Chapter 13

-- Menkää te insinöörit ensin, sanoi emäntä ja nousi pöydältä kahvineuvoja korjailemaan pois.

-- Menkää vain talonväki ensin, sanoi Teppo.

-- Menkää, menkää insinöörit, hoputti isäntäkin.

-- No, kun niin tahdotte, sanoi Teppo ja alkoi riisuutua lähtemään.

Insinöörit pyörähtivät ulos ja samassa nähtiin heidän Hemmin, Erkin ja Tuomaan kanssa kilpaa juoksevan saunaan.

Isäntä päällysvaatteita riisuessaan sanoi: »Nyt on saatu jo rahaa tänä kesänä kokoon niin paljon kuin Olli-Pekalle maksettiin. Kyllä sitä rahaa tulee, mutta ei maksa mielestä miltäkään ollessa yötä päivää pyhin arin tuollaisessa touhakassa kuin markkinoilla. Eikä tiedä mitä vielä tapahtuu. Myötäänsä kerrotaan niistä kylistä, missä useita rautatietyöläisiä asuu, varkauksista ja ryöstöistäkin. Se sentään johtunee siitä, että ne siellä saavat juoda ja mellastaa mielensä mukaan, meillä ei ole asiaa juominkien pitoon. Nuokin insinöörit taitavat olla aivan raittiit.»

-- Aivan ne sanovat olevansa raittiit, minä jo kesällä kysyin heiltä itseltään. Mutta muuten minulla niistä noihin meidän tyttöihin nähden on hieman ikävä ajatus.

-- Miten niin?

-- Näyttävät niin likenevän noita tyttöjä, lienevätkö kosinta-aikeissa. Äskeiset niitten puheetkin sitä ajatusta minussa uudistivat. Niin perinpohjaisesti puhuivat, minkä tähden he eivät ota eukkoja herrasneitosista.

-- Se pelko lienee aivan turha. Olen minä kesäkauden pitänyt niitä silmällä, kun ne ovat tehneet seuraa tyttöjen kanssa ja pyhäiltoina olleet soutelemassakin. Mutta se tulee vain siitä, että ovat samanikäisiä nuoria, jotka kaipaavat huvitusta. Insinöörien täytyy täällä ottaa niistä ihmisistä hupinsa, joita on lähellä, kuten runossa lauletaan: 'Puhelen Jumalan puille, haastan haavan lehtysille', ja sanotaanhan, että niinkuin metsään huutaa, niin metsä vastaa. Nuo pojat ovat muuten niin siivoja poikia, etten mitenkään voi uskoa heidän pahassa tarkoituksessa hyvittelevän meidän tyttöjä ja tytöt taas ovat siksi järkeviä, että tietävät säätynsä eivätkä anna juolahtaakaan mieleensä sellaisen ajatuksen, että tulisivat heidän vaimoikseen. Kuitenkin olisi paras ajoissa varoittaa ja kieltää, jos huomaisi sellaista.

-- Kieltämisestäkö se sitten on apu. Muistan hyvin elävästi oman itseni niiltä ajoilta. Oli minullakin koti, jossa ei ollut minkään puutetta ja vanhukset niin hyvät, ettei kenelläkään parempia, jota paitsi olin vielä ainoa talon perillinen. Minua kielsi isä, kielsi äiti, kielsi jokainen naapuri, mutta etkös muista, oliko siitä apua. Minä en yritäkään kiellellä, jos niikseen tullee. Muuten minä pääasiassa olen samalla kannalla kuin sinäkin.

Isäntä heittää lopsautti jalastaan riisutun märän kenkänsä lattialle ja päättävästi sanoi:

-- Niin se on kuin minä sanon. Insinöörit ovat talonpojan poikia, pieninä pahasina ovat olleet talonpoikaisten vertaistensa kanssa yksissä, ja niin täällä erämaan sydämessä, kun ei heillä ole arvonsa vertaisia tovereja, herää lapsuusajan muisto ja unohtaen oman arvonsa he jakavat ilonsa ja huvinsa talonpoikaisten kanssa. Mutta kun pääsevät säätyläistensä pariin, niin talonpoikaistuttavat unohtuvat. Jos olisin heidän seurustelussaan jotakin arveluttavampaa huomannut, niin meiltä olisivat saaneet muuttaa majansa aivan sillä kerralla.

