Part 2

Hemmo ilmestyikin Hirviniemeen vuoden viimeisinä päivinä. Oli enää vain kaksi päivää vanhaa vuotta. Kunnantalolla pidettiin uusi huutokauppa, jossa vuodeksi 1869 myytiin huutolaiset. Hirviniemen Sipo oli kunnan kassasta Leppärannan kylän lukuun kantanut Hemmon eläkerahan, vaikka Hemmo oli kerjäämällä päänsä elättänyt. Ja oli Sipo nytkin tullut huutokauppaan saamaan Hemmon. Elättäköön se sitten päänsä, missä haluaa! Hemmokin oli tullut katsomaan, mihin hän joutuu. Hän sai kauan aikaa kuulla, kun pöydän takaa kajahteli vasaramiehen ääni: "Ensimmäinen, toinen. Ensimmäinen, toinen. Vieläkö alenee? Ensimmäinen, toinen. Ensimmäinen, toinen. Vieläkö alenee?" Tätä vatkutusta kun oli kymmeniä kertoja kuulunut aina yhtä myödessä, niin viimein vasaramies entistä kovemmalla äänellä huusi: "Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta." Samassa vasara paukahti pöytään, niin että koko rakennus raikui vastaan. Sitten vasaramies yhtä kovalla äänellä huusi sen saajan nimen ja talon ja kirjoitti sen kirjaansa. Nyt tuli toisen vuoro siinä järjestyksessä kuin myötävät olivat vasaramiehen kirjoihin tulleet merkityiksi.

Kauan aikaa saatiin kuulla sitä "ensimmäinen toinen, ensimmäinen, toinen!" huutoa ja monta kertaa kuului vasaran paukaus, ennenkuin tuli Hemmo Käpysen vuoro. Ratulan talosta aina kerrottiin, että se oli köyhille hyvä. Olipa Ratulan Taavetti isäntäkin tullut huutokauppaan, että jos hänkin kunnan verorahansa lisäksi jonkun huutaisi. Hemmo tarttui Taavettia reiteen ja rukoillen sanoi: "Ottakaa te minut. Siinä Hirviniemessä ovat ne pojat pahoja. Minä poimin teille kesällä marjoja ja teen kaikkea mitä voin. Otattehan te minut?"

- Tässäpähän nähdään, kuului Taavetin umpimielinen sana. Oli kuulunut jo monta jaksoa: "Ensimmäinen, toinen, ensimmäinen, toinen, vieläkö alenee?" ja monta kertaa oli Sipokin saanut uudistaa tarjouksensa, kun viimein juuri kuin Hemmolle mieliksi Taavetti alensi markan, johon samalla Sipo kiirehti sanomaan: "Vielä markka." Kun kukaan ei sen jälkeen laskenut, vaikka vasaramies moneen kertaan kertoi sen läksynsä: "Ensimmäinen ja toinen, ensimmäinen ja toinen", niin vasaramies kovensi äänensä ja huusi: "Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta!" Silloin rakennuskin raikui vasaran paukauksesta ja samassa kuului ääni "Sipo Tikkanen, Hirviniemi". Hemmolta pääsi voittamaton itku. Tarttui lujemmin Taavetin reiteen ja sanoi: "Ottakaa kuitenkin minut, minä koetan olla teille hyvä. Ne pojat ovat Hirviniemessä niin pahoja."

- Pitää tapella vastaan, tavallisestihan kerjäläispojat osaavat tapella, kuului syrjästä sana.

- Niitä on kaksi, kuului Hemmon itkunsekainen sana.

- Sisukas miehenalku voi tapella kahtakin vastaan. Sitä pitää opetella tässä maailmassa oikeutensa ottamaan nyrkeillään, kuului tappeluun kehoittava sana.

Hemmo ei sitä ollut kuulevinaan. Taavettia yhä reidestä halaillen rukoili ottamaan hänet.

Taavetti viimein lämpimällä tavalla sanoi: "En sitä minä voi ottaa, kun sinut Sipolle lyötiin. Kerjäsithän sinä viime kesänäkin, lähde kerjäämään. Jos et ala tulla toimeen Hirviniemessä, käy sitten meilläkin yötä olemassa."

