Part 18

Häämenoissa havaitaan joukko menoja, joissa päähineellä näyttää olevan erikoinen merkitys. Näistä on tunnetuimpia sulhasen päähineen asettaminen morsiamen päähän, josta puhutaan esim. virolaisten, germanien ja slaavilaisten kansojen tavoissa. E. Crawley lukee ne tavat, joissa sulhanen tahi morsian pukeutuu vastakkaiselle sukupuolelle kuuluviin vaatekappaleihin, kontaktimenojen luokkaan. Useilla päähineeseen kohdistuvilla tavoilla ei kuitenkaan näytä olevan tällaista luonnetta. Morsiamen pukeutumisesta miehen päähineeseen puhutaan tshuvassien tapoja koskevissa kuvauksissa. Selville ei kuitenkaan käy, onko päähine sulhasen. Yleisiä ovat tavat, joiden mukaan sulhanen ja nuodejoukkolaiset eivät eräissä häämenojen kohdissa saa ottaa päähinettä päästänsä, tahikka on sulhasen oltava karvanahkaiseen päähineeseen pukeutuneena j.n.e. Päähineen päässäpitoon yhtyy usein obligatorinen käsineiden kädessä pitäminen. Niinpä esim. venäläinen sulhanen ja nuodejoukko pitävät morsiamen kotona päähineet päässä. Lappalaiset kosiomiehet eivät ota lakkia pois päästä kosintatilaisuudessa. Vienan Karjalassa ei sulhanen kosintamatkalla ota lakkia päästä eikä käsineitä kädestä, Itä-Suomessa ei sulhanen saanut nuodejoukon kanssa morsiustaloon tultuaan ottaa lakkia päästänsä. Niinikään on lahjojen jakajan pidettävä päähine päässä ja käsineet kädessä. Savossa eivät morsiussaattueen miehet ottaneet sisälle tultuaan hattua pois päästänsä ja Böömissä on sulhanen kesälläkin karvalakkiin pukeutuneena karvakintaat kädessä. Samoin on tshuvassilaisen ja inkeriläisen sulhasen häissä kesäkuumallakin pidettävä karvalakki päässä.

Edelleen on mordvalaisten tavoista tunnettua vastaanottajan pukeutuminen nurinkäännettyyn karvalakkiin. Tällaiset päähineeseen kohdistuvat tavat ovat yleisiä vierekkäin istuttamisen yhteydessä? Kun mordvalainen morsian oli saapunut sulhasen kotiin, istuutui sulhanen morsiamen viereen ja painoi lakin syvälle silmilleen. Morsiamen kotona oli sulhasen pidettävä koko aika päähine päässään. Meshtsherjakit istuttavat nuoren parin sulhasen kotiin saavuttua vierekkäin penkille. Sulhasen on tällöin oltava päähine päässä, morsiamen pää peitettynä. -- Vielä mainittakoon, että syrjäniläinen morsian on vihkimiseen saakka lammasnahkaiseen lakkiin puettuna, jota hän ei heitä päästään nukkuessaankaan.

Päähineeseen kohdistuvissa tavoissa ja istuttamismenoissa havaitaan siis paitsi sitä, että niitä noudatetaan toistensa yhteydessä, eräitä vertauskohtia. Päähine on useimmiten karvaisesta nahasta ja päähineen päässäpito on obligatorista usein samallaisissa kohdissa (vierekkäin istuttaessa) kuin alustalla istuminen, joskus sen yhteydessä. Vastaanottajan nurinkäännettyyn karvalakkiin pukeutuminen vastannee nurinkäännettyyn turkkiin pukeutumista. Karvaiseen päähineeseen pukeutuminen ja päähineen päässä pitäminen yhtyvät siis samaan suojelutoimenpiteiden sarjaan, kuin mihin eräät peittämiset ja karvaisella alustalla istuttaminen kuuluvat.

Näihin on varmaankin vielä luettava käsineiden kädessä pitäminen ja käsien peittäminen eräissä tilaisuuksissa. Kuten jo aikaisemmasta on huomattu, on se useinkin tavallista yhdenaikaisesti päähineen päässäpidon kanssa. Käsineiden mainitaan joskus olevan karvaiset. Näin oli Saarenmaalla virolaisen morsiamen häissä pidettävä koko aika käsineet kädessään, samalla kun sulhanen piti hattunsa aina nenään saakka painettuna ja samaten käsineet kädessä. Böömiläisellä sulhasella tuli häissä olla karvakintaat kädessä. Karjalaisen morsiamen on morsiusmatkalla oltava kintaisiin pukeutuneena.

