Part 8

Keisari Nikolain huomio kiintyi heti epäkohtiin Venäjän oikeusolojen alalla, jotka Aleksanteri I:n hallituksen aikana olivat jääneet muuttamatta, sillä yhä olemassa oleva lakikomissiooni, jonka puheenjohtajaksi Speranskin jälkeen paroni Rosenkampf oli tullut, oli vajonnut täydelliseen toimettomuuteen. Keisarin ensimmäisiä toimenpiteitä oli lakikomissioonin perinpohjainen muodostus, joka tammikuussa 1826 sai nimekseen H.K. Majesteettinsa oman kanslian toinen osasto. Tämän osaston johto uskottiin Speranskille, joka todella yksin olikin siihen täysin pätevä. Omituista on, että hän ei saanut sen osaston päällikön nimeä, vaan nimellisesti toimi sen jäsenenä, ja että häntä vasta vuodesta 1838 alettiin kutsua sen presidentiksi. Kenties juuri hän itse tahtoi välttää arvonimeä, joka uudelleen olisi saattanut herättää kateuden ja panettelun. Hän sai muitakin tehtäviä, joita on tapa uskoa Venäjän valtakunnan senaattoreille; mutta päätehtävä oli kuitenkin suuri lakityö, johon hän antautui tarmolla, joka on hämmästyttävä miehellä, joka lähestyi kuuttakymmentä, vaivoista ja vastuksista rikkaan elämän jälkeen.

Hän luopui nyt kokonaan siitä periaatteesta, joka oli ollut johtavana uuden siviililain ehdotusta laadittaessa hänen edellisenä mahtiaikanaan, kun hän oli tahtonut panna toimeen puhtaasti tieteelliselle pohjalle perustuvan, historiallisesta kehityksestä riippumattoman oikeusjärjestelmän. Päinvastoin tahtoi hän asettua niin läheiseen yhteyteen kuin mahdollista Venäjän vanhan oikeusjärjestyksen kanssa, koota ja järjestää vanhastaan voimassa olevat säädökset ja niistä johtaa yleiset oikeusperusteet. Hän tahtoi siis menetellä historiallisesti ja vaikuttaa ennemmin järjestäjänä kuin reformaattorina. Siten loi hän kaksi Venäjän oikeusoloille erittäin tärkeää teosta: _Täydellisen lakikokoelman_, joka alkoi tsaari Aleksei Mihailovitshin ajoilta, siis 1600-luvun keskipalkoilta ja ulettui keisari Nikolain valtaistuimelle nousemiseen saakka, ja järjestelmällisen lakiteoksen, _Svod sakonow_. Edelliseen teokseen kuului 45, jälkimmäiseen 15 nidosta. "Ei kukaan", huomauttaa paroni Korff, "ole voinut kieltää lakikokoelman hyötyä. Tämä kokoelma on kallisarvoinen aarre sekä nykyiselle että tulevalle lainsäädännöllemme sekä kahden viime vuosisadan historiallemme. Venäjä oppi vasta sen ilmestyttyä tuntemaan lakinsa." Sitä vastoin arvostelu "svodista" ei ollut yhtä yksimielinen. Monen mielestä oli se liian lavea, varsinkin siinä suhteessa, että siihen oli otettu monta erilaista ajanjaksoa, joitten oikeuskäsitettä oli ollut mahdoton sovittaa yhdeksi järjestelmäksi. Osaksi noudatti svod liian kirjaimellisesti vanhain lakien tekstiä, käsittämättä oikein niitten henkeä ja olemusta. Toisin kohdin erosi se niistä ja toi uuden, vanhasta eroavan katsantokannan. Sellaisia muistutuksia saattaa luonnollisesti aina tehdä tämän kaltaista laajaa järjestelmällistä teosta vastaan. Mutta siitä huolimatta oli svodin ilmestyminen ääretön askel eteenpäin Venäjän oikeuskehityksen historiassa. Vasta nyt kävi Venäjän oikeuden tutkiminen mahdolliseksi. Siihen saakka oli lakien sisällys ja tarkoitus ollut muutamain harvain valittujen salaisuus, joilla yksin oli ollut tilaisuus tunkeutua eri määräysten paljouteen; mutta nyt ne olivat yhtenäisessä, loogillisessa järjestyksessä, joka elävänä aineksena voi sulaa kansan oikeuskäsitteeseen. Muutoin ei Speranski itse suinkaan pitänyt svodia loppuun suoritettuna teoksena, vaan oli sitä hänen mielestään yhä parannettava ja täydennettävä.

