Part 2

_Leiniö_: Aijotko antaa minun maistaa puukkoasi, niinkö? Hah, hah, vahinko vaan, että tuo ihana kapine on nyt minulla, ha, ha, ha, joten säästyy turkkini ainakin tällä kerralla. -- Suutuitko sinä todellakin?

_Pekkala_ (entiseen tapaan): Luulenpa että sinä aiot pitää minua pilkkanasi! Mutta minä sanon sinulle ja näytän, ettei Pekkala olekaan mikään nauku-Maijan poika... niin! Älä ärsytä minua nyt enää!

_Leiniö_ (lepytellen): Älähän nyt turhista... enhän minä mitään pahaa tarkoittanut. Leikkiä se oli. Ymmärtäähän hullukin leikin.

_Pekkala_: Hullukin? Olenko minä hullu sinun edessäsi? Häh?

_Leiniö_: Olet totisesti, ellet istu tuohon ja maista vielä. Noh, sovitaan pois! Vanhat ystävät, mitä me viitsisimme riidellä turhasta.

_Pekkala_ (leppyneemmin): Mitä sinä sitte tässä turhia jaanaat.

_Leiniö_: En koskaan enää sano pahaa sanaa sinusta. Lyödään sovinnon kättä ja ryypätään päälle!

(Ojentaa kätensä.)

_Pekkala_: Olkoon menneeksi.

(Lyövät kättä ja maistelevat.)

_Leiniö_: Kyllä kai me sentään lähdemme kotiin. Haeppas sinä, hyvä mies, pyssymme tuolta Pirunkiven takaa, minä vuolen uuden tapin tähän reijän suulle.

_Pekkala_: No, kyllähän minä...

(Menee hoiperrellen kallion taa, jonne kaatuu suurella ryminällä ja jää paikalleen makaamaan.)

_Leiniö_ (vuolee tappia):

Koijari olen minä ollutkin Ja koijaaman mun pitää...

Äs... per... hyvin se näyttää pystyvän ihmisen lihaan... hyi olkoon. Ha, ha, ha, Pekkala aikoi antaa puukosta... aika eläin se Pekkala. (Lyö tappia kiinni.) Kas niin. (Nousee kovin juopuneena.) Oh, oh! Kovin se tukkaan tuikahtikin. Kuinkahan sitä tästä oikein päästään. -- Mutta mihin hiivattiin Pekkala jäi? (Menee kallion taa.) No, voi sun tallukkamatin saapas! Täällä poika on kaikessa rauhassa Abrahamin helmassa. (Kiskoo jalasta.) Hei Pe-ek-ka-la ku-i-inka se oli ko-ko-ti-mat-kan ka-ka-nssa. (Pekkala mörisee jotakin.) Oletpa tainnut veliseni, parhaimman osan valita. -- Mitähän, jos seuraan esimerkkiäsi... iltakin taitaa jo olla käsissä. Samapa se on missä nuorimies yönsä viettää. -- Siirräpäs vähän koipiasi mies. (Heittäytyy pitkälleen.) Ohhoo-hoo... noin käsikaulassa vaan... hy-v-ää y-yö-tä Pe-k-ka-la.

(Vähän ajan kuluttua nukkuvat.)

_Rajala_ (tulee): Ei minä en saa rauhaa. Sydämeni läpättää kuin hylkeennahkainen tupakkakukkaro. (Pyyhkii hikeä otsaltaan.) Tämä päivä on kirottu päivä. Koko maailma haisee helvetin kärylle ja pirut ympärilläni viheltävät...

(Menee vasemmalle etualalle.)

(Äänettömyys.)

_Pekkala_ (kirkaisee): Ai, ai, ai! Sääreni taittuvat!

_Leiniö_ (unenpöperryksissä): Vai sääriäsi... älä mökötä... herätät koko talonväen... Nuku vaan rauhassa, muuten piru sun vie kokonaan... senkin peruna...

