Part 10

Sulhastalossa vastaanoton jälkeen tapahtuvien menojen suhteen huomataan paikotellen, joskaan ei yleisenä, sama ilmiö, mikä morsiustalossa noudatettavissa tavoissa oli havaittavissa, nimittäin morsiamen eristäminen muusta hääjoukosta. Kasanin läänin vuoritsheremissien hääjoukon tyyssijana oli sulhastalossakin pihalle rakennettu _shilak_, mutta morsian vietiin aluksi pirttiin, jolloinka kaikkien vanhempien mieshenkilöiden oli siitä poistuttava. Niittytsheremissit vievät paikotellen morsiamen vastaanoton jälkeen aittaan, jossa tapahtuu hiuslaitteen ja päähineen muutto. Vasta tämän jälkeen ottaa morsian osaa alkavaan häämenojen sarjaan.

Varsinaisista tähän häämenojen kohtaan kuuluvista menoista mainittakoon ensiksi _morsiamen tutustuminen sulhasen vanhempiin_. Se tapahtuu kestitsemisen ja lahjojen jakamisen muodossa. Lahjoja saavat paitsi vanhemmat, usein muutkin sukulaiset. Paikotellen tapahtuvat lahjojen jakaminen ja kestitseminen myöhemmin erillisinä toimituksina tahi muiden menojen yhteydessä. Moniaiden kuvausten mukaan on avioparin välinen yhteinen syönti ensimäisiä sulhastalossa tapahtuvista menoista. Vuoritsheremisseillä tapahtui se samalla lusikalla, niittytsheremissit nauttivat samaa kakkua. Sekä vuori- että niittytsheremissit toimittavat sen yhteydessä morsiushunnut poiston, itäisillä tsheremisseillä yhtyy siihen rukousmenoja. Sen yhteydessä noudatetaan seremoniallista kolminkertaisuutta.

_Häähunnun poisto_ tapahtuu jonkun välittävän esineen avulla. Vuoritsheremissit poistavat hunnun piiskanvarrella. Ufan läänissä toimitetaan se kepillä, morsiamen ja sulhasen seistessä pirtin keskellä. Arbanskin volostissa poistetaan huntu piirakalla.

_Rukousmenoihin_ liittyy täällä, kuten yleensä muissakin häämenojen kohdissa, yhteisiä syönti- ja juontimenoja. Niitä on paitsi avioparin välisiä, myöskin laajentuneita, vanhempien, sukulaisten ja avioparin välillä tapahtuvia. Rukouksen saattaa toimittaa sulhasen isä, mutta myöskin erikoinen hengellisten menojen suorittaja. Rukoiltaessa pyydetään tavallisesti ennen kaikkea onnea (terveyttä, tyyntä elämää, lapsia: 9 poikaa, 7 tytärtä, karjan lisäytymistä, leivän lisäytymistä j.n.e.) vastanaineille.

Sernurissa tapahtuu vastaava uskonnollinen toimitus vanhempien toimittamana siunausmenona, joka osottaa selviä venäläisiä piirteitä. Orenburgin läänissä toimittaa rukouksen _mollah_, joka samalla kysyy naimisiinmenevien vanhemmilta, ovatko nämä suostuvaiset naittamaan lapsensa ja onko _kadym_ maksettu. Samanlainen kysely (naimisiinjoutuvien isien ja heidän omasta suostumuksestansa, sekä _kadymin_ suorituksesta) kuuluu tatarien ja kirgisien vihkimätoimitukseen.

_Päähineen ja hiuslaitteen muutto_ tapahtuu Rush-rodassa aitassa lahjojen jaon jälkeen. Staryj Torjalissa viedään aviopari yhteisen syöntimenon jälkeen hääsoiton soidessa aittaan, jossa _vui pütarza vata_ pukee morsiamen päähän naineen naisen päähineen. Sernurissa tapahtuu päähineen muutto tanssien ja juhla-aterian jälkeen. "Päänpunoja" ja "edessäseisoja" vievät morsiamen tätä varten soiton soidessa aittaan. Lastikissa tapahtuu päähineen muutto niinikään hääaterian ja tanssien jälkeen aitassa. Jakovlevin kuvauksen mukaan suoritetaan päähineen muutto aitassa yhteisen syönnin jälkeen, ennen vedelläkäyntiä.

