Chapter 3

-- No Kinnulan Kalle, Kalle Kinnunen siinä oli aivan nimismiehen vieressä, kyllä se sen kuuli ja luulen, että muistaakin. Ja Kämäräisen Santeri, Santeri Kämäräinen, oli myös siinä ja onhan siinä kartanon täydeltä, olivat tulleet kummaa katsomaan. Siinä oli Hiltusen Ristokin, Risto Hiltunen. Siinä oli ollut Tuokkilan Iikkakin, Iikka Tuokkinen aivan lähellä, kyllä sekin oli kuullut ja muistaa, se on siksi teräväpäinen mies.

-- No siinähän niitä nyt onkin, kun on jo neljä, sanoi Pyökäinen ja pani sen paperiliuskan sen käräjäin pöytäkirjan sisään, sitten heittäytyi taas keinutuolissaan selkäkenoon, heitti jalkansa ristiin ja varmalla äänellä sanoi: »Kyllä kääntyy kello lampaan kaulassa, kun nuo todistajat ilmoitetaan hovioikeuteen.»

-- Eihän tuota osaa tuohon päätökseen tyytyä, kun häntä on lakitietä edemmäksikin. Eihän tuo surma tule tervaa karvaammaksi, käyköön sitten syvin tai matalin, sanoi Honkaniemen isäntä verkalleen ja hieman matalalla värisevällä äänellä.

-- Ei mitenkään tuohon osaa tyytyä, toisti Pyökäinen. Kun asia on selvä kuin keväinen päivä, niin ei siihen toki osaa tyytyä. Eikä se olisi täälläkään näin mennyt, jos minulla olisi ollut tiedossa nämä todistajat, jotta olisin saanut haastaa tänne käräjiin, mutta kun saivat jääviksi minun todistajani, niin jäin aivan aseettomaksi ja tekivät mieluistaan. Mutta jälki se jääneen vetää. Hiljaa se härkä kyntää, mutta hyvän se jäljen tekee.

Sitten Pyökäinen otti puolen isoa arkkia paperia, kirjoitti siihen kolme riviä ja osoitti niitten alle paikan, mihin käski Honkaniemen isännän kirjoittaa nimensä.

Honkaniemen isäntä arvasi, että se on valtakirja, mikäpä kirja se muu voisi olla kuin valtakirja, kun siinä on kirjoitusta niin vähän. Hän ei kysellyt, mikä kirja se on, nousi istualtaan ja pöydän luokse tullessaan sanoi: »Minä en osaa kirjoittaa, minä pidän kynän nenästä.»

Pyökäinen otti nyt pitkävartisen kynänsä, osoitti sen sille asianomaiselle paikalle ja kun Honkaniemen isäntä tarttui kynän varren nenään, alkoi hiljalleen ja paksusti vedellä Hemminki Honkaniemen nimeä. Kun se oli tehty, Pyökäinen naurahtaen virkkoi: »Hyvähän siitä tuli. Kaksi miestähän kissankin nostaa, kun vain häntiä kestää.»

Sitten Pyökäinen tuli totiseksi ja hieman alakuloisesti sanoi: »Tämä käräjänkäynti se on semmoista leikkiä, että rahaa ja rahaa se vain vetää. Teillä pitäisi taas olla joku vähänen rahaa.»

-- Minkä verran sitä pitäisi olla?

-- No kyllä se nyt tarkasti pitäen kaksi sataa markkaa riittää.

-- No onhan tuota sen verran ja eihän sillä ole sielua, sanoi isäntä lompakkoa povitaskustaan kaivaessaan. Hän veti siitä kaksi suoraltaan olevaa satamarkkasta ja heitti Pyökäisen eteen pöydälle ja rupesi lähtemään kotiinsa päin.