Venäläiset peittävät naimasopimusta tehtäessä kättä lyötäessä kädet vaatteella, tahi toimittavat kädenlyönnin kauhtanan liepeisiin käärityin käsin. Mordvalaiset ja karjalaiset lyövät kättä kauhtanan liepeisiin käärityin käsin tahi käsineet kädessä.

Saman tapaisista käsityksistä johtunee tsheremissien kolminkertainen ohjasten luovutuksen toimittaminen vaatteen liepeisiin käärityin käsin ja suomalaisten tapa peittää kädet lahjaa annettaessa.

Istuttamismenojen kulkeutumishistoriallisista vaiheista ei ole helppoa päästä varmoihin tuloksiin. Niiden perustana olevan ajatuksen kannalta kuuluvat ne sellaisiin tapoihin, joita määrätyillä kultturiasteilla voi odottaa löytävänsä missä hyvänsä maanpallolla. Näin havaitaankin samalle alustalle istuttaminen esim. Meksikon atstekien avioliittotavoissa. Tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa on kuitenkin havaittavissa muutamia piirteitä, joiden avulla eräitä päätelmiä tässäkin suhteessa saatetaan tehdä. Turkin tahi eläimen vuodan käyttö istutusalustana on yleistä niiden suomalais-ugrilaisten kansojen (mordvalaisten, syrjänien, karjalaisten, inkeriläisten) tavoissa, joiden tavat muissakin suhteissa osottavat yksityiskohtaisia yhtäläisyyksiä venäläisten kanssa, joihin nämä piirteet oleellisimpina kuuluvat. Tätäpaitsi liittyvät vielä näiden kansojen alustalleasettamismenot etupäässä samoihin toimituksiin kuin venäläisten tavoissa. Näiden kansojen tapojen voi näin ollen vähintään katsoa saaneen vaikutusta venäläiseltä taholta, joskin alustalle istuttamisella samalla saattaa olla heidän tavoissaan omaperäinen pohja.

Ympärikulkemiset ja ympärikuljettamiset.

Kosinta- ja häätapojen on nähty sisältävän runsaasti menoja; jotka ilmenevät joihinkin sulhas- tahi morsiustalon kohtiin y.m. kohdistuvina ympärikulkemisina ja ympärikuljettamisina. Näistä ovat lukuisten kansojen tavoissa havaittavat tulisijan ja pöydän ympäri kulkemiset yleisimpiä ja mielenkiintoisimpia.

Tulisijan ympäri kulkeminen tapahtui jo muinaisindialaisissa häissä, joissa se oli yhtenä huomattavimmista menoista. Ennen tuliuhria kulkivat sulhanen ja morsian tulen ympäri, mikä uudistetun tuliuhrin ja kivelleastumisseremonian kanssa vaihdellen tapahtui kolme kertaa. Roomalaiset uhrasivat morsiamen kotona _confarrentiossa far_-leivän tulessa, jota ennen osanottajat saattueessa kulkivat uhrialttarin ympäri.

Nykyisten indogermanisten kansojen tavoissa on tulen tahi tulisijan ympäri kulkemisen yleisimpänä muotona morsiamen tahi avioparin kuljettaminen tahi kulkeminen tulisijan tahi tulen ympäri. Mitä niihin kansoihin tulee, joiden tapojen piirissä tutkimuksemme pääasiallisesti liikkuu, on varsinainen tulen ympäri kulkeminen havaittu vain votjakkien menoissa ja niissäkin vain rajoitetulla alueella; tätäpaitsi näyttävät nämä votjakkien tavat saaneen vaikutusta kreikkalais-katolisen kirkon seremoniojen taholta. Tulisijaan kohdistuvia menoja, jotka eivät ole ympärikulkemisia (uunin luokse vienti), on siihen sijaan mordvalaisten tapojen havaittu yleisesti sisältävän.

