Part 2

BRASK. Teidän armonne suvaitkoon huomata...

KUSTAA. Piispa Måns! Vastatkaa!

MÅNS. Teidän armonne suvaitkoon huomata että tämänluontoiset asiat, jotka lankeavat kirkon tuomiopiiriin...

KUSTAA. Minä käsken teidän hoitaa virkanne.

BRASK. Ruotsin valtakunnan piispat kuulevat ainoastaan yliherransa, paavin ja kanoonisen lain käskyjä!

KUSTAA (masennettuna). Sen tiedän, vaan jos paavi ei joka hetki voi valvoa teidän toimianne.

BRASK. Se on meidän asiamme!

KUSTAA (leimahtaa, mutta hillitsee itsensä). Olette oikeassa, arvoisa piispa. Se on jäävä teidän asiaksenne.

BRASK. Jättääksemme tämän puheenaineen: Tukholmassa lienee puhkeamassa kapina!

KUSTAA. Kuka niin sanoo?

MÅNS. Meidän kanonikuksemme!

KUSTAA. Teidän koulumestarinne? Missä hän on? Sinäkö se olet? Mikä on nimesi?

OLAVI. Olavi Pietarinpoika.

KUSTAA. Mestari Olavi! Sinä olet kerettiläinen, niinkö? Ja haudot tuumia pyhää kirkkoa vastaan? Vaarallinen hanke!

BRASK. Hän on tänään paljastanut oikean karvansa ja ollut kyllin rohkea julkisesti rikkoakseen kapitulin messukiellon, joten me vaadimme teidän armonne suostumusta hänen rankaisemisekseen.

KUSTAA. Se asia lankee tuomiokapitulin päätösvaltaan eikä kuulu minuun! Mutta mikä kapina sinulla on tiedossa Tukholmasta?

OLAVI. Uudestikastajat!

KUSTAA. Eikö muuta!

BRASK. Teidän armonne ei tienne, miten nuo hullut ovat raivonneet Saksassa. Me ehdottaisimme että teidän armonne itse palaisi sotavoimineen Tukholmaan!

KUSTAA. Sen asian päätän minä miten hyväksi näen!

BRASK. Mutta kansalaissota!

KUSTAA. Se on minun asiani! Olavi, minä nimitän sinut Tukholman raatihuoneen kirjuriksi. Sinä matkustat heti sinne. Puhu kansalle! Minä luotan sinuun!

BRASK. Isänmaan edun nimessä pyydän teidän armoanne ajattelemaan miten mieletöntä on puhua mielettömille!

KUSTAA. Henkiä ei kukisteta miekalla. Ajatelkaa sitä, hyvät piispat!

BRASK. Kirkko ei milloinkaan -- -- --

KUSTAA. Eikä avaimillakaan sitä tehdä! Mene kanslerini luo, niin saat valtakirjan!

BRASK. Kanonikus odottakoon hetken!

KUSTAA. Meidän sekretariuksemme ei tottele teidän käskyjänne minun käskyjeni edellä.

BRASK. Kirkko on ensin hyvitettävä Olavi Pietarinpoika!

KUSTAA (oikaisee). Sekretarius...

BRASK. Sekretarius Olavi Pietarinpoika, te ette lähde kaupungista ennenkuin kapituli on langettanut tuomionsa.

KUSTAA. Kapituli ei langeta tuomiotaan, ennenkuin on tutkinut asian!

BRASK. Se on meidän asiamme, se!

KUSTAA. Se ei ole teidän asianne, piispa Brask! Strengnäsin kanonikusta ei tuomitse Linköpingin piispa. Piispa Måns, teillä on puhevalta.

MÅNS. Sen johdosta mitä on tapahtunut... hm!

BRASK. Lienee tarpeetonta pitemmälti puhua!

KUSTAA. Piispa Brask olkoon vaiti tahi poistukoon, milloin minä yksityisesti puhuttelen piispa Månsia -- -- -- yksityisesti! -- -- Mitä teillä on sanottavaa, herra Måns?

MÅNS. En todellakaan tiedä muuta -- -- -- kuin -- -- koska kerran hänen korkea-arvoisuutensa piispa Brask --

KUSTAA. Nyt on kysymys mestari Olavista! Te voitte lykätä tutkimuksen. Tehkää hyvin ja jättäkää meidät nyt. (Piispat menevät.)