Hemmon mieli lauhtui ja irroittaessaan käsiään Taavetin reidestä hän virkkoi: "Kiitos."

Samassa kuitenkin Hemmon mieli murtui itkuksi, kun Sipon kuuli vihaisesti ärjäisevän: "Ei ole kerjäämään lähtöä, on pysyttävä kotona."

Sipo tahtoi sen sanoa senkin tähden, että olisi rehellisempää kunnan kassasta kantaa Hemmon eläke, vaikka Hemmo kerjuulla viipyisi koko vuoden.

Hemmo lähti astua kaarittamaan Hirviniemeen. Silmät eivät kuivuneet koko matkalla. Siitäkin oli mieli katkera, kun pojat olivat särkeneet hänen pienen kelkkansa, ainoan isältä saadun muiston, ettei päässyt edes mäkeä laskemaan, vaikka lunta olisi jo keliksi.

Hemmo oli Hirviniemessä ollut pari viikkoa, kun hän eräänä yönä kaikkien nukkuessa varustautui ja juoksi Ratulaan, missä aamusella ihmisten noustessa löydettiin pirtin loukosta vaatteisiinsa kyyristyneenä kytröttämässä ja hiljaa itkemässä. Talon emäntä kyseli syytä itkuun, johon sai Hemmolta selityksen: "Talon pojat ovat pahoja. Eilen olin mukana järvikaivosta vettä hakemassa, niin valoivat jäisellä vedellä, kaasivat lumeen ja hieroivat ympäriinsä lumessa." Hyrskähti ensi itku, jonka seasta kuului: "Särkivät kelkkanikin, etten saa laskea mäkeä."

- Eivätkö isäntä ja emäntä kiellä poikia tuollaisen ilkeyden teosta?

- Nauravat vain ja pilkkaavat, kun minä itken.

- Sanotaan, että mies kasvaa, hammas karkiaa. Maltatkohan sinä olla pojille kostamatta, kun kasvat mieheksi, sanoi emäntä tuntien vihaa povessaan.

Isäntäkin sekaantui puheeseen ja päättävästi sanoi: "Paras on pojan pysyä kerjuulla. Viime kesänä tuli hyvä vuosi, leipää on joka talossa ja kerjäläisiä vähän, kun ne viime vuonna kuolivat ja loput on myyty huutokaupalla. Vaikka poika menee toiseen tai kolmanteenkin kylään, niin en usko kenenkään viitsivän lähteä tuomaan kotikyläänsä. Enintään käskee mennä omaan kyläänsä. Poika saattaa silti suunnata matkansa, mihin ajattelee. Minulla on huomenna käynti kirkolla, niin sanon kunnan kassamiehelle, ettei saa Hirviniemen Sipolle maksaa Hemmo Käpysen eläkettä kuin kahden viikon ajalta." Hemmo sai ilon kyynelet silmiensä nurkkiin, kun kuuli, ettei Sipo saa hänen eläkettään.

Hemmo oli Ratulassa kolme päivää, jolla ajalla paikattiin kengät ja kaikki vaatteet. Tehtiin liinainen kerjuupussi, johon emäntä lähtiessä pani rukiisen leivän sille varalle, että jossakin talossa ei annettaisi ruokaa: silloin hän saisi syödä pussistaan. Ja jos pussiin karttuu syömistä, niin eihän kerjuulla ole niin kiirettä, ettei jossakin hyvässä talossa joutaisi syömään pussistaan.

