Part 14

Saman tapaiset ilmiöt eivät myöskään ole tuntemattomia Obin ugrilaisilla. I.S. Pol'akovin mukaan hankki ostjakkilainen isä joskus 10-vuotiaalle pojalle 7-10 vuotta vanhemman neidon puolisoksi. Erään tiedon mukaan voi ostjakkilainen sulhanen olla yhdeksänvuotias, morsiamen ollessa kaksikymmentävuotiaan. Aivan viime aikoina mainitaan eräässä tapauksessa ostjakin ostaneen 16-vuotiselle pojalleen vaimoksi neljänkymmenen vuoden ikäisen vaimon. Samanlaisten suhteiden kerrotaan vallitsevan Berezovin samojedeilla.

A.J. Efimenko väittää taloudellisten suhteiden määräävän karjalaisten naimaijän. Jos perhe tarvitsee työvoimia, koettaa se saada pojan tahi veljen menemään naimisiin niin aikaisin kuin suinkin. Miespuolisten perheen jäsenten aikaisen naittamisen syyksi ilmoitetaan useimmiten halu saada perheeseen työvoimia. Edelleen mainitaan poikia naitettavan aikaisin etupäässä rikkaissa perheissä, joissa on suuri talous, mutta joilla on samalla varaa suorittaa lunnasraha.

Näissä tiedoissa ansaitsee huomiota muun ohella se seikka, että niinhyvin tutkimuksemme alaisilla kuin muillakin kansoilla, joilla tällaiset naimaikäsuhteet vallitsevat, pojat kihlattiin tahi naitettiin alaikäisinä etupäässä rikkaissa perheissä, joissa talouden ollessa suuren erikoisesti tarvittiin työntekijättäriä ja joilla samalla oli varoja suorittaa morsiamesta lunnasraha.

Muutamat viimeksi esitetyt tiedot tukevat siis sitä käsitystä, mikä vastaavien seikkojen suhteen on syntynyt itäisten suomalaiskansojen tavoista, nimittäin että nämä avioliittotapojen seikat ovat yhteydessä etupäässä taloudellisen elämän ilmiöiden kanssa sekä että avioliitto oikeudellisessa suhteessa on perustunut käsitykseen naisen taloudellisesta arvosta.

Valintavapaudesta.

Samaten kuin tutkimuksemme alaisten kansojen, kuvastavat muutamien muiden suomalais-ugrilaisten tavoissa jo naimaikäsuhteet sitä kantaa, mikä valintavapauteen nähden heillä on vallinnut. Alaikäisten kihlaaminen, aikaiset avioliitot, lunnasrahasysteemi sekä eräät kihlausmenojen piirteet osottavat avioliiton käsitetyn perheen ja suvun asiaksi. Useat suoranaisestikin tätä kysymystä koskevat tiedot osottavat tällaisen tapakannan eräänä aikakautena vallinneen m.m. Itämeren suomalaisillakin. Hekin ovat pitäneet avioliittoa usein vielä sangen äskettäin vanhempien ja suvun määräysvallan piiriin kuuluvana asiana.

Sulhasen passivisuus kosinta- ja häämenoissa sekä kosijoiden ja nuodejoukon asettuminen toimintakortteeriin.

Varsinaisista avioliittoa alotettaessa ja toimeenpantaessa noudatetuista tavoista ja menoista palattakoon ensiksi siihen varsinkin mordvalaisten ja votjakkien tavoissa yleiseen ilmiöön, että kosinnan toimittavat sukulaiset ja ettei sulhanen itsekohtaisesti ota osaa kosintaan eikä morsiamen noudantaan.

Tällaisen naimisiinjoutuvan miehen passivisuuden voi eräässä suhteessa katsoa johtuvan naimaoikeudellisista käsityksistä. Morsiamen valinnan ja määräysoikeuden kuuluessa vanhemmille ja suvulle, saattoivat nämä suorittaa myöskin avioliiton käytännöllisen toimeenpanon. Mutta paitsi kosinnassa havaittavaa sulhasen syrjässä pysyttelemistä, on sekä kosinta- että häämenoissa piirteitä, jotka osottavat puheenaolevien suhteiden menevän paljoa kauemmas tähän suuntaan. Tsheremissiläinen sulhanen piilottautuu eräässä kosintamenojen kohdassa. Votjakeilla paikotellen nykyäänkin vallitsevan, tsheremisseillä ja mordvalaisilla, etenkin jälkimäisillä, yleisenä vallinneen tavan mukaan ei sulhanen ole mukana morsianta noudettaessa. Tätäpaitsi mordvalainen sulhanen parin tiedon mukaan morsianta tuotaessa piilottautui tahi poistui kotoa, samaten kuin tsheremissiläinen Birskin piirissä ja votjakkilainen paikotellen nykyäänkin. Nämä tavat sisältävät jo semmoisenaan enemmän kuin naimaoikeudellisista käsityksistä peräisin olevaa passivisuutta ja niille on etsittävä mahdollista selitystä kauempaa.