KUSTAA. Tahdotko ruveta minun miehekseni?

OLAVI. Teidän armonne kirjuriksi?

KUSTAA. Ei! Sinusta on tuleva minun oikea käteni, sillä ehdolla että vasen ei toistaiseksi tiedä mitä oikea tekee. Matkusta Tukholmaan!

OLAVI. Kapituli vaatii minut takaisin ja julistaa pannaan.

KUSTAA. Ennenkuin he niin pitkälle ehtivät, voit sinä syyttää minua. Mutta siihen saakka saat selviytyä omin-päin miten parhaiten voit!

OLAVI. Mitä teidän armonne haluaa minulta?

KUSTAA. Sinun on puhuttava noille Tukholman haaveilijoille.

OLAVI. Ja sitten?

KUSTAA. Oh, sinne on matkaa! En uskalla sitä ajatella vielä. -- Anna heidän saarnata, ei haittaa, jos untelot kuulevatkin uuden sanan, vaikka se on mieletönkin; mutta väkivaltaisuuksia ei saa tapahtua; silloin puuttuu miekka leikkiin. Jää hyvästi, Olavi! (Menee.)

OLAVI. Keisari ei tahdo olla paavin ystävä! (Lukiolaiset, jotka tähän saakka ovat pysytelleet eräässä lehtokujassa taka-alalla, astuvat esiin.)

1 LUKIOLAINEN. Jatkammeko nyt leikkiä, mestari Olavi?

OLAVI. Leikkiminen on nyt lopussa, lapset.

1 LUKIOLAINEN. Aiotteko jättää meidät, mestari Olavi?

OLAVI. Aion ja luultavasti iäksi!

1 LUKIOLAINEN. Viipykää sentään yli helluntain, että saamme näytellä komediamme!

2 LUKIOLAINEN. Ja minä saan olla enkeli Gabrielina!

1 LUKIOLAINEN. Teettehän niin, mestari Olavi. Te olitte ainoa, joka kohtelitte meitä ystävällisesti ja vapautitte meidät noista kauheista paastoista!

2 LUKIOLAINEN. Ah, mestari Olavi, älkää lähtekö pois!

OLAVI. Lapset, te ette tiedä mitä pyydätte! Tulee vielä päivä, jolloin kiitätte Jumalaa siitä, että lähdin luotanne. Ah, ei! älköön se päivä koskaan valjetko! Tehkäämme eron hetki lyhyeksi. Hyvästi, Nils, hyvästi Vilhelm! (Syleilee kumpaakin, he suutelevat hänen kättänsä.)

LAURENTIUS. (on tullut näyttämölle, katselee tarkkaavana kohtausta).

1 LUKIOLAINEN. Ettekö koskaan palaa, mestari Olavi?

LAURENTIUS (astuu lähemmäksi). Oletko valmis matkaan?

OLAVI (pojille). En, minä en koskaan palaa.

LUKIOLAISET (menevät). Jääkää hyvästi, mestari Olavi, älkää unhottako meitä!

OLAVI (katselee heidän jälkeensä).

LAURENTIUS. Olen kohdannut kuninkaan.

OLAVI (hajamielisesti). Oletko?

LAURENTIUS. Tiedätkö mitä hän sanoi?

OLAVI. En!

LAURENTIUS. Minä olen saanut ajokoiran, joka löytää jäljet, saa nähdä vaan tuleeko se takaisin, kun vihellän.

OLAVI. Katsos, nyt he istuvat tuolla hautojen keskellä, leikkivät, poimivat kukkia ja laulavat helluntailauluja.

LAURENTIUS (tarttuu hänen käsivarteensa). Lapsi!

OLAVI (kavahtaa). Mitä sanot?

LAURENTIUS. Luulin sinun tänään tarttuneen auraan niin lujasti, että oli myöhäistä enää katsoa taakseen!

OLAVI (viittaa kädellään lukiolaisille).

LAURENTIUS. Sinä uneksit vielä?

OLAVI. Se oli minun viimeinen valoisa aamu-unelmani, joka haihtui. Suo minulle anteeksi -- nyt olen hereillä! (Menevät oikealle. Tultuaan näyttämön reunaan kääntyy Olavi vielä kerran katsomaan lukiolaisiin. Samassa mustatveljet Martti ja Nils astuvat esiin juuri siltä kohtaa, josta lukiolaiset poistuivat.)

