Part 16

-- Niin, niin, -- sanoi Chicot, -- näyttääpä siltä kuin olisin minä väärässä. Mutta kun minun mieleni kerran tekee syödä tuo kana syntiä tekemättä, niin tehkää minulle, hyvä veli, ainakin se palvelus... pyydän teitä molemminpuolisen ystävyytemme nimessä... että kastatte sen muutamilla vesipisaroilla toutaimeksi.

-- Ahaa! -- virkkoi Gorenflot nauraen.

-- Niin, minä pyydän teitä, -- jatkoi gascognelainen, -- sillä muuten tulen ehkä tehneeksi syntiä, syömällä kiellettyä ruokaa.

-- Olkoon menneeksi, -- sanoi Gorenflot, joka, ollen luonnostaan kelpo pöytäkumppani, nyt oli alkanut tulla paremmalle tuulelle. Siihen kai oli osaltaan vaikuttanut tuo kolme kertaa tapahtunut viinin maisteleminenkin. -- Mutta eipä tässä enää olekkaan vettä.

-- Jossain on kirjoitettu, en muista varmaan missä: voit hätätilassa käyttää hyväksesi sitä mitä sinulla on. Tarkoitus pyhittää välikappaleet. Kasta viinillä, hyvä veli, kasta viinillä. Elukasta voi tosin siten tulla vähemmän katolilainen, mutta ei silti huonompi.

Chicot täytti munkin lasin ääriään myöten. Nyt oli ensimäinen pullo tyhjennetty.

-- Bacchuksen, Comuksen ja Momuksen nimeen kastan minä sinut toutaimeksi, -- sanoi Gorenflot.

Sitten hän kastoi sormenpäänsä viiniin ja pudotti niistä muutamia pisaroita kanan päälle.

-- Kas niin, -- virkkoi gascognelainen, munkin lasia kilistäen, -- tyhjentäkäämme nyt lasi vastakastetun kunniaksi. Tulkoon hän mahdollisimman pian paistetuksi, ja täydentäköön mestari Claude Bonhometin taitavuus ne ominaisuudet, joita tällä kanalla jo luonnostaan on!

-- Niin, vastakastetun malja! -- huusi Gorenflot nauraen ja iski nahkaansa lasillisen bourgognea, jonka Chicot oli hänelle kaatanut. -- Toutaimen malja! Tämä on totta, kautta kunniani, oivallista viiniä.

-- Mestari Claude, -- sanoi Chicot, -- pankaa heti tämä toutain paistumaan. Voidelkaa se tuoreella voilla, johon on sirotettu hienoksihakattua läskiä ja maustesipulia. Kun se alkaa muuttua ruskeaksi, niin pankaa pari käristettyä leivänpalaa paistinpannulle ja tarjoilkaa se sitten lämpöisenä.

Gorenflot ei sanonut sanaakaan, mutta hän näytti hyväksyvän nuo annetut määräykset katseellaan ja nyökäyttämällä päätään tuskin huomattavasti. Se näytti merkitsevän täydellistä suostumusta.

-- Vielä, -- jatkoi Chicot, huomattuaan tarkoituksensa onnistuneen, -- vielä, mestari Bonhomet, me haluamme sardelleja ja makrilleja. Olemme paastoavaisia niinkuin hurskas veli Gorenflot juuri huomautti, ja minä tahdon täydellisen paastopäivällisen. Hei, odottakaapas... kaksi pulloa tätä teidän mainiota viiniänne vuodelta 1561.

Keittiöstä alkoivat höyryt vähitellen tunkeutua munkin nenään. Vesi kihosi hänen suuhunsa, hänen silmänsä säkenöivät, mutta vielä hän jaksoi hillitä itsensä ja tekipä vielä liikkeen noustakseen ylöskin.

-- Mitä! -- huudahti Chicot. -- Aiotteko lähteä pois juuri nyt, kun tässä pitäisi maistaa toutainta?

-- Minun täytyy se tehdä, hyvä veli, -- sanoi Gorenflot, ja loi katseensa taivasta kohti, ikäänkuin antaakseen Meidän Herrammekin ymmärtää, miten suuren uhrauksen hän nyt aikoi tehdä.

