Part 4
Vai kaikilla kodin puute. Hänelläkin? Semmoiset palatsit ettei jaksa koirillaankaan täyttää! Jos ei olisi virkataloa, toki annettaisiin vuokrarahat. Ehkä annetaan nytkin... Tiettävästikin! Ruotsalainen nulkki, joka opettaa Suomen kansalle, mikä on oikein, mikä väärin. "Juu, jaa, herra Tapio -- pienikin rikos on rikos!" Etten sille älynnyt paiskata vasten taulua että pienikin virkamies näkyy olevan suuri. Vaikka -- värähtipä sillä suupielet ja valkeni naama, kun minä...
Hän souti vimmoissaan kahden miehen vauhdilla.
Sitten -- yhtäkkiä -- tuli surumieliseksi ikäänkuin häveten ja kärsien omasta uhmastaan. Ja herpaantuen sounnissaan taltutti tunteitaan. Jos oli virkamies hävytön, tarvitsiko häväistyn olla samallainen? Mitä voitti? Oli vaarallista vastustaa esivaltaa. Ei, kun jaksaisi kestää, kestää, niin vielä kerran nähtäisiin, kuka tässä on ollut oikeassa, kuka väärässä. Ja kukkuisi kunnian käki korvessa!
Se -- mietti hän -- on ehkä sen luontoinen että siihen tehoo imartelu? Mutta minä -- en alennu niinkuin monet. Tässä täytyy -- suorasukaisesti... En ole lammas, sen hän kokea saakoon. Tässä ei siis, ajattelipa pitkin tai poikin, pääse pommituksetta...
Hän alkoi taas soutaa voimakkaasti, mutta tasaisesti. Vastaan hyökyvät aallot hyrskähtelivät kovasti kokan alla ja tuontuostakin räiskähti vettä veneeseen. Puseronhihat kastuivat...
Sinä iltana Tuuliniemessä itki sekä lapsi että lapsen äiti.
* * * * *
Metsänhoitaja Berg, päästyään erilleen asiamiehestään, oli myös kiihdyksissään.
-- Saakelin sosialisti! murisi hän itsekseen ruotsiksi, voimatta lukea Svenska Partietia, jolla hän joskus oli saanut haihdutetuksi sen mielialan, minkä synnytti vastenmielinen asiamies. Enin harmitti että tunsi oireita kovaan vatsaan ja peräpukamiin -- aina kun joku hävytön mies hänen luonaan kävi, ilmestyi näet hemorroideja. Ja niiden hoitamisessa oli melkein yhtä paljon työtä kuin koko hoitoalueen hallinnossa. Eikä tässä voinut käyttää metsävahtejakaan...
"Åt fanders!" hän ajatteli. "Mutta kyllä vielä näytän, miten torpanpaikkoja kerjätään. Minä en päästä kruununmetsiin ainoatakaan rämsänrantalaista sosialidemokraattia! Ennen vaikka ryssän anarkistin kuin näitä -- nokkaviisaita, jotka muka puhuvat yhteiskunnasta ja systeemistä ja herjaavat virkamiehiä."
Hänellä oli hämärä käsitys sosialidemokratiasta, jonka sisällöstä hän ei ollut lukenut kunnon kirjoitusta, ainoastaan jonkun pila-artikkelin puoliskon silloin tällöin Partiet'ista, sellaisetkin näinikään aamuaskareikseen...
"Huliganer!" ähkäsi hän rutistaen sanomalehden kokoon.
-- Iida! toimitti metsäherra sisälle tultuaan ja hätistäen koiriaan: Kun Härman Tapio vasta tulee tänne, niin pitää Iidan sanoa ettei minulla ole aikaa. Har inte tid att bråka med pack!
-- Juu, passaakos antaa kaffia? kysäsi piika mielissään että metsäherra toisinaan saneli hänelle ruotsinkielisiä rämsyjä.
-- Sopii tulla minulta ensin kysymään.
-- Juu, minä tuun sitten... -- Jos fosmestari nyt tekisi hyvin ja menisi aamiaiselle, toimitti piika ja lisäsi vielä: -- Kuinkas fostmestari tykkejää, paistetaankos sitä kotlettia lissää Pissille ja Puntelle?