OLAVI (huudahtaa tahtomattaan hämmästyksestä, pyyhkäisee kädellä otsaansa).

LAURENTIUS (vetää hänet mukanaan).

ESIRIPPU.

TOINEN NÄYTÖS.

Tukholmassa.

Kapakka suurkirkon muurissa. Perällä myymäpöytä oluttuoppeineen y.m. Myymäpöydästä oikealle toinen pöytä, jonka takaa näkyy rautaovi. Pöydän ääressä istuu kaksi valepukuista munkkia (Martti ja Niilo) juoden olutta. Muiden pöytien ääressä saksalaisia sotamiehiä, talonpoikia, merimiehiä. Oikealla ovi kadulle. Eräällä tynnyrillä istuu soittoniekka viuluineen. Sotamiehet pelaavat noppaa. Kaikki äänekkäitä, humalassa. Hans Windrank, eräs smoolantilainen, muuan saksalainen porvari ja muuan tanskalainen istuvat saman pöydän ääressä.

SAKSALAINEN (tanskalaiselle). Vai niin, te puolustatte sitä verikoiraa, Kristian-kuningasta!

TANSKALAINEN (hieman murtaen). Hyvä isä! Hän ole sentään ihminen.

SAKSALAINEN. Ei, hän on peto. Verihurtta! Kurja ja kavala tanskalainen!

TANSKALAINEN. Tuhat tulimmaista! Te puhutte verestä! Muistatteko vielä Kepplingin murhaa! Kun saksalaiset -- --

WINDRANK. Kuulkaapas hyvät herrat! Eletään sovinnossa ja pidetään hauskaa, niin minä kerron teille Amerikan maasta!

SAKSALAINEN. Syytättekö meitä lyybekkiläisiä siitä mitä saksalaiset tekivät?

TANSKALAINEN. Hyvä isä! Minä sanon vaan että saksalaiset --

WINDRANK. Kuulkaapas nyt hyvät herrat, ei riidellä! (Huutaa isännälle.) Neljä mittaa viinaa! -- Eletään rauhassa ja suloisessa sovussa niin minä kerron Amerikan maasta... (Viina tuodaan.)

SAKSALAINEN (maistellen). Oiva juoma! Ajatelkaas, hyvät herrat, miten maailma sentään edistyy! Tänään nuokkuu ohra pellolla...

WINDRANK. Ja huomenna se on muuttunut viinaksi! Kukahan senkin on keksinyt.

SAKSALAINEN. Anteeksi -- se on saksalaista alkuperää. -- Sanon keksintö -- sillä Amerikkoja löydetään...

WINDRANK. Ja saksalaiset eivät koskaan mitään löydä.

SAKSALAINEN. Helvetti!

WINDRANK. Rauhoittukaa! Ettehän te ole saksalainen!

TANSKALAINEN (saksalaiselle).Voiko te sanoa minulle, kuka keksi sen, että saksalaiset antoivat Ruotsille sen nykyisen kuninkaan. (Naurua.)

SAKSALAINEN. Lyybekkiläiset ne antoivat Ruotsille vapauttajan, kun maa oli perikadon partaalla.

WINDRANK. Kuninkaan malja!

TANSKALAINEN. Lyybekin malja!

SAKSALAINEN (mielissään). En todellakaan löydä sanoja, ilmaistakseni...

WINDRANK. Ettehän te ole kuningas!

SAKSALAINEN. Anteeksi, tämä tanskalainen veljeni --

TANSKALAINEN. Eihän te ole lyybekkiläinen, kun te ole Tukholman porvari.

WINDRANK (smoolantilaiselle). Miksi ei hiljainen veljemme juo?

SMOOLANTILAINEN. Teidän ohraviinanne minä juon, mutta maljalle minä teen näin! (Likistää kaksin käsin tuopin litteäksi ja nakkaa lattialle.)

WINDRANK (hapuilee veistään). Te kieltäydytte juomasta kuninkaan maljaa!

SMOOLANTILAINEN. Olen niin kauan juonut hänen kalkistaan, että minulta on mennyt halu juoda hänen maljaansa.