-- On kuitenkin hyvin varomatonta pitää puhe paastottuaan.

-- Minkävuoksi? -- kysyi munkki.

-- Sillä teidän hengityksenne tekee tenän, hyvä; veli. Galenus sanoo: Ihmisen kieli on heikko ja herpaantuu helposti.

-- Se on, sen pahempi, totta, -- selitti Gorenflot, -- sitä olen monesti itsekin saanut kokea. Jos minulla olisi ollut riittävän vahvat keuhkot, olisi minusta tullut oikea kaunopuhuja.

-- Siinä sen nyt näette, -- virkkoi Chicot.

-- Onneksi, -- jatkoi Gorenflot ja istahti taas paikalleen, -- onneksi on minussa sitä enemmän hartautta.

-- Niin kyllä, mutta ei hartauskaan yksin riitä. Teidän sijassanne maistaisin minä näitä sardelleja ja joisin muutaman tipan tätä nektaria, jumaltenjuomaa.

-- No, ojentakaapa sitten tänne yksi sardelli ja yksi ainoa lasi viiniä.

Chicot pani sardellin munkin lautaselle ja kaatoi viiniä hänen lasiinsa.

No, miltäs tuntuu? kysäsi Chicot, joka, narratessaan munkkia syömään ja juomaan, itse pysyi verrattain kohtuullisena. -- Miltäs tuntuu?

-- Tunnenpa todellakin olevani vähemmän heikko kuin äsken, -- vastasi Gorenflot.

-- Mutta piru vieköön! virkkoi Chicot, -- kun on pidettävä puhe, niin ei riitä että tuntee itsensä, kuten te sanotte, vähemmän heikoksi, vaan täytyy tuntea olevansa voimakas ruumiiltaan ja sielultaan. Ja teidän sijassanne, -- jatkoi gascognelainen, -- minä tuohon tilaan päästäkseni söisin toutaimen kummankin evän. Sillä ellette syö tämän enempää, saatatte te haiskahtaa viinille.

-- Kas pentele! -- sanoi Gorenflot. -- Olettepa oikeassa. Sitä minä en tullut ajatelleeksi.

Ja kun kana juuri tällöin tuotiin pöytään, leikkasi Chicot siitä heti yhden jalan, joita hän eviksi kutsui. Munkki maisteli sitä ja söi.

-- Kautta jumalan! -- huudahti Gorenflot. -- Kylläpä tämä onkin mehukasta kalaa!

Chicot leikkasi nyt toisen "evän" ja pani senkin munkin lautaselle, tyytyen itse siiventynkään.

-- Entä miten tämä viini on hyvää! -- jatkoi Chicot, vetäen korkin kolmannesta pullosta.

Sittenkun Gorenflotin suuri vatsa kerran oli päässyt alkuun, ei mies enää lainkaan voinut hillitä itseään, vaan hän pureksi toisen siiventyngänkin niin paljaaksi, ettei siihen jäänyt mitään muuta kuin pelkät luut. Senjälkeen hän huusi Bonhometia ja sanoi tälle:

-- Mestari Claude, minä olen hyvin nälissäni. Ettekö äsken tahtonut tarjota minulle läskipannukakkua.

-- Tietysti, -- sanoi Chicot, -- sehän on jo tilattu. Vai kuinka, Bonhomet?

-- Totta kai, -- vastasi isäntä, sillä hän ei koskaan vastustellut vieraitaan tällaisissa asioissa.

-- No, tuokaa se sitten tänne, mestari Claude! -- huusi munkki.

-- Viiden minuutin kuluttua, -- vastasi isäntä, oivallettuaan Chicotin salaisen silmäniskun, ja riensi heti valmistamaan tuota tilattua annosta.

-- Ah! -- virkkoi Gorenflot ja antoi tavattoman suuren nyrkkinsä, jossa oli kahveli, vaipua pöydälle -- Nyt tuntuu olo tosiaankin paremmalta.

