpeää."

Sitten keisari puhuu niistä, jotka eivät koti-oloissa kunnioita vanhempiaan:

"Jos isä ja äiti pyytää heiltä jotakin, kieltäytyvät he antamasta. Jos he käskevät heidän jotakin tekemään, löytävät he esteitä, eivätkä tahdo totella. Jos vanhemmat nuhtelevat heitä sanalla tai parilla, suuttuvat he heti. Omalla vaimolla ja lapsilla on ruokaa ja lämmintä, mutta vanhemmat saavat melkein kuolla viluun ja nälkään. 'Taivas' ei sitä hyväksy! Hänen lapsensa näkevät tämän ja seuraavat hänen esimerkkiään. Oletteko nähneet tottelemattomalla pojalla hyviä lapsia?" -- -- --

"Vanhemmat ovat niinkuin taivas. Taivas synnyttää sirkkalehden. Kevätpäivä kasvattaa sen. Syksyn kylmä sen kuollettaa ja se kaikki tapahtuu 'taivaan' tahdosta. Lastensa elämän ja kuoleman ylitse on isällä ja äidillä valta. Taivaan alla ei ole yhtään isää ja äitiä, joka väärin tekisi -- -- (lapsiaan kohtaan)." -- -- --

Niinkauvan kuin vanhemmat ovat elossa, ovat pojat tavallaan heidän valtansa alla ja vanhempain kuoltua, eivät siteet hölly. Vanhempain suurin huoli on saada poikansa naimiseen ja pojan suurimpana huolena on vanhempiensa kunniallisesti hautaaminen. Monasti olen käynyt taloissa, joissa olen nähnyt ruumisarkkuja. Ne ovat odottamassa isää ja äitiä! Pojat, jotka vanhempiaan kunnioittavat, jo ajoissa valmistavat heille viimeisen asuinhuoneen! Jos kodissa ei ole tilaa, säilytetään ne jossakin temppelissä. Toinen, omituinen tapa osoittaa kunnioitusta vanhemmilleen ja erittäinkin äidille, on se että ruumisarkku pidetään kodissa -- hautaamatta -- vuosikausia!

Viime kevännä oli neiti Cajander eräissä hautajaisissa. Kuollut oli maannut kirstussa -- kymmenen vuotta! Tila alkoi tulla liian ahtaaksi ja siksi täytyi äitivainajan ruumis viedä maan poveen.

Tunsin miehen, jonka 83 vuotinen, vanha äiti sairastui. Mies leikkasi käsivarrestaan palasen lihaa, keitti siitä liemen, jonka syötti äidilleen. Äidin tauti ei ollut kuolemaksi, mutta ihmiset luulivat tuon lääkkeen tepsineen. Äiti parani, mutta poika kantoi monta viikkoa käsivarttaan kaulassaan!

Tämmöinen luonnoton tapa kunnioittaa vanhempiaan, on Kiinaan tullut Buddhan opin muassa. Vanhempain sairastaessa lapset tekevät vaivaloisia matkoja kaukaisissa seuduissa oleville vuorille, siellä uhratakseen jumalille tai viskautuakseen alas joltakin jyrkänteeltä, jonne papit heitä neuvovat. Mikä heistä taittaa siten jalkansa, kuka kätensä, mutta ei mikään uhraus ole liian suuri kun on kysymyksessä vanhempain pelastuminen!

Niiden miesten ja naisten nimet ovat ikuistetut, jotka jotenkin erinomaisella tavalla ovat vanhempiaan kunnioittaneet. Hänen kunniakseen rakennetaan tien varsille kaunis, kivinen kunniaportti, johon on kaiverrettu hänen nimensä ja tekonsa. Nämät muistomerkit asetetaan tienviereen siinä tarkoituksessa että ohikulkijat tulisivat ajattelemaan tämän hyveen ääretöntä arvoa.

Tytär, joka kieltäytyy naimiseen menosta sentähden, kun tahtoo palvella vanhempiaan, on ylistetty kaikkialla, minne hänen maineensa saapuu. Samanlaisen kunnian saa osakseen miniä, joka miehensä kuoltua antautuu anoppinsa ja appensa apuna olemaan. -- Tietysti ainoastaan varakkaat naiset voivat näin tehdä, sillä köyhät lapset lähetetään jo aikaiseen kotoa pois.

V:des Luku.

Lapset.

