Part 12

Matkallelähdössä tapahtuu vielä ympärikulkemisia ja ympärikuljettamisia. Yleisintä on morsiamen kuljettaminen lähtövalmiiden ajoneuvojen ympäri. Karlyganissa kuljetetaan morsianta kolmasti hääsaattueen ympäri. Glazovin ja Sarapulin piireissä tapahtuu koko hääsaattueen ympärikulkeminen, ympärikulkijana joku häiden virkahenkilö. Viimeksimainitussa piirissä vedetään tällöin morsiussaattueen ympärille kirveellä viiva. Morsiamen on huudahdellen hypättävä alas ajoneuvoista, ikäänkuin häntä vietäisiin väkisin. Vasta kolmannella kerralla hän jää niihin istumaan. Kasariin piirissä morsian istuuduttuaan nousee ylös ja istuutuu uudelleen (3 kertaa). Karlyganissa hän kolmasti kohottautuu ylös, ikäänkuin pois noustakseen.

Morsiusmatka.

Useissa kuvauksissa mainitaan morsiamen matkalla sulhasen kotiin itkevän ja valittavan. Mamadyshin piirissä vietiin morsian ratsun selässä kylän ulkopuolelle. Noin sata syltä kylän reunasta edennyttyä tehtiin saattajien ja hääjoukon välille veitsellä viiva ja asetettiin morsian ajoneuvoihin, joissa hän jatkoi matkaansa. Sarapulin piirissä heitettiin jokaisella pellonveräjällä vainajille leipää ja pyydettiin niitä varjelemaan taudeilta. Glazovin piirissä oli morsiamen välttämättömästi kylän ulkorajalla hypättävä pois ajoneuvoista ja karattava takaisin kotiinsa. Kasanin läänissä hyppäsi morsian A. Fuchsin kuvauksen mukaan kolmasti pois ajoneuvoista. Kasanin piirissä hän kylvöpellon ohi ajettaessa nousee oman kylvöosuutensa kohdalla ajoneuvoista ja kulkee sen poikki, jotta sukulaiset viljankorjuun aikana näkisivät hänen jälkensä ja muistaisivat häntä.

Sulhastalossa.

Sulhastalossa morsiamen noudon jälkeen noudatetuista menoista antaa Georgi eräitä yksityiskohtaisia tietoja. Morsian tuotiin sulhasen kotiin hunnutettuna. Pukeuduttuaan eri huoneessa naineen naisen pukuun, astui morsian juhlavieraiden joukkoon ja asettui oven luo levitetylle verkapeitolle. Tällä aikaa uhrasi uskonnollistenmenojen toimittaja ("_Tor Kart_") lasin olutta ja kääntyi rukouksin jumalien puoleen, anoen vastanaineille onnea elatuksen ja rikkauden hankkimisessa sekä lasten synnyttämisessä. Tämän jälkeen tarjoili joku morsiamen puolelaisiin kuuluva neitonen häävieraille mettä tahi olutta, jolloinka morsian asettui kunkin eteen polvilleen, jääden siihen asentoon, kunnes malja oli tyhjennetty.

Myöhemmissä kuvauksissa, jotka yksityiskohtaisemmin koskettelevat tätä häämenojen kohtaa, puhutaan erikoisista menoista morsiamen ja hääsaattueen vastaanottamisessa. Niiden yleisimmäksi piirteeksi on katsottava ruokatavaroiden tahi kestitysaineiden esilletuonti pihalle tahi portaiden eteen. Vastaanottajina ovat sulhasen vanhemmat. Myöskin toimitetaan tällöin usein rukous ja nautitaan yhteisesti esilletuotuja ruokia tahi juomia. Eräillä paikkakunnilla (Malmyzhin ja Kasanin piirikunnat) esiintyy vastaanotossa myöskin sulhanen, jolloinka tapahtuu avioparin välinen yhteinen syönti. Lukuunottamalla sen, mitä aikaisemmin on käynyt selville sulhasen osanotosta häämenoihin yleensä, sekä millaiseksi useimmat kuvaukset sen esittävät morsiamen tuonnin ja vastaanoton aikana sekä sitä lähinnä seuraavien toimitusten suhteen, on sulhasen esiintymistä vastaanotossa pidettävä sen votjakeilla aikaisemmin vallinneen ja paikotellen vieläkin vallitsevan kannan vastaisena, jonka mukaan sulhanen morsianta tuotaessa ei ole esillä eikä usein kotonakaan. Puheenalaisissa kuvauksissa tavattava samalle alustalle asettautuminen on samoilla edellytyksillä mahdollinen. Nämä toimitukset lienevätkin tässä häämenojen kohdassa myöhäsyntyisiä.