-- Kyllä ne ovat todella siivoja, somia poikia, eivät ollenkaan vaativia herroja, vaan ennemminkin palvelevia. Äskenkin kun minulta sukkapuikko putosi käsistä lattialle, niin tuo vanhempi insinööri hyppäsi sitä ottamaan ja antamaan minulle käteen juuri kuin pieni poikanen. Samalla ovat niin komeita ja reippaita miehiä, että mielellään heitä näkee. Äidiksi sanoivat nytkin, kun tulivat viluissaan ja märkinä kotiin.

-- Ovat ne kyllä somia poikia. Ei niitä todellakaan ennen vanhaan kestikievariaikana noin toiselle arvoa antavia herrasmiehiä nähnyt. Rovasti menneenä kesänä sanoikin, että nyt ovat jo herrat toisenlaisia kuin neljäkymmentä vuotta sitten, ja taitaa siinä perää ollakin.

-- On paljonkin perää. Ei ollut ennen sellaisia pappejakaan kuin nykyinen rovasti on ja olisiko missään ihmistä miellyttävämpää kuin ruustinna, sanoi emäntä ja katsoi akkunasta saunaan.

-- Eikö niitä jo ala näkyä sieltä tulevaksi?

-- Ei noita vielä. Martta tuo vain näkyy taivaltelevan saunan edessä, on tainnut tulla lämmin siellä löylyä lyödessä... Jopa tuo Erkki työntyy. Jopa Hemmi ja Tuomaskin... Jo tulevat nekin insinöörit. Tyhjä siellä on sauna, saat pirtistä käskeä toveriksesi niitä rautatiemiehiä, ketä tahdot.

-- Saatan minä kylpeä yksinänikin ja tule sinä pesemään. En ole päätänikään pessyt sitten kuin viime lauantaina... Kun kaikki talonväki on kylpenyt, niin kylpekööt sitten nuo vieraat, ja kun loppunee löyly kesken, niin lämmittäkööt lisää. On sinne puita jo sitä varten varattu, porisi isäntä mennessään ulos ja avonilkkaiseen pannuissa märissä kengissään raskaasti kävellä lopsutteli saunaan päin.

* * * * *

Rautatie jatkui edelleen, niin että insinöörit eivät päässeet tulemaan Kenttään ennen kuin seuraavana lauantaina ja silloinkin vaivalloisen matkan takaa. He olivat kaikille ystävällisemmät kuin koskaan ennen ja tyttöjä hyvästellessään puristivat niitten käsiä lujemmin kuin milloinkaan ennen. Teppo sanoi Reeta-Kustaavalle: »Muistattekohan te meitä koskaan?»

-- Ikämme toki, sanoi Reeta-Kustaava iloisesti nauraen ja pudisti Tepon kättä.

Työmiehiäkään ei ollut Kentässä tämän pyhän aikana enää kuin muutamia ja tulevan pyhän aikana ei ollut yhtään, joten se rautatie työväkineen oli mennyt ohi kuin kevättulva, joka kohisee koskissa uhaten sen rantoja ja rantametsiä, mutta kun on mennyt ohi, niin heikkenee koskien kohina ja kesän rauha palaa kaikkialle. Niinpä Kentän talossakin oli nyt entinen erämaan rauha ja oli kuin raskaan työviikon perästä olisi tullut sunnuntai. Mutta entistä selvemmin näkyi se aukko, minkä Anna Maria ja Olli-Pekka olivat jättäneet. Nyt tuli vain kolme murakuormaa pellolle sen sijaan että ennen oli tullut neljä ja navetasta palasi pirttiin rukkiensa ja kankaittensa ääreen vain kolme entisten neljän sijaan ja kankaita oli pirtissä nyt kolmissa kangaspuissa, kun ennen oli ollut neljissä. Kaskikin oli viime kesänä tullut hakatuksi puolta pienempi kuin tavallisesti muina kesinä. Riihien puintikin loppui vasta lokakuun lopulla, ennen se oli loppunut syyskuussa. Marjasäilykkeitä oli nyt vain kolmessa tynnyrissä, kun ennen oli ollut seitsemässä. Oli kuin taivaanranta olisi ruvennut hämärtymään pilveen. Alakuloiseksi teki se isännän ja emännän mielen, kun rupesi näkymään, että heidän taloudessaan rupesi vierimään alaspäin harja, joka tähän vuoteen asti oli kerta kerralta kohonnut ylöspäin.