Kaikilla tutkimuksemme alaisilla kansoilla on kosinta nähty tapahtuvan siten, etteivät kosiomiehet morsiamen kotikylässä saavu aluksi morsiamen kotitaloon, vaan pysähtyvät samassa kylässä asuvan tuttavan tahi sukulaisen luo, jonka kotoa käsin ja välityksellä kosinta tapahtuu. Samoin pysähdytään nuodematkalla tähän taloon.

Samanlaisen tavan esiintymisestä Itä-Venäjän turkkilais-tatarilaisilla kansoilla olemme jo puhuneet. Se kuuluu aivan säännöllisenä varsinkin tatarien ja kirgisien avioliittomenoihin. Myöskin tshuvassien kosinta tapahtuu morsiamen kotikylässä asuvan välittäjän kotoa käsin ja nuodematkalla poiketaan hänen luoksensa.

Tatarien tavoissa on tämä piirre yleinen. Ufan läänin kristityt tatarit nimittävät pysähdyskortteeria _kunak öjö_ 'kestitalo'. Mangyshlakin ja Orenburgin kirgisit ottavat kosijat vastaan erityisessä, jonkun matkan päähän morsiamen isän aulista pystytetyssä teltassa. Samaa tapaa noudatetaan nuodematkan yhteydessä. Sulhasen tehdessä käyntejä morsiamen luo kihlauksen ja häiden väliaikana, pystytetään sulhasta varten jonkun matkan päähän morsiamen isän aulista teltta, josta käsin hänen ja morsiamen väliset yhtymiset tapahtuvat. Tämän tarkoitukseksi mainitaan nimenomaan se, etteivät morsiamen vanhemmat ja sukulaiset näkisi sulhasta eikä tämä tapaisi morsiamen vanhempia.

Kuten sanottu, ei sulhanen usein myöskään nuodematkalla tule morsiamen isän auliin, vaan pysähtyy jonkun matkan päähän, missä häntä varten pystytetään teltta. Mangyshlakin kirgiseillä on sulhasen pysähdyttävä noin virstan päässä morsiamen isän aulista ja piilottauduttava jonkin kummun taa. Sen jälkeen kun hänen seuralaisensa on morsiamen isän aulissa ilmoittanut hänen saapumisestaan, tulee paikalle naisia, jotka rakentavat häntä varten teltan. Tässä on hänen oleskeltava 48 tuntia eli oikeammin koko häiden aika. Tatarilainen ja kirgisiläinen sulhanen saattaa näyttäytyä morsiamen vanhemmille vasta sen jälkeen, kun avioliitto on lopullisesti päätetty ja pantu täytäntöön, tahikka vasta jonkun aikaa tämän jälkeen. Tästä syystä kulkee krimin-tatarilainen sulhanen muutamia päiviä häiden jälestä kasvot punaisella liinalla peitettynä. Kirgisi-sulhanen esiintyy kosinnan aikana morsiamen kotona peitetyin kasvoin.

Eräissä tapauksissa koskee kielto sulhasen ja morsiamen keskinäistä suhdetta. Nogaj-tatarit erottavat teltasta esiripulla osan, jonka takana morsiamen on oltava sulhasen tullessa. Muiden läsnäollessa ei morsian saa näyttäytyä sulhaselle, vaan on hänen koko aika oleskeltava esiripun takana.