Tulen ja tulisijan ympäri kulkemisesta on annettu erilaisia selityksiä. O. Schrader näkee niissä menon, joka yhdessä muutamien veden kanssa suoritettavien keralla kuvaa avioliittoa tulen ja veden, ihmiselämän tärkeimpien elementtien yhdistyksenä. Käsitys tulen ja veden yhdistyksestä, ollen luonteenomainen kesäiseen päivän seisaukseen liittyville juhlille, sisältää oikeastaan hedelmällisyyden symbolisoimisen.

Yleisin lienee käsitys tulisijan ympäri kulkemisesta menona, jonka tarkoitus on esittää nuorikko uuden kodin haltijoille (liesi = kodin haltijoiden tyyssija) ja saattaa hänet niiden yhteyteen. Tämän käsityksen kannattajista mainittakoon H. Schurtz, J. Lippert, E. Samter ja F. Keitzenstein. P. Sartorin käsityksen mukaan on tulen ympäri kulkemista siinä tapauksessa, että tuli sen yhteydessä alkujaan on ollut oleellinen, pidettävä ennen kaikkea puhdistus- tahi suojelustaikana, vaikkakin siihen jo aikaisin on saattanut liittyä ajatus henkien kunnioittamisesta. Se voisi myöskin olla paljas vastaanottomeno (_Annahmeritus_), jolloinka sitä ei olisi erotettava muista ympärikulkemisista, joissa tulta ei tavata.

Votjakkien menoista on käynyt selville, etteivät tulen ympäri kulkemiset aina kohdistu tulisijaan, vaan tapahtuvat muunkinlaiseen tuleen, nimittäin kynttilään kohdistuvina. Jollei tätä votjakkien tapaa pidetä kokonaan myöhäsyntyisenä, vaan vanhemman tulisijan ympäri kulkemisen jatkona, herää ajatus, että asumusten muodostuttua sellaisiksi, ettei tulisijan ympäri voitu kulkea, tämä substituoitiin muunlaisella tulella. Tällöin olisi kuitenkin tulen ympärikulkemisen katsottava kohdistuvan alkuperäisesti tulisijaan. Tästä puhuttaessa on muutamiin virolaisten tapojen piirteisiin pantava huomiota. Virolaiset eivät kulkeneet tulen ympäri asumuksessa, vaan talon ulkopuolella. Koko hääjoukko lähti poltettavaksi tuomitun puun luokse; se hakattiin kappaleiksi ja sytytettiin tuleen. Sitten kuljetti _peiopois_ morsianta kolmasti tulen ympäri, samalla kun kolme aseenkantajaa piteli miekkojaan ristiin lyötyinä morsiamen pään päällä.

Meno näyttäisi käsitetyn tässä tulen ympäri kulkemiseksi yleensä, liittymättä erikoisesti kotilieteen. Samalla yhtyy siihen selvästi varaustaikoihm kuuluva toimitus, miekkojen pitäminen morsiamen pään päällä. Kun lisäksi tunnemme tulen aseman sen laatuisissa varaamisissa, joissa varattavan ympäri kuljetaan varaavan aineen kanssa, ei tuntuisi mahdottomalle ajatus, että tulen ympäri kulkeminen eräissä tapauksissa kuuluisi varausmenojen sarjaan, vastakkaisena muotona tavalliselle varaavan esineen kanssa ympärikulkemiselle.

Mitä vanhoihin indialaisiin ja muihin indogermanisiin kansoihin tulee, on esi-isien ja kotijumalien palvonta kyllä saattanut olla oleellisinta kotilieden ympäri kulkemisessa. Myöhemmin, kun käsitys liedestä kotijumahen asuinsijana on himmentynyt, on se kuitenkin säilyttänyt merkityksensä taikalokaliteettina. Niinpä nuorikon tuontiin usein yhtyykin uhri tulen tahi uunin haltijalle. Tämä uhri liittyy samalla muihin uuden kodin paikkoihin kohdistuvaan uhriantimien jakeluun. Virolainen morsian heittää tuleen uhrilahjan _tule-emalle_, mutta sen ohella kuljetetaan häntä kaikissa talon paikoissa, jolloin hän kuhunkin (m.m. kaivoon) heittää rahoja tahi nauhoja. Samoin tapahtuu liiviläisissä ja suomalaisissa tavoissa, joissa morsian lahjoittaa tallille, navetalle, lammasnavetalle ja saunalle kullekin parin käsineitä, vyön tahi nauhanpaloja ja asettaa käsimyllylle sormuksen. Itä-Suomessa kuljetettiin morsianta talon eri rakennuksissa, jolloin hän pani joka huoneen kynnykselle rahan. Tulen tahi tulisijan haltijan lepytteleminen saattaa näin ollen tapahtua yhtärinnan muissa talon osissa asustavien haltijoiden hyvittelyn kanssa.

