Part 7

Piispa Jakov mainitsee morsiamen sulhastalon portilla pyytäneen sytyttämään vahakynttilänsä. Ulkoportailla oli vastassa täyteen mordvalaiseen juhlapukuun puettu nainen. Päässä oli tällä muun päähineen päällä nurinkäännetty karvalakki ja muun puvun yllä nurinkäännetty turkki. Kädessä taas oli humaloilla täytetty miehen hattu, josta hän kolme kertaa heitti kahmalollisen morsiamen päälle. Sitten kuljetettiin morsianta myötäpäivään hääjoukon ympäri ja annettiin hänen käteensä sytytetty _shtatol_, jota kantaen hän lähestyi appea ja anoppia, jotka ulkoportailla seisten siunasivat morsianta hänen sisään astuessaan.

Myöhemmissäkin kuvauksissa mainitaan jalalle pantavasta pannusta ja vastaanottavan anopin pukeutumisesta nurinkäännettyyn turkkiin ja karvalakkiin. Yleisiä vastaanottoesineitä ovat tämän ohella suola ja leipä, humalat, joita morsiamen päälle ripotellaan, sekä pyhäinkuva.

Nykyisissä vastaanottomenoissa tavataan yleisenä vastaanottavien sulhasen vanhempien, sulhasen äidin tahi jonkun sukulaisvaimon pukeutuminen nurinkäännettyyn turkkiin, pannu humaloineen tahi hiiloksineen, humaloilla ripotteleminen sekä pyhäinkuvien, leivän (resp. piirakan) tahi suolan ja leivän esilletuominen.

Pari tiedonantoa puhuu vedenkin käytöstä vastaanotossa. Pensan läänin mokshalaisilla ripotteli sulhasen äiti morsianta vedellä kylpyvitsan lävitse. Saratovin läänissä ripoteltiin paitsi humaloilla, myöskin vedellä, puhtaaseen veteen kastetun luudan avulla.

Lukuunottamatta Lepehinin kertomaa, kohdistuvat vastaanottomenot aikaisemmissa kuvauksissa etupäässä morsiameen. Tällaisina tapaamme ne suurimmassa osassa myöhäisempiäkin kuvauksia. Edellisestä on tunnettua, ettei sulhanen vanhemman mordvalaisen tavan mukaan ollut mukana morsiamen noudossa, vaan saapui vasta kirkolle vihittäväksi, vieläpä muutaman tiedon mukaan poistui kotoa tahi piilottautui morsiamen tuonnin ajaksi. Sulhasen osanottoa vastaanottomenoihin on näin ollen pidettävä myöhäisempänä piirteenä. Kuten seuraavasta käy selville, esiintyvät venäläiset vastaanottomenot säännöllisesti molempien aviopuolisoiden yhteisenä vastaanottona.

Puheenaolevissa menoissa tavataan erityisen usein nuorikon jalalle pantava humaloilla täytetty pannu. Hiiloksella täytetyllä pannulla vastaanotto sekä yleinen humaloilla ripotteleminen ovat tässä silminnähtävästi yhtyneet. Niiden lähimpänä välimuotona tavataan sytytetyillä humaloilla vastaanotto. Humalapannun asettaminen jalalle viittaa myöskin tulella tahi hiiloksella vastaanottoon, jossa hiilos pannaan jalkoihin tahi on vastaanotettavan astuttava tulen tahi hiiloksen yli.

Vastaavissa venäläisissä menoissa tavataan kaikki mordvalaisten menojen oleellisimmat piirteet. Avioparin humaloilla ripotteleminen morsiussaattuetta sulhasen kotona vastaanotettaessa on yleisvenäläinen tapa. Sumtsovin mukaan ripotetaan vastanaineita humaloilla Itä-, Vähä- ja Valko-Venäjällä. Samaa tapaa noudattavat myös rutenit. Sitä noudatettiin myöskin vanhoissa tsaarien ja ruhtinasten häissä. Ripottelemisen toimittaa sulhasen äiti tahi joku muu nainen, usein nurinkäännettyyn turkkiin pukeutuneena, päässä nurinkäännetty karvalakki.

