Part 15

Yleisinhimilliseen ajatukseen perustuvana saattaa kädenlyönti ja kätten yhdistäminen olla suomalais-ugrilaistenkin kansojen tavoissa omaperäinen avioliittomeno. Sen tarkastelu on kuitenkin esiintuonut seikkoja, jotka oikeuttavat päättämään, että kädenlyöntitapa on saanut vaikutuksia muilta kansoilta. Ensinnäkin kuuluu kädenlyönti juhlallisena ja obligatorisena kihlauksen vahvistusmenona vain niiden suomalais-ugrilaisten kansojen tapoihin tahi havaitaan eräisiin kansoihin nähden sellaisten seutujen tavoissa, joissa venäläinen vaikutus esiintyy huomattavimpana. Toiseksi ei tapa suomalais-ugrilaisilla kansoilla ole niin tavallinen avioliittoon joutuvien välistä yhteyttä symbolisoivana ja vahvistavana menona kuin juridisessa merkityksessä kihlauksen ja avioliittosopimuksen vahvistustoimituksena, jollainen merkitys sillä on venäläisten ja yleensä indogermanisten kansojen tavoissa. Lisäksi ei kädenlyöntiä tahi kätten yhdistämistä tämän laatuisessa merkityksessä tavata Itä-Venäjän turkkilais-tatarilaisten kansojen tavoissa, miltä taholta muuten niin useita parallelleja kosintamenojenkin alalla on esiintynyt. Naimisiinjoutuvien isien tahi muiden heidän edustajiensa välisenä, juridista laatua olevana toimituksena on kädenlyönti tavallisin isovenäläisillä. Länsi- ja etelä-venäläisellä alueella, samaten kuin muutamien muiden slaavilaisten kansojen menoissa tapahtuu vastaava toimitus useimmiten naimisiinmenijöiden itsensä välillä tahi laajentuneena kaikkien molempien puolten läsnäolevien edustajien keskeisenä.

Mordvalaisten kädenlyöntimeno liittyy sekä muodollisesti että merkitykseensä nähden lähinnä isovenäläisiin tapoihin. Huomioonottaen kysymyksessä olevan menon esiintymisen muilla suomalais-ugrilaisilla kansoilla, voidaan mordvalaisten kädenlyönnin katsoa muodostuneen tällaiseksi, etupäässä juridista laatua olevaksi avioliittosopimuksen vahvistusmenoksi sinä aikana, jolloin mordvalaiset ovat eläneet isovenäläisten välittömässä yhteydessä.

Yhteisellä ruoan ja juoman nauttimisella on kuten kädenlyönnilläkin tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa kahdenlainen päämerkitys. Ensiksikin tapahtuu se naimasopimuksen ja kihlauksen vahvistusmenona juridisten kontrahenttien kesken. Tämä muoto on pääasiallisin mordvalaisten tavoissa, samalla kun aikaisempi tarkastelu ou osottanut mordvalaisten ja venäläisten tapojen läheisen yhteenkuuluvaisuuden tässä suhteessa. Toiseksi saattaa yhteinen syönti resp. juonti tapahtua naimisiinmenijöiden itsensä välillä. Tällöin ei sillä aina näytä olevan varsinaisemmin naimasopimuksen vahvistusmenon luonnetta, vaan saattaa se tapahtua kosintamenojen eri kohdissa kihlauksesta riippumatta. Etupäässä tällainen muoto on näillä menoilla tsheremissien ja votjakkien tavoissa. Täällä tavataan tosin joskus isienkin välinen juonti, mutta siihen liittyy samalla joko molempien naimisiinmenijöiden tahi morsiamen juonti, tahikka on meno laajentunut vielä useampien eri puolten edustajien kesken seremoniallisessa järjestyksessä tapahtuvaksi. Kuten mainittu, ei viimemainittujen kansojen yhteisellä syönti- tahi juontimenolla aina ole kihlauksen päättämismenon luonnetta sen juridisessa merkityksessä. Näin saattaa esim. kaikkien lähinten molempien puolten edustajien välinen yhteinen syönti liittyä rukousmenoihin, jommoisessa yhteydessä se -- paitsi kosinnan eri kohdissa -- tavataan myös varsinaisissa häämenoissa. Tällainen laaja merkitys saattaa yhteisellä syönnillä olla mordvalaistenkin kosinnassa. Morsiusparin välinen yhteinen syönti tahi juonti on yleisimpiä ja laajimmalle levinneitä avioliittomenoja. E. Crawley pitää tätä "keskinäistä ymppäystä" (_mutual inoculation_) yhtenä vahvimmista kontaktiseremonioista. Se synnyttää ruumiillisen olemuksen ja substansin identisyyden sekä samalla aikaansaa molemminpuolisen vastuunalaisuuden. Sen kautta tehdään myös tyhjäksi tärkein sukupuolisista _tabuista_, kielto nauttia yhteisesti ruokaa.