Viimeisiä tähän häämenojen kohtaan kuuluvista toimituksista ovat _vedelläkäynti ja liemen keittäminen_. Ne saattavat tapahtua joko ensimäisenä hääpäivänä tahi sitä seuraavana päivänä. Niihin kuuluvat menot yhtyvät siten toisiinsa, että morsian valmistaa vesipaikalta tuodusta vedestä _laska_-lientä tahi _salma_-kokkareita, joilla kestitsee sukulaisia ja häävieraita.

Vedelläkäynnissä on yleistä, että vesipaikkaan heitetään raha tahi helmi, ja että vettä heitetään neljälle ilmansuunnalle tahi kolme ämpärillistä kolmelle suunnalle. Rush-rodassa morsian lausuu heittäessään rahan: "Milloin tahansa luoksesi tulen, myöhään illalla tahi puoliyön aikana, elä säikähdytä minua!" Lastikissa taasen: "Veden emonen! Aamullako vai illalla vedelle tullen, elä kiellä vettäsi."

Urzhumin piirin tavoissa on huomattava vielä _puimatantereelle vienti_. Shestakov mainitsee nuorikon viedyn päähineen ja hiuslaitteen muuton jälkeen puimatantereelle, jossa hän asettui polvilleen ja saattomiehet kulkivat kolmasti hänen ympärinsä. Staryj Torjalissa vietiin morsian vanhempaan aikaan vastaanoton jälkeen karja-aitaukseen (_toshkem_), jossa ensiksi sulhanen astui morsiamen jalalle, sitten morsian sulhasen (3 kertaa).

Birskin piirissä kulkee koko saattue heti juhlahuoneeseen sisälle tultuansa kolme kertaa pöydän ympäri.

Paitsi morsiamen vastaanoton jälkeen toimittamaa vanhempien ja joskus sukulaisten lahjomista, jakaa morsian häämenojen lopulla lahjoja sulhasen sukulaisille ja häiden virkahenkilöille, jonka ohella vielä saattaa tapahtua yleinen seremoniallinen kestittäminen.

_Aviovuoteelle asettaminen_. Makuuhuoneeseen vienti tapahtuu seremoniallisessa saattueessa, hääsoiton soidessa. Saattueen edellä kannetaan olutastiaa ja avioparia kestitetään makuuhuoneessa oluella. Morsian painetaan kolmasti vuoteelle, hänen yrittäessään yhtä monta kertaa nousta ylös. Morsianta tahi sekä sulhasta että morsianta lyödään vuoteelle asetettaessa ruoskalla. Birskin piirissä saattajat pitelevät toisistaan kiinni samalla tavoin kuin morsiustaloon sisälle tultaessa, _saus_ kulkee kolmasti morsiamen ympäri ennen vuoteelle painamista ja lyö ruoskalla. Lastikissa asettuu vuoteelle ennen avioparia eräs häiden virkahenkilö ja paikka on lunastettava häneltä rahalla.

Tarkastelunalaiseen häämenojen kohtaan kuuluvat vielä käynnit sulhasen sukulaisten luona. Ne tapahtuvat seuraavana tahi jonakin hääpäivää lähinnä seuraavista päivistä. Vuoritsheremisseillä jakelee nuorikko kussakin talossa voikakkuja ja hänen miehensä tarjoilee olutta. Tätäpaitsi annetaan isäntäväelle rahoja.