-- Eikö asia siis ole niinkuin minä sanon? -- huomautti Chicot.

-- Ja jos pannukakku nyt olisi tässä niin haukkaisin sen yhtenä ainoana suupalana, aivan samoin kuin nyt tyhjennän tämän lasin yhdellä siemauksella.

Säkenöivin silmin tyhjensi nyt munkki kolmannesta pullosta neljänneksen.

-- Vai niin, -- sanoi Chicot, -- ette siis tuntenut voivanne varsin hyvin?

-- Olin aivan uuvuksissa, hyvä ystävä, -- vastasi Gorenflot. -- Tuo kirottu puhe oli minut lopen väsyttänyt. Kokonaiseen kolmeen päivään en mitään muuta ajatellutkaan.

-- Mutta niinpä sen sitten täytyy ollakin mainion, -- tuumi Chicot.

-- Kerrassaan! vastasi munkki.

-- Lukekaapa sitä hiukan meidän tässä pannukakkua odotellessamme.

-- Ei, sitä en tee, -- sanoi Gorenflot. -- Kristillinen puhe pöydän ääressä! Oletko milloinkaan kuullut sellaisesta puhuttavankaan, herra narri? Ehkäpä kuninkaasi hovissa?

-- Siellä kyllä pidetään verrattain kauniita puheita kuningas Henrikille, jota jumala varjelkoon! -- virkkoi Chicot ja nosti hattuaan.

-- Mitä ainetta niissä kosketellaan? -- kysyi Gorenflot.

-- Siveyttä, -- vastasi Chicot.

-- Sitäpä mahdankin uskoa! -- huusi munkki,, heittäytyen selkäkenoon tuolin selustinta vastaan. -- Mutta siitä huolimatta on sinun kuninkaasi kutakuinkin siveetön otus.

-- Minä en tiedä, onko hän siveellinen vai ei, -- sanoi Chicot, -- mutta sen kuitenkin tiedän, ettei minun ole tarvinnut olla todistajana mihinkään sellaiseen, jota olisin tarvinnut punastua.

-- Sen kyllä, hitto vieköön, uskon, -- vastasi munkki. -- Siitä lienee jo kauvan, jolloin sinä olet osannut punastua, senkin vetelys!

-- Mitä! -- huudahti Chicot. -- Minäkö vetelys! Minäkö, joka olen itse säännöllisyys, itse pidättäväisyys ruumiiltani ja sielultani! Minäkö, joka otan osaa kaikkiin juhlakulkueisiin ja kaikkiin paastoihin!

-- Mutta entäpä sinun Sardanapaluksesi, sinun Herodeksesi, sinun Nebukadnezarisi! Vai teeskenneltyjä kulkueita ja paastoja! Onneksi aletaan jo kokonaan osata ulkoa tuo sinun kuninkaasi Henrik III, jonka piru periköön!

Tällöin tuli mestari Bonhomet sisälle, pitäen toisessa kädessään tuota kaivattua pannukakkuvatia ja toisessa kahta avaamatonta viinipulloa.

-- Tuokaa tänne, tuokaa tänne! -- kirkui munkki silmät sädehtien ja nauraen niin makeasti, että kaikki nuo hänen kaksikymmentäkaksi lujaa hammastaan selvästi näkyivät.

-- Mutta, rakas ystäväni, -- huomautti Chicot, -- tehän sanoitte, että teidän olisi pidettävä puhe?

Se on minulla täällä, -- vastasi munkki, lyöden otsaansa, johon alkoi kohota sama punottava väri kuin poskiinkin.

-- Kello puoli kymmenen, -- muistutti Chicot.

-- Ah, minä vaan narrasin, -- sanoi munkki.

-- Milloinka siis puhe on pidettävä?

-- Kello kymmenen.

-- Kello kymmenenkö? Minä luulin, että luostari sulettaisiin kello yhdeksältä.

-- Sulettakoon vaan, -- sanoi Corenflot ja katseli kynttilänvaloa täysinäisen lasinsa läpi, -- se ei minua liikuta; minulla on avain.

-- Luostarin avain! -- huudahti Chicot. -- Teilläkö olisi luostarin avain?

