Part 2

_Leonora_. Ei, hyvä rouva! Niin kauvan kuin hän ainakin minua puhutteli, oli hän koko ajan Rein virran toisella puolen, ja harppasi niin yhä kauvemmaksi ja kauvemmaksi Saksaan, niin että minä lopuksi aloin jo pelätä joutuvani Turkinmaalle ja läksin pakosalle pyytäen häntä loput kertomaan kissalleni. -- Vaan tuossa on isä; häneltä voi rouva kuulla, mitä hän asiasta arvelee.

10:nes kohtaus.

Gilbert. Gunild. Leonora.

_Gilbert_. Hyvä rouva! Suokaa anteeksi, että minä puhun ihan koristelemattomasti. -- Me emme tästä lähin tahdo enää olla missään tekemisissä, emme teidän, emmekä lii'oin teidän poikanne kanssa. Sillä kauvemmin enää emme tahdo antaa vetää itseämme nenästä, emmekä salli, että talostamme käy kaikellaisia juttuja.

_Gunild_ (itkien). Oi, hyvä herra apteekkari, en voi sanoin sanoa, kuinka se vihloo sydäntäni. Minä myönnän, että pojallani on se paha vika, että kun hän pääsee kiinni niistä vanhoista puheista, niin hän silloin unhoittaa kaiken muun, mitä hänen pitäisi toimittaa. Mutta ilman tuota pientä heikkoutta, herra apteekkari, on hänessä paljon enemmän hyvää kuin pahaa. Hän on niin siivo ja nuuka, ei vuosikausiin ole ollut humalassa, ei pelaa eikä lyö korttia ja on perin ahkera ammatissaan.

_Gilbert_. Minä myönnän kaiken tuon, hyvä rouva! Ja suon kyllä mielelläni, että hän seurustelee oppilaitteni kanssa, niille hän varsin hyvin voi pitää luentojaan ja esitelmiään, mutta minun tyttäreni hän saa jättää rauhaan, sillä hänen ei sovi enää käydä mitään lastenkoulua.

_Gunild_ (on pyörtyvinään). Ooh! Ooh!

_Gilbert_. Katsos perhanaa! Mikä ämmälle tuli? Juokse sisään, Leonora, ja tuo se kolmas pullo sieltä neljänneltä hyllyltä!

(Hän tuo pullon ja he antavat Gunildin haistaa sitä.)

_Gilbert_. No, no! hyvä rouva! älkää nyt ottako sitä noin pahaksi. Entä nyt sitten, jos ei poikanne saakkaan tytärtäni? Onhan hänellä aina yhtä hyviä naimiskauppoja tarjona.

_Gunild_. Rakas herra apteekkari! Tehkää toki minulle se palvelus, että te vielä kerran lupaatte olla kärsivällinen, että välttäisimme ihmisten puheita. Uskokaa minua, te ette enää tule petetyksi.

_Gilbert_. No, no, no, hyvä rouva! Olkaa nyt vaan rauhassa. Antaa hänen siis vielä kerran tulla, mutta silloin täytyy tulla tosi asiasta.

_Gunild_. Oi, kiitoksia, herra apteekkari! Ja antaapas hänen tälläkin kertaa vielä hutiloida, niin en pojakseni häntä enää tunnusta.

_Gilbert_. Hyvästi sitten!

(Lähtevät.)

11:sta kohtaus.

Gunild. Mestari Gert.

_Gunild_. Voi minua kurjaa ihmisparkaa! Se poika vie minut vielä kerran hautaan. Mutta eikös se vaan olekin tuolla? Uskallatko sinä sen renttu, sinä sen pahanpäiväinen vetelys tulla vielä silmieni eteen? Hullu olen, kun tuollaista suren, sillä jo aikoja sitten olisi minun pitänyt lyödä sinut raajarikoksi. Kuinka taasenkin olet toimittanut asiasi tuolla sisällä.

_Gert_. Hyvin kyllä äiti. Mutta neiti oli hieman pikainen.

_Gunild_. Siksikö, ettei hän tuntikausia jaksanut kuulla sinun jaarituksiasi. Sinä hävitön lurjus (lyö häntä korvalle) sano minulle (lyö taas toiselle korvalle) mitä varten sinä menit apteekkarille. Siksikö, että sinä siellä opettaisit valtioviisautta?

_Gert_. Neiti kysyi minulta mitä ne valtio- tai piiripäivät ovat Saksassa, niin täytyihän minun selittää se hänelle, ja sitä ei voi tehdä muuten, ellei kerro vaaliruhtinoista, ja osoita, että niitä on kaikkiaan seitsemän, nimittäin kolme hengellistä ja neljä maallista. Hengellisiä ovat: Kölnin vaaliruhtinas -- -- --

_Gunild_ (antaa hänelle taas pari korvapuustia). Kas, siinä saat pari hengellistä ja oppinutta oikein Kölnin mitalla. Joko nyt pidät suusi kiinni?

_Gert_. Voi, voi, äiti! Älkää olko noin äkäinen minulle. Lepyttäkää nyt apteekkari vielä kerran. Kunniasanallani lupaan etten toista kertaa neitiä lörpötyksilläni pidätä, enkä kiertele, vaan käyn heti asiaan kiinni, niin että hän voi olla tyytyväinen minuun.

_Gunild_. Kuule Gert! Sulasta rakkaudesta annoin nuo korvapuustit. Vielä kerran olen minä, sinun tietämättäsi saanut apteekkarin leppymään. Mene siis heti paikalla sinne, mutta paina mieleesi, että jos tälläkin kertaa vielä käyttäyt niinkuin ennenkin, niin en ikinä enää sinua pojakseni tunnusta. (Menee.)