Kokonaisuudessaan osottavat tämän häämenojen kohdan tavat, sen lisäksi mitä jo edellä tässä suhteessa on käynyt selville, huomattavaa yhtäläisyyttä vastaavien tshuvassien tapojen kanssa. Nämäkin vievät morsiamen aluksi aittaan tahi erityiseen pirttiin. Nuorikon ensimäinen esiintyminen tapahtuu hänen tutustuessaan appivanhempiin jakaessaan näille lahjat. Hääjoukon paikoilleen asetuttua rukoillaan olutkauhoja ja leipäviipaleita käsissä pidellen. Muutamien kuvausten mukaan toimittaa rukouksen uhripappi _jomsa_. Edelleen tapahtuvat avioparin väliset yhteiset syönti- ja juontimenot tshuvasseilla vastaavassa tämän ryhmän menojen kohdissa. Vedelläkäyntimeno siihen liittyvine tapoineen osottaa lähintä yhtäläisyyttä vastaavien tshuvassien tapojen kanssa. Tuodusta vedestä keittää nuorikko _laska_-lientä tahi _salma_-keittoa.

Votjakit.

Morsiamen hankkiminen.

Votjakkien avioliittotavoista ovat muutamat kahdeksannentoista vuosisadan etnografit antaneet tietoja. Puhuessaan votjakkien monivaimoisuudesta ja naisesta maksettavasta lunnasrahasta, mainitsee G.F. Müller, ettei morsiamia kuitenkaan aina hankittu lunnasrahalla. "Ne, joilla ei ole varaa maksaa lunnasrahaa, hankkivat morsiamia väkivallalla. Tätä varten he sopivat muutamien ystäviensä kanssa, pyytäen näitä avustamaan yrityksessä, tunkeutuvat väkivallalla morsiamen asuntoon ja vievät hänet pois. Tämän ohella votjakit, tehdäkseen yrityksen vaarattomaksi sekä saaliin varmemmaksi, todistajien läsnäollessa ryhtyvät sukupuoliyhteyteen tytön kanssa."

Georgi puhuu samaten monivaimoisuudesta ja naisen ostosta. "Vaimoja he ostavat, ja vaikka heille pakanallisessa taikauskossa pysyneinä ei olekaan kiellettyä pitää niin monta kuin saattavat elättää, niin kuitenkin on harvalla niitä kaksi tahi enemmän. Morsiamesta maksettava lunnasraha, jota he nimittävät _jyrdun_ ja siitä sopimista _jeroshu_ [?], nousee tavallisesti viidestä viiteenkymmeneen ruplaan, ja on morsiamen myötäjäisten määrä suhteessa siihen. Avioliitossa he ottavat huomioon vain taloudellisen puolen -- -- --".

Morsianten hankkiminen lunnasrahalla on votjakkien avioliittotavoissa kiinnittänyt myös N. Rytshkovin huomiota. Hän asettaa kuitenkin kysymyksenalaiseksi, onko tämä votjakkien tapa alkuperäinen vai ovatko he ehkä lainanneet sen tatareilta. Neljäskin huomiontekijä, J.P. Falk, puhuu naisen ostosta. Näin hankkivat vaimonsa ei ainoastaan pakanalliset, vaan myöskin kristityt votjakit. Mutta naisia hankittiin myöskin ryöstämällä, ja tällöin ei tyttö aina tehnyt neitseenä matkaa sulhasen kotiin.

Myöhemmät votjakkien avioliittotapojen kuvaukset kertovat kauttaaltaan saman suuntaisesti kuin vanhempien etnografien tiedot kahdenlaisesta avioliiton solmimismuodosta: kosintaan perustuvasta avioliitosta, jonka yhteydessä morsiamesta suoritetaan lunnasraha, sekä naisen ryöstöistä.