Suunnattoman suuren lakiteoksen työ tapahtui siten, että Speranski ensin laati jokaisen sen osan suunnitelmat, sitten jakoi työn aputoimittajiensa kesken, joiksi oli valittu Venäjän etevimpiä lakimiehiä ja lopullisesti tarkasti, korjasi ja järjesti kaiken, mikä siten oli valmistettu. Joka ilta kokoontuivat toimittajista vanhimmat Speranskin luo suunnitelmineen, jotka nyt luettiin julki ja tarkastettiin, niin että tuskin rivikään 15:ssä osassa jäi häneltä tarkastamatta. Näistä kokouksista, joissa Speranski aina oli vilkkaasti huomaavainen ja innostunut, vaikka ne usein kestivät puoliyöhön, tuli koulu valtiomiesten ja lainoppineitten kehittämiseksi, eivätkä osanottajat voineet sittemmin koskaan unohtaa, millä aaterikkaudella Speranski käsitteli esilletulevia asioita. Työ edistyi niin nopeasti, että historialliset suunnitelmat voitiin kesällä 1827 esittää keisari Nikolaille, joka jo nyt kutsui työtä monumenttaaliseksi ja palkitsi Speranskin Aleksanteri Newskin ritarikunnan merkillä hohtokivineen sekä korottamalla hänet todelliseksi salaneuvokseksi. Sitten seurasi lakikokoelma, jonka painattaminen päättyi keväällä 1830, sekä vihdoin svod, jonka painatus päättyi lopulla vuotta 1832.

Tammikuun 19 (31) p. 1833 oli keisarillinen senaatti kutsuttu kokoon ylimääräiseen istuntoon keisarin itsensä johdolla, joka persoonallisesti oli suurella harrastuksella seurannut suuren lakiteoksen valmistumista. Senaatinsalin pöydällä olivat lakikokoelma ja svod paksunidoksisiin kasoihin ladottuina. Puheessa, jota kesti toista tuntia, esitti keisari oman kansliansa toisen osaston suorittaman työn luonteen ja laajuuden, missä määrin hän itse oli siihen ottanut osaa sekä mitä tärkeitä seurauksia hän siitä odotti. Sitä seuraavasta keskustelusta johtui päätös, että svodin pykälät pantaisiin perustukseksi oikeusasioita ratkaistaessa, kuitenkin niin, että sen lainteksti olisi viittauksena lähteisiin, mutta ei astuisi niitten sijalle. Istunnon lopussa kutsui keisari Speranskin luoksensa, sanoi hänet Tribonianuksekseen ja otti, häntä syleiltyään, oman Andrean ritarikunnan merkkinsä ja antoi sen hänelle. Hyvitys, jota Speranski oli tavoitellut, suotiin hänelle siten vihdoin mitä juhlallisimmassa muodossa.

