Part 2

Joku tuli todellakin rappuja ylös ja musiikkiprofessori meni. Tuntemattoman huoneen ovi paukahti jälleen. Coloradon professori katseli ympärilleen, mutta Asbjörn Krag oli jo onnistunut puikahtamaan eräästä oviaukeamasta, Pitkä käytävä levisi tyhjänä professorin tutkivalle katseelle.

Asbjörn Krag oli tulevinaan suoraan huoneestaan ja meni nopein askelin käytävän läpi. Kolme henkilöä kohtasi toisensa rappuaskelmassa. Se herra joka tuli rappuja ylös, professori sekä Asbjörn Krag.

He vaihtoivat muutamia sanoja ohikulkiessaan.

Asbjörn Krag kysyi armollisen nöyrästi:

-- No, herra professori oletteko valokuvannut muutamia uusia säveleitä?

-- No, no sir, vastasi Coloradolaisprofessori entisellä mongerruksellaan. En ole valokuvannut. Olen maannut puoli päivään. Yes.

Kristianialaissalapoliisi tahtoi ainoastaan todeta, että professori oli jälleen alkanut vanhan komediansa.

Sentähden hän meni tämän ohi ja kiirehti juhlasaliin ja heittäytyi siellä erääseen lepotuoliin.

Kohta sitten tuli professorikin käyden lylleröiden.

Asbjörn Kragista tuntui, kuin olisi professori tällä kerralla katsellut häntä tarkemmin, meikeinpä tutkivasti. Se oli vaan silmänräpäys, mutta tällä sekuntilla keksi kristianialaissalapoliisi terävän, tutkivan katseen vanhan hupakon silmissä.

Professori kääntyi musiikkikoneensa puoleen ja Asbjörn Krag kätki kasvonsa vanhan sanomalehden taakse.

Pian sitten meni musiikkiprofessori. Siiloin nousi Krag ylös tuolistaan ja kutsui erään konttorihenkilön.

-- Kuka asuu numerossa 24? kysyi hän.

Hän oli ohimennessään huomannut musiikkiprofessorin äsken jättäneen tämän huoneen.

Kysyttävä osotti taulua ja sanoi:

-- Kuten itsekin näette, mr Burns.

-- Mr Burns? Mutta eikö hän ole norjalainen. Minä ainakin kuulin hänen puhuvan norjaa.

-- Kyllä, mutta kamalan huonoa norjaa. Jos menette illalla sirkukseen niin saatte itse kuulla.

-- Sirkus! Mitä se merkitsee?

-- Te ette siis tunne mr Burnsia? kysyi konttorihenkilö ihmeissään.

-- En. Kuka on mr Burns?

-- Mr Burns, hän on taikailveilijä, vastasi konttorihenkilö.

III.

SIRKUSJOHTAJA.

Tämä ilmoitus tuli niin odottamatta, että Asbjörn Krag unohti tarkotuksensa sekä näytti mielenkiinnottomalta.

-- Mutta sehän on kummallista, sanoi hän konttorihenkilölle, miten te voitte sallia ilveilijän asua tässä ensiluokan hotellissa?

-- Äsh, mitä tekemistä hotellilla on mr Burnsin yksityisasioiden kanssa. Hän on hieno ja täydellisesti moitteeton gentlemanni, joka ei pidä kiinni markoistaan. Hän esiintyy melkein kuin hän voisi ostaa koko hotellin meiltä. Ei käy päinsä kieltää huonetta sellaiselta herralta.

-- Ei mitenkään, vastasi Asbjörn Krag vetäessään käsineet käsiinsä ja se ei kiinnitä mieltäni ensinkään. Mutta minusta tuntuu kuin täällä tulisi nyt kovin eloisaa -- ensin tuo amerikalaisprofessori ja sitten tämä ilveilijä.

-- Niin, mutta molemmat ovat huomattavia miehiä -- huomattavia miehiä.

-- Mutta ovatko he verivihollisia? Siltä he ainakin näyttävät.