WINDRANK. Kuolema ja helvetti!

SAKSALAINEN (vilkkaasti). Malttakaa, malttakaa! Kuullaanpas mitä hänellä on sanottavaa!

TANSKALAINEN (samaten). Niin, Herra nähköön!

SMOOLANTILAINEN Jumala minua armahtakoon, kun palaan kotiin.

WINDRANK (liikutettuna). Mitä te murehditte, mies raukka? Näytätte niin synkältä. Rahaako? Kas tässä! (Ottaa kukkaronsa.) Puolet pestirahoista on minulla jäljellä! Miten on laitanne?

SMOOLANTILAINEN Ei puhuta siitä! Viinaa, enemmän viinaa! Rahoja on minullakin. Kas tässä! Kultaa! (Tuodaan viinaa.) Mutta se ei ole omaani. Minä juon sen viimeiseen äyriin! Ja teidän, hyvät veikot, tulee auttaa.

WINDRANK. Mutta eihän rahat ole teidän -- miten se käy päinsä?

SAKSALAINEN. Kuka on teille tehnyt vääryyttä, kuomaseni? Näen ettei kaikki ole kuin pitäisi!

SMOOLANTILAINEN. Minä olen hävinnyt mies! Nähkääs minä ostin velaksi 200 härkää ja kun toin ne Tukholmaan, sekaantui kuninkaan vouti asiaan ja kielsi minua myymästä korkeampaan hintaan kuin mitä hän määräsi! Kuningas määrää härkien hinnan; kuningas on syössyt minut häviöön!

SAKSALAINEN. Eihän toki?

SMOOLANTILAINEN. Hohoi, minä tiedän, vielä muutakin. Hän kuuluu kohtapuolin vievän meiltä munkit ja papit toimittaakseen aatelit niskoillemme.

TANSKALALAINEN. Aatelit?

SMOOLANTILAINEN. Niinpä niin! Olisipa se Kristian-kuningas voinut leikata vähän lähemmältä; Jumala häntä siunatkoon!

WINDRANK. Hitto, onko kuningas sitä maata! Luulin että hän piteli aatelia niskapiipelistä.

SMOOLANTILAINEN. Hänkö? Hän antaa heille oikeuden kaataa tammia minun tiluksiltani jos minulla enää olisi tammia tahi tiluksia, sillä nähkääs, minullakin on kerran ollut maakappale, mutta sitten tuli muuan herra ja tiesi että minun äidinisänäitini oli saanut sen lainaksi hänen isänäidinisältään, ja niin se oli minulta mennyttä.

SAKSALAINEN. Voiko kuningas olla sitä maata? Sitä en olisi uskonut.

SMOOLANTILAINEN. Eipähän vaan! Aatelispojat juoksentelevat pyssyineen meidän metsissämme ja ammuskelevat kauriita ihan kurillaan, mutta toista olisi jos me talonpojat nälinkuoliaina panisimme paistiksi yhden ainoankaan -- silloin pelastuisimme kyllä nälkäkuolemasta -- he kun hirttäisivät meidät -- ei tammeen, taivas varjelkoon, sehän olisi häpeäksi kuninkaalliselle puulle -- ei, mutta honkaan! Nähkääs honkapuu se ei ole syntynyt kruunupäänä, ja sentähden se ei ole kuninkaallinen... ja sen tähden lauletaan laulussa:

"Ja talonpojat ne hirtettiin Ylös honkien latvuksiin --"

Siinä ei sanota "kruunu" -- kuten kuulette.

SAKSALAINEN. Mutta honka pitää kuitenkin päänsä pystyssä ja on suoraselkäinen!

SMOOLANTILAINEN. Juokaa, hyvät herrat! Se on hyvästä sydämestä! Siunattu juoma! Kunhan ei kotona olisi akka ja lapset. Niinpä niin! Mutta viis siitä --! Hohojaa, minä tiedän yhtä ja toistakin, mutta pidänpä suuni koreasti kiinni!

WINDRANK. Mitä te sitten tiedätte?

SAKSALAINEN. Ehkä jotain hupaista?

SMOOLANT. Nähkääs, jos Smoolannin hongat laskettaisiin, luulen että niitä olisi enemmän kuin tammia!