Hiiloksen käyttäminen vastaanotossa ei semmoisenaan näytä ainakaan yleisempänä esiintyvän venäläisillä. Sen sijaan kuului vanhoihin venäläisiin häämenoihin tapa sytyttää sulhastalon portille olkituli, jonka läpi morsiussaattueen oli kuljettava. Tulella vastaanottaminen kuuluu nykyisiin länsivenäläisiin menoihin. Harkovin läänissä otetaan aviopari vastaan tervasta ja tappuroista tehdyllä soihdulla tahi palamaan sytytetyllä tervalla. Valkovenäläinen morsiussaattue kulkee useissa paikoin portilla palavan olkitulen läpi.

Vedellä ripottelemiselle vastaanotettaessa löydämme vastineen niinikään länsivenäläisistä menoista.

Leivällä, piirakalla, suolalla-leivällä ja pyhäinkuvalla vastaanotto, jolloinka vastaanottaja usein on puettuna nurinkäännettyyn turkkiin, on myöskin yleistä vastaavissa venäläisissä tavoissa niinhyvin avioparin vastaanotossa sulhastalossa kuin nuodejoukon ja sulhasen morsiustalossa.

Sulhastalossa vastaanoton jälkeen tapahtuvista toimituksista huomataan Lepehinin kuvauksessa apen toimittama morsiushunnun poistaminen ja uuden nimen anto nuorikolle.

Milkovitsh mainitsee avioparin asetetun istumaan selin uuniin, jolloinka juohdemies, pidellen suolaa ja leipää heidän edessään, "teki kysymyksiä avioliiton voimassapitämisestä". Vastanaineet vannoivat kysymyksiin vastaten toisilleen uskollisuutta. Hunnun poisti sulhasen isä suurella piirakalla, sulhasen ja morsiamen vierekkäin istuessa.

Georgin kuvauksessa puhutaan hunnun poistamisesta samaan tapaan kuin Lepehinilla. Pallas kertoo morsiamen viennistä makuuhuoneeseen, joka tapahtui niinimatolla kantaen, morsiamen vimmatusti vastustaessa, sekä uuden nimen annista, mikä toimitettiin häiden jälkeisenä päivänä. Sen suoritti vanhin sukulaisista, asettamalla leivän nuorikon pään päälle.

Jakovin kertomus sisältää useka lisäpiirteitä puheenalaiseen häämenojen kohtaan. Hänkin puhuu morsiamen viennistä uunin luokse. Tämän lisäksi tavataan hänen kuvauksessaan myös morsiamen toimittama seremoniallinen kestitysmeno, morsiamen ja sulhasen sekä sukulaisten pään voiteleminen öljyllä, aviovuoteelle asettaminen ja seuraavana päivänä tapahtunut nuorikon vedelläkäynti sekä lahjojen jako sulhasen sukulaisille.

Arkkimandriitta Makarij puhuu morsiamen tuonnin jälkeen tapahtuneista palvontamenoista, morsiamen ruokkimisesta lieden luona anopin kädestä sekä uuden nimen annista. Vasilij Orlovin kuvaus sisältää edellisen pääpiirteet muutamine lisäkohtineen ja osaksi laajemmin esitettynä. Esitetyissä vanhojen etnografien kuvauksissa pistää silmiin sama ristiriitaisuus, mikä jo vastaanottomenoissa ilmaantui. Sen sijaan, että vastaanoton jälkeen tapahtuvat menot Lepehinilla, Milkovitshilla, Georgilla ja Orionilla kohdistuvat sekä sulhaseen että morsiameen, niissä Jakovin ja Makarijn mukaan tavataan yksinomaan morsian. Mainitseepa Jakov nimenomaan, että sulhanen tuotiin esille (etsittiin) vasta illalla juhlamenojen lopulla, jolloin nuoren parin tuli käydä aviovuoteelle.

