Part 5

"Tämän kaupungin suuruus ja loisto minua hämmästyttää. Se on suurempi kuin Granada, sisältää yhtä paljon ja yhtä kauniita rakennuksia kuin Granada ja on valloituksenkin perästä paljon väkirikkaampi ja paremmin varustettu jyvillä, siipi-eläimillä, metsän-riistalla, kaloilla, raittiilla vedellä, palkohedelmillä ja muilla oivallisilla ruokatavaroilla. Joka päivä on 30,000 ihmistä kokoontunut torille ostamaan ja myymään, ottamatta lukuunkaan kauppiaita ja välikauppiaita, joita on kaikkialla muualla kaupungissa. Tällä torilla saa ostaa mitä ikinä elannokseen tarvitsee, saa ostaa vaatteita, kenkiä, kulta- ja hopeakoristuksia sekä kaikellaisia höyhenteoksia, parahinta tekoa maailmassa. Jos jonkinlaisia savi-astioita ja paljon parempia kuin Espanjassa saapi täällä, niinikään erillaisia kasvia ja lääkkeitä sekä paljon muuta tavaraa. Täällä on kylpyhuoneita kosolta sekä paikkoja, joissa voi leikkauttaa hiuksensa ja ajattaa partansa. Lyhyesti sanottu, tässä kaupungissa on kaikin puolin hyvä järjestys ja kunnollinen hallinto. Asukkaat pystyvät jos mihinkä työhön hyvänsä ja veisivät voiton taidollisimmistakin Afrikalaisista" (maurilaisista asukkaista Espanjassa, jotka olivat maailman mainioita taidostaan ja hienosta sivistyksestään).

Espanjalaiset historioitsijat itse kertovat että Cortezia tervehdittiin Tlaskalassa yhtä loistavasti kuin koskaan roomalaista sotapäällikköä Tiberin kaupungissa suuren voittoretken perästä, ja niinä kolmena viikkona, jotka hän oleskeli siellä, kohtelivat Tlaskalaiset hänen sotilaitaan kuin jumalia. Liitto lopullisesti solmittiin, ja vahvistaakseen vieläkin ystävyyttään näiden kummallisten vieraiden kanssa tarjosivat etevimmät Tlaskalaiset tyttäriään vaimoiksi Cortezin ritareille. Xikotenkatlen oma tytär, jota pidettiin Tlaskalan ihanimpana impyenä, kastettiin ja joutui naimisiin reippaan Alvaradon kanssa. Tämän nuoren hidalgon vaaleat, kiherät hiukset, valkoveriset kasvot ja iloinen luonto suuresti miellytti Tlaskalaisia.

Cortez tietysti täälläkin koki saada uusia liittolaisiaan luopumaan heidän vanhoista jumalistansa, mutta sepä ei käynytkään niin helposti. "Leipämaan" asukkaat pitivät kiivaasti uskontonsa puolta, ja viimein Cortez, vaikka hyvin vastenmielisesti, jätti itse viisaan isä Olmedon neuvosta tämän asian sikseen. Tässä oli ennen kaikkea tärkeä ystävyyden pysyttäminen tämän sotaisan kansan kanssa. Espanjalaisten kortterissa pystytti Cortez kuitenkin suuren ristin ja piti joka päivä juhlallisia messuja, joita kaupungin asukkaat hiljaisina kuuntelivat.

Mutta vierasten kanssa tekemällensä liitolle, joka koski sekä hyökkäystä että puolustusta, pysyivät Leipämaan kelpo asukkaat viimeiseen saakka uskollisina, vaikka he saivat monta vääryyttäkin kärsiä.

Heidän uljasta sotapäällikköänsä, jonka nimen olemme panneet otsakirjoitukseksi tälle luvulle, odotti surullinen kohtalo. Mutta siitä sittemmin kertomuksemme kehjetessä.