Tätä Ratulan emännän neuvoa Hemmo seurasikin. Kun pussiin karttui palasia, niin missä talossa oli vertaisia poikia, niitten kanssa laskeskeli mäkeä päivän tai kaksi, jopa kolmekin, kun taas oli jatkettava matkaa tietämättä määrää, missä pää tulee. Siten talo talolta, kylä kylältä Hemmo kulkeutui kaupungin lähelle. Hän päätti mennä kaupunkiin, koetteeksi kauppapuodeista pyytää rahaakin ja herrastaloista vaatteen apua, kun entiset vaatteet rupesivat kovin hajoamaan. Eikä Hemmo ollutkaan kuin pari päivää viipynyt kaupungissa, kun oli paidasta ja kengistä lähtien saanut melkein uudet vaatteet. Niitä olikin saatavana melkein joka talossa, kun ne kasvaville koulupojille olivat käyneet pieniksi ja siten tulleet käyttökelvottomiksi. Nyt Hemmo entistä enemmän tunsi halua ruveta kerjäämään rahaa; hän kulki puodista puotiin. Jokaisesta puodista hän saikin pennisiä, niitä olikin jo aikanen pussi, kun hän eräänä maaliskuun päivänä oli muutamassa puodissa samalla asialla kuin muissakin puodeissa. Siihen tuli poliisi, joka jo eilen oli jossakin paikassa Hemmon huomannut kerjäläiseksi. Hemmo ei sitä tuntenut poliisiksi, vaikka sillä oli virkalakki päässä, että olisi pujahtanut ulos.

Poliisi kääntyi poikaan ja virallisella tavalla sanoi: "Mistä se tämä miehen alku on?"

Hemmo tyrmistyi, ei tullut sanaa suuhun. Mutta kauppias, juuri kuin Hemmoa auttaakseen, joutui sanomaan: "Tienneekö hän itsekään ja tuskinpa kukaan lienee kysynytkään. Parina päivänä on näkynyt tässä puodista puotiin ja talosta taloon liikkuvan. Taitaa virkana olla kerjuu, koskapa tässäkin pyysi rahaa."

- Mutta kerjuu on kielletty. Mistä sinä olet? kuuluivat poliisin kiinteät sanat.

- Leppärannan kylästä, kuuluivat Hemmon värisevät sanat.

- Leppärannan kylästä... Leppärannan kylää en muista kuulleeni muualla kuin Kaitasalmen pitäjässä. Oletko sinä sitten sieltä asti tänne kulkeutunut, vai mitä?

- Sieltä minä olen, kuului Hemmon hiljainen, vapiseva sana.

- Mutta siellähän Kaitasalmen kunnassa, kuten muissakin kunnissa on huutokaupalla myyty köyhät. Etkö sinäkin ole huutokaupattu, pakana?

- Olen, kuului hiljainen sana Hemmon suusta.

- Minkä nimellisessä talossa sinun paikkasi on?

- Hirviniemessä.

- Hirviniemessä, kertasi poliisi juuri kuin itsekseen ja jäi miettimään. Hetken mietittyään ja kääntyen kauppiaaseen hän sanoi: "Nämä tällaiset kyydit eivät kuulu vanginkuljettajan tai kestikievarin velvollisuuksiin, täytyy kaupungin ajuri laittaa viemään sinne Hirviniemeensä."

Hemmolta pääsi voittamaton itku.

- Mitä sinä itket? Eikö sinun ole lysti päästä kotikylääsi, ystäviäsi näkemään, vai oletko siellä tehnyt piloja, joita olet paennut tänne? sanoi poliisi lauhkeasti.

Hemmolta ei tullut sanaa vastaukseksi, ja kauppias, joka näki Hemmon niin katkerasti itkevän, sanoi: "Eiköhän liene sentään parasta, että jätät pojan rauhaan. Näyttää olevan niin siivo poika."

Poliisi punalti päätään ja sanoi: "Ei käy laatuun, kun kerran tulin sekaantuneeksi asiaan. Se jos tulisi tiedoksi, niin huomenna olisi viskaali niskassani, virkarikos keppinä kourassa. Eikä pojalle tässä mitään pahaa tapahdu, pääsee hevoskyydillä kotikyläänsä. Ajuri Siiralla on riski hevonen, se tuntikolmisessa hurahuttaa perille. - Itse asiaassa tämä kerjäläislaki on paljasta pötyä, joka olisi joutanut kuolla ennen syntymistään. Etenkin nyt, kun viime kesänä tuli hyvä vuosi ja kerjäläisetkin ovat vähenneet, niin niistä ei syntyisi mitään vaivaa, ei kylissä eikä kaupungissa, jos kerjääminen olisikin vapaa. Joka ei anna, se ei anna, ja joka antaa, se antaa hyvällä mielellä."

