Part 7

Paksu Wiers saapui hengästyneenä. Hän rikkoi juhlallisuuden puhumalla ääneen nahkuri Svendsen'ille, joka seurasi häntä ylöspäin kauheasti hämillään. Muutoinkin juhlallisuus tuli häirittyä tuon tuostakin: niin esim. rouva Beer'in tullessa liinatukkaisten kaksoistensa kera, jotka olivat ensimmäisellä valmistavalla luokalla, huusi toinen ääneen ja selvästi, että "tuon laatikon päälle minä tahtoisin mennä istumaan", — osoittaen puhujalavaa.

Sisään tulivat kaikki, suuret ja pienet, sali täyttyi, siinäkös kuiskailtiin ja sohistiin...

Nyt rehtori Holst nousi puhujalavalle. Kello oli täsmälleen puoliyksitoista, niinkuin kutsuntakorteissa oli sanottu.

Salissa vallitsi kuolon hiljaisuus. Vahtimestari Ibenfeldt puuhaili, käyden varpaillaan ja puhuen kuiskaamalla, hakien paikkaa muutamille myöhästyneille.

Rehtori seisoi vaiti hetken aikaa, tapansa mukaan hiukan heiluen ja suurilla silmillään tarkastaen yleisöä. Kun myöhästelijät ja vahtimestari Ibenfeldt olivat rauhoittuneet ja täydellinen hiljaisuus vallitsi, yskäsi hän ja alkoi.

Rehtori Holst ei pitänyt koskaan pitkiä puheita. Lyhyesti, levollisesti ja järkähtämättömällä totisuudella hän puhui koululle tavallisuuden mukaan ja siirtyi sitten ylioppilaskokelaisiin, joille hän puhui "elämään astumisesta" ja antoi varoituksia. Ja asianomaiset seisoivat päät kumarassa nyppien silkkitupsujaan.

Sitten siirryttiin Luokka luokalta alaspäin.

Rehtori mainitsi aina parilla sanalla luokan edistyksestä ja ahkeruudesta yleensä, ja sitten luettiin todistukset; yksitellen tulivat pojat numerojärjestyksen mukaan puhujalavan eteen ja seisoivat siinä, kunnes arvosana edistyksessä, ahkeruudessa ja käytöksessä oli luettu; näin julistettiin tuomio enemmän tai vähemmän syntiselle.

Kuudes keskiluokka, joka oli suorittanut keskikoulun kurssin sai osakseen erityisen, tavanmukaisen huomautuksen.

Mikko Tiukkatuulen vatsaa kouristi.

— Viides keskiluokka! luki rehtori.

Hetken hiljaisuus. Mikko Tiukkatuuli painui koukkuun, vatsaa niin kivisti, — vielä oli hetki hengityksen aikaa, ensin yleinen lausunto, sitten Simo ja Antti ja...

Hän putkahti: Rehtori mainitsi hänen nimensä, lausumatta sanaakaan luokasta yleensä...

Hän ei heti voinut tointua. Mieleen välähti: ehkä rehtori aikoo — koko kansan läsnä ollessa — pitää hänelle rangaistuspuheen kaikesta tämän vuoden huonoudesta...

— No, Mikko! huusi rehtori Holst uudestaan katsellen alas penkkeihin. Ruununvouti nousi ylös nojatuolistaan ja tuijotti ankarana Mikko Tiukkatuulen paikkaa kohti.

Notkuvin polvin, pelosta kalpeana Mikko Tiukkatuuli melkein horjuen astui keskikäytävää pitkin. Rehtori odotti, todistus kädessä. Hän katsahti Mikko Tiukkatuuleen, joka oli pysähtynyt hänen eteensä, Sitten rehtori luki:

— Edistys hyvin kiitettävä 1,45. Muutetaan 6:een keskiluokkaan ensimmäisenä oppilaana.

Rehtori kurkotti todistusta alaspäin. Mikko Tiukkatuuli ei ottanut sitä.

— No, so! sanoi rehtori, — saat ottaa todistuksesi! Paperi rasahti Mikko Tiukkatuulen kourassa. Hän unohti kumartaa muiden tapaan, seisoi vaan ja tuijotti rehtoriin.

Mutta rehtori jatkoi levollisesti:

— — Simo Selmer!

Pois kääntyessään kohtasi hän Simo Selmerin happaman naaman, — ja samassa hän vilaukselta näki herra Selmerin ensimmäisellä penkillä.

Silloin vasta Mikko Tiukkatuuli tajusi, että hänestä oli tullut numero yksi —!

Koko poikaa loisti riemusta saapuessaan äidin luo, jolla oli ilokyyneleet silmissä.