Part 8

Tehdäkseni kysymyksen helpommaksi ymmärtää mainitsen tässä muutamalla sanalla, millä tavoin ruumiimme koneisto on kokoonpantu. Jokainen tietää, että meillä on sydän, aivot, vatsa, lihakset, hermot, valtimot, laskimot ja muita senkaltaisia. Tiedetään myös, että ne ravintoaineet, jotka syömme, joutuvat vatsaan ja suoliin, joista niiden mehu valuu maksaan ja laskimoihin ja sekaantuu niissä olevaan vereen, näin lisäten sitä. Ne, jotka vähänkin ovat kuulleet puhuttavan lääketieteestä, tietävät myös minkälaatuinen sydän on ja kuinka laskimoveri helposti alemmasta onttolaskimosta juoksee oikeaan sydänkammioon ja sieltä keuhkovaltimon kautta keuhkoihin sekä keuhkoista keuhkolaskimon kautta vasempaan sydänkammioon ja sieltä aortaan, jonka haarat leviävät ympäri koko ruumiin. Jokainen, jota vanhojen kansojen mielipiteet eivät ole saattaneet kokonaan harhaan, ja joka on tutustunut Harveyn tutkimuksiin verenkiertokulusta, ei epäilekään, että kaikki valtimot ja laskimot ovat ikäänkuin puroja, joita pitkin veri lakkaamatta nopeasti juoksee. Se alkaa juoksunsa oikeasta sydänkammiosta keuhkovaltimoa pitkin, jonka haarat hajaantuvat ympäri keuhkoja ja sitten yhtyvät keuhkolaskimon haaroihin, jotka johtavat veren keuhkoista vasempaan sydänkammioon; siitä veri virtaa aortaan eli isoon valtimoon, jonka ympäri ruumista hajaantuneet haarat ovat yhteydessä laskimohaarojen kanssa, jotka taas palauttavat veren oikeaan sydänkammioon. Siis nämät kaksi kammiota ovat kahden sulun kaltaiset, joiden kautta veri kullakin kiertovuorollaan kulkee ruumiin ympäri. On myöskin tunnettua, että kaikki jäsenliikkeet syntyvät lihaksien avulla, ja että nämät lihakset ovat niin laaditut, että kahdesta vastakkaisesta lihaksesta toinen supistuessaan vetää puoleensa sen osan ruumista, johon se on kiinnitetty, jolloin sen vastakkainen lihas venyy pitemmäksi; toiste taas tapahtuu, että jälkimäinen lihas supistuu vetäen luokseen itseensä kiinnitetyn ruumiinosan, jolloin taaskin edellinen lihas laajenee. Lopuksi tiedetään kaikkien lihasliikkeiden sekä aistimuksien riippuvan hermoista, jotka ovat hienojen rihmojen tai hyvin ohuiden putkien kaltaisia, jotka kaikki lähtevät aivoista ja sisältävät, kuten aivotkin, hyvin ohuen ilman tai tuulen kaltaista ainetta, jota kutsutaan elonhengekkeiksi (esprits animaux).

8. _Kaikkien näiden ruumiintoimitusten perus._

Yleensä ei tiedetä, millä lailla elonhengekkeet ja hermot synnyttävät liikkeen ja aistimukset, eikä tunneta sitä ruumiillista perusta, joka saattaa ne toimimaan. Senpätähden tahdon tässä uudelleen lyhyesti mainita sen, mitä jo muissa kirjoituksissani olen ohimennen kosketellut, nimittäin että sydämessämme on, niinkauan kuin elämme, jonkunlainen tuli, jota laskimoveri ylläpitää, ja että tämä on kaikkien jäsentemme liikkeiden ruumiillinen alkuperus.

9. _Miten sydämen liike tapahtuu._

Ensiksi se laajentaa sydämen kammioissa olevaa verta; sen johdosta tämä veri, joka tarvitsee suurempaa tilaa, syöksyy oikeasta kammiosta keuhkovaltimoon ja vasemmasta kammiosta aortaan. Niinpian kuin tämä laajeneminen lakkaa, juoksee heti uutta verta alemmasta onttolaskimosta oikeaan sydänkammioon ja keuhkolaskimosta vasempaan, sillä jokaisen näiden neljän ontelon aukkojen laitaan on kiinnitettyinä iholämsät, jotka sallivat veren virrata sisälle sydämeen ainoastaan kahdesta aukosta ja virrata ulos ainoastaan toisesta kahdesta. Sydämeen virrannut uusi veri harvenee heti, kuten edellinenkin, ja niin syntyy sydämen ja suonien tykytys, joka toistuu yhtä usein kuin uutta verta virtaa sydämeen. Se aikaansaa myös verenliikkeen ja panee veren lakkaamatta ja nopeasti kiertämään kaikkia valtimoja ja laskimoja. Täten veri siirtää sydämestä saamansa lämmön kaikkiin muihin ruumiinosiin ja ravitsee niitä.