_Rietu_ (tulee perältä vasemmalta voivotellen, hirmuisen pelästyneen näköisenä): Hyvä isä, missähän Rajala viipynee, voi voi voi. Kyllä minun nyt käy hullusti, voi voi sentään. Minä onneton kun torkuin, hetkeksi vain torkuin, ja silläaikaa ovat varastaneet viina-ankkurin. Voi voi sentään, en ymmärrä kuka se olisi voinut olla, kun ketään ei näy eikä ole näkynyt. (Peittää liinalla kasvonsa.) Voi kuinka uskallan näyttäytyä Rajalan silmäin edessä! Se tappaa minut varmaan... voi, voi, ja ainoat viinat menivät hukkaan... voi voi sentään minun poloisen päiviäni... (Menee perälle oikealle).

(Lyhyt äänettömyys.)

_Rajala_ (Ääni kuuluu perältä vasemmalta): Voi tuhannen tulimmaista viisikymmentä laivanlastia! Mihin hornan tuuttiin se akka ryökäle on luistanut? (Tulee kiukkuisena.) Viinat on viety, akka on viety ja kaikki on viety! Varmastikin tulee nyt minun vuoroni. Tämä nyt on vasta kaunista! Maailma on ihan mullin mallin. (Raivoo.) Mutta kun saan sen ämmän ryäkäleen käsiini, hakkaanpa sen... hakkaanpa niin, että lihat luista lähtee... (Lankeaa viina-ankkuriin.) Mikä pirun, pirun, pirun piru siihenkin on ansansa virittänyt. Mutta siinäpähän se onkin se kadonnut lammas! Ei se siis olekkaan vielä joutunut vallesmannin kynsiin. Mutta miten hitossa se tänne on joutunut? -- Varmaankin varastettu... Mutta oli miten oli, pirun hyvä vaan että löysin. Vieköön nyt ämmänkin vaikka itse pelsepuupi! (Kätkee viina-ankkurin pensaikkoon. Kuorsaamista kiven takaa.) Mikä siellä... (Hiipii kuorsaamista kohden ja kuuntelee.) Ai, ai, nyt ymmärrän. Varmaankin on varas maisteltuaan uupunut. Kas niin, arvasinhan, täällähän niitä on kaksittain ja oikein pyssyjen kanssa, vieläpä lintukin pään alla. Odottakaapas, veijarit, kyllä opetan teidät leiliä pesemään. Tunnen sinut Leiniö. Tunnen sinut Pekkala. Mokomat salakytät. Luuletteko teidän virkanne olevan kunniallisempaa kuin minunkaan. (Ääniä kuuluu vas.) Ahaa, sieltä tulee varmaan vallesmanni. Mitähän jos antaisin ilmi heidät. Ei saamari, saattaisin vielä itsenikin kiikkiin. Paras kun vaikenen nyt. Tuossa ne jo ovatkin.

(Piiloutuu puun taakse. Vallesmanni ja Raksi tulevat.)

_Vallesmanni_: Ah se olla djevula vast' att löytä sitt förbannahist, ja kummikin ne sano, att sen pite olla här.

_Raksi_: En usko vieläkään todeksi. Luulen vain, että joku on valhetellut saadakseen herra vallesmannin näin väsyttävään toimeen ryhtymään.

_Vallesmanni_ (Miettii): Jaa... jaa...

_Rajala_ (its.): Olisipa onni, jos eivät löytäisi. Mutta mitenkä pääsisin minä tästä ikävästä asemasta?

(Horjahtaa vähäsen, jolloin risut risahtavat.)

_Vallesmanni_ (havahtuu): No mike piru siell' puu takana olla. Tulla pois!

_Rajala_ (Its.): Nyt se räjähtää. Koeta nyt konstejasi Rajala. (Astuu esiin lakki kourassa.) Suokaa anteeksi herra vallesmanni. Minun aikomukseni oli heti tulla esiin puhutellakseni teitä, mutta en rohjennut häiritä mietteitänne. Nyt, koska herra vallesmanni tahtoo puhutella minua, niin olen valmis selittämään asiani.

_Vallesmanni_: No, mike asia?

_Rajala_: Nähkääs herra vallesmanni... se on nyt sillä viisin, että tuolla kallion kolossa makaa pari miestä, kuolleena vaiko elävänä sitä en tiedä, ja oli oikein hyvä sattuma, että herra vallesmanni sattui olemaan täälläpäin kululla.

_Vallesmanni_ (epäilevästi): Jaha, jaha. Kuka sine olla sitt?