Mordvalaisten ja venäläisten tavoissa yleinen leivällä ja suolalla vastaanottaminen tavataan, paitsi Sosnovin votjakeilla, myös Glazovin ja Kasanin piireissä. Näistä ovat kahden ensinmainitun paikkakunnan tavat useissa suhteissa osottaneet erikoista venäläispiirteisyyttä.

Arvaz Pelgissä kuljettaa anoppi morsianta tämän ajoneuvoista laskeuduttua kolmasti niiden ympäri, ja Kasanin piirissä kulkee morsian niinikään kolmasti vankkurien ympäri. Vastaanoton jälkeen viedään morsian tavallisesti aittaan.

Kuten muutamien kuvausten mukaan morsiustalossa tapahtuvien menojen aikana, huomataan tarkastelunalaisessa häämenojen kohdassa eräänlainen morsiamen eristäytyminen niiden alkupuolella. Vastaanoton jälkeen aittaan mentyään tulee morsian esille toimittamaan kestitysmenoa tahi lahjojen jakoa, mutta poistuu näiden jälkeen joskus uudelleen aittaan. Arvaz Pelgissä oleskelee morsian aitassa, jossa hän kanteleen soitolla säestää luoksensa kokoontuneitten nuorten tanssia. Tämä erilleen leiriytyminen on kuitenkin paljoa huomattavampana ja selvempänä esiintynyt tsheremissien tavoissa.

Vastaanoton jälkeen sulhastalossa tapahtuvat menot osottavat eri kuvausten mukaan sangen suurta vaihtelevaisuutta. Paitsi sitä, että tavat todella eri seuduilla vaihtelevat, on näiden suhteen, kuten usein muulloinkin, eri huomiontekijöiden käsitys tapojen ja menojen laadusta ja kulusta vaikuttanut heidän kuvauksiinsa.

Lähimpänä jatkona vastaanottomenoille on varmaankin pidettävä M. Buchin kuvaamaa tulisijan ympäri kulkemista. Vaikkakaan sitä tämän muotoisena ja tähän häämenojen kohtaan kuuluvana ei tavata muissa kuvauksissa, on sille annettava yleisempi merkitys siksi, että morsiustalossa tapahtuvana yleisemmin esiintyvä kynttilän ympäri kulkeminen on sille läheisenä analogiana. Paitsi sitä, että ympärikulkeminen kumpaisessakin tapauksessa esiintyy tulen ympäri kulkemisena, on sekä kynttilän että tulisijan ympäri kulkemiselle yhteistä se, että meno tapahtuu rukouslauluja laulaen ja että joka kerta pysähdytään pyhäinkuvien edessä. Morsiustalossa on menon johtajana uskonnollisten menojen toimittaja, sulhastalossa juohdemies.

Vaikkakin tulisijaan kohdistuvat menot ovat yleisimpiä eri kansojen häämenoissa tavattavista seremonioista, sisältävät kysymyksessä olevat votjakkien menot piirteitä, jotka viittaavat siihen, että kirkolliset vihkimämenot ovat mahdollisesti niihin vaikuttaneet. Kreikkalais-katoliseen vihkimäseremoniaan kuuluu papin ja avioparin kolminkertainen kulku vihkimäalttarin (_analoj_) ympäri. Votjakkien tavoissa esiintyvät puheenalaiset ympärikulkemiset kynttilän ja tulisijan, siis tulen ympäri kulkemisena, jota ne kirkollisessa vihkimäseremoniassa eivät ole. Mutta mahdotonta ei ole, että votjakkien tapoihin vanhastaan kuulunut tulen ympäri kulkeminen kirkollisesta vaikutuksesta on muodostunut tällaiseksi uskonnollista laatua olevaksi menoksi.

Georgi puhuu kuvauksessaan avioparin _istuttamisesta yhteiselle alustalle_. Siihen liittyi rukouksia ja siunatun oluen yhteinen nauttiminen. Tälle menolle antaa Georgi varsinaisen avioliiton vahvistusmenon merkityksen. A. Fuchs kuvaa menoa, joka muuten yksityiskohtaisesti vastaa Georgin esittämää, paitsi että siinä vielä kysyttiin naimisiinmenijöiden suostumusta ja mainittiin heitä nimeltä.