-- Se on täällä taskussani, -- vastasi Gorenlfot ja löi kämmenellään kaapuunsa.

-- Mahdotonta! -- intti Chicot. -- Minä tunnen luostarinsäännöt. Olen ollut katumusmatkalla ainakin kolmessa luostarissa. Avainta ei uskota tavallisen veljen huostaan.

-- Mutta tässä se nyt kuitenkin on, -- sanoi Gorenflot, heittäytyen tuolinsa selustinta vasten ja näyttäen Chicotille muuatta pientä rahaa.

-- Mitä! Rahaako? -- tokaisi Chicot. -- Ahaa, minä ymmärrän! Te lahjotte portinvartijan päästäksenne sisälle silloinkuin haluatte, te paatunut syntinen!

Gorenflot nauraa hohotti, niin että suu leveni korviin asti, ja änkytti, hymyillen herttaisesti kuin autuuttatunteva juopunut:

-- Muuta ei tarvita.

Sitten hän aikoi pistää rahan taskuunsa.

-- Odottakaapas, odottakaapas, -- keskeytti Chicot. -- Kas peijakas, miten soma raha!

-- Varustettu kerettiläisen kuvalla, selitti Gorenflot. -- Siihen on sydämen kohdalle kaivettu reikä.

-- Kun tätä tarkoin katselen, -- sanoi Chicot, niin näenpä, että se on Navarran kuninkaan rintakuvalla varustettu raha, ja sen läpi on tosiaankin reikä porattu.

-- Tikarinpisto, niin, -- puhui Gorenflot. -- Kuolema kerettiläiselle! Se, joka kerettiläisen tappaa, on jo etukäteen tullut julistetuksi pyhimykseksi, ja minäkin puolestani lahjoitan sille, jumala minua armahtakoon, paratiisiosuuteni.

-- Ahaa! -- mutisi Chicot itsekseen. -- Nyt alkaakin asia minulle selvitä. Mutta tuo syntinen ei vielä ole tarpeeksi humalassa.

Hän täytti uudelleen munkin lasin ja huusi:

-- Kuolema kerettiläiselle ja eläköön messu!

-- Siis, -- virkkoi Chicot, joka muisti veli portinvartijan tarkastelleen kaikkien luostarinkirkkoon pyrkivien käsiä, -- siis teidän tarvitsee mentyänne näyttää vain tuota rahaa portinvartijalle... ja...

-- Minä pääsen sisään, -- täydensi Gorenflot.

-- Ilmanko mitään vaikeuksia.

-- Hm! Yhtä helposti kuin tämä viini solahtaa kurkustani alas.

Näin sanoen nielaisi munkki uuden naukun tuota ihanaa juomaa.

-- Se merkitsee, -- jatkoi Gorenflot, joka nyt oli aivan juovuksissa, -- se merkitsee, että veli Gorenflotille avataan ovet selkoselälleen.

-- Ja te pidätte sitte puheenne?

-- Minä pidän puheeni, -- toisti munkki. -- Näin se käy: Minä astun sisälle, ymmärräthän, Chicot, minä astun sisälle.

-- Tietystikin ymmärrän. Olen pelkkänä korvana.

-- Tulen siis sisään, kuten sanottu. Seurakunta on suurilukuinen ja hyvin valikoitua. Siellä on parooneja, kreivejä, herttuoita.

-- Ehkäpä prinssejäkin?

-- Niin, prinssejäkin, -- toisti munkki. -- Olet oikeassa, ei pienempiä eikä suurempia kuin prinssejä. Minä käyn hyvin nöyränä Liiton uskottujen joukkoon.

-- Liiton uskottujen? -- toisti nyt vuorostaan Chicot. -- Mitähän se uskollisuus mahtaa merkitä?

-- Minä käyn Liiton uskottujen joukkoon. Veli Gorenflotia huudetaan, ja minä astun esille.

Näin sanoen nousi munkki seisomaan.

-- Kyllä, niinhän se käy, -- virkkoi Chicot. -- Jatkakaa!

