Part 1

MUISTELMIA KIINASTA

Kirj.

WILHELMIINA ARPIAINEN

Mikkelissä, O. B. Blomfelt, 1903.

SISÄLTÖ:

Hajanaisia muistelmia ensi vuosilta Kiinassa:

I:nen Luku

Ensimmäinen viikko Kiinassa China Inland Mission Meistäkin tehtiin Kiinalaisia Ensikerran Kiinalaisten keskuudessa Kiinalaista päivällistä Tulo Tshenkiangiin Nuotiovalkeista Kymmenen päivää Ensimäinen venematkamme Jangtsheo Jaakopin lähteeksi

II:nen Luku

Kuinka Kiinan kieltä opittiin Ensimäinen kesä Älä neuvoa ylönkatso Lasten koti Eräs pieni karkulainen Meteli Ah, sinä varas! Eräs sairas raukka K'ongin emäntä

III:mas Luku

Muutos oloissamme Tshenkiang Kotimme Kova työmaa Käynti Maovuorella Me olemme puhtaat Siunattu hetki tiellä Rauhaa etsivä sielu

Muutamia piirteitä yhteiskuntaelämän valo- ja varjopuolista:

I:nen Luku

Kiinalainen kylä Koulu Tongseng

II:nen Luku

Kiinan suuret opettajat Opettaja Kong Mong eli Meng Erääseen köyhään perheeseen Häiden aika tullut

III:mas Luku

Tyttölasten murhaaminen Tyttöisten myyminen Kihlaus Avioliitto Naista ei suojele laki Monivaimoisuus Kuolleet vihitään Neljän seinän sisälle Lukutaito Nainen ei ole miehen arvoinen

IV:jäs Luku

Äitinä

V:des Luku

Lapset Lasten nimet Lasten puvut Ei heitä haudata Veljeksien velvollisuuksista Jalkain puristaminen

VI:des Luku

Kiinalaisen luonnetta

VII:mäs Luku

Ooppiumi Ensimäinen ooppiumisota Toinen ooppiumisota

Piirteitä uskonnoista, historiasta ja lähetystyöstä:

I:nen Luku

Uskonnollinen kansa He etsivät sielua Sielun vaeltavan Onni karkasi

II:nen Luku

Uudenvuoden edellä Keittiöpuusaan Huoneiden puhdistus Uusivuosi on tullut Tsing ming Ennustajista

III:mas Luku

Tsin T'ai Tsong Kublai Khan Markko Polo Ming suku Maantsheolaiset eli keisarin kotiväki Kang Hsii Jong Tsheng Kien Long Lord Macartneyn matka Pehkingiin Reh hoo Vastaanottopäivä Pehkingistä lähteminen T'ai p'ing kapinaksi Kuang Hsyy Boksariliike Ensimäiset tuttavuuden päivät Miaot ja Loolot

IV:jäs Luku

Protestanttisen lähetyksen alku Wlliam Masely Robert Morrison James Hudson Taylor Kova taistelu Jumalan tiet ovat ihmeelliset

V:des Luku

Kiinan Sisämaan Lähetyksen synty Lyhyt silmäys K.S.L:n työalan laajenemiseen Merkillinen vuosi Nälkävuosi Shaansiissa Anokaa niin teille annetaan

VI:des Luku

Sananen meidän pienestä lähetyksestämme Huunaan maakunta Hsiongkuan shir Oma lähetysasema Ensimmäinen kastejuhla Jongsinissa Yht'äkkiä muuttui kaikki

HAJANAISIA MUISTELMIA ENSI VUOSILTA KIINASSA

I:nen Luku.

Ensimäinen viikko Kiinassa.

