Part 19

Häätavoissa olemme tutustuneet lukuisiin toimituksiin, joiden tarkoituksena on nuorikon tutustuttaminen ja varaaminen muutamissa uuden kodin paikoissa asustaviksi ajateltujen henkien ja taikavoimien suhteen. Kuten tuleen tahi tulisijaan kohdistuvat menot, sisältävät vedelläkäyntimenotkin usein selvästi ajatuksen veden haltijan lepyttämisestä ja hyvittämisestä, ilman että tähän liittyisi käsitys vedestä tahi veden haltijasta hedelmöittäjänä, Suomalais-ugrilaisten kansojen mytologian yleisimpiä piirteitä on käsitys luonnossa ja ihmisen ympärystössä asuvista henkiolennoista, Luonnollista on, että perheen uusi jäsen tutustutetaan näihin ja varataan niiden suhteen. Vedelläkäynti tahi vesipaikkaan kohdistuvat menot yhtyvätkin näin muihin uuden ympärystön tärkeimpiin paikkoihin kohdistuviin menoihin. Virolainen morsian heittää uhriantimen paitsi veteen (_wete-emale_) myös tuleen (_tule-emale_), samalla kun hän jättää muihin uuden kodin tärkeimpiin paikkoihin (aittoihin, talliin, navettaan) uhriantimina rahoja tahi nauhoja. Savossa lähti morsian aviovuoteelta noustuaan morsiusneidon seurassa kiertomatkalle uudessa kodissa, käyden sen joka rakennuksessa; varsinkin navettaan ja saunaan jätti hän jonkun vyön, nauhan, kaulaliinan t.m.s.

Seremoniallista veden käyttöä tavataan häämenoissa toisessakin muodossa, joka merkitykseltään lähentelee peseytymistä, puhdistusseremoniana sekä pahan ja vaaran poistajana. Mordvalais-venäläisissä tavoissa käytetään vettä vastaanotossa: morsianta tahi morsiusparia ripotellaan kylpyvitsan läpi vedellä. Roomalainen morsian otettiin vastaan tulella ja vedellä. Muinaisindialaisissa häissä kulki morsiuspari paitsi tulen ympäri, myöskin _stheya_-vedellä täytetyn astian ympäri. Avioparia pirskoitettiin usein vedellä, tahi ripotteli sulhanen morsiamen päälle vettä. Nykyiset indialaiset kuljettavat vesiastiaa kolme kertaa sulhasen pään ympäri, jonka jälkeen vesi heitetään hänen jalkoihinsa. Huzuli-morsian heittää vihille lähtiessään jälkeensä vettä. Suomessa heittää morsian morsiusmatkalle lähdettäessä hääväen päälle vettä tahi sahtia. Virolaiset heittävät nuodejoukkoa matkalle varustettaessa sahtia hevosten silmille. Vanhat germanit toivat nuorikon sulhasen kotona lieden luo vesiastian ylitse.

Monissa näistä esimerkeistä käytetään vettä selvänä varausaineena, samaten kuin tulta y.m. tämän tapaisia välikappaleita. Paitsi avioliittomenoissa, käytetään vettä tulen rinnalla esim. hautaustavoissa, joissa tulen samaten kuin veden kautta kulkemisella ajatellaan voitavan vapautua vainajan sielusta tahi hautausmaalta mukana seuraavista hengistä.

Vesi on näin ollen luettava tulen y.m. rinnalla maagillisia voimia tuhoavien varausaineiden joukkoon. Toistensa vedellä valelemista ja veden pirskoittelemista sulhastalon eri paikkoihin saatetaan mielestämme hyvin selittää tältä kannalta, samalla huomioonottamalla peseytymisen yleisenä puhdistusseremoniana. Käsittämällä tulen ympäri kulkemisen puhdistus- ja varausmenoksi, voidaan sen kanssa analogiselle veden ympäri kulkemiselle näin antaa samanlainen merkitys.

Paitsi sitä, että varsinaiseen vedelläkäyntimenoon näin liittyy käsityksiä veden käyttämisestä pahoja voimia tuhoavana varausaineena, yhtyy vedelläkäynti niihin aikaisemmin tarkasteltuihin toimituksiin, joiden päätarkoitukseksi on osottautunut morsiamen tutustuttaminen uuden ympärystön tärkeimpiin paikkoihin, hänen "esittämisensä" niissä asustaville hengille ja varaamisensa niissä piilevien taikavoimien suhteen.