Erkin morsian Sivolan Laara tiedettiin työhaluiseksi ja reimaksi ihmiseksi, ja nyt oli joulun aikana aiottu pitää Erkin häät. Toivottiin, että Laara Anna-Marian sijan edes puolittain täyttäisi ja olikin hän taloon tultuaan työssä käsinä paremmin kuin Aino. Mutta ei kulunut monta viikkoa, ennenkuin navettakartanosta rupesi kuulumaan Hetvin ja Laaran välisiä riitoja ja toisilleen niskaköyttä vetäen miniät palasivat pirttiin. Hetvi ja Laara rupesivat miehilleen toimittamaan, että pääsisi toinen tai toinen pieneen Leppimäkeen omaksi taloksi kuten Olli-Pekkakin. Ja kun niitten Hetvin ja Laaran välit pahenivat päivä päivältä, niin isäntä määräsi Erkin lähtemään pieneen Leppimäkeen. Niinpä seuraavana keväänä kesän tultua nähtiin Erkin ja Laaran karjoineen vaeltavan pieneen Leppimäkeen, kuten kaksi vuotta sitten Olli-Pekka lähti isoon Leppimäkeen. Nyt täytyi Kenttään ensi kerran miesten avuksi ottaa renki. Se oli nyt kaikkien mielestä kuin väärä raha oikeitten joukossa. Hän näytti aina työssään ajattelevan, että kun tuo päivä joutuisi iltaan, kun taas talon miehiltä aina päivä loppui kesken. Meni kuitenkin kesä, oltiin taas marraskuussa. Rautatie oli tullut ja sen mukana monenlaista hommaa. Metsien ostelijoita ja talojen ostelijoita metsien tähden kulki toinen toisensa perästä, ja jokainen kehui itseään paremmaksi ostajaksi kuin sen ja senkin yhtiön asiamies oli. Ja tukkisavotoita kerrottiin ensi talvena tulevan useita kymmeniä yksin kuuluvin. Loukkolahden Salmo tuli nyt Kenttään eräänä marraskuun pilvisenä iltana. Salmon partaisista kasvoista ja kiiluvista silmistä huomasi Salmon tietävän jotakin tavallista enemmän. Kun isäntä näki, että on sitä Salmolla nyt sanomista, niin varsin kysyi:

-- Mitä sitä nyt sinne Siuruaan päin kuuluu?

Salmo rykäisi ja sanoi:

-- Ei tuota muuta niinkään erityistä, kuin että Siuruan kylässä on tällä viikolla tehty isoja kauppoja.

-- Miten niin?

-- On kolmetoista taloa myyty pohjineen. Viisi taloa on vielä myymättä, kun eivät vielä ole sopineet hinnoista, mutta kyllä ne myyvät nekin. Ei tuolla Järvenpääläiselläkään kuulunut olevan kuin sadan markan riita... On sitä tällä viikolla Siuruan kylässä liikutettu rahaa, kuusisataatuhatta oli eilen viety pankkiin ja ovat kai ne useita tuhansia itselleenkin käsirahoikseen jättäneet.

-- Onpa siellä rahaa, mutta ei paljon. Tuskin miljoonan isäksi pääsee koko kylä, jos jokaisen tilkun myyvät, sanoi isäntä ylenkatseellisesti.