Sen jälkeenkin käytti Speranski aikansa lakitöihin. Hänestä tuli, kuten sanottu, 1838 lakiosaston presidentti ja keisarillisen kanslian toisen osaston päällikkö, jonka kautta hän sai ulkonaisen arvon, sen aseman mukaisen, mikä hänellä todellisuudessa jo kauan oli ollut. Se kodifikatsioonikomitea, joka 1835 asetettiin Suomen lakien kokoamista varten, oli Speranskin johdon alainen siten, että sen puheenjohtaja, Walleen, joka kolmas kuukausi antoi hänelle kertomuksen komitean toiminnasta. Se oli Speranskin ja Suomen välinen viimeinen kosketuskohta. Muista hänelle uskotuista tehtävistä mainittakoon, että hän oli perintöruhtinaan, sittemmin Aleksanteri II:n, opettajia ja että hän sen vuoksi laati täydellisen lakitieteellisen oppimäärän nimeltä "keskusteluja", joita hän elämänsä lopulla viimeisteli ja jotka hän aikoi julaista. Kuolema keskeytti työn, mutta hänen "käsikirjansa" ilmestyi kuitenkin epätäydellisenä 1845 ja todistaa jälkimailmalle mielenkiintoa herättävällä tavalla hänen korkeaa kantaansa lainoppineena.

Speranskin elämän viimeiset vuodet kuluivat hiljaisessa ja häiritsemättömässä rauhassa. Hänen perheellisten olojensa merkillisin tapaus oli, että hänen hellästi rakastettu tyttärensä Elisabet 1822 meni naimisiin sittemmin senaattorin Aleksanteri Frolow-Bagrejewin kanssa. Heidän vanhimmasta pojastaan tuli vaarin erityinen suosikki, jolle tämä joutohetkinään opetti latinan kielioppia. Huomattava kunnianosotus tapahtui hänelle, kun keisari Nikolai tammikuun 1 p. 1839, mikä oli hänen syntymäpäivänsä, korotti hänet kreivin arvoon. Viittauksella nimeensä ja vaiheisiinsa otti hän kilpilauseekseen sanat: sperat in adversis -- toivoo vastoinkäymisessä.

Siihen aikaan olivat Speranskin ruumiin voimat jo melkoisesti vähentyneet, mutta heikontumattomin sielunvoimin hän kuitenkin suoritti tavalliset työnsä. Helmikuun 7 (19) p. 1839 sairastui hän äkkiä ja vaipui kuolemaan 11 (23) p. helmikuuta hurskaana ja nöyränä viime hetkeensä saakka, tyttärensä, vävynsä ja muutamain läheisten ystäväin ympäröimänä. Hänen hautajaisiinsa, jotka tapahtuivat suurella juhlallisuudella, otti keisari Nikolai osaa. Kyynelsilmin heitti hän kourallisen multaa arkun päälle.

Huomattavia ovat ne sanat, jotka keisari kohta sen jälkeen keskustellessaan paroni Korffin kanssa lausui. "Kaikki eivät ymmärtäneet Mikael Mihailovitshia, eivätkä kaikki myöskään osanneet häntä oikein pitää arvossa; alussa erehdyin minä kenties enemmän kuin muut siinä suhteessa. Minulle oli kerrottu niin paljon hänen epävakaisista aatteistaan, hänen suunnitelmistaan, panettelu uskalsi koskea häneen joulukuun 14:nnen päivän tapahtumastakin. Mutta sittemmin haihdutti aika ja kokemus minusta kaiken tämän panettelun vaikutuksen. Sain hänestä uskollisimman ja innokkaimman palvelijan, jonka tiedot olivat mitä laveimmat, kokemus mitä suurin ja työkyky koskaan pettämätön. Nyt tietävät kaikki mitä minä, mitä Venäjä olemme hänelle velkaa, ja panettelijat ovat kauan olleet ääneti. Ainoastaan yhden nuhteen voisin tehdä häntä vastaan, nimittäin hänen mielialansa veli vainajaani kohtaan; mutta siinäkin, vihdoin..." Tässä vaikeni keisari, lausumatta ajatustaan loppuun, mutta huomata voi kuitenkin, että hänellä oli kauan ollut epämääräinen etuluulo Speranskin suhteesta keisari Aleksanteri I:seen.