Kuten mordvalaisten ja tsheremissien, tapahtuivat votjakkienkin naisenryöstöt eri olosuhteiden vallitessa. V. Behterev väittää votjakkien neljättäkymmentä vuotta sitten yleisesti hankkineen morsiamia ryöstämällä. Naisia ryöstettiin sekä väkivaltaisesti, ilman ryöstettävän suostumusta, että jälkimäisen salaisen suostumuksen nojalla. Kasanin läänin votjakkien mainitaan vielä verrattain hiljan ryöstäneen morsiamia väkivaltaisesti. Ryöstäjä otti avukseen pari toveriansa ja anasti mukaansa neidon metsästä tahi pellolta. Sulhasen kotona teljettiin tyttö aittaan. Hän kieltäytyi usein nauttimasta ruokaa, ollen syömättä kolmekin päivää, Tavallisesti meni ryöstäjä sovinnoille tytön isän luo ja maksoi tälle lunnasrahaa. Eräässä Vjatkan lääniä koskevassa kuvauksessa sanotaan naisenryöstön olleen ennen votjakeilla yleisimmin levinneen tavan. Yritystä varten kokosivat votjakit 10-15 henkeen nousevan joukon, joka yöllä tunkeutui uhrinsa asuntoon. Tytön huudot herättivät kotiväen ja naapurit, ja tällöin sai taistelu ratkaista asian. Loukkausta kärsineet eivät milloinkaan kääntyneet tuomioistuinten puoleen valituksillaan. Ryöstöjä seurasi kuitenkin rauhallinen sopimus ja lunnasrahan suoritus. Samanlaisissa olosuhteissa tapahtuivat naisenryöstöt myös Malmyzin piirissä. Ryöstäjät kokoontuivat yhteen varustautuneina seipäillä ja ruoskilla ja tunkeutuivat yöllä majaan, jossa tyttö nukkui. Jolleivät sukulaiset voineet saada ryöstäjiä peräytymään, ottivat nämä uhrinsa ja veivät vankkureissa mukanaan. Tytön vanhemmat tulivat ryöstäjien luo, jolloinka aikansa riideltyä sovittiin lunnasrahasta, joka maksettiin morsiamen isälle. Glazovin piirissä varastivat morsiamia köyhät, joilla ei ollut varaa maksaa lunnasrahaa. Isät valloittivat ankaran taistelun jälkeen joskus takaisin tyttärensä. Sama tyttö saatettiin näin ryöstää kolmeenkin kertaan. Toisen tiedon mukaan ryöstettiin morsian joko väkivaltaisesti tahi hänen suostumuksellaan, jollei kosittaessa voitu päästä yksimielisyyteen tytön vanhempien kanssa. Väkivaltaisesti ryöstettäessä sitoivat ryöstäjät tytön kotiväen kiinni ja veivät neidon vieraaseen kylään. Irti päästyään saapui morsiamen isä pyytämään tyttärestään lunnaita.

Muutamat tiedot osottavat votjakeilla aivan viime aikoina tapahtuneen naisenryöstöjä, joissa epäilemättä on käytetty ilmeistä väkivaltaa. Vjatkan läänin Elabugan piiristä kerrotaan, ettei ryöstettävä neito useinkaan tiedä, kenen luo häntä viedään, vaan saa vasta perillä selvän kohtalostansa. Jottei hän karkaisi, suljetaan hänet aluksi kesällä aittaan, talvella pirttiin. Jos ryöstetty karkaa, ryöstetään hänet uudelleen. Kaiken tämän ohella tapahtuu "ryöstöjä" myös naimisiinmenijöiden keskinäisen sopimuksen perustalla.

Monet naisenryöstökertomukset tekevät eron väkivaltaisten ja ryöstettävän suostumuksella tapahtuvien ryöstöjen välillä. Useimmat nykyaikaisista naisenryöstöistä ovatkin luettavat viimeksimainittuihin. Tähän viittaavat suoranaisten tietojen ohella tiedonannot ryöstöjen syistä sellaisissa kuvauksissa, joissa niiden laadusta ei ole tehty selkoa. Sosnovin votjakeilla mainitaan "ryöstöjen" syyksi vanhempien asettamat esteet naimisiinjoutuvien itsensä suunnittelemalle avioliitolle sekä halu välttää hääkustannuksia. Ensiksimainittu syy sekä liian korkea lunnasraha olivat M. Buchin mielestä naisenryöstöjen aiheena. Gondyrin seudun votjakeilla ryöstivät morsiamia köyhät, joilla ei ollut varaa pitää hääkemuja; samoin meneteltiin silloin, kun morsiamen vanhempien puolelta oli odotettavissa vastustusta. Elabugan piirissä "ryöstivät" votjakit neitoja sopimuksellisesti, välttääkseen hääkustannuksia.