-- Eikö tuo sentään likeltä kaapine. Kuuttakymmentä tuhatta kuuluttiin Hakalaisellekin tarjottavan, mutta seitsemääkymmentä tuhatta kuului tahtovan.

-- Mikä yhtiö se on niitä maita ostanut?

-- Se Runströmin yhtiö. Sehän se nyt siipensä tuntuu levittävän yli koko seutukunnan. Siuruan joen Lappakoskeen kuulutaan saha perustettavan ja yhtiö kuuluu tekevän oman rautatien tänne Lepokiven pysäkille ja sitä tietä hyrryttelee puutavaransa maailman ääriin.

-- Kummia kuuluu, kun kokonaisia kyliä yhtiöille... Outoa on kuullakin... Etkö sinä rupea meille rengiksi, vähiksi tahtovat miehet käydä?

-- Eihän sitä nyt osaa rengiksi ruveta, siksi hyviä ansioita tuntuvat nämä yhtiöt lupaavan, eikä tuokaan ruokatavara ole kovin kallista nyt, kun tuli tuo rautatie. Ja yhtiön urakkatyössähän sitä ei ole kenenkään orja, tekee minkä tekee ja päiviä ei ole kirjassa, jos kesken päivinkin heittää... Arvelin ruveta tuosta Hepokankaan metsästä tukinhakkuuseen, kun siitä kuuluttiin ruvettavan aivan heti ottamaan puita. Lähdin täällä tuumimaan, sopisiko tässä teillä olemaan majaa. Tästä saisi paikoiltaan niinkuin särpimen ja leipääkin.

-- Niinhän se on, että taloihin sitä sentään niitten savotan miesten täytyy turvautua... Ajatelkaahan, eiköhän nekin Siuruankyläläiset vielä kerran turvaudu taloihin, ne jotka nyt taloistaan jouduttautuvat irtolaisiksi.

-- Nuori väki kuuluu kaikki lähtevän Amerikkaan, kun siellä on nyt niin hyvä aika; vanhimmat kaljupäät nuo jäänevät tänne.

-- Se lieneekin parasta.

-- Se on parasta siinäkin suhteessa, että siitä on etua meille, jotka jäämme tänne. Yhtiöitten täytyy maksaa meille niin hyvät palkat, että pysymme töissä, kun ei ole varaa valita miehiä.

-- Tokkohan tuolla olisi sielläpäin ketään, joka rupeaisi rengiksi mistään hinnasta?

-- En luule olevan. Yhtiön töihin ne yrittävät kaikki. Niitä ne nyt koholla kourin odottavat jokainen. Hakalainenkin on tiedustellut renkiä, mutta ei kuulunut eilen vielä olevan. Pyysärkän Tehvollekin oli tarjonnut kahdeksaa sataa ja täydet vuosivärkit, kahdet pitkävartiset saappaat, kahdet kintaat ja kahdet alusvaatteet, mutta ei ollut Tehvo päätäänkään kääntänyt. Savottaan kuului menevän siksi, kunnes kevätpuoleen lähtee Amerikkaan, kun muutkin alkavat lähteä. Niitä satoja henkiä kuulostaa olevan aikeessa lähteä yhteen matkaan.

-- Se on sitten oikeata kansainvaellusta.

-- On se.

-- Oletko ollut puhein sen naapurisi Kärpäskankaan Pertun kanssa, eikö tuo rupeaisi rengiksi, kun sillä on se vanhin poika siksi kynnellä, että mökin sulana pitää?

-- Tänä aamuna oli Perttu meillä. Se on sekin suin päin menemässä poikineen savottaan, juuri tähän samaan metsään minun kanssani.

Pojat olivat tähän asti äänettöminä kuunnelleet isänsä ja Salmon keskustelua, mutta nyt Hemmi sanoi jäykästi: »Me emme tiedustele renkiä. Me teemme itse mitä kerkeämme. Tuo rautatie kun tuonkin elon hinnan helpotti, niin jätämme halmeenviljelyksen sikseen ja osan peltojakin heitämme nurmeksi, mitä emme jaksa omin väkinemme hoitaa sulina. Se on selvintä. Väkivetoon ja palkan ulpalla jos jonkun saisikin rengiksi, niin siinä koirassa ei ole haukkujaa, joka kahleessa metsään viedään. Nähtiinhän malli jo viimekesäisestä rengistä. Sekin saatiin väkivetoon tinkimällä. Mutta se tekikin työtä siksi, että tuppi heilui, työn joutumisesta ei ollut huolta.»