— Niin minustakin on, sanoi kauppias ja kääntyen Hemmoon sanoi: "Heitäppäs nyt itkusi ja tule likemmäksi, annan sinulle matkarahaa, äsken en kerjennyt antaa, ennen kuin jouduit järjestysvallan kanssa tekemisiin."

Hemmo pyyhki hihaansa kasvojaan ja seisahtui kauppapöydän toiselle puolelle.

Kauppias laatikostaan kahmaisi puolen kourallistaan pieniä rahoja ja antoi ne Hemmon kahmaloihin. Hemmo otti povestaan pussinsa, jossa oli saman verran entisiä. Sitten kauppias otti laatikostaan täyden kourallisen paperipäällisiä kompiaisia, ojensi ne Hemmolle sanoen: "Panehan nämä taskuusi, josta saat tarjota kaupunkituliaista parhaalle tuttavallesi kotikylässä. Antaisin ryypynkin, että saisit maan tavan mukaan kaupungista palata päissäsi, mutta ehkä noin nuoren miehen on somempi pysyä selvänä."

— Kyllä niin on paras, myönsi poliisikin. Poliisi saattoi nyt Hemmon Siiran luo. Peitellessään rekiperään istunutta Hemmoa naurusuin hän sanoi: "Luulen sinun ensi kerran eläessäsi olevan herraskyydissä."

Siira hyppäsi kuskipukille sanoen: "Sitä tämä onkin, kun tässä oijetaan tielle."

Poliisikin katsoi jälkeen, kun portista kadulle päästyä menijät lähtivät etenemään kuin tuulispää.

Hemmo siinä rekiperässä istuessaan laittoi kaikki rahansa ja kompiaisensa siihen yhteen pussiin toivoen voivansa saada ne loppumatkalla jättää johonkin, josta saisi ne sitten tilan sattuessa hakea johonkin parempaan talteen. Niinpä loppumatkalla tien kulkiessa erään niityn halki Hemmo sanoi kyytimiehelle: "Ettekö olisi hyvä ja seisauttaisi hevostanne siksi, että pistäisin tämän pussini tuohon latoon. Tarvitsisin itse rahani ja muutkin, mitä tässä pussissa on, ne valtaavat siellä talossa."

- Hui hai! Eiväthän ne nyt niin halpoja liene, että sinulta kerjuupussin valtaavat. Antaahan pussin pysyä mukana, sanoi kyytimies ja ajoi vain minkä hevoselta kavioista lähti. Hurahtamalla tuli Hirviniemen kartanoonkin, missä ohjasperät sitoi tikipuuhun ja jouduttautui pirttiin.

Hemmo pussi kainalossaan kyytimiehen mukana tuli pirttiin, missä pussinsa pisti soppeen ja riisuttuaan nutun päältään istui pussinsa viereen. Hän tunsi vapisevansa, vaikka matkalla ei kylmä tullut.

Sipo kysyttyään sanomat vieraalta vihaisella tavalla sanoi: "Vai herraskyydillä tätä pirun alkua kyyditään."

- Luultiin kuvernöörin tulevan, kun herra istuu rekiperässä ja kyytimies kuskipukilla, sanoi emäntä Sipon sanojen jatkoksi.

Siira kuuli, että talossa syntyi karkeita puheita, ja hän kiirehti lähtemään vaatien isännältä kyytipalkkaansa, johon sai vastauksen: "Ei minulla ole rahaa semmoisiin kyytipalkkoihin." Sen kuultuaan Siira kääntyi lähtemään ja ovelle mennessään sanoi: "No, minä perin poliisilta, poliisi periköön mistä saa."

- Herra Jumala! Vai poliisin kanssa tämä roiston alku on ollut tekemisissä. Kaikkea pitää kuulla, kuului emännän suusta haikeat sanat.