V. Luvattu maa.

Tlaskalaan oli taaskin Cortezin luo tullut Mexikosta lähetystö, joka tavallisia lahjoituksia Montezumalta tuoden nyt suorastaan kutsui Espanjalaisia tulemaan hänen luoksensa Mexikon pääkaupunkiin. Kutsumus suuresti hämmästytti Cortezia, mutta oli tietysti myöskin hänelle varoituksena pysymään varuillansa, koska Montezuma nyt silminnähtävästi oli muuttanut menetystapaa. Lähettiläät neuvoivat häntä myöskin Montezuman nimessä kulkemaan Cholulan kaupungin kautta, joka oli noin seitsemän maantiet. penikulman päässä Tlaskalasta. Neuvo tietysti ei vähentänyt Espanjalaisten epäluuloja; sillä Tlaskalaisten tiedon-antojen mukaan majaili suuri Mexikolainen sotavoima Cholulan läheisyydessä, ja tämän kaupungin asukkaat olivat ystävällisessä suhteessa Montezumaan. Siitä huolimatta päätti Cortez kuitenkin poiketa Cholulaan, koska sieltäkin nyt tuli lähetystö ja kutsui häntä kaupunkiin. Cortez ei tahtonut että hänen sotaisat liittolaisensa näkisivät mitään pelon merkkiä hänessä, eikä hän liioin halunnut jättää vihamielistä kaupunkia ja mexikolaista sotavoimaa taaksensa. Cholulaan päätettiin siis lähteä, ja Cortezin sotajoukko, jota seurasivat Zampoalaiset ja 6,000 Tlaskalaista soturia, samosi pois vapaavaltion alueelta ja saapui seuraavana päivänä Cholulaan, jossa Espanjalaisia ja Zampoalaisia kaikilla ystävyyden osoituksilla tervehdittiin ja vieraanvaraisesti kestittiin; mutta Tlaskalaisia ei päästetty kaupungin sisään.

Iso muurirakennus melkein keskellä kaupunkia annettiin Espanjalaisille kortteriksi, ja heidän isäntänsä kohtelivat heitä erinomattain ystävällisesti. Kuitenkin olivat he Cortezin mielestä luonteeltaan umpimieliset ja juonikkaat, verraten suoraluontoisiin ja sotaisiin Tlaskalaisiin. Hän rupesi heitä epäilemään, varsinkin sitten kun ruokavaroja Espanjalaisten kortteriin alkoi tulla niukemmalta eikä enää kazikeja käynyt häntä tervehtimässä. Kaksi Tlaskalaista, jotka salavihkaa olivat hiipineet kaupunkiin, kehoitti häntä olemaan varuillansa, koska, kuten he kertoivat, ylhäisten indiaanien vaimoja ja lapsia joka yö pakeni pois kaupungista ja kuusi orjalasta oli uhrattu etevimmässä temppelissä, tapaus, joka muka aina tiesi jotakin tärkeää olevan tekeillä. Epäluulo kävi viimein Marinan ilmi-antojen kautta varmuudeksi. Hän oli päässyt erään ylhäisen kazikin puolison ystävyyteen, ja tämä, joka tunsi maanmiestensä vehkeet Espanjalaisia kohtaan, tahtoi pelastaa Marinan. Kaziki-vaimo kertoi Marinalle että Espanjalaisten ja heidän liittolaistensa perikato oli päätetty: 20,000 mexikolaista sotilasta piileili kaupungin lähistössä, valmiina syöksemään sen sisään tarvittaissa, aseita oli jaettu kaupunkilaisille, katuja oli teljetty, toisiin oli kaivettu syvät, mullalla löyhästi peitetyt kuopat hevosten surmaksi, talojen ja temppelien katoille oli ko'ottu kiviä, joita ai'ottiin viskata Espanjalaisten päälle. Nämä tuumattiin armahtamatta tappaa; ainoastaan muutamat olivat elävinä otettavat kiinni ja lähetettävät Montezumalle, jotta hän saisi tyydyttää uteliaisuuttaan ja sitten uhrata heidät jumalilleen. Aika tämän hankkeen toimeen-panemiseksi oli käsissä, eikä mikään voisi Espanjalaisia pelastaa. -- Niin kertoi ylhäinen indiaanitar Marinalle ja tarjosi tälle turvaa omassa huoneessaan. Marina suostui ehdoitukseen ja sanoi vain lähtevänsä pikimmältään noutamaan kalleuksiansa, mutta samassa kiirehti hän Cortezin luo ja ilmoitti kaikki mitä oli saanut tietää.