Varsinkin myöhäisemmässä muodossaan on vedelläkäynnillä kuitenkin etupäässä askaroittamismenon luonne. Veden ammentaminen ja kotia kantaminen tulee morsiamen useimmiten toimittaa itse, jossa toimessa joku apulaisneitosista lahjan saatuaan voi häntä auttaa. Vedelläkäynti suoritetaan niiden askaroittamisien yhteydessä, jotka ovat selvästi varsinaisia tämän laatuisia toimituksia. Tuodusta vedestä keittää morsian ruokaa, valmistaa juomaa tahi paistaa hän vedelläkäynnin jälkeen ohukaisia tahikka toimittaa lattian lakaisemisen. Mordvalainen anoppi seuraa nuorikon vedellä käydessä tarkasti, mitenkä tämä tehtävänsä toimittaa.

Askaroittamismenojen lienee katsottava tarkoittavan osottaa nuorikon asemaa uuden kodin jäsenenä. Patriarkalisessa perheyhdyskunnassa ei useinkin korkealla lunnasrahalla hankitun vaimon asema saata olla helppo; hänessä nähdään ennen kaikkea työntekijä. Tätä käsitystä kuvaa hyvin votjakkien tavoissa eri hääperiodien välillä tapahtuva nuorikon avujen arvostelu. Mordvalaisen morsiamen on häiden jälkeisinä päivinä täytettävä vähäpätöisimmätkin käskyt ja palvelukset. Perheen nuorimmatkin jäsenet voivat vaatia hänen palvelustaan ja kaikki on hänen äänettömästi täytettävä.

Kuten aikaisempi askaroittamismenojen yksityiskohtainen vertailu on osottanut, sisältävät esim. mordvalaiset ja venäläiset tavat ulkoisissa piirteissään yhtäläisyyksiä, joita ei saatettane selittää muuten kuin asettamalla ne toistensa kanssa lähempään yhteyteen. Votjakkien samaten kuin tsheremissiläis-tshuvassilaisetkaan tavat eivät ole kaukana venäläis-slaavilaisista. Itämeren suomalaisten alueella tavataan esim. vedelläkäynti lähinnä venäläis-mordvalaisia tapoja muistuttavassa muodossa karjalaisilla, vatjalaisilla ja paikotellen Virossa. Tällaisessa ryhmityksessä ja tällaista säännöllisyyttä osottavina kuuluvat askaroittamismenot vain varsinaisesti tutkimuksemme alaisten kansojen, venäläisten ja muutamien heidän välittömässä naapuruudessaan asuvien kansojen ja vihdoin, mitä erikoisesti vedelläkäyntiin tulee, näiden sekä yleensä slaavien tahi heidän läheisessä naapuruudessaan asuvien kansojen (albanien, uuskreikkalaisten j.n.e.) tapoihin. Samalla perustuvat askaroittamismenot muutamilla kultturiasteilla yleiseen ajatukseen, joten sellaisia voidaan havaita erinäisten, toisistaan kaukana olevien kansojen tavoissa. Edellä huomautettiin virolaisen nuorikon uunin luokse viennin askaroittamismenon luonteisuudesta: nuorikon tuli heittää tuleen puita. Samoin oli muinaisindialaisen morsiamen sulhastaloon tuotua heitettävä puita tuleen. Tsuluneekerit antavat sulhasen kotiin tuodulle nuorikolle jauhinkiven, luudan ja kauhan. Lisäksi tiedetään mordvalaisten, tsheremissien Ja votjakkien vedelläkäyntiin liittyvän sellaisia käsityksiä, jotka, kuten veden haltijan palvonta ja veden käyttö varausaineena, saattavat niissä olla omaperäisiä.

Identtisyyden muuttaminen tahi sekaannuttaminen. Uuden nimen anto, valemorsian y.m. sijaiset.

Erittäin mielenkiintoinen tapa primitivisen ajatuksen kannalta on uuden nimen anto nuorikolle, josta vanhemmat mordvalaiset kuvaukset yksimielisesti kertovat ja jota parin tiedon mukaan mordvalaiset, ainakin mokshalaiset, vielä viime aikoihin saakka ovat noudattaneet.