Ollessamme Liun perheessä, näimme miten erilailla tytärtä vastaan otetaan, kuin poikaa. Vanhassa Kiinalaisessa runossa sanotaan:

Kun prinssi pieni syntyvi Niin hälle leikkikaluksi Saa valtikankin antaa. Vaan prinsessa, hän polonen Saa pienen tiilipalasen, Ei muuta, leluksensa.

Tyttöjen täytyy nöyrästi palvella veljiäänkin. Pojilla on kaikkialla etusija. Kansan keskuudessa totutetaan lapset jo pienenä työhön. Köyhyys pakoittaa siihen. Varakastenkaan tyttäret eivät saa niinkauvan leikitellä, kuin pojat. On somaa huomata miten lasten mieli ikävöi leikkimistä. Vaikka ahkerasti työssä ollen, pujahtavat he aina välillä "talosia" leikkimään. Heillä on riepunukkeja ja Japanista kuletetaan nykyään paljon isoja nukkeja, aivan Kiinalaisten näköisiä! Paperileijat ovat poikain huvikkeina. Kevätpäivinä näkee niitä kymmenkuntia sinitaivaalla lentelemässä. Usein olen nähnyt lasten leikkivän "sokkosia".

Pojat pitävät kaikenlaisia hyönteisiä toverinaan. Hepotistikkaa pitävät pienessä, puutikuista tehdyssä häkissä ja kulettavat mukanaan. Välistä on heillä noin parin tuuman pituinen, iso silmäinen, siivekäs hyönteinen taskussa. Se pitää korvia särkevää meteliä, jos sitä koskee! -- Kiinalaisten poikien kunniaksi tekee mieli mainitsemaan sen, etteivät he kiipeile puihin lintujen pesiä hävittämään! Muuten he ovat kyllä vallattomia, jos vaan saavat olla valloillaan. Tapahtuu niinkin, että koulupojat varastavat jonkun "sian" ja pitävät pidon. Tunnen nuoren miehen joka kertoili kepposistaan. Kerran matkusti opettaja pois muutamaksi päiväksi. Koulu jäi isompien oppilasten hoitoon. "Kun kissa oli poissa, niin silloin hiiret pöydälle!" Pojat panivat tuumansa tukkoon, varastivat köyhän vaimon porsaan, tappoivat, paistoivat ja oikein talkoolla söivät. Tämä ei ollut harvinainen tapahtuma!

Hiljakkoin kuulin nuoresta miehestä, joka on herännyt synnin tuntoon. Hän tuli opettajan luo, sanoen: "minä tahdon tulla kristityksi, mutta minun tuntoani painaa raskaasti se, kun minä kouluajallani varastin toisten poikain kanssa erään köyhän vaimon porsaan."

"Sinun on se tunnustettava hänelle!" sanoi opettaja.

"Minun on se tunnustettava ja sovitettava, muuten en saa rauhaa!" vastasi nuorukainen.

Lasten nimet

ovat hyvin omituisia. Kukkaisten nimiä annetaan tavallisesti tytöille. Mutta annetaan rumiakin, kuten esim. "Jo riittää" "Pitäisi oleman poika" y.m.s. Jos tyttäriä on useampia kutsutaan heitä vaan numerojärjestyksessä, esim. "Ensimmäinen", "Toinen" j.n.e. Omituisia ovat poikienkin nimet. Jos hän syntyy samana vuotena, jona iso-äiti täyttää "50" vuotta, saa hän nimekseen "Viisikymmentä." Jos syntyi talvella, kutsutaan häntä "Talvella syntyneeksi." Pahanhengen sanotaan hyvin haluavan vahingoittaa poikalapsia. Suojellakseen lastensa pahan pauloista, annetaan pojalle tytön nimi. Nytpä paholainen pulaan joutuu! Ei nyt saa lapsesta selkoa kumpaako sukupuolta lie! On toinenkin yhtä ovela keino vetää vihollista nenästä! Poika annetaan toiseen taloon lapseksi vaan nimellisesti. Lapsi kun oleksii vuoroin kotona, vuoroin kylässä, ei hölmö paholainen pääse selville kumpaanko taloon hän oikeastaan kuuluu, eikä siis uskalla häntä vahingoittaa. Usein näkee poikasen nenässä renkaan. Sekin suojelee häntä pahan vaikutuksilta. Pienet pojat puetaan Buddhalaisen papin pukuun, jotta säästyisivät kuolemalta!

Lasten puvut

ovat koriat! Pienillä lapsilla on punaset housut, siniset nutut, keltaset liivit tai päinvastoin! Päähineet ovat koristetut hopeahelyillä, pienillä kulkusilla. Posket maalatut ja huulet punatut. Usein on nilkkaan kiinnitetty kulkunen, jotta kuullaan missä pikku ihminen vilistelee.