Ryöstökeinoon, niinhyvin väkivaltaiseen kuin sopimukselliseen, turvauduttiin usein erikoistapauksissa, silloin kun avioliittoa rauhallisella kosinnalla ja lunnasrahalla ei voitu aikaansaada. Tällaiseksi syyksi mainitaan usein varattomuus ja vaikeudet lunnasrahan suorituksessa. Morsiamia ryöstettiin väkivaltaisesti edelleen sellaisissa tapauksissa, jolloinka leskimies kosinnan kautta ei voinut saada morsianta. Myöskin pitkä kihlausaika saattoi olla syynä ryöstöön ilman morsiamen suostumusta.

Suurimmalle osalle naisenryöstökuvauksia, niillekin, joiden mukaan ryöstössä käytettiin selvää väkivaltaa, on ominaista se, että morsiamesta jälkeenpäin maksettiin lunnasrahaa. Toiselta puolen mainitaan liian korkea lunnasraha monesti ryöstön syyksi. Nämä seikat puhuvat toisesta samalla aikaa vallinneesta morsiamen hankkimismuodosta, jota vanhemmat votjakkien avioliittotapojen kuvaajat ovat pitäneet luonteenomaisena heidän tavoilleen, nimittäin naisen hankkimisesta lunnasrahalla. Tämän kanssa ovat läheisesti yhteydessä paitsi muutamat äsken tarkastellut naisen ryöstön seikat, useat muut votjakkien avioliittotapojen ilmiöt.

Lunnasrahan (_jyrdun, kalym, kulym_) suorittaminen on viime aikoihin saakka ollut votjakkien sopimuksellisen avioliiton tärkeimpänä ehtona. Sen määrästä antavat jo eräät vanhemmat kertojat tietoja. G.F. Müller sanoo maksetun sitä 5-15 ruplaan. Georgin mukaan nousi _jyrdun_ 5-50 ruplaan, ollen suhteessa myötäjäisiin. J.P. Falk mainitsee neidosta maksetun, siihen nähden miten arvossapidettyä ja varakasta sukua hän oli, 5-60 ruplaan, osaksi rahana, osaksi karjana.

Myöhäisempien tiedonantojen mukaan nousee lunnasraha paljoa huomattavampiin summiin. Rahana saatetaan morsiamen suvulle suorittaa sataviisikymmentäkin ruplaa, jotapaitsi annetaan karjaa ja siipikarjaa. Lunnaiden suuruus riippuu morsiamen mukana annettavista myötäjäisistä, hänen ijästänsä, kauneudestansa, arvokkaisuudestansa ja vanhempien varallisuudesta.

Myötäjäisten ja lunnasrahan välisestä suhteesta on olemassa tietoja, jotka ovat osaksi ristiriitaisia. Myötäjäisillä mainitaan usein nimenomaan olevan morsiamen yksityisomaisuuden luonne, jotenka niitä ei voida pitää sulhasen suvulle lunnasrahasta tulevana vastaavana korvauksena.

Ikäsuhteista.

Votjakkien avioliittojen ikäsuhteet ovat kiinnittäneet lukuisien sekä vanhempien että nykyaikaisempien heidän tapojensa kuvaajien huomiota. G.F. Müllerin mukaan eivät votjakit ennen kahdettatoista ikävuotta naittaneet poikiaan. Georgi taasen mainitsee, etteivät he milloinkaan naita poikia ennen kymmentä ja tyttöjä ennen viidettätoista ikävuotta.