E. Crawley ja E. Samter yhdistävät uuden nimen antamisen niiden toimitusten sarjaan, joiden tarkoituksena on identtisyyden muuttamisella välttää pahaa ja vaaraa sekä muuttaa ihmisen kohtalo. Hedelmätön nainen muuttaa nimeä. Lappalaiset uudistavat lapsen sairastuessa kasteen ja antavat sille uuden nimen. Niasissa annetaan nuorukaiselle avioliittoon mennessä uusi nimi ja tytöille niiden tullessa naimaikään. Borneossa muutetaan sairaloisen lapsen nimi tarkoituksella pettää pahoja henkiä, jotka ovat lasta vaivanneet. Talmudissa mainitaan nimen muuttaminen keinona, jolla voidaan muuttaa ihmisen paha kohtalo.

Tähän verrattavia tapoja on sairastavan lapsen fiktivinen myynti, jommoista tapaa itäisetkin suomalaiskansat noudattavat. Jos esim. jossakin votjakkiperheessä lapset eivät elä, myydään vastasyntynyt jollekin perheeseen kuuluvalle tahi syrjäiselle, esim. kerjäläiselle. Äiti saa lapsesta kuparirahan, mutta saa lapsen samalla takaisin.

Läheltä samankaltaiseen ajatusyhteyteen liittyvänä voidaan tämän jatkona tarkastella valemorsiamen esiintymistä häämenoissa. Tavan yleisimpänä europalaisena muotona on pidettävä sitä, että nuodejoukon saapuessa morsiustalon edustalle (tahi joskus myöhemmällä häämenoissa), morsiamena tuodaan esille vanha rääsyihin puettu vaimo tahi palvelustyttö morsianta kompromettoivassa puvussa tahi (harvoin) alaikäinen lapsi tahikka mies naisen vaatteissa.

Samanlaisena esiintyy tapa pääasiallisesti myöskin virolaisilla ja Itä-Suomessa.

Yleiseuropalaisessa muodossaan on tavalla jonkunmoisen hääpilan luonne, ja sellainen muoto on sillä myös Afashevon mordvalaisten tavoissa. Mordvalaisten, tsheremissien ja votjakkien vastaavat tavat osottavat kuitenkin alkuperäisempiä piirteitä. Tsheremissien ja votjakkien valemorsian pukeutuu, kuten joskus virolainen, morsiamen vaatteisiin. Belyj Klutshin ersalaisten häissä pukee joku morsiamen ystävättäristä neitoiltana päällensä kaikki morsiamen paidat. Tätäpaitsi esiintyy valemorsian eräissä häämenojen kohdissa (pöydän ympäri kuljettamisessa, siunausmenoissa) todellisen morsiamen sijasta.

Valemorsiamenkin katsotaan johtuvan niistä käsityksistä, joiden mukaan identtisyyden muuttamisella ajatellaan voitavan johtaa harhaan pahaa aikaansaattavat voimat. E. Crawley mainitsee joukon esimerkkejä tavoista, joissa puvun vaihdoksella tahdotaan välttää onnettomuutta eri tiloissa. Tämän käsityksen valemorsiamen tarkoituksesta ovatkin tsheremiissit säilyttäneet selvänä: valemorsian laitetaan sen vuoksi, "etteivät pahat katseet ja kaikenlainen pahojen ihmisten noituminen koituisi morsiameen, vaan raukeaisivat tyhjiin".

Mieltäkiinnittävä on liiviläinen tapa pukea morsiameksi aivan samanlaiseen pukuun, paitsi morsianta itseään, kaksi morsiusneitoa. Tässä on pahoille voimille valmistettu vaikeus kohdistaa vaikutuksensa morsiameen. Morsiamen seuralaisneitosilla ja juohdemiehellä, ("edellä kulkija"), jotka häämenoissa usein toimivat sulhasen tahi morsiamen asemasta ja rinnalla, saattaa olla saman tapainen tehtävä.

Polvipoikameno.

Pääasiallisesti erikoisesti morsiameen kohdistuva n.s. polvipoikameno tavataan tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa varsinaisesti häämenoihin kuuluvana vain mordvalaisilla. Mutta aikaisemmat heidänkään tapojensa kuvaukset eivät tästä menosta kerro.