J.P. Falkilla tavataan niinikään kuvaus votjakkilaisesta "vihkimäseremoniasta". Sen mukaan antoi hengellisten menojen toimittaja avioparin maistaa siunattua leipää ja suolaa sekä olutta, lausuen samalla rukouksen.

Näissä kuvauksissa on keskinäisen vertailun kannalta havaittavissa siksi paljon yhteisiä piirteitä, että niiden on katsottava koskevan pääasiassa saman muotoista menoa.

Kuten äsken puheenaolleille ympärikulkemismenoille, on tälle menolle ominaista se, että sen suorittaa hengellisten menojen toimittaja. Edelleen liittyy siihen rukouksia ja _siunatun_ juoman tahi suolan-leivän ja juoman nauttiminen. Juoman ja ruoan yhteinen nauttiminen on kyllä yleisimpiä eri kansojen avioliittotapojen seremonioita ja tavataan useissa eri kohdissa votjakkien avioliittotavoissa yksinkertaisessa muodossaan. Se saattaa semmoisenaan näin ollen olla vanha vötjakkilainen tapa. Tässä kuvatussa menossa, sitä kokonaisuudessaan tarkasteltaessa havaitaan kuitenkin helposti yhtäläisyyksiä kreikkalais-katolisen vihkimäseremonian kanssa. Ensiksikin esiintyy se ennen kaikkea uskonnollisluonteisena toimituksena, jommoista merkitystä yhteisellä syönnillä tahi juonnilla yleisenä avioliiton vahvistusmenona tavallisesti ei ole. Tunnettua on, että kreikkalais-katoliseen vihkimäseremoniaan liittyy kolminkertainen avioparin välinen siunatulla vedellä sekoitetun viinin nauttiminen. Tsheremisseistä puhuessamme olemme naimisiinmenijöiden suostumuksen kysynnän, josta A. Fuchs votjakkien tavoissa puhuu, havainneet yleisenä kuuluvan muhamettilaiseen vihkimätoimitukseen. Myöskin kreikkalais-katolisessa vihkimisessä kysytään, menevätkö naimisiin joutuvat omasta tahdostaan avioliittoon. Siihen kuuluu myöskin sulhasen ja morsiamen nimeltä mainitseminen, josta A. Fuchs tarkastelunalaisessa votjakkiiaisessa menossa puhuu. Georgin ja Fuchsin mainitsemalla yhteiselle alustalle asettamisella, joka sekin muuten saattaa kuulua yleisiin n.s. istuttamismenoihin, on vastaavaisuutensa kreikkalais-katolisessa vihkimisessä.

Votjakkien "vihkimäseremonia" näyttää siis muodostuneen uskonnollista laatua olevaksi juhlalliseksi avioliiton vahvistusmenoksi kirkollisesta vaikutuksesta. Tämä ei kuitenkaan sisällä sitä, että siinä esiintyvät yhteinen syönti ja juonti sekä yhteiselle alustalle asettuminen olisivat votjakkien tavoissa täältä peräisin. Etempänä näemme niillä niinkin hyvin tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa kuin avioliittotavoissa yleensä olevan paljoa laajemman merkityksen.

Muista tännekuuluvista tavoista on huomattava _valemorsiamen_ esiintyminen, joka tapahtuu sillä aikaa, kun morsiamen päähän aitassa puetaan naineen naisen tahi nuorikon päähine. Valemorsiamena esiintyy morsiamen vaatteisiin pukeutunut nainen, joka käy näyttäytymässä hääväelle.

Erittäin runsaasti tavataan tässä häämenojen kohdassa rukousmenoja. Paitsi aikaisemmin vastaanottoon, ympärikulkemismenoihin ja "vihkimäseremoniaan" liittyviä rukouksia, pidetään usein pian vastaanoton jälkeen erikoinen rukous pirtissä tahi _kualassa_; tätäpaitsi yhtyy aviovuoteelle asettamiseen ja vedelläkäyntimenoon rukousmenoja. Ruokatavaroiden (puuron, leivän, voin j.n.e.) käsissä piteleminen rukousten aikana on yleistä. Glazovin piirissä tavataan niiden sijalla siunausmenoja, joissa sulhasen ristivanhemmatkin esiintyvät. Tässä suhteessa yhtyvät mainitun paikkakunnan votjakkien tavat mordvalais-venäläisiin.