Nopeaneuvokas espanjalainen retkeilijä ryhtyi heti varokeinoihinsa. Espanjalaisten kortterissa kutsuttiin koko sotajoukko aseisin ja vahteja lisättiin, jonka jälkeen Cortez lähetti sanoman Cholulan kazikeille että hän muka seuraavana päivänä aikoi lähteä kaupungista ja nyt tahtoi sanoa heille jäähyväiset kortterissaan. Tänne saapuivatkin pian kazikit ja muut ylhäiset Cholulalaiset, ja heitä seurasi lukuisa joukko sotilaita, joita muka Cortez saisi käyttää kuorman-kantajina. Mutta Cortez astui esiin, syytti kazikeja petoksesta ja komensi miehensä ilman sen enemmittä mutkitta käymään heidän kimppuunsa. Kauhea verisauna alkoi, ja kun samassa Tlaskalaiset ryntäsivät sisään kaupunkiin, tuli tämä moisten hirmutöiden temmellyspaikaksi, että "raa'at villit" varmaankaan eivät ennen olleet sen vertaista nähneet. Kristinuskon ritarit riehuivat pahemmin kuin raatelevat pedot. Yli 6,000 Cholulalaista miestä teurastettiin; mutta heidän vaimonsa ja lapsensa veivät Tlaskalaiset orjikseen, joista tarpeen tullessa sitten tietysti jumalain-uhrit olivat otettavat. "Myöhemmin" -- sanotaan -- "onnistui Cortezin kuitenkin saada liittolaisensa laskemaan nämä vapaiksi ja ehkäistä kaupungin perinpohjaista hävittämistä, mutta ei ennenkun suuri osa kauniimpia rakennuksia Cholulassa, Aztekien pyhässä kaupungissa, oli poroksi palanut." Vielä monta vuotta perästäpäin muistuttivat hiiltyneet rauniot "Cholulan verilöylystä".

Millä puolustavat mainiot Kristinuskon lähetyssaarnaajat semmoisia tekoja? Cholulaisten petoksella, näillä kun oli paha mielessä vieraita vastaan. Mutta Cortez käytti ihan samaa sotajuonta, houkuttaessaan heidät kortteriinsa, karatakseen äkki-arvaamatta syyllisten ja syyttömäin päälle. Ja Espanjalaiset olivat kuitenkin kuokkavieraina kielletyllä alueella. Sen he kyllä tiesivät. Päätänsä pudistellen arvelevat Cortezin urostöiden innokkaimmatkin ihailijat kuitenkin että "Cholulan verilöyly on pimeänä pilkkuna suuren valloittajan kiiltävässä kilvessä." -- Kai se niin on.

Pari päivää tästä kauhutyöstä tuli taaskin lähetystö Montezumalta, "joka kauhistuneena Cholulan kohtalosta kiirehti riisumaan päältänsä kaiken osallisuuden Cholulalaisten uskottomuudessa." Hänen viattomuuttaan eivät kuitenkaan espanjalaiset historian-kirjoittajat usko. Päin vastoin väitetään kiven kovaan että Montezuma oli Cholulaisten aikoman hyökkäyksen keksijä ja että todellakin 20,000 hänen omia sotilaitaan piileili vuoristossa kaupungin ulkopuolella, valmiina annetusta merkistä syöksemään Espanjalaisten kortteriin.