Käytettävänämme olevan aineiston perustalla emme katso polvipoikamenon kuuluvan Obin ugrilaisten eikä Itä- ja Kaakkois-Venäjän turkkilais-tatarilaisten kansojen häämenoihin.

Sitävastoin havaitaan polvipoikameno vanhoissa indialaisissa häämenoissa ja nykyisillä indogermanisilla kansoilla on se yleinen. Edelleen voidaan sen katsoa varsinaisesti kuuluvan Itämeren suomalaisten häämenoihin. Länsi-Suomessa tuli morsiamen luo sulhastalossa henkilöitä, joilla oli oljista tehty lapsi (lapsen vaatteet oljilla täytettynä) selässä. Itä-Suomessa, Karjalassa ja Inkerissä tuodaan polvipoika morsiamen syliin tavallisesti heti sulhastaloon tultua. Pojalle antaa morsian jonkun lahjan. Menon perustana olevan ajatuksen ilmaisevat selvästi siihen liittyvät toivotukset. Vironlahdella sanotaan: "Tuoss' on poika polvillas, yhdeksän pojan emäksi, yhden tyttären äitiksi, sekin huoranaiseksi." Inkerissä: "Tässä on poika polvillas, yhdeksän pojan emäksi, yhden tyttären emäksi!" Samoin Venäjän Karjalassa: "Yheksän pojan emäksi, yhen tyttären emäksi."

Polvipoikameno osottaa levenemisessään samanlaisia suhteita, jotka yleensä ovat olleet havaittavissa lukuisten muiden mordvalais-venäläisten tapojen yhteydessä: se ei kuulu tsheremissien eikä votjakkien tapoihin, mutta tavataan niillä suomalais-ugrilaisilla kansoilla, jotka enimmän ovat olleet venäläisten tahi muiden indogermanien vaikutuksen alaisina. Tämän perusteella saatetaan ajatella, että polvipoikameno suomalais-ugrilaisten kansojen tavoissa olisi peräisin indogermaniselta taholta tahi ainakin muodostunut varsinaiseksi häämenojen osaksi indogermanisten kansojen tapojen vaikutuksesta.

Häähunnun poistaminen.

Häähunnun poistamisen on mordvalaisten ja tsheremissien tavoissa nähty tapahtuvan eräitä siihen liittyviä tapoja noudattaen. Mordvalaisten ja venäläisten on nähty toimittavan sen leivällä tahi piirakalla, tsheremissien ja tshuvassien kolmihaaraisella kepillä tahi ruoskanvarrella. Samassa yhteydessä muistettakoon mordvalaisten toimittaneen nimenannon leivällä. Lahjojen antaminen piiskanvarrella on yleistä sekä itäisten että läntisten suomalaiskansojen tavoissa. Kun lisäksi otetaan huomioon leivän ja ruoskan seremoniallinen käyttö morsiusmatkan aikana, siunausmenoissa, nimenannossa y.m., on selvää, että leivällä ja ruoskalla (resp. piirakalla ja kepillä) häähunnun poistamisessakin saattaa olla varaavan esineen merkitys. Tuntuukin luonnolliselta, että hunnun poistoon yhtyy varotoimenpiteitä, koska itse huntu ennen kaikkea kuuluu niiden sarjaan.

Aviovuoteelle asettaminen.

Varsinaisista häämenojen toimituksista tarkasteltakoon vielä aviovuoteelle asettamista, jonka varsinaisesti tutkimuksemme alaiset kansat toimittavat seremoniallisena häämenojen osana.

Yleisimpiä tähän liittyvistä tavoista on nuorikon tahi aviovuoteen lyöminen ruoskalla. Sen nojalla, mitä aikaisemmin on selvinnyt ruoskan käyttämisestä sen perustana olevaan ajatukseen nähden, on sen merkitys tämänkin häämenojen kohdan suhteen selvä: ruoskalla lyönti kuuluu aviovuoteelle asettamisessa noudatettaviin varaustoimiin.

Tähän ryhmään ovat myöskin luettavat tsheremissien tavoista tunnetut morsiamen kolminkertainen ympärikulku, saattajien toisistaan kiinnipiteleminen, kolminkertainen vuoteelle painaminen ylösnousemisineen ja rahan asettaminen vuoteelle.