-- Kyllä varmaan. Ja onpa se aivan kouraan tuntuvaa. Mutta herrat ovat sivistyneitä antamaan muutamia näytäntöjä tai sen tapaista. Kun he kohtaavat ruokasalissa taikka lukuhuoneessa toisensa, noudattavat he vain kylmähköä hiljaisuutta toisiaan kohtaan.

Asbjörn Krag ei kysellyt enempää.

Hän jätti hotellin ja johdatti askeleensa sille avonaiselle paikalle, missä hän oli nähnyt sirkusteltan.

Hän järjesti aivoissaan kuluneen tunnin havainnot ja löysi joukon käsittämättömyyksiä ja ristiriitaisuuksia. Yhden asian oli hän kuitenkin todennut, nimittäin sen, että musiikkiprofessorin ja taikailveilijän välillä oli olemassa salainen yhteisymmärrys.

Mutta miksi he olivat olevinaan verivihollisia toisten tutkiessa heitä?

He molemmat olivat selvästi norjalaisia.

Mutta miksikä he puhuivat tätä naurettavaa mongerrusta, mikä ei ollut norjan eikä englannin kieltä ja joka varmaankin tuotti heille enemmän päänvaivaa kuin heidän oma äidinkielensä?

Mikä tarkoitus oli ilveilijän "salaisuudella?" Miksi koko kaupunki arvailisi hänen piippolakkinsa värejä? Miksi hän toimittaisi tämän ilveilyn pienessä kaupungissa? Oliko se vaan reklaamitarkoituksessa? Miksi oli Coloradolaisprofessori pannut puhekoneen suureen ja mustaan laatikkoonsa ja kutsunut sitä uudeksi keksinnöksi, puhekonelaitokseksi musiikin valokuvausta varten?

Mikä tarkoitus oli tällä kaikella? Ja miksi oli musiikkiprofessori lörpötellyt "ettei hän ole oivaltanut epäilyksiä."

Kuka oli "hän" ja mikä oli tämä, jota hän ei epäillyt?

Mitä sähkösanomaa molemmat herrat odottivat?

Miksi oli taikailveilijä peloissaan miehestä, joka tuli portaita ylös, ettei tämä saisi nähdä häntä yhdessä musiikkiprofessorin kanssa?

Asbjörn Kragin muistellessa todellista äänilajia herrain keskustelussa, tuli hän ajatelleeksi, jos ei tässä kaikessa, sirkusjutussa, musiikkikeksinnöissä, ilveilijäkujeissa ja piippolakissa olisikaan kätkössä syvää ehkäpä kauheaa totta.

Asbjörn Krag alkoi tuntea itsensä aivan riemastuneeksi. Nyt oli hän taasen saanut asian askaroitavakseen. Hän oli täydellisesti unhottanut olevansa oikeastaan väsyksissä ja rikki reväistynä kaikkien Göteborgin ponnistuksien jälkeen. Ja yhtä täydellisesti oli hän unohtanut ystävänsä, tukkukauppiaan, jota hän tervehtisi huomenna. Hänestä ei ollut olemassa mitään muuta kuin taikailveilijän salaisuus. Hän kulki verkkaan katua eteenpäin ja huomasi äkkiä kasvot, jotka hän luuli tuntevansa. Niin, todellakaan ei tuo ollut muu kuin vanha sirkusjohtaja Tanto, jonka hän useita kertoja ennen oli tavannut Kristianiassa. Tanto oli jo tuntenut salapoliisin ja tuli viistoon kadun poikki johdattaen kulkunsa suoraan häntä kohti.

-- Kas sehän oli minulle omituinen yhteensattuma! huudahti hän puolitanskalaisella sekasotkulla. Niin, sanonpa yllätys. Metsästelemässäkö, mitä?

-- Ei, vastasi Asbjörn Krag, lämpimästi puristaen ystävänsä kättä, iloisena että sirkusjohtajan persoonassa oli tavannut vanhan tuttavan, olen vaan tervehtimässä erästä ystävääni, joka ikäväkseni ei tule ennen kuin huomenna.