_Rajala_: Jaa minun nimenikö?

_Vallesmanni_: Jaa.

_Rajala_: Tuota noin, Risulaksi ne ovat minua sanoneet.

_Vallesmanni_: Noo, mite sine teke teel, näin kauka metsä?

(Raksi, joka kärsimättömänä ja harmistunein liikkein on seurannut keskustelua, kävelee syrjään, naureskellen itsekseen.)

_Rajala_ (tuhmana): Mitä herra vallesmanni tarkoittaa?

_Vallesmanni_: Site mine, att miks' sine olla teel?

_Rajala_: Jassoo, vai sitä. Nähkääs herra vallesmanni, minä olen köyhä mies, perin köyhä ja minulla ei ole rahaa ostaa puita, sen vuoksi kokoelin hieman risuja. (Pelästyneen näköisenä.) Ei suinkaan sitä vaan ole kielletty!

_Vallesmani_: Ei olla, hake sinä vaan. Mut mennä katsoma nit meehi.

_Rajala_ (Its.): Hyvä alku, kuinka loppunee. (Panee lakin päähänsä; ääneen.) He, he, siellä ne ovat. Hyi, vielä sydän pamppailee, kun säikähdin äsken niitä. -- He, he, kuuluupas sentään henki olevan, koska kuorsata osaavat.

_Vallesmanni_: Tunteko herr Raks neme rakkari?

_Raksi_: Kyllä. Näkyvät olevan tästä toisesta pitäjästä.

_Rajala_: He, he, salametsästäjiä varmaankin. Katsokaas, näkyy olevan lintukin päänalla.

_Vallesmanni_: Ahaa, vai salametsä. Sitt me anta heille vehe sakko peel. So meehe, nouska upp.

_Pekkala_ (unisena): Kuka piru näin aikasin ylös ajaa. Pitäisi sitä saada edes yöllä olla rauhassa.

_Vallesmanni_ (virallisesti): Mine sano, att nouska ylös. Sti upp heti paikke!

_Leiniö_ ja _Pekkala_ (hyppäävät säikähtyneinä ylös hieroen silmiään. Humala katoo heistä): Mitä nyt?

_Vallesmanni_: Te olla yks pari rakkari, mike kulke teel salametsä. Vai mite? -- Eikö te veta att här ei saa salametsä. Se olla suuri sakko. Vai mite? (Kaikki vetäytyvät etualalle; vasemmalla keskustelee Rajala ja Raksi, oikealla Leiniö ja Pekkala, keskellä seisoo vallesmanni odottaen vastausta.)

_Leiniö_ (hiljaa Pekkalalle): Tämä on Rajalan työtä. Katsos kuinka viattomana hän juttelee Raksin kanssa. Älä huoli mistään, kyllä minä tämän solmun selitän. Todistele sinä vaan.

_Vallesmanni_: Mite te puhu siel' kesken. Sanoka het' paikke, mite varte te teke teel?

_Leiniö_: Älkää panko pahaksenne herra vallesmanni, olemme nähkääs herra vallesmanni, hieman hiprakassa äskeisestä kestistä, ja senvuoksi täytyy koota ajatuksiaan, jotta asiat saataisiin yhtäpitäviksi tosiseikkain kanssa.

_Vallesmanni_: Mite sine koota ajatus, mite varte?

_Leiniö_: Nähkääs herra vallesmanni, se on pitkä kertomus, se meidän seikkailumme. (Miettii.)

_Rajala_ (hiljaa Raksille): Nämä miehet näet olivat varastaneet viina-ankkurini sieltä, enkä ymmärrä, miten ne sen olivat löytäneet. Nyt se on kyllä minun huostassani. Pistin tuonne pensaikkoon. Ei siitä toki paljon ole kulutettu. Ota sinä se sittemmin, minä en kumminkaan uskalla siihen kajota.

_Raksi_: Hyvä, hyvä, kyllä korjaan.

_Vallesmanni_ (Leiniölle): No, tuleko siit mite?