Tapa, jonka mukaan kosinnan aikana ei asetuta suoranaiseen yhteyteen morsiamen suvun kanssa, vaan toimitetaan kosinta erikoisesta toimintakeskuksesta käsin ja välittäjien avustuksella, näyttää siis turkkilais-tatarilaisilla kansoilla olevan yhteydessä niiden käsitysten kanssa, jotka kieltävät erinäisten sulhasen ja morsiamen puolten edustajien muutamissa avioliittomenojen kohdissa olemasta toistensa kanssa yhteydessä. Samoista käsityksistä johtuviksi ovat eräiden suomalais-ugrilaisten kansojen vastaavat tavat katsottavat. Ensinnäkin on käsitys, että naimisiinjoutuvien ja vastanaineiden on vältettävä appivanhempiansa, verrattain yleinen. Votjakit noudattavat nykyäänkin sellaista tapaa, ettei nuorikko vuoden aikana häiden jälkeen puhuttele appeansa eikä näytä hänelle kasvojansa. Tänä aikana käyttää nuorikko erikoista päähinettä, jossa on otsalla laite, mikä tarpeen tullen voidaan vetää alas kasvojen peitoksi. Ostjakkilainen miniä ei Georgin mukaan saanut näyttää kasvojansa apelle eikä vävy anopillensa ennen lapsen syntymistä. I.S. Pol'akov mainitsee ostjakkilaisnaisten peittävän kasvonsa kaikilta perheen ja suvun vanhemmilta jäseniltä. Erikoisen ankarat näyttävät nämä säännökset olleen sulhaseen nähden kosinnan aikana. Jos ostjakkilainen sulhanen tahtoi käydä tulevien appivanhempiensa luona, oli hänen mentävä takaperin ovesta sisälle ja käännettävä katseensa heistä poispäin. Naimatarjous ja lunnasrahasta sopiminen tapahtui erikoisten lähettiläiden välityksellä. Kihlauksen jälkeen ei sulhanen, tahtoessaan tavata morsianta, saanut näyttää kasvojansa apelleen, vaan oli hänen peitettävä ne. Myöskin ovat ostjakit noudattaneet tapaa sulkea sulhasen kotiin tuotu morsian erityiseen osastoon, jossa tämän oli oleskeltava pari viikkoa tuonnin jälkeen tahi peittää hänet. Näiden käsitysten nähdään viimeksi puheenaolevien kansojen tavoissa johtaneen samanlaisiin ilmiöihin kosintatavoissa, kuin mitä aikaisemmin tarkasteltujen kansojen suhteen on tultu tuntemaan. Sulhanen asettuu kosittaessa vieraaseen jurttaan, josta lähettää välittäjän tekemään naimatarjousta ja ottamaan selvää vaadittavan lunnasrahan suuruudesta. Kun asia on saatu alkuun, saapuu sulhanen yöllä morsiamen asunnolle. Täällä hän asettuu erikoisesti tarkoitusta varten varustettuun jurttaan, jossa hänen ja morsiamen välinen tutustuminen tapahtuu. A. Dunin-Gorkavitshin mukaan pysähtyvät ostjakkilaiset kosiomiehet välttämättömästi vieraaseen jurttaan, josta käsin puhemies sulhasen nimessä tekee naimasopimuksen. Sulhanen saapuu sukulaisineen morsiamen isän luo vasta kuudennellatoista kerralla. Vogulilainen sulhanen lähettää kosiomiehet morsiamen isän luo tahi lähtee joskus itsekin matkaan. Hän ei kuitenkaan tule jurttaan sisälle, vaan odottaa tulosta ulkopuolella tahi naapurin jurtassa. Lappalainen sulhanen ei kosittaessa tule sisälle morsiamen isän majaan, vaan odottaa ulkona, sillä tapa ei salli hänen tulla sisälle. Samanlaisesta suomalaisilla vallinneesta tavasta puhuu Acerbi.

Ylläesitetyt esimerkit osottavat, miten yleinen se käsitys suomalais-ugrilaisilla kansoilla on ollut, ettei sulhanen saanut kosinnan aikana joutua yhteyteen morsiamen tahi tämän vanhempien kanssa. Samalla näyttävät useat turkkilais-tatarilaisten ja viimeksimainittujen kansojen tavoista esitetyt tiedot kosinnan toimittamisen toimintakortteerista käsin ja välittäjän avustuksella johtuvan näistä käsityksistä.