_Kestitysmenot_ saattavat votjakeilla tapahtua erillisinä toimituksina eri kohdissa puheenaolevaa häämenojen sarjaa, tavallisimmin kuitenkin ensimäisen hääpäivän loppupuolella, joskus seuraavana päivänä askaroittamisseremonioiden yhteydessä. Kestitysmenoon yhtyy joskus morsiamen toimittama lahjojen jakaminen sulhasen sukulaisille. Molemminpuolinen tahi yksipuolinen _lahjoittaminen_ tapahtuu usein kestitsemisen yhteydessä, joskus pian vastaanoton jälkeen tahi häämenojen lopulla.

Askaroittamismenojen yhteydessä tapahtuvassa kestitsemisessä tarjoilee morsian valmistamaansa _Sherbet_-nimistä mesijuomaa, josta koko meno on saanut nimityksensä (_sherbet juon_). Juoman nimitys on saatu turkkilais-tatarilaiselta taholta, _sherbet_ tavataan nimenomaan hääjuomana esim. tatareilla, osmaneilla ja persialaisilla.

_Askaroittamismenoista_ on ensi sijassa mainittava vedelläkäynti, joka suoritetaan tuontipäivän menojen loppupuolella, seuraavana päivänä tahi joskus kolmantena päivänä. Useissa paikoissa jätetään veteen erilaisia uhriantimia, jotka osotetaan veden haltijalle (_vu-murt_). Glazovin piirissä kaadetaan vesipaikkaan olutta ja kumyshkaa veden haltijalle sekä heitetään veteen rahoja. Bessermaninuorikko lausuu, heittäessään vesipaikkaan kuparirahan: "Elköön vesi minua säikyttäkö vaan pesköön, elköönkä _vu-murt_ minuun koskeko!" Wichmannin mukaan vievät bessermanit vedelle sekä sulhasen että morsiamen, antaakseen heidän "astua veteen". Morsian heittää veteen leivänkannikan ja voita lausuen: "Elköön vesi-äiti peljästyttäkö karjaamme. Suojelkoon hän hyvin (karjaa)!"

Ärvaz Pelgissä saa morsian lähteen reunalle pannun rahan, Karlyganissa tyttönen, joka on tullut vesipaikkaa neuvomaan. Sarapulin piirissä viedään vesipaikalle yksi leivistä, joka rukoiltaessa oli pöydällä; vesiämpäriin pannaan raha.

V. Koshurnikovin mukaan pestiin morsian vesimatkalla joen rannalla olevassa saunassa. Tuomallaan vedellä kestitsi morsian häävieraita. Sarapulin piirissä otti sulhasen äiti vastaan vesipaikalla mukana olleen leivän ja tuodun veden sekä antoi ne _törelle_, joka ripotteli vedellä kaikkia läsnäolevia; tuodusta vedestä keitettiin myös puuroa. Elabugan piirissä heittelevät vesimatkalla olevat nuoret vettä toistensa päälle ja Arvaz Pelgissä koettaa morsian kastella ammentamallansa vedellä mukanaolijoita, jotka puolestaan valavat vettä kauhasta morsiamen päälle.

Vedelläkäyntiä seuraavat eräät muut askaroittamiset, joista edellisestä tunnetaan _sherbet_-juoman ja puuron valmistaminen tuodusta vedestä. Glazovin piirissä on morsiamen valmistettava puuroa tuodusta vedestä sekä paistettava ohukaisia. Bessermanilainen morsian paistaa ohukaisia. Elabugan piirissä sekä bessermaneilla on morsiamen laastava lattiaa.

Kasanin ja Glazovin piirien tavoissa on huomioonotettava edellä puheenaolleen kylpemisen yhteydessä tapahtuva "neidon elämän kadottamisen" itkeminen ja neidon päähineen poisanto, jotka tunnemme yleisiksi venäläisissä neitoiltamenoissa noudatettaviksi seremonioiksi. Morsiamen kylpeminen näyttää tästä päättäen tulleen votjakkien tapoihin venäläiseltä taholta.

Arvaz Pelgissä viedään morsian hääpäivän iltana vedelläkäynnin jälkeen ruispellolle. Täällä piilotetaan nuorikon päähine (_ashjan_) rukiiseen, josta hänen on se apulaisneitosen avulla löydettävä.