_Leiniö_: Tulee, tulee, sano Tommolan Taava kun härän näki. Nyt se alkaa ja tällä tavalla, että Pekkala, se on tämä kaveri tässä ja minä tulimme pyssyjämme noutamasta tämän pitäjän pyssysepältä, jolla ne olivat korjattavana, ja päästäksemme nopeammin kotiin, oikasimme tästä metsän kautta. Tuossa Pirunkiven luona äkkäsin metsoparven räpistelevän, no ka, mitä muuta tarvittiin, metsämies kuin olen, niin en voinut vastustaa kiusausta koettaa korjattua pyssyäni. Yks kaks, pamahti ja metso putosi. Siinä on alku ja kaikki totta herra vallesmanni, Sen voi Pekkala todistaa.

_Pekkala_: Totta on joka sana.

_Vallesmanni_: Veeläkö sine on muu sanottava?

_Leiniö_: Vielä, vielä. Nyt se paras asia alkaakin. (Rajala tarkistaa kuuloaan. Raksi kävelee perälle oikealle kuultuaan melua sieltä.) Olimme väsyksissä ja istahdimme tuohon puunjuurelle juttelemaan. Äkkiä alkaa kuulua veisaamista. Meitä huvitti nähdä ken se niin hurskas oli. (its.) Jokohan Rajala ymmärtää?

_Vallesmanni_: No... ja sit?

_Leiniö_: Piilouduimme tuonne kiven taa. Tuskin sinne pääsimme kun eräs vanha mies tuli... Mikä sen nimi olikaan, Pekkala?

_Pekkala_: Rajala se oli.

_Leiniö_: Niin, Rajala.

_Vallesmanni_: Jasoo Rajala... jaha... ja sit?

_Rajala_ (Itsekseen): Katso noita piruja. Nekös siellä kiven takana kolisivatkin! Nyt taidan joutua uudestaan kiikkiin.

_Leiniö_ (Naurahtaen): No se Rajala siinä kehuskeli itseään viinatehtailijaksi ja paljon muutakin jutteli. Äijä kun lähti tehtaallen niin me seurasimme jälkiä...

_Vallesmanni_ (Innoissaan): Ja te neke miss se fabrik olla?

_Leiniö_: Niin kyllähän me se löydettiin. Sieltä me sitten napattiin yksi nassakka viinaa ja kun sitä maistelimme tulimme niin peijakkaasti juovuksiin että tuskin olisimme henkiin heränneet, ellei herra vallesmanni olisi niin raikkaasti herättänyt.

_Pekkala_ (Hiljaa Leiniölle): Älä nyt järin... Varo itseäsi.

_Leiniö_ (Samoin): Älä pelkää. Minä tunnen hänet vanhastaan. (Vallesmannille.) Ei kai siitä sakoteta eli rangaista, jos me varastettiin, sillä kauan emme saaneet sitä pitää kun jälleen joku varasti sen meiltä.

_Vallesmanni_ (Taputtaen Leiniötä olkapäälle): Ei, ei. Te olla hyve mees. Mutt lehte nyt heti paikke neytte minu se fabrik.

_Leiniö_: Hyvin mielellämme lähdemme herra vallesmanni. -- Mutta mikä sitä tuota miestä vaivaa, kun noin kamalasti mulkoilee. No mutta, saaturi olkoon, eiköhän vaan lienekin sama mies josta kerroin, Pekkala?

_Pekkala_: On. Sama mies. Rajala hän on, herra vallesmanni, ihan itse Rajala.

_Vallesmanni_: Mite? Temekö Rajala? Mut hen sano itses Risulaks. Kete mine nyt usko?

_Rajala_ (On harmistunein elein seurannut keskustelua ja osoittanut vihaansa; kettumaisesti): Älkää uskoko herra vallesmanni näitä maankiertäjiä, salakyttiä. He tahtovat vaan vahingoittaa minua, köyhää miesparkaa, päästäksensä itse pulasta. Uskokaa minua vaan herra vallesmanni. Minä olen todellakin Risula enkä Rajala, sanokoot nuo mitä tahansa.

_Leiniö_: Katso kettua, kun osaa puoliaan pitää.

_Vallesmanni_: No kyll mine saa selvä sit. Mennä nyt sinne viinafabrik. (Kuuluu Rietun ääni: voi, voi...) Mike ihmine seel voivotta?