-- Jaa, huomautti metsäherra lauhtuneemmin -- mutta Bondelle sipulin kanssa. Onko Glory saanut pudinkinsa?
-- Eihän tuo huoli! sanoi piikanen huolestuneesti. -- Reta taisi olla vähän hapanta.
-- Pitää hankkia tuoretta kermaa Laitisesta, määräsi metsänhoitaja ja läksi käsiään heiluttaen ruokakamariin.
Murkinoituaan salvetti rinnuksissa, ja syötettyään koiriaan noin kolmeneljäsosaa tuntia, jonka ajan kuluessa hän niiden kanssa keskusteli vilkkaasti ruotsiksi ja pani liikkeelle ainoan ranskansa, hän meni virkahuoneeseensa, istahti pulpettinsa ääreen, otti kynän varren käteensä, rapisteli juhlallisesti papereitaan ja -- huokasi ääneen. Kylläpä, kylläpä oli työtä -- milloin sen kaiken kerkiääkään tehdä...?
Oli hän aikonut Metsähallitukselle esittää että Rämsänrannan hoitoalueen metsänhoitajan virastoon perustettaisiin ylimääräinen sihteerin virka, parin tuhannen markan vuosipalkalla. Jos vain ylimetsänhoitajalta saisi suosituksen? Mutta sitä ei oikein... Vaan jos tosiaan onnistuisi näistäpuoleen saamaan oman sihteerin, niin kelpaisi köllöttää -- se olisi samalla ikäänkuin esittelijäsihteeri. Ei tarvitseisi aina itse mieskohtaisesti antautua ikäviin resonemangeihin kaikenmoisten maankiertäjäin kanssa, antaisi esittelijäsihteerinsä ensin ottaa vastaan asiamies, valmistaa asia perinpohjin ja sitten vasta itse valmiiltaan... noin vaan... lyhyesti _hyljätä_ tai -- hyväksyäkin... joskus...
Metsäherra Berg rykäsi kaikuvasti aivankuin joku vastanimitetty senaattori ja vaipui sihteerihaaveisiinsa sytyttäen sinisavuisen sikaarin ja työntäen luotaan paperit ja kynän.
Äsch! että oli joutunutkin Rämsänrannalle asti. Eihän täällä ollut muuta kuin ikuista jätkän työtä kaikenlaisten resupekkain tautta. Äkta finntuppar!
Yhtäkkiä hän näytti muistavan jotakin, katsoi kultakuoriseen kelloonsa ja huusi palvelijattarelleen:
-- Iida! Eikö Iida ole nähnyt Granrothia?
-- Juu! Kyllä vissiin se oli Rankrutti, joka justiin käveli fosmestarin moottorirykylle, vastasi piika ovelta.
Metsäherralle tuli kova hätä, hän juoksi edestakaisin pitkin huoneita, löysi vihdoin jonkun asekokoelman ja öljypullon sekä huusi hikipäissään palvelijattarelle:
-- Onko Iida korjannut minun moottorimyssyni?
-- Ai jess! vinkasi piika ja läksi juoksemaan yli pihan. -- Punte -- kelvoton -- sitä -- äsken -- retuutti hampaissaan -- enkä minä yhtään...
Hän toi kovasti puistellen päähineen takaisin, mutta Bonde sai sillä korvilleen samalla kun metsäherra korkealla falsettiäänellä kiljasi koiralle:
-- Simplicissimus!
Ja läksi leuhottamaan alas rantaan, takin liepeet hulmuten ja molemmissa kainaloissaan moottoritarpeita. Mutta koirakolmikko seurasi häntiänsä liehuttaen perässä, silmissä iloisenkirkas älyn ilme ikäänkuin ilmaisten: "Nytpä alkaa päivän työ ja touhu!"
Granroth nosti hattuaan jo etäältä, kun näki metsäherran tulevan ja nousi moottorista laiturille kohteliaasti vastaanottamaan isäntää.
-- Joko Granroth on kauvankin odottanut?
-- Ikään minä tulin.
-- Minun luonani juoksee niin hemmetin paljon asiamiehiä! päivitteli metsäherra.