Tytöillä on korvissa renkaat, ranteessa rannerengas, sormuksia sormissa ja kukkasia päässä. Idässä naiset käyttivät kukkasia päässään ympäri vuoden. Talvisydännä heillä oli tekokukkasia, mutta muina vuoden aikoina luonnollisia. Köyhät, pienet tytöt, joilla oli vaan housut jalassa, somistivat ainakin toisen käsivartensa hopearenkaalla ja siliän, rasvatun, mustan tukkansa joko punaisella tai valkoisella kukkasella. Vaikka lapset ovat rakkaita, heidän kuoltuaan

Ei heitä haudata.

Tshenkiangissa ollessamme huomasimme kaupungin ulkopuolella olevan mäen rinteellä joukon pieniä kuoppia ja niiden vieressä vaaterepaleita. Ne olivat lasten hautoja. Lapsen kuoltua, kääritään ruumis vanhoihin ryysyihin ja lasketaan kuoppaan, joka on vaan niin syvä, että ruumis siihen parhaaksi mahtuu. Peitetään sitten hienolla multakerroksella. Yöllä tulevat metsän pedot tai nälkäiset koirat, kaivavat ruumiin ja syövät sen.

Vielä yhdeksänkin vuotisia lapsia kohdellaan näin. Kysyessämme syytä siihen, kuulimme pääasiallisesti syynä olevan sen, että lapsen sielu ei pääse takasin maailmaan, jos ruumis kirstuun pannaan! Toiset ajattelevat lapsen sielun menevän jonkun vastasyntyvän lapsen ruumiiseen. Mitäs he sitten hänen vanhasta ruumiistaan välittäisivät! Moni luulee lapsen sieluttomaksi. Meistä tuo oli julma tapa, mutta Kiinalaiset olivat siihen tottuneet.

Kerran hartaushetkellä puhuimme lasten arvosta ja siitä, miten meidän tulee kohdella heitä. Kerroimme miten kristityt vanhemmat kätkevät pienokaisensa syvälle maan poveen odottamaan ylösnousemusaamua. Saapuvilla olevista miehistä yksi pyrskähti itkuun ja sanoi:

"Me Kiinalaiset rakastamme lapsiamme, mutta emme ole osanneet pitää heitä oikeassa arvossa."

Häneltä oli kuollut pienokainen ja hän oli viskannut hänet petojen ruu'aksi.

Veljeksien velvollisuuksista

kirjoittaa K'ang keisari näin:

"Paitse vanhempiasi, on sinulla veljiä. Heidän kanssaan olet 'yhtä lihaa ja verta' ja siksi teitä kutsutaan 'käsiksi ja jaloiksi'. Jos kohtelet veljeäsi pahoin, silloin kohtelet vanhempiasi samoin. Vaikka veljesi eivät olisikaan kaikki syntyneet samasta äidistä, ovat he kuitenkin isäsi luuta ja verta.

"Meidän päivinämme on rakkauden pääesineenä puoliso. Otaksu että vaimosi kuolee. Saathan silloin ottaa toisen, mutta jos veljesi kuolee, niin mistä saat toisen? Vanhat sanoivat: 'yhdistettyjen, yhdessä hengittävien oksien juurikin on ihana!' Älä helliä tunteita loukkaa sanoilla, sillä joka kerta toisiamme tavatessa olemme jo vanhemmiksi tulleet. Eihän täällä pitkää aikaa veljinä olla!

"Miksi veljekset usein käyttäytyvät vihamiehen tavalla?

"Jos tahdot vanhempaa veljeäsi kunnioittaa, niin anna kaikessa hänelle etusija, nim. syömisessä, juomisessa, pukeutumisessa, puhumisessa, istumisessa ja astumisessa.

"Ennen vanhaan kun tavattiin kyläläinen, joka oli 10 vuotta vanhempi, niin häntä kunnioitettiin kuin vanhempaa veljeä. Jos hän oli viittä vuotta vanhempi, ei hänen ohitsensa tiellä menty, vaan kulettiin jälestä. Jos korkeampi-ikäisiä vieraita tämmöisellä kunnioituksella kohdeltiin, niin kuinkas paljon enemmän sitten omaa, vanhempaa veljeä!