SAKSALAINEN. Niinkö luulette?

WINDRANK. Minä en pidä siitä että kuningasta panetellaan. Minä tosin en tiedä mitä hän tekee ja aikoo, eikä se minuun kuulukkaan, mutta sen tiedän, että hän suosii merenkulkua! Hän juuri on varustanut Espanjanlaivat ja tehnyt minusta laivurin, ja sentähden ei minulla ole mitään valittamista!

SAKSALAINEN. Ja sen hän on tehnyt vain pahansuonnista, kukistaakseen Lyybekin kaupan, Lyybekin, jolle hän on niin suuressa velassa!

SMOOLANTILAINEN. Se on vielä kerran hänen kupissaan! Sarvet on päässä salvetullakin härällä. Kiitos hyvästä seuranpidosta. -- Minun on aika lähteä.

SAKSALAINEN. Ei kiirettä, kuoma! Juodaanpas vielä pikku tuopponen, niin saamme keskustella.

SMOOLANTILAINEN. Kiitos vaan, mutta en uskalla enempää, sillä pelkään että se on pahaksi! Nähkääs, minua odottaa akka ja lapset, ja nyt palaan kotiini -- ilmoittamaan että olemme huti-hukassa -- ei -- sitä minä en uskalla. Kiitän teitä, herra saksalainen -- ryypätään vielä pikkuhiukkasen!

SAKSALAINEN. No, se on järkevätä puhetta! (Juovat.)

SMOOLANTILAINEN (tyhjentää tuopin ja karkaa pystyyn). Hyi, tuhannen perkelettä, kun on väkevää! (Menee horjuen.)

SAKSALAINEN (tanskalaiselle). Hoo, äijä-parkaa, kunhan selviää humalasta!

TANSKALAINEN (nyökkää.) (Melu on kasvanut, soittoniekka soittaa. -- Kuuluu urkujen ääni kirkosta.)

WINDRANK. Onpa sentään kumma että kuningas sallii kapakan kirkonmuurissa!

SAKSALAINEN. Luulenpa että teitä vaivaa omatunto, kippari. Kuningas ei siitä tiedä!

WINDRANK. Niin, mutta nuo urut eivät soinnu tähän lauluun! Minä olen aina luonnostani ollut niinkuin jumalaapelkääväinen. Se on kotiperua minussa!

SAKSALAINEN (ivallisesti). Onnellinen se, jota on kasvatettu jumalanpelvossa! Teillä oli äiti, joka -- --

WINDRANK (liikutettuna.) Äiti -- niin! --

SAKSALAINEN. Joka peitti teidät iltasin vuoteeseen ja opetti lukemaan: "Yks enkel' meitä suojelee --"

WINDRANK. Ah, niin, niin.

SAKSALAINEN. Se oli kelpo nainen.

WINDRANK (juopuen). Voi, jospa olisitte tuntenut hänet!

SAKSALAINEN. Jumala on kuullut hänen palavat rukouksensa! Teillä on vedet silmissä! Te olette hyvä ihminen!

TANSKALAINEN. Hyvä isä!

SAKSALAINEN. Jospa teidän äitinne nyt näkisi teidät. Noin vesissä silmin.

WINDRANK. Ah, minä olen heikko syntinen, sen tiedän, mutta katsokaa -- hyvä sydän minulla on, piru vie. Tulkoon joku kurja raukka valittamaan nälkäänsä, olen valmis riisumaan paidan yltäni!

SAKSALAINEN. Eikö tyhjennetä vielä mitta!

WINDRANK. Luulen jo että riittää! (Kuuluu pari iskua ovelle. Yleinen hämminki.)

WINDRANK. Voi, voi!

SAKSALAINEN. Mitä turhia pelkäätte. Eihän se ole taivaan portti!

WINDRANK. En juo enää koskaan. Sen lupaan.

SAKSALAINEN (tanskalaiselle). On se viina koko siunattu juoma, kun panee tuommoisen vanhan kelmin haaveilemaan, ihan raittiutta.

TANSKALAINEN. Olette oikeassa: Ei mikä vedä vertaa viinalle!

SAKSALAINEN. Se avaa sydämen selkoselälleen ja lyö pääajut umpilukkoon; se on toisin sanoen: tekee meistä hyviä ihmisiä, sillä hyviähän ovat ne, joilla on laaja sydän ja päätä vähän!