Speranskin paperit antoi keisari sinetitä paroni M.A. Korffin kautta ja lausui aikovansa asettaa eri komitean niitä tarkastamaan, hän kun piti niitä erittäin tärkeinä.

Keisari vielä usein puhui korvaamattomasta vahingostaan. Niinpä hän kerrankin lausui:

Onnettomuudeksi kohtasi meitä tämä vahinko hetkenä, jolloin meillä vielä olisi ollut niin paljon yhdessä hänen kanssaan loppuun suoritettavana. Puola, Suomi, Itämeren maakunnat odottavat vielä lakikirjojaan; rikoslakimme välttämättömästi kaipaavat tarkastusta, johon jo olimme aikoneet ryhtyä; ken on kaikissa näissä tehtävissä korvaava Speranskin viisauden, tiedot ja uutteruuden.[24]

Speranskin kuoltua kirjoitti Magnitski ihmettelyä ja kaipausta uhkuavan muistokirjoituksen hänestä nimeltä Magnitskin ajatukset kreivi Speranskin haudalla,[25] joka ilmestyi ensi kerran 1843 ja sittemmin on uudelleen julaistu.[26] Samallaista D.P. Runitshin laatimaa kirjoitusta kohtasi painoeste -- sensorin mielestä ei, näet, vuonna 1839 vielä ollut sopiva aika kirjoittaa Speranskista -- mutta on se myös joku aika sitten julaistu.

Suomen yliopistossa heräsi joku aika Speranskin kuoleman jälkeen kysymys hänen muistojuhlansa viettämisestä. Siitä ilmoittaa konsistorin pöytäkirja syyskuun 28 p:ltä 1839 24 §:ssä seuraavaa:

Herra rehtori ilmoitti, että hänen ylhäisyytensä, yliopiston virkaatekevä kansleri, ministeri-valtiosihteeri y.m. kreivi Rehbinder, kysymyksen noustua siitä eikö yliopiston olisi pidettävä muistopuhe yliopiston entisestä kanslerista, todellisesta salaneuvoksesta Mikael Speranski vainajasta, siihen oli suostunut ja lausunut toivomuksenaan, että professori Tengström tilaisuudessa esiintyisi puhujana sekä että mainittu professori siihen myöskin oli suostunut.

Luultavasti siihen nähden, että filosofian professori Johan Jaakko Tengström appensa, piispa Tengströmin kautta oli tutustunut Speranskin toimintaan yliopiston asioissa, Rehbinder toivoi, että hän lausuisi muistosanat. Puhetta ei kuitenkaan koskaan pidetty, kenties sen vuoksi että valtiollisten syitten tähden katsottiin viisaimmaksi luopua aikeesta.

Yliopisto ei kuitenkaan unohtanut hyväntekijäänsä. Pöytäkirjassa syyskuun 1 p:ltä 1849 19 §:ssä lausutaan:

Herra rehtori ilmoitti, että todellinen valtioneuvos Repinski oli lahjoittanut yliopistolle yliopiston entisen kanslerin, hänen ylhäisyytensä, kreivi Speranski vainajan muotokuvan vaskipiirroksen sekä että herra rehtori tästä lahjasta oli ilmoittanut todelliselle valtioneuvokselle Repinskille yliopiston kiitollisuuden. Sen johdosta päätti Akatemian konsistori panna toimeen jo kauan vireillä olleen, mutta uudelleen heränneen toivon saada hänen ylhäisyytensä, kreivi Speranski vainajan öljyvärisen muotokuvan, jonka hankkimiseksi Konsistori sen vuoksi päätti ryhtyä toimenpiteihin.

Tämän päätöksen johdosta maalautti konsistori Pietarissa sen kopian Speranskin muotokuvasta vuodelta 1823, joka nyt riippuu yliopiston kansliahuoneen seinällä K.M. Armfeltin kuvan rinnalla, lause "Suomen järjestys" (venäjäksi) maatamme osottavain piirteitten yli. Saman muotokuvan toinen jäljennös on Helsingissä ylilääkäri tohtori C.F. Wahlbergilla.