_Aviovuoteelle asettamiseen_ liittyy rukousmenoja ja usein avioparin välinen yhteinen syönti. Glazovin piirissä riisuu morsian sulhasen jalkineet ja saa siitä häneltä rahan. Tämä on yleinen venäläinen tapa aviovuoteelle asettamisessa.

Muista tämän yhteydessä olevista tavoista mainittakoon vielä, että Glazovin piirissä makuuvuoteen yli levitetään suojuspeitto (_polog_) ja että morsian Sarapulin piirissä vietiin makuuaittaan kantamalla.

II

Muutamat tutkimuksenalaiset tavat muiden suomalais-ugrilaisten y.m. kansojen tapojen valossa sekä niiden yleisen laadun ja merkityksen kannalta tarkasteltuina.

Edellisessä osassa on tutkimuksenalaisten kansojen tapojen kuvailevan esityksen yhteydessä tehty vertailuja muiden kansojen tapoihin etupäässä vain sikäli kuin yhtäläisyydet naapurikansojen tapojen kanssa ovat olleet verrattain silminnähtäviä. Osotetuista yhtäläisyyksistä on monet usein jo semmoisenaan katsottava lainoiksi, ja useat niistä koskevat sellaisia tapoja, jotka eivät osota laajempaa leviämistä, joten niitä on pidettävä vertailunalaisten kansojen keskisinä paikallisina tapailmiöinä. Useiden tapojen leviämissuhteiden selvittelyä varten on kuitenkin laajempi, niinhyvin muiden suomalais-ugrilaisten kuin vieraidenkin kansojen tapoihin ulotettu vertailu välttämätön. Tällaista laveampaa vertailua vaativat etenkin ne tavat, jotka yleisinhimillisistä käsityksistä johtuen saattavat esiintyä kansoilla, joiden kesken ei saateta olettaa sellaista geneettistä tahi kultturiyhteyttä, että esiintyvät yhtäläisyydet saatettaisiin selittää periytymisestä tahi lainauksesta johtuviksi.

Aikaisempi kosinta- ja häätapojen tarkastelumme on ylipäätänsä rajoittunut tapojen ulkoisiin ilmiöihin. Laatuunsa ja merkitykseensä nähden tahi niiden perustana olevan ajatuksen kannalta ei tapoja yleensä ole tarkasteltu. Ottaessamme seuraavassa muutamat huomattavimmat ja yleisen vertailun kannalta mielenkiintoisimmat tavat yleisesti vertailtaviksi, koetamme samalla myös tässä suhteessa etsiä niihin valaistusta.

Morsiamen hankkimisen muodoista ja avioliiton täytäntöönpanon ehdoista.

Tutkimuksemme alaisten kansojen avioliittotapojen tarkastelu on tuonut ilmi, etteivät nämä viime aikoihin saakka ole luovuttaneet tyttäriään vaimoiksi korvauksetta, vaan että morsiamesta on naimisiinaikovan puolelta pitänyt maksaa hänen perheelleen aineellinen korvaus. Samalla on morsiamia hankittu myöskin väkivaltaisesti anastamalla.

Muutamien muiden suomalais-ugrilaisten kansojen tavat osottavat avioliiton näillä kansoilla yleensä rakentuneen samoille perusteille. Lukuisat _ostjakkien_ tapojen kuvaajat puhuvat heillä vallitsevasta naisen ryöstö- ja ostotavasta. Kahdeksannentoista vuosisadan alkupuolella huomionsa tehnyt Gr. Novitskij kertoo ostjakeista: "Kun joku tahtoo ottaa jonkun tyttären vaimokseen, määrää tytön isä tämän hinnan, jota he nimittävät _kalymiksi_." Kun _kalym_ oli suoritettu, lähetti neidon isä hänet muitta juhlallisuuksitta sulhasen luo. M.A. Castrén katsoo ostjakkien avioliiton perustuvan lunnasrahaan.

Morsiamen hintana suoritettiin paitsi rahaa, poroja y.m. karjaa, koiria, metsästysaseita, talous- ja vaate-esineitä, sanalla sanoen kaikenlaisia arvovastineita. Oloihin nähden saattaa morsiamesta suoritettavien lunnaiden arvo nousta huomattavan korkeisiin määriin.

Lunnasrahaa eivät ostjakit suorita yhdellä kertaa, vaan usein pitemmän ajanjakson kuluessa. I.S. Pol'akov mainitsee sen suorituksen eräässä tapauksessa kestäneen neljätoista vuotta. Tobolskin läänin ostjakit maksavat osan _kalymia_ kihlauksen yhteydessä, mutta lopun myöhemmin, mikä voi kestää 2-3 vuotta ja pitemmänkin aikaa.