TANSKALAINEN. Minä mene vielä pitemmälle; viina tekee meidät uskovaisiksi, sillä se tappa järjen, ja järkihän ole se kari, joka estää uskon purjehtimasta sydämeen!

SAKSALAINEN. Viina on pyhä juoma! Kumma ettei --

TANSKALAINEN. Hyvin puhuttu! (Rautaovea jyskytetään jälleen.)

WINDRANK (on ollut nukuksissa, herää). Auttakaa! Minä kuolen!

SAKSALAINEN. Vahinko hurskasta sielua!

(Ovi kiskaistaan auki, jolloin pöytä, jonka ääressä Martti ja Niilo istuvat, kaatuu kumoon tuoppineen päivineen. Muuan nainen, mustassa ja punaisessa hameessa, pää peitettynä nunnanhuntuun, syöksyy sisään; Gerdt nähdään vilaukselta hänen takanaan oviaukossa, joka pian sulkeutuu.)

PORTTO (katselee hämmentyneenä ympärilleen). Pelastakaa minut! Kansa ottaa minut hengiltä!

MUUAN SAKSALAINEN SOTILAS. Portto nunnankaavussa! Hahahaa!

MARTTI (ristii silmänsä). Portto! Kuka tuo porttoja tähän kunnianarvoiseen seuraan! Isäntä, toimittakaa hänet pois, ellette tahdo vahingoittaa paikan arvoa ja loukata kirkon pyhyyttä.

PORTTO. Eikö kukaan tahdo minua pelastaa? (Isäntä on tarttunut hänen käsivarteensa viedäkseen hänet kadulle.) Älkää jättäkö minua raivostuneen kansan käsiin! Minä aioin hiipiä Herran huoneeseen saadakseni murusen hänen armostaan, minä tahdoin alottaa uutta elämää -- mutta munkit ajoivat minut tieheni ja usuttivat kansajoukon kimppuuni; silloin pelasti isä Gerdt minut tänne!

MARTTI. Oletteko kuulleet? Hän on häväissyt Herran pyhäkön! Hän koettaa verhota häpeänsä hameen pyhyyden hunnulla!

SAKSALAINEN. Mutta huntu ei riittänyt peitoksi!

MARTTI (tempaisee häneltä kaavun). Pois naamari, ja näytä riettautesi! (Säpsähtää nähdessään naisen kasvot.)

PORTTO. Sinäkö, Martti? Sinä, murhaaja!

SAKSALAINEN. Vanhoja tuttuja!

MARTTI. Se on hävytön vale. Minä en koskaan ole nähnyt häntä ennen! Minä olen mustaveli Martti ja veljeni Niilo on minun todistajani!

NIILO (juovuksissa). Minä voin todistaa ettei veli Martti ole koskaan nähnyt tätä naisihmistä!

PORTTO. Ja kuitenkin juuri sinä Niilo näytit minulle Martin synninpäästökirjan, silloin kun minut ajettiin luostarista ja hän sai jäädä.

NIILO. Niin, se on totta se!

MARTTI (raivoissaan, ravistaa Niiloa käsivarresta). Sinä valehtelet, sinäkin! Näettehän, hyvät ihmiset, että mies on humalassa!

SAKSALAINEN. Hyvät ystävät, minä todistan että pyhä veli on humalassa ja valehtelee siitä syystä!

KANSA (inhoten). Humalainen pappi!

SAKSALAINEN. Niinpä kyllä! Humala antaa synninpäästön valheelle! Eikö totta, isä Martti?

ISÄNTÄ. Pyydän ilmoittaa, että minun huoneessani ei saa tapahtua epäjärjestyksiä muuten menetän tuttavapiirini ja joudun vastaamaan kapitulin eteen. Tehkää siis hyvin ja viekää pois tuo kurja ihminen, joka saa aikaan häiriötä!

MARTTI. Ajakaa ulos hänet tahi toimitan teidät pannaan! Ettekö tiedä että olemme kirkon pyhien muurien sisällä, vaikka kapituli onkin luovuttanut tämän ulkohuoneen matkustavien ruumiilliseksi virkistyspaikaksi!