-- He ka, kun on lauvantaipäivä, arveli Granroth varovaisesti.
Hän oli vain Granroth, Rankrutti, yksi metsäherran harvoja luottamusmiehiä rahvaan seasta -- joka vähin ymmärsi "koneen päälle" ja suostui auttelemaan.
Ja he alkoivat yhdessä rassailla moottorin sisuskaluja, jota olivat tehneet sadat kerrat ennenkin.
Moottorin rassaileminen se ikäänkuin kuului sesonkiin täällä korkealla pohjoisessa.
* * * * *
Kun oli pari tiimaa rassailtu Rankrutin kanssa ja saatu moottori kuntoon, pyyhki herra Berg hikeä kirkkaalta otsaltaan ja päästi Granrothin menemään kiitoksilla, tosin mainiten että olisihan pitänyt saada kahviakin, vaan eipä ollut kiireessä muistanut Iidalle toimittaa.
-- Eihän sitä nyt kahvea joka päivä vosmestarin luona, sanoi Granroth matelevasti ja meni pitkin rantaa.
Metsäherra palasi kartanoonsa ja alkoi peseytyä sekä muutenkin itseänsä siistitä.
-- Kävi täällä taas asiamiehiä fosmestaria kysymässä, vaan minä sanoin ettei suinkaan fosmestarilla mitenkään tänä päivänä enää ole aikaa, ilmoitti piika sievästi, suu supussa ja silmät vilkuttaen.
-- Sablar! sadatteli metsäherra kivertäen hienoja viiksiään peilin edessä. -- Mitähän miehiä ne olivat?
-- Ylijärven kylästä sanoivat olevansa. Leveranssipuista tai mistähän lienevät puhuneet.
-- Puutoukat! Onkilierot! sanoi metsäherra keikauttaen päätään.
-- Minä toimitin että jos fosmestarille ehkä passais ottaa vastaan niinkuin huomenna...
-- Kuinkas Iida sillä tavoin meni sanomaan? Tietäähän Iida etten minä koskaan ota vastaan sunnuntaisin. Täytyyhän olla pyhärauha forstmestareillakin; kotihart... tai miten sitä suomeksi sanotaan.
-- Fyi jes! siunasi piika itseään. -- Kylläpä minä tosiaan olin pois suunniltani, vaan jos ne tulevat, niin passaahan taas sanoa että...
Mutta nuori metsänhoitaja näytti sangen närkästyneeltä pinnistäessään korkeata kaulusta ja keltaista kravattia kuikeloon kaulaansa.
-- Iida olisi hyvä ja toimittaisi minun likaiset kaulukseni ja mansettini pesuun että saan taas lähettää kaupunkiin kiilloitettavaksi.
-- Juu! Passaakos laittaa ne simsettirajit kanssa ryykerskalle?
-- Ei! määräsi metsäherra ja meni virkahuoneeseensa.
Mutta ei hän montakaan minuuttia siellä viihtynyt. Tuntui että välttämättä piti päästä kylälle tuulotteleimaan -- olipa tässä jo työn touhussakin oltu -- ja kertomaan oikeille ihmisille, millaisia asiamiehiä juoksenteli hänen luonaan jo varhaisesta aamusta alkaen.
Ja hän sieppasi hopeahelaisen kävelykeppinsä ja punakelta-vuorisen ylioppilaslakkinsa ja sipsutteli kepeästi kuin tukholmalainen mamsseli keltaisissa jalkineissaan nimismiehen asuntoon, joka sijaitsi vain parin kivenheiton päässä, mutta syrjässä maantiestä, metsän siimeksessä.
-- Tjänare!
-- Stig in! Paina puuta!
-- Tack!
-- Hur' mår du?
Näin tervehtivät maalaisvirkamiehet toisiaan. Nimismies oli vanhapoika, hyvin lihava, tosin oluenjuoja, mutta hyvänsuopa ja mukava herra, josta talonpojatkin pitivät.
-- Minä tulin vain pistäytymään, selitti metsäherra jatkaen keskustelua ruotsiksi, jota kieltä hän piti oikeutenaan käyttää nimismiehelle, vaikka nimismies Pykälä oikeastaan oli supisuomalainen ja suomalaisen koulun käynyt mies.