-- Minä esiinnyn, -- jatkoi Gorenflot ja koetti kasvonilmeillään kuvata sanoja, mutta ehti hädintuskin ottaa yhden ainoan askeleen lattialla, kun jo retkahti pöydännurkkaa vasten ja kaatui nurin.

-- Hyvä! -- virkkoi Chicot, nostaen hänet pystyyn ja asettaen tuolille istumaan. -- Te astutte esiin,, tervehditte kuulijakuntaanne ja sanotte?

-- Ei, en minä sano mitään. Ne ovat ystävät, jotka sanovat.

-- No, mitä sanovat sitten ystävät?

-- Ystävät sanovat: Veli Gorenflot! Hm! Kaunis nimi liigalaiselle, veli Gorenflot!

Ja munkki mainitsi useamman kerran tyytyväisenä omaa nimeänsä.

-- Kaunis nimi liigalaiselle! -- toisti Chicot. -- Minkähänlaisia salaisuuksia tuo juopporatti tulisi ilmaisemaan? -- lisäsi hän hiljaa itsekseen.

-- Sitten alan minä, -- jatkoi munkki, samalla kun hän torkahteli, nousi ylös ja nojautui seinää vasten, sillä hän oli aivan liemenä.

-- Te alatte? -- kysyi Chicot, pidellen häntä lujasti seinää vasten kuin Pajazzo Arlekinia.

-- Minä alotan: Hyvät veljet, nyt on kaunis päivä valtaistuimelle. Veljet, onpa nyt ihana päivä oikealle valtaistuimelle.

Chicot havaitsi nyt, että oli aivan mahdotonta saada munkista enää mitään selkoa, minkävuoksi hän päästi tämän irti. Veli Gorenflot romahti alas ja satutti jaloillaan pöytään, niin että eräitä tyhjiä pulloja putoili lattialle.

-- Amen! -- virkkoi Chicot.

Miltei samana hetkenä alkoi kuulua ankara kuorsaaminen, niin että tuon pikku huoneen ikkunaruudut helisivät.

-- Hyvä! -- sanoi Chicot. -- Ravinto tekee vaikutuksensa. Ystävämme uinailee vähintäänkin kaksitoista tuntia, ja minä voin arkailematta riisua vaatteet hänen yltään.

Chicot irroitti ensinnäkin munkin kaapun nyörit ja veti sen sitten hänen päältään. Senjälkeen hän käänsi Gorenflotin ympäri kuin ruissäkin, kietoi hänet pöytäliinaan, solmitsi servietin hänen päähänsä, pisti hänen kaapunsa oman viittansa alle ja meni keittiöön.

-- Mestari Bonhomet, -- sanoi hän, pistäen tämän kouraan kultarahan, -- tässä on illallisestamme ja siitä, että pidätte toistaiseksi huolta hevosestani, sekä erittäinkin siitä, ettette herätä tuota kunnon veli Gorenflotia, joka nukkuu vanhurskaan unta.

-- Hyvä, -- vastasi isäntä, joka huomasi olevan parasta tyytyä tähän yksinkertaiseen selitykseen, -- hyvä, luottakaa vaan minuun herra Chicot.

Chicot kiiruhti S:t Etiennen kadulle, missä hän kääri Gorenflotin kaapun ympärilleen ja otti rahan toiseen käteensä. Kello oli nyt neljännestä vaille kymmenen, ja hän riensi sykkivin sydämin Pyhän Genovevan luostarikirkkoa kohti.

20.

Yö luostarikirkossa.

Kääriessään munkinkaapun ylleen oli Chicot varovaisena tehnyt itsensä harteikkaammaksi oman viittansa ja muiden vaatteittensa avulla, jotka kaapu kokonaan peitti. Hänen partansa väri oli sama kuin Gorenflotillakin, ja vaikkakin tämä oli syntynyt Saônen, jota vastoin tuo toinen oli nähnyt päivänvalon Garonnen varrella, oli Chicot kuitenkin niin usein huvitellut matkimalla tuon ystävänsä ääntä, että hän tällä matkimisellaan osasi johdattaa syrjäiset harhaan. Ja tiedetäänhän, ettei munkinkaapuun kääriintynyttä henkilöä voida tuntea muusta kuin äänestä ja parrasta.