-- Niin tuota täytynee tehdä, vaikka taaksepäin menevän talon merkki sekin on, että pellot alkavat jäädä nurmiksi, sanoi isäntä alakuloisesti ja alkoi riisua kenkiä jaloistaan.

-- Niin... Mitä te siihen minun asiaani sanotte? muistutti Salmo tyynesti.

-- Kun et niitä ryyppytovereitasi tuo mukanasi etkä itse tule päissäsi, niin onhan tässä pirttiä. Päissäsi jos tulet, niin yönselkään silloin on lähtö.

-- Minun humalastani ei ole haittaa kenellekään. Jos minä olen päissänikin, niin minä saatan olla hiljaa kuin hiiri loukossa.

-- Vaikka olisit kuinka hiljaa, jos vain tulet päissäsi, niin ovelta palaat, usko se.

Salmo koppasi kintaansa viereltään, hyppäsi ylös ja puolimatkassa oveen virkkoi: »Hyvästi!»

Salmon raskaat poistuvat askeleet kuuluivat eteisestä ja eteisen ovi samassa jysähti kiinni tavallista kovemmin. Isäntä harmistuneena sanoi: »Tuokin kutju on se sitten sen rikkaampi, on sillä sitten sen eheämmät vaatteet päällä, jos savotasta saa suuria palkkoja. Leikilläni häntä toki rengiksi tahdoinkin. Kuka häntä ilkeää nähdä, se pyhän aikana aina hakisi ja kaivaisi viinaa vaikka sinisen kiven sisästä ja maanantaina ei olisi työn hyvää. Pysyköön vain savotassa ja pysykööt kaikki savotassa. Tosiaankin, tehdään itse töitä mikä keritään.»

-- Se se selvintä on, toisti Hemmi ja rupesi hänkin heittämään kenkiään.

Kymmenes luku.

Oli lauhkea päivä joulukuussa. Pehmyt etelätuuli verkalleen heilutteli puitten oksia, räystäistä tippui vettä ja huurrekokkareet putoilivat puitten oksilta. Ainon palvelija, Tilta, juosta reuhotti avopäin Kenttään ja kun kartanolla tapasi Tuomaan, niin kysyi kiireesti:

-- Missä ovat tytöt? Minulla olisi asiaa.

-- Tuolla kai ne ovat navetan puolessa, virkahti Tuomas välinpitämättömästi.

Tilta lähti sinne juoksujalassa, mutta kun Reeta-Kustaava kuuli heitä kaivattavan, niin tuli navetan eteisen ovelle vastaan ja sanoi iloisesti:

-- Mikä se nyt Tiitalla on, kun on niin kiireisen näköinen kuin olisi sienat tulessa?

-- Eipähän mitään sen kummempaa kiirettä, lähdin vain täällä emännän tietämättä käymään, kun tänä iltana on Lepokiven pysäkillä yhtiön pirtillä tanssit. Sinne tulee se maanmainio viulunsoittaja Katajaselän Nikoteemus ja Okkolan Weerus, toinen mainio hanurinsoittaja soittajiksi. Minä Selman kanssa ja pienen Leppimäen Saimi lähdemme sitten kun ilta-askareemme olemme tehneet. Etkö sinä ja Marttakin lähde mukaan? Me tulemme tätä kautta.

-- Päästääkö se emäntä teitä tanssiin?

-- Ei emännällä ole sanomista mitään, kun me lähdemme ilta-askareet tehtyämme. Nythän on kahdeksantuntinen työpäivä jo laillinen. Emme me Selman kanssa kysy lupaa emännältä paremmin kuin isännältäkään. Yö on minun omani, olinpa missä tahani... Lähdettekö, että tulemme tätä kautta?