Tämän laatuisessa merkityksessä onkin yhteisen ruoan ja juoman nauttiminen tavattu lukuisissa häämenojen kohdissa (vastaanotossa, "vihkimäseremoniassa", aviovuoteelle asettamisessa j.n.e.). Kihlauksessa naittajien välillä tapahtuvalla juoman nauttimisella on siihen sijaan selvästi juridinen merkitys aikaansaadun sopimuksen päättämismenona. Tällaisesta juontimenon merkityksestä mordvalais-venäläisissä tavoissa puhuu se seikka, että kihlauksen oikeudelliseksi päättämiskohdaksi käsitetään, samalla tavoin kuin kädenlyöntikin, naittajien kesken tapahtuva juonti. Kihlaus saattaa tämän tapahtuman mukaan saada nimityksensäkin (_odirvan simeme, propoj nevesty_ j.n.e.). Useissa venäläisissä lauluissa katsoo morsian kohtalonsa tulevan ratkaistuksi sillä, tyhjentääkö hänen isänsä juomamaljan vai ei.

Kädenlyönti ja yhteinen juonti resp. syönti ovatkin tunnettuja kaupan tahi välipuheen vahvistustoimituksia. Ne ovat samanlaisessa merkityksessä olleet yleisiä useiden germanisten ja slaavilaisten kansojen tavoissa (vrt. venäl. _litki, magarytsh_, germ. _lltkouf, winkouf, leitkauf_, ruots. _köpskål_). Suomalaisten ja virolaisten tapana on ollut vahvistaa kauppasopimuksia kädenlyönnillä ja yhteisellä juonnilla (harjaiset, harjakaiset, _liigud_).

Naimasopimuksen vahvistaminen tapahtuu mordvalais-venäläisissä tavoissa tavallisimmin avioliittoon joutuvien edustajien eikä heidän itsensä kesken. Ei olekaan harvinaista, että avioliittomenoissa naimisiinjoutuvien asemasta toimivat heidän sijaisensa. Tällä tahdotaan johtaa avioparia uhkaavat pahat voimat harhaan. Tältä kannalta selittää E. Crawley esim. sen ilmiön, että avioliittosopimuksen tekevät joskus syrjäiset ("ystävät ja takausmiehet"), joiden kesken kädenlyönti ja yhteinen juoman nauttiminenkin saattaa tapahtua. Tutkimuksemme alaisilla kansoilla suorittavat nämä toimitukset kuitenkin _naittajat_, avioliiton oikeudelliset kontrahentit, samalla kun naimisiinjoutuvat tahi ainakin morsian, myös itsekin joskus saattavat ottaa yhteiseen juontiin osaa. Kihlauksen päättämismenon tapahtuminen heidän keskensä näyttää kaikesta päättäen johtuvan käsityksestä heidän oikeudellisesta asemastaan avioliittosopimuksen tekijöinä.

Yhteisen syönnin tahi juonnin esiintymissuhteet muiden suomalais-ugrilaisten kansojen tavoissa osottavat samanlaisia suhteita kuin kädenlyöntikin. Syönti- ja juontimenot eivät ole harvinaisia kosinnassakaan, mutta samanlaisessa avioliittosopimuksen vahvistusmenon merkityksessä, joka niillä mordvalais-venäläisissä tavoissa etupäässä on, tavataan niitä vain harvinaisina, ja sellaisilla seuduin, missä voimakas venäläinen vaikutus tapoihin yleensä on havaittavissa. Tällaisen merkityksen näyttää meno mordvalaisten tavoissa saavuttaneen näin ollen venäläisestä vaikutuksesta.

Kosintamenettely kokonaisuudessaan. "Katsojaiset" ja "määräpäivän asettaminen".