Niille menoille, joissa sekä sulhasen että morsiamen esiintymisestä kerrotaan, on yleistä avioparin _asettaminen vierekkäin istumaan_. Sen yhteydessä tapahtuu myös häähunnun poistaminen. Varsinkin Orlovin ja Makarijn kuvausten mukaan on toimituksella juhlallisen ritualisen menon lema.

Myöhemmissäkin kuvauksissa puhutaan tämänlaisesta nuoren parin vierekkäin istuttamisesta. Nykyään asetetaan aviopari joskus morsiamen tuonnin jälkeen pöydän taa vierekkäin istumaan. Tällöin lukoillaan ja samalla tapahtuu morsiusparin välinen yhteinen syönti. Alustalle istuttamiset kuuluvat yleismaailmallisiin avioliittotapoihin. Mordvalaisten tapojen kuvauksissa ei kuitenkaan yleensä puhuta morsiusparin istuttamisesta yhteiselle alustalle, mikä on yleistä esim. vastaavissa venäläisissä tavoissa. Tämän ohella on länsivenäläisissä tavoissa yleistä sulhasen ja morsiamen erillinen istuttaminen. Näitä mordvalaisia tapoja voidaan kuitenkin, kun niitä kokonaisuudessaan tarkastellaan, lähinnä verrata juuri venäläisiin. Viimeksimainittujen häätapoihin kuuluu sekä vanhojen että nykyaikaisten kuvausten mukaan joukko menoja, joille on luonteenomaista se, että morsiuspari tahi sulhanen ja morsian erikseen asetetaan istumaan nurinkäännetylle turkille, samalla kun vanhemmat toimittavat juhlallisen siunauksen. Tällainen istuttaminen saattaa venäläisillä tapahtua jo morsiustalossa, mutta se on yleinen myös tarkastelunalaisessa häämenojen kohdassa. Erittäin huomattavaa on, että istuttamiseen, paitsi siunaamista, venäläisilläkin saattaa liittyä erinäisiä muita toimituksia, kuten ripotusaineilla ripotteleminen, häähunnun poisottaminen ja avioparin välinen yhteinen syönti.

Edellä puheenaolleiden, samaten kuin eräiden muidenkin menojen olemme esitettyjen kuvausten mukaan usein nähneet tapahtuvan uunin läheisyydessä. Muutamat myöhemmätkin tiedot puhuvat tavasta viedä nuorikko uuteen kotiinsa tuotua ensiksi uunin luokse.

Lukuisten kansojen avioliittomenoissa esiintyviä uuniin kohdistuvia menoja tavataan venäläisilläkin, joskaan ei varsin yleisesti. Novgorodin läänissä viedään nuorikko sulhastaloon tuotuna ensiksi uunin luo, jossa hänet puetaan naineen naisen pukuun. Länsi-Venäjällä ottaa nuorikko uuteen kotiin tultuaan povestaan mustan kanan ja heittää sen uunin alle.

Kuten aikaisemmasta on käynyt selville, tapahtuu _häähunnun poisto_ venäläisillä, kuten useiden vanhempien tietojen mukaan mordvalaisillakin, avioparin istuessa vierekkäin (usein samalla alustalla). Hunnun poisottamisen toimittaa täälläkin sulhasen isä tahi äiti. Kurskin läänissä paljastaa appi morsiamen kasvot, poistaen häähunnun piirakalla.