Syyskuun pilvinen ilta rupesi hämärtymään mustaksi yöksi. Pehmeät, harmaat, aivan puitten latvoille laskeutuvat pilvet hienosittain tihkuttelivat vettä. Ilma oli tumma, läpinäkymätön ja pimenevä, kuten Honkaniemen isännän mielikin lähtiessä Jyhmälän kaupungista kotiin päin. Mutta ei tuntunut haluttavan jäädä sinnekään yöksi. Hän nousi vain kärryihinsä ja käänsi Osmonsa taivalta kohti.

Osmo tapansa mukaan katkeamatta, kiirehtimättä juosta hölkötteli ja selkäkulkunen soi säännöllisessä tahdissa katkeamatta. Muuta ääntä siinä sateenvihmaisessa yössä ei kuulunut kuin kulkusen ääni ja ratasten katkeamatoin kahina hiekkaisesta tiestä, ja väkistenkin kiertyi Honkaniemen isännän mieleen äskeisen asian koko kuva. Nyt näkyi kuin avoimesta kirjasta se erehdys, että tuli annetuksi leikata Pilkka juuri tänä keväänä -- sen olisi voinut tehdä vastakin -- ja naapureitten kovuus, kun eivät antaneet hevosta Pilkan sijalle. Ja nyt koko tuo tavattoman tärkeä asia riippui kuin hienon hienosta rihmasäikeestä, voitiinko saada liiasta ajosta syytteeseen. Sekin säie siinä mustassa yössä katosi olemattomiin ja sitä mukaa kuin sateesta kastuva takki hartioilla kävi yhä raskaammaksi ja aina vain raskaammaksi raskautui mielikin. Eikä koskaan elämänsä aikana ollut Honkaniemen isäntä tullut niin raskaalla mielellä kotiinsa kuin nyt tänä syyskuun mustana yönä.

* * * * *

Niin kävi kuin Honkaniemen isännän mieli kaupungista palatessa ennustikin, että hovioikeus ja senaatti vahvistivat kihlakunnanoikeuden päätöksen ja vielä päälle päätteeksi senaatti tuomitsi kenraalikuvernöörille maksamaan lisiä kuluja viisi sataa markkaa. Ja Pyökäinen vaati vielä entisen lisäksi kolmesataa.

Nyt näytti Honkaniemeläisten mielestä siltä kuin koko maailma olisi kääntynyt ylösalaisin, pohjapuoli päällepäin, ja kuin olisi mahdoton elää.

* * * * *

Hevonen oli mennyt kuin kaivoon ja sen jäljessä viimeistä penniä myöten talon rahat, joita kymmeniä vuosia oli tavattomalla säästäväisyydellä kartutettu. Sen lisäksi ihmisten ylenkatse mustana painajaisena. Kun lähtivätkin herrojen kanssa käräjänkäyntiin! Tämän kaiken lisäksi kaikki kyydittävät tulivat entistä röyhkeämmiksi ja vaativaisemmiksi. Jokainen kyydittävä tiesi, että kievarin hevosen saa ajaa vaikka kuoliaaksi. Elämä oli nyt kaikin puolin kuin vastamäennousua: ylivoimaisin ponnistuksin eteenpäin mentävää.

Kolmas luku.

Oli jouluaattoaamu eräänä talvena. Tuleva joulukaan ei tuntunut joululta. Noustessaan ja sänkynsä laidalla istuen piippuaan sytyttäessään Honkaniemen isäntä sanoi alakuloisesti: »Huomenna se olisi joulu. Uskaltaisikohan sitä lähteä kirkkoon tältä samaiselta kievarin viralta, jos niitä taas sattuu joku puolikymmentä tai enemmän tulemaan. Ei ole kuka ostaisi tämän tilarähjän. Menisimme niin kauas, että ei kuu kuulisi eikä päivä näkisi.»

-- Kukapa häntä ostaa, sanoi emäntäkin huolissaan. Tuo samainen homma on vienyt rappioon niin kartanon kuin pellotkin. Muitten maat kasvavat leipää, tämä kasvaa kukkaroheiniä ja päivänkakkaroita. Hevoset ja miehet kesänsä talvensa ovat tuon viran varrella. Ne markat, mitä saa, menevät kuin kuumille kiville elintarpeita ostaessa.