Siira oli mennyt näkemästä tai kuulemasta. Sipo ikenet irvissä tuli Hemmon luokse sanoen: "Pitää antaa tuntea, miltä kaupunkilysti tuntuu." Tarttui Hemmon pitkään tukkaan, nosti melkein kohoksi, puisti ja mäykytti päätä seinään ja äkäili: "Tekeekö kaupunkiin mieli, tekeekö kaupunkiin mieli? Sinä kuudenkymmenen markan vahingon sait kylälle. Vieläkö tekee mieli lähteä?" Sitten viimein heitettyään alkoi tavoitella keppiä, jotakin luudanvartta, vielä ruoskiakseen, mutta sitä ei ollut saatavissa. Kun emäntäkin sanoi: "Ei tuolta ruojalta nyt huoli luita rikkoa", niin Sipokin jätti ja hammasta purren ähisi: "Teki moisen vahingon, ei vähemmän kuin kuudenkymmenen markan tämän kylän vahingoksi, ja mitä se vielä tekee vuoden pitkään. Siltä on otettava vaatteet pois, kuka takaa, ettei se tänä yönä taas lähde."

Hemmolla oli Sipon tukistaessa maailma mennyt mustaksi silmissä, ja hän oli luullut kuolevansa; mutta nyt rupesivat silmät selviämään, kun pojat tulivat pakottamaan heittämään liivin ja puseron päältä ja kengät jalasta. Ne veivät sitten pirtin peräpuoleen katseltavaksi, josta kuuluivat emännän ihastuneet sanat: "Nämähän sopivat pojille, koetappas sinä, Sauli, tätä nuttua ja sinä, Eenokki, näitä puseroa ja housuja." Kuului yhä emännän ihastelevia sanoja että "siinä kaupassa kuitenkin saatiin näin paljon vaatteita."

Sauli, se pojista vanhempi, juuri kuin jotakin muistaen, pyörähti ympäri ja sanoi: "Mutta sillä on pussi. Katsotaanpas, mitä siellä on." Sen sanottuaan meni ja kiskaisi Hemmon pään alta pussin. Sitä purkaessa perällä pirttiä ilo nousi, kun siellä oli kompiaisia ja rahapussi. Kompiaiset jaettiin miehiä myöten, ja sitten ruvettiin lukemaan rahoja, josta hetken perästä kuului emännän iloinen sana: "Kuusikymmentä kaksi markkaa ja viisikolmatta penniä, justiin se kyytipalkka ja vielä kaksi markkaa viisikolmatta penniä jää."

Sipo jouduttautui sanomaan: "Ei saa puhua näistä rahoista kenellekään, perikööt kyytipalkan kylän kassasta". Siponkin rievähuulinen suu oli lystissä mareessa.

Emäntä Sipon sanojen jatkoksi tyytyväisenä sanoi: "Niinpä kyllä. Saahan nämä todellakin olla sen lisäksi, että olet niin halvasta huutanut, neljästäkymmenestä kahdesta markasta vuodeksi elättääksesi. Näitten kanssa tulee kuitenkin sata neljä ja vielä viisikolmatta penniä. Vie vain rahat talteesi", sanoi hän ojentaessaan rahapussin Sipon käteen. Sitten emäntä rupesi uudelleen katselemaan vaatteita ja makeasti hymyillen sanoi: "Ja vielä nämä vaatteet. Nutussa on täysi villainen vuorikin, ja nuo housut samaa vaatetta ja liivikin melkein uusi. Näkyy samasta talosta saaneen koko puvun."

- Lienee varastanut, kuului Sipon huomautus.

- Todellakin. Kukas tällaisen puvun olisi kerjäläiselle lahjaksi. Kyllä se on totta, että varastanut se on ja siitä joutunut poliisin haltuun. Kun sinulla Sipo on kaupungissa käynti, niin saat poliisilta ottaa selvän, päätteli emäntä. - Pitänee sitä poliisia tavata senkin kyytipalkan tähden, silloinpa hänestä saa selvän, kuului Sipon rauhallinen sana; ja somalle tuntui mielikin, kun kourassa oli Hemmon rahapussi, jolla Hemmon eläkemaksun kanssa tiesi voivansa maksaa tämänvuotisen kunnanveron.