_Uuden nimen antamisesta_ puhuvat useat myöhemmät tiedot, ja tätä tapaa ovat mokshalaiset noudattaneet meidän päiviimme saakka. Nizhegorodin läänin mokshalaisilla antoi sulhasen äiti tahi läheinen sukulainen nuorikolle uuden nimen. Tämä tapahtui uunin luona. Nimen antaja asetti siunaten nuorikon pään päälle leivän; sitten anoppi, lyöden toisella leivällä, lausui nuorikolle tulevan nimen. Pensan läänin mokshalaiset veivät nuorikon häävuoteelta pirttiin ja asettivat peiton alle. Samalla annettiin hänelle uudeksi nimeksi jokin sanoista _paraj_ 'hyvä', _vezhej_, 'vihainen', _lukaj_ 'villi', _mazaj_ 'kaunis, hyvä'. Tambovin läänissä valittiin vihkimispäivän jälkeisenä päivänä joku poikanen ja annettiin hänelle piirakka, jolla hän juohdemiehen osotuksen mukaan löi nuorikkoa otsaan, sanellen naineiden naisten nimiä. Nimi määrättiin kumminkin nuorikon oman suostumuksen mukaan. Erään tiedon mukaan tapahtui nimen anto vedelläkäyntiseremonian jälkeen. Insarin piirissä annettiin nimi hääpäivän jälkeisenä päivänä. Perheen vanhin nainen vei nuorikon uunin luo ja lyöden leivällä päähän nimitteli naisten nimiä, joista yksi suostumuksen mukaan tuli uudeksi nimeksi. Saman piirikunnan Vertelimin kylässä tapahtuu uuden nimen anto hääpäivän jälkeisenä päivänä, vanhempien ja sukulaiseen mentyä aamusella nuoren parin makuuhuoneeseen syöttämään heitä hirssipuurolla. Tällöin lyö anoppi nuorikkoa keveästi leivällä otsaan ja lausuu hänelle uuden nimen.

Nimenmuuttomenon läpikäyväksi piirteeksi on merkittävä sen toimittaminen käyttämällä leipää tahi piirakkaa menon välikappaleena. Tässä suhteessa yhtyy meno eräisiin toisiin, kuten häähunnun poistoon, vastaanottoon ja siunausmenoihin. Etenkin viimeksimainitut myöskin venäläisillä yleiset menot osottavat huomattavaa yhtäläisyyttä nimenannon kanssa. Arkangelin läänissä lyödään avioparia siunattaessa leivällä kolmasti ohimolle. Tapa pitää morsiusparia siunattaessa käsissä leipää esiintyy Sumtsovin mukaan koko Venäjällä ja Galitsiassa. Tämän ohella tavataan leivän asettaminen pään päälle tahi sen murtaminen pään päällä slaavilaisilla kansoilla useissa muissa avioliittomenojen kohdissa.

Tähän saakka on kysymyksenalaiseen häämenojen kohtaan kuuluvien tapojen tarkastelu tapahtunut etupäässä vanhempien kuvausten nojalla. Näihin antavat myöhemmät ja nykyaikaisten tapojen kuvaukset eräitä lisäpiirteitä, joihin edellisissä on vain niukasti viitattu, tahi joita ne eivät lainkaan tunne.

Yksi vanhimmista kuvauksista puuttuvista menoista on n.s. _lapsiseremonia_. Se tapahtuu tavallisesti pian vastaanoton jälkeen siten, että sulhaselle annetaan vuoden tahi kahden ikäinen poikalapsi, jonka hän ojentaa morsiamelle. Vetshkanovossa pannaan lapsi suorastaan morsiamen syliin hänen istuutuessaan uunia vastapäätä olevalle penkille. Lapsen suuteleminen ja lahjan antaminen sille on yleistä.