(Mestari Gert menee heti kolkuttamaan ovelle. Neiti itse tulee ulos.)

12:sta kohtaus.

Leonora. Mestari Gert.

_Leonora_. Terve tuloa takaisin, hyvä mestari Gert!

_Gert_. Nöyrin palvelijanne, rakkahin neitini! Pyydän tuhannesti anteeksi, jos suututin teitä viime kerralla pitkillä puheilla.

_Leonora_. Kaikki on anteeksi annettu, hyvä mestari Gert.

_Gert_. Minä pyytäisin ettei neiti lukisi sitä minulle virheeksi.

_Leonora_. En ensinkään. Hyvä äitinne on jo saanut isäni ja minut leppymään.

_Gert_. Minä tunnustan, rakas neiti, että minä joskus pakisen vähän liikoja.

_Leonora_. Niin olen sen kyllä huomannut.

_Gert_. Ja moni pitää sitä virheenä, vaan löytyy niitäkin, jotka panevat sille arvoa.

_Leonora_. Ei se tee mitään, mestari Gert, kunhan vaan ei puhu sopimattomaan aikaan.

_Gert_. Eikö neiti siis olekkaan oikein sydämestään anteeksi antanut?

_Leonora_. Olen, mestari Gert, kaikesta sydämestäni.

_Gert_ (suutelee hänen kättään). Tuhannet kiitokset! Meillä, jotka olemme matkustelleet ulkomailla, tahtoo olla sellainen tauti tai tapa, tai miksi sitä nyt sanoisin, että me niin mielellämme tahdomme kertoa kaikesta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet noilla vierailla mailla, siten näyttääksemme muille, ettemme aina vaan ole kotinurkissa elelleet.

_Leonora_. Onko siis mestari Gert ollut ulkomailla? Sitä en tosiaankaan ole koskaan tiennyt.

_Gert_. Tietysti! Minä matkustin kerran Harslevista Kieliin, enkä koskaan unhoita sitä matkaa (j.n.e.).

_Leonora_. Hyvä herra! Jollette laske minua, niin saatte ympäri korvia.

(Menee).

13:sta kohtaus.

Gert.

_Gert_ (Yksin.) Hän meni! Minä myönnän kyllä että puhun paljon; olen perinnyt sen isältäni. Mutta hän ei suinkaan puhunut roskaa ja sitä en tee minäkään. Kyllä ihmiset tässä kaupungissa vielä kerran tulevat kaipaamaan minua, sitten kun olen kuollut, ja sanovat: "Piru vie, se mestari Gert oli sentään parempi mies kuin luulimmekaan". Niin, vielä ne sanovat: "Oi, jospa me vaan voisimme hänet elävänä jälleen kaivaa haudasta." Niin se on tässä maailmassa, niin kauvan kuin ihminen täällä elää, ei häntä kunnioiteta, vaan tuskin on hän kuollut, kun hänen kuolemaansa jo paheksitaan. Kateudella on myöskin osansa siinä. Kaikki näkevät, että minä aina kykenen pitämään puhetta vireillä. Muut tahtoisivat kyllä mielellään ottaa osaa hekin, vaan eivät siihen kykene. Miksikä esimerkiksi hansikkamaakari Jörgen vihaa minua niin kovasti? Juuri sentähden että hän aina tahtoisi sanoa sanan sekaan, mutta ei uskalla, kun minä olen läsnä, sillä hän tietää että minä ymmärrän politiikkaa monta kertaa paremmin kuin hän. Olen sen monta monituista kertaa huomannut, että niin pian kun minä satun tulemaan seuraan, jossa hän on, niin heti hän vaikenee, tahtoen siten muka ihmisten silmissä olla yksi noista viisaista, jotka puhuvat vähän, mutta ajattelevat sitä enemmän. Tuo nyt on sellaisten tyhmeliinien vanha temppu, jotka eivät ymmärrä mistään, vaan ovat vaan olevinaan muka hyvinkin viisaita. Ja kuitenkaan he, kaikessa viisaudessa eivät ajattele sen enempää kuin hevonen tai lammas. Pitääkö minun sentähden antaa tukkia suuni? Ei, mieluummin tahdon olla kadehdittu kuin halveksittu. Parempi on että ihmiset sanovat: "sillä miehellä vasta on liukas kieli", kuin että he sanoisivat: "se mies istuu kuin nauta, eikä sillä oo suuta eikä sanoja". Mutta mitä minun on tehtävä tässä asiassa? Myönnän kyllä, että jouduin vähän liian pitkiin puheisiin neidin kanssa. Mutta eikö hän sitten olisi voinut kuulla puhettani loppuun? Pitikö hänen sentähden uhata minua korvapuustilla? Olen varma siitä, että apteekkari nyt tahtoo purkaa kaikki -- kaikki. Mutta minä vedän hänet edesvastaukseen. Näytän kuin näytänkin hänelle vieläkö tässä maassa on lakia ja oikeutta. Minä haen asianajajan.

(Menee).

14:sta kohtaus.

Gunild, Gilbert, Leonora, Pernilla.

_Gunild_. Ei voi edes muuta päähäni pälkähtääkään kuin että se poika nyt viimeinkin on noudattanut kehoitustani, ja kerrankin saanut sen asian päättymään, joka minua jo niin kauvan on huolestuttanut. Mutta tuolta tulee apteekkari -- ja yksinään tyttärensä kanssa! Hyi, koko ruumiini vapisee