Hemmo ei näihin isännän ja emännän päätöksiin asiansa puolesta mitään virkkanut. Penkin loukkoon kyyristyneenä, kasvot seinään päin käännettyinä hän vain itki, niin että pienet hartiat nytkähtelivät, povessa ainoa toivo, että lämpiäisi ilma niin, että tarkenisi avojaloin juosta Ratulaan kertomaan, miten pahoja minulle ovat. Ei noussut iltaistakaan syömään, jota sinne penkille tuotiin ja jossa oli vain oma kerjuupalasensa, muutama kalanpää ja piimäsintua särpimeksi. Yöllä kun rupesi kovin hiukomaan, niin söi ja kyyristyi taas penkin loukkoon itkemään. Kylmäkin värisytti, kun ei ollut mitään peittoa, ettei saanut unta koko yönä, itkukaan ei lakannut aamunkaan tullessa. Aamun tullessa se muuttuikin kuoleman pelon itkuksi, kun vaatteetkin vietiin, ettei päässyt edes ulkona liikkumaan. Muisti, että ulkona liikkuminenhan hänellä oli hoitolassakin henkiin pelastajana.

Aamusella olivat ihmiset nousseet ja Sipo mennyt talliin hevosten hoitoon eikä emäntäkään ollut pirtissä. Pojille taas pisti päähän ilkeyden teko. Eenokki meni ja penkin loukossa kytröttävän Hemmon pyräytti lattialle sanoen: "Joudu lähtemään kaupunkiin!" Sauli kilmasi siihen ja sanoi: "Pitelehän sinä, minä tuon vettä, kastetaan ryssän kasteella, kun se on kaupungissa pakanoitunut." Sauli toi ulkoa kiululla jäistä vettä, sitä hulautti Hemmon päälle. Hemmo koetti rukoilla: "Heittäkää toki, heittäkää toki, enhän minä ole teille pahaa tehnyt." Siitä ei ollut apua. Eenokki vain hallitsi Hemmoa lattialle selällään, ja Sauli hulautti vettä päälle sanoen: "Kolme kertaa se kuuluu ryssän pappikin antavan pakanalle pyhää vettä. Tässä toinen annos. Tässä kolmas annos." Sitten pojat hyppäsivät syrjään ja nauroivat sillä, kun Hemmo häkellellen nousi ja koko ruumis värisi vilusta. Samassa tuli emäntä ulkoa ja nähtyään poikainsa ilveen moittivasti sanoi: "Mitä te tuon kanssa viitsitte pelata. Tehän olette talon poikia, olkaa arvokkaita ja antakaa kerjäläisen olla alallaan, kun se teille ei mitään pahaa tee." Emäntä samassa palasi keittiöön, jonne Sipokin tuli aamukahvia juomaan. Siellä isäntä komensi poikia antamaan huutolaiselle rauhan, että se pysyisi kotona. "Ratulainen ja muutkin kyläläiset ovat sanoneet, ettemme saa periä eläkerahaa, jos poika on kerjuulla. Ratulainen minulle tahtoo kostaa, kun minä yhä ja yhä alempaan huusin poikaa, jota hänenkin olisi mieli tehnyt. Nyt kannattaa pojalle parantaa ruokintaakin, kun saatiin rahaakin."

— Niin ja sillä on enemmäksi kuin yhdeksi viikoksi omia palasiaankin. Ja nuo vaatteet ovat suuri asia, huomautti emäntä.