Chicotin saapuessa oltiin kirkonovi juuri sulkemaisillaan. Gascognelainen näytti reikäniekkaa rahaansa ja pääsi heti sisälle. Kaksi munkkia kulki hänen edellään, hän meni niiden perässä ja saapui heidän seurassaan kappeliin, jonka hän jo entuudestaan tunsi, sillä hän oli usein ollut siellä kuninkaan keralla, joka piti Pyhän Genovevan luostaria erityisessä suojeluksessaan.

Kuorin alla, joka oli kahdeksaa tai kymmentä jalkaa varsinaista kirkkoa korkeammalla, oli maanalainen kirkko. Luostarikirkkoa valaisivat tällä kertaa vain muutamat harvat lamput.

Chicot huvittelihe aluksi laskemalla munkkien lukumäärän. Varsinaisessa kirkossa oli satakaksikymmentä ja kuorissa kaksitoista, siis yhteensä satakolmekymmentäkaksi. Nuo kuorin kaksitoista munkkia olivat asetetut riviin alttarin eteen. Chicot havaitsi tyytyväisyydekseen, ettei hän ollut ihan viimeinen noiden pariin liittyessään, joita Gorenflot oli Liiton uskotuiksi kutsunut. Hänen jälestään saapui vielä kolme munkkia, ja nämä, väljiin, harmaisiin kaapuihinsa kietoutuneina, asettuivat kuoriin.

Muuan pieni kuoripoika läksi nyt kävelemään ympäri kirkkoa ja nähtävästi laski läsnäolijain lukua, minkä jälkeen hän kuiskasi jotain noille kolmelle viimeksitulleelle munkille.

-- Meitä on satakolmekymmentäkuusi, -- lausui tämä munkki kaikuvalla äänellä Se on Herran luku.

Heti nousivat nuo varsinaiseen kirkkoon polvistuneet satakaksikymmentä munkkia seisaalleen ja kävivät sitten istumaan tuoleille tai penkeille. Nyt sulettiin kirkonovet.

Niin rohkea kuin Chicot olikin, tunsi hän kuitenkin sydämensä tavallista kovemmin värähtelevän, kuullessaan lukon rautojen narahtavan. Hieman tointuakseen istahti hän saarnastuolin edustalle, ja hänen katseensa kiinnittyi noihin kolmeen viimeksi saapuneeseen munkkiin, jotka näyttivät olevan tämän seurakunnan mahtavimmat.

Heitä varten oli tuotu nojatuolit esiin, ja he istuivat niihin kuin kolme tuomaria. Heidän takanaan istuivat nuo kaksitoista muuta munkkia.

Nyt soitettiin kolmasti pienellä kellolla kuin äänettömyyden merkiksi.

-- Veli Monsoreau, -- lausui sama munkki, joka jo ennenkin oli puhunut, -- mitä uutisia tuotte Anjoun maakunnasta Yhdistyksellemme?

Kaksi seikkaa sai Chicotin kuuntelemaan entistäänkin tarkkaavaisemmin: ensinnäkin se, että tämä ääni kuulosti niin voimakkaalta ja käskevältä kuin olisi se pikemmin ollut tarkoitettu tulemaan taistelussa olevan soturin rautakypärän alta kuin munkinkaapun sisästä. Toinen seikka oli Monsoreaun nimen kuuleminen.

Kookaskasvuinen munkki nousi nyt reippain askelin saarnastuoliin. Chicot koetti saada nähdä hänen kasvonsa, mutta se oli mahdotonta.

-- Hyvä, -- ajatteli hän, -- ellen minä saa nähdä noiden kasvoja, niin eivät hekään saa nähdä minun kasvojani.