Asettamalla kosinnan päämerkitykseksi niiden tointen, toimitusten ja menojen täyttämisen, joilla tarpeellinen lähentyminen saadaan aikaan molempien puolten välillä, avioliiton ehdot määrätään, syntynyt naimasopimus asianomaisilla toimituksilla vahvistetaan ja sopimuksen ehdot tarpeelliseen määrään saakka täytetään, ovat useimmat muut kosintamenettelyn yhteydessä noudatetut menot samoja kuin avioliiton varsinaisen toimeenpanon aikana noudatetut. Tutkimuksemme alaisten kansojen kosintamenettelyjen vertailu osottaa mordvalaisten kosinnan -- sellaisena kuin se myöhempien tietojen mukaan tavataan -- kehittyneen laajimmaksi. Se alkaa tavallisesti ennen varsinaista kosintaa tehdyllä tiedustusmatkalla ja sisältää useampia uudistettuja käyntejä ja yhtymyksiä. Tätäpaitsi kuuluu mordvalaiseen kosintaan n.s. katsojaistoimitukset, joita semmoisenaan ei tsheremisseillä eikä votjakeilla tavata. Näiden mordvalaisten kosintamenettelyn eri kohtien on samalla yksityispiirteissään havaittu osottavan läheistä yhtäläisyyttä vastaavien venäläisten kanssa, joten mordvalaisten kosinta kokonaisuudessaan ennen kaikkea on rinnastettava viimemainitun kanssa. Monet puheenaolleista tähän avioliittomenojen sarjaan kuuluvista toimituksista ovat kuitenkin paljoa laajemmalle levinneitä. Näin ovat esim. katsojaistoimitukset tavallisia useiden indogernianisten kansojen tavoissa. Suomalais-ugrilaisista kansoista ovat nämä tavat yleisiä Suomessa, Karjalassa ja Inkerissä.

Kaakkois- ja Itä-Venäjän ei-venäläisten kansojen tapoihin eivät katsojäiset kosintamenettelyn säännöllisenä osana kuulu. Lukuunottaen sen, mitä näiden tapojen esiintymissuhteista itäisten suomalaiskansojen avioliittotavoissa on käynyt selville, sekä niiden yksityispiirteet mordvalaisten tavoissa, saatetaan näiden tapojen katsoa saaneen sellaisen muodon, joka niillä nykyisin mordvalaisilla on, venäläisestä vaikutuksesta.

Mordvalaisten, tsheremissien ja votjakkien avioliittotavoissa on yleinen eräs ennen häitä tapahtuva toimitus, joka ei varsinaisesti kuulu kosintaan, nimittäin "määräPäivän asettaminen", jonka tarkoituksena on lopullisesti täyttää avioliiton oikeudelliset suoritukset ja sopia ajasta, jolloin avioliito varsinaisesti pannaan täytäntöön.

Itämeren suomalaisten tavoissa havaitaan samanlainen käynti, joka nimitykseltäänkin vastaa edellä puheenaollutta. Suomessa ja Inkerissä käy sulhasen isä morsiamen kotona "liitoilla", jolloin sovitaan hääpäivästä. Sulhanen lähettää tällöin morsiamelle ja anopilleen lahjoja.

Luonnollista onkin, että varsinkin silloin, kun kihlauksen ja häiden välinen aika on muodostunut pitemmäksi ajanjaksoksi ja avioliiton toimeenpano on riippuvainen sen perustana olevien oikeudellisten ehtojen täyttämisestä, kaikesta lopullisesti sovittiin erikoisessa molempien puolten välisessä yhtymyksessä.

"Polterabend"-menot.

Ottaessamme yleisvertailun kannaIta tarkastettavaksi muutamia huomattavimpia varsinaisesti hälhln liittyvien tapojen ja menojen kohtia, pysähdymme ensiksi morsiustalossa ennen nuodejoukon saapumista ja sulhastalossa ennen nuodematkalle lähtöä tapahtuviin menoihin.