Tällaisten kieltokäsitysten yleisyyden Itämeren suomalaisten tavoissa saattaisi olettaa johtaneen samanlaisiin tapoihin kosinnassa. Niihin viittaakin äsken puheenaollut Acerbin tieto, ja pari muuta puhuu niistä suoranaisesti. Venäjän karjalaisten kosinta tapahtuu morsiamen kotikylästä olevan tuttavan tahi sukulaisen kotoa käsin, samalla kun morsian kosijoiden tullessa piilottautuu: Kun inkeriläinen sulhanen on tullut morsiamen kotikylään, kääntää hän hevosensa jonkun sukulaisen tahi tuttavan talolle. Täältä lähtee talon emäntä puhemiehen kanssa "rahomislupaa" pyytämään.

Morsiamen pakeneminen ja piilottautuminen.

Edellisen yhteydessä tarkasteltakoon sitä kullakin tutkimuksemme alaisella kansalla yleistä tapaa, jonka mukaan morsian piilottautuu kosijoiden tahi nuodejoukon saapuessa.

Tämä tapa näyttää yleisenä vallinneen Itämeren suomalaisillakin. Suomessa on se joko suoranaisessa muodossaan tahi selvästi siihen johdettavina tapoina säilynyt viime aikoihin saakka. Venäjän Karjalassa piilottautuu morsian kosijoiden tullessa. Nuodejoukon saapuessa verhotaan joku pirtin kolkka erilleen ja asetetaan morsian sinne. Sulhasjoukko saa nähdä morsiamen vasta annettuaan rahaa morsiamen puolelaisille.

Virossa ja Inkerissä on morsiamen pakeneminen tahi piilottautuminen niinikään yleistä. Muutamien kansanrunoudessakin esiintyvien piirteiden mukaan on virolainen morsian kosijoiden tahi nuodejoukon saapuessa kätkeytyneenä. Liiviläinen morsian on sekä kosijoiden että nuodejoukon saapuessa piiloutuneena.

Samaan tapasysteemiin on varmaankin luettava vielä morsiamen hunnuttaminen ja peittäminen kosintamenoissa. Mordvalainen morsian oli kosittaessa eräiden tietojen mukaan hunnuttautuneena. Ostjakkilainen morsian istuu kosinnan aikana peiton alla.

Kun verrataan tänne vielä sitä, mitä tiedetään sulhasen asemasta, hänen piilottautumisestaan ja pakenemisestaan eräissä avioliittomenojen kohdissa varsinaisesti tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa, käynee epäilemättä selville, että edellä tarkastellut kosintamenojen ilmiöt sekä piilottautumiset ja pakenemiset avioliittomenoissa yleensä kuuluvat suomalais-ugrilaisilla kansoilla erittäin laajana ja yhtenäisenä esiintyvään tapasysteemiin, jonka perustaksi osottautuu pyrkimys varjella sulhasta tahi morsianta joutumasta yhteyteen joko keskenään tahi vastapuolen suvun jäsenten kanssa.

Muita eristystoimenpiteitä ja kieltoja sekä niiden yhtyminen tabu-käsitysten sarjaan.

Näitä tapoja tarkasteltaessa on jouduttu koskettelemaan erästä inhimillisiin instinkteihin perustuvaa taparyhmää, joka ilmenee käsityksinä jonkunmoisesta salaperäisestä suhteesta, jossa ihmisten muutamissa elämän tiloissa ajatellaan olevan toisiinsa, luontoon, eläimiin, esineihin tahi erinäisiin muihin seikkoihin. Tämä suhde vaatii monenmoisia rajoittamisia, kieltoja ja varovaisuustoimenpiteitä, esimerkiksi eristämisiä ja toisiinsa tällaisessa suhteessa olevien estämistä joutumasta kosketuksiin keskenään. Siitä johtuu myös erilaisia kieltoja, joita ihmisten monissa elämän tiloissa suhteessaan toisiinsa ja ulkomaailmaan on noudatettava. Näin ovat primitivisten ja alhaiskultturisten kansojen keskuudessa muutamissa erikoisasemissa olevat ihmiset, kuten hallitsijat ja papit, suhteessaan muihin määrättyjen kieltokäsitysten alaisia: heitä ei esim. saa nähdä, koskea heihin tahi lausua heidän nimeään. Myös muutamien erikoisten toimien (metsästys, kalastus) sekä eräiden n.s. kriitillisten funktsionien aikana eivät ihmiset saa joutua kosketuksiin toisten heihin määrätyssä suhteessa olevien tahi ulkomaailman kanssa j.n.e. Tähän tapasysteemiin kuuluvia rajoituksia ja kieltoja tahi niihin perustuvaa ominaisuutta nimittävät etnologit _tabuiksi_.

