Part 23

Kolmanneksi on pantava merkille se omituisuus aineellisten kappalten luonnossa että, jos jotakuta sellaisen kappaleen osaa liikuttaa saman kappaleen toiseen, loitompana olevaan osaan vaikuttava voima, niin syntyy ensinmainitussa osassa aivan samanlainen liike kuin jos vaikutus lähtisi jostakin välillä olevasta osasta, loitommaisen osan ollessa tenhottomana. Jos esim. nuoraa ABCD vedetään päästä D, syntyy päässä A sama liike kuin jos vetäminen tapahtuisi jostakin välillä olevasta pisteestä B tahi C ja D olisi liikkumattomana. Samoin käypi kun tunnen kipua esim. jalassani. Kivun tunto jalassa syntyy, fysiikin mukaan, siten että hermoissa, joita on sirotettuna jalkaan ylt'yleeltään ja jotka ikäänkuin langat eli nuorat ulottuvat ensinmainitusta jäsenestä aina aivoihin asti, jostakin syystä aiheutuu jännitys, mikä hermosäikeiden välityksellä siirtyy aina aivojen sisäisiin osiin, jonne hermojen päät päättyvät, saaden noissa osissa aikaan kiihottavan liikkeen, joka sitte sielulle tajuistuu jalassa ilmenevän kivun tuntona. Mutta koska hermojen, päästäkseen jalasta aivoihin, täytyy kulkea säärivarren, reiden, lantion, selän ja kaulan läpi, niin voi tapahtua että, vaikka kosketus ei olisi tapahtunutkaan hermojen jalassa olevaan osaan vaan sen sijaan johonkin välillä olevaan kohtaan, aivoissa syntyy sama kiihotus kuin jos jalkaan olisi satutettu, josta myöskin seuraa että sielu tuntee samanlaista kipua. Samoin muissakin tapauksissa.

Ja vihdoin: koska jokainen kiihotus, mikä tapahtuu siinä osassa aivoja, joka on välittömässä yhteydessä sielun kanssa, vaikuttaa siinä vain yhden ainoan tunnon, niin on tietenkin luonnonmukaisinta että tämä tunto on sellainen, joka kaikista niistä mitä sama liike mahdollisesti voisi sielussa vaikuttaa, parhaiten ja kaikkein useimmissa tapauksissa soveltuu edistämään terveen ihmisen voimassa pysymistä ja säilyntää. Ja kokemus todistaakin että kaikki luonnon antamat tuntomme ovat juuri sellaisia, eikä niissä niin ollen ole tavattavissa mitään, joka ei todistaisi yhtä paljon Jumalan kaikkivaltaa kuin hänen hyvyyttänsä. Niinpä esim. kun jalan hermoissa tapahtuu joku ankara ja tavaton täristys, siirtyy sama täristys selkäydintä myöten aivojen sisäisimpiin osiin, antaa siellä sielulle merkin tuntemaan jotakin, nimittäin kipua jalassa, josta taas sielu saa aiheen voimiansa myöten koettamaan poistaa kivun syytä, joka osottautuu jalalle vahingolliseksi. Olisihan tietysti Jumala voinut järjestää ihmisolennon luonnon sellaiseksikin, että tuo aivoissa tapahtuva kiihotus, vastaavan tunnon sijasta, ilmaiseisi sielulle jotakin muuta, esimerkiksi että sielu tajuaisi itse kiihotuksen semmoisenaan, joko aivoissa tai jalassa tahi jossakin välillä olevassa paikassa tapahtuvana, tahi jotakin muuta sentapaista. Mutta ruumiin säilymiselle ei nähtävästi mikään olisi ollut niin sovelias kuin nykyinen järjestely. Kun esim. tarvitsemme juomaa, syntyy kurkussamme jonkunlainen kuivuus, joka panee liikkeelle kurkkuhermot ja niiden välityksellä aivojen sisimmän osan. Täten syntyvä liike eli kiihotus vuorostaan synnyttää sielussa janon tunnon, koska ihmiselle siinä tilassa ollen on hyödyllisintä tietää, että hän tarvitsee juomaa terveytensä säilyttämiseksi. Samoin muissa tapauksissa.