-- Hyvät veljet, -- alkoi nyt puhua ääni, jonka Chicot heti tunsi ylihovijahtimestarin ääneksi. -- Anjoun maakunnasta saapuneet uutiset eivät ole läheskään rauhoittavia. Meiltä tosin ei puutu siellä myötätuntoa, mutta edustajiakaan ei meillä siellä ole. Liiton laajentaminen tässä maakunnassa oli uskottu parooni Méridorin huostaan. Mutta jouduttuaan epätoivoon tyttärensä äskettäin tapahtuneen kuoleman johdosta, on ukko surussaan tullut laiminlyöneeksi pyhän Liigan asian, emmekä me nykyisin voi ottaa häntä lukuun, niin kauvan kuin hän suree tuota sattunutta onnettomuuttaan. Mitä minuun itseeni tulee, tuon minä Yhdistykseen kolme uutta jäsentä. Neuvosto ratkaiskoon, otetaanko nämä kolme veljeä, joista minä vastaan yhtä hyvin kuin itsestäni, pyhän Yhdistyksen jäseniksi.

Kuului suostumuksensorinaa. Ja veli Monsoreau astui paikalleen.

-- Veli La Hurière! -- huusi sama munkki, joka näytti toimivan jonkinlaisena airueena. -- Ilmoittakaa meille, mitä olette toimittanut Parisissa.

Toinen munkki nousi nyt vuorostaan saarnastuoliin.

-- Veljet! -- puhui hän. -- Te tiedätte parhaiten, miten minä olen ollut katoliselle opille uskollinen ja kuinka minä olen antanut tästä uskollisuudestani näytteen sinä suurena päivänä, jolloin se sai voiton. Niin, hyvät veljet, minä olen alati ollut, jumalan kiitos, suuren Guisen Henrikkimme uskollinen puoltaja ja herra Bermeltä sain minä täyttääkseni ne käskyt, jotka nyt olen täyttänyt aina niin pitkälle, että surmasin omat vuokralaiseni. Tämä uskollisuuteni pyhälle asialle sai aikaan sen, että minusta tehtiin yhden kaupunginkorttelin tarkastusmies, ja minä rohkenen sanoa, että se oli uskonnolle onnellinen seikka. Olen näin ollen saanut selville kaikki kerettiläiset Saint-Germain-l'Aauxerroisin korttelista, jossa l'Arbe Secin kadulla edelleenkin pidän Tähti-nimistä ravintolaa teidän palvelukseksenne, veljet. Ja merkittyäni ylös kerettiläisten nimet ilmaisen minä ne ystävillemme. En tosin nykyisin janoa yhtä paljo kuin ennen hugenottien verta, mutta kuitenkin pidän suuressa arvossa sen pyhän liiton tarkoitusperiä, jonka perustamista me puuhaamme.

-- Nyt on pidettävä korvat auki, -- ajatteli Chicot. -- Tuo La Hurière oli, ellen väärin muista, hurja kerettiläisten murhaaja ja on Liigan suuressa suosiossa.

-- Puhukaa, puhukaa, -- kehottivat useat äänet yht'aikaa.

La Hurière, joka nyt katsoi sopivan hetken tulleen, puhelahjojensa käyttämiseen, johon hänellä harvoin oli tilaisuutta, vaikka hän luuli kaunopuhujaksi syntyneensäkin, ajatteli hetkisen, rykäsi ja jatkoi:

-- Ellen erehdy, hyvät veljet, niin ei tehtävänämme ole ainoastaan yksityisen kerettiläisyyden tukahduttaminen. Hyvien ranskalaisten täytyy olla vakuutettuja siitä, ettei heidän milloinkaan tarvitse lukea kerettiläisten joukkoon niitä ruhtinoita, jotka ovat kutsutut heitä hallitsemaan. No niin, veljet. Millä kannalla ovat nyt siinä suhteessa asiamme? Frans II, joka lupasi olla uskollinen asiallemme, on kuollut lapsettomana, myöskin Kaarle IX, joka olikin innokas, on lapsetonna kuollut. Kuningas Henrik III, jonka uskoa ja tekoja minun ei käy tutkiminen eikä tuomitseminen, tulee nähtävästi kuolemaan lapsettomana. On vielä jälellä Anjoun herttua, mutta hän on myöskin lapseton ja näyttää lisäksi olevan pyhästä Liigasta välinpitämätön.