Edelleen on näissä menoissa huomattava _avioparin välinen yhteinen syönti resp. juonti_. Saratovin läänissä söi aviopari makuuaitassa samalla lusikalla. Orkinossa viedään heille niinikään makuuhuoneeseen ruokaa. Afashevossa annetaan sulhaselle papin siunaama viinamalja, jonka hän, siitä maistettuaan, ojentaa morsiamelle. Kargaleissa syö aviopari makuuvuoteelle asetettaessa samalla lusikalla. Suhoj Karbulakissa tarjotaan sulhaselle ja morsiamelle kummallekin sulhastaloon saavuttua viinamälja. Buzajevon ja Nekludovon volosteissa syö nuori pari yhdessä morsiamen arkkuun pantuja leipämöykkyjä ja morsiamen poveen edellisenä päivänä pantuja ohukaisia. Kurninossa ruokkii sulhasen äiti avioparia makuuaitassa piirakalla. Vähän maistettuaan antaa sulhanen piirakan morsiamelle.

Yleisiä tähän häämenojen kohtaan kuuluvia toimituksia ovat _seremonialliset kestitysmenot_, jotka toimittaa joko nuorikko yksin tahi aviopari yhdessä. Tarjotessaan arvojärjestyksessä kullekin sukulaiselle juomamaljan, on kestitsijä usein kestitettävän jalkojen juureen langenneena, kunnes tämä on tyhjentänyt maljan. Meno saattaa tapahtua pian sulhastaloon saapumisen jälkeen, mutta myöskin myöhemmällä, häävuoteelta noustua tahi vasta seuraavana päivänä. Nuorikon toimittama lahjojen jako sulhasen sukulaisille tapahtuu usein kestitysmenon yhteydessä.

Tavallisimmin häämenojen loppupuolella, mutta joskus jo ennen hääateriaa tapahtuu seremoniallinen _aviovuoteelle asettaminen_. Saratovin läänissä annettiin sulhaselle häävuoteelle vietäessä ruoska, jolla hän ennen vuoteelle asettumista löi hellävaroen nuorikkoa, lausuen: "Tottele vanhempiasi ja tottele minuakin." Kargaleissa viedään aviovuoteelle asetettaessa makuuhuoneeseen viinaa ja syötävää sekä rukoillaan. Sitten kuljettaa _uridiv_ sapeliansa (_toro_) vuoteen ympäri. Afashevossa istuu vuoteella nuorten saapuessa joku neitonen. Belyj Klutshissa tapahtuu aviovuoteelle vienti juhlakulkueessa, jonka etunenässä astuvat häiden virkahenkilöt. Mukaan otetaan suolaa ja leipää. Edellä on mainittu aviovuoteelle asettamisen yhteydessä usein tapahtuvasta avioparin välisestä yhteisestä syönnistä.

Afashevossa kuuluu tähän häämenojen kohtaan seuraava meno, josta kirjallisuudessa tavattavat kuvaukset eivät kerro. Joku miehisistä häävieraista pukee päällensä naisen liinaviitan (_rut'sa_), panee päähänsä naisen päähineen (_pango_) ja noettuaan kasvonsa ajaa kirjavilla nauhoilla ja papereilla koristetulla ratsulla ympäri kylää.

Edelleen kuuluu tänne eräitä menoja, joille on ominaista se, että _nuorikko pannaan suorittamaan erinäisiä askareita_. Näistä on ensi sijassa mainittava _vedelläkäyntimenot_, joista Jakovkin mainitsee. Ne suoritetaan joko varsinaisena hääpäivänä tahi seuraavana päivänä. Vesimatkalla käydään seremoniallisessa saattueessa. Tuotu vesi käytetään joko ruokien valmistamiseen tahi valelevat menoon osaaottaneet itseänsä sillä. Mukaan otetaan toisinaan ruokatavaroita tahi suolaa ja leipää.

Vertelimissä esiintyy vedelläkäynti siinä muodossa, että nuorikkoa kuljetetaan toisena hääpäivänä kaivon ympäri.

Eräät tiedot osottavat vedelläkäyntiin liittyneen lapsionnen pyytämisen veden haltijalta. Orlov kertoo nuorikon vihkimisen jälkeen miehensä kanssa käyneen joella lapsirikkautta anomassa. Veden haltijoita _otsu-ved-azyria_, ja _otsu-ved-asyravaa_ palveltiin erikoisesti lapsionnen antajina.