"Vanhempien veljien pitää rakastaman nuorempia. Vaikka nuoremmat olisivat kuinka ijällisiä tahansa, on vanhempien veljien kohdeltava heitä, kuten lapsia. Jos minun poikani on typerä ja minä vihastuen hänehen nuhtelen ja kuritan häntä, niin heti, pyörähdettyäni ympäri, rakastan häntä yhtä hellästi, kuin ennenkin. Mutta sinä, ollen vanhempi veli, et tahdo hyvästi kehoittaa veljeäsi. Nähdessäsi hänessä pienemmänkin virheen, heti alat torua häntä.

"Ajatteleppas! Sinä ja veljesi, te olette saman äidin kasvattamat. Jos lyöt veljeäsi, lyöt itseäsi. Nuorin veljesi, joka ei vielä eroita hyvää pahasta, maksaa sinulle kerran samalla mitalla. Tässä käy aivan samalla tavalla kuin käden ja jalan tapellessa. Jos käsi lyö jalkaa, eiköhän jalka potkaise kättä?

"Epäsopu veljeksien välillä tulee nykyaikana raha-asioista. Onhan niitä, jotka riitelevät pelloista, huoneista ja niitäkin, jotka riitelevät ruu'asta ja mikä mistäkin. He eivät ajattele että raha-asiat ovat vähäiset ystävyys- ja sukulaisuussuhteisiin verraten. Mitäs se haittaa, jos omaisuus ei ole niin tasan jaettu! Ollen veljellä, onhan se omassa perheessä, eikä vieraan käsissä.

"Sinä mielelläsi kuuntelet vaimosi puhetta. Huomattuasi siinä olevan vähän perää, kuuntelet sitä siksi kunnes uskot kaikki. Vanhemman veljen vaimo sanoo miehelleen: 'kyllä se on tuo sinun nuorempi veljesi aika laiska! Sinä näet vaivaa häntä elättäessäsi ja vielä sittenkin hän näkee sinussa vikoja. Olemmeko hänen poikiaan ja miniöitään, että meidän täytyy häntä kunnioittaa kuin vanhempiamme?'

"Nuoremman veljen vaimo taas sanoo miehelleen: 'vaikka se vanhin veljesi osaa rahaa pyytää, osaathan sitä sinäkin! Sinä teet yhtä paljon työtä kotona, kuin hänkin. Jos palkkaat palvelian vuodeksi, niin hän ei näe puoleksikaan sitä vaivaa, kun sinä näet! Entäs heidän lapsensa sitten! Ne vasta lapsia ovat! Heille ostetaan sitä, laitetaan tätä! Pitääkö meidän lasten sitten kuolla?'

"Tämmöistä puhetta vähän tänään, hiukan huomenna ja niin veljesten sydämet kylmenevät. Siitä seuraa riita ja niin veljekset unohtavat olevansa 'yksi'. Jos niinkin on, että vanhempi veli on kyvytön ja nuorempi hoitaa häntä, tai päinvastoin, on asia juuri niin, kuin se olla pitääkin. Jos heistä jompikumpi riitelee, on häntä kohdeltava kuin juopunutta. Jos hän puhuu tyhmyyksiä, jätettäköön hänet yksin ja menköön kukin toimiinsa.

"Havaannollisena kuvauksena tästä ovat molemmat kädet. Oikea käsi voi kirjoittaa, käyttää helmitaulua, ottaa ja pitää esineitä. Vasen käsi on typerä oikeeseen verraten, mutta kukas lyö sitä oikealla? Niin likeisesti ovat veljeksetkin toisiinsa yhdistetyt. Kuinkas voivat he olla eripuraiset?

"Ajatteles vähäsen! Rikkaus on kuin liikkuva tavara. Jos se katoaa, saa toista sijaan. Niin ovat vaimotkin. He eivät ole samassa suhteessa meihin, kuin veljet. Me olemme samoista vanhemmista syntyneet, mutta he eivät ole. Mitäs he asioista ymmärtäisivät!

"Jos veljekset ovat riitaiset, niin vanhemmat luonnollisesti vihastuvat siitä. Etkös sinä olisi murheellinen, jos tapaisit lapsesi tappelemassa! Vanhempiaan kunnioittavat lapset eivät ole epäsovussa keskenään. Vanhat sanoivat: 'jos veljekset asuvat yhdessä ja kärsivät toinen toistaan, niin kaikki asiat ovat hyvin.' Älä rupea riitelemään pienistä asioista. Lapsesi ovat myöskin veljeksiä. Jos sinä ollen riitainen, opetat heitä riitaiseksi, jättävät he lapsilleen huonon esikuvan. Jos te, veljekset, ette elä sovinnossa, niin teidän lapsenne lastenlapsineen, seuraten teidän esimerkkiänne, riitelevät polvesta polveen, niinkuin tekin. Sanotaan: jos veljekset eivät elä sovussa, vaan riitelevät kaikista turhista asioista, niin naapurit käyttävät sitä hyväkseen, he panettelemisella yllyttävät teitä tappeluun tai käräjänkäyntiin, josta on seurauksena onnettomuus koko perheelle.