Kun Cortez liittolaisineen lähti Cholulasta matkalle Mexikoon, josta hän nyt oli 20 penikulman päässä, ei kuitenkaan näkynyt hituakaan semmoisesta sotajoukosta.

Mutta useista kylistä, joita nyt oli Espanjalaisten tiellä, tuli Cortezin luo monta ylhäistä Mexikolaista, jotka valittivat Montezuman hirmuvaltaa ja tervehtivät Espanjalaisia pelastajina hänen ikeestään, -- seikka, joka tietysti suuresti elähytti valloittajien toiveita, koska eripuraisuuden syöpäläinen toisessa riitaveljessä tietysti aina on hyvä enkeli toiselle.

Ja hyvällä luottamuksella onnettaren suosioon samottiin nyt eteenpäin. Monen päivän matkan perästä tultiin muutamaan tienhaaraan. Toinen tie oli suljettu suurilla puilla ja kivillä. Kysymykseensä mitä tämä merkitsi sai Cortez mexikolaisilta lähettiläiltä sen vastauksen, että keisari tahtoi varoittaa vieraita kulkemasta sitä tietä, koska se oli, vaikka lyhyempi, täynnään vastustamattomia esteitä. "Espanjalaiset eivät pelkää esteitä", vastasi Cortez, perkkautti tien puhtaaksi ja marssitti joukkonsa sitä pitkin eteenpäin. Tämän johdosta katosi valloittajien jalkojen alta sileä, kaunis maa, ja he kulkivat nyt sitä vuoriselännettä ylöspäin, joka eroittaa Pueblan ja Mexikon suuret ylätasangot. Ilma kävi teräväksi, purevaksi; korkeilta vuorilta viiltävät tuulet panivat ihmiset ja hevoset värisemään vilusta. Pian retkeili sotajoukko Pohjois-Amerikan kahden korkeimman vuorikeilan välissä. Nämä ovat Popokatepetl eli "Savuava vuori" ja Iztaccihuatl eli "Valkoinen vaimo". Indiaanilainen taru, joka on lumonnut nämä vuoret peljättäviksi aaveiksi, pitää, näet, jälkimäistä edellisen puolisona. Popokatepetl, joka on 600 metriä korkeampi kuin Euroopan jättiläinen Montblanc, purkasi valloituksen aikana useasti sisällistä tultansa, etenkin Espanjalaisten ollessa Tlaskalassa. Ja tätä jo pitivät maan asukkaat huonona merkkinä.

Joka päivä tuli Cortezin luo lähettiläitä läheisistä paikkakunnista pyytämään häneltä apua Aztekien rasittavaa hallitusta vastaan. Mutta Montezuma koki uusilla rukouksilla ja lahjoilla saada vieraita palaamaan takaisin, varsinkin kun ilma, heidän vieläkin ylemmälle noustessaan, kävi yhä kylmemmäksi ja seudut kolkommiksi. Turhaan. Uhkarohkeat retkeilijät kiipesivät Sierra Ahualkon huipulle -- ja siitä alaspäin muuttui maa, muuttui miellyttäväksi.