V. Mainov esittää omina huomioinansa mielenkiintoisen kuvauksen mokshalaisten vedelläkäyntimenosta. Nuorikolla oli vesimatkalla käsissään elävä tahi tapettu kana, jonka hän mukana tuotujen leivän ja munakakun kanssa uhrasi veden haltijalle. Mukana ollut "vanhin vaimo" lausui rukouksen, jossa veden haltijaa pyydettiin varjelemaan nuorikkoa taudeilta y.m. pahalta ja sallimaan usein ja onnellisesti synnyttää. Rukouksen jälkeen nuorikko joko kokonaan meni jokeen tahi heitettiin hänen päällensä vettä.

Mordvalaisten vedelläkäyntitapa herätti jo aikaisin venäläisen papiston huomiota. Eräässä v:lta 1765 olevassa arkistotiedossa kertoo pappi piispalle mordvalaisten vihkimisen jälkeen vievän morsiamen vedelle, jossa kumarretaan kolmasti vettä; saavin ympäri tanssittiin kolmasti.

Venäläistenkin aikaisempiin avioliittotapoihin kuului vedelläkäynti niin huomattavana menona, että se erikoisesti kiinnitti papiston huomiota. XIII vuosisadan loppupuolelta olevassa metropoliitta Kyrilluksen säännöksessä sanotaan: "Ja olemme kuulleet, että Novgorodin seuduilla morsiamet viedään vedelle, ja nyt tahdomme, ettei niin olisi tahi käskemme kirota sellaisen."

Vedelläkäyntiseremonia kuuluukin säännöllisenä osana niinhyvin venäläisten kuin useiden muidenkin slaavilaisten kansojen häämenoihin. Siihen liittyy joskus nuorikon kylpeminen vedenottopaikassa tahi hänen ja muiden mukanaolijoiden valeleminen vedellä. Varsinkin eteläslaaveilla on yleistä ruokatavaroiden mukaanottaminen ja niiden sekä rahojen tahi sormuksen heittäminen veteen.

Mordvalaisten varsinkin nykyisemmät vedelläkäyntimenot osottavat näin ollen läheistä yhtäläisyyttä venäläis-slaavilaisten tapojen kanssa, Kuitenkin esiintyvät mordvalaiset menot täydellisempinä ja alkuperäisempinä kuin millaisina ne nykjisin varsinkin isovenäläisillä tavataan. Lisäksi liittyy heillä vedelläkäyntiseremoniaan veden haltijan palvonta lapsirikkauden antajana. Missä määrin viimemainittu käsitys on alkuperältään mordvalainen, emme tässä yhteydessä saata ottaa ratkaistavaksi. Joka tapauksessa ei tällaista käsitystä semmoisenaan tavata nykyisemmissä venäläis-slaavilaisissa tavoissa.

Selvempänä esiintyy varsinaisen askaroittamismenon luonne niissä toimituksissa, jotka seuraavat vedelläkäyntiä tahi jotka muuten suoritetaan samassa yhteydessä, nimittäin nuorikon toimitettavassa _julkisessa ruoan valmistamisessa, kestittämisessä sekä lattian lakaisemisessa_.

Viimeksimainitun tapaiset askaroittamismenot kuuluvat yleisinä venäläisten häämenoihin. Ohukaisten paistaminen, lattian lakaiseminen, jolloinka häävieraat heittävät rikkoja takaisinpäin, sekä nuorikon toimittama kestittäminen tapahtuvat täällä samaten kuin mordvalaisilla yleensä häämenojen loppupuolella tahi häiden jälkeisenä päivänä.