10. _Miten elonhengekkeet syntyvät aivoissa._

Edellämainittua tärkeämpää, on, että sydänlämmön harventaman veren nopeimmin liikkuvat ja hienoimmat osaset lakkaamatta suurilukuisina rientävät aivo-onteloihin. Ne kääntyvät juuri sinne, eivätkä muuanne, koska kaikki sydämestä päävaltimoa pitkin lähtevä veri suoraa päätä kulkee aivoja kohti; ja koska ei kaikki veri, väylien ahtauden takia, pääse sinne, niin ne veren osat, jotka ovat keveimmin liikkuvat ja hienoimmat, yksin pääsevät aivoihin perille, muun veren hajaantuessa ruumiin eri osiin. Nämät veren hienoimmat osaset ovat juuri elonhengekkeet, eikä niiden tarvitse ollenkaan muuttua aivoissa muuten, kuin eroamalla veren karkeammista osista. Sillä vaikka kutsun veren hienoimpia osasia hengekkeiksi, eivät ne kuitenkaan ole muuta kuin pieniä kappaleita, joilla vain on se ominaisuus, että ne ovat hyvin pieniä sekä liikkuvat hyvin nopeasti, kuten soihdusta lähtevät liekin osaset. Ne eivät siis viivy missään paikassa, ja mikäli niitä joutuu aivo-onteloihin, sikäli niitä poistuu aivohuokosista, joista ne joutuvat hermoihin ja sieltä lihaksiin. Täten ne synnyttävät kaikki mahdolliset ruumiinliikkeet.

11. _Miten lihaksien liikkeet tapahtuvat._

Kuten on mainittu, syntyy jäsenten liike siten, että toiset lihakset supistuvat ja niiden vastalihakset laajenevat. Ja ainoa syy siihen, että toinen lihas supistuu, eikä toinen, on se, että siihen aivoista tulee vaikkapa hiukankin enemmän elonhengekkeitä kuin toiseen. Tosin eivät aivoista välittömästi tulleet hengekkeet yksin jaksa panna lihaksia liikkeelle, vaan ne vaikuttavat molemmissa lihaksissa ennestään oleviin hengekkeisiin sen, että toisen lihaksen hengekkeet kaikki äkkiä siirtyvät toiseen. Siten se lihas, josta hengekkeet ovat lähteneet, laajenee ja muuttuu hervottomaksi, ja se, joka on täyttynyt hengekkeillä, pullistuu nopeasti ja vetää luokseen sen jäsenen, jossa se on kiinni. Tämän saatamme helposti käsittää, kun otamme huomioon, että aivoista lakkaamatta lähtee ainoastaan varsin pieni joukko elonhengekkeitä kuhunkin lihakseen, mutta että jokaisessa lihaksessa itsessään alati on paljous muita hengekkeitä, jotka liikkuvat hyvin nopeasti, välistä vain pyörien paikallaan samassa lihaksessa, kun eivät kohtaa aukkoja, joista pääsisivät pois. Toiste ne taas siirtyvät vastalihakseen, kun siihen johtavat pienet reiät aukeavat, joista hengekkeet pääsevät kulkemaan. Nämät aukot ovat niin laaditut, että, jos aivoista lähteneistä hengekkeistä toiseen lihakseen siirtyvät hengekkeet ovat voimakkaammat kuin toiseen siirtyvät, vaikkapa vähässäkin määrässä, nämät hengekkeet avaavat kaikki ne aukot, joista jälkimäisen lihaksen hengekkeet pääsevät edelliseen, sekä sulkevat kaikki ne aukot, joista edellisen lihaksen hengekkeet pääsevät jälkimäiseen. Täten kaikki molemmissa lihaksissa olevat elonhengekkeet joutuvat hyvin nopeasti toiseen lihakseen, jonka ne pullistavat ja lyhentävät, sillävälin kuin vastalihas venyy ja herpoaa.