Eräässä Sierran mutkelmassa aukesi yht'äkkiä heidän silmiensä eteen ihanainen näky. Sykkiviä sydämin seisoivat kaukahiset matkustajat kallion jyrkänteen reunalla, katsellen alaspäin. He näkivät Mexikon eli Tenochtitlanin verrattomaksi kerrotun laakson, tuon Eedenin ja Eldoradon, jonka vertaista ei Aleksander v. Humboldtkaan sano nähneensä, vaikka hän siellä matkusteli satoja vuosia valloituksen perästä, jolloin näitä maisemia jo aikoja sitten oli kohdannut hävityksen kauhistus. Siinä kohtasi paljon kokeneiden seikkailijain silmiä viehättävästi vaihdellen vedet, metsät ja viljelysmaat, valkohohteiset kaupungit ja kalveiset kukkulat; sanalla sanoen, tuo tavaton panoraama melkein pyörrytti ja silmiä huikasi. Heidän jalkojensa juurella rehenteli uhkeita tammi-, pinia- ja seeteri-metsiä; loitompana lainehti viljavainioita, vaihdellen muhkeiden maguey-istutusten, hedelmä- ja kukkatarhojen kanssa. Maiseman keskeltä välkähtivät järvet, joiden rantoja elähytti kaupungit ja kauppalat, ja tuolla vuoriselänteiden jättiläisharjujen edustalla kohosi, kuni indialainen keisarinna helmikruunuineen, loistava pääkaupunki _Tenochtitlan_ valkoisine tornineen ja pyramiidi-temppeleineen, kuuluisa "Aztekien Venetia." Kohoten korkealle kaikkein läheisten rakennusten yli huomattiin selvästi Chapoltepek'in kukkula, keisarin maalais-asunto, jota varjokkaat seeteri-ryhmät ympäröitsivät. Kaukana sinisen järven toisella puolen, tuuheiden lehtipuiden piilosta, pilkisteli esiin muuan kimaltava piste, toinen pääkaupunki, _Tezkuko_, ja vieläkin kauvempana tuo tummanvärinen porfyrivyö, joka ympäröitsee laaksoa ikäänkuin rikkaana juotoksena, jonka luonto on määrännyt kauniimmalle jalokivelleen. Näytelmä, jota Espanjalaiset siinä nautitsivat, lienee ollut senkaltainen, jota Mooses tervehti Neebon huipulta. Ilosta hurmautuneena huudahtivat rautarintaiset miehet liikutuksen ja kiitollisuuden vallassa: Katsos, tämä on luvattu maa!

Mutta Espanjalaiset lakkasivat pian ihmettelemästä luonnon loistoa, kun he tässä lumoavassa laaksossa tapasivat tunnusmerkkiä sivistyksestä ja kansan-pontevuudesta, joka himmensi kaikki mitä he tähän asti olivat nähneet. Asukkaiden taidollisuus ja kunto astui heidän silmiensä eteen joka haaralta. Mexikon yleinen viljelyskanta melkein pimensi heidän omansa.

Mutta miten päästä tuon kaiken rikkauden herroiksi? Tenochtitlanin laaksossa asui varmaankin miljoona, ehkäpä kaksikin miljoonaa ihmistä. Oliko pienen soturijoukon mahdollista kukistaa semmoista paljoutta? Arkamieliset pudistelivat päätänsä ja tahtoivat palata takaisin Villa rica'aan. Mutta uhkarohkea kenraali tiesi valaa heihin rohkeutta. Hän lausui:

-- Kuinka saatattekaan ajatella väistymistä, kun nuo kultaiset portit ovat seppo selällään päästääkseen teidät sisään! --

Ja Cortezin kehoituksia säestivät retkikunnan urhoollisimmat miehet, jotka himosivat kultaa ja kunniaa yhtä kiihkeästi kuin hän itse.

Sotajoukko lähti liikkeelle keisarillista pääkaupunkia kohden. Vähitellen harvenivat metsät, viljelystilat tihenivät, ja siellä täällä tapasivat Espanjalaiset pieniä kyliä, joiden asukkaat heitä ystävällisesti tervehtivät. Ja kaikki valittivat Aztekien rasittavaa hallitusta -- suureksi iloksi Cortezille.

Aztekien pääkaupungissa oli mahtava keisari Montezuma tullut yhä enemmän vakuutetuksi siitä, että kaukaiset vieraat olivat Quetzalkoatl'in jälkeläisiä. Mikäs muu neuvona siis kuin alistua lahjomattoman kohtalon valtaan? Montezuma päätti itse lähteä vieraitaan vastaan, lausuaksensa juhlalliset tervetuliaiset. Cortez'ille laitettiin siitä tieto.