-- Emme me lähde. Kun me emme ole ikänämme tanssineet, niin emme puujumaliksi loukkoon seisomaan lähde.

-- Kyllä pojat opettavat tanssimaan, kyllä siihen heti oppii. Kyllä ne pojat vievät, kunhan ei vain jalkoihinsa sotkeudu.

-- Emme me kuitenkaan lähde, opettakoot pojat muita.

-- Vanhoiksipiioiksiko te sitten aiotte jäädä? sanoi Tilta niskojaan keikauttaen ja lähti juosta leuhottamaan takaisin.

* * * * *

Tulevana yönä ei Kentän vanhaa emäntää nukuttanut. Oli kuin paha enne olisi vaivannut. Hän laskeutui vuoteelleen ja koetti painautua peitteisiin mitään ajattelematta. Mutta ajatuksia ei saanut asettumaan, ne vaeltelivat kaikkia elämässä tapahtuneita ikävyyksiä muistelemassa. Hän nousi taas vuoteeltaan, veti kengät avonilkkaisiin jalkoihinsa, sytytti tulen lyhtyyn ja meni navettaan katsomaan oliko siellä tuli jäänyt pahasti tai joku muu kohta epäkunnossa, mutta sielläkään ei ollut mitään. Kaikki lehmät märehtien ja sieraimistaan raskaasti tuhautellen vain makasivat eivätkä olleet näkevinäänkään emäntää, vaikka tämä kulki halki navetan ja silmäsi jokaista elukkaa. Sitten hän tuli pirttiin katsomaan olisivatko kuitenkin tytöt tai pojat menneet tanssiin, mutta sielläkin olivat tytöt ja pojat kotona, nukkuivat sikeintä untaan. Reeta-Kustaavan silmiin kuitenkin koski lyhdyn valo, hän heräsi ja kysyi: »Mitä te etsitte?»

-- En mitään. Kun minua ei tänä yönä nukuta, niin tulin katsomaan olisitteko tanssiin menneet.

-- Hm. Tanssiin! virkkoi Reeta-Kustaava ja painoi päänsä peitteen sisään.

Emäntä sammutti lyhtynsä ja meni hiipien vuoteellensa, jottei isäntä heräisi hänen liikkeistään, kun sekin kuorsaten nukkui sikeintä iltauntaan. Mutta ei vieläkään tullut unta. Oikein tuntui pahalta, kun aina ja aina tuli ikäviä muistoja mieleen ja kaikki aivan mustimmissa väreissään. Emäntä painautui taas peitteitten sisään, veti jalkansakin koukkuun, kuten ennen pikkutyttönä nukkuessaan, ja koetti olla peitteen alla kauan, jottei silmiin näkyisi mitään. Viimein kuitenkin hengitettävä ilma rupesi tuntumaan tukahduttavalta, hän nosti peitteen laitaa saadakseen raitista ilmaa henkeensä. Mutta silmät sattuivat katsomaan akkunaan ja ulkona huurteisissa puissa näkyi outo valo, kuin lyhdyn värähtelevä loimo. Samassa tuli mieleen että nyt ei ole kukaan lyhty kädessä liikkumassa. Siksi hän säikähtäen hyppäsi ylös, mutta tuntui peloittavalta mennä ulos niin, nykäisi isäntää olkapäästä ja virkkoi hätäisesti: »Mooses... Mooses! Kuule Mooses!»

-- Mikä nyt?

-- Mikä on tuo valo, joka näkyy noista puista?

Isännän silmät repesivät suuriksi ja nähtyään puissa valon hän hyppäsi ylös ja huudahti: »Tulipalo!» Sen sanottuaan hän syöksyi saliin mennäkseen ulos, mutta osui pahki kukkapöytään, joka rymisten meni kumoon. Lattialla seisova kattoon asti yltävä fiikus meni kumoon, sen varret ruskivat isännän jaloissa, mutta hän ei siitä välittänyt, meni vain ovelle ja eteisen portaalle päästyään kiljaisi: »Leppimäellä palaa!» Kaikki rupesivat nyt hälisten nousemaan, mutta isäntä vieläkin kulki kiljuen kaikissa huoneissa: »Leppimäellä palaa! Leppimäellä palaa! Kuin hengen kaupalla kiireesti sinne!»