Viimeksi esitetyssä tiedossa on jo havaittavissa se suhde, mikä myöhäisempien tiedonantojen mukaan esiintyy paljoa silmiinpistävämpänä, nimittäin että naimisiinjoutuva nainen on miestä tuntuvasti vanhempi. Otetaanpa joskus alaikäiselle poikalapselle täysikasvuinen nainen vaimoksi. Aikaisemmin on tämä erotus ollut suurempi, niin että miehen naimaikä oli alhaisempi kuin mitä fyysillisessä suhteessa voidaan pitää normalisena. Viime aikoinakin on tässä suhteessa vallinnut pyrkimys naittaa pojat heti, kun lain määräämät vuodet sen sallivat, kun sen sijaan neitoja annetaan miehelään myöhemmällä ijällä.

Tämän ilmiön syyksi ilmoitetaan tarve saada perheeseen työvoimia. M. Buch mainitsee, ettei tyttäriä mielellään naitettu nuorina, sillä ei tahdottu menettää liian aikaisin työvoimaa perheestä; nuorukainen naitettiin 18 v. nuorempana silloin, kun perheessä ei ole miehistä isäntää, jotta taloon saataisiin emäntäkin. D. Ostrovskij mainitsee syyksi naisen korkeampaan naimaikään sen, että isät tahtovat pitää tyttärensä työjuhtina luonansa. N. Pervuhin sanoo morsiamen parhaana ominaisuutena pidettävän hänen työkuntoisuuttaan. Siksi otetaan mielellään vaimoiksi 25--26-vuotiaita naisia, joilla usein jo on aviottomia lapsia.

Valintavapaudesta ja aloteoikeudesta.

Joukko sekä miehen että naisen naimaoikeudellista asemaa koskevia tietoja puhuu vanhempien ja suvun vallankäytöstä avioliittoasioissa. Permin läänin votjakkien keskuudessa mainitaan vielä hiljakkoin vallinneen tavan kihlata alaikäisiä, jolloin naimisiinjoutuvien tahdosta ei pidetty lukua. Pojan tultua naimaikään, alkaa isä etsiä hänelle morsianta. Tässä tarkoituksessa hän saattaa kääntyä tiedusteluilla sukulaisten ja tuttavien puoleen. Morsianta etsimässä käy isä joskus useissa kylissä. Tällöin ei kiinnitetä huomiota siihen, miellyttääkö valittu sulhasta, joka mahdollisesti ei lainkaan tunne morsianta tahi ei ole häntä nähnytkään. Toisinaan käsitetään morsiamen valinta suvun asiaksi ja siitä neuvotellaan suvun päämiehen kanssa.

Toisten tietojen mukaan pidetään naimisiinjoutuvan omaa suostumusta tarpeellisena. Permin läänin votjakkien avioliittojen mainitaan useimmiten tapahtuvan nuorten molemminpuolisesta suostumuksesta. Kasanin läänin kristityt votjakit katsoivat 1880-luvulla avioliittoa varten tarvittavan naimisiinjoutuvien suostumusta. Kosinnan toimitti kuitenkin sulhasen isä jonkun sukulaisen avustamana. S. Baginin mukaan menevät votjakkilaisnuorukaiset naimisiin omasta tahdostansa. Samalla käyttivät joskus myös vanhemmat naitto-oikeuttaan. He toimittivat myös morsiamen valinnan, mutta hankkivat tätä varten sulhasen itsensä suostumuksen. Kosinnan alkuunpano tapahtuu heidän toimestaan. V. Shestakov mainitsee alotteenteon ja morsiamen valinnan Glazovin piirissä viime vuosisadan keskipalkoilla kuuluneen nuorukaiselle itselleen.