Häämenoissa havaitaan yleensä ympärikulkemisia ja ympärikuljettamisia, jotka näyttävät johtuvan ajatuksesta, että morsian on uutena tulokkaana asetettava siihen suhteeseen uudessa ympärystössä, mikä hänellä uuden kodin jäsenenä on oleva. Ajatus nuorikon tutustuttamisesta niihin uuden ympärystön paikkoihin, joissa hän etupäässä tulee liikkumaan, sekä varaaminen näissä paikoissa asuvien taikavoimien suhteen tuntuu niiden ohessa luonnolliselta. Mitä sulhasen kotona tapahtuvaan tulisijan ympäri kulkemiseen tulee, voisi silläkin olla myös tämän laatuinen merkitys. Tällainen ajatus esiintyy muihinkin tulokkaihin, ei vain nuorikkoon nähden. Uutta orjaa kuljettivat kreikkalaiset lieden ympäri. Samoin kuljetetaan uutta palvelustyttöä kolmasti tulisijan ympäri tahi on hänen, kuten vastaostetun eläimenkin, kurkistettava savutorveen.

Tulen ja tulisijan ympäri kulkemisen ohella kuuluu pöydänkin ympäri kulkeminen useiden Europan kansojen tapoihin. P. Sartori katsoo pöydän ympärikulkemisen esineenä tulleen tulisijan sijalle. Käsittämällä ympärikulkemiset ja -kuljettamiset tutustuttamisen ja yhteyteen asettamisen ajatuksen kannalta, tuntuisi kuitenkin luonnolliselta, että pöytä semmoisenaankin yhtenä talouden tärkeimmistä keskuksista on tullut ympärikulkemisen esineeksi.

Kuten edellä viittasimmekin, saattaa mordvalais-venäläisten tapojen uunin luokse vienti perustua viimeksi puheenaolleen laatuisiin lieden ja pöydän ympäri kulkemisessa havaittaviin käsityksiin. Tämä tapa esiintyy virolaisten menoissa samalla askaroittamismenon luontoisena: nuorikon on heitettävä uuniin puita.

Ympärikulkemisien sarjasta ovat erikoisen maagillisten toimitusten suorittajan tahi häiden jonkun virkahenkilön toimittamat nuode- tahi hääjoukon ympärikulkemiset matkalle varatessa selviä varausmenoja. Varattavien ympäri katsotaan näin syntyvän kaikelta pahalta suojeleva piiri. Käsitettäessä tulen ympäri kulkeminen varaus- ja puhdistusmenon merkityksessä, saavutettaisiin tämä varaavan tahi puhdistavan elementin ympäri kulkemalla. Edellisen laatuinen käsitys ilmenee nähtävästi eräissä toisissa ympärikulkemisissa, kuten _sagusin_ kolminkertaisessa morsiamen ympäri kulkemisessa häähuntua poistettaessa ja morsiamen ympäri kulkemisessa ennen aviovuoteelle asettamista.

Näitä paitsi on häämenoissa vielä eräitä ympärikulkemisia, joiden merkitys näyttää hämärälle. Tsheremissien ja tshuvassien tavoista tunnetaan nuode- ja hääjoukon toimittama kolminkertainen sekä morsius- että sulhastalon pihan tahi _shilak_-laitteen ympäri kulkeminen. Näitä lienee lähinnä verrattava seuraavan laatuisiin ympärikulkemisiin muiden kansojen tavoissa. Kun lappalaiset kosiomiehet olivat tulleet morsiamen pihaan, kierrettiin asumus yhteen kertaan, ja -- jollei tultu vastaanottamaan -- uudelleen toiseen ja kolmanteen kertaan. Siperian tatarien hääjoukko ajaa kolmasti sulhasen jurtan ympäri. Samojedilainen morsiussaattue ajoi ensin kolmasti morsiamen isän jurtan ympäri, sitten kolmasti sulhasen isän jurtan ympäri. Pietarhovin piirikunnassa ajoi ishori-sulhanen morsiamen kylään saavuttua 2-3 kertaa koko kylän ympäri. Koprinan ja Tyrön inkeriläismorsian taasen juoksee sulhastalossa kolmeen kertaan aitan ympäri, jossa hunnuttaminen tapahtuu. Beduinit kuljettavat morsianta kolme kertaa sulhasen teltan ympäri.