Molempien sukujen suhteesta toisiinsa häämenojen aikana on huomioonotettava Lepehinin tiedonanto, ettei sulhastalossa tapahtuvissa häämenoissa ketään morsiamen suvusta ollut läsnä. Morsiamen vanhemmat ja sukulaiset eivät tavameet avioparia, ennenkuin niiden puolelta oli käyty kutsumassa heitä saapumaan. Näin tapahtui tämä tapaaminen joskus vasta puolen vuoden tahi vuoden perästä.

Myöhäisemmät kuvaukset esittävät tämän suhteen sellaisena, että morsiamen sukulaiset saapuvat sulhastaloon ensimäisen hääpäivän lopulla tahi tavallisimmin seuraavana päivänä, jolloin morsiamen suvulla on juhlassa kunniasija. Tämän jälkijoukon nimityksenä tavataan _gornoit l. gornit_.

Venäläisissä häissä saapuu morsiamen suku sulhastaloon säännöllisesti ensimäisen hääpäivän illalla tahi seuraavana päivänä. Heitä nimitetään _gomye_ ja juhla-ateriaa, johon he ottavat osaa, _gornyi stol_ tahi _knazheskij stol_.

Nuorikon asemasta miehelässä ensi aikoina tuonnin jälkeen on merkille pantava, että hän useiden tietojen mukaan käy muutaman aikaa, aina yhteen vuoteen saakka neidon pukuun puettuna. Lepehinin mukaan oli nuorikolla oikeus käyttää neidon pukua siihen saakka, kunnes hän häiden jälkeen tapasi isänsä, mikä tapahtui joskus puolen vuoden tahi vuoden perästä. Saratovin läänin mordvalaiset pukivat morsiamen päähän naimisissa olevan naisen päähineen vasta vuoden perästä häiden jälkeen. Saman läänin Orkinon kylässä tapahtui päähineen muutto niinikään vasta vnoden perästä.

Erittäin mielenkiintoinen on eräs Kasanin läänin ersalaisia koskeva K. Fuchsin tiedonanto. Nuorikko palasi, oltuaan häiden jälkeen muutaman päivän miehensä luona, "koko työajaksi" isänsä luo, eikä palannut takaisin, ennenkuin viljat oli saatu puiduksi. Joskin muut käytettävänämme olleet tiedot eivät tällaisesta tavasta kerro, on mainitulle Fuchsin tiedolle annettava erikoista huomiota sen vuoksi, että tämä tapa vastaa eräillä muilla suomalais-ugrilaisilla kansoilla yleisempänä esiintyvää samanlaista tapaa.

Tsheremissit.

Morsiamen hankkiminen.

G.F. Müller pitää Kasanin läänin ei-venäläisten kansojen pääasiallisena avioliiton solmimismuotona sopimuksellista avioliittoa, jossa morsiamesta aina suoritetaan lunnasraha. Varakkailla tsheremisseillä nousee tämä sataan ruplaan ja suurempaankin summaan. Kosinnan päätarkoituksena on lunnasrahasta sopiminen.

Samalla puhuu mainittu kirjoittaja toisestakin tsheremissien noudattamasta avioliiton solmimismuodosta. Ne, joilla ei ole varaa maksaa lunnasrahaa tahi jotka haluavat välttää kulunkeja, ryöstävät morsiamia, tunkeutuen tytön kotiin ja vieden hänet väkivallalla pois.

Georgi kertoo tsheremisseistä, samaa. "Vaimoja he ostavat, ja he nimittävät naisen hintaa _olon_." Mutta tämän ohella köyhä, kuljeksiva huimapää ryöstää neidon, jota rakastaa.

Nämä kaksi mainituilla kertojilla esiintyvää avioliiton solmimismuotoa, sopimuksellinen avioliitto morsiamesta suoritettavan lunnasrahan perustalla sekä naisen ryöstö, tavataankin läpikäyvinä myöhäisemmissä tsheremissien avioliittotapojen kuvauksissa ja esiintyvät ne eräissä muodoissaan vielä meidän päivinämmekin.