Naisen suhteen osottavat eräät kosintatapojen piirteet ensiksi esitetyn käsityskannan yleisesti olevan vallalla. Naimaesitys tehdään vanhemmille ja heidän suostumuksensa hankkiminen on ensimäinen askel avioliiton aikaansaamisessa. Tämän ohella ei käsitys naimisiinjoutuvan naisen omasta määräysvallasta ole kumminkaan vieras, ainakaan siihen määrin, että hänen suostumustansa kosittaessa kysytään. Mamadyshin piirissä kysytään kosinnassa, sen jälkeen kun vanhempien suostumus on saatu, itsensä neidon mieltä. Jos hän jyrkästi kieltää, eivät vanhemmat anna lopullista suostumustansa. Glazovin piirissä voivat vanhemmat kosittaessa viitata tyttärensä tahtoon (_afsyz nyl todoz_ 'itse neito tietää'), jolloin kosijat kysyvät itsensä neidon suostumusta.

Kosinta.

Jo pari vanhinta kuvausta viittaa kosintaan erikoisena toimituksena votjakkien avioliittotavoissa. Niinpä mainitsee G.F. Müller votjakkien samoin kuin tsheremissienkin alottaneen avioliiton kosinnalla, jonka sivullinen henkilö sulhasen isän toimesta suoritti. Pääasiana oli kosinnassa lunnasrahasta ja myötäjäisistä sopiminen. Georgin kuvauksessa taasen mainitaan nähtävästi erikoiseksi toimitukseksi käsitettävä lunnasrahasta sopiminen, jota nimitettiin _jeroshu_. Sopimuksellinen avioliitto alotetaankin kosintamenettelyllä, jonka oleellisena osana viime aikoihin saakka on ollut sopiminen lunnasrahasta ja sen yhteydessä olevista seikoista.

Myöhempien kuvausten nojalla on votjakkien kosinnan yleispiirteistä merkillepantava ensiksikin se, että sen alottaa ja useimmiten myöskin suorittaa loppuun sulhasen isä jonkun sukulaisen avustamana. Naimatarjous tehdään siten, että kosijat valitsevat morsiamen kotikylässä asuvan henkilön välittäjäksi eli puhemieheksi (_az-murt_ 'esimies', _az-vetlis_ 'edellä kulkeva', _dentsi, demtsi, dimtsi_). Kosintamatkalla pysähdytään ensiksi hänen luoksensa ja morsiamen kotona tapahtuvat kosintatoimet suoritetaan hänen asunnostansa käsin. Tämä välittäjä tekee usein myös naimatarjouksen morsiamen vanhemmille ja toimii varsinaisten kosintamenojen aikana avustajana ja välittäjänä.

Ennen kosintamatkalle lähtöä toimitetaan sulhasen kotona rukous. Mukaan otetaan kestitysaineita tahi ruokatavaroita (tupakkaa, nuuskaa, kumyshkaa; leipää ja hunajaa, leipää ja viinaa). Kestitysaineiden nauttiminen tahi hylkääminen osottaa usein morsiamen vanhempien suhtautumista naimaesitykseen.

Varsinainen kosinta ja kihlaus tapahtuvat useimmiten välittömästi heti sen jälkeen, kun naimaesitykseen morsiamen puolelta on periaatteessa suostuttu tahi annettu viittauksia tässä suhteessa olevista mahdollisuuksista. Kaikesta sovitaan tällöin morsiamen isän kanssa. Ensimäiseksi ratkaistaan kysymys lunnasrahasta. Tätä seuraa tavallisesti joku kihlauksen vahvistusmeno. V. Behterevin kuvauksen mukaan täytetään sen jälkeen, kun lunnasrahakysymys on tullut ratkaistuksi, kaksi maljaa kumyshkalla, ja naimisiinjoutuvien isät juovat ne puolilleen. Loput kaadetaan yhteen ja tästä juo morsian. Yleisemmin kerrotaan molempien puolten välillä tapahtuvasta yhteisestä syöntimenosta sekä lahjojen vaihtamisesta. Sulhaselle ja sulhasen isälle morsiamen puolesta annettavilla lahjoilla näyttää erikoisesti olevan kihlauksen vahvistuksen luonne.