Edellä esitetyn johdolla on helppo käsittää, että Jumalan ääretön hyvyys varsin hyvin sopii yhteen sen kanssa että ihmisen, ruumiista ja sielusta yhdistetyn olennon luonto joskus pettää. Jos esim. jossakin niistä ruumiin osista, joiden läpi hermot kulkevat jalasta aivoihin, taikka myöskin itse aivoissa vaikuttava syy saa aikaan saman kiihotusliikkeen, mikä tavallisesti syntyy jalan vioittumisesta, niin tuntuu kipu ikäänkuin se olisi jalassa. Tässä tapauksessa tunto luonnollisesti erhettyy, kun näet sama liike aivoissa ei voi vaikuttaa sielussa muuta kuin aina saman tunnon, ja kun kysymyksen alainen liike paljoa useammin tapaa saada alkunsa jostakin jalkaa vioittavasta syystä, kuin sellaisesta, jonka vaikutus tapahtuu jossain muualla, niin onhan järjen mukaista että se pikemmin aina herättää sielussa jalkakivun tunnon kuin sellaisen, jonka mukaan kipu olisi jossakin muussa osassa ruumista. Jos siis esim. kurkun kuivuus joskus ei aiheudukaan tavallisesta syystänsä s. o. ilmoituksena juoman hyödyllisyydestä terveydelle, vaan saa alkunsa jostakin aivan päinvastaisesta syystä, kuten esim. vesitaudissa tapahtuu, niin onhan paljoa luontevampaa että tuo kuivuuden tunto tässä poikkeustapauksessa pettää kuin jos se pettäisi aina milloin ruumis on terveissä roveissa. Samaten muissa tapauksissa.

Edellä esitettyjen tutkimusten hyödyllisyys on silminnähtävä eikä se rajoitu ainoastaan siihen, että olen täten saanut selville kaikki luontaista olemustani haittaavat erhetykset, vaan olenpa myöskin oppinut tuntemaan keinoja erhetysten korjaamiseen ja välttämiseen. Sillä kun tiedän että kaikki aistit, mitä ruumiillisen hyvinvoinnin säilyttämiseen tulee, paljoa yleisemmin antavat sielulle todenperäisiä kuin vääriä viestejä; kun minulla on tilaisuus käyttää useampia aisteja saman asian tutkimiseen sekä niiden lisäksi vielä muistoa, joka liittää entiset huomioni nykyisiin, ja ajatuskykyä, joka jo kerran on saanut selville kaikki erhettymisen syyt, niin enpä tosiaankaan enään tarvitse peljätä jokapäiväisiä aistillisia havaintojani pettäviksi, vaan saan hyvin ansaitulla naurulla karkottaa näyttämöltä kaikki edellisinä päivinä esittämäni suuresti liioitellut epäilykset. Tämän kohtalon saakoon etenkin se joka oli hankalin kaikista epäilyksistäni, nimittäin etten voisi erottaa valvomistilaa nukkumisesta. Sillä huomaanhan nyt mikä suuri erotus näiden tilojen välillä on siinä, ettei muisto koskaan liitä unennäkö-ilmiöitä yhteen kaikkien muiden elämän tapausten kanssa, kuten valvomistilassa tapahtuu. Sillä jos valveilla ollessani esim. yht'äkkiä ilmestyisi näkyviini joku henkilö, joka sitten kohta jälleen häviäisi, kuten unessa tapahtuu, tietämättäni mistä hän tuli ja mihin meni, niin pitäisin minä semmoista ilmiötä hyvällä syyllä aivoissani syntyneenä valekuvana eikä suinkaan todellisena ihmisenä. Kun sitävastoin selvästi huomaan mistä, missä ja milloin havaitsemani esineet ilmenevät tajuntaani, ja kun samalla voin liittää niiden tajuamisen katkeamattomaksi kokonaisuudeksi koko muun elämäni kanssa, niin saan olla täysin varma siitä, että havainto on tehty valveilla eikä unissa. Havaitsemieni todellisuutta en taas tarvitse rahtuakaan epäillä, jos ne, kaikkien aistieni, muistoni ja ajatuskykyni avulla tutkittuina eivät osota sisältävänsä mitään, joka olisi muiden havaintojeni kanssa ristiriidassa. Että erehtyminen näillä edellytyksillä on tosiaankin mahdoton, siitä on takeena se, ettei Jumala ole eikä voi olla petollinen. Mutta käytännöllinen elämän juoksu ei valitettavasti aina salli näin tarkkaa tutkimista, ja siitäpä seuraakin että ihmiselämä yksityiskohdissaan on erhetyksien alainen, mikä myönnettäköön yhtä kernaasti kuin inhimillisen luontomme heikkous ylimalkaan.