Mooses tunsi povessaan soman nytkähdyksen, kun kuuli isän ja äidin puhuvan maan kaupasta. Hän hyppäsi vuoteeltaan melkein kimpoamalla ja sanoi: »Minä lähden tänäpäivänä kylään. Illalla satoi nuoskaa ja nyt on suksikeli hyvä.»

-- Mihinkä sitten? virkkoi äiti.

-- Saunajärvelle, enon kotiin.

-- Hupsista pussiin ja pussin suu auki! Sinä nyt pyhimmän päivän aikana enemmän kuin viiden penikulman päähän!

-- Nyt on täyden kuun aika, ei nyt yö haittaa, otan palasen evästä mukaan. Huomen-aamuna näillä ajoin olen Saunajärvellä.

-- Hyvä kun Siuruaan pääsisit nämä kolme penikulmaa tänä päivänä. Ja onhan tuo meno siinäkin.

-- Siuruassa katson vasta eväspussiini. Sinne pyyhäisen ihan taakseni katsomatta.

-- Somahan noista olisi sentään kuulla, myönsi emäntä. Ennenhän nuo pääsiäisen aikaan ovat täällä käyneet, mutta viime keväänä eivät käyneet pääsiäisenkään aikana.

Mooses koppelehti kenkiä jalkaansa, haki pyhävaatteensa ja sanoi: »Toimittakaahan minulle aamiaista, vaikkapa pyöräytätte talkkunaa ja leipäpalasen väliin voita ja lihapalasen evääkseni, niin minä lähden enkä ole yhden virstan selässä monta minuuttia.»

Äiti rupesi touhuamaan Moosekselle aamiaista ja lauhkeamielisenä puheli:

-- Somahan noista on kuulla, kun vuosikausiin ei ole variskaan tuonut mitään viestiä. Ovat siellä niin kuin Jumalan selän takana. Mutta älä kuitenkaan ajattelekaan tänä päivänä kauemmaksi kuin Siuruaan. Siinä sitä onkin jo päivänmatkaa tarpeeksi. Tästä jo kolmatta penikulmaa Tepaston kirkolle, siitä pitkä penikulma Siuruan kylään. Siinä menet enosi luokse yöksi, viet Risto enollesi terveisiä, että vielä täällä pystyssä ollaan. Siitä lähdet huomen-aamuna päivää vasten.

-- Se Risto enon talo on siellä niin syrjässä, sanoi Mooses. Minä menen niitä teitä, joita toissa talvena kuljettiin. Menen siitä Purolan kautta, siitä Purolan myllyn kautta työnnyn taipaleelle.

-- Sinne kahden ja puolen penikulman talottomalle erämaan taipaleelle lähdet väsyneenä, uuvut vielä sinne ja joudut susien ruoaksi.

-- Sinne lähden ja pohjoiseen osoittaa otavan pyrstö, kun olen jo Saunajärven Kentässä Kentän ärhäköitä koiria haukuttamassa, sanoi Mooses päättävästi ja hyppäsi harmaata kesänuttuaan vetämään ylleen, vaikka ei ollut vielä syönytkään.

-- Aivan kesätamineillasiko aiot lähteä, kun puolivillaiset housut on jalassa ja puolivillaisen takin otat, sanoi äiti terävästi katsoen Mooseksen vaatteisiin.

-- Nämä ovat keveämmät kuin sarkaiset. Kyllä hiihtäjä saa hikensä, riihenpuija lämpimänsä, sanoi Mooses nuttuaan napittaessaan ja koetellessaan, oliko taskussa nenäliinaa, jolla lämpimän tullen voisi pyyhkiä hikeä otsasta. Sitten nouti etuhuoneesta pienen keveän laukkunsa, jossa hän aina kyytimatkoilla oli vähäistä evästään kuljettanut. Sen laukkunsa hän heitti pöydän luona olevalle rahille äitinsä eteen tämän tuodessa talkkunakuppia pöydälle ja sanoi: »Tuohon panette kämmenen laajuisen palasen leipää, sen väliin vähän voita ja hiiren verran lihaa tässä syöntiaikanani.»