Lahjojen antamisessa ja vastaanottamisessa noudatetaan seremoniaa, joka muistuttaa yhteisissä syönti- ja juontimenoissa tavattavaa. Kasanin piirissä on lahjalla kihlaukseen nähden sitova merkitys: sen vastaanottajat eivät enää voi kieltäytyä morsiamesta. Arvaz Pelgissä kantaa _dentsi_ kihlausmatkalta tultaessa lahjaesinettä vyössänsä merkkinä kihlauksen tapahtumisesta. Karlyganissa on kihlaus saanut nimityksensä lahjojen vastaanottamisesta (_arberi baston_ 'esineitten ottaminen').

Yhteisen syöntimenon ohella toimitetaan toisinaan rukous. Glazovin läänissä rukoilija hattu päässä kääntyy _vorshudien_ ja jumalan puoleen, pyytäen onnea yhdistyville.

Useampien kuvausten mukaan ei morsian ainakaan kihlausmenojen alkuosan aikana ole läsnä, vaan on poissa tahi istuu ystävättärineen aitassa.

Votjakkien kihlaus saattaa tapahtua ensimäisellä matkalla, heti sen jälkeen, kun kosijat "edelläkuikijan" välityksellä ovat saaneet morsiamen vanhempien periaatteellisen suostumuksen tahi luvan saapua morsiamen kotiin kosintakeskusteluja jatkamaan. Paikotellen vaatii kuitenkin tapa, etteivät morsiamen vanhemmat ensi kerralla anna lopullista suostumustaan; Karlyganissa sanotaan: _vyi kudolen valez köi luoz_ 'uuden _kudon_ ( = sulhasen isän) hevonen on lihava', jolla tahdotaan viitata, että kosiomiesten on tultava uudelleen. Arvaz Pelgissä ei tavallisesti lopullista vastausta naimatarjoukseen anneta, ennenkuin kolmannella kerralla. Karlyganissa nimitetään ensimäistä käyntiä _nyi inan_ 'neidon tiedustaminen' ja vasta toista (_arberi baston_) pidetään varsinaisena kihlausmatkana. V. Behterevin mukaan seuraa ensimäistä kosintayhtymystä, jossa kihlaus todellisuudessa jo on tapahtunut, n.s. "suuri kosinta", johon ottaa osaa koko morsiamen suku. Tällöin saattaa lunnasraha, josta edellisellä kerralla on sovittu, vielä olla yksityiskohtaisen keskustelun alaisena. Samanlainen uudistettu yhtymys havaitaan Glazovin piirin tavoissa.

Kihlaus jd avioliiton toimeenpano.

Kihlauksen jälkeen havaitaan votjakkien avioliittotavoissa kaksi suuntaa. Georgi ja Rytshkov kertovat morsiamen, sen jälkeen kun lunnasrahasta oli sovittu tahi se oli suoritettu, suuremmitta menoitta viedyn sulhasen kotiin. Samanlaisesta tavasta puhuvat muutamat myöhäisemmätkin tiedot. Sarapulin piirissä vietiin morsian kihlajaisten jälkeen sulhasen kotiin. Sen talon isännän, johon sulhasen isä kosintamatkalla pysähtyi, oli tällöin saatettava morsianta, jonka mukana vietiin tavallisesti osa myötäjäisiä. M. Buchin mukaan seurasi morsian, jos kosintatilaisuudessa päästiin yksimielisyyteen, heti sulhasen kotiin. Vjatkan läänin kastamattomat votjakit veivät lunnasrahan suoritettuaan morsiamen heti luoksensa. Kasanin läänin kastamattomat votjakit ottivat kihlauksessa tapahtuneen lunnasrahan suorituksen jälkeen morsiamen enemmittä menoitta sulhasen kotiin.