-- Kuinkas veljellä nyt on niin kiire? kysyi lihava nimismies, virkeästi ja veitikkamaisesti katsoa killistäen hyllyvien poskiensa sisästä.
-- Jessusmaria, jos tietäisit! Minulla on tänäkin päivänä laukannut asiamiehiä kuin harmaita kissoja. Aamulla varhain, kun vielä viruin vuoteessa -- i allsköns ro -- tulla tormaa yksi perhanan sosialisti ajamaan ylös vuoteesta.
Nimismies nauroi sydämellisesti ja sanoi ainoastaan:
-- No?
-- Minun oli tietysti pakko ottaa vastaan.
-- Ja resultaatti? kysyi nimismies.
-- Resultaatti tietysti se, että hän -- kuten odottaa sopii rämsänrantalaiselta sosialistilta -- häpäisi Metsähallitusta.
-- Sinulla olisi sietänyt olla kaksi laillista todistajaa! huomautti nimismies Pykälä puolittain leikillä.
-- Hiidestäkö heitä sieppaa varhain aamulla!
-- Mitä hän oikeastaan tahtoi?
-- Torpanpaikkaa tietysti!
-- Lupasitkos?
-- Helkutti!
-- Hä?
-- Hän vaati tarkastusta ensi tilassa.
-- Sinun on pakko toimittaa laillinen tarkastus!
-- Onpa tietysti.
-- No mitäs sitten nalkutat?
-- Mutta sosialistille? Obs!
-- Kantänka!
-- Älä sano kantänka. Se ei ole mikään bagatelli, jos sosialistit päästetään Rämsänrannan suuria metsiä raiskaamaan! lausui metsäherra kiihkeästi.
-- Kaikille sama laillinen oikeus, säätyyn, muotoon, pukuun ja puoluekarvaan katsomatta! julisti nimismies.
-- Fraaseja! --
-- Kuka se sitten oli?
-- Härman Tapio.
-- Ei sennimellistä ole tässä pitäjässä! huomautti nimismies.
-- On!
-- Ei ole.
-- Her... Herkko -- Tapio?
-- Se kyllä. -- Hyvä mies!
-- Hävytön lurjus! tokasi toinen.
-- Mitä sitä joutavia! kumosi nimismies.
-- Sietäisi panna rautoihin! rapsautti metsäherra.
-- Ole nyt tuossa...
-- Hän on vaarallinen valtiolle!
-- Missä suhteessa?
-- Hän kritikoipi virkakuntaa. Ja tekee vaatimuksia! valitti metsäherra.
-- Ei ole vielä rikos.
-- Sitä paitsi -- sanomalehtiavioliitossa!
-- Se on kirkollinen asia. Se ei kuulu sinuun. Sinuun, joka itsekkin...
-- Ja isän puolelta mitä huonoimmassa maineessa, kuten Granroth juuri tiesi kertoa. Isä oli ollut tunnettu metsävaras, joka täytyi väkisten karkoittaa kruunun metsistä ja pistää linnaan.
-- Mitä ne isän rikokset poikaa pilaa! Lain edessä olet sinäkin puhdas, vaikka pappasi saattoi olla mikä hunsvotti...
-- Älä huoli loukata minua!
-- Älä sinäkään huoli loukata Herkko Tapioa.
-- Jaa, mutta miestä vastaan onkin jo tehty ilmianto kruununmetsän pahoinpitelemisestä.
-- Se on eri juttu. Pane syytteeseen!
-- En!
-- Miksi et?
-- Hän ei ole vielä kaatanut ainoatakaan puuta. Siinähän se niksi onkin.
-- Mitä hän siis on tehnyt? kysyi nimismies ja puhalsi paksun savun, silmät pullistuneina uteliaisuudesta.
-- Djah, sihahti metsäherra, -- se on salaperäinen asia. Se on niitä Rämsänrannan sosialidemokraattien mysterioita.
-- Onko hän ehkä yrittänyt hirttää itsensä kruunun puuhun? kysyi nimismies ivallisen terävästi.