Isäntä oli tällä aikaa ollut tallissa hevosia hoitamassa, tuli sieltä pirttiin ja kengistään lunta kopistellessaan sanoi: »Kyllä siellä nyt on hyvä keli. Riitettä on satanut tänäkin yönä, niin että aivan jään hileessä kahisee lumen päällys. Mutta sitähän huomen-aamuna ei kenelläkään ole aikomista kirkkoon, kun se Mooses lähtee suksimatkalle. Sitä kun pitää aina sen ainaisen sattuman varalta olla ainakin yhden miehen kotona.»

-- Eihän tuo kirkko ole jäniksen pojaksi, tapaahan tuon vastakin. Menköön vain Mooses, kun sitä niin haluttaa, sanoi äiti rahilta kopatessaan Mooseksen laukun ja lähtiessään siihen panemaan evästä.

-- Eihän tuo juuri ole kirkko jäniksen pojaksi, mukautti isäntäkin ja rupesi tupakan rouheita panemaan piippuunsa.

Oli vielä iltayö. Kentän nuori väki ja naapureista tulleet nuoret olivat loimottavan takkavalkean ääreen kokoutuneet joulutinan valantaan ja siinä iloisena seurana remusivat, kun Mooses hikisenä ja väsyneen näköisenä kaikkien yhteiseksi hämmästykseksi työntyi pirttiin ja kainosti virkkoi hyvänillan.

Nyt keskeytyi tinanvalanta ja jokainen nousi tervehtimään tulijaa ja kyselemään yhtä ja toista. Mutta kun tärkeimmät uutiset oli kyselty, niin aloitettiin tinanvalanta uudelleen ja Moosekselle toimitettiin joukon keskelle oma istuin. Ja kun ei oltu ennen Mooseksen tuloa kerjetty valaa kuin maanhaltijalle ja talon isännälle ja emännälle, niin nyt ensimmäiseksi valettiin Moosekselle, ja tuli oikein komea pystypäinen hevonen, niin täydellinen kuin maalattu kuva tai veistämällä tehty, jalatkin juoksevassa asennossa. Nyt syntyi yhteinen naurun remakka ja kädestä käteen se tinahevonen sai nyt kulkea. Siitä ennustettiin yhtä ja toista, eniten kuitenkin Mooseksen pikaista ja pitkää juohtomatkaa.

Viimein joku joukosta sanoi: »Tätä emme raskisi panna sulamaan, annettaisiin Mooseksen viedä kotiinsa vanhustenkin nähtäväksi, mutta ei ole muuta tinaa, tinanvalanta loppuisi.» Mutta ison Leppimäen Erkki sanoi: »Minulla on tinaa aivan kaikkien tarpeeksi, mutta se on kotona. Sen minä heti saan, kun hyppään suksilleni. Ei mene monta siunaaman aikaa ennenkuin tina on täällä.»

Sen sanottuaan Erkki nousi, koppasi penkiltä kintaansa ja kiirehti juosten ulos.

Niin tuli päätökseksi, että tinahevonen annetaan Moosekselle ja yhä sitä käsi kädeltä katseltiin ja kummeksittiin. Tänä loma-aikana kuitenkin talon tyttären mieleen johtui Mooseksen mahdollinen nälkä ja hän hyppäsi toimittamaan vieraalle ruokaa.

Ei ollut Mooses vielä päässyt syömästä, kun Erkki huohottaen syöksyi pirttiin ja tinatankoja taskustaan kaivaen sanoi: »Viivyinkö kauan?»

-- Et viipynyt kauan, et viipynyt, et viipynyt, kuului jokaisen suusta.

Kun Mooses oli syönyt kylläkseen, kokoonnuttiin taas takassa loimottavan pystyvalkean ääreen.