Hääväen toisistaan kiinnipiteleminen tavataan Birskin piirin tsheremisseillä myöskin nuodejoukon käydessä hakemassa morsianta oleskelukortteerista. Tänne kuulunee myös Urzhumin piirin tsheremissien tapa, jonka mukaan morsian hyvästelykäyntejä naapureihin tehdessään pitää kiinni olutastiaa kantavan "edelläkävijän" vaatteen liepeestä. Virolaisen morsiussaattueen jäsenet painautuvat kirkkoon mentäessä kaikki lähekkäin toisiaan; varsinkin sulhasen ja morsiamen on vihkimisen aikana seistävä lähellä toisiaan. Näin tehdään, jottei paholainen ja pahat ihmiset tahi "musta kissa" pääsisi väliin.

Pohjanmaalla on puhemiehen vihkimisen aikana seistävä pariskunnan välissä vähän takapuolella, jottei paha silmä sopisi pariskunnan väliin tirkistämään. Inkerissä, Venäjän Karjalassa ja Savossa pidetään huolta, ettei vihkimisen eikä varausmenojen aikana ihminen tahi eläin (koira tahi muu) pääse tunkeutumaan morsiusparin välistä; samaten kulkee hääväki taajassa joukossa, jottei kukaan pääse välistä kulkemaan.

Samat tavat samoine käsityksineen eivät ole harvinaisia Keski-Europankaan kansoilla.

Tsheremissiläiselle tavalle, jonka mukaan häävuoteelle asettuu ensiksi joku häiden virkahenkilöistä, on olemassa vastineita muidenkin suomalais-ugrilaisten tavoissa. Afashevon mordvalaiset noudattavat sellaista tapaa, että aviovuoteelle asettuvat ensiksi morsianta saattavat neitoset. Inkerissä asettui vuoteelle avioparin väliin joku neitonen, joka ei lähtenyt pois, ennenkuin oli sulhaselta saanut rahan. Kuolemajarvella hyppäsi sänkyyn morsiamen veli, Uudellakirkolla joku kaasoista.

Tämän laatuisissa tsheremissien tavoissa, ja yleensä sellaisissa, joissa häiden virkahenkilö (_kugu vena_) toimii sulhasen asemasta, näkee I.N. Smirnov jätteitä aikaisemmin vallinneesta leviraatista. Meidän käsityksemme mukaan ovat tällaiset tavat luettavat varotoimenpiteiden sarjaan. Vuode saattaa sisältää taikavoimia, mutta kun siihen asettuu ensiksi joku muu, vaan ei naimisiinjoutuvat, eivät ne koidu heihin. Tässä sekä eräissä muissakin suhteissa on aviovuoteelle ja ajoneuvoihin asettumisen välillä olemassa yhtäläisyyttä. Kurninossa on kaason morsiustalosta lähdettäessä istuuduttava ensiksi ajoneuvoihin; jos morsian istuutuu ensimäisenä, ei hän saa lapsia. Aikaisemmasta tunnemme kolminkertaiset painamiset ja kohottautumiset samaten kuin ruoskalla lyönnitkin tavallisiksi ajoneuvoihin asettumisessa. Tällaiset toimet ovatkin yleisiä ensi kertaa jouduttaessa kosketuksiin uuden tuntemattoman paikan kanssa.

Aviovuoteelle asettamisessa ovat avioparin väliset yhteiset syöntimenot ja rukousmenot vielä yleisiä. Viimeksimainittuihin liittyy luonnollisesti pyyntö siunauksesta jälkeläisiin nähden.

Vielä mainittakoon aviovuoteelle asettamiseen liittyvistä tavoista votjakkilainen tapa, jonka mukaan morsian riisuu sulhasen kengän. Tämä on yleinen venäläinen tapa eikä ole harvinainen muuallakaan Europassa. P. Sartori pitää kenkää afrodisisena välikappaleena tahi symbolina, jota käytetään synnyttämään hedelmällisyyttä. Näin otetaan esim. Kiinassa naisen hedelmättömyyden parantamiseksi lasten jumalan temppelistä pyhitetty kenkä ja viedään sen vaimon huoneeseen, joka toivoo lapsia. Onko kengällä votjakkien tavoissa tällainen merkitys ja liittyykö tämä käsitys aviovuoteelle asettamisessa tapahtuvaan kengän riisumiseen, emme saata sanoa. Tämän yhteydessä ei kuitenkaan voida olla mainitsematta muutamia syrjänien tapoja, jotka näyttäisivät antavan tukea tällaiselle olettamukselle. Paitsi sitä, että aviovuoteelle asettamisessa kengän riisuminen tapahtuu, ripustetaan V. Nalimovin mukaan eräissä syrjänikylissä navetan eteen riukuun paljon vanhoja virsuja _sitä varten, että karja lisääntyisi_. Eräissä toisissa kylissä oli vanhoja virsuja ripustettu ei ainoastaan navetan eteen, vaan myös rukiiksi ja ohraksi kylvettyjen peltojen aitoihin.