-- Kunpa olisikin! vastasi metsäherra myrkkyä lykäten. -- Siihen tarkoitukseen luovuttaisin ainakin minä ilmaiseksi hirsipuita -- leimaamatta. Ja minä luulen että jos Suomen koko sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä samassa tarkoituksessa kääntyisi Metsähallituksen puoleen, Metsähall...
-- Vastaatkos puheistasi? Onni ettei sattunut todistajia. Muuten sinä, sinä itse...
-- Sinähän tässä olet kruunun nimismies? Pass på! Gör din plikt!
-- Leikki sikseen, sanoppa nyt oikein tosiasiallisesti, mitä Herkko Tapio on tehnyt? tutki nimismies, joka aina tahtoi päästä asian ytimeen.
Nuori metsänhoitaja ei heti vastannut, hän vihelteli vaan ja keikautteli päätään.
-- Kun niikseen sattuu, hyvä veli, niin et tiedä asiasta pyhäsen pölähtävää?
-- Ei ole tarviskaan tietää. Mutta ilmiantaja tietää...
-- Siis ilmiannon perusteella?
-- Tietysti!
Nimismies oli ponnahtanut seisaalleen ja mittaili tuikeasti metsäherraa.
-- Ja ottamatta itse selkoa?
-- Minulla ei ole aikaa laukata jokaisen sosialistiroikaleen kintereillä!
Nimismies Pykälä oli karahtanut kasvoiltaan tulipunaiseksi.
-- Se on häpeä suomalaiselle virkamiehelle, sanon minä.
-- Sinäkin, finntupp:...
-- Ole hyvä ja mene ulos! Ovi paukahti. -- --
Ennenkin he olivat suutahtaneet toisiinsa, vaan sitten totilasin ääressä leppyneet ja sopineet. Se oli sitä tavallista rämsänrantalaista virkamieskulttuuri-ohjelmaa.
* * * * *
Niinkuin ei mitään olisi tapahtunut -- ja niinkuin ei ollutkaan!
Saman päivän iltana Fjalar Berg hilpeästi ajeli moottorivenheellään ympäri Rämsänjärven lauvantaityveniä rantoja ja oli hänellä moottorissaan kuusi naisihmistä: diakonissa Roos, postineiti Strömberg, pastorintytär Pulmu Pallukka, apteekkarin Iines, kauppias Partasen kaunis Katri ynnä kansakoulunopettajan vaimon sisar Siviä Kuikkanen.
Naisten kanssa ei toki tarvinnut riitaantua niinkuin tuon lakitekopyhän nimismies Pykälän kanssa!
Nämät nuoret maalaisneitsyet eivät koskaan panneet vastaan, ehdottipa heille mitä hyvänsä, sanoipa heille mitä tahansa -- he hymyilivät aina niin kiitollisesti metsäherra Bergille, joka oli niin huomaavainen ja kohtelias, niin hienosti sivistynyt ja elegantti, noobeli ja intressantti. Olipa apteekkarin Iineksen ja pastorin Pulmun välillä kerran kesäisenä yönä vinttikamarissa noussut kova kiista siitä, oliko Fjalar Bergiä myös pidettävä intelligenttinä vai spirituellina. Iines oli hampaita kiristellen väittänyt että Fjalar oli intelligentti niinkuin yleensä forstmestarit hänen tietojensa mukaan, vaan Pulmu oli lettiänsä huiskauttaen nimittänyt yhteistä ystävää spirituelliksi. Siihen oli Iines puolestaan huomauttanut ettei spirituelli käsite laisinkaan kuulunut ihmisiin, sillä hän muisteli nähneensä saman tai ainakin samantapaisen latinaisen otsakkeen isänsä apteekkipurkkien päällä alhaalla. Tyttöjen riidan oli seuraavana aamuna ratkaissut postineiti Strömberg, joka oli vakuuttanut että herra Berg oli yhtähaavaa sekä intelligentti että spirituelli sekä lisäksi vielä suuri filantrooppi.