Emäntä ja Hetvi tulivat portaalle ja yhdestä suusta melkein kirkaisten huudahtivat:

-- Navetta on tulessa ja elukat palavat! Voi, voi, miten surkeasti ne mölisevät, rientäkää hyvät ihmiset! Voi, voi, tuota ääntä, miten mölisevät! Voi, voi, pahaa tekee tuon kuuleminen, joutukaa hyvät ihmiset! Minäkin lähden, kun löytäisin kenkäni, sanoi Hetvi. Mutta kun Hetvi oli tulemassa kolmannen lapsen äidiksi, niin emäntä tarttui Hetviä olkapäähän ja sanoi: »Pysytään me täällä, ei meistä siellä ole mitään apua.» Miehet ja tytöt tulivat pyrynä ulos ja lähtivät kuin tuulen ajamina juoksemaan Leppimäelle päin, millä kenkä väärässä jalassa, millä nuttu nurin päällä, mikä avopäin, mikä paitasillaan, kengät vain avonilkkaisessa jalassa. Isäntä malttoi kuitenkin tikapuusta ottaa pitkävartisen palokoukun olalleen ja juosta kötöstäen lähti hänkin sinne ja mennessään porisi: »Saahan tuolla käydä, mutta tuli on kerinnyt tehdä työnsä ennenkuin sinne ehtii.»

Emäntä ja Hetvi sydänalaansa käsillään puristaen portaalla voivottelivat ja tuskittelivat, kun yhä kuului Onnenkukan, Omenan, Maatikin, Laukerin, Lemmikin, Juhlikin ja Tiistikin sydäntäsärkeviä huutoja. Tuli vain riehui syytäen säkeniä, tulen kieliä ja mustaa savua yön kaamean valoisaan ilmaan. Nyt tuprahti ilmaan entistä suurempi pöllähdys säkeniä ja mustaa savua, liekit reimahtivat entistä korkeammalle, ja Kentän emäntä huusi: »Nyt putosi laipio sisään! Voi hirmuista!»

-- Mutta nyt niiltä loppuu elukkaparoilla tuskat. Kuulkaa, ei kuulu enää ääntä.

-- Ei kuulu enää ääntä. Valmista on. Voi surkeata!... Niitten se on tanssiin menijöitten hyvää työtä, ne ovat heittäneet tulen kytemään. Eipähän emäntä huolehtine. Voi toki... Minulle siitä kävi enne, liekö sentähden että omat eloon juottamani ja kasvattamani elukat joutuivat tuommoiseen kuolemaan... Ei nukuttanut koko yönä. Kun sanomalehdistä saa tuon tuostakin lukea että siellä ja siellä on navetta palanut elukkoineen, niin juohtui sekin nyt yöllä mieleeni, sytytin tulen lyhtyyn ja kävin navetassa, mutta Jumalan kiitos, kaikki oli hyvin kotona, mutta silloin se on tuolla ollut ehkä hyvinkin suuressa alussa. Ei kulunut monta tuntia, ennenkuin huomasin tuon valon noissa puutarhan puissa.

-- Minä en huomannut mitään ennettä, nukuin kuin sika siksi, kunnes salista kuului kukkapöydän romahdus ja ovien räiske. Silloin hyppäsin kuin ammuttu ylös ja Hemmi teki samoin. Kun isännän ääni kuului ulkoa, niin ei Hemmi kauan siekaillut, tempaisi pienet yökenkänsä sängyn alta ja sai ne jalkaansa, mutta kun ei löytänyt lakkiaan, niin sillään lähti. Sama kai se olisi, vaikka ei olisi ollenkaan mennyt. Siellä on tuli tehnyt työnsä, nyt jo laimenee. Kojo mataloituu ilmassa ja irtonaisia liekkejä, jotka loiskivat ilmaan, ei enää näy. Se palaa vain kuin kaskirovio.