Hemmo huomasi emännän olevan hänen puolellaan, ja hän uskalsi kahvinjuontiaikana kiivetä uunille lämmittelemään ja kytistyi sinne pisimpään soppeen uunin päällä olevien astian lautapuitten suojaan, joita sinne oli kuivumaan kasattu. Emäntä oli hakenut poikainsa repaleisia vaatteita, repaleiset kengät ja sukat; hän tuli pirttiin niitä tuomaan Hemmolle, mutta kun Hemmoa ei näkynyt, palasi keittiöön kysymään pojilta. Pojat eivät tienneet, mutta saivat lähteä etsimään. Sitä ei löytynyt mistään. Sipo komensi poikansa ja itsekin lähti toisiin taloihin meneviltä teiltä ottamaan selvää, näkyisikö avojalkaisia jälkiä. Niitä ei löytynyt mistään. Ruvettiin ottamaan selvää, oliko kadonnut kenkiä ja muitakin vaatteita. Ei mitään ollut kadonnut. Kun ei mistään löytynyt jälkiäkään, niin emäntä arvasi, että se sittenkin on juossut Ratulaan, vaikka paljon kuljetulla tiellä ei ole nähty jälkiä. Hän lähti puolihätäännyksissään juoksemaan Ratulaan, ennen kuin kerkeäisivät sen taas laittaa uudelle kerjuumatkalle. Hikisenä ja hätäisen näköisenä saapui Ratulaan; emäntä ei vieraalta kysynyt tavallisia kuulumisiakaan, kysyi vain että "mitä nyt on tapahtunut, kun olette niin hätäisen näköinen?"

- Kun se huutolaispoika meiltä tänä aamuna katosi kuin elohopea tuhkaan, ettei löydetä mistään. Lähdin tänne, että jos se olisi tänne tullut. Se eilen illalla tuotiin kaupungista, otettu siellä kiinni, polisi oli laittanut tuojan. Yötä oli meillä kuten ainakin ja jäi nukkumaan, kun poistuttiin keittiöön kahvia juomaan.

- Taidettiin kurittaa poikaa kotiin tultua, kuului talon emännän umpikuljuinen sana.

— Ei parahiksikaan ansion mukaan. Toruttiinhan sitä kyllä, kun tuotti kylälle sellaisen vahingon. Ei vähemmän kuin kuusikymmentä markkaa sanoi se, joka pojan toi, perivänsä kunnasta.

Talon emännän tuli paha olla, kun hän oli toimittanut pojan kerjuulle, ja siitä, että jos poikaa on tavattomasti kuritettu, että se tuskissaan meni kaivoon. Pani päällysnutun päälleen ja sanoi: "Lähden sinne teille, tottahan se nyt jotenkin saadaan selville, mihin se on mennyt, eihän tuo aivan neulan kokoinen kuitenkaan ole."

Matkalla Ratulan emäntä sanoi: "Se Hemmo meillä valitti, että pojat ovat hänelle pahoja. Sanoi sellaistakin pahaa tehdyn, että kaivolla oli jäisellä vedellä valettu ja sitten hierottu nietoksessa, ja kelkkaansakin, ainoaa isän muistoa, se itki, kun pojat olivat sen särkeneet."

- Siitä kelkka-asiasta en tiedä mitään. Jos pojat ovat sen särkeneet, niin Sipo pian tekee kelkan kelkasta. Sitä vesiasiaa en takaa, jos vertaisilla ylimielillä jotakin sattuu. Ja eihän tuon veden sanota luita rikkovan, jos pojat olisivat sattuneet räiskäyttämäänkin pojan päälle. Kaikessa tapauksessa se nyt kuitenkaan ei niin suuri asia ole, että kylässä olisi kannattanut puhua.

- Miten lienee, mutta tuntuvat sen kyläläisetkin huomanneen, että kehno sillä pojalla on hoito.

- Kannattaakohan kenenkään aivan mesimättäällä pitää huutolaista kokonainen vuosi, kun vain neljäkymmentä markkaa maksetaan, sävähti Hirviniemen emäntä vastaan.

Ratulan emännällä oli suussa sana, ettei pitäisi ottaa niin halvalla, ettei kannata kunnollisesti hoitaa, mutta hän pelkäsi Hirviniemen emännän äänen korkenevan kylälle kuulumaan asti; hän jätti sen sanomatta, joten emännät melkein äänettöminä kulkivat juuri kuin hautajaisiin.