SAKSALAINEN. Hyvät ystävät, tämä on pyhä huone ja täällä asuu totisesti jumala.

KANSA (työntää porttoa ovea kohti).

PORTTO. Jeesus Kristus auta!

OLAVI (tunkeutuu ovelta, tarttuu porton käteen ja vapauttaa hänet juopuneista). Vastatkaa! Kuka on tämä nainen?

MARTTI. Ei se ole nainen!

OLAVI. Mitä sanotte?

MARTTI. Ei se ole mies, vaikka on valepuvussa. -- Se on portto!

OLAVI (hämmästyy, päästää käden, jota on pidellyt). Portto!

SAKSALAINEN. Älä hellitä, älä hellitä, mestari Olavi, hän lähtee karkuun.

OLAVI. Miksi häntä ahdistatte? Mikä on hänen rikoksensa?

SAKSALAINEN. Se, että hän käy kirkossa!

OLAVI. Ymmärrän! (Katsoo ympärilleen.)

MARTTI. Mitä etsitte?

OLAVI (huomaa Martin). Etsin pappia.

MARTTI. Minä olen mustaveli.

OLAVI. Vai niin! Arvasin sen! Te olette siis kiihoittanut kansaa häntä vastaan!

MARTTI. Minä suojelen kirkkoa riettaudelta ja koetan pysyttää sen etäällä paheesta. Tuo tuolla on pannaan pantu nainen, joka rahasta myy ruumiinsa, jonka tulisi olla pyhän hengen temppeli!

PORTTO (lankee polvilleen Olavin eteen).

OLAVI (tarttuu hänen käteensä). Katsos, mustaveli, minä uskallan tarttua hänen käteensä ja asettaa hänet sinua vastaan! Hän on myynyt ruumiinsa, sanot, montako sielua sinä olet ostanut?

Minäkin olen pappi! Ei, olen ihminen, sillä en ole vielä siksi julkea, että lukitsisin Herran huoneen, ja syntisenä ihmisenä ojennan käteni toiselle ihmiselle, joka ei myöskään voi olla synnitön. Tulkoon se, joka on puhdas, heittämään ensimäisen kiven!

Astu esiin, veli Martti, sinä valkeuden enkeli, joka olet pukeutunut viattomuuden mustaan verhoon ja ajanut hiuksesi, jottei kukaan näkisi miten olet synnissä harmaantunut! Vai puuttuuko sinulta kivi, kenties? Voi sinua, mihin olet pannut ne kivet, jotka sinun on annettava kansalle, kun se pyytää leipää? Oletko jo antanut ne kaikki?

Astu esiin, sinä kunnianarvoisa porvari (Windrankille, joka kuorsaa lattialla), sinä joka nukut eläimen unta, miksi et herää käyttämään puukkoasi! Katsokaa miten hän on punainen? Häpeekö hän sitä huonoa seuraa, johon on joutunut, vai onko se nautinnosta? (Kansa sorisee paheksumista.) Te sorisette! Tarkoittaako se minun sanojani vai häpeättekö itseänne? Miksi ette viskaa kiviä? Olinhan unohtaa: teillä ei ole niitä. Avatkaa siis ovet! Kutsukaa kansa ja raahatkaa ulos tämä nainen! Jos luulette ettei viisikymmentä miestä revi häntä kappaleiksi, niin olkaa varmat siitä että viisisataa naista sen on tekevä. No! Te vaikenette. Nainen, nouse ylös! Sinut on vapautettu. Mene äläkä enää syntiä tee, mutta älä myöskään näyttäydy papeille, sillä he heittävät sinut naisten eteen.

MARTTI (joka useampia kertoja on yrittänyt katkaista Olavin puhetta, mutta josta saksalainen on hänet estänyt, ottaa esiin erään paperin.) Tämä mies, jonka sanoja te kuuntelette, on kerettiläinen, minkä huomaatte hänen puheestaan; mutta hän on myös pannaan pantu! Kas tässä, lukekaa! (Ottaa kynttilän eräältä pöydältä ja viskaa permantoon.) "Niinkuin sammuu tämä kynttilä, niin sammukoon häneltä kaikki ilo ja rauha ja kaikki se hyvä, joka jumalalta tulee!"

KANSA (ristii silmänsä ja vetäytyy pois; Olavi jää porton kanssa kaksin keskilattialle). Anathema!