12. _Kuinka ulkoesineet vaikuttavat aistimiin._

Tässä on vielä otettava selville, miksi elonhengekkeet eivät aina samalla tavalla virtaa aivoista lihaksiin ja miksi niitä välistä tulee toiseen lihakseen enemmän kuin toiseen. Yksi syy on sielun toiminta, kuten myöhemmin olen osottava. Sitäpaitsi on kaksi muuta syytä, jotka yksistään johtuvat ruumiista, ja jotka tulee ottaa huomioon. Ensimäinen niistä piilee niiden liikkeiden erilaisuudessa, jotka ulkoesineet herättävät aistimissa, josta seikasta olen laajasti puhunut _Dioptriikissä_. Mutta jotta niiden, jotka lukevat tätä teosta, ei tarvitsisi tähän kohtaan perehtyäkseen lukea muita teoksia, tahdon tässä toistaa, että hermoissa saattaa huomata kolme eri osaa, nimittäin ensiksi ytimen eli sisäisen aineen, joka hienojen säikeiden muodossa lähtee aivoista, joista se saa alkunsa, ulottuen jäsenten päihin saakka, joihin nämät säikeet ovat kiinnittyneinä. Toiseksi niissä huomataan kesi, joka ympäröi ydintä, ja joka on yhteydessä aivokeden kanssa sekä muodostaa ohuita putkia, joiden sisällä hermosäikeet ovat; kolmanneksi vihdoin elonhengekkeet, jotka, kulkien näitä putkia myöten aivoista lihaksiin, vaikuttavat sen, että mainitut säikeet ovat vallan vapaina ja jännitettyinä. Kun, näin ollen, pieninkin seikka panee sen ruumiinosan liikkeelle, johon hermo päättyy, niin liikkuu myöskin se aivojen kohta, josta mainittu hermo lähtee, samoin kuin nuoran toinen pää liikkuu, toisesta vedettäessä.

13. _Ulkoesineiden vaikutus saattaa eri tavalla johtaa elonhengekkeitä lihaksiin._

_Dioptriikissä_ olen myöskin osottanut, kuinka ainoastaan senkautta voimme nähdä esineitä, että ne läpikuultavien kappaleiden avulla, jotka ovat niiden ja meidän välillä, panevat väräjämään hienot silmiemme pohjalla olevat näköhermot ja samalla ne aivojen kohdat, joista nämät hermot lähtevät. Nämät värähtelevät eri tavoin ja sen mukaan näemme erilaisuutta esineissä. Silmissä syntyvät hermosäikeet eivät välittömästi kuvaile sielulle esineitä, vaan sen tekevät aivosolujen liikkeet. Tämän esimerkin avulla käsitämme helposti, mitenkä äänet, hajut, maut, lämpö, kipu, nälkä, jano ja yleensä kaikki aistimuksiemme esineet kuin myös sisäiset halumme aikaansaavat hermojen liikettä, joka niitä myöten siirtyy aivoihin. Paitsi että nämät aivosolujen eri liikkeet herättävät sielussamme eri tunteita, saattavat ne ilman sielun vaikutustakin aikaansaada sen, että elonhengekkeet pikemmin kulkevat toiseen lihakseen kuin toiseen, ja täten liikuttaa jäseniämme, kuten tässä aion esimerkillä osottaa. Jos joku nopeasti työntää kättänsä silmiämme kohti, ikäänkuin aikoen lyödä, on meidän vaikea olla sulkematta silmiä, vaikka tiedämme, että hän on ystävämme ja tekee tuon vain pilalla, eikä suinkaan aio meitä vahingottaa. Tämä osottaa, ett'eivät silmämme sulkeudu sielumme vaikutuksesta, koska tuo silmien ummistaminen tapahtuu vasten tahtoamme, jonka ilmaukset ovat sielun ainoa tai ainakin pääasiallinen toiminta, vaan että ne sulkeutuvat sentähden, että ruumiimme koneisto on siten laadittu, että käden liike silmiämme kohti herättää toisen kiihotuksen aivoissamme, jotka lähettävät elonhengekkeitä silmäluomiamme sulkeviin lihaksiin.