"Jos täytätte velvollisuutenne vanhempianne kohtaan ja kunnioitatte veljiänne, silloin käyttäydytte hyvin kansalaisena ja sotilaana rakastatte isänmaatanne. -- Mutta te sotilaat ja te, jotka ette ole sotilaita, te tiedätte kyllä, että teidän on kunnioitettava vanhempianne ja arvossa pidettävä veljiänne, te olette tottuneet pitämään oman päänne, ettekä tietoanne pane käytäntöön. Jos pysähdytte tutkistelemaan itseänne, niin häpeätte ja surette entistä käytöstänne. -- Rangaistus voi pitää kurissa ainoastaan ruumiinne, mutta se ei voi muuttaa sydäntänne. Jollette häpeä käytöstänne, on teitä neuvominen turhaa.

"Jos jokainen yksityinen valtakunnassa täyttäisi velvollisuutensa, niin luonnollisena seurauksena olisi alituinen, yleinen rauha. Mikä ilo se olisikaan!"

Jalkain puristaminen

on koko kansaan katsoen yleinen. Tämän tavan uhrina ovat naiset. Se on niin yleinen muutamilla paikkukunnilla ettei löydä naista, jolla on luonnolliset jalat. Pienet jalat ovat naisen huomattavin kaunistus. Niillä tienoin, missä olen asunut, ei tapa ole ollut aivan yleinen. Suuri osa kansan naisista on siitä varjeltunut.

Naapuristossamme asui köyhä perhe, jossa oli kuusi tytärtä. Nuorin heistä oli kuudennella. Pyysimme lasta ottolapseksemme, mutta vanhemmat eivät antaneet, sillä he tahtoivat sitoa hänen jalkansa. Äiti rupesikin juuri siihen aikaan niitä sitomaan. Hän otti pitkän palttinaisen hihnan, taivutti varpaat jalkoterän alle ja kietoi jalkoterän tuolla lujalla hihnalla. Oikein sydäntä särki, kun näimme sitten lapsiraukan käydä kyntystävän kantapäillään! Tämä tapa on tuhonnut tuhansien terveyden. Tapa orjuuttaa ihmisen! Tätä orjuutta vastaan taistellaan nyt tulisesti. Maassa on perustettu jalkain vapauttamisseuroja. Taisteluun on ryhtynyt Kiinan sivistyneet ja siten se aate pikemmin edistyy kansan keskuudessa. Lähetyssaarnaajat tekevät innolla työtä, eikä kirkon jäseneksi oteta ketään, joka ei ole vapauttanut jalkojaan.

Tämä jalkain puristaminen onkin ainoa muotihulluus maassa. Ei Kiinassa ole muotilehtiä, eikä siellä uhrata "muodin jumalille" niinkuin meillä. Kiinalaiset naiset käyttävät saman kuosisia pukuja, kuin heidän esi-äitinsä satoja vuosia takaperin. Surullista on nähdä miten meidän kansa juoksee yhdestä hulluudesta toiseen muotia takaa ajaessaan!

VI:des Luku

Kiinalaisen luonnetta

on Länsimaalaisen vaikea kuvata. Hänessä on paljon salaperäistä. Hänet on opetettu _tunteitaan salaamaan_. Hän voi kätkeä tulisemmatkin tunteensa niin piiloon, kuin kissa kyntensä! Vaikka syvästi loukattuna, voi hän mennä pois hymysuin!

Hän on _kestäväinen_. Vaikkei toimensa ole tuottelias, ei hän hevin siitä luovu, sillä hän ajattelee: "kestäväisyydellä on vaikeus voitettava". Huonokin ammatti voi parantua ahkeruudella, sillä "saahan miekastakin hiomalla silmäneulan".

Hän on _säästäväinen_. Puoleksi pilaantuneen ruuan syö kansan mies. Kerran kesäsenä päivänä paheni meiltä lihakappale, joka jo oli paistettu. Käskin viskaamaan sen pois, mutta kauhukseni sain kuulla, että palvelijamme eivät hennoneet heittää sitä pois vaan söivät sen!