MARTTI (portolle). Nyt kuulet mikä pätevyys mestari Olavin synninpäästöllä on.

OLAVI (joka on seissyt neuvotonna). Nainen! Vieläkö luotat sanaani? Etkö pelkää minua? Etkö kuule pennanuolien suhisevan meidän päittemme ympärillä? Miksi et siirry niiden kahdenkymmenen vanhurskaan joukkoon, jotka vielä ovat pyhän kirkon suojaavassa helmassa! Vastaa! Uskotko että jumala on hyljännyt minut, niinkuin nämä ovat tehneet?

PORTTO. En!

OLAVI (silmää pannajulistusta). Kas siinä! Se suuri piispa Linköpingin vähäisessä kaupungissa on myynyt minun sieluni saatanalle elinajaksi, sillä sen pitemmälle ei ulotu hänen valtansa, sentähden että kiihotin kansaa luvattomaan aikaan kääntymään jumalan puoleen; tässä on välikirja: niinkuin kirkko tämän kautta on sitonut minut helvettiin, niin repäisen irti itseni siitä (repii pergamentin) ja kirkon kirouksesta! Jumala minua auttakoon, amen!

KANSA (ulvoo). Anathema!

MARTTI. Hakatkaa maahan se mies! lyökää! Hän on pannahinen!

OLAVI (asettuu porton eteen). Kuuletko miten perkeleet kiljuvat uhriaan! Älkää koskeko minuun.

MARTTI. Eteenpäin! Hakatkaa maahan!

(Muuan sotilas hohottaa aseensa; silloin aukenee rautaovi ja uudestikastajat, Knipperdollink etunenässä, hyökkäävät huutaen sisään käsissään rikkonaisia krusifikseja, pyhäinkuvia ja revittyjä messukasukoita. Kaikki huoneessa olijat tunkeutuvat ovea kohti.)

KNIPPERDOLLINK (ensimäisenä, avatessaan ovet). Tänne väki; tässä on vielä yksi Herranhuone! Mitä tämä merkitsee, kapakka temppelissä! Katsokaa, katsokaa, pahennus on mennyt niin pitkälle että häväistään itse pyhyyttä. Mutta minä tahdon puhdistaa sen tulella! Kirkko tuleen ja pyhimykset roviolle!

OLAVI (astuu esiin). Malttakaa! Mitä aiotte tehdä!

KNIPPERDOLLINK. Pelkäätkö että oluttynnyrisi halkeavat kuumuudesta, sinä Belial; sinäkö olet se paavilainen kapakoitsija, joka et kammoa rakentaa paheen kappelia kirkon seinään!

OLAVI. Minä olen raastuvan sekretarius ja kehoitan kuninkaan nimessä teitä noudattamaan järjestystä!

KNIPPERDOLLINK. Vai niin, sinä olet se mies, jonka kuningas on lähettänyt taistelemaan meidän pyhää asiaamme vastaan! Eteenpäin, Jumalanmiehet, sitokaa hänet ensin, sitten puhdistamme Herranhuoneen epäjumalanpalveluksesta!

MARTTI. Käykää käsiksi, hyvät miehet, hän on kerettiläinen ja pannaan julistettu!

KNIPPERDOLLINK. Kerettiläinen! Sinä et siis ole paavin väkeä?

OLAVI. Senjälkeen kuin olen pannaan pantu, en kuulu enää kirkkoon!

KNIPPERDOLLINK. Sinä olet siis meidän miehiä?

OLAVI (vaikenee).

KNIPPERDOLLINK. Vastaa! Oletko sinä meitä vastaan vai meidän kanssamme?

MARTTI. Hän on Olavi Pietarinpoika, jonka kuningas on lähettänyt!

KNIPPERDOLLINK. Oletko sinä Olavi Pietarinpoika?

OLAVI. Olen!

KNIPPERDOLLINK. Mutta sinä olet kerettiläinen!

OLAVI. Kerskaan siitä että ansaitsen sen nimen.

KNIPPERDOLLINK. Ja olet kuninkaan palveluksessa!

OLAVI. Olen. (Uudestikastajat kirkuvat ja ympäröivät Olavin.)

GERDT. Pidättäkää! Mitä te aiotte!