-- Kyllä siellä sentään on apuväki hyvä olemassa, jottei pääsisi leviämään toisiin rakennuksiin, sanoi emäntä ja käsillään yhä sydänalaansa painaen lähti sisälle ja virkkoi katkerasti: »Voi toki!... Voi maailmaa synnin tähden!»

Isäntä tuli ensimmäiseksi kotiin. Pirtissä olivat emäntä ja Hetvi seisaallaan vastaanottamassa kuulumisia, mutta ennenkuin he kerkisivät mitään kysyä, isäntä haikeasti sanoi:

-- Selvä siellä tuli. Kolmetoista lehmän päätä, viisi lammasta, kaksi sikaa, kukko ja kuusi kanaa on tuhkana.

-- Mistähän tuo tuli pääsi alkuun?

-- Mistä... On ollut tapana iltasella lämmittää lehmien apevesi. Palvelijat ovat lähtökiireessään heittäneet muurin alla tulen omin päinsä palamaan; siitä ovat kekäleet pudonneet uunista alas ja luultavasti päässeet silppuvasuun ensin ja siitä seinään, tervashonkaisiin hirsiin... Sitten nukutaan vielä niin sikeästi, ettei oltu herätty, ennenkuin oli navetta jo yltä tulessa. Koirakin oli ulkona haukkunut, äläköinyt minkä ääntä hänestä oli lähtenyt. Se oli Olli-Pekan korviin unessa kuulunut, mutta ei ollut tointunut sitäkään katsomaan mikä sillä on. Akka oli kuullut koiran haukunnan, mutta oli luullut, että tanssimiehet ovat hoilaten tulossa ja että se niitä haukkuu.

-- Ne ovat elukat jo silloin hätäilleet, kun koira on haukkunut.

-- Sitä hätää se on koira haukkunut.

Emäntä istui pöydän yläpäähän, laski kumpaisenkin kyynärpäänsä pöytään, ohimonsa varasi kämmeniinsä ja sanoi haikeasti: »Niin on kuin sanotaan, että akka on haahti, akka on hauta, akka on pahan paikan kattila. Jos olisi joku muu eikä Aino ollut Olli-Pekalla eukkona, niin tuskin olisi tuota tapausta tullut?»

-- Tuleehan se vahinko viisaallekin, mutta tyhmällä se on toisessa kädessä. Samaa minäkin luulen, että jos Olli-Pekalla olisi ollut huolekkaampi akka, niin se olisi käynyt navetassa niitten lunttujen mentyä, sanoi isäntäkin kenkiään riisuessaan. Sitten hän pani kenkänsä orrelle kuivumaan ja lähti synkin kasvoin kamariinsa koettamaan vieläkö nukuttaisi, kun yö oli vasta vähän ohi puolen. Sinne lähti emäntäkin.

Monta päivää kului, eikä Olli-Pekka käynyt Kentässä, mutta eräänä iltamyöhänä, kun täysikuu paistoi ja lumen pinta säteili pakkasensilmistä, Olli-Pekka tuli vaivaisen syntisen näköisenä Kentän pirttiin ja istui isäänsä lähelle penkille, missä isä vasupäreitä kiskoi petäjäisestä listakosta.

Kauan aikaa Olli-Pekka istui ääneti eivätkä talon miehetkään olleet kiireisiä puheluun, tekivät vain puhdeaskareitaan. Viimein Olli-Pekka sanoi:

-- Minä olen niin kahdella päällä, vieläkö ruveta yrittämään taloksi vaiko myödä tuo talorähjä yhtiölle ja lähteä Amerikkaan, kun sinne paljon muitakin menee. Tulisipahan eukko yhden kakaran kanssa täällä toimeen vaikka kenen pirtin loukossa.

-- Vai pirtin loukossa Aino, murahti Hemmi pöydän sivulla olevalla rahilla istuessaan ja kirvesvartta vuoleskellessaan.