-- Mainiota, mainiota. Silloin täytyy teidän, hitto vieköön, käydä sirkuksessani, herra poliisimestari!

Sirkusjohtaja kutsui aina korkeita poliisimiehiä poliisimestareiksi.

-- Kyllä, vastasi Asbjörn Krag. Olen jo ajatellut sitä. Minunhan pitää tulla katsomaan teidän suurta kuuluisuuttanne, taikailveilijää.

-- Niin, sen teidän pitää tehdä. Se on koko kummallinen Pelle-Jöns. Hän voi saada naurulihakset käyntiin. Niin, hän on eräs arvoitus.

-- Arvoitus, herra johtaja. Mitä te sillä tarkoitatte?

-- En tunne häntä. En ole ennen koskaan nähnyt häntä. Ja silloin tulee hän luokseni ja pyytää päästä palvelukseeni. Hän oli silloin kovin hieno ja ja näytti melkeinpä lähettiläältä tai muulta sellaiselta. Ja siltä hän näyttää vieläkin kun hänellä ei ole ilveilijäpukuaan.

-- "Paikkaa", sanoin minä. "Mihin hittoon voisin teitä käyttää, nuori mies."

"Olen ilveilijä", sanoi hän. Mutta silloin täytyi minun todellakin nauraa, herra poliisimestari, sillä en milloinkaan elämässäni ollut nähnyt ilveilijää niin kummallisin totisin kasvoin.

Nähdessään minun epäilevän hänen komiikkerikykyään, sanoi hän voivansa antaa näytteen samassa. No niin, se ei ollut hullumpaa. Ja silloin hän antoi näytteen ja tunnustan, etten ollut milloinkaan ennen nauranut niin lämpimästi kenellekään ilveilijälle. Vakuutan, herra poliisimestari, että olen nähnyt useita ilveilijöitä.

Kun olin juuri ilveilijän tarpeessa, otin palvelukseeni tämän lurjuksen. Ja tiedättekö mitä, herra poliisimestari. Naurettavimpia kaikesta olivat hänen pyytämänsä palkkiot. Mitä sanotte kahdestakymmenestä kruunusta illalta sellaiselle nerolle. Olisin hyvin voinut maksaa sata kruunua ja sittenkin ansaita rahoja hänen esiintymisellään.

Asbjörn Krag paloi kärsimättömyydestä saada keskeyttää puheliaan johtajan sanatulvan muutamilla kysymyksillä.

-- Milloin, sanoi hän, milloin tämä tapahtui?

-- Siitä ei todellakaan ole pitkä aika. Se tapahtui viime viikon kuluessa, heti kun olin tullut kaupunkiin. Suuressa loisto ensi-iltanäytännössä oli minulla, häpeä sanoa, kehno huone. Sitten tuli tämä ilveilijä ja heti tuli toinen ääni kelloon. Kolmena iltana oli minulla täpötäysi huone. Kaikki tulivat sinne nähdäkseen ilveilijän.

Voitteko ajatella, herra poliisimestari, kun minä joku aika sitten tarjouduin kaksinkertaistamaan hänen palkkiotaan, hänen siitä ilmaisematta halaistua sanaa, sanoi hän vain: "ei, kiitos." Oletteko kuulleet moista ennen, herra poliisimestari.

-- En, se kuulostaa todellakin uskomattomalta.

-- Niin, eikö totta. Sitä ei ole tapahtunut koskaan ennen koko sirkuselämäni aikana. Ja kun uudelleen kysyin häneltä, oliko se täyttä totta, ettei hän tahtoisi tulla paremmin palkatuksi, vastasi hän vaan: "En, kiitos! En tarvitse mitään rahoja."

-- Ehkä ilveilijänne on varakas?