Osan lunnasrahasta tultua suoritetuksi, oli sulhasen perheellä ja sulhasella morsiameen eräitä oikeuksia, mutta avioliiton varsinainen täytäntöönpano, morsiamen tuonti sulhasen kotiin, tapahtui vasta sitten, kun lunnasraha kokonaan oli suoritettu.

Kaiken tämän ohella hankittiin morsiamia myöskin ryöstämällä.

Myöskin _vogulien_ mainitaan hankkivan morsiamia ostamalla, samalla kun niitä myös ryöstetään. Lunnasraha saattaa nousta sellaiseen summaan, että se voidaan suorittaa ainoastaan pitemmän ajan kuluessa. Sen maksaminen voi näin kestää vuosia, ja ennen sen lopullista suoritusta ei morsianta luovuteta isänsä kotoa. Näinä vuosina on sulhaselle luvallista tehdä matkoja morsiamen luo ja viettää öitä hänen kanssansa.

XVII ja XVIII vuosisatojen _lappalaisten_ elämän kuvaajat osottavat neidon vanhemmille ja sukulaisille annettavien lahjojen olleen heidän avioliittonsa tärkeimpänä ehtona. Suoritettavat lahjat olivat lappalaisten elämän välttämättömiä välikappaleita ja tarve-esineitä, kuten poroja, talousesineitä, vaatteita y.m. pukuesineitä, mutta sen ohella myös arvokkaita hopeaesineitä, joilla näyttää olleen rahan merkitys. P. Högström pitää lappalaisten avioliittoa molempien sukujen välisenä kauppana. Kosinnan tärkeimpänä kohtana oli sopiminen siitä, mitä sulhasen vanhempien tahi sulhasen oli maksettava rahana ja tavarana morsiamen vanhemmille. J.J. Tornaeus'en mukaan oli kosijan esitettävä morsiamen suvulle annettavat lahjat ennenkuin myönnytys saatiin. A. Ehrenmalm tietää lappalaisten hankkineen morsiamia ostamalla. Rahana suoritettiin morsiamesta tämän vanhemmille 5-9 taaleria.

Muutamissa myöhemmissä kuvauksissa mainitaan vielä morsiamen vanhemmille ja sukulaisille suoritettavilla lahjoilla olleen avioliiton ehdon merkityksen.

Alkuperäisesti jyrkästi kaupan muotoisesta lunnasrahan suorituksesta näyttää tämä morsiamen hankkimistapa jo aikaisin kehittyneen lahjojen suoritukseksi morsiamen perheelle. Kuitenkin on lahjojen suorituksella tällöinkin avioliiton ehdon merkitys, joten lappalaisten avioliitolla, kuten v. Düben siitä lausuu, on ollut selvästi kaupanomainen luonne.

Venäjän lappalaiset hankkivat J.A. Friisin mukaan morsiamia vieraasta heimosta ryöstämällä.

Erityisesti mieltäkiinnittävää on, että lappalaisten avioliittotavoissa havaitaan samoja ilmiöitä, mitkä aikaisemmin puheenaolleilla kansoilla ovat olleet tavallisia lunnasrahan suorituksen yhteydessä. Kihlauksen ja avioliiton varsinaisen toimeenpanon välinen aika muodostuu täälläkin eräiden vanhempien tiedonantojen mukaan verrattain pitkäksi ajanjaksoksi, jona avioliiton toimeenpanon ehdot täytetään. Tänä aikana oli sulhasella oikeus tuon tuostakin käydä morsiamen luona. Samalla mainitaan lappalaisten hankkineen morsiamia myös palvelemalla tämän isän kotona. Häiden jälkeen ei mies voinut viedä vaimoaan kotiinsa, vaan oli hänen jäätävä appensa luo vuodeksi työmieheksi.

Lopetamme näiden ilmiöiden tarkastelun ottamalla puheeksi muutamat _Itämeren suomalaisten_ avioliittotapojen piirteet. Tällöin on ilmeistä, että esim. naisen ryöstöön ja ostoon kuuluvia ilmiöitä on täällä etupäässä etsittävä näiden kansojen aikaisempaa eloa koskevista tiedoista tahi näihin ilmiöihin palautuvista kansan keskuudessa mahdollisesti säilyneistä käsityksistä ja tavoista.