Avioliittotavat sisältävät näitä käsityksiä ja tapoja erikoisen runsaasti. Yleisimpiä ovat ne, jotka kieltävät sulhasen tahi morsiamen avioliiton toimeenpanon aikana ja usein jonkun aikaa sen jälkeen näkemästä tahi puhuttelemasta appea tahi anoppia, tahikka pakottavat naimisiinjoutuvat määrättyyn avioliittomenojen kohtaan saakka karttamaan toisiansa. Myöskään eivät avioliiton kautta määrättyyn sukulaisuussuhteeseen joutuneet saa mainita toistensa nimiä. Samalla on n.s. sukupuolinen _tabu_ yleinen; se saattaa eri sukupuolet yleensä välttämään toisiaan ja vastustamaan eräissä tiloissa yhteyttä toistensa kanssa.

Morsiamen pakeneminen ja piilottautuminen on ehkä useimmin kuitenkin asetettu naisen ryöstötavan yhteyteen. Tämän laatuisen selitystavan sopimattomuudesta puhuvat selvästi jo analogiset sulhasen piilottautumiset ja pakenemiset. Siihen sijaan huomataan yleensä siellä, missä sulhasen tahi morsiamen pakenemis- tahi piilottautumistapa esiintyy, myöskin _tabu_-kieltojen olevan vallalla.

Tarkasteltujen tapojen yleisyyteen ja sitkeyteen nähden, millä ne ovat säilyneet, saatetaan olettaa, että suomalais-ugrilaisilla kansoilla, Itämeren suomalaisetkin lukuun otettuna, on vallinnut laajalle ulottuva ja tarkasti noudatettu _tabu_-kieltojen systeemi. Tästä ovat useat edellä esitetyt suoranaisesti siihen palautuvat tavat selvänä todistuksena. Samalla tiedämme varsinkin Obin ugrilaisilla ja syrjäneillä nykyäänkin vallitsevan suuren määrän varsinkin sukupuolisen _tabun_ alalle kuuluvia käsityksiä. Metsästäjiin ja kalastajiin kohdistuvat _tabut_ ovat yleisiä useilla suomalais-ugrilaisen heimon kansoilla. Myöskin ovat eräisiin eläimiin (esim. karhuun, mehiläiseen) kohdistuvat _tabu_-käsitykset yleisiä.

Ruokatavarat ja nautintoaineet kosinnan välikappaleina.

Yleismaailmallinen tapa ottaa kosintamatkalle kestitys- tahi ravintoaineita morsiamen perhettä varten on itäisillä suomalaiskansoilla säännöllinen. Yleisin näistä välikappaleista on leipä, sen jälkeen kestitysaineet viina ja olut. Leivän vastaanottamisella oli mordvalaisessa "varkain kosinnassa" tapaoikeudellisesti sitova merkitys. Yleensä ratkaistaan naimaesityksen hyväksyminen tahi hylkääminen leivän tahi viinan vastaanottamisella (nauttimisella) tahi hylkäämisellä, tahikka ilmoitetaan sen kautta kosiville kosinnan jatkamisen mahdollisuus tahi sen raukeaminen sikseen.

Tämänlaisia välikappaleita ja samanlaisessa merkityksessä käyttävät muutkin suomalais-ugrilaiset. Ostjakit ja lappalaiset kosivat viinan välityksellä. Sen nauttimisella tahi hylkäämisellä morsiamen isä osottaa suostumuksensa tahi kieltäytymisensä. Samanlaisen merkityksen mainitsee Acerbi olleen viinalla suomalaisten kosinnassa. Suomessa, Karjalassa, Inkerissä ja vatjalaisilla tavataan myöhempien tietojen mukaan viina, mutta varsinkin tupakka kosinnan välikappaleena. Kihlajaisia tahi jotakuta kosintamenettelyn toimitusta nimitetään "tupakoiksi" ("mennä tupakoille") l. "tupakaisiksi". Tupakan, joskus tupakan ja viinan välityksellä kosivat myöskin Siperian tatarit ja näiden nauttimisella on naimaesitykseen suostumiseen nähden samanlainen merkitys.