_Rajala_ (its.): No nyt se ämmä saatana siihen vielä tulee. Voi tuhannen tuhatta tulimmaista!

(Menee kiireesti Rietua vastaan, joka tulee per. oik.)

_Rietu_ (Surkeasti): Voi voi sentään... Anna anteeksi hyvä Rajala kulta, en minä sitä tahallani tehnyt, mutta...

_Rajala_ (Tarttuu hänen tukkaansa, pieksää ja potkii): Tukitko sä korpin ruoka kitasi, tukitko. Sinä olet kaiken onnettomuuden alku ja juuri, mutta kyllä sinut nyt pehmitän.

_Rietu_: Auttakaa hyvät ihmiset, auttakaa! Se tappaa minut, ai, ai, voi, auttakaa!

_Vallesmanni_ (Ankarasti): Mees ele hakka akka, muute mine hakka sinu meski. Tulka ten' molemma... (Tulevat lähemmäksi.) Kuka sine olla? Ollako sine se Rajalas vaimo?

_Rietu_ (nyyhkyttäen): Olen, Jumala paratkoon, sehän onneton minä olen.

_Vallesmanni_: No, tuo olla sinun mees, vai?

_Rietu_: Ky-yl-lä se on.

_Vallesmanni_ (Ankarasti Rajalalle): No sine olla sit kumminki Rajala!

_Rajala_ (nolona): Niin tuota... Kyllä kai minä se olen... mutta...

_Leiniö_ ja _Pekkala_ (Ovat koko kohtauksen puhelleet keskenään ja mielihyvällä seuranneet tapauksia): Sanoimmehan sen! Meissä on totuus.

(Perällä vasemmalla metallin helinää ja hurraa huutoja.)

_Vallesmanni_ (Raivoissaan): Ja sine kekta olla falski minu vaste naama! Kylle mine opetta sinu; mine pane sinu fangiks, mine ajatta sinu pois koko kyle, jaa'a, sen mine teke, rakkari. Ja sit mine anta veel sull pamppu selke niin ette makkara nous! Huuti mees! (Pyyhkii hikeä otsaltaan. Melua ja iloista pakinaa perällä vasemmalla. Rauhoittuneemmin.) Mike melu se nyt olla?

(Kaikki muut paitsi Rajala ja Rietu, menevät perälle.)

_Rajala_ (Puiden nyrkkiä akalleen): Muista sinä lutka, kyllä tunnet vielä nahoissasi, sen vannon, jahka kahdenkesken pääsemme!

_Rietu_ (Yhä nyyhkien): Voi hyvä mieheni, miksi syytät minua. Enhän minä sille mitään mahtanut, että näin kävi. Se oli Jumalan rangaistus.

_Rajala_ (Hyökkää Rietun kimppuun): Vai Jumalan! Tuossa sinä saat jumalan rangaistusta!

_Rietu_: Ai, ai, ai, voi, voi, voi, auttakaa!

_Vallesmanni_ (Tulee etualalle): Joko sine perkkele taas olla akka hakka peel. Kylle mine sull' anta... (Ottaa pampun jolla hutkii Rajalaa muutaman kerran.) Siite sine saa härke pee, ett' teete anta akka olla rauha!

_Leiniö_ ja _Pekkala_: Siellä sitä nyt tuodaan.

_Vallesmanni_: Mike tooda?

(Miehet tulevat kantaen viinapannua ja sen osia. Raksi heidän mukanaan.)

_Raksi_: Tällainen kapine sieltä nyt löytyi.

_Vallesmanni_ (Hieroo käsiään): Se olla yks mainjo asja. Teme nyt olla sit' se Rajalas fabrik.

_Raksi_: Niin, kyllä kai se se on.

_Rajala_ (its.): Enkö sitä aavistanut, että tuo Raksi pettää minut. (Nauraa katkerasti.) Sellaisia ne ystävät ovat!

_Vallesmanni_: Te olla hyve mees herr Raks, kylle mine palkitse teit' hyväst'.

_Rajala_ (Myrkkyisesti): He, he, he, vai palkitsette. Samallaisen palkinnon hän ansaitseisi kuin minäkin, sillä hänen jyvistään minä viinaa olen keittänyt.

_Vallesmanni_: Pite sine suus. Tekekö meeli saa veelä maista pamppu?