14. _Elonhengekkeiden erilaisuus saattaa myös muuttaa niiden kulun._

Toinen seikka, joka vaikuttaa, että elonhengekkeet kulkevat eri tavalla lihaksiin, on näiden hengekkeiden epätasainen liike ja niiden osasien erimuotoisuus. Kun muutamat näistä osasista ovat suuremmat ja liikkuvat nopeammin kuin toiset, kulkevat ne lyhintä tietä aivojen onteloissa ja huokosissa ja siirtyvät sentähden muihin lihaksiin kuin ne siirtyisivät, jos ne olisivat heikommat.

15. _Syyt elonhengekkeiden erilaisuuteen._

Tämä erilaisuus saattaa johtua niiden aineiden erilaatuisuudesta, joista ne ovat muodostuneet, kuten huomataan niissä henkilöissä, jotka ovat juoneet paljon viiniä. Tämän viinin höyryt siirtyvät nopeasti vereen ja nousevat sydämestä aivoihin, joissa ne muuttuvat hengekkeiksi. Nämät ovat tavallisia hengekkeitä voimakkaammat ja lukuisammat ja kykenevät siis liikuttamaan ruumista monella omituisella tavalla. Elonhengekkeiden erilaisuus voi myös johtua sydämen, maksan, vatsan, pernan ja kaikkien elonhengekkeitä muodostavien ruumiinelinten tilasta. Etenkin on otettava huomioon muutamat hienot, sydämen pohjalla olevat hermot, jotka aikaansaavat sydänaukkojen laajenemisen ja supistumisen, joidenka johdosta sydämessä oleva veri laajenee suuremmassa tai pienemmässä määrin ja näin synnyttää erilaisia hengekkeitä. Vaikka sydämeen saapuva veri tulee kaikista ruumiinosista, tapahtuu välistä, että se tulee kovemmalla vauhdilla toisesta kuin toisesta ruumiinosasta senvuoksi, että noissa osissa olevat hermot ja lihakset panevat veren kovempaan liikkeesen. Tämän vuoksi näistä osista tuleva veri laajenee sydämessä eri tavoin ja synnyttää erilaatuisia hengekkeitä. Niin esimerkiksi se veri, joka tulee maksan alaosasta, jossa sappi sijaitsee, laajenee sydämessä toisin kuin pernasta tuleva veri, ja tämä taaskin toisin kuin laskimoista, käsivarsista ja sääristä tuleva, ja tämä vihdoin vallan toisin kuin ruoka-aineiden mehu, joka juuri lähdettyään mahasta ja suolista, nopeasti maksan kautta kulkee sydämeen.

16. _Miten aistimuksemme ja elonhengekkeet sielun avutta voivat liikuttaa kaikkia ruumiin jäseniä._

Ruumiimme koneisto on niin laadittu, että kaikki elonhengekkeiden liikkuessa tapahtuvat muutokset saattavat avata muutamia aivosoluja enemmän kuin toisia. Kun taas joku näistä soluista tavallista vähänkin enemmän avautuu tai sulkeutuu aistihermojen vaikutuksesta, muuttuu hengekkeiden liike jossakin määrin, ja ne siirtyvät ruumiin liikelihaksiin, jotka aikaansaavat ruumiissa sellaisen liikkeen, kuin tällaisten olosuhteiden vallitessa tavallisesti havaitaan. Sentähden kaikki ne ruumiinliikkeet, jotka tapahtuvat ilman tahdon välitystä, kuten usein hengittäessämme, astuessamme, syödessämme ja sanalla sanoen kaikissa niissä toimituksissamme, jotka meillä ovat yhtäläiset kuin eläimillä, johtuvat yksistään jäsentemme muodostuksesta ja elonhengekkeiden kulusta, jotka viimeksimainitut sydänlämmön liikuttamina yhtä luonnollisesti ilmestyvät aivoihin, hermoihin ja lihaksiin, kuin kellon liike syntyy yksistään sen pontimen voiman ja sen rattaiden muodon vaikutuksesta.

17. _Sielun toimitukset._

Tarkastettuamme kaikkia niitä toimituksia, jotka ovat yksistään ruumiiseen kuuluvat, huomaamme helposti, ett'ei meissä ole mitään muuta toimitusta, jota saattaisimme pitää sieluun kuuluvana, kuin ajatuksemme, jotka ovat kahta laatua, nimittäin ne, jotka muodostavat sielun toimivan tilan, ja ne, jotka muodostavat sielun vastaanottavan eli kärsivän tilan. Edellisellä tarkoitan kaikkea tahtomista, koska kokemuksesta tiedämme kaikkien tahdonilmaustemme suorastaan johtuvan sielustamme ja yksinomaan riippuvan siitä. Päinvastoin saatamme yleensä kutsua sielun kärsiväksi tilaksi kaikkia meissä olevia mietteitä ja tajunnantiloja, koska sielu ei niitä useinkaan synnytä sellaisina kuin ne ovat, vaan vastaanottaa ne aina mielikuvituksen kautta muista esineistä.