Mordvalaisten, tsheremissien ja votjakkien tapojen keskinäinen vertailu osottaa, että varsinaiset n.s. neitojuhlamenot ovat yleisiä etupäässä vain ersamordvalaisilla. Tsheemissien, votjakkien ja mokshalaisten tavoista puuttuvat nimittäin ne erikoismenot, joita ersalaiset hääaattopäivänä ja nuodejoukon tuloa odotellessa noudattavat. Toiselta puolen on ersalaisten tapojen yksityiskohtainen vertailu vastaaviin venäläisiin menoihin osottanut, että ne ei ainoastaan pääkohdissaan, vaan myös lukuisiin yksityispiirteisiinsä nähden läheisesti liittyvät viimeksimainittuihin. Jo yksistään tämä puhuu ersalaisten neitoiltamenojen myöhäsyntyisyydestä ja venäläisperäisyydestä. Tarkasteltaessa muutamien muiden suomalais-ugrilaisten kansojen vastaavia tapoja, huomataan sama ilmiö, joka muutamien aikaisemmin puheenaolleiden tämän laatuisten menojen suhteen on käynyt selville: niitä noudattavat lähinnä mordvalais-venäläisiä tapoja vastaavassa muodossa ne suomalais-ugrilaiset kansat ja sellaisilla seuduilla, missä yleensä voimakasta venäläistä vaikutusta on havaittavissa.

Vastaavat sulhastalossa tapahtuvat menot näyttävät suurimmalta osaltansa nekin syntyneen venäläisten tapojen analogian mukaan. Mordvalaisten seremoniallinen piirakoiden valmistaminen sekä mordvalaisilla ja joskus tsheremisseillä tavattava juhlallinen nuodematkalle lähtevän sulhasen siunaaminen osottavat yksityispiirteissään selvää venäläisperäisyyttä, samalla kun niiden myöhäsyntyisyydestä puhuu se, ettei sulhanen aikaisemman kannan mukaan lähtenyt nuodematkalle. Tämän kannan ja uudempien tapojen välinen ristiriita kuvastuu selvästi esim. siinä, että mordvalaisten siunausmenot saattavat joskus kohdistua sulhaseen, vaikkei hän lähde nuodematkalle. Arbanskin tsheremissien siunausmeno, jossa esiintyy morsiamen sijainen, on tähän häämenojen kohtaan varmaankin muualta siirtynyt.

Tämän ohella suorittaa kukin tutkimuksemme alaisista kansoista tässä häämenojen kohdassa rukousmenoja, jotka usein osottavat kullekin kansalle ominaisia piirteitä. Yhteistä niissä on kääntyminen paitsi jumaluusolentojen, myöskin esivanhempien puoleen avun ja suojeluksen pyynnöllä. Nämä saattavat tietenkin olla kullakin kansalla itsenäisesti kehittyneitä. Sitä mukaa, miten venäläinen vaikutus on ollut voimakas, esiintyvät rukousmenot venäläisten tapojen mukaisina siunausmenoina; ne ovatkin viimeksimainitussa muodossa yleisiä niillä paikkakunnilla, joiden tavat muissakin suhteissa osottavat erikoista venäläispiirteisyyttä.

Nuodematka ja morsiusmatka.

Lukuunottamatta niitä tapoja, jotka morsiusmatkan aikana kohdistuvat erikoisesti morsiameen, ovat nuodematkaan liittyvät tavat, missä erikoisempia tällaisia noudatetaan, muodoltaan ja merkitykseltään samaa laatua kuin morsiusmatkan yhteydessä noudatetut. Se seikka, että morsian morsiusmatkan kautta siirretään uuteen olinpaikkaansa -- mille tapahtumalle yleensä annetaan erikoisen tärkeä merkitys -- on kuidenkin aikaansaanut, että morsiusmatka osottaa nuodematkaan verrattuna huomattavasti enemmän erikoismenoja. Viimeksimainitun yhteydessä tavattavista ovat huomattavimmat nuodejoukon varausmenot ja sulhasen siunaaminen, jotka nekin ovat yleisiä vain mordvalaisten tavoissa. Näistä on sulhaseen kohdistuvien menojen myöhäsyntyisyys ilmeinen.

Nuodematkan suhteen on kuitenkin vielä huomioonotettava, että nuodejoukko, kuten usein kosiomiehetkin, lähtee matkaan iltamyöhällä tahi yöllä, niin että morsiustaloon saavutaan yöllä tahi varhain aamulla. Tämä tapa liittyy yleismaailmalliseen ryhmään ja on ollut käytännössä m.m. Itämeren suomalaisilla. Yhtenä tämän tavan aiheuttajana näyttää olevan halu välttää vahingollisten voimien, ennen kaikkea pahan silmän vaikutusta.