Talon vanhin poika Viljami se oli valannan toimittajana, ja kun yksimielisesti oli päätetty ensiksi valaa talon tyttärelle Helmille, niin Viljami nyt sulaa tinaa vesiämpäriin kaataessaan sanoi kovasti: »Helmille.»

Helmi kääri nyt oikean hihansa ja kaikkien katsoessa vesiämpäriin nosti sieltä kehdossa makaavan lapsen kehtoineen ja kolmijalkaisen jakkaran sen vierellä. Kaikki rähähtivät nauramaan ja Leppimäen Erkki joutui sanomaan: »Lisää ja vahvista seurakuntaa!» Mutta Helmi sen nähtyään virkkoi: »Hyi, kun tuommoinen!» Ja heti saivatkin sen Helmin kädestä muut katsellakseen ja arvostellakseen. Joku siellä joukossa sanoi: »Mutta tuo kehdon liekuttaja ei saa nukkua, kun on tuo istuin kolmijalkainen, muuten se köljähtää kyljelleen kehdon viereen.» Sille nauraa remahdettiin yhteisesti, mutta kun nähtiin, että se ei miellyttänyt Helmiä, niin tina pantiin taas uudelleen sulamaan.

Kun kaikille oli valettu, sekä vieraille että talon väelle, valoi Viljami viimeiseksi itselleen ja nosti ämpärin pohjasta pitkän matkareen, minkä nähtyään huudahti iloisesti: »Pääsenkin markkinaan, näemmä!»

-- Ei, vaan naimoihin, naimoihin, naimoihin, kuului joukosta yhteinen huuto.

-- Ei, vaan markkinaan, väitti Viljami. Katsokaa, istun tuossa kuskipukilla turkin kaulus pystyssä, pohjoisesta käy pakkasviima. Täällä rekiperällä kyydittävät, ja nähkääs, tässä keskellä rekeä muuta kaupan tavaraa, lampaan ja vasikan nahkoja ja minkä mitäkin ja näettekös, eväsarkku tuossa kuskipukin vierellä.

-- Ei, naimaeväsarkku se on, väitti yhä pienen Leppimäen Matti ottaessaan Viljamin kädestä tinaluonnosta. Sitä sitten kädestä käteen kuljetellen arvosteltiin ja katseltiin ja käänneltiin vielä pitkän aikaa, mutta takkavalkea rupesi riutumaan ja Helmi muistaen Mooseksen väsymyksen ei pannut tuleen enää vereksiä puita, joten se tinaluonnos sai jäädä semmoiseksi uudenvuoden aattoiltaan asti, jolloin taas päätettiin kokoontua uudelleen. Sitten vieraat onnellista joulua toivottaen lähtivät koteihinsa, ja kun Helmi oli Moosekselle saanut vuoteen, kallistuivat kaikki lepoon ja nukkuivat takkavalkean levittäessä vielä miellyttävää hohdettaan yli avaran huoneen.

Kentän isäntä ja emäntä olivat jo aattoaamuna puolessa öin lähteneet kirkolle ollakseen joulukirkossa ja tullakseen jouluiltana jo pois, vaikka olikin kolme pyhää. Nyt oli vain nuori väki Kentässä kotona. Talon poikia oli kolme, Viljami, Teemu ja Otto ja tyttöjä vain Helmi. Pojilla oli yhteinen viulu, jota he vuoroin kituuttivat. Viljamin soittaessa Helmi ja Otto tanssivatkin. Ja kun päivän kuluessa tuli sekä pienen että ison Leppimäen poikia ja tyttöjä, niin syntyi yleinen tanssi ja jytisi Kentän avaran pirtin rosoinen silta.

Mooses oli nuori, mutta nosti se Moosekseen ilkeän tunteen, sillä hän tiesi kotonaan isänsä lukevan päivän evankeliumia tai heleä-äänisen äidin kanssa laulavan jotakin jouluvirttä, ja viiden pienen sisaren hiljaa istuvan pöydän ympärillä.