_Naisenryöstöistä_ kertovat miltei kaikki tsheremissien tapojen kuvaajat, S. Kuznetsov väittää suurimmalla osalla tsheremissejä säilyneen "vanhan pakanallisen tavan" ryöstää morsiamia. Tämän ohella on kuitenkin sopimuksellinen avioliitto yleensä käytännössä. Ryöstäjät tempaavat muitta mutkitta morsiamen mukaansa piiritansseista tahi kotoa. Tätä tekoa nimitetään erikoisnimityksillä _kutshash_ 'ottaa kiinni' ja _nangajash_ 'raahata pois'. Jollei neito vapaaehtoisesti suostunut seuraamaan anastajiaan, lyötiin häntä ja raastettiin epätoivoisesta vastustuksesta huolimatta mukaan. Joskus ryöstetty, tahtomatta alistua kohtaloonsa, koetti riistää hengen itseltään.

Permin läänin Krasnoufimskin tsheremissien avioliittotavoista kerrotaan seuraavaa: "Sulhanen (tahi useimmissa tapauksissa vanhemmat), saatuaan kuulla jostakin neidosta tahi nähtyään sellaisen, lähtee sukulaisineen tätä noutamaan ja vie hänet pois melkein aina varkain morsiamen vanhemmilta ja usein vastoin neidon omaa tahtoa. Morsiamen julkisia kosimisia sattuu tsheremisseillä hyvin harvoin; esim. Juvan kylässä tapahtui sellaisia seitsemänkymmenen vuoden ajalla vain kaksi, niistä viimeinen v. 1858." Ryöstetty neito piilotettiin omaan tahi naapurin aittaan sulhasen kanssa. Sitten ilmoitettiin asiasta neidon vanhemmille. Nämä tulivat vihaisina paikalle. Heitä kestitettiin ja koetettiin saada sopimaan lunnasrahasta. Sovinnon jälkeen seurasivat hääjuomingit.

Eräässä Ufan läänin tsheremissejä koskevassa kuvauksessa sanotaan viime vuosisadan viimeisellä vuosikymmenellä yleisesti käytännössä olevana avioliiton solmimismuotona olleen naisen ryöstön. Avioliitot kosinnan perustalla olivat harvinaisempia. Morsiamia ryöstivät sekä köyhät että rikkaat. Naisenryöstöjen syyksi mainitaan halu välttää hääkustannuksia ja kosintamenettelyn pitkällisyys. Ryöstöt eivät kuitenkaan aina tapahtuneet vastoin ryöstettävän tahtoa. Sulhasen vanhemmat lähettivät nimittäin usein neidon luo salaisen välittäjän, joka koetti suostuttaa häntä yritykseen. Kaikki tapahtui silti ankarasti salassa tytön vanhemmilta. Sulhasen kotikylään tuotuna vietiin neito aluksi jonkun sukulaisen tahi sivullisen henkilön luo, jonka perheen tuli toimia nuoren parin holhojana ja suojelijana. Ryöstönaimisissakin vietettiin häät.

Saman läänin Birskin piirissä puhutaan naisenryöstöistä ryöstettävän itsensä suostumuksella tapahtuvina. Sulhanen lähetti ensiksi jonkun sukulaisnaisen morsianta tiedustelemaan. Tämä koetti taivuttaa jälkimäistä ryöstötuumaan. Sovittiin ajasta ja paikasta mistä piti ryöstettämän. Morsian meni salaa sukulaisiltansa sovittuun paikkaan, josta sulhanen vei hänet johonkin toiseen, vaan ei kotikyläänsä ja jätti jonkun perheen huostaan. Muutaman päivän perästä saapui sulhanen saattojoukon kera noutamaan morsianta kotiinsa. Häät vietettiin kaikkia muodollisuuksia noudattaen. Muutamien päivien perästä sovittiin lunnaista, joina suoritettiin rahaa ja karjaa.