Nuodejoukon vastaanotossa noudatetuista tavoista on portin sulkeminen ja lunnaiden vaatiminen sen avaamisesta havaittu yleiseksi mordvalaisten ja venäläisten tavoissa. Tsheremissit eivät ainakaan yleisemmin tätä tapaa noudata; siitä ei puhuta myöskään votjakkien häämenojen kuvauksissa. Itämeren suomalaisista on portin sulkeminen ja lunnaiden vaatiminen yleinen virolaisten tavoissa. Se on tunnettu myöskin inkeriläisillä ja Itä-Suomessa.

Portin ja ovien sulkeminen selitetään tavallisesti johtuvan naisenryöstöstä. Myöhemmin on koetettu löytää muunkin laatuisia selityksiä. Sen alkuperäksi osotetaan m.m. halu sulkemisella suojeltua pahoilta hengiltä. Mordvalaisten samaten kuin venäläistenkin tavoissa ilmenee yleensä selvästi vastaanoton aikana ja jälkeenkinpäin nuodejoukon ja morsiamen joukkueen välinen antagonismi. Vastaanotossa esiintyvät vastustelut tapahtuvat etupäässä näiden joukkueiden välisinä. Mahdollisesti johtuvat puheenalaiset vastaanotossa noudatetut tavat juuri näistä sulhasta ja morsianta edustavien joukkueiden välisistä vastustelumenoista, jommoisia E. Crawley osottaa häätapojen lukuisasti sisältävän.

Kunkin tutkimuksemme alaisen kansan morsiusmatkaan liittyy joukko toimenpiteitä, joista useat jo semmoisenaan helposti ovat käsitettävissä johtuvan halusta tehdä morsiamen uuteen olinpaikkaan siirtyminen vaarattomaksi ja onnelliseksi niinhyvin hänelle itselleen kuin häntä saattavalle joukkueelle.

Tännekuuluvia tapoja havaitaan kaikkialla, missä morsiamen viennin yhteydessä joitakin menoja noudatetaan. Varoesineiden tahi varausaineiden mukaanottaminen on yleistä useiden muidenkin suomalais-ugrilaisten kansojen tavoissa. Syrjäniläinen morsian panee vihille lähtiessään poveensa leipää, villaa ja hampputukon. Karjalaiset panevat morsiamen kintaanpeukaloon kuparirahan ja Suomessa pitää morsiamen kengässä olla raha. Inkeriläinen morsian panee nuppineuloja rintaansa suojeltuakseen pahoilta ihmisiltä. Äyrämöiset panivat morsiamen ja sulhasen vasempaan sukkaan rahan ja poveen yhdeksän jauhinkiven alta otettua viljanjyvää. Virossa pantiin raha morsiamen vasempaan sukkaan; tässä sukassa piti morsiustalosta lähdettäessä olla jotakin, jollei muuta niin nuppineula. J. v. Lucen mukaan otettiin leipä tahi leivänmuruja, tulikiveä ja pirunpihkaa. Leipää ja suolaa käytetään morsiamelle annettavana varausesineenä muuallakin Europassa. Ylä-Pfalzissa on morsiamella matkallaan mukana leipää ja suolaa. Serbialaiset panevat morsiamen poveen leipää ja suolaa.

Morsiamen mukaan pantavat varausesineet osottautuvat olevan yleisiä tämän laatuisissa tilaisuuksissa käytettyjä pahan ja taikuuden karkottamisen välikappaleita. Varsinkin leipä ja suola ovat lukuisilla kansoilla tavattavia yleisiä varausesineitä. Nuoret syrjänipojat ja -tytöt ripottelevat päähänsä suolaa varjeltuakseen pahalta silmältä, ja pientä lasta suojellaan panemalla päänalaseen leipää ja veitsi. Yleinen on tapa viedä uuteen asuntoon muutettaessa sisälle ensiksi leipää ja suolaa. Karjalaisilla ottaa patvaska, jonka on suojeltava nuorta paria pahansuovilta ihmisiltä, morsiusmatkalle mukaan leipää. Vieraaseen paikkaan matkustava ottaa suojaksensa pahoja henkiä vastaan mukaansa leipää.

Raha ja neulat, kuten metalliesineet yleensä, sekä pirunpihka ja tulikivi ovat nekin yleisiä taikuuden, etenkin siunaamisen vastustusesineitä.

Mukaan annettavien varausesineiden suhteen ovat tutkimuksemme alaisten kansojen tavat saattaneet yleisistä käsityksistä johtuen muodostua kullakin itsenäisesti. Niiden yleisvertailu osottaa kuitenkin mordvalaisten tapojen lähinnä liittyvän venäläisiin.