Suoranaisiakaan tietoja esim. morsiamen ryöstöstä ja ostosta ei kokonaan puutu. Virolaisten mainitaan aikoinaan hankkineen morsiamia etupäässä lunnailla, mutta myöskin ryöstämällä. Erään Saarenmaan virolaisiin kohdistuvan kuvauksen mukaan tapahtui morsiamen ryöstäminen väkivaltaisesti. Ryöstettiin etupäässä vieraan, mutta omankin heimon keskuudesta. Ryöstettävää väijyttiin ja hänet raastettiin väkisin ryöstäjän kotiin, jonka vaimoksi hän näin tuli. Ryöstöä saattoi seurata takaa-ajo ja tytön takaisin valloittaminen.

Venäjän karjalaisilla mainitaan yhdeksännentoista vuosisadan alussa tapahtuneen "naisen varastamisia", joilla näyttää olleen väkivaltainen luonne. Karkausnaimisia ("uralla mänöminen"), jolloin tyttö ilman vanhempien siunausta salaa meni miehelle, kerrotaan myös tapahtuneen vanhoina aikoina ja sattuvan nykyaikanakin. Itämeren suomalaisista kansoista ovat muutamat jättäneet kansanrunoudessaan muistoja muinaisesta elostansa. Jotkut suomalaiset ja virolaiset runot sisältävät muun ohella viittauksia näiden kansojen avioliittotapoihin. Näille on ominaista se, että ne usein yhtyvät siihen kuvaan, mikä muutamista tavoista on suoranaisten tosiasioiden nojalla syntynyt muiden suomalais-ugrilaisten kansojen suhteen.

Sangen usein tavataan mainittujen kansojen runoudessa kohtia, jotka puhuvat naisen "ostosta", lunnailla hankkimisesta. "Neidon kaupasta" puhuttaessa mainitaan joskus lunnaatkin, mitkä laatuunsa nähden vastaavat usein sitä, mikä naisen hankkimisessa lunnailla on tavallista. Lunnaiden saajiksi ja neidon myyjiksi esitetään usein ei ainoastaan neidon vanhemmat, vaan myös veljet, sisaret, veljien vaimot j.n.e., mikä vastaa esim. edellä esitettyjä lappalaisia koskevia tietoja. Lunnaat ovat näissä tapauksissa siis suvulle suoritettavia lahjoja.

Samalla sisältävät Itämeren suomalaisten kosinta- ja kihlaustavat yksityispiirteitä, joita ei saata olla vertaamatta vastaaviin kohtiin aikaisemmin puheenaolleiden kansojen tavoissa.

Näistä mainittakoon ensiksikin kihlajaisissa sulhasen puolelta morsiamen sukulaisille annettavat raha- y.m. lahjat, jotka etenkin Karjalassa ja Inkerissä välttämättöminä kuuluvat kihlaukseen. Kihlaustilaisuudessa panevat kosijat morsiustalon pöydälle rahoja, joista osa jää morsiamen isälle tahi annetaan muille sukulaisille. Tämän jälkeen sanotaan morsiamen "olevan kaupoissa". Inkerissä ja Karjalan kannaksella nimitetään kihlajaisia m.m. "rahomiseksi".

Venäjän karjalaisilla ottaa morsiamen isä kosijoilta "piärahan", jotapaitsi muutkin morsiamen sukulaiset saavat kukin roposen. Viipurin tienoilla jaettiin rahaa ja lahjoja morsiamen vanhemmille, talon lapsille ja kaikelle perheelle. Muuallakin Itä-Suomessa on rahojen jakeleminen ja kaupanomainen tinkiminen ollut kihlauksessa yleistä, ensinmainittu myöskin Keski-Suomessa ainakin pari vuosikymmentä sitten.

Joskin näitä kihlauksessa suoritettavia lahjomisia ja maksuja monessa tapauksessa ei ole verrattava varsinaiseen lunnasrahaan, esiintyy käsitys morsiamesta tämän suvulle ja erittäinkin vanhemmille hänen kasvatuksestaan annettavasta korvauksesta niiden suorituksen ohella selvänä.

Karjalassa ja Inkerissä näyttää näillä maksuilla vielä viime vuosisadan loppupuolella joskus olleen realinen merkitys yhtenä avioliiton ehdoista. Rahan vastaanottamisella oli sitova merkitys kihlaukseen nähden.