18. _Tahdosta._

Tahtomisemme on kahdenlainen. Toinen rajoittuu sieluun ja ilmenee esim. silloin kun haluamme rakastaa Jumalaa tai yleensä kiinnittää ajatuksemme johonkin aineettomaan seikkaan. Toinen päättyy ruumiiseemme; jos näet esim. päätämme lähteä kävelemään, seuraa siitä, että jalkamme liikkuvat ja me astumme.

19. _Mielteistä._

Mielteemme ovat myöskin kahta eri laatua; toiset ovat sielun, toiset ruumiin synnyttämät. Edelliset ovat tahtomisemme ja kaikkien siitä riippuvien mielikuvien tai ajatuksien tietoisuutta. Sillä emme voi tahtoa mitään seikkaa tietämättä että sitä tahdomme. Ja vaikka tahtominen, sieluumme nähden, on toimintaa, voimme sanoa, että tämän tahtomisen tietoisuus on kärsivä sieluntila. Mutta koska tahtominen ja sen tietoisuus itse teossa on sama seikka, muodostetaan, kuten aina, nimitys arvokkaamman ominaisuuden mukaan, ja senvuoksi tahtomista tavallisesti ei kutsuta kärsiväksi, vaan toimivaksi sieluntilaksi.

20. _Mielikuvituksista ja muista sielun synnyttämistä ajatuksista._

Kun sielumme koettaa kuvitella jotakin olematonta seikkaa, kuten esim. taikalinnaa tai kimeraa,[1] tai kun se kiinnittää huomionsa sellaiseen seikkaan, jota ei voi aistimilla havaita eikä havainnollisesti kuvata, kun esim. ruvetaan tarkastamaan omaa olemusta, niin tällöin syntyvät mielteet johtuvat etupäässä tahdosta, joka ne saattaa tajuntaan. Tämän vuoksi niitä tavallisesti pidetään toimivina eikä kärsivinä sieluntiloina.

[1] Kimera: Kreikkalaisessa tarustossa esiintyvä hirviö, jolla kuviteltiin olevan jalopeuran pää, vuohen ruumis ja lohikäärmeen pyrstö. Suom. huom.

21. _Ruumiin aiheuttamista mielikuvista._

Useimmat ruumiin aiheuttamista mielteistä ovat hermoista riippuvaiset; mutta on myöskin sellaisia, jotka eivät niistä riipu, ja näitä kutsutaan mielikuviksi, vallan kuin edellämainittuja, joista ne eroavat ainoastaan siinä, ett'ei tahto ole osallisena niiden synnyttämisessä. Niitä ei siis saata lukea sielun toimintoihin kuuluviksi; ne näet syntyvät vain siitä, että elonhengekkeet liikkuvat eri lailla ja, kohdattuaan aivoissa aikaisempien mielteiden jälkiä, satunnaisesti kulkevat erityisten huokosten kautta. Senlaatuiset ovat unennäkömme ja usein haavekuvamme hereillä ollessamme, kun ajatuksemme vapaasti harhailevat, kiintymättä mihinkään itselleen olennoiseen seikkaan. Muutamat näistä mielikuvista kuuluvat sielun kärsivään tilaan, jos käsitämme tämän nimityksen sen varsinaisessa ja täydellisessä merkityksessä, ja niitä saattaa kaikkia pitää sinä, jos tuo nimitys käsitetään yleisemmässä merkityksessä. Mutta niiden vaikuttava syy ei ole yhtä selvä ja tarkka kuin niiden mielteiden, jotka sielu vastaanottaa hermojen välityksellä; ne ovat vain kuin näiden jälkimäisten varjoja tai kuvia, ja ennenkuin voimme niitä käsittää, täytyy meidän tuntea noiden hermojen välittämien mielteiden ominaisuudet.

22. _Muiden mielteiden ominaisuuksista._

Kaikki muut mielteet, joita en vielä ole selittänyt, tulevat sieluun hermojen välityksellä; toisille on omituista se, että ne kohdistuvat ulkoesineisiin, jotka panevat aistimemme toimimaan, toisille taas se, että ne kohdistuvat sieluumme.