Näitäkin ympärikulkemisia saatettaneen selittää varausmenojen kannalta: niiden kautta tahdotaan varautua sellaisten paikkojen kanssa, joissa joudutaan oleskelemaan ja joiden kanssa ensi kertaa tullaan yhteyteen (vieras asunto, _shilak_, teltta, aitta j.n.e.). Luonnolliselta tuntuu niiden ohella myöskin ajatus yhteyteen asettumisesta molempien puolten (hääjoukon ja morsiamen kodin) ja etenkin uuden tulokkaan ja niiden paikkojen tahi sen kokonaisuuden kanssa, jossa tullaan liikkumaan.

Primitivisiin käsityksiin perustuvina tavataan ympärikulkumenoja yleismaailmallisena taparyhmänä erilaisten kansojen avioliittomenoissa. Näin kulki esim. Meksikon atsteki-morsian sulhasen kotiin saavuttua tulen ympäri. Laatuunsa ja yleisyyteensä nähden saattavat useimmat ympärikulkemiset ja ympärikuljettamiset, tulen ympäri kulkeminenkin lukuunotettuna, olla tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa omaperäisiä.

Varsinaiset kontaktimenot.

Edellä tarkasteltujen toimitusten päätarkoitukseksi on osottautunut pyrkimys tehdä nuorikon ensi askeleet uudessa ympärystössä onnellisiksi ja saattaa hänet tarpeelliseen ja vaarattomaan yhteyteen uuden ympärystönsä kanssa. Viimeksi puheenaolleiden tapaisten yhteensaattamismenojen ohella sisältävät häätavat joukon toimituksia, joilla morsian ikäänkuin sisäisesti saatetaan tarpeelliseen suhteeseen mieheensä ja tämän perheen jäseniin.

Yleisimpiä menoja tutkimuksemme alaisten kansojen häätavoissa ovat sulhasen ja morsiamen väliset yhteiset syönnit resp. juonnit, joita jo kosintamenojenkin havaittiin sisältävän. Niitä tavataan vastaanottomenojen, istuttamisien, peittämisien ja rukousmenojen yhteydessä ja ovat ne myöskin aviovuoteelle asettamisessa yleisiä.

Sama perusajatus, mikä ilmenee avioparin välisen läheisen yhteyden luomisessa yhteisen ruoan tahi juoman nauttimisen kautta, on huomattavissa niissä tavoissa, joilla yhteys uuden perheen muiden jäsenten kanssa aikaansaadaan. Tsheremissien ja votjakkien tavoissa jo vastaanotossa tapahtuva yhteinen syönti nuorikon resp. morsiusparin ja sulhasen perheen jäsenten välillä on epäilemättä samanlainen mutta laajempi unionin synnytysmeno, johon liittyy ajatus uuden perheenjäsenen yhteydestä koko perheyhdyskunnan kanssa. Mordvalaisten tavoissa havaittu anopin toimittama nuorikon syöttäminen ja tsheremissien tavoista tunnetut nuorikon ja sulhasen vanhempien välillä tapahtuvat menot kuvastavat sitä, miten ennen kaikkea tahdottiin luoda yhteys niihin uuden perheen jäseniin, joihin nuorikko miehensä jälkeen välittömimpään suhteeseen joutuu.

Osaksi kontaktimenon merkityksen olemme antaneet myöskin yhteisellä alustalla istumiselle ja yhteisellä peitolla peittämiselle, joskin niiden varausmenon luonteisuus on osottautunut epäämättömäksi.

Tähän ryhmään kuuluvat tavat ovat yleisimpiä kaikkialla noudatettavista avioliittomenoista. Näin tavataan esim. yhteinen syönti ja juonti avioliittoon joutuvien välisen yhteyden synnyttämismenona lukemattomilla, useinkin mitä erilaisimmilla kultturiasteilla olevilla kansoilla.