Huomenna olivat kuitenkin isäntä ja emäntäkin kotona ja kun kaikki halutuimmat tiedot oli kyselty, niin Mooses sanoi hieman leikinsekaisesti: »Kun täällä kuuluu olevan niin äärettömän paljon lintuja, niin ettekö rupeaisi isäni kanssa vaihtamaan maita. Minä olisin niin mahdottoman halukas metsästäjä, ja sitäpaitsi se alituinen kyydinteko, kun usein on yöllä lähdettävä ja sikeimmästä unesta noustava, tuntuu niin ikävältä ja orjuuttavalta.»

-- Mutta siitähän tulee rahaa, sitä ei täällä tule, sanoi isäntä vakavasti.

-- Rahaa kyllä tulee kuin turkin hihasta. Kun on kolmelle haaralle kyyditys ja kolmatta penikulmaa on taival joka suunnalle, niin neljättä markkaa sitä aina reisusta heltii, mutta sittenkin se alituinen lähteminen maistuu puulta.

-- Mutta isäsi ja äitisi ymmärtävät rahan arvon eivätkä välitä, vaikka sinusta vähän puulta maistuisikin, sanoi isäntä toisella suupielellään hieman nauraen.

-- Kyllästyneeltäpä tuntuu isäkin, kun hänenkin täytyy aina väliin lähteä, kun ei raski renkiä pitää. Vanhuus alkaa hänellekin tulla ristiksi, vilustuvansa sanoo aina kuskipukilla istuessaan, vaikka on pitkävillainen turkki päällä ja huopatöppöset jaloissa.

-- Täällä saisi kyllä yönsä maata. Ei tulisi herättelijää, mutta ei mahtane ukko eikä äitisikään vaihtaa niitä raha-ansioita tähän yönrauhaan, sanoi isäntä hieman hartioitaan kohauttaen.

-- Kyllä luulen. Se nyt varsinkin tänä syksytalvena on ruvennut sitä vilustumistaan valittamaan.

Tämän puhelun kuullessaan talon pojat tulivat lähelle ja Viljami sanoi toimessaan: »Lähtekääpä todellakin, isä, Honkaniemen ukon kanssa vaihtaa porauttamaan maita, me emme laiskistu kyydintekoon, kun siitä saa rahaa.»

-- Uskonpa, että turha on ajatellakaan sitä kauppaa. Miten he, jotka ovat ikänsä eläneet ihmisten ilmoilla, lähtisivät tänne erämaan uumeniin nälkää ja puutetta näkemään, kun siellä saa rahaa ja rahalla saa kaikkea mitä vain haluttaa, ja jos ollenkaan taipuisivat kauppaan, niin tahtoisivat varmaan niin paljon päällisiä, että sen velan alle ei voisi ruveta.

-- Mutta yrittänyttä ei laiteta ja käynyttä ei käsketä. Lähtekäähän vain, isä, siellä käymään. Mooses pääsee reessä ja voitte viipyä vaikka uuteenvuoteen asti ja sivu siitäkin, jos niin tarvitaan. Ja jospa vielä tulisi kaupatkin.

-- Onhan tämä niin iso tila, ehkä vähän isompikin kuin Honkaniemi. Kukaties ei ukko kovinkaan paljon päällisiä tahtoisi, sanoi Mooses.

-- Onhan tämä manttaalilleen lähes kymmenen kertaa niin suuri kuin Honkaniemi, mutta en usko Honkaniemen ukon tästä erämaan manttaalista paljoakaan välittävän, sillä ei ole mitään arvoa, sanoi isäntä päätään kääntäen toisaalle näyttääkseen sillä, että lopettaisivat koko puheen.

Mooses katsoi nyt ikkunasta ja sanoi: »En luule isän kovinkaan paljon tahtovan päällisiä. Onhan tuossa päivän puolella tuo järvikin yhtä soma kuin Honkajärvikin, vieläpä vähän isompikin, ja pellotkin niin tasaisia ja somia.»