Ruoka- ja kestitysaineiden käyttäminen johtunee tarpeesta synnyttää lähentymistä ja yhteyttä morsiamen perheen, varsinkin hänen holhojansa ja kosivien välillä. Edellyttäähän avioliitosta sopiminen jonkunlaisia lähempiä suhteita muuten ehkä kokonaan vierasten sukujen välillä. Lahjojen antaminen saattaa tapahtua samanlaisessa tarkoituksessa, ja joskus nähdäänkin kosinnassa annettavalla lahjalla olevan yhtäläinen merkitys. Samojedit asettavat kosittaessa morsiamen isän telttaan ketunnahan, jonka vastaanottamisella tahi poislähettämisellä morsiamen isä ilmaisee mielipiteensä.

Tämän tapaisiin yleisiin käsityksiin perustuvana esiintyy tarkasteltavana oleva tapa lukuisilla kansoilla eri osissa maanpalloa. L. von Schroeder on kuitenkin yhdistänyt virolaisilla tavattavan viinalla kosimisen samanlaiseen germanisten ja slaavilaisten kansojen tapaan yhtenä todistuksena virolaisten tapojen yhteydestä indogermanisten kanssa.

Leipää käyttää kukin tutkimuksemme alaisista kansoista välikappaleena kosinnassa. Samalla osottavat asianomaiset tavat kokonaisuudessaan huomioonotettavaa erilaisuutta. Tsheremissit käyttävät tavallisesti leivän asemasta rasva- ja juustokakkuja, mutta leipä on saanut yksinomaisen sijan niillä seuduin, missä venäläinen vaikutus, kuten vuoritsheremisseillä, on huomattavin. Votjakit taasen käyttävät leivän ohella tahi sijasta tupakkaa, nuuskaa, kumyshkaa ja hunajaa. Vasta mordvalaisten tavoissa on leipä yleisimpänä tapaoikeudellisena kosinnan välineenä. Kun lisäksi tiedetään leivän käytön yleisesti liittyvän venäläisten kosintaan, näyttää todenmukaiselta, että leipä on saavuttanut tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa vallitsevan erikoisaseman venäläisestä vaikutuksesta.

Kädenlyönti sekä yhteinen syönti ja juonti avioliittosopimuksen vahvistusmenona.

Yhdeksi kosinnan pääasiallisimmista tarkoitusperistä on tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa osottautunut avioliiton oikeudellisten ehtojen määrääminen ja selvittely. Avioliiton sopimuksellinen luonne onkin synnyttänyt muutamia kosintamenojen toimituksia, joiden erikoismerkityksenä on avioliittosopimuksen vahvistaminen. Tätäpaitsi vahvistetaan kihlauksessa laajemmassa merkityksessä molempien sukujen välille syntyvä yhteys erikoisilla tätä yhteyttä kuvaavilla ja edistävillä toimituksilla.

Näistä kihlauksen vahvistusmenoista on yleisimpänä tavattu kädenlyönti ja yhteinen syönti tahi juonti. Edellinen on yleisimpänä nähty esiintyvän mordvalaisten tavoissa, samalla kun ne tässä suhteessa ovat osottautuneet likeisesti liittyvän vastaaviin venäläisiin tapoihin. Molemmilla näillä kansoilla on kädenlyönti muodostunut kihlausmenojen juhlalliseksi ydinkohdaksi. Sen ajaksi noustaan seisomaan, sytytetään kynttilät pyhäinkuvien edessä ja siihen liittyy rukousmenoja. Kädenlyönti tapahtuu naittajien, avioliiton oikeudellisten kontrahenttien kesken.

Tsheremissien kihlauksessa esiintyy kädenlyönti harvoin, eikä se niissä ole saanut yleisempää sijaa kihlauksen varsinaisena vahvistusmenona. Samaten ei se tällaisessa merkityksessä kuulu votjakkienkaan kosintaan.

Muista suomalais-ugrilaisista kansoista tavataan kädenlvönti yleisenä ja samanlaisessa merkityksessä kuin mordvalais-venäläisissä tavoissa ensiksikin syrjäneillä.

Ostjakeilla ei kädenlyönti naimasopimuksen vahvistusmenona käytettävissämme olevien tietojen mukaan ole tuntematon, mutta ei esiinny yleisenä ja varsinaisena kihlauksen vahvistusmenona.