Ja lokakuun 8 p:nä 1519 marssitti Cortez joukkonsa pitkän, liikkuvan sulkusillan yli, joka Tezkuko-järven poikki vei kaupunkiin. Espanjalaiset olivat juuri poikkeemaisillaan uuden maailman Venetian pääkadulle, kun loistava seurue tuli heitä vastaan. Siinä oli 4,000 ylhäistä Mexikolaista, jotka kulkivat Cortezin sotajoukon ohitse, tervehtien vieraita syvällä kunnioituksella. Mutta sitten tuli, loistavan hoviseuran ympäröimänä, Aztekien mahtava keisari itse, istuen kultaisessa, jalokivillä ja kiiltävillä höyhentöillä koristetussa, avonaisessa kantotuolissa, jonka yläpuolella neljä virkamiestä kannatti vihreistä höyhenistä taidollisesti kudottua päällystintä, samalla kun toisia kävi edeltä, kultaiset sauvat käsissä, antaen kansalle merkkiä kumartumaan maahan ja pitämään kasvot peitossa. Ankaraa hovitapaa noudattaen kävivät nämä virkamiehet avojaloin, silmät alaspäin ja hitaisilla askeleilla. Kulkueen tultua Espanjalaisten luo, astui Montezuma itse alas kantotuolista ja lähestyi Cortezia. Loistavaa päällystintä kannettiin yhä hänen yllänsä. Hän nojausi keveästi veljenpoikansa, Tezkukon ruhtinaan, ja veljensä käsivarsille. Tielle hänen edessään levitettiin mattoja, jott'ei keisarillinen jalka koskisi paljaasen maahan. Täll'aikaa muodostivat ylimykset aituuksen hänen molemmille puolilleen ja taaksensa, mutta alhaisempi rahvas lankesi polvilleen.

Keisari Montezuma oli silloin 40 vuoden paikoilla. Hänen ruumiinsa oli ko'okas ja solakka, ryhti arvokas ja kasvot vakavat, hiukset ja ohut parta mustat, iho hieman vaaleampi kuin hänen ruskeiden alamaistensa. Keisarillinen puku oli samassa loistavan komea ja soma. Tynkähihainen, ruumiisen kauniisti soveltuva liivitakki oli ylhäältä ja alhaalta reunustettu somatekoisilla särmäkkeillä. Leveä, monihelainen, suurisolkinen vyö, joka helmineen ja jalokivineen oli täydellinen taideteos, kannatti kultakahvaista miekkaa. Vyösoljesta kävi kumpaseenkin olkapäähän kultaiset ketjut; samaten takin yläreunasta, rinnoilla riippuen, kaksinkertaiset ketjut kainaloihin. Liivitakin alta näkyi leveähelmaiset, moniraitaiset polvihousut. Tämän puvun päällä oli, hartioilta miellyttävästi riippuen, syvälaskoksinen, höyhenillä kirjaeltu vaippa. Päässä piti keisari kruunun tapaista lakkia, jonka etupuolessa oli kaksinkertaisen kotkan kultainen kuva ja takana ylpeä höyhentöyhtö. Jalkoja suojeli varvikkaat, joiden anturat olivat kullasta. Vasemmassa kädessään piti hän lyhykäistä valtikkaa. Koko puku säteili helmistä ja jalokivistä.

Cortezia, joka oli astunut hevosen seljästä ja etevimpäin upseeriensa ja kauniin Marinan saattamana käynyt keisarille vastaan, tervehti tämä ruhtinaallisella pään-liikkeellä ja toivotti hänelle hyvät tulijaiset. Mutta surullinen katse kävi Montezuman silmistä, kun ne samassa hetkeksi kiintyivät siihen mieheen, jonka kohtalo oli määrännyt hänen valta-istuimensa kaatajaksi, -- tuohon valkoiseen mieheen, jonka tuloa jumalat olivat ennustaneet. Cortez vastasi keisarin tervehdykseen kiittämällä niistä runsaista lahjoista, jotka tämä oli vieraille lähettänyt, ja ripusti hänen kaulaansa kiiltävän kristallikoristuksen, tehden samassa liikkeen ikääskuin tahtoisi hän syleillä Montezumaa, mutta tämän ystävyyden-osoituksen ehkäisivät molemmat ruhtinaat keisarin vieressä, koska se olisi ollut liian likentelevää heidän majesteetillista hallitsijaansa kohtaan. Niin päättyi tämä kohtaus kunniakkaasen, molemminpuoliseen tervehdykseen, ja keisari Montezuma astui jälleen kantotuoliinsa.