-- On siinä järvi ja siitä saa lohiakin enemmän kuin Honkajärvestä, sanoi emäntä yli pirtin.

-- Ei minua lohet niinkään, vaan sen sijaan linnut, joita kuuluu näillä seuduin olevan aivan äärettömästi, kuten nämä pojat ovat kertoneet, sanoi Mooses hieman leikinsekaisesti.

-- No, niitä sitä on, toisti emäntä. Nytkin melkein joka päivä näkee metsojoukkoja lentävän kuin varisparvia ikään. Kellä lienee hyvä pyssy ja hyvä taito ampua, niin ei ole keittämisen puutetta, mutta nämä meidän miehet siihen ampumiseen eivät ole kovinkaan harjautuneet. Syksyisin nuo liskuista ja satimista niitä kantavat niin, ettei tahdo sopia soille eikä mahtua maille. Tynnyri on nytkin vielä tuolla aitassa syksyllä suolattuja linnunlihoja, vaikka täkät on erotettu isoimmilta linnuilta pois ja paistettuna pantu korjuuseen. Mutta emmehän aamiaiseksi Moosekselle hoksanneet tuoda linnun täkkää, jos se hyvinkin olisi ollut halukas. Mutta tuodaan päivälliseksi Moosekselle, muut siihen ovat kyllästyneet, kun joka päivä saavat.

-- Minä en usko että kyllästyisin linnun lihaan, vaikka söisin seitsemän kertaa päivässä, sanoi Mooses iloisesti.

-- Sittenhän tämä on sinun talosi, juuri kuin laitettu, sanoi emäntä naurahtaen.

-- Niin minustakin tuntuu, toisti Mooses ja somalta tuntui kun emäntä kertoi saatavan liiaksi lintuja.

* * * * *

Koko päivän olivat siinä nuoret ja vanhat puhuneet maan vaihtamisesta, lintumetsistä, kalavesistä, pelloista ja niityistä niin ahneesti, että pojatkin olivat unohtaneet viulunsa eikä koko päivänä kuulunut sen ääntä. Ja iltasella oli tullut päätökseksi, että huomenaamuna lähtee isäntä ja emäntä Honkaniemeen kyläilemään ja niin aikaisin, että kerkeävät Honkaniemeen yöksi. Siltä varalta laitettiinkin jo tänä iltana matkareki valmiiksi, että aamulla ei muuta kuin valjastaa vain hevonen eteen.

Honkaniemessä oli koko päivä puhuttu maan vaihetuksesta ja olisi jo tehty kaupatkin, mutta tuhannesta markasta oli vielä kiistaa, kun Honkaniemen isäntä tahtoi tuhat markkaa päällisiä. Ilta oli jo pimenemässä, kun kartanolla helähti vieraat kulkuset ja aisakello. Isäntä hyppäsi katsomaan ikkunasta ja hieman naurahtaen sanoi: »Kyyti on kartanolla. Saat nyt mennä kyytiin, että tunnet miten lysti on olla kestikievarin pitäjänä ja lähteä yötä myöten kyytiin.»

-- Yö ei silmää kaiva, sanoi Kentän isäntä hypätessään istualtaan. Hän koppasi suuren turkkinsa naulasta ja saatuaan sen ylleen lähti valjastamaan hevostaan.