Paitsi varsinaisesti tutkimuksemme alaisten kansojen tapoihin, kuuluu yhteisiä syönti- ja juontimenoja useiden muidenkin suomalais-ugrilaisen heimon kansojen avioliittotapoihin. Itämeren suomalaiset käyttävät yhteisessä syönnissä tavallisesti samaa lusikkaa.

Nämä suomalais-ugrilaisten kansojen tavat liittyvät epäilemättä yleismaailmalliseen taparyhmään. Lukuunottamatta sitä, mitä näihin kuuluvien, avioliittosopimuksen vahvistusmenon merkityksessä tapahtuneiden menojen suhteen on käynyt ilmi, on useimmissa tapauksissa erittäin vaikeaa, jopa hyödytöntäkin koettaa niiden suhteen saada selville geneettisiä tahi mahdollisia lainaussuhteita.

Kestitysmenot ja lahjojen antaminen.

Morsiamen toimittamia kestitysmenoja voidaan tarkastella lähentymisen ja yhteyden aikaansaamista tarkoittavina menoina, joskin niillä usein samalla on askaroittamismenojen merkitys. Nekin kohdistuvat ensi sijassa sulhasen vanhempiin, sen jälkeen muihin sukulaisiin ja häävieraisiin. Niissä kuvastuu myös usein ajatus nuorikon asemasta muiden perheen jäsenten suhteen.

Edellisiin tapoihin verrattava ajatus sisältyy myöskin kosinta- ja häämenoissa yleiseen lahjojen jakamiseen. Lahjojen antaminen on useimmiten molemminpuolista: lahjan saaja antaa tahi lupaa vastalahjan. Kosinnassa alotetaan molempien puolten välinen lähentyminen usein lahjojen antamisella, jolloin kosiva puoli ymmärrettävästi ensi sijassa pyrkii lahjan kautta aikaansaamaan toivottavaa suhdetta. Kosinnassa käytetyillä kestitysaineilla on läheltä lahjaan verrattava merkitys. Morsiamen ensimäinen tutustuminen sulhasen sukulaisiin tapahtuu usein lahjojen jakamisessa.

Paitsi avioliittomenoissa, on lahjojen antaminen yleistä muulloinkin, tahdottaessa aikaansaada lähentymistä ja likeisiä suhteita. Lahjan merkityksestä yhteyden aikaansaajana puhuu aikaisemmin mainittu votjakkien tapa, jonka mukaan lahja käy sulhasen sukulaisilla kädestä käteen ja kukin pyyhkii sillä suutaan tahi kasvojaan.

Niiden lahjojen, joita kestitysmenossa kestityksen nauttijat antavat morsiamelle, tarkoituksena saattaa samalla olla antaa korvausta häissä nautitusta kestityksestä. Antimet tulevat tällöin useimmiten morsiamelle tahi uudelle perheelle, joten tällainenkin lahjominen saatetaan käsittää myös edellisen tapaisessa merkityksessä. Myöhäisemmässä muodossaan on kestityksen ja lahjan annon suhde kehittynyt päinvastaiseksi: lahjan antaminen oikeuttaa osaaottamaan kestitykseen.

Askaroittamismenot.

Joko varsinaisena hääpäivänä tahi sitä lähinnä seuraavina päivinä suorittavat tutkimuksemme alaiset kansat ne yleiset menot, joissa nuorikon on toimitettava erilaisia askareita.

Näihin olemme lukeneet myös vedelläkäynnin. Siihen näyttää kuitenkin yhtyvän useampia eri käsityksiä, joten sitä on tarkasteltava laveammassa merkityksessä kuin yksinomaan askaroittamismenona.

Edellä on vedelläkäyntimenon yleisyydestä slaavilaisten kansojen tavoissa yleensä ollut puhetta. Samalla kuuluu tämä meno muutamien muidenkin Europan kansojen tapoihin. Uuskreikkalaiset vievät morsiamen juhlakulkueessa kaivolle, jossa hän ammentaa vettä ja heittää erilaisia ruokatavaroita lähteeseen. Albanialainen morsiuspari menee kaivolle, jossa vastanaineet kastelevat toisiaan vedellä.