Keisarin veli jäi kuitenkin pienemmän seurueen kanssa Espanjalaisten luokse, saattaakseen heitä valmistettuun kortteriin. Täällä oli kuitenkin jo taas tervehtimässä Montezuma, joka vieraiden saavuttua sanoi jäähyväiset Cortezille, lausuen:

-- Olette nyt omassa kodissanne, veljet. Levätkäät siis kaikista vaivoistanne. Syökäät, juokaat ja olkaatte iloiset, kunnes tulen takaisin. --

Espanjalaisille annettu kortteri oli lavea ryhmä kivirakennuksia, joita ympäröitsi torneilla varustettu kivimuuri. Montezuman isä oli siinä pitänyt asuntoaan. Rakennusryhmässä oli niin monta suojaa ja pihaa, että Espanjalaiset ja heidän 6,000:n miehinen indiaanilainen liittolaisjoukkonsa helposti siihen mahtui. Upseereille määrätyt salit olivat varustetut puuvillavaatteisilla tapeteilla, matoilla ja puutuoleilla, ja eri huoneustoissa tavattiin runsaasti ruokavaroja.

Tavallista varovaisuuttaan noudattaen, tutkiskeli Cortez heti hyvin tarkasti koko kortterin ja ryhtyi hankkeisin sotajoukkojensa turvaamiseksi, Tykistö asetettiin suojaamaan portteja, vahdit pantiin vartioimaan muureille, ja ankara sotakuri säädettiin. Estääksensä mahdollisia väkivaltaisuuksia sotamiesten puolelta kaupunkilaisia kohtaan, kielsi Cortez kuoleman uhalla sotilaitaan lähtemästä kortterin ulkopuolelle ilman luvatta. Mutta nämä varokeinot suoritettuaan salli hän miestensä käydä sen runsaan aterian kimppuun, joka oli heille varustettu. Sitten valmistauttiin taasen tervehtimään keisaria iltapäivällä, jolloin hän oli luvannut tulla.

Sotajoukkiot rivitettiin kaikessa sotaisessa loistossaan kortterin pihalle, ja sotasoiton soidessa tervehdittiin saapuvaa keisaria, jonka Cortez sitten saattoi omaan huoneesensa, jonne myös kaikki espanjalaiset ritarit ja etevimmät aztekilaiset aatelismiehet kokoontuivat. Marinan avulla pidettiin nyt pitempi keskustelu, jossa Montezuma osoitti tarkasti tuntevansa kaikki mitä Espanjalaiset olivat toimittaneet Mexikoon tultuansa ja viimeinkin ilmoitti tahtovansa tietää mikä Cortezilla oikeastaan oli tarkoituksena tällä matkallaan Aztekien maahan. Cortez vastasi kysymykseen jokseenkin ulkokultaisilla lauseilla kuninkaansa muka erinomaisesta halusta oppia tuntemaan Aztekien suurta keisaria; mutta Montezuma silminnähtävästi ei täydelleen luottanut tähän selitykseen. Rohkeutta puuttuva ruhtinas nyt -- tyhmästi kyllä -- otti puheeksi tuon kamalan ennustuksen, joka kalvoi hänen aivojaan, ja päätti puheensa lausuen:

-- Kaikki asianhaarat vakuuttavat minua siitä, että tämä ennustus käypi teidän kauttanne toteen ja että se suuri Idän maiden hallitsija, jota te palvelette, on korkeaa Quetzalkoatlin jälkeläinen. --

Cortez tietysti koki kaikin tavoin vahvistaa Montezuman uskoa tähän ennustukseen, ja lujentaaksensa hänen luuloaan Espanjalaisten korkeammasta alkuperästä ja luonnosta, antoi viisas kenraali käskyn että päästettäisiin laukaus tykistöstä. Niin tapahtui, ja sekä keisari että kaupunkilaiset, jotka eivät ennen olleet tämmöistä kuulleet, tietysti suuresti hämmästyivät.