-- Niin, sitä en tiedä. Hän antaa joka tapauksessa paljon rahoja hotelliin, jossa asuu. Ei kellään meistä ole tosiaankaan varoja asua ensiluokan hotellissa, ei edes minulla, joka olen johtaja, vielä vähemmin hänen virkaveljillään, toisilla ilveilijöillä. Mutta hän -- niin, hän aivan hyvin asettuu Grand hotelliin ja passauttaa itseään kuin kreiviä. Olenpa kuullut hänen juovan shampanjaa joka päivällisissä. Sitten kieltäytyy hän ottamasta vastaan korkeampaa palkkaa kun nuo vaivaiset 20 kruunua illalta, jotka myönsin, ennen kuin minulla oli aavistustakaan siitä onnesta, jonka hän tekisi. Miten arvelette sen käyvän laatuun, herra poliisimestari.

-- Se ei tietenkään käy ensinkään laatuun, vastasi Asbjörn Krag. Hänen porvarillinen nimensä on Burns, minkä minä olen nähnyt hotellin ilmoitustaululla.

-- Niin, siten hän ainakin kutsui itseään tullessaan ja pyytäessään tointa. Mutta minä puolestani luulen hänen nimensä olevan toisen. Luulen, että hän on joku valepukuinen ranskalainen kreivi.

Kristianialaissalapoliisi nauroi.

-- Teillä on runollisuuden taipumukset, sanoi hän -- kuten kaikillakin sirkusjohtajilla. Miksi ranskalainen kreivi rupeaisi esiintymään ilveilijänä jossain norjalaisessa sirkuskiertueessa.

Johtaja raapi niskaansa. Ei... ei... ei... ei voi olla oikeassa, mutta silloin on hän, tuhat tulimmainen minut periköön, englantilainen loordi.

-- Sitä otaksumaa vastaan voin vetää juuri samat todistukset.

-- Niin, mutta mikä hitto hän sitten on?

-- Suoraan sanoen, herra johtaja, ajattelin juuri kysyä teiltä sitä samaa.

Johtaja peräytyi ja katsoi kauhuissaan Asbjörn Kragiin

-- Ahaa, sanoi hän, luuletteko, että se on eräs sellainen.

-- Sellainen?

-- Niin. Suurroisto, joku karannut pankinjohtaja ehkä, huijari. Ehkä salamurhaaja. Hui hai!

Sirkusjohtaja tuli niin liikutetuksi pelkästä ajatuksesta, että hän samalla napsautti sormiaan.

-- Voitte antaa tuhannen päälle, että niin on asian laita, jatkoi hän. Piileillä sirkusilveilijänä, olisi kai nerokkain kaikista valepuvuista.

-- Ei, sitä en ainakaan usko, sanoi Asbjörn Krag. Silloin esiintyisi hän aivan toisella tavalla. Silloin olisi hän ainoastaan ilveilijä. Silloin ei hän näyttelisi gentlemannia päivällä ja ilveilijää vaan illalla.

Sirkusjohtaja raapi taasen niskaansa. -- Olette oikeassa, herra poliisimestari, sanoi hän. Tämä pöty suurroistosta oli tietenkin yhtä paksua kuin tehdä hänet englantilaiseksi loordiksi eli ranskalaiseksi kreiviksi. Mutta mitä te itse ajattelette, herra poliisimestari.

-- En tiedä vielä oikein itsekään, mitä uskon, paras johtaja. Odotan vaan jotain positiivista tapahtuvan, joka voi antaa minulle tien. Oletteko koskaan itse kysyneet häneltä syytä, miksi hän oikeastaan tahtoo olla ilveilijä?

-- Kyllä tietenkin. Kaksi kertaa.

-- Ja mitä hän vastasi?

-- Ensi kerralla vastasi hän tahtovansa olla niin mielellään ilveilijä siksi, että hän halusi nähdä iloisia kasvoja.

Se oli tietysti pötyä ja ajateltuani muutaman päivän kysyin häneltä taasen, mutta silloin hän vastasi:

Siksi, että te saatte ansaita rahoja, herra johtaja.