Vedelläkäyntiseremonia kuuluu myös muutamien Itämeren suomalaisten kansojen tapoihin. Virolaisten tavoissa havaitaan ensiksikin sellaisia vesipaikkaan kohdistuvia menoja, jotka ovat yhdenveroisia eräiden muiden uuden kodin paikkoihin kohdistuvien kanssa. Morsian viedään, paitsi kaivolle, myös puutarhaan, talliin, vilja-aittaan j.n.e., joihin, samaten kuin tuleen, hän heittää uhriantimina rahan tahi nauhoja. Tätäpaitsi saattavat sekä sulhanen että morsian heittää yhteisesti rahan kaivoon _wee-emalle_ (_kaeivu-anne_, kaivoannin). Lisäksi sisältävät virolaisten tavat menoja, jotka osottavat varsinaisia vedelläkäyntimenon piirteitä. Vesipaikalle lähtee koko hääsaattue. Perillä ammennetaan vettä ja kaadetaan vesiastiat, jotapaitsi naimisiinjoutuvat saattavat valella toisiaan vedellä. Varsinaisen vedelläkäyntimenon luonne on menolla myös karjalaisten, inkeriläisten ja vatjalaisten tavoissa. Inkeriläiset vievät morsiamen vedelle hääpäivän jälkeisenä päivänä. Kaivoon pudottaa morsian rahan ja potkaisee yhtaikaa sulhasen kera täytetyt vesiämpärit kumoon. Lopuksi kastellaan muut paitsi sulhasta ja morsianta. Vatjalaiset menivät vedelle juhlakulkueessa, aviovuoteelta nousemisen jälkeen. Avioparin oli määrä peseytyä kaivolla tahi avannolla. Edellä kulki airueita liehutellen punaisia liinoja avioparin edessä. Sulhasen ja morsiamen jalkojen eteen pannaan vedellä täytetty ämpäri, joka heidän on jalalla kumottava. Sitten täyttää nuorikko ämpärin vedellä ja vie sen anopilleen.

Yleiseltä kannalta tarkasteltuina on näissä menoissa huomattava ensinnäkin avioparin tahi morsiamen peseytyminen, josta mordvalaistenkin tapojen kuvauksissa puhutaan. Avioliittomenoissa havaitaan yleisemmältäkin peseytymisiä ja kylpemisiä, joilla on yleisen puhdistusseremonian luonne. Peseytyminen on N.F. Sumtsovin mukaan verrattain yleinen slaavilais-venäläisissä tavoissa. XV vuosisadalla kylpi aviopari yhdessä, ja nykyisistä tavoista on yleinen morsiamen seremoniallinen kylpeminen tunnettu. Morsiusparin, sulhasen tahi morsiamen kylpeminen ja peseytyminen tavataan lukuisien muidenkin kansojen avioliittomenoissa. Joskus näyttää se erikoisesti liittyvän morsiusyöhön. Belyj Klutshin mordvalaiset vievät avioparin aviovuoteelta saunaan kylpemään. Itä-Suomessa ja Virossa oli morsiamen ja sulhasen pestävä kasvonsa yhdessä vedessä joko ennen aviovuoteelle asettumista tahi sen jälkeen.

Vedelläkäynti- ja kylpemismenojen alkuperää ja merkitystä arvosteltaessa on vielä huomioonotettava käsitykset vedestä eläin- ja kasvikunnan hedelmöittäjänä. Tällaisesta ajatuksesta lienee varmaankin mordvalaisten käsitys veden haltijasta lapsionnen antajana johdettavissa, mikä kuitenkaan ei osota yleisempää levenemistä suomalais-ugrilaisten kansojen tavoissa. Vedelläkäynnin palvonnallista puolta ja peseytymisiä avioliittomenoissa ei mielestämme kuitenkaan ole ensi sijassa ja yleiseen asetettava tämän käsityksen yhteyteen. Peseytymiset, pesemiset ja vedellä valelemiset ovat yleisiä paitsi avioliittomenoissa, myös vainajaan kohdistuvina menoina, sairauden yhteydessä, mieskuntoisuuteen tulon aikana, lapsen syntymisessä j.n.e. E. Crawley puhuu näistä tavoista puhdistusseremonioina, joiden tarkoituksena on neutralisoida aktivisia pahoja voimia, ja erikoisesti avioliittomenoissa, hävittää kontaktissa piilevä vaara.