Kentän isäntä oli ajanut hyvin ja oli saanut markan juomarahaa, joten sai yhteensä viidettä markkaa. Palatessaan hän istui rentona rekensä perässä hevosen juosta hölkötellessä, ajatellen ja itsekseen puhellen: »Kun tuhat kyytiä tekee, niin saa jo viidettätuhatta markkaa, eikähän tässä hartioita pakota, istuskelee vain ja antaa hevosen hölkätä. Sillä on luiset jalat ja se on luotu lähtemään yöllä jos päivälläkin.» Tuntui, että ne tuhannen markan päälliset ovat pikemmin vähän kuin paljon, kun rahaa saa ihan kuin löytämällä, ihan väkisellä tuodaan taloon. Ajatteli vielä sitäkin, että kun Honkaniemi on ainoa taloinen talo pitkien talottomien taivalten keskessä, joten ei voi kestikievaria sijoittaa toisiin taloihin, niin on siitä pakko Tepaston kunnan maksaa enemmänkin kuin nyt. Nyt kuuluu olevan viisisataa vuodelta, mutta kahden vuoden perästä kuuluu tämä sitoumus loppuvan ja silloin kyllä osaa vaatia tuhat aina vuodelta, ja siltä oksalta itsestään pyörähtääkin se tuhat, mikä tarvitaan päällisiin.

Tätä ajatellessa nousi Kentän ukon poveen pelko, että Honkaniemen ukko jänistää ja hän peruuttaa puheensa. Tätä mahdollisuutta ajatteli Kentän ukko koko yön, niin ettei saanut unta vuoteellaankaan. Pelonsekaiset ajatukset harhailivat päässä. Todellako hän ensi kesänä asuisi täällä ja poimisi rahoja ja aina vain rahoja kyydittäviltään? Niinpä aamulla, kun kahvi oli valmis ja sekä vieraat että talonväki olivat kokoontuneet kahvipöydän ympärille, Kentän isäntä hieman pelonsekaisin mielin sanoi: »Minä yöllä reessä istuskellessani tulin päättäneeksi, että päällistän tätä tilaa sillä tuhannella markalla. Rahaapa tuota näkyy tulevan. Viidettä markkaa lähti kuin oksalta pudoten. Antoivat juomarahaa kun ajoin hyvin.»

Honkaniemen isäntä kurotti kätensä yli pöydän ja huudahti iloisesti: »No tuohon käteen, olkoon menneeksi.» Seurasi yhteinen naurun remahdus.

Talon emäntäkin nauroi, niin että pullea rinta hytisi, ja sanoi: »Kun yön hautui, niin pehmeämmäksi tuli. Eilisen päivän siitä tuhannesta väkikarttua veditte, ja nyt se putosi kuin hyllyltä. Ehkäpä meidän ukkokin olisi puolet helpottanut, kun toinen olisi arvannut tinkiä, mutta nyt se etu on mennyt.»

-- Menköön vain. Tehty seisoo. Ja nyt jos saataisiin viinaa, niin juotaisiin, että yksi kolmesta kuolisi, vaikka meidän joukostamme ei yksikään, sanoi Kentän ukko puoleksi huudahtaen.

-- En ole ikinä viinapikaria huulelleni nostanut enkä nostaisi nytkään, vaikka olisi amme täynnä viinaa tuossa vierelläni, sanoi Honkamäen isäntä.

-- Olen minä joskus ryypännyt päässäkin tuntumaan asti, mutta ei tuo minuakaan vielä ole jalkoihinsa kaatanut, sanoi Kentän ukko tyynesti ja rupesi toista kahvikuppia tyhjentämään.

Talon isäntä ei jatkanut keskustelua viinasta, ajatteli vain itsekseen, että kyllähän tässä ryyppytovereita saat, kun tähän tulet isännäksi, ja alkoi toimittaa, että Mooses lähtisi siltavoutia hakemaan kauppakirjain tekoon.

Mooses ei siekaillut, sukaisi puolivillaisen takkinsa ylleen, koppasi kintaansa, painoi lakkinsa syvempään päähänsä ja katosi juosten ulos. Mooseksen sisaret pinkaisivat akkunaan katsomaan Mooseksen lähtöä, kun se hyppäsi suksilleen ja kahdella sauvalla voimainsa takaa työnnälsi itseään jaloillaan potkaisten eteenpäin ja lähti juuri kuin ei mikään kohta koskisi maahan.

-- Kyllä se Mooses nyt ei viikkoa viivy, ennenkuin on siltavoudin kotona kolmen ja puolen virstan päässä, sanoivat tytöt.