Uskonnolliset toimitukset avioliittoseremonioissa.

Pitkin koko avioliittomenojen sarjaa, ensimäiselle morsiamen tiedustelumatkalle lähdöstä aina viimeisiin sulhastalossa häiden aikana tapahtuviin toimituksiin saakka kääntyy kukin tutkimuksemme alaisista kansoista jumaluusvoimien puoleen avun, onnen ja suojeluksen pyynnöillä. Mutta varsinkin tärkeiksi käsitettyihin avioliittomenojen kohtiin, kuten esim. kosintamatkalle lähtöön, avioliittosopimuksen vahvistamiseen, nuodematkalle ja morsiusmatkalle lähtöön sekä aviovuoteelle asettamiseen liittyy säännöllisesti rukousmenoja. Ne osottavat kullekin kansalle ominaisia palvontamenojen piirteitä. Paitsi taivaan jumalan puoleen, käännytään niissä useiden muidenkin jumaluusolentojen puoleen. Mordvalaiset osottavat rukouksensa paitsi ylijumalalle, tavallisimmin kodin ja kartanon haltijalle, "veistettyjen hirsien jumalalle", viljan jumalattarelle sekä eräissä erikoismenoissa, kuten kylpymenoissa, saunan haltijattarelle j.n.e. Mutta samalla muistellaan, kuten aikaisemmin on nähty, lukuisissa kosinta- ja häämenojen kohdissa ennen kaikkea vainajia.

Rukouksissa pyydetään jumaluusvoimilta suojelusta "pahasta", pitkää ikää, onnekasta yhdyselämää avioparille. Mordvalaiset lausuvat myös rukouksissa toivomuksia siitä, että avioliittoon joutuvat pysyisivät "sukunsa tuntevina", että he heimolaisiaan tavatessaan näihin sukulaisen tavoin suhtautuisivat. Tsheremissit pyytävät erilaisten jumaluusolentojen puoleen kääntyen onnea, paljon jälkeläisiä sekä kaikenlaista maallista hyvää: leivän lisääntymistä, karjan lisääntymistä, mehiläisten lisääntymistä j.n.e.

Useiden sulhastalossa tapahtuvien palvonnallisten toimitusten tarkoituksena on nähty olevan uudessa ympärystössä asuviksi ajateltujen henkiolentojen suosion hankkiminen tulokkaalle, jotapaitsi mordvalaiset ovat kääntyneet erikoisesti veden haltijan puoleen lapsensaantia anoen.

Edellä puheenaolleet uskonnolliset toimitukset liittyvät erinäisiin avioliittomenojen kohtiin, kohdistumatta erikoisesti avioliittoon joutuviin. Näiden ohella on tavattu sellaisiakin uskonnollista laatua olevia menoja, jotka kohdistuvat varsinaisesti aviopariin ja joilla näyttää olevan avioliiton vahvistusmenon luonne. Niille on ominaista ensiksikin se, että ne suorittaa varsinainen palvonnallisten menojen toimittaja. Milkovitshin kuvaamissa mordvalaisissa menoissa yhtyi tähän kysely "avioliiton voimassa pitämisestä" ja uskollisuuden lupaaminen; tätäpaitsi toimittivat V. Orlovin ja arkkimandriitta Makarijn mukaan _inatai_ ja _imbabai_ juhlallisen uhrin kodin haltijalle. Avioparin vierekkäin istuttaminen, votjakkien menoissa nimenomaan yhteiselle alustalle, on näille toimituksille edelleen ominaista.