Mordvalaisten morsiamen pyhän kynttilän kuljettaminen morsiusmatkalla, jolle tavalle venäläistenkin tavoista on löydetty vastineita, on nähtävästi sekin luettava morsiusmatkan varaustoimenpiteiden sarjaan. Samassa häämenojen kohdassa käyttävät useat kansat tulisoihtuja. Roomassa kulki morsiussaattueen edessä soihdunkantajia. Nykyisessä Kreikassa kantaa aviopari hääsaattueessa soihtuja. Muutamin paikoin kulkee morsiamen edellä vihkimämatkalla kynttilänkantaja, paikotellen otetaan morsian sulhastalossa vastaan ja kuljetetaan kynttilän kanssa jokaisessa talon nurkassa. Kiinassa kuljetetaan morsiussaattueen edellä lamppuja, joiden arvellaan karkottavan pahoja henkiä. Indiassa heilutetaan pahan silmän välttämiseksi morsiusmatkalla nuoren parin pään päällä lamppua. Myöskin synnytyksen yhteydessä tavataan kynttilä- tahi soihtuseremonioita, jotka alkujaan perustuvat ajatukseen pahojen voimien loitollapitämisestä.

Joskin morsiamen kuljettamisen peitetyissä ajoneuvoissa saattaa yhdeltä puolen katsoa johtuvan samoista käsityksistä, jotka ovat johtaneet morsiamen piilottautumiseen tahi eristämiseen eräissä avioliittomenojen kohdissa, näyttäisi senkin tarkoituksena ennen kaikkea olevan suojella morsianta morsiusmatkalla pahoilta voimilta. Ajoneuvoja peittävään kankaaseen ommeltuja ristejä, nelikulmioita ja tähtiä ei saatettane pitää muuna kuin maagillisina merkkeinä, joiden tarkoituksena on pitää loitolla vahingollisia voimia.

Hunnuttaminen.

Tapa, joka avioliittomenoissa usein erikoisesti on kiinnittänyt tutkijoiden huomiota, on morsiamen pään ja kasvojen peittäminen eräissä avioliittomenojen kohdissa eli hunnuttaminen.

Muutamien tutkijoiden taholla on hunnuttaminen asetettu naisen ryöstötavan yhteyteen. Sellaisessa merkityksessä puhuvat siitä esim. L. von Schroeder ja O. Schrader. Varsinaiset etnologit, nimenomaan englantilaiset, ovat etsineet tämänkin tavan selitystä välittömästi yleisten kansanpsykologisten ilmiöiden piiristä. Hunnuttamisen, kuten useiden muidenkin tämän laatuisten toimenpiteiden tarkoituksena pidetään hunnutettavan eristämistä, niin etteivät hänessä itsessään asuvat salaperäiset voimat voisi vahingoittaa muita tahi hunnutettava itse olisi ulkoisille vahingollisille vaikutuksille alttiina. J.G. Frazer on _tabu_-ilmiöitä selittäessään antanut esimerkkejä useissa erilaisissa tiloissa toimitettavista hunnuttamisista. Hunnuttamista tavataan esim. hallitsijoihin ja pappeihin kohdistuvien _tabu_-käsitysten yhteydessä. Edelleen liittyy se muutamiin kriitillisiin funktsioneihin ja tiloihin. Tällaista on esim. hunnuttautuminen tahi piilottautuminen syödessä, naisen peittäminen raskauden ja menstruatsionin aikana sekä samanlainen sairaan eristäminen. Myöskin pahan silmäyksen välttämiseksi peitetään kasvot ja suu, esim. juhlien ja markkinoiden aikana.

E. Crawley pitää morsiamen hunnuttautumista etupäässä samoista käsityksistä johtuvana, kuin mihin erinäiset avioliittotavoissa yleiset sulhasen tahi morsiamen pakenemiset ja piilottautumisetkin perustuvat. Paitsi yleensä epämääräisen pahan ja onnettomuuden välttämisestä, johtuu hunnuttaminen erittäinkin sukupuolten välisistä _tabuista_, s.o. molempien sukupuolten välisissä suhteissa varsinkin avioliittomenojen aikana havaittavasta eristäytymispyrkimyksestä ja toistensa karttamisesta.

Tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa liittyy morsiamen hunnuttaminen ja peittäminen useihin avioliittomenojen kohtiin. Mordvalaisen morsiamen mainitaan olleen kosintamenoissa ja ennen varsinaisia häämenoja tapahtuvien itkujen aikana hunnutettuna. Tätäpaitsi toimittivat mordvalaiset Lepehinin kuvauksen mukaan hnnnuttamisen ennen morsiusmatkalle lähtöä. Georgi ja Milkovitsh puhuvat hekin hunnuttamisesta nimenomaan matkallelähdön yhteydessä. Urzhumin piirissä on tsheremissiläinen morsian hyvästelykäyntejä sukulais- ja naapuritaloihin tehdessään häähunnulla peitettynä; tsheremissien ja votjakkien tavoissa liittyy hunnuttaminen kuitenkin etupäässä morsiusmatkaan. Vielä on morsiamen tahi avioparin erinäisissä muissa häämenojen kohdissa, kuten siunauksen ja yhteisten syöntimenojen aikana, nähty olevan peitettynä tahi hunnutettuna.

Muiden suomalais-ugrilaisten tavoissa nähdään morsiamen peittämisen tahi hunnuttamisen myös liittyvän useampiin avioliittomenojen kohtiin. Useimmiten puhutaan hunnuttamisesta kuitenkin morsiusmatkan yhteydessä. Näin peitetään esim. Suomessa morsiamen pää tahi kasvot morsiusmatkalle lähdettäessä. Pääasiallisesti morsiusmatkaan liittyy hunnuttaminen myös Venäjän Karjalassa.

Inkeriläinen morsian oli kuitenkin jo hääaattona morsiusitkuja itkiessään peitettynä. Koko morsiustalossa tapahtuvien menojen ajan oli hän peiton alla eikä ottanut sitä pois vihkimiseen saakka. Kreikanuskoinen ishori-morsian oli niinikään häiden aattona itkiessään hunnutettuna. Vatjalaiset panevat peiton morsiamen päähän ennen vihillelähtöä tapahtuvaa avioparin istuttamista; vihkimisen perästä tapahtuneen päähineen muuton jälkeen hunnutetaan morsian uudelleen. Virolainen morsian on J. Jungin tiedonannon mukaan hunnutettuna jo kihlausjuhlan aikana. Edelleen on morsian hunnutettuna muutamissa sekä sulhas- että morsiustalossa tapahtuvissa menoissa (syöntimeno, vedelläkäynti). Oberpahlenissa morsian hunnutetaan sulhasen saapuessa. Mutta ennen kaikkea mainitaan morsiamen morsiusmatkan aikana olevan hunnutettuna. Viimeksimainitulla paikkakunnalla hunnutetaan morsian uudelleen morsiusmatkalle lähdettäessä. Samanlainen kahdenkertainen hunnuttaminen tavataan lappalaisilla, josta L. v. Schroeder huomauttaa. Tämä vastaa Lepehinin kuvausta mordvalaisten tavoista ja puhuu hunnuttamisen merkityksestä erikoisesti morsiusmatkaan nähden.

Valkovenäläinen morsian on siunausmenojen aikana ja hääitkuja itkiessään hunnutettuna. Tätäpaitsi kuuluu vihkimäpukuun huivi, joka peittää pään ja kasvot, paikotellen pään ja hartiat. Isovenäläisten hunnuttaminen liittyy etupäässä morsiusmatkaan. Morsiamen pää tahi kasvot peitetään ennen morsiustalosta lähtöä, niin että ne vihille vietäessä ovat peitettynä.

Morsiamen hunnuttaminen saattaa siis liittyä useampiin avioliittomenojen kohtiin. Silmälläpitäen sen esiintymismuotoja erikoisesti suomalais-ugrilaisten ja turkkilais-tatarilaisten kansojen tavoissa, voitaisiin hunnuttaminen käsittää etupäässä kahdessa päämerkityksessä. Kosijoiden ja nuodejoukon saapumisen yhteydessä toimitettu morsiamen hunnuttaminen tahi peittäminen liittyy ilmeisesti niihin eristystoimenpiteisiin ja yhteyteen joutumisen estämisiin (morsiamen pakeneminen, sulhasen kasvojen peittäminen j.n.e.), joita tässä avioliittomenojen kohdassa yleisesti on tavattu. Se johtuu siis niistä käsityksistä, joiden mukaan morsian ja sulhanen keskenään tahi eräät muut molempien puolten edustajat eivät saa joutua keskenään kosketuksiin.