Tällöin keskeyttivät puhujan useat äänet, joista varsinkin erotti ylihovijahtimestarin. Tämä lausui: Miksi välinpitämätön? Mistä saatte aiheen sanoa niin?

-- Sanon välinpitämätön, koska hän ei vieläkään ole liittynyt Liigaan, vaikkakin se korkea-arvoinen veli, joka äskettäin huusi minua, on luvannut sen hänen puolestaan.

-- Kuka sen on sanonut, ettei hän ole meihin liittynyt? -- kysyi sama ääni. -- Onhan juuri äsken uusia jäseniä ilmoitettu. Teillä ei ole oikeutta epäillä ketään ennenkuin nimilaput on aukaistu.

-- Se on totta, -- sanoi La Hurière. -- Minä siis odotan vielä vähän aikaa. Mutta Anjoun herttua, joka hänkin on kuolevainen ja lapseton... sillä on huomattava, että heidän suvussaan kuollaan nuorina... kenelle silloin kruunu joutuu? Niin, hurjimmalle hugenotille, mitä ajatella voi, kaksinkertaiselle luopiolle, Nebukadnezarille.

Myrskyisät suostumuksenhuudot keskeyttivät nyt La Hurièren.

-- Niin, minä tarkoitan Henrik bearnilaista jonka vastustamiseksi tämä Yhdistys etupäässä on muodostunut, Bearnin Henrikkiä, jonka useinkin luullaan olevan Paussa tai Tarbesissa lemmenseikkojaan selvittelemässä, mutta jota kuitenkin saa tavata Parisissa.

-- Parisissako? -- huudahtivat monet yht'aikaa. -- Parisissa! sehän on mahdotonta.

-- Hän on täällä! huudahti La Hurière. -- Hän oli täällä samana yönä, jolloin rouva de Sauves murhattiin. Hän on täällä ehkäpä tällä hetkelläkin.

-- Kuolema bearnilaiselle! -- kirkuivat useat.

-- Niin, kuolema hänelle! huusi La Hurière. -- Jos hän sattumalta tulee Tähti-ravintolaan, niin lupaan minä... mutta sinne hän ei tule. Kettua ei kahta kertaa vangita samaan loukkoon. Hän menee kyllä asumaan muualle jonkin hyvän ystävänsä luo, sillä on sillä kerettiläisellä ystäviä. No niin. Juuri näiden ystäväin lukua on koetettava saada vähennetyksi. Yhdistyksemme on pyhä, Liigamme on laillinen, sen on pyhittänyt ja siunannut pyhä isämme, paavi Gregorius III. Minä vaadin, ettei tätä enää pidetä salassa, vaan että kortteleiden tarkastusmiehille jaetaan listoja, niin että he voivat kiertää talosta taloon ja kehottaa kaikkia kunnon kansalaisia merkitsemään niihin nimensä. Ne, jotka sen tekevät, olkoot ystäviämme, mutta niitä, jotka siitä kieltäytyvät, pidämme vihollisinamme. Ja jos vielä tilaisuus tarjoutuu uuteen Bartolomeuksen-yöhön, mikä oikeille uskovaisille näyttää tulevan yhä välttämättömämmäksi, niin teemme me sen saman, jonka kerran ennenkin olemme tehneet, ja säästämme siten Herraltamme vaivan erottaa ohdakkeet nisuista.

Tätä puhetta palkittiin myrskyisin suosionosotuksin. Kun ne olivat loppuneet, korotti sama munkki, joka jo ennenkin oli puhunut, äänensä ja lausui:

-- Pyhä yhdistys kiittää veli La Hurièreä hänen innokkuudestaan. Hänen tekemänsä ehdotus otetaan harkittavaksi ja äänestys siitä toimeenpannaan korkeimmassa neuvostossa.

Uusia hyvähuutoja. La Hurière kumarteli monta kertaa, laskeutui sitte saarnastuolista alas ja meni istumaan paikalleen, ikäänkuin voitonriemunsa painosta nääntyneenä.