Aikaisemmin puheena ollut votjakkien "vihkimäseremonia" on yksityiskohdissaan osottanut sellaista yhtäläisyyttä kreikkalais-katolisen kirkon vihkimäseremonian kanssa, että sen on katsottava muodostuneen tällaiseksi avioliiton vahvistusmenoksi jälkimäiseltä taholta tulleesta vaikutuksesta. Myöskin tälle eräissä suhteissa analogiset kihlauksessa noudatettavat tsheremissien tavat näyttävät saaneen vaikutusta kreikkalais-katolisen kirkon tahi muhamettilaisen avioliiton vahvistusseremonian taholta. Näin ollen herää kysymys, eivätkö nämä tavat sekä niiden yhteydessä ilmenevä käsitys avioliiton vahvistamisesta uskonnollisella toimituksella mahdollisesti kokonaan olisi vierasta alkuperää. Eräitä näkökohtia huomioonottaen ei mielestämme näiden menojen suhteen tarvitse asettua tällaiselle kannalle. Ensiksikin nähdään niiden yhteydessä noudatettavan sellaisia toimituksia, miniä, kuten yhteinen syönti tahi juonti ja samalle alustalle asettaminen, kuuluvat yleismaailmallisiin tapoihin, jotka kullakin kansalla saattavat olla omaperäisiä. Puheenalaiset mordvalaisten tavat ovat pääasiassa omaperäisiä rukousmenoja. Käsitys jumaluusvoimien suosion hankkimisesta syntyvälle liitolle, tekemällä samalla tämän havainnolliseksi joidenkin sopivien toimitusten avulla, saattaa varsin hyvin tutkimuksemme alaisten kuten monien muidenkin alhaiskultturisten kansojen tavoissa olla itsenäisesti kehittynyt, samalla kun siihen nähtävästi jo aikaisin kehittyneempien uskontojen käsitykset ja menot ovat vaikuttaneet.

Sukulaisissa käynnit.

Kosinnan ja häiden aikana on nähty useiden menojen tapahtuvan ei ainoastaan morsiamen ja hänen puolensa edustajien sekä sulhasen ja hänen sukulaistensa kesken, vaan myös laajemmassa merkityksessä morsiamen puolen ja sulhasen suvun välillä. Kosittaessa kokoutuu neuvottelemaan morsiamen sukulaisia, joiden mielipidettä tiedustetaan. Afashevossa (mordvalaiset) saapuvat kihlaustilaisuuteen morsiamen sukulaiset, tuoden mukanaan kustakin talosta täysinäisen leivän. Kurninon mokshalaisten kihlaukseen ottavat niinikään morsiamen sukulaiset osaa, ja morsiamen kotiin saapuneet sulhasen sukulaiset käyvät kihlauksen tapahduttua morsiamen sukulaisten luona vieraisilla.

Häämenoissa on nähty useiden toimitusten erikoisesti tarkoittavan luoda yhteyttä morsiamen ja sulhasen suvun etäisempien jäsenten kesken. Tällainen merkitys on varsinkin morsiamen toimittamalla kestitsemisellä ja lahjojen jakamisella ollut. Näiden yhteydessä tapahtuva vastalahjan antaminen tahi lupaaminen morsiamelle, jolloinka meno muodostuu molemminpuoliseksi, tekee tämän yhteyden vielä vahvemmaksi.

Tämän laatuisten toimitusten jatkoa ovat häiden jälkeen tapahtuvat käynnit sulhasen sukulaisten luona, jotka suoritetaan joko hääpäivänä tahi häiden jälkeisinä päivinä. S.M. Mihailov kertoo vuoritsheremissiläisen nuoren parin häiden jälkeen sulhasen sukulaisissa käydessään kuljettaneen mukanaan rasvakakkuja ja olutta, joita kussakin talossa tarjottiin; tätäpaitsi jätti nuorikko kussakin talossa olutastiaan muutamia rahoja. Afashevossa jättää nuorikko kuhunkin sukulaistaloista leivän. Tällaiset sukulaisissa käynnit ovat myös votjakkien tavoissa yleisiä. Niiden merkitys ei kaipaa enempää selvittelyä. Sellaisen sukujärjestyksen vallitessa, jossa kiinteä yhteys etäisempienkin suvun jäsenten kanssa säilyy, on luonnollista, että sukuun astuva tulokas asianmukaisella tavalla otetaan vastaan ja saatetaan yhteyteen koko suvun kanssa.

Nuorikon asema uudessa kodissa.