23. _Ulkoesineiden synnyttämistä mielteistä._

Ulkoesineiden, s. o. aistimuksiemme esineiden aiheuttamat mielteet syntyvät, ainakin silloin kun käsityksemme ovat oikeat, näiden esineiden vaikutuksesta, jotka aikaansaamalla kiihotusta ulkonaisissa aistielimissä, siirtävät tämän kiihotuksen hermojen avulla myöskin aivoihin ja saattavat sen aivoille havaituksi. Kun siis näemme liekin valon tai kuulemme kellon äänen, ovat tämä valo ja tämä ääni kaksi eri toimintaa, jotka, herättämällä kaksi eri kiihotusta joissakin hermoissamme, myöskin aikaansaavat kiihotusta aivoissa ja aiheuttavat sielussa kahden eri mielteen syntymisen, jotka siihen määrään kohdistamme niihin esineisiin, joiden oletamme olevan näiden mielteiden syinä, että luulemme näkevämme itse liekin ja kuulevamme itse kellon, emmekä ajattele kokevamme vain näiden seikkojen aiheuttamaa aivokiihotusta.

24. _Ruumiimme aiheuttamista mielteistä._

Ruumiimme tai jonkun sen osan synnyttämät mielteet ovat nälkä, jano ja luonnolliset halut, joihin voimme liittää kivun, lämmön sekä ruumiilliset vietit, joiden tunnemme sijaitsevan ikäänkuin jäsenissämme, emmekä ulkoesineissä. Saatamme näet samaan aikaan ja samojen hermojen välityksellä tuntea, että kätemme on kylmä ja että liekki, jota se lähestyy, on kuuma, tai päinvastoin, että käsi on lämmin ja sitä ympäröivä ilma kylmä. Tässä ei ole mitään erotusta sen mielteen välillä, joka saattaa meidät tuntemaan kädessämme olevaa lämpöä tai kylmyyttä, ja sen, joka saattaa meidät tuntemaan ulkopuolelta tulevaa lämmintä ja kylmää. Ainoastaan siksi, että toinen näistä mielteistä seuraa toista, luulemme, että edellinen jo on meissä, ja että se, joka seuraa, ei vielä ole meissä, vaan on siinä esineessä, joka sen on aiheuttanut.

25. _Sieluumme kuuluvista mielteistä._

Ne mielteet, jotka käsitämme yksistään sieluun kuuluviksi, ovat senlaatuiset, että havaitsemme niiden vaikutukset sielussa itsessä, ja ettemme yleensä tunne mitään läheisiä syytä, joista saattaisimme ne johtaa. Sellaisia ovat ilon ja vihan tunteet, ja muut senkaltaiset, jotka syntyvät meissä välistä hermoja kiihottavien esineiden, välistä myös muiden syiden vaikutuksesta. Jos kohta kaikki mielteemme ulkoesineistä sekä myös ruumiimme eri toimituksista sieluumme nähden, ovat varsinaisesti kärsiviä sieluntiloja, kun asia katsotaan yleisemmältä kannalta, niin tarkoitetaan niillä tavallisesti kuitenkin sellaisia mielteitä, jotka rajoittuvat yksinomaan sieluun, ja näitä viimeksimainittuja, eli mielenliikutuksia, olen tässä aikonut selittää.

26. _Ne mielikuvat, jotka vain ovat riippuvaiset elonhengekkeiden satunnaisesta liikunnosta, voivat yhtä hyvin olla todellisia mielenliikutuksia kuin hermoista riippuvat mielteet._

Tulee huomata, että sielu voi tajuta kaikki ne seikat, jotka se havaitsee hermojen välityksellä, myöskin elonhengekkeiden satunnaisen liikkeen avulla. Ero on vain siinä, että hermojen aivoihin johtamat mielikuvat tavallisesti ovat vilkkaammat ja selvemmät kuin elonhengekkeiden johtamat. Tämän tähden olen pykälässä 21 kutsunut jälkimäisiä edellisten varjoiksi tai kuviksi. Välistä nämät kuvat ovat niin esittämiensä esineiden kaltaiset, että voimme erehtyen luulla niitä näiksi esineiksi, joko ulkoesineiksi tai joksikin ruumiimme osaksi. Mitä mielenliikutuksiin tulee, ei niiden laita ole sama, koska ne ovat niin läheisesti ja sisäisesti sielun yhteydessä, että sielun on mahdoton tuntea niitä muunlaisina kuin ne todella ovat. Niinpä usein nukkuessamme, jopa välistä hereillä ollessamme, kuvittelemme jotakin seikkaa niin elävästi, että luulemme näkevämme sen edessämme tai tuntevamme sen ruumiissamme, vaikka se ei ollenkaan ole siinä. Mutta emme edes nukkuessamme ja unta nähdessämme saata tuntea itseämme surullisiksi tai muun mielenliikutuksen valtaamiksi, ellei sielussa todella ole tällaista mielenliikutusta.