Mutta samalla katsoi hän minuun niin kylmästi ja torjuvasti, että minä kokonaan kadotin haluni kysellä häneltä enempää.

-- Miten pitkäksi aikaa hän tulee jäämään luoksenne?

-- Ah, neljäksi päiväksi vaan.

-- Mihin hän sitten menee?

-- Sitä en todellakaan tiedä, herra poliisimestari.

-- Ettekö ole kysyneet häneltä?

-- Huomaan, että te ette tunne taikailveilijää, vastasi johtaja. Jos olisitte keskustelleet kerrankin hänen kanssaan, niin tulisitte heti huomaamaan, miten toivotonta on sekaantua hänen yksityisasioihinsa. Hui, hän voi katsella vaikka jonkun läpi.

-- Mutta miksi kutsutaan häntä taikailveilijäksi?

-- Siksi, että hän esiintyy ilveilijänä eräässä koomillisessa osotelmassa. Ah, se on hirveän hauska. Saatte itse nähdä, jos tulette illalla, herra poliisimestari.

-- Hänkö se on, joka on asettanut tämän kujeilun. Salapoliisi katsoi ylös ja uhkaili leikillisesti sormillaan.

-- Kas vaan sellaista vainua. Oletteko jo ehtineet haistaa sen. Mutta sehän ei tapahdu ennenkuin ylihuomenna.

-- Minä kysyin, hänkö sen on keksinyt?

-- Jösse, niin, varmaan on hän sen keksinyt. En ole oikein perillä siitä, mitä se on, mutta ymmärrän, että se tulee olemaan sirkukselleni valtava reklaami. Niin, se on todellakin ihmeellinen mies. Tulen suremaan itseni kuoliaaksi, hänen jättäessään minut.

Molemmat herrat olivat tämän keskustelun aikana kävelleet hitaasti katua eteenpäin ja lopuksi tulleet sähkösanoma-asemalle.

Tässä pysähtyi Asbjörn Krag.

-- Kuulkaa nyt, mitä minulla on sanottavana, sanoi hän. Te ette saa kertoa kenellekään siitä, mistä olemme puhuneet tämän kävelyn aikana.

-- Vannon mielelläni valan, etten tunne teitä.

-- Se ei ole ensinkään tarpeellista, vaan päinvastoin typerää, herra johtaja. Saatte mielellänne kertoa jokaiselle, että olette aivan äsken tavanneet tunnetun salapoliisi Asbjörn Kragin Kristianiasta, joka sattumalta oleskelee täällä tervehtiäkseen erästä ystäväänsä.

-- Mitä! Minä luulin että sanoitte...

-- Niin, minä sanoin, että te ette saa puhua mistä olemme keskustelleet toisin sanoen taikailveilijästä.

-- Ymmärrän, ymmärrän. Mutta saanko luvan kertoa taikailveilijälle, että olen puhunut kanssanne, herra poliisimestari.

-- Varsin kernaasti, jos se teitä huvittaa. Mutta älkää ennen kaikkea antako hänen saada epäilyksiä siitä, että minulla on muita ajatuksia hänestä paitsi hänen ominaisuuksistaan harvinaisen hauskana ilveilijänä.

-- Ymmärrän.

-- Niin, hyvästi sitten, herra johtaja. Illalla tavataan. Minun täytyy nyt mennä sähkösanoma-asemalle.

-- Hyvästi, hyvästi, herra poliisimestari, tervetuloa.

Sähkösanoma-asemalla oli Asbjörn Kragilla keskustelua kahden kesken virkaatekevän assistentin kanssa.

Krag esitti poliisimiesoikeutensa ja kysyi oliko viime päivien kuluessa tullut mitään sähkösanomaa mr Burnsille Grand hotelliin.

Niin pian kun oli kysymyksessä rikoksen keksiminen, tai rikollisten aikeiden estäminen, ovat sähkösanoma-asemat velvollisia avustamaan oikeuden apulaista.

Sähkölennätinvirkamies vastasikin avomielisesti salapoliisin kaikkiin kysymyksiin.