Filantrooppi! Kas se miellytti tyttöjä kaikista enimmin, sillä kumpikin vaistosi siinä jotakin yhtä viehkeätä kuin ruukkukukassa, jonka nimi oli Heliotrooppi. Niin soveltuivat siis kaikki kauniit nimitykset ihmeellisesti Fjalar Bergiin, kavaljeeriin ja gentlemanniin, trubaduuriin ja ritariin.
Nyt istuivat neitoset iloisesti irvistäen ilta-auringon kultaamassa moottorissa molemmin puolin metsäherraa, joka erityisesti tänä päivänä ei ollut tahtonut miestoveria matkaansa -- miehet olivat väliin niin... tråkiga! Bismarck, Glory ja Bonde olivat kyllä matkassa ja vastasivat metsäherrankin mielestä hyvin kolmea rämsänrantalaista kavaljeeria.
Seurueen keskustelu kävi enimäkseen ruotsiksi, sillä eivät kauppiaan tyttö eikä Siviä Kuikkanen siitä olleet millänsäkään, vaikka eivät monta sanaa ymmärtäneetkään. Oli niin ihmeen hauskaa aina olla metsäherra Bergin seurassa, katsoa hänen valonhohtaviin silmiinsä, kuunnella hänen äänensä kummallista sointua, nähdä hänen rentoja, herrahtavia liikkeitään ja sielussaan kuvitella, kuvitella -- sitä nuorta kreiviä, joka kansanlaulussa astui laivasta viheriäiselle maalle ja kesäiltana "tuli minua kihlaamaan".
"Oh, onnellinen, joka...?"
"Ai keneenkä se lopulta...?"
"Mutta kuinka hän onkaan sööti!" Näin ajattelivat tytöt, vaikka salasivat visusti tunteensa ja haaveensa ja nauttivat rauhallisen odotuksen epämääräisestä sulosta.
Ei yksikään näistä naisista luonnollisesti, jos joku syrjäinen epäili, tunnustanut pienimmässä määrinkään rakastuneensa mieheen. "Kuka häneen voisi säkästyä? Sellaiseen höyhenkenkään --? Olla voipi hänen kanssaan vaikka joka päivä ja joka... ajella moottorilla on hirveän hauska hänen seurassaan, tanssia polkkamasurkkaa hänen kanssaan kirkonsillalla on mukavaa, mutta rakastua häneen, hänenlaiseensa! -- ei ikinä. Eipä tietystikään! En ainakaan minä! Enkä minäkään! Fyi että tantti viitsiikin. Hyi kuinka mamma on ilkiä! No jo se tuo setäkin on pöljä!"
Fjalar Berg puolestaan myös, käydessään Helsingissä, saattoi jollekkin toverilleen, jonka tapasi pääkaupungin kadulla, ylpeästi huudahtaa, ihan suuttumuksen rajoilla: "Ja luuletko sinä tosiaan että _minä_ vakavasti voisin välittää ainoastakaan hameniekasta barbaarisessa seudussa, joka kantaa nimeä Rämsänranta! -- Sellaisia närhiä! Homsantuita!"
Näille nuorille neideille metsäherra Berg kuitenkin uhrasi kaikista enin rämsänrantalaisesta olemassaolostaan, näille hän rupatteli virkasalaisuutensa, ilonsa ja harminsa tehden selkoa Metsähallituksen toimenpiteistä, kirjelmistä ynnä kaikenlaisista aloteaikomuksista. Vieläpä omista matkalaskuistaankin. Ja näilleppä hän kertoili kaikki ihmeelliset seikkailunsa sekä huvitti heitä naisille sopivimmilla vitseillä.