Tämän teateri-paukahuksen perästä ryhtyi kristillisessä innossaan Cortez puhumaan Aztekien uskonnon kehnoudesta ja katolis-uskon järkähtämättömästä totuudesta; mutta tässä kohden hän ei osannut mitään vaikuttaa Montezumaan, joka lyhyesti vastasi:

-- Aztekien jumalat ovat hyvät täällä, niinkuin ehkä Espanjalaisten siellä, jossa niitä palvellaan. --

Seuraavana päivänä sai Cortez luvan käydä keisaria tervehtimässä hänen omassa kodissaan, joka ei ollut kaukana Espanjalaisten kortterista. Etevimmät upseerit seurassaan saapui Cortez Montezuman palatsiin. Tämä oli "iso ryhmä loistavia rakennuksia, joissa Mexikon mahtavan keisarin käytettävänä oli lukemattomia huoneita, halleja ja saleja, puutarhoja ja kylpylaitoksia, joiden hämmästyttävä komeus vei voiton Espanjan ylistetyimmistä linnoista." Ja Espanjan linnat olivat, kuten tiedetään, tähän aikaan "tunnetun maailman" mainioimmat. Kaukaiset vieraat vallan hämmästyivät tätä kaikkea komeutta, hienoutta ja taidollisuutta.

Tenochtitlanin kaupunki veti niinikään vertoja "tunnetun maailman" suurimmille pääkaupungeille. A. v. Humboldtin laskun mukaan oli siinä silloin 400,000 asukasta. Se sijaitsi keskellä Tezkuko-järveä, jota halkaili ainoastaan kolme päätietä, jotka yhdistivät rannat ja kaupungin toisiinsa. Loistavia temppeleitä (ainakin 2,000 luvultaan) ja suuria palatsia oli joka kaupungin-osassa, ja "kaikki osoitti" -- sanoo Humboldt -- "että sen asukkaat olivat korkeasti sivistyneen kansan jäseniä."

Aztekien valtakunnan vanha pääkaupunki oli samalla paikalla kuin nykyinen Mexiko. Sen asema muistutti itse teossa paljon Venetiasta, ollen rakennettuna usealle pienelle saarelle järvessä. Mutta jos Azteki Montezuman ajoilta katselisi nyky-ajan Mexikoa, joka kuin foinix-lintu kohosi Espanjalaisten hävittämän entisen kaupungin tuhasta, ei hän enää tuntisi vanhaa keisarin-kaupunkiansa. Tämän läpi virtasi Tezkuko-järven vedet, kun sitä vastoin nykyinen Mexiko vesistöjen kuivattamisen kautta on jäänyt 4,600 metriä kauvaksi järvestä, korkealle ja kuivalle mannermaalle.

Kaikkialla Tenochtitlanissa oli elämää ja liikettä kuin mehiläispesässä, etenkin noilla lukuisilla kanavoilla jotka leikkelivät kaupunkia ristin rastin, mutta kaikki erinomaisessa järjestyksessä. Muutamat niistä olivat reunoilta varustetut kapeilla, kivitetyillä teillä kävelijöitä varten, ja niitä vartioivat henkilöt, joiden tuli kantaa maksua niiden käyttämisestä, taikka myöskin saatettiin ne yhteyteen pääkatujen kanssa sivuihin koverrettujen notkelmain kautta, joihin lukemattomat veneet, ruuhet ja "piroogit" voivat laskea maalle. Alusten lukumäärä, jotka välittivät liikettä suurella järvellä ja kanavoilla, oli ainakin 40,000.