Sitten kertoi hän Burns-nimen viime päivinä usein esiintyneen sekä lähetetyissä että vastaanotetuissa sähkösanomissa.

Samalla hetkellä jolloin kristianiaiaissalapoliisi oli saanut tämän tiedon, huusi joku toimitushuoneesta lähetinhuoneeseen:

-- Sähkösanoma Burnsille, Grand hotell.

Eräs lähetti tuli juosten. Kristianiaiaissalapoliisi antoi lennätinvirkamiehelle merkin ja tämä sanoi:

-- Anna tänne sähkösanoma!

Se ei ollut vielä kokoonkääritty ja virkamies luki äänekkäästi:

Burns, Grand hotelli, Fredrikshald!

Viimeinen ruusu vai Geisha?

Pierpont Morgan.

Sähkösanoma oli laadittu englanniksi ja lähetetty South Alloa, Skottland.

Asbjörn Krag otti hämmästyksissään askeleen taaksepäin, nähdessään allekirjoituksen: Pierpont Morgan, erään maailman rikkaimman miehen.

IV.

RAHARUHTINAAN SÄHKÖSANOMA.

-- Eipäs ole vähempää kuin Pierpont Morgan, sanoi Asbjörn Krag, niin pian kun oli selvinnyt yllätyksestä, jos oikein muistan, asustaa suuri amerikalainen raharuhtinas juuri Skotlannissa. Mutta varmuuden vuoksi tiedustelen sähköteitse.

Hän istuutui ja kirjoitti sähkösanoman.

Se oli aivan lyhyt ja kuului:

Scotland Yard, Lontoo.

Missä asuu Pierpont Morgan?

Salapoliisi Krag, Fredrikshald.

Tämä sähkösanoma lähetettiin heti.

Asbjörn Krag luki vielä kerran Burnsille tulleen sähkösanoman, mutta se näytti hänestä yhtä salaperäiseltä ja käsittämättömältä kuin ensi kerrallakin, jolloin lennätinvirkamies sen oli lukenut. Ainoastaan allekirjoitus, tämä mahtava nimi, tuntui hänestä mahdottomalta, ollakseen totta ja näytti täydellisesti hypnotisoineen hänet. Saattoiko se olla maailmankuulu miljonääri. Mitä tekemistä oli maailman rikkaimmalla miehellä erään kiertävän sirkusilveilijän kanssa?

Mitä saattoi muuten merkitä tuo kummallinen kysymys? Olivatko molemmat tarkoitetut "Viimeinen ruusu" ja "Geisha" nimet musiikkikappaleita?

Äkkiä muisti Asbjörn Krag kuulleensa amerikalaisen musiikkiprofessorin koneen soittavan "Geishaa", mutta olisiko tuolla naurettavalla humpuukimestarilla jotain tekemistä mahtavan raharuhtinaan kanssa. Aikoiko tämä ehkä ostaa hänen keksintönsä? Muutenhan ei sähkösanoma ollut osoitettu Coloradolaismiehelle, vaan Burnsille, ilveilijälle.

Ja kokonaan Asbjörn Kragista tuntui se niin mielettömältä ja tarumaiselta, että hän oli vähältä epätoivoinen.

Lennätinvirkamies huomasi hänen onnettomuutensa ja kysyi miten hän voisi olla avuksi.

-- Lähettäkää ennen kaikkea sähkösanoma osotetulle, mr Burnsille, sanoi Asbjörn Krag, niin saamme nähdä, mitä hän vastaa. Sähkösanoma on muodostettu kysymykseksi. Viimeinen ruusuko vai Geisha?... Pierpont Morgan. -- En ole koskaan kuullut hullumpaa.

Sähkösanoma lähetettiin eräällä lähetillä Grand hotelliin.

Lennätinvirkamiehellä sattui olemaan hallussaan vielä kopio eräästä sähkösanomasta, jonka Burns omakätisesti päivää ennen oli lähettänyt Pierpont Morganille, South Alloaan.

Hän otti esille kopian.