27. _Mielenliikutuksien määritys._

Tarkastettuamme missä suhteessa mielenliikutukset eroavat kaikista muista sielun mielteistä, saatamme yleensä määritellä niitä mielteiksi, tunteiksi tai sielun kiihotustiloiksi, jotka rajoittuvat yksistään sieluun, ja joita elonhengekkeiden erityiset liikkeet synnyttävät, ylläpitävät ja vahvistavat.

28. _Tämän määrityksen alkuosan selitys._

Mielenliikutuksia voimme sanoa mielteiksi, koska tällä sanalla yleensä tarkoitetaan sellaista sieluntilaa, joka ei ole toimintaa eikä tahtomista, eikä selvää tietämistä. Sillä kokemus opettaa, etteivät ne, jotka ovat enimmin mielenliikutuksiensa valloissa, tunne niitä paraiten. Mielenliikutukset ovat näet sellaisia mielteitä, jotka sielun ja ruumiin läheinen yhteys saattaa sekaviksi ja himmeiksi. Niitä saatamme myöskin kutsua tunteiksi, koska sielu vastaanottaa tajunnan niistä samalla tavoin kuin tajunnan ulkoesineistä. Mutta paremmin vielä saatamme kutsua niitä sielun kiihotuksiksi, ei ainoastaan senvuoksi, että voimme antaa tämän nimityksen kaikille sielunelämässä tapahtuville muutoksille s. o. kaikille siinä syntyville ajatuksille, vaan pääasiallisesti senvuoksi, että mielenliikutukset kaikista ajatuksista enimmin kiihottavat ja järkyttävät sielua.

29. _Ylläolevan määrityksen jälkimäisen osan selitys._

Toistan vielä, että mielenliikutukset rajoittuvat yksinomaan sieluun, erottaakseni ne muista mielteistä, jotka ovat osaksi ulkoesineiden aiheuttamat, kuten hajut, äänet, värit, osaksi ruumiimme aikaansaamat, kuten nälkä, jano ja kipu. Toistan edelleen, että mielenliikutukset ovat elonhengekkeiden erityisten liikkeiden synnyttämät, ylläpitämät ja vahvistamat, erottaakseni ne tahdon toimituksista, jotka tosin myös ovat sielumme kiihotustiloja, mutta jotka ovat sielumme itsensä synnyttämät. Vielä tahdon osottaa niiden viimeisen ja lähimmän syyn, joka erottaa ne muista tunteista.

30. _Sielu on yhteydessä kaikkien ruumiinosien kanssa._

Käsittääksemme paremmin kaikki nämät seikat, tulee meidän tietää, että sielu todella on yhteydessä koko ruumiin kanssa, sekä ottaa huomioon, ett'ei se sijaitse erityisesti missään ruumiinosassa, sillä ruumis on yksijaksoinen ja jossakin suhteessa jakamaton, koska sen elimet ovat sellaisessa keskinäisessä yhteydessä, että koko ruumis tulee puutteelliseksi, jos joku sen osista poistetaan. Sielu taas on senluontoinen, ett'ei sillä ollenkaan ole ulottuvaisuutta eikä muita aineen ominaisuuksia, josta ruumis on kokoonpantu; se on vain yhteydessä kaikkien ruumiin elinten kanssa. Emme näet voi kuvitella olevaksi puolta tai kolmannesta sielua, emmekä sellaista rajoitettua avaruutta, johon se sisältyisi; se ei liioin pienene, jos joku ruumiinosa poistetaan, mutta se eroaa kokonaan ruumiista, jos ruumiin elinten kokonaisuuden yhteys hajoitetaan.

31. _Aivoissa on pieni rauhanen, jossa sielu toimii tehokkaammin kuin muissa ruumiinosissa._