Vanhemmat lappalaisten tapojen kuvaukset eivät myöskään puhu kädenlyönnistä tämän laatuisessa merkityksessä. Sen sijaan tavataan kädenlyönti nykyisten Venäjän lappalaisten tavoissa tyypillisesti mordvalais-venäläistä vastaavassa muodossa.

Itämeren suomalaisten tavoissa löydetään kädenlyönti kihlauksen juhlallisena päättämismenona ensiksikin karjalaisilla. Täälläkin liittyy siihen rukouksia tahi uskonnollisiin toimituksiin viittaavia menoja, samalla kun kädenlyönti laillisesti päättää naimasopimuksen. Kättä lyödessä määrätään joskus sakko, joka sen puolen on suoritettava, mikä naimasopimuksen rikkoo.

Naimasopimuksen vahvistavat kädenlyönnillä Kodaveren virolaiset, mutta käytettävissämme olleiden lähteiden nojalla ei kädenlyönti Virossa ja Inkerissä yleisemmin esiinny tällaisessa merkityksessä ja muodossa, eikä se sellaisena näytä kuuluneen suomalaistenkaan kosintaan.

Psykologisen perusajatuksensa kannalta saatetaan kätten yhdistämistä ja kädenlyöntiä pitää yleismaailmallisena tapana. Ne ovatkin yleisiä, kaikkialla tavattavia toimituksia, joilla kaikenlaisia sopimuksia päätetään sekä yhteyksiä vahvistetaan ja symbolisoidaan. Useiden maanpallon eri seutujen ja kansojen avioliittomenoissa yhdistetään avioliittoon joutuvien kädet, mikä usein on avioliittomenojen pääseremonia. Tällaisessa muodossaan havaitaan tarkasteltava meno esimerkiksi Amerikan alkuasukkaiden, Fidshi-saarien, algonkinien, egyptiläisten ja abessinialaisten tavoissa.

Indogermanien tavoissa on kädenlyönti tahi kätten yhdistäminen huomattavimpia menoja avioliiton solmimisessa. Jo muinaiset indialaiset vahvistivat avioliiton kädenlyönniliä (Vedojen _pânigrahana_). Morsiamen käteen tarttuminen on edelleen yleinen kreikkalaisten, roomalaisten ja germanien tapa. Näiden kansojen tavoissa ajatellaan kädenlyönnin ("käden ottamisen") tavallisesti kuvaavan sitä valtaa, minkä mies avioliitossa naiseen nähden saavuttaa. Näin katsotaan roomalaisten "käteen tarttumisen" (_Händergreifung_) kuvaavan sitä holhousvaltaa, joka aviomiehellä avioliitossa vaimonsa suhteen oli oleva. Samanlainen juridinen merkitys oli vastaavalla menolla muinaisten indialaisten ja germanien tavoissa.

Kädenlyönniliä ja kätten yhdistämisellä on kuitenkin alkuperäisempikin merkityksensä. Ernst Crawley lukee ne primitivisten kansojen avioliittomenoissa n.s. kontaktimenoihin, joiden kautta syntyvä unioni vahvistetaan ja sitä ehkäisevät voimat neutralisoidaan. Kätten yhdistäminen kuvaa hänen käsityksensä mukaan avioliitossa tapahtuvaa todellista unionia ja edistää sen onnellisuutta ja vaarattomuutta.

Tämän tapaisessa merkityksessä saattaa kätten yhdistäminen luonnollisesti tapahtua kihlauksessakin. Täällä on sillä kuitenkin usein juridinen merkitys tehdyn naimasopimuksen vahvistusseremoniana. Tämä käy selville siitä, että kädenlyönti useilla kansoilla tapahtuu etupäässä avioliiton juridisten kontrahenttien, naimisiinjoutuvien isien tahi holhojien välillä. Se saattaa molemmat puolet määrättyyn oikeudelliseen suhteeseen toisiinsa, jota suhdetta ei voida rikkoa muutoin kuin maksamalla sakkoa. Toisinaan voi kätten yhdistämisen myös katsoa kuvaavan molempien sukujen välille muodostuvaa liittoa, nimittäin silloin kun se esiintyy kummankin kihlauksessa läsnäolevan suvun kaikkien edustajien kätten yhdistämisenä.