_Rajala_ (Kuin ennen): Huomasitko Raksi ottaa jyvä-vakan, onhan ne sinun jyviäsi, he, he, he.

_Raksi_ (Its.): Siinä sen miehen lupaus oli! Mutta kärsiköön myös yksin. (Ään.) Mitä sinä mies minusta oikein tahdot? Ellet taukoa solvauksistasi, vaadin sinut edesvastuuseen.

_Rajala_: Niin, vaadi vaan. Kyllä minun nahkani kestää sinunkin syntisi, he, he, he!

_Vallesmanni_: Vaiti sine, puhu kerejill' ele teel. Ja nyt lähdemä pois. -- A-jaha. Mike olla teiden nimi? Mine takto otta ne ylös. Te tulla todistama kerejill'.

(Ottaa muistikirjan, johon merkitsee.)

_Leiniö_: Aapo Leiniö minä olen, mökkiläisen poika.

_Vallesmanni_: Jaha... ja te?

_Pekkala_: Kalle Juhonpoika Pekkala, mökkiläinen.

_Vallesmanni_: Hyve. Kiitos, hyve paljo kiitos ja koska te olla niin hyve apu minu, anta mine teill' anteks salametsä, mut muista toinen kerta olla varova. Teme lintu saa herr Raks lahjaks.

_Raksi_: Kiitoksia hyvin paljon herra vallesmanni.

_Vallesmanni_ (Leiniölle ja Pekkalalle): Kylle mine anta sit' haaste. Kiitos nyt hyve paljo vaiva. -- Och nyt mars, nyt mennä hela veki teelte tjevula synkkä metsä. -- Hyvesti Leini och Pekka, menke nyt kaunis koti! Adjö!

(Kaikki, paitsi Leiniö ja Pekkala, menevät perältä oikealle)

(Leiniö näyttää kiukkuiselta, Pekkala ajatuksiinsa vaipuneelta.)

_Leiniö_ (Hetken perästä): Hm! Siinä sitä nyt ollaan. -- Yhtä köyhänä kuin ennenkin. Senkin linnun veivät mokomat...

(Istuu kivelle.)

_Pekkala_: Huonosti onnistui, kovin huonosti. Mutta huonommastikin olisi saattanut vielä käydä.

_Leiniö_: Päänikin tuli vielä pirummin kipeäksi. -- Vieläkö sulla on edes taskumatti?

_Pekkala_: On kai se. (Koettaa poveaan.) Sepä nyt oli! Kaikki tuhannen nuuskana taskussa!

_Leiniö_: Voi turkin pippuri! Hmh! Mitäpä sille sitten mahtaa... Paras sitte että lähdemme kotiin.

(Nousee.)

_Pekkala_: Paras on. Mitäpä tässä enää. (Huomaa viina-ankkurin pensaikossa.) Mutta, mikä se tuolla kiiluu?

_Leiniö_: Missä?

_Pekkala_: Tuolla pensaikossa.

_Leiniö_: No sun Taavetin talikynttilät. Siellähän se onkin se Rajalan kissa! Sepä nyt vasta olikin mainio juttu. Jäipäs sitä sentään meillekin jotain saalista.

(Vetää nassakan esiin.)

_Pekkala_: Toden totta.

_Leiniö_: Nyt surut pois... Iloitaan ja riemuitaan taas... Mutta...

_Pekkala_: Mikä nyt?

_Leiniö_ (Nolona): Tämähän onkin tyhjä?

_Pekkala_: Jätitkös sinä reiän auki siitä?

_Leiniö_. Minun ei ole syyni. Nähtävästi sitä on joku siirrellyt ja tappi heltinyt. Piru sentään!

_Pekkala_ (naurahtaen): "Parempi maassa kuin jumalattoman suussa", ha ha, haa!

_Leiniö_ (Heittää ankkurin metsään): Ei siitä nyt enää ole muuksi, kuin Rajalan haudalle muistopatsaaksi. Ja nyt mennään. Varjelkoon vakainen Luoja toiste tällaisesta.

_Pekkala_: Ja nyt sitä vihdoinkin mennään eikä takaisin tulla.

(Menevät perältä vasemmalle.)

Esirippu.