Se kuului englannista käännettynä:

"Montako nuottia? Burns."

Asbjörn Krag nauroi äänekkäästi lukiessaan tämän sähkösanoman.

Montako nuottia?

Skottlandin ja Fredrikshaldin välillä suoritettiin siis säännöllisesti musikaalista sähkösanomavaihtoa. Mr Burnsin sähkösanomahan "Montako nuottia?" oli suoranainen kysymys ja mr Morgan sen sijaan saapuu uudella kysymyksellä: "Viimeinen ruusu vai Geishako?"

-- Tämä musiikkikieli on tietenkin sovittu jo etukäteen, ajatteli Kristianialaissalapoliisi. Sitä on mahdoton selvitellä salamerkkikirjatta.

-- Pelkään, että tulen tekemään vielä ihmeellisempää, sanoi lennätinvirkamies, etsiessään erilaisia mr Burnsin viime päivinä lähettämien sähkösanomien kopioja.

Muutamissa sähkösanomissa puhuttiin yksinomaan "Viimeisestä ruususta" eli "Geishasta." Mutta toisin sanoen oli se sekotettu käsittämättömällä tavalla.

Eräs sähkösanoma kuului:

Pierpont Morgan, South Alloa.

Joko Viimeinen ruusu Fredrikshaldissa, Geisha mahdollisesti Antwerpenissä.

Burns.

Asbjörn Kragin miettiessä tätä sähkösanomaa, soitettiin puhelimella Grand hotellista.

Se oli mr Burns, joka tahtoi lähettää sähkösanoman, jonka hän puhelimessa saneli.

-- Se on tietysti vastaus Pierpont Morganin viimeiseen kysymykseen, ajatteli Krag, joka osottautuikin oikeaksi, sillä naissähköttäjän hetki myöhemmin tullessa sisään sähkösanoman kanssa, näki salapoliisi taikailveilijän sähköttäneen:

Morgan, South Alloa.

Hyvät toiveet Geishalla.

Burns.

-- Se tuntuu ainakin vastaukselta, mutisi Krag, eikä se myöskään ole mikään tarkotukseton sanayhdistelmä. On selvää, että mies Skottlannissa toivoo jotakin. "Viimeinen ruusu" tarkoittaa erästä asiaa ja "Geisha" jotain toista, Nyt hän on saanut tietää "Geishalla" olevan hyviä toiveita.

Mutta mitä nämät molemmat nimitykset tarkoittivat, sitä oli kristianialaissalapoliisin mahdoton saada selville.

Hän päätti mennä takaisin hotelliin sekä aikoi juuri ottaa jäähyväiset rakastettavalta lennätinvirkamieheltä kun toimistohuoneesta ilmoitettiin kaksi uutta sähkösanomaa saapuneen.

Molemmat olivat Asbjörn Kragille.

Lennätinvirkamies jätti ne hänelle henkilökohtaisesti. Krag ei ollut odottanut muuta kuin erästä sähkösanomaa -- Scotland Yardin vastausta, ja siksi katsoi hän kummastuksella saapuneita sähkösanomia.

Hän avasi ensimäisen.

Se oli Lontoosta, ja kuului:

Salapoliisi Krag, Fredrikshald.

Miljonääri Pierpont Morgan asuu huvilassaan South Alloassa, Skottlandissa.

Smyth.

Kristianialaissalapoliisi tiesi varsin hyvin kuka Smyth oli. Hän oli tavannut mr Smythin eräällä Lontoon matkalla ja oli sitäpaitsi lehdistä ja poliisiraporteista saanut kuulla hänen urotöistään. Hän oli Scotland Yardin salapoliisiosaston päällikkö.

Ei siis ollut ollenkaan epäilystä siitä, että amerikalainen raharuhtinas oli sähköteitse yhteydessä molempien norjalaisten huijarien kanssa Fredrikshaldissa.

Täytyi tietenkin olla tärkeitä asioita, sillä muussa tapauksessa ei kai saattanut olla mahdollista, että tuo rikas mies antautuisi sellaiseen yhteyteen.