Sen tähden jokainen näistä nuorista neideistä oli luotettava tiedonantaja, milloin joku pitäjäläinen huomasi heidän puoleensa kääntyä, asioissa jotka koskivat metsänhoitaja Bergiä. Tämän virkamiehen jokainen askel, jokaisen päivän ohjelma tai edellisen päivän pääsisältö tiedettiin näet täsmälleen tässä pienessä, valitussa piirissä. Jos ei Siviä tiennyt, tiesi Katri; jos ei Katri tiennyt, tiesi Pulmu, jos ei Pulmukaan tiennyt, niin tiesi ainakin Iines, vaan jos ei Iineskään olisi tietänyt, niin olisivat varmasti tietäneet Thyyra tai Klaara. Neiti Siviä tiesi esimerkiksi millaista ruokaa "Pärkin Loru" edellisenä aamuna oli saanut ja oliko se kelvannut vai ei; kaunis Katri tiesi esimerkiksi, mitä monenlaisia tilauksia metsäherra oli tehnyt eri kaupungeista; Pulmu tiesi, mitä ruotsalaista följetongia Fjalar Berg edellisenä yönä oli koettanut lukea, kun ei ollut saanut unta kolmeen tuntiin erään kiusallisen lammenkuivausanomuksen johdosta; Iines tiesi, kenenkä luona Fjalar kaunokainen edellisenä iltana oli ollut vieraissa, mitä siellä oli puhuttu ja mihin hän aikoi tänä iltana kello 7, huomenna kello 3 ja vielä ylihuomenaamupäivälläkin; Thyyra tiesi tarkalleen-tirkalleen mihin paikkaan pitäjää metsäherra aikoi ensi tilassa virkaretkelle, leimaamaan, luovuttamaan, konfiskeeraamaan tai inspehtaroimaan sekä milloin hän sieltä oli takaisin odotettavissa; mutta Klaara yksin tiesi metsäherra Bergin hemmorroidi-salaisuudetkin!
Sentähden ei viipynyt kauvan ennenkuin tänäkin lauvantaiehtoona elokuun ilta-auringon vaihtuessa lämpöiseksi, romantilliseksi kuutamoyöksi, hilpeästi kohisevassa huvimoottorissa kukin uskottu oli saanut annoksen kaikesta siitä mitä taas oli sattunut piilemään nuoren virkamiehen sydämellä.
Kaikkia nuoria naisia liikutti se miten ilkeässä asemassa Fjalar Berg tänä aamuna oli ollut Herkko Tapion röyhkeän käytöksen suhteen.
-- Usch! huudahti neljä neideistä kuorossa kuultuaan metsäherran selostuksen.
-- Älkää antako sille mökinpaikkaa! pyysivät Katri ja Siviäkin. -- Se on juuri sama paikka, jossa viime viikolla kävimme marjassa.
-- Ai jee! kimahti Iines. -- Minä olen siellä ollut papan kanssa pitkää siimaa vetämässä.
-- Ja minä olen poikain kanssa käynyt siellä viime syksynä sienessä! ilmoitti Pulmu punoittavin poskin.
-- Muistatko Thyyra? kuiskasi Klaara silmää iskien: mekinhän siellä sinun kanssasi soutelimme -- silloin kun _hän_ oli matkoilla -- ja otimme aurinkokylpyä. -- Siellä on ihmeen valkoinen hietikko, sanoi hän ääneen. Sääli antaa niin sieviä paikkoja -- sellaisille...
-- Olkaa huoleti! huomautti metsäherra tolkussaan: minä kyllä järjestän sen asian. Jag arangerar! Sitten hän lisäsi: Oikeastaan tekisi mieleni pyytää samaa paikkaa Metsähallitukselta itselleni metsästysmaaksi.
-- Pyytäkää, pyytäkää! hälisivät naiset: Niin mekin tulemme...
Moottori mennä huristi hilpeästi pitkin salmia ja poikki lahtien.
-- Voi, eikö lauleta? ehdotti joku tytöistä. Djupt i hafvet -- Kultaisessa kartanossa... Eikös? -- Ah, herra forstmestari, laulakaa te yksi gluntti! rukoili toinen.
Fjalar Bergiä ei tarvinnut kahta kertaa pyytää. Hän piti itseään suurena säveltaiturina näillä main. Ja kohta alkoi kuulua tunteellisesti väräjävä laulu yli syvyyksien, kun metsäherra korotti äänensä:
Hvad -- det -- är -- skönt -- ändå...
Här -- i naturens -- skö -- ö -- ö -- öte...
Klaara Strömberg säesti, mutta Thyyra Roos katsoi vaijeten pitkin kuutamovälkkyistä ulappaa.
Koirat vähitellen yhtyivät säestykseen...
7.
Asian meno oli seuraava.