Hirviniemen pirttiin tultuaan Ratulan emäntä vilkaisi ympäri pirtin, ja kun ei Hemmoa näkynyt, niin istuttuaan penkille sanoi: "Niin, huutolaispoikaako ei ole löydetty mistään?"

- Ei mistään, vaikka sitä on päiväkausi haettu kuin neulaa, kuului Sipon puoliksi haikea sana.

- No, miten se nyt on selitettävissä sen katoaminen? sanoi Ratulan emäntä. Mutta samassa alkoi uunin päältä kuulua pientä liikettä ja heti sieltä korkeudesta ilmestyivät vuorokauden itkemisestä ja uunin päällyksen liiasta noesta tuhraantuneet kasvot; ja Hemmon silmät olivat kirkkaammat kuin moneen päivään ja oikeimmin ensi kerran koko Hirviniemessä, sillä siellä lämpimässä hän oli päässyt käsiksi niin makeaan uneen, ettei tiennyt, mitä maan päällä hätäiltiin.

Kaikki sen huomasivat yhtä aikaa ja kaikilta pääsi yhteinen iloinen nauru, Ratulan emäntäkin nauroi, että oli vähällä kaatua penkille pitkälleen nauramaan.

Kun kaikki olivat mehevimmän naurunsa nauraneet, niin talon emäntä sanoi: "Sananlasku sanoo: nauru hyvällä, nauru pahalla, niinpä nytkin, kun tästä seikasta, joka rupesi ikävältä näyttämään, selvitään iloisella naurulla." Sen sanottuaan talon emäntä tarttui Ratulan emäntää olkapäähän ja sanoi: "Lähdetään nyt sisälle, keitän kahvit tämän lystin lopuksi."

- Menkäähän keittämään kahvinne, minä vain tahdon kuulla kaupungin kuulumisia tältä kaupungista palanneelta. Laskeuduhan nyt alas sieltä pyhästä korkeudestasi.

Hemmo laskeutuikin alas ja istui Ratulan emännän viereen, missä emäntä näpillään koetellen paitaa sanoi: "Tämä emäntäkö sinulle on näin hyvän paidan ja housut antanut?"

- Yksi rouva siellä kaupungissa.

- Antoiko se muitakin vaatteita?

- Antoi, mutta ne täällä ottivat pois, sanoi poika arasti.

- Ne otettiin talteen. Mitäpä se niillä hyvillä vaatteilla joka päivä tekee, virkkoi talon emäntä.

- Kerjäsitkö rahaa ja saitko?

- Sain, sanoi Hemmo hiljaa ja äänessä kuului vienoa väristystä.

- Saitko minkä verran? Oletko laskenut?

- Kuusikymmentä kaksi markkaa ja viisikolmatta penniä.

- Hui hai! Ei puoltakaan niitä ollut, kiirehti emäntä sanomaan.

- Tehän juuri laskitte tässä pöydällä, sanoi poika terävästi ja katsoi kirkkaasti emännän silmiin, joista näkyi, että poika sanoi totta.

- Mistä sinä tiesit, mitä rahoja minä laskin?

- Niitä juuri minun pussistani otettuja, sanoi poika lujasti ja katsoi emännän silmiin silmillä, joista näkyi syvä viha. Sipon ruskeat silmät rupesivat mulkoilemaan, hän hyppäsi seisaalleen ja ulos mennessään porisi: "Ne otettiin pojalta talteen, ne heti nähdään, mitä niitä on, tuon tänne sen kukkaron."

- Ei, ei minun tarvitse niitä nähdä, huusi Ratulan emäntä Sipon jälkeen.

- Kun ne kuitenkin tässä tulivat puheeksi, kuului yhä Sipon porina.

Ratulan emäntä nousi lähtemään, mutta katsahti vielä Hemmoon ja kysyi: "Eikö sinulla muita vaatteita olekaan kuin mitä päälläsi on? Mihin sinä ne vaatteet, joilla meiltä lähdit, olet hävittänyt?"