Krag pudisti päätään.

Hän oli täydellisesti selvillä siitä, ettei hänellä koskaan ennen ole ollut niin arvoituksellista salaisuutta ratkaistavanaan. Eihän ollut olemassa edellytyksiä, yhteyttä eikä selvitystä. Ainoat, mitä hänellä olivat hallussaan, olivat naurettavimpia päähänpistoja ja kujeita: ilveilijä, huijariprofessori sekä joukko sekavia sähkösanomia. Mistä hänen oli etsittävä ensimäinen säije, joka auttaisi häntä avaamaan solmua?

Hän avasi toisen sähkösanoman, josta hän heti näki, ettei lähettäjä voinut olla sama, koska hänen nimensä oli sähkösanoman ulkopuolella. Ennen lukemistaan heitti hän nopean silmäyksen allekirjoitukseen.

Se oli salapoliisipäälliköltä.

Kääntykää heti konsuli Bingin puoleen Fredrikshaldissa, tärkeässä asiassa.

Päällikkö.

-- Kas niin, ajatteli Krag hymyillen, nyt viivyttää minua todelliset "asiat". Olen tuskin ehtinyt vaivaamaan päätäni Taikailveilijän mystillisten urotöiden kanssa, kun aivan uusi juttu tulee romahtaen päälleni. Alanpa melkein uskoa, että tässä pienessä pikkukaupungissa on reippaalla salapoliisilla suurempi käytäntö kuin Kristianiassa. Krag kysyi lennätinvirkamieheltä kuka konsuli Bing oli ja missä saisi häntä tavata.

Lennätinvirkamies sanoi:

-- Konsuli Bing on kaupunkimme rikkaimpia miehiä. Hän on hyvin kiintynyt taiteeseen. Hänellä on suuri kallisarvoinen kirjasto, jossa on koko joukko harvinaisuuksia ja sitäpaitsi aivan pieni taulugalleria, mikä on erittäin arvokas. Hän asuu suuressa, kauniissa kivitalossa, tätä katua suoraan. Luulisin hänen olevan kotona juuri tähän aikaan.

-- Minut on Kristianian salapoliisipäällikkö käskenyt käymään hänen luonaan, selitti Krag. Onko hän jossain riidoissa, eli voiko hän toisella tavalla tarvita käytettäväkseen poliisia.

-- Hän! huudahti lennätinvirkamies hämmästyneenä. Hän on rehellisin mies maailmassa, hänellä ei ole ollut, sikäli kun minä tiedän, koskaan rettelöitä kenenkään kanssa. Ja sen varallisuuden kanssa, joka hänellä on, olisi sekin aivan tarpeetonta, jatkoi hän hienolla hymyllä.

-- Mutta jokin on joka tapauksessa tullut epäkuntoon, väitti Asbjörn Krag. Onko konsuli vanha mies?

-- Ei, hän on keski-ikäinen mies. Harvinaisen hieno gentlemanni; paljon matkustanut ja hyvin sivistynyt. Tulette varmaankin saamaan käynnillänne hänen luonaan hyötyä ja iloa, ellei hän voikaan antaa jotain tehtävää ratkaistavaksenne. Minä otaksun että te kai sitä eniten haluatte?

-- Kieltämättä, vastasi Asbjörn Krag, mutta joka tapauksessa ei voi olla mahdotonta etteikö hänellä ole jotain aivoissaan.

-- Oli miten tahansa, niin täytyy minun totella määräyksiä. Näin sanoen otti hän jäähyväiset ja meni.

V.

KONSULIN LUONA.

Sillä tiedolla, jonka lennätinvirkamies oli hänelle antanut, ei Asbjörn Kragin ollut vaikeata löytää konsuli Bingin komeata taloa, vanhaa kivitaloa edelliseltä vuosisadalta antiikkityylissä.

Hän astui suureen juhlasaliin, jossa palvelija pian otti hänet vastaan.