Unohtua ei voi se päivä, jolloin ensikerran astuimme maalle Kiinan rannikolla. Ääretön pienuuden, voimattomuuden tunne valtasi sydämen. Istuen rikshoissa, joita miehet vetivät, katselimme kaduilla kulkevia Kiinalaisia. Olimmeko todellakin Kiinassa? Voisimmekohan täällä mitään vaikuttaa? -- Niin, kukas voisi kuvata niitä tunteita, jotka täyttivät sydämemme ja luetella ne ajatukset, jotka mielessämme risteilivät? Edessämme oli ikäänkuin ylitsepääsemättömät vuoret. K.S.L--sen johtaja, herra Taylor sanoi meille Lontoossa ollessamme:

"Kun tulette Kiinaan, tulee eteenne suuria vastuksia. Ne kohoavat jyrkkinä, kuin kaupunkien muurit. Jos nousette muureille, katsotte sieltä alas, on jyrkkyys kadonnut. Niin on vaikeuksienkin laita. Niitä on katsottava ylhäältä, Jumalan näkökannalta. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta, eikä sille, joka Häneen luottaa." -- Hän oli kokenut sen. Sydän rauhottui muistaessa ettei Jeesus ollut meitä lähettänyt sentähden viinimäkeensä, että jotakin olimme, eikä siksi, että meillä oli jotain voimaa tai viisautta, ei, vaan sentähden kun Hänelle oli annettu kaikki voima ja valta taivaassa ja maassa. Tällä valtakirjalla varustettuina olimme tulleet kaukaisista maista ja merten ylitse Kiinan miljoonien keskuuteen. -- --

-- -- -- Miehet veivät meitä K.S.L--n päämajaa kohden. Leveillä, jokseenkin siisteillä kaduilla oli,kylmästä ilmasta huolimatta, paljon ihmisiä liikkeellä, mutta ainoastaan pitkätukkaisia Kiinalaisia. Rakennukset olivat ulkomaalaisia, kaksikerroksisia ja monet lähellä hajaantumistilaa. Noin lähes puolen tunnin kuluttua tulimme erään ison rakennuksen portille. Rakennuksen ulkoseinällä olivat sanat

China Inland mission.

Sydämemme sykähti ilosta, sillä siinähän nyt oli K.S.L--n koti! Lämmin, kotinen tunne valtasi meidät. Ilomme yhä lisääntyi kuin avoimin sylin tulimme vastaanotetuksi tässä vieraassa maassa. Kodissa oli siihen aikaan 70 lähetyssaarnaajaa. He olivat isossa salissa, parhaallaan teen juonnissa, kun me astuimme sisälle. Sekin hetki jäi ijäksi päiväksi mielehen.

Siinä oli miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja. Muutamat olivat jo vuosikymmeniä olleet maassa, toiset olivat vastatulleita. He olivat kiinalaisessa puvussa. He olivat tulleet eri maista ja kuuluivat eri kansoihin ulkonaisesti, mutta sisällisesti olivat he yksi kansa, Jumalan kansa, yksi perhe, Jumalan perhe. Heidän yhteiskunnallinen asemansa oli ollut hyvin erilainen. Muutamat olivat osallisia korkeimmasta maallisesta sivistyksestä. He olivat olleet tilaisuudessa jalostuttamaan henkeänsä kaiken sen kautta, mitä hyvä koti, kasvatus, koulu, tiede ja taide taritsee. Toiset olivat osattomat niistä eduista. Näistä erilaisuuksista huolimatta olivat he olleet "kuolleet synneissä" ja "vieraat Jumalalle", mutta "Jumala oli herättänyt" heidät ja "siirtänyt heidät pimeyden vallasta rakkaan poikansa valtakuntaan." Nyt he olivat "Kristuksen sotilaita" ja tänne lähetetyt pystyttämään "lippua", joka heille oli annettu ja johon nojaten he taisivat kohota ja nousta ylös synnistä. -- Katsellessani heitä, he ikäänkuin sanoivat:

Oi! "lippu" kallis, verraton, Se Jeesus nimi meille on! Kun siihen vaan mä katsahdan, Niin uutta voimaa ammennan!

Kun taistelussa tämän maan Sieluni rupee horjumaan, Niin siitä silloin voimaa saan Taas taistelua jatkamaan.

Oi! tämä "lippu" taivainen Voi muuttaa mielen maallisen, Sen katoovista irroittaa, Ja ijäisihin istuttaa.

Ja vaikka myrsky pauhaisi Niin että vuoret järkkyisi, Ei tämä "lippu" kuitenkaan Liikahda koskaan paikaltaan.

Tää "lippu" tuottaa elämän, Ja rauhan, ilon pysyvän. Se taivahan on tikapuu. Ei sitä voita mikään muu.

Tää "lippu" Jeesus rakas on! Hän meille ompi verraton! Sen kohotamme korkeelle Niin, että näkyis' kaikille!

Ulkonaisesti he kuuluivat eri kirkkokuntiin, mutta sisällisesti yhteen. He tekivät työtä kootakseen ihmisiä Jumalan valtakuntaan, eikä vaan omaan pieneen kirkkokuntaansa, sillä se kirkkokunta, johon kuuluivat, oli vaan eri osasto yhteisestä suuresta lammashuoneesta, jonka ovena on Herra Jeesus. Kunhan ihmiset vaan "ovesta" sisälle tulivat, iloitsivat he siitä, menivätpä sitten mihin osastoon tahansa! Eihän Noan arkissakaan ollut useampaa kuin yksi ovi, mutta osastoja eli olinsijoja oli monta! Oikealle perustukselle rakentaminen on pääasia!

Ken Jeesuksehen uskoo vaan, Hän kuolemaa ei näekään. Ken Häneen luottaa lujasti, Hän pysyvä on ijäti.

Meistäkin tehtiin Kiinalaisia.

Kodin johtajatar vei meidät katselemaan vaatevarastojaan. Isossa arkussa oli paljon valmiita pukuja, mutta kun ei niitä kaikille riittänyt, päätimme odottaa siksi, kunnes räätäli oli ommellut lisää.

Viiden päivän kuluttua oli pieni seurueemme räätälin avulla muuttunut kiinalaiseksi. Olimmehan niin Kiinalaisten näköisiä, kuin suinkin oli mahdollista ulkonaisesti olla Kiinalainen! Saimme leveälahkeiset, pitkät housut, lyhyen kaksijakoisen hameen, polven alapuolelle ulottuvan leveähihaisen, väljän nutun. Päähän pantiin musta, vuoritettu, ainoastaan otsaa peittävä, korvihin asti ulottuva päähine. Jalkineet olivat puuvillakankaiset, matalat ja kannattomat.

Tähän pukuun pukeutuminen oli muutamille tovereistani ihan taistelun alainen asia. Toisille se oli siunattu, pyhähetki. Silloin ymmärsimme Hebr. 2:14-16 syvemmin kuin ennen. Herra Jeesus tuli ihmiseksi meidän tähtemme. Hän oli kaikessa kiusattu niinkuin mekin. Me tunnemme Hänessä ihmisen ihmisenä, kiusausten, ahdistusten alaisena, ihmisen, joka rakasti, iloitsi ja murehti. Meidän tähtemme Hän pukeutui meidän pukuumme. Mekin pukeuduimme Kiinalaisten tähden heidän pukuunsa. Sitten vuosien kuluessa tulimme huomaamaan kuinka tarpeellista oli olla niin Kiinalaisten kaltainen, kuin voi olla. Kansa ylipäänsä pelkää ulkomaalaisia ja jos näkevät meidät omassa puvussamme, pelkäävät vieläkin enemmän. Mutta nähtyään meidät heikäläisten vaatetuksessa, sanovat: "te olette muuten meidän näköisiä, mutta, silmänne, hivuksenne eivät ole!" On sen käyttämisestä aineellinenkin hyöty. Se tulee meille monin kerroin huokeammaksi. Sikäläisissä oloissa on se meidän pukuamme käytännöllisempi. Kiinalainen pukuni puhui minulle voimallisesti ulkokultaisuudesta ja nimi kristillisyydestä. Enhän ollut todellinen Kiinalainen! En ollut sisällisesti Kiinalainen. Ollakseni todellinen, oli minun synnyttävä Kiinalaisista! Niin ihmisenkin täytyy syntyä Jumalasta, ollakseen Jumalan valtakuntalainen, ollakseen kristitty. "Ellei joku uudestaan synny, ei hän taida Jumalan valtakuntaa nähdä", sanoo Herra Jeesus. Lapsiksi synnytään. Ei ulkonainen hurskas elämä ja puhetapa meitä tee Jumalan lapsiksi. "Totuuden sanalla" Jumala synnyttää meitä uudestaan (Jak. 1:18) ja Hänen "suurten ja kallisten lupaustensa kautta tulemme Jumalan luonnosta osallisiksi." (2 Piet. 1:4).

Nyt olimme jo puvun saaneet. Vielä hankittiin meille kiinalainen vuode. Siihen kuului laaja, pehmoinen peitto ja ruohomatto, jonka sisään se käärittiin matkalle lähtiessä! Kiinalainen eväskorikin hankittiin!

Valkeni sitten Tammik. 13 p. Laitoimme päivän kuluessa itsemme matkakuntoon. Pimiän tultua seisoi portilla toistakymmentä rikshamiestä. Uh, miten kylmä oli! Matalat jalkineemme eivät suurta suojaa antaneet ja siksi jalkojamme ihan paleli. Shanghai ei ollutkaan matkamme päämääränä, vaan Jangtsheo niminen kaupunki, suuren kanavan varrella, Jangtsir virran pohjoispuolella. Siellä oli K.S.L--llä koti, jossa maahan tulleet naislähetyssaarnaajat saivat opiskella maan kieltä. Sinne mekin olimme menossa. Shanghaissa liittyi meihin toisia tovereita. Laivalle tultuamme olimme nyt

Ensikerran Kiinalaisten keskuudessa.

Sydämen syvyydestä kiitimme Jeesusta armosta, jota olimme tähän asti saaneet osaksemme. Rukoilimme Hänen meitä auttamaan kielen oppimisessa niin, että pian voisimme puhua ihmisille Hänestä. Muutenhan olimme osaksi Kiinalaisia, mutta -- kieli puuttui!

Tuntui herttaiselta kun vihdoinkin olimme Kiinalaisten joukossa. Olimmehan heitä jo nähneet kauvempaa, mutta nyt tulimme likeisiin tekemisiin heidän kanssaan. Heitä loikoi kaikkialla. Ahtaassa käytävässäkin makasi miehiä polttaen "ooppiumia." Ytelä, paha "ooppiumin" haju täytti joka paikan.

Seuraavana aamuna herättyämme, olimme mahtavalla Jangtsir virralla. Eräs laivamies tuli kysymään jos halusimme

Kiinalaista päivällistä.

Tottahan toki halusimme sitä! Muutaman tunnin kuluttua hän palasi tuoden kullekin kupillisen vedessä keitettyjä riisiryyniä, ja laski kunkin kupin viereen parin puisia, särmäisiä, huonostipestyjä, maalaamattomia, tasapäisiä noin 24 cm pitkiä puikkoja. Toipa vielä kupillisen maustimia, ja kolmannessa toi kalaa. Laski vielä kunkin kupin vierelle pienen astian, jossa oli jotain öljyä. Maistelimme, maistelimme, mutta ei ruoka oikein maistunut! Jos olisi maistunutkin, niin eihän niillä puikoilla äkkinäinen saanut suuhunsa toisistaan erillään olevia ryynejä! Ei auttanut muu, kuin eväskoriin turvautuminen, jonka lähetyskodin johtajatar oli antanut runsaasti varustaa leivällä, voilla, lihalla ja munilla. Kiitolliset olimme niistä.

Tulo Tsbenkiangiin.

Kulettuamme vuorokauden Jangtsir virtaa ylöspäin, saavuimme puoli-yön aikana sen etelärannalla olevaan Tshenkiang nimiseen kaupunkiin. Pimiä, kolkko ja kylmä yö se oli. Kaksi lähetyssaarnaajaa odotti meitä laivarannassa. Lyhdynvalossa kulimme ihmisistä tyhjää, leveää rantakatua pitkin. Virran vihastuneet, vaahtopäiset aallot ärjyen hyrskyivät kivitettyä äyrästä vastaan. Vinha pohjatuuli lennätteli vasten kasvojamme sakeasti alas tulevaa lunta. Päätämme ei palellut, sillä juuri lähtiessämme saimme omituisen päähineen ja vasta vuoden kuluttua selveni meille -- suureksi kauhuksemme -- se tosiasia, ettei se ollutkaan naisten -- vaan miesten päähine! Tuiskussa ja lumessa taariessamme iloitsimme kadulla olevista

Nuotiovalkeista.

Huolimatta vihaisesta, vinkuvasta tuulesta, sakeasti alaslaskeutuvasta lumesta, kohosivat liekit ylös kohti harmaata taivasta, levittäen valoa ja lämpöä ympärilleen. Joukko ryysyisiä miehiä ja poikia oli kokoontunut nuotiotulien ympärille. Siinä lämmitellen ja jutellen kuluttivat öisiä hetkiä. Lipokasten peittämiä jalkojamme paleli ja nuo ystävällisen näköiset valot houkuttelivat meitäkin luokseen. Oppaamme, astuen kiireesti ohitse, johtivat meidät yhä edelleen -- mutta nuo nuotiovalkeat jäivät ijäksi päiväksi mieleen. Jumalakin on tähän kylmään, synnin sumun peittämään maailmaan sytyttänyt tulen. Jeesus on tullut "maailman valkeudeksi." Hänen luokseen saa jokainen tulla. Hänen rakkautensa valaisee ja lämmittää. Häneen uskovat sielut ovat myöskin nuotiovalkeita tässä pimiässä maailmassa.

Lähetystalolle tultuamme pudistimme lumen makuuvaatteistamme ja kupsahdimme nukkumaan. Kylmät olivat nuo uunittomat huoneet. Vilu karkoitti unen toverieni silmistä pitkäksi ajaksi. Aamulla juoksentelimme, hyppelimme, voimistelimme lämmitäksemme edes sen verran, että kykenimme peseytymään vedellä, joka oli yöllä jäätynyt, vaikka oli makuuhuoneessamme.

Seuraavana aamuna ai'oimme jatkaa matkaa pohjoiseen päin, mutta kanava olikin jäätynyt yöllä. Saimme odottaa

Kymmenen päivää.

Ne olivat pitkiä päiviä! Se oli ensimäinen tunti koulussa, jossa kärsivällisyyttä opetetaan. Siihen Kiinassa joutuu vasten tahtoaan. Aina aamusin heräsimme toivossa siinä, että "ehkä tänään päästään lähtemään", mutta aina uudelleen petyimme. Ei jää meitä niin kauvan pidättänyt, mutta venemiesten kiskomishalu, se sen teki. Jo ensipäivinä olisivat he lähteneet suurta maksua vastaan, mutta kun emme maksaneet, niin he ajattelivat voivansa pakottaa meidät siihen kieltäytymällä. Mutta eihän meillä hengenhätä ollut. Olimme levollisia. Miehet nähtyään ettemme hätäilleet, tulivat tarjoomaan veneitään kohtuullisesta hinnasta ja niin me lähdimme Tshenkiangista. Se oli

Ensimmäinen venematkamme.

Ja hauska se olikin. Hyvällä purjetuulella menimme virran poikki kohti suuren kanavan suuta, joka oli täpösen täynnä veneitä. Meistä näytti mahdottomalta läpipääsö, mutta sinne, toisten veneiden väliin työnsivät miehet venheemme ja kun aika joutui, olimme selvällä reitillä. Päästyämme tungoksesta, kimittivät miehet veneen mastoon nuoran. Nuoran toisesta päästä kiinipitämällä vetivät he venhettä, kulkien kanavan varrella olevaa polkua pitkin. Kanavalla oli vilkas liike. Vastaan tuli matkustaja ja tavaraveneitä, kaiken kokosia mutta miltei samannäköisiä. Erään kylän kohdalle tultuamme, ostimme kiehuvaa vettä teekannuun. Vesikauppoja onkin liiketeiden varsilla ja isommissa kaupungeissa.

Muutaman tunnin kuluttua näimme korkean, kuusikulmaisen, monikerroksisen, mutta kapean tiilirakennuksen, joita muukalaiset kutsuvat "pagodiksi", mutta Kiinalaiset antavat niille nimeksi "paotah." Jälkeenpäin näin niitä kaikkialla kaupungeissa tahi niiden läheisyydessä. Ne ovat muinaisajoilta ja nykyään rappiotilassa.

Kulettuamme pagodan ohitse, jo alkoi näkyä

Jangtsheo

nimisen kaupungin muurit. Rantaan tultuamme tuli miesjoukko ympärillemme, tarjoutuen tavaroitamme kantamaan. Käyrän, olalle asetetun salon neniin he kiinnittivät tavarat. Sohjuista, kaitaista katua pitkin astuimme perättäin kaupunkia kohden. Vastaamme tuli yksipyöräisen kärrin työntäjiä, tarjoten käytettäväksemme mukavia ajoneuvojaan! Nekös telineet olivat! Kukas niihin uskalsi istahtaa? Valokuuvajan luona ollessamme olimme jo istua kököttäneet niissä, mutta toistahan se silloin oli kuin nyt! -- Kun toverimme eivät uskaltaneet nousta niihin, niin me suomalaiset kaapsahdimme, sanoen:

"No, jos tuosta putoaa, niin eihän tuosta korkealta putoa!"

Mies alkoi työntää kärrejä. Voitelematon pyörä vinkui ja vonkui ja valitteli surkeasti. Milloin se töksähti pystyssä olevan, halenneen katukiven reunaan, kulloin upposi syvennykseen, jonka ajanhammas oli nakerrellut ennenmuinoin niin tasaisille kaduille. Väliin työntäjän jalka luiskahti liukkailla kivillä, jotka olivat sulavan lumen peitossa. Pyörän töksähdellessä ja miehen horjahtaessa olimme tipahtamaisillamme kapealta istuimelta. Päästiin sitten kaupungin portille.

Tuntuu vähän omituiselta kun ensikerran saapuu kiinalaiseen kaupunkiin. Olimme uteliaat näkemään elämää muurien sisäpuolella. Mies työnsi meitä aika hyräkällä. Vähänväliä huusi hän kulkijoille, jotta tieltä väistyisivät. Epätasaisten, kapeain, likaisten katujen molemmin puolin oli mataloita, yksikerroksisia, rappeutuneita, ikkunattomia asuntoja. Huonojen mökkirähjien ovilla seisoi missä miehiä, kussa naisia, pienillä, vinoilla, ruskeilla silmillään meitä tirkistellen. Katuja kaunistivat saviastian kappaleet, tiilen murot, roskat, laihat, karvattomat koiraraukat, lyhytkärsäiset, matalajalkaiset siat, kaakattavat kanat ja kiekuvat kukot! Ankat siellä levollisina käydä laapottivat. Kuormitettuja aaseja ja muuleja kulki siellä pitkät jonot. Siellä ratsasti takkuisella, harjaamattomalla hevosellaan silkkiin puettu herrasmies. Tuli siinä veden kantajia, kuorman kulettajia, äänekkäästi huutaen: oh, hai jaa! oh, hai jaa! Ryysyisiä, puolialastomia ihmislapsia, sokeita, vilustaväriseviä lapsukaisia, pyyleviä, silkkipukuisia miehiä, sotilaita, kantotuoleja, -- niin, kukas voisikaan luetella mitä kaikkea näimme siellä! Poliisia ei näkynyt missään, mutta tungosta ei ollut, vaikka kulkijoita oli kadun täydeltä. Omituinen paha haju oli kaikkialla. Sisempänä kaupungissa olivat rakennukset muhkeita, mutta niistä ei paljon näe, sillä ne ovat korkeiden muurien ympäröimät. Rikasten puutarhatkin ovat niin suljetut, ettemme nähneet muuta niistä, kuin niissä kasvavien puiden latvat.

Matkamme päämaalina oli Jangtsheossa oleva lähetyskoti, jossa naislähetyssaarnaajat opiskelevat Kiinan kieltä. Toverit kutsuivat sitä

Jaakopin lähteeksi.

Siellä otettiin meidät rakkaasti vastaan. Siihen aikaan oli siellä lähettiläitä: Englannista, Skotlannista, Irlannista, Kanadasta, Yhdysvalloista, Austraaliasta, Uudesta Seelannista, Saksasta, Tanskasta, Norjasta, Ruotsista ja Suomesta.

Muutaman kuukauden saimme viettää tässä kodissa. Saavuimme sinne kiinalaisen uuden vuoden ajaksi ja sentähden näimme kaupungin kaikessa loistossaan, valoisampana, hauskempana kuin muina vuoden aikoina. Juhlapuvussaan kulkivat miehet ja naiset. Naisten kasvot olivat maalatut lumivalkeiksi, hivukset öljytyt ja kukitetut. Pikku tyttöjen ja poikasten huulet olivat kaunistetut punasella maalilla. Suuria epäjumalia kannettiin katuja pitkin suuren kansajoukon saattamana. Kaiket yöt kuului kaduilta humua ja yhtämittainen tr- tr- tr tr ääni, joka syntyi maahan viskatuista pienistä, sormen pituisista punaisista paperiputkista, jotka olivat täytetyt jollakin räjähtävällä aineella. Pauke alkoi heti pimeän tultua ja jatkui aamuun.

"Jaakopin lähteellä" kävi vieraita kaiken päivää. Meitä uudistulokkaita he katselivat hyvin tarkkaan. Eivät voineet kylliksi ihmetellä vaiti-oloamme. Tulkin kautta selitimme heille, ettemme vielä olleet ehtineet oppia heidän kieltään, mutta moni heistä piti meitä "tyhmänä" siksi, kun emme osanneet puhua Kiinan kieltä.

II:nen Luku

Kuinka Kiinan kieltä opittiin.

Englannissa ollessamme ostimme Kiinan kielen oppikirjan, mutta nyt alkoi kielen lukeminen oikein täydellä todella. Lähetyskodissa oli useita Kiinalaisia opettajia. Ostimme opetusvälineet. Kirjoittamista varten tarvittiin paperia, sivellin, kivinen laatta ja mustetta. Kirjoja ei ollut monta ensi-alussa. Paitsi kieli-oppia, saimme Kiinankielisen Johanneksen evankeliumin.

Kun kaikki oli hankittu, vei johtajatar meidät opettajien luokse. Meidät esitettiin. Opettajat nousivat ja puristivat omia käsiään kumartaessaan. Minä jouduin T'ien nimisen opettajan opastettavaksi. Hän avasi kirjani. Kirjoitti niiden kanteen kiinalaisen nimeni ja kutsui minua "An kiaosir" s.o. opettaja An.

Sitten alkoi lukeminen. Kieli-opin ensisivulta luki hän korkialla äänellä

o (oo) ni (nii) ta (taa) ja (minä) (sinä) (hän)

minä, koettaen matkia hänen ääntään, sanoin samat sanat.

Näin luettiin ensimäinen lukukappale useat kerrat, opettaja ensin lausuen sanan tai kaksi ja oppilas perästä. Jokaisen sanan hän kirjoitti pienelle paperilapulle. Seuraavana päivänä hän laski sanan sanain perästä eteeni, nähdäkseen, jos tunsin sen. Jos en tuntenut, sain "laiskan läksyn"! Seuraavalla kerralla jos en tuntenut niitä, vihastui hän!

Opettajani oli hyvin hermostunut ja usein "pahalla tuulella." Talvella oli hänellä pitkä, puolisääreen ulottuva turkki, jonka repaleiset hihat kiilsivät liasta. Niissä hän lämmitteli pitkiä, laihoja ja pitkäkynsisiä sormiaan. Kevätpuolella alkoi häntä kauheasti torkuttaa. Eräänä päivänä tuli hän työhön väsyneenä. Tuskin oli pari lausetta luettu, niin mies uupui uneen. Annoin hänen vähän uinahtaa. Sanoin sitten:

"Opettaja! et kuule, mitä luen!"

Hän heräsi. Raotti vähän pieniä silmiään, oikasihe ja sanoi:

"Ni nien, o fing!" (lue sinä, (kyllä) minä kuulen!) -- Nukahti sitten uudelleen.

Kerran eräänä kuumana kesäpäivänä oli hän sangen "huonolla tuulella." Hän viskeli kirjoja, ärjyi ja tiuskui. Silloin kokosin kirjani, nousin, kumarsin lähteäkseni pois. Hämmästyneenä katsoen minuun, kysyi hän:

"Mihin ai'ot, opettaja An?"

"Menen pois!" vastasin.

"Miksi?" kysyi hän.

"Siksi kun sinä, opettaja Ti'en, olet vihainen, etkä tahdo minua opettaa", sanoin. Heti tuli "toinen ääni kelloon." Hän kumarsi kohteliaasti, pyysi istumaan ja lupasi opettaa. Hän pitikin sanansa ja oli siitä lähtien "toinen mies."

Kiinan kielessä ei ole aakkosia, vaan jokaisella sanalla on oma merkkinsä ja siksi on merkkejä kymmeniä tuhansia. Heillä on eräs sanakirja, jossa on 44,449 merkkiä. Nämät lukuisat merkit ovat muodostuneet perusmerkkejä toisiinsa yhdistämällä. Kielessä on 214 perusmerkkiä. Niitä toisiinsa yhdistämällä syntyy uusia. Perusmerkkien. tunteminen on välttämätön sille, ken aikoo tutustua Kiinan kirjallisuuteen.

Kiinassa on olemassa syvä kirjakieli, "uen li", joka on tuttu ainoastaan oppineille. Puheessa sitä ei käytetä ja on siis tavallaan "kuollut kieli."

Lähetystoimessa olevina, me tutustuimme n.k. "kuan hua" eli virkamiesten kieleen. Sitä puhutaan virastoissa ja monin paikoin puhuu kansakin sitä. Raamattu on painettu näille molemmille kielille.

Nykyään on Kiinan kielen oppiminen verrattain helppo, sillä tarjona ovat monet apulähteet. Etevät, vuosikymmeniä Kiinassa olleet ulkomaalaiset ovat kirjoittaneet suuria sanakirjoja. Siihen aikaan oli hyvin yleisesti käytännössä tri Sir Wells Williams'en 12,527 sanaa sisältävä sanakirja. Ken Kiinan kielen syvyyksiin tahtoo tunkeutua, hänelle on nyt tie auki.

K.S.L--s on jäsenilleen järjestänyt kuusi oppijaksoa. Niitä noudattamalla, voimme lyhyessä ajassa koota tarvittavan sanavaraston. Viitottua tietä on vastatulleen helppo kulkea.

Ensimäinen kesä

kului jokseenkin hauskasti lähetyskodissa. Kesäkuussa oli jo tavattoman kuuma. Aina iltapäivällä menimme kaupungin ulkopuolelle kävelemään. Siellä oli puhdasta ja raitista, mutta ilma kaupungin kaduilla oli kauhea! Kaduilla ei suinkaan huvikseen liikkunut! Terveyslautakunnan virkaa toimittivat siellä kerjäläiset ja koirat! -- puhdistaen niitä, kukin tavallaan. En ymmärrä, miten tultaisiin toimeen, jollei olisi näitä vapaa-ehtoisia puhdistajia!