Jos Mikael Speranskin toiminta olisi saanut edistyä esteettömästi, olisi hän kenties johtanut Venäjän kehityksen uusille urille; mutta ajan myrskyt mursivat hänen suunnitelmansa, ja pian oli vain pirstaleita jälellä siitä, mitä hän oli luonut. Pysyväisempiä hedelmiä saatiin sittemmin niistä palveluksista, joita hän teki maalleen hallinnollisena virkamiehenä, erittäinkin Sipiriassa, sekä lainoppineena spesialistina. Suomessa häntä ei unhoteta, sillä hänen nimensä on kauniilla tavalla liittynyt historiamme tärkeihin tapauksiin.

Luonteeltaan hän oli, paroni Korffin kuvauksen mukaan, samalla haaveileva filosoofi ja käytännöllinen valtiomies. Niin kiintynyt kuin hän olikin valtio- ja virkamiehen tehtäviin, ei hän kuitenkaan koskaan ollut kokonansa niihin antautunut, vaan oli hänellä sen ohella aatteellinen maailmansa, missä hän tutki ihmisyyden suuria kysymyksiä ja tieteen arvoituksia; siitä hänen alinomaiset tieteelliset tutkimuksensa, siitä myöskin hänen taipumuksensa mystilliseen katsantokantaan, joka lopulla hänen elämäänsä yhä enemmän esiintyi. Paha oli hänelle vieras ilmiö. Kun hän kohtasi vihollisia, vaikkapa mahtavia ja leppymättömiäkin, lausui hän heistä levollisesti, pikemmin säälien kuin paheksien: "kummallisia ihmisiä" tai "mokomia mielettömiä"; siihen supistui hänen katkeruutensa. Sitä vastoin oli hän niin vakuutettu inhimillisen luonnon hyvistä taipumuksista, että hän sen vuoksi joskus saattoi näyttää naiivilta. -- Vartalonsa oli pitkä, vähän kumarainen, otsansa korkea ja päänsä jo aikaseen kalju niskaan saakka. Aina oli hän huolellisesti puettuna, iäkkäämpänä erinomaisen muhkeastikin; korkeaan ikään saakka olivat hänen kasvonsa kauniit, joista samalla kertaa ilmeni harvinainen nero ja myötätuntoinen hyväntahtoisuus. Niihin, joitten pariin hän joutui, vaikutti hän nuhteettoman, itsenäisesti kehittyneen henkilön tavoin. Hänen uskonnollisen mietiskelemisensä peri hänen tyttärensä Elisabet Bagrejew-Speranski, jolla hienosti sivistyneellä naisella oli vaikuttava asema Pietarin seuraelämässä ja joka saavutti etevän kirjailijan nimen.

VIITTEET:

[1] Speranski ei osannut silloin englannin kieltä, jota hän kuitenkin kohta sen jälkeen oppi.

[2] Hän ilmoitti 28 p. jouluk. 1808 (9 p. tammik. 1809) sisäasiain ministerille, ruhtinas Kurakinille, että keisari oli hänelle jättänyt Suomen sisähallintoa koskevat asiakirjat ja käskenyt häntä Suomen asioissa ryhtymään yhteyteen ministerien kanssa sekä toimittamaan esittelyt keisarille. Ordin Покореніе Финляндін, II:n osa, 85:s liite. Useimmat Speranskin kirjeistä, joihin vasta viitataan ja jotka koskevat Porvoon valtiopäiviä, ovat painetut tämän teoksen liitteiksi. Nyttemmin ne säilytetään suureksi osaksi Suomen valtioarkistossa.

[3] Kuvauksia Suomen uudemmasta historiasta (ruots.) sivulla 140.

[4] Ranskankielisen kirjeen on tekijä kokonaisuudessaan julaissut Ruots. Kirjallisuudenseuran keskusteluissa ja kirjoitelmissa 5, s. 178.

[5] Lähempiä tietoja tästä sisältää tekijän kirjoitus: Yrjö Maunu Sprengtportenin ero Suomen kenraaalikuvernöörinvirasta; Finsk Tidskrift, maaliskuu 1891.

[6] Ohjelma surujuhlaan huhtikuun 27 p. 1876.

[7] Tätä relatiivilausetta ei Korffin teoksessa löydy.

[8] Sanat ovat tekijän harventamat.

[9] Ahvenanmaata koskevan ansiokkaan kertomuksen tekijä, F.W. Radloff, joka tähän aikaan oli esittelijäsihteeri ja Suomen talousseuran sihteeri, sai 1811 virkaeron ja samalla toimekseen, kuten Speranski viittaa, työskennellä Suomen tilaston hyväksi. -- Alkuperäinen ranskalainen kirje on nyttemmin Suomen valtioarkistoon talletetussa K.M. Armfeltin paperien kokoelmassa, joka kreivi K.A. Armfeltin hyväntahtoisuuden kautta on ollut tekijän saatavilla.

[10] Ranskalainen originaali on R.H. Rehbinderin papereissa, jotka nyttemmin kuuluvat valtioarkistolle. -- Kirjeistä Armfeltille ja Rehbinderille näkyy, että Speranski ei, kuten eräältä venäläiseltä taholta on tahdottu väittää, ole ollut tyytymätön komitean järjestykseen.

[11] W. Lagus: Muutamia lehtiä Suomen korkeakoulun historiasta.

[12] Ranskalainen konsepti J. Tengströmin jälkeenjääneiden paperien joukossa.

[13] Speranskin kaikki kanslerinkirjoitukset ovat laaditut ruotsiksi.

[14] W. Laguksen mainittu teos.

[15] Venäjän silloinen lähettiläs Tukholmassa.

[16] Speranskilla oli nyt 2,000 ruplan vuotuinen eläke, 12,000 rupl. vuosipalkka valtakunnansihteerinä, 6,000 rupl. lakikomissioonin tirehtörinä, 4,000 rupl. Suomen asiain valtiosihteerinä sekä 6,000 rupl. oikeusministerin apulaisena.

[17] Sp. 1166 ja 1167.

[18] Saint-René Taillandier oli jo ennen Korffia huvittavassa Speranskia koskevassa kirjoituksessa, joka on julaistuna Revue des deux mondesin numerossa lokakuun 15 p:ltä 1856, osottanut puheen Fesslerin ja Speranskin välisestä yhteydestä arvottomaksi.

[19] Niitten näitä seikkoja koskevan kohdan on A. Fr. Nordqvist julaissut Finsk Tidskriftin heinäkuun vihossa 1889.

[20] Vertaa Finsk Tidskrift XXVI, s. 424.

[21] Muut vähän eroavaiset kertomukset eivät ansaitse mainitsemista näitten omin silmin nähneitten lausunnoitten ohella.

[22] "Muistelmia Speranskin epäsuosioon joutumisesta 1812".

[23] Tämän kertoo Pogodin (sp. 1148), joka oli kuullut jutun Tsakrevskiltä ja Jermolowilta.

[24] Nämä ja muut yksityiskohdat Speranskin kuolemasta, jotka suurimmaksi osaksi tavataan teoksessa Жизнъ Сперанскаво, on M.E. Korff uudestaan koonnut kirjoitukseen, joka kuuluu pienempään, Speranskia koskevaan artikkelisarjaan, mikä on julaistu Russkaja Starinan marraskuun vihossa 1893.

[25] Molemmat nämä artikkelit on N. Schilder esittänyt Russkaja Starinan yllämainitussa vihossa.

[26] Vuoden 1894 vaiheilla.