Part 5

Lapinraunioita löytyy muutoin esm. _Pukamaalla_, pikku ylänne Törnävässä Linnanmaan vieressä, samaten kuin _Mutstikkakankaalla_ y.m.p. Muutoin on _Lapinniemi_ Lumijoella pienemmässä määrässä samaa Limingalle, kuin Tervola Kemille: Lappalaismuistojen keskuspaikka.

Limmi, Lappalainen, joka olisi nimensä antanut paikkakunnalle, sanotaan rakentaneen asuntonsa merta likeisemmän selänteen päälle, mikä selänne tästä oli saanut nimensä Lapinkangas. Tämä kangas eli selänne, joka puoliympyränä juoksee Lumijoelle päin, on näiden alankomaiden ensimäinen rintasuoja merta vasten. Kankaalle noustuamme,[46] havaitsimme vanhojen Lappalaiskotain jälkejä, joiden hävinnyt ja hajonnut tila viittasi hyvin ammoisiin aikoihin. Mitään mahdotonta se ei ollut, että, kuten kansa arvelee, nämät jäljet ovat jäännöksiä Limmin ikivanhasta majasta. Tavallista laatua nämät rauniot eivät ole, vaan nelikulmaisia. Myöskin oli niissä havaittavana se erilaisuus, että keskellä rauniota oli pienempi nelikulma, sekin kivestä, luultavasti tulen sijaksi aiottuna. Nämät rauniot olivat siis samaa lajia, kuin ne, mitkä löydettiin maanselältä Utajärven kappelin Sangin kylässä, eivätkä siis oikeata Lappalais-laatua, ehkä kyllä heidän asemansa hyvin sopii Lappalaisten asuntopaikalle. Sillä kun harjulla seisoo ja katselee sitä tasankomaata, joka harjusta levenee merelle saakka, niin juontuu helposti mieleen se aika, jolloin meren aallot löivät leikkiänsä Lapinkankaan juuressa. Ja silloinpa kangas olikin vallan sovelias kalastaville. Mitä raunioihin tulee, niin ne olivat tavallista suuruutta 8 jalan pitkillä seinillä ja luvultansa kolme. Yhdessä niistä, joka muutoin oli kaikista selvin, ei havaittu mitään tulensijaa eli takkaa.

Meteli-nimiä kohtaa meitä Limingallakin ainakin yksi: _Metelinkangas_, joka on kivikangas 2:den neljänneksen päässä Lumijoen kirkosta, Sallisen vieressä. Tällä kankaalla ei kuitenkaan ole muuta merkillisyyttä, kuin että siinä sanottiin ennen löytyneen muutamia raunioita.

Myöhemmistä ajoista on Limingalla myös muutamia muistoja, mutta nämät eivät sentään ole noita muinaisia paljoa selvemmät. Virstan päässä nykyisestä kirkosta menee valtatie pohjaseen päin pienen kummun ylitse, josta kummusta taru tietää kertoa, että se on entisiä, jalompia aikoja ja tapauksia nähnyt, vaikka kyllä nykyinen polvi huolimatonna sen yli kulkee, tietämättä siitä, että se polkee vanhoja muistoja. Tässä on näet seisonut kaksi kirkkoa, kumpikin muistossa surullinen, kumpikin muistuttava verisistä naapurisodista XVI vuosisadan loppupuolella, kumpikin vihollisen polttama, tulen saaliiksi joutunut. Näiden tapausten vuosiluvut ovat 1589 ja 1591. Kuitenkin mainitsee Mathesius, että Limingan kirkko on kolmekin kertaa poltettu, ja J. Snellman, että se poltettiin myös vuonna 1582, jolloin Venäläiset myöskin kävivät Pohjanmaalla.[47] Olisiko se tämä kirkon kolmas palo? Silloinpa olisi tämä kumpu ollut ihan kuin tulisoittona näissä rauhattomissa ajoissa. Vaan eipä tähän kyllä. Kumpu kantaa lisäksi nimen _Linnukka_ s.t.s. pikku linna. Tämmöinen nimi ei olisi suotta sille annettu, koska sen luonto itsessään ei ole semmoinen, joka jotain suojellusta tarjoisi, niinkuin laita on muiden paikkain, mitkä näillä seuduilla ovat "linnan" nimiä saaneet kannettaviksi. Luultavaa on sentähden, että tässä joku linna on ennen ollut. Eräs kertoja tahtoikin muistaa kuulleensa, että tässä ennen mailmassa "ennen isoa vihaa" oli ollut linnoitus. Mutta mitään tarkempaa tietoa ei ollut tästä asiasta saatavana.[48]

Paljon selvempää tietoa ei tiedetty antaa toisestakaan muistosta, ehkä tämä on jo kirjoitettuun historiaan kuuluva. Sillä paikalla, missä nyt kirkko ja -- likimmiten -- kirkontapuli seisoo, on näet ennen ollut linnoitus, varustettuna maavalleilla ja puumuureilla. Tästäkin linnoituksesta mainittiin vaan, että se kuului ison vihan edellisiin aikoihin. Mutta nähtävästi on tämä linnoitus sama, missä asukkaat urhollisesti tekivät Venäläisille vastarintaa vuonna 1591, ja mistä ammuttiin nahalla päällystetyllä puutykilläkin vasten vihollisia, jotka ammuntaa niin oudoksuivat, etteivät voineet mitään tehdä linnoitukselle, ennenkuin epähuomion kautta, tykkiä ladattaissa, koko tykki herkesi laukeilemasta, Jolloin Venäläiset pääsivätkin voitolle.[49] Tämä linnoitus kuuluu olleen nähtävänä vielä meidänkin päivinä, siksi että kirkko sinne rakennettiin linnoituksen päälle.[50]

Isosta vihasta kerrotaan tavallisia murhaamisen kohtauksia ja hirmutöitä, ja tähän rauhattomaan aikaan viedään kaikki muistot, missä vaan surma ja kuolema ovat aineina. Isoon vihaan viedään näin esm. eräs n.k. "kalmisto", joka on Törnävän pappilan vieressä. Tämä Limingan pitäjä se onkin, jolla on kerrottavana hirmuisin tapaus kaikista tämän ajan hirmuisista tapauksista: kertomus äitistä ja hänen seitsemästä lapsesta, hevosen ruumiista ja seitsemästä ihmisruumiista, mitkä kaikki perätysten käytettiin ruvaksi, kunnes viimein tuli lasten vuoro, joista vielä kaksi kerrotaan ruumiillansa ravinneen jälkeenjääneitä omaisiansa. Tapaus tapahtui Haaran talolla emäseurakunnassa.

Suuria vaiheita Pohjanmaan asutuksessa matkaansaatti myös iso viha. Muistoja tästä on Limingalla esm. nimissä _Kyrö, Wäisälä, Karjala_ -- kaikki Lumijoen Lapinniemellä. Kyrön ensimäiset asukkaat sanottiin olevan Hämeenmaasta, Karjalan Karjalasta, ja Wäisälän asukkaista sanoi kertojani itsensä olevan viidenneltä polvea siitä suvusta, joka ison vihan jälkeen muutti Wäisälänmäeltä Savossa tänne tähän paikkaan, ja nimitti uutta asuntopaikkaa vanhan jälkeen.[51]

Muita merkittävämpiä nimiä on: _Soini_, talo Lapinniemellä, josta Ganander Mythologiassaan mainii, että se olisi erään Kalevan pojan rakentama, joka oli muka yhdessä päivässä tänne soutanut Paltamolta asti. Tarua ei enään tunneta. -- _Pappisaari_, entinen saari, nyt niitty Törnävän joen rannalla, jossa kerran oli eräs pappi surmattu -- milloin ja miten, on tietämätöntä. -- _Pispanmäki_ ja _Pispanperä_, molemmat Temmeksellä, mitkä taas kuuluvat lukuisiin pispa-taruihin. Edellinen kerrottiin saaneensa nimen siitä, että eräs pispa kerran oli pahan ruton aikana täällä haudannut joukon ihmisiä -- luita onkin täältä löydetty. Jälkimäinen taas siitä, että se oli perimmäinen paikka, jossa pispa kulkiessaan täällä päin oli käynyt; pellosta sanottiin ennen löytyneen suuri rautakuula.

Siikajoen pitäjä ynnä Revolahden, Paavolan ja Frantsilan kappelit.

Jo enemmän kun 80 vuotta sitten, nim. vuonna 1783, tutki Ganander tämän pitäjän muinaismuistoja ja julkaisi havaintonsa saman vuoden Åbo Tidningarin 24:ssä numerossa. Tästä syystä en katsonut tarpeelliseksi uudestaan käydä näitä paikkoja tutkimassa. Liitän tähän siis ainoastaan muutamia vanhempia nimiä ynnä tarkempia tietoja _Linnan- ja Pesuankankaan_ linnoituksista, joista Ganander antaa liian vaillinaisen kertomuksen.

Vuorenkankaan kohdalla kulkee Siikajoen poikki vedenalainen kivisilta, joka veden matalalla ollessa näkyy noin kahden kyynärän syvyydeltä, ja nimitetään _Jättiläisten sillaksi_. Puhuessani Iin pitäjän muinaismuistoista mainitsin sielläkin löytyvän samanlaisen kivisillan, nimeltä Hiidenpato, jonka ohessa tein sen muistutuksen, että se on mahdollista, että silta olisi ihmisten rakentama esteeksi muka niitä vihollisia vastaan, mitkä entisinä sodanaikoina tulivat jokea alas. Luultavasti on tämä Jättiläisten silta aiottu samaan tarpeesen, sillä muutoin ei ymmärrä sen tarkoitusta.

Lappalais-muisto elää täällä ainakin kahdessa nimessä: _Lapinniemi_ Siikajoella, eteläisellä rannalla, ja _Lappi_, kylä Paavolassa.

Tapahtuneista asutuksista puhuvat muiden joukossa talon nimi _Hämet_, Siikajoen rannalla, siirtokunta Hämeenmaasta, ja _Matilanperä_ Paavolassa, joka paikalla elävän muiston jälkeen, on siirtokunta Maaningalta Savossa.

Paavolassa, niinkuin Salonkin pitäjäässä, kerrottiin niin ahkerasti eräästä täällä olevasta ristinmuotoisesta kirkonrauniosta, että vanhanaikuinen ristihauta jo alkoi muodostua toivovassa mielessäni, kunnes ma vihdoin onnistuin tulemaan raunion perille, Hemmin talon vieressä, ja havaitsin sen, raunion, olevan ainoastaan kirkonperuksen, ristinmuotoisen, mutta tämänaikuisen, kristillisen. Tähän oli näet päätetty rakentaa kirkko, mutta syystä tai toisesta sitä ei sitten sinne rakennettukaan. -- Kokon kestikiivarin vieressä näytettiin mulle _Hautapakka_ niminen paikka, johon mainittiin ruumiita haudatuiksi ison vihan aikana. Paikan omistaja oli siihen aikonut kuokkia itselleen pottumaan, vaan lakannut kuokkimasta, kun oli luita ja pääkalloja alkanut näkyä. Se oli vähän tervahaudan näköinen.

Revolahdella löytyy sielläkin taas _Metelinkangas_ niminen kangas, mutta ilman muuta merkillisyydettä; se oli kivinen santakangas vaan. Toinen _Metelikangas_ sanottiin olevan Pehkolan kylässä Paavolassa etelä-puolella jokea, ja sen päällä samanlainen linna kuin Linnankankaallakin (alemmalla). Kertoja oli kertomuksessaan kuitenkin yksin, enkä ollutkaan minä tilaisuudessa tutkimaan hänen kertomuksensa todenperäisyyttä.

Mitä nyt tulee jo mainittuihin linnoituksiin, niin on ensinkin huomattavana se seikka, että ne ovat toisiansa niin likellä. Kun ei mistään pitäjästä pohjaspuolella Siikajokea tänkaltaisia linnoituksia ole löydetty -- Metelinkirkko Iissä ei tule kysymykseen, koska sen tarkoitus nähtävästi on ollut erilainen -- niin kohtaa meitä täällä äkkiä kaksikin kappaletta ainoastaan neljänneksen välillä toisistansa. Molemmat ovat näet Paavolassa, toinen Linnankankaalla, toinen Pesuankankaalla.

_Linnankankaan_ linnoitus, Mäkelän vieressä Pehkolan kylässä, on soikea, pikkukivistä tehty muuri, nyt jo hävinnyt ja vallan huonossa tilassa, maata ja puuta päällä. Muurin korkeus on parahimmassa paikassaan ainoastaan 2 jalkaa, sen leveys taas -- joka on vaikea tarkoin määrätä syystä että muuri, hajonneena kuin se on, ei selvään nouse maasta -- on pantava noin 4 à 6 jalaksi. Vielä vaikeampi on havaita portteja. Muutamista maahan painuneista paikoista voi kuitenkin nähdä, että muurilla on ollut neljä semmoista, jokseenkin säännöllisesti toisiansa vastapäätä. Muurin ulkomuotoa osoittaa [tästä puuttuvalla] kuvalehdellä kuva V.

Pääsuunnaltansa käypi se pohjasesta etelään, on pituudeltansa muurien kanssa 93 jalkaa, ja leveydeltänsä 62. Nykyisessä tilassaan ei tarjoa muuri mitään suojelusta. Vaan näyttääpä kuin se ei ennenkään olisi minäkänä turvana itsessään ollut, koska ei näy merkkejä sen vieremästä. Kuitenkin on luultava, että muuri on varustukseksi eli linnoitukseksi aiottu; sen asema todeksi näyttää, sillä sen puolesta on sen turva hyvä. Eteläpuolella Siikajokea kulkee näet tässä paikassa selänne vasten jokea ja loppuu tässä vuorenniemekkeesen. Tähän niemekkeesen on linnoitus asetettu. Niemekkeen ja joen välillä on alhainen tasamaa -- joka kenties oli linnoituksen aikoina vedenalainen -- mutta itse niemeke loppuu niin jyrkillä seinillä, että muutamissa paikoissa olisi melkeen mahdotonta päästä ylös, elleivät nyt jo siihen juurtuneet puut ja pensaat ylöskiipeemistä auttaisi. Näiden avulla sinne nyt hyvinkin pääsee, mutta kun näitä ei ollut, niin on luonnollista, että jyrkät seinärinteet olivat parhaat puolustajat rynnäkköä vastaan. Joki on muutoin kiviheiton matkaa niemekkeestä, jonka ympäri se kiertää. Paikasta ei tiedetty antaa selitystä eikä taruakaan. Sama oli laita myös Pesuankankaan sekä Salostenkin linnan, joista ei myöskään mitään muistoa enään ollut jälillä.

Mitä _Pesuankankaan_ linnoitukseen tulee, niin kutsuu sitä väestö _Jättiläisten linnaksi_ (jopa _haudaksikin_). Se on sama kivimuuri, josta Ganander Mythologiassaan näin puhuu: "Pesuankangas, kiviylänne, jossa ma syyskuun 16 p. 1783 hajotin neljä kivikumpua; se on suuri kiviympyrä, vanhan vallituksen elikkä linnoituksen näköinen (Linnat) kahdella portilla, ja seisoo vallan jyrkällä mäellä; sisältänsä on se matala ja sileä ilman kivittä, mutta ulkoa harmaasta kivestä muurattu. Kenties on se samanlainen 'kalmisto' kuin esm. Kalmasaari Mangilan järvessä".

Näin Ganander. Mitä ensin hänen kuvaelmaansa tulee, niin on merkittävä, että mäki, jonka päällä linnoitus seisoo, ei ole niin vallan jyrkkä, ei ainakaan nyt enään, eikä läheskään niin jyrkkä kuin Linnankangas. Muurattu ei tämä linna ole enemmän kuin muutkaan samankaltaiset linnamme, vaan irtanaisista kivistä kokoon laadittu. Myöskin havaitaan siinä yhtä selvästi neljä kuin kaksi porttia, joten se tuleekin muiden linnain laatuiseksi (kts. kuvalehden kuvaa VI).

Linnankankaan linnoitukseen verrattuna on tämän linnan omituisuus sen muurin vahva leveys. Linnankankaan muurin suurin leveys oli vaan 6 jalkaa, mutta Pesuankankaan on kahteentoista saakka. Korkeus ei täälläkään ole suuri, suurempi kuitenkin kuin edellisen. Se oli korkeudeltaan 2 jalkaa, tämä on 2:sta aina 6:teen saakka. Mitat ovat muuten muurien mukaan: pituus 106 jalkaa, leveys 74. Ylänne, jonka kukkulalla linnoitus seisoo, on luultavasti ennen muinoin ollut saarena.

Että se olisi ollut "kalmisto", niinkuin Ganander miettii, on tuskin luultavaa. Tämmöisiä olisi silloin pitänyt oleman tiheämmässä ja semmoisissa seuduissa, missä ihmisiä ennen on tietysti ollut. Mutta niin ei ole laita, kosk'ei Salolla, eikä Kemillä, eikä Iilläkään, mitkä nähtävästi ovat tämän maanpuolen vanhimmat asutuspaikat, ole tämmöisiä. Ja jos Pesuankangas olisi kalmisto, niin pitäisipä samalla syyllä Linnankangaskin niin oleman. Mutta mahdoton ymmärtää olisi tässä tapauksessa, mintähden juuri tämä paikkakunta tarvitsisi kaksi kalmistoa näin likellä toisiansa, koska ei ole syytä luulla, että tässä paikkakunnassa väestö, eikä kuolevaisuuskaan, olisi ollut suurempi, kuin muualla. Pikemmin voisi tehdä sen arvelun, että nämä muurit olisivat kahden, keskenänsä riitelevän, suvun taikka heimon varustuksina ja linnoituksina, joista he toisiansa valvoivat ja joissa hakivat suojaa rynnäkköä vastaan.

Missä ne hautakummut ovat olleet, joita Ganander mainii hajottaneensa, ei enään havaita, elleivät ne kenties olleet siinä paikassa muuria, missä näkyy muutamia syvyyksiä -- kuvassa merkityt ympyrät -- mikä kuitenkin olisi jokseenkin kummallisia. Luultavasti ne seisoivat mäen rinteellä.

Limingan linnan-nimien johdosta tein sen muistutuksen, että ylänteet ja mäet, jotka äkkiä ja jyrkästi nousevat maapinnasta, niin että ne tarjoavat luonnollista varustusta, ja joilla on jokseenkin säännöllinen ulkomuoto, saavat näillä tasankomailla linnain nimen, varsinki jos ne seisovat yksinänsä. Uuden todistuksen siihen antaa taas tämäkin pitäjä, jonka Mangilan kylässä tänkaltainen ylänne seisoo, josta nimitetäänkin se talo, joka sen päälle on rakennettu, _Linnalaksi_, vaikkei siinä koskaan ole mitään linnaa ollut.[52]

Salosten pitäjä ynnä Wihannin kappeli.

Salosten eli Salon pitäjä on pohjoisen Pohjanmaan vanhin asutuspaikka, niinkuin sen lukuisat rauniotkin osoittavat. Se on myöskin ainoa täällä kysymyksessä olevista pitäjistä, jonka nimen perästä ei tarvitse epäilläkään. Salo on salo, metsä, metsästynyt paikka, varsinkin saari. Nimen alku on sillä selitettynä. Wihannin nimestä kerrotaan näin: Muinaisina aikoina tuli tänne kolme miestä Hämeenmaasta, ja asettuivat sen järven ympärille, mikä on nykyisen kirkon vieressä. Joka asettui nykyisen kirkonrannan vastapuolelle, kuitenkin pian huomasi tulleensa metsän puolesta petetyksi, jonka tähden hän, katsoen vastaisella rannalla olevata metsää, huudahti: "ei -- tuollapa vihanta metsä, sinne minä lähden!" Tästä sitten paikan nimi "vihanta", josta ruotsin kieli on tehnyt Wihandi.

Tämänkin pitäjän maatumishistoriasta tuotakoon muutamia muistoja: _Piehenginvaaralta_ on muinoin löydetty laivan emäpuu (kööli) sekä osa rungostakin. _Poikainvaavalla_ näkyy vielä veneen valkamia, ja täältä on myöskin löydetty veneen palasia, joissa on nauloja istunut. _Kastelin_ vieressä on harjulta löydetty aluksen kappaleita, ja samasta syystä on _Laivanvaara_ saanut nimensäkin. Kaikki nämät ovat nyt kaukana merestä.

Myöhempiä nimiä ovat: _Kirkonluoto_, tähän aikaan jo mannermaata, missä kirkko, ennen vuotta 1622, on seisonut, siksi että se siitä muutettiin, kun suuri kirkkovene täynnä ihmisiä joutui haaksirikkoon ja ihmiset hukkuivat; ja Annansaari, sekin jo mannermaata. Kirkonluodolla näkyy vielä epäselviä merkkejä vanhasta kirkonsijasta: nelikulmainen kiviperus, vastapäätä nykyistä kirkkoa, entisen lahdelman sisäpuolella.[53] Maatumishistoriaan kuuluvia nimiä ovat myöskin "puolen neljänneksen matkan päässä merenrannasta Salonkylän takana niityn vieressä olevaiset _Siian apaja_ ja _Silahkan apaja_, mitkä nimillänsä osoittavat, että siinä ennen on nuottaa vedetty". Kirjoitukset mainivat myös, että "15 sataluvun loppupuolella on nuottaa vedetty nykyisen pappilan kohdalla".

Jättiläistarut elävät täällä ja ovat samaa laatua kuin muuallakin.[54] Jättiläis-kansasta muistuttavia nimiä ovat vielä "Jättiläishaudat" ja "Jättiläisten linna" Pattijoen kylässä -- joista alempana laveammin.

Lappalaisista kantaa melkeen jok'ikinen korkeampi kumpu merkkejä, ja niiden raunioita löytyy tässä pitäjässä niin tiheään, että oikeen kummastuttaa. Näiden joukosta mainittakoon seuraavat: Kopsan kylässä _Mäntyselkä_ nimisellä harjulla on Lapinröykkiöitä, hajouneitten ympyrämuurien näköisiä, jotka poikkipäin koko rauniota ovat 16 jalkaa, ja sisäpuoleltansa -- sen mukaan kuin voipi alkukehää nyt enään määrätä -- noin 8 à 10 jalkaa, siis suurenlaisia kyllä. Viisi kappaletta tämmöisiä havaitsin selvään, mutta pait näitä oli harjulla useita muitakin epäselvempiä merkkejä tämmöisistä. _Kolakankaalla_ Kangasniemen vieressä näin myös muutamia hämäriä raunioita, joista kuitenkin yksi oli selvempi. _Hummastenvaara_, Jättiläisten muinainen asuntopaikka, kantaa sekin rinteillänsä lapinraunioita. Sama on laita _Mustikkavaaran, Piehenginvaaran, Poikainvaaran_ ja _Rullanmäen_.[55] Vihannissa on niitä _Lehmikankaalla_ epäselviä, _Wiiankankaalla_, ratinmuotoisia kivikehiä, jotka kulkevat alaspäin, maahan, ja joita kansa, kumma kyllä, kutsui "linnoiksi", ja Mustakankaalla sekä Wähän metsän-osassa.[56] Nämät ovat kaikki ulkomuodoltansa ympyriäisiä, mutta nelikulmaisiakin kiviraunioita havaitaan täällä, esm. Jylhävaaralla, jossa niitä on koko joukko melkeen neliönmuotoisia. Ne ovat huoneen perustuksen muotoon kokoonladotuita kiviä, joka seinä noin 12 à 14 jalkaa. Tämän perustuksen sisällä on vielä toinen pienempi samanlainen, joka luultavasti on tulensijaksi rakennettu, ja jonka seinät ovat noin 4 jalkaa pitkät. Nämät nelikulmaiset rauniot ovat täällä, niinkuin muuallakin, jossa niitä näin, epäselvempiä kuin ympyriäiset.[57]

Mutta hupaisemmat kaikkia näitä ovat ne muinaisjätteet, jotka löytyvät Kastellin talon vieressä Pattijoen kylässä, vähän enemmän kuin kaksi peninkulmaa meren rannasta.[58] Virstan päässä Kastellista kohoaa kangasylänne, nimeltä _Linnankangas_, ja tällä ylänteellä on muinainen kivimuuri, joka nimitetään _Jättiläisten linnaksi_ elikkä, pitäjän jälkeen, "Salosten linnaksi". Muodoltansa on tämä muuri samanlainen, kuin Siikajoen vasta kuvatut muurit ja kuin Metelinkirkko Iissä s.t.s. se on soikea. Mutta näistä eroaa se silmin nähtävällä tavalla kaikin puolin suuremmalla tukevuudellansa. Jo ensimäinen silmäys vakuuttaa varmaan, että muuri on varustukseksi rakennettu. Sen todistavat muurin korkeus ja leveys, niinkuin sen luonto ja asema. Sen todistaapi myös _linna'n_ nimitys, joka sille aina annetaan.

Linnoitus, joka pääsuunnaltansa kulkee pohjasta etelään, on asetettu ylänteen päälle sillä tapaa, että yksi sen pitkäseinistänsä on käännetty merta vasten. Tällä puolen on ylänne aivan jyrkkä, joten linnoitus siltä puolen on vakava päällekarkausta vastaan. Niinkuin muillakin linnoituksilla on tälläkin neljä porttia, säännöllisesti toinen toistansa vastapäätä. Mutta maanpuolisella pitkäseinällä näkyy paitsi säännöllistä porttia vielä kaksi muutakin, kummallakin puolella tätä. Jos nämät aukot ovat varsinaisia portteja vai sittemmin -- kaivamisen taikka eläinten tallaamisen taikka muun kautta -- sinne tulleita satunnaisia aukkoja vaan, ei voi tarkoin määrätä, koska ne ovat jokseenkin epäselviä. Mutta edellinen tapaus -- s.o. jos ne olisivat varsinaisia portteja -- osoittaisi, että linnoitus merenpuolelta odotti vihollisiansa, ei maanpuolelta, koska maanpuoleen päin oli kolme porttia, mutta mereen päin ainoastaan yksi (ks. kuvalehden kuvaa VII). Jos muuritkin otetaan lukuun on linnoitus pituudeltansa = 175 jalkaa ja leveydeltänsä = 112. Muurin leveys on noin 20 jalkaa, sen korkeus 6 à 8 jalkaa. Kuitenkin on korkeus ennen ollut suurempi, sillä muurin sivut osoittavat selvästi, että muuri on ajan kuluessa vierinyt alas ja tämän kautta tarpeettomasti itseänsä levittänyt.[59]

Näin leveillä ja korkeilla muureilla tarjoaa linnoitus, joka lisäksi on ylänteen kukkulalla, varmaa suojaa, milt'ei vielä nytkin. Maanpuolella eivät kuitenkaan mäen rinteet ole niin jyrkät kuin mereen päin. Ylänteeltä näkee merenrantaa ja Braahen kaupunkia. Tännepäin on maa lakeana, niin että helpoin havaitsee, että Pohjanlahti ennen mailmassa ulottui ylänteen juuriin asti. Ja tästä ajasta linnoitus lieneekin. Se olisi siis ollut joku merilinna. Sen sivukuvaa osoittaa kuvalehdellä kuva VII æ.

Muurin sulkema sija, elikkä linnoituksen lattia, on tasainen. Mutta sekä tämä lattia että itse muurikin kantaa merkkejä kaivamuksista. Minun tietääkseni ovat viimeiseksi sotavuosina 1854-1855 tohtori Ehrström ja postimestari Wallenius täällä tehneet kaivamisia, vaan eivät mitään löytäneet. Mutta ulkopuolella muuria oli tässä tilaisuudessa saatu löytö, josta täällä annettakoon kuvaelma sen mukaan kuin postimestari Wallenius siitä on suullisesti kertonut. Se oli luupala, 4 tuumaa leveä, 2 à 3 tuumaa korkea, l/2 tuumaa paksu ja muodoltansa semmoinen kuin kuva VIII osoittaa.

Luupala oli kaareva eli kupea, onsipuoleltansa (konkav) valkea, kuperapuolelta (konvex) ruskea. Laitoja myöten oli laitettu ympyriäisiä koristuksia, niinkuin kuva osoittaa. Ylilaidan puolessa oli paitsi tätä reikä, jonka reiän ylikanta näytti kuluneelta. Luupala oli kesken poikki. Tämä luulevy, joka kenties oli joku palanen luupantsarista, on, paha kyllä, kadonnut, eikä vielä löydetty.[60]

Pait tätä linnoitusta säilyttää Linnankangas muitakin muinaisjätteitä. Ylänteen selällä on näet joukko kiviroukkioita, joita kansa kutsuu "Jättiläisten haudoiksi". Vaihtelevalla korkeudella kohoavat ne maasta, kulkevat yhdessä rivissä linnoituksen pohjoisella ja eteläisellä puolella, ja näyttävät sangen vanhoilta, laskeuneilta ja hävinneiltä. Nämätkin näyttävät jälkiä edellisistä tutkimuksista, sillä useammat kummut näyttivät hajoitetuilta ja muuan avoinkin hauta ammoitti meitä vastaan.[61] Koska meidän tietääksemme ei ole julkisesti annettu mitään tietoa näistä vanhoista tutkimuksista, katsoimme tarpeelliseksi kaivattaa pari hautaa, saattaaksemme täten antaa jotakuta tietoa hautojen rakennustavasta ja sisällisestä tilasta.

Tässä tarkoituksessa kaivatimme kaksi hautaa. Ensimäisellä, joka oli pohjoisin elikkä koillisin linnoituksesta, oli 3 à 4 syllän poikkimittainen ja puolen syllän korkeuinen kumpu. Ylinnä kummulla makasi nelikulmainen litteä kivi, 2 kyynärää pitkä, yhden kyynärän leveä, yhden myös paksu. Tämän ympäri oli laadittu suurempia kiviä. Kun oli kummun päällys, jonka ympärys oli suuremmista kivistä, kuorittu, alkoi kerros santamaata, pienempiä kiviä seassa, silloin tällöin joku suurempi kivi joukossa. Tänlainen kerros piisasi lakkaamatta aina muutamain kyynäräin syvyydelle saakka, jossa ylen suuri kivi kohtasi, estäen kaikkia yrityksiä päästä syvemmälle. Kun kaivamisella koetimme kiertää tätä kiveä, satuimme savikerrokseen, jota katsoimme haudan pohjaksi, syystä että kerros ihan äkkiä alkoi, eikä näkynyt mitään jälkeä sekaantumisesta tahi koskemisesta. -- Aika lienee muutoin painanut kovasti kummun päälle ja litistänyt hautaa, sillä lomia ja ontevuuksia nähtiin vallan vähän kivien välissä. Home, joka siellä täällä näkyi, osoitti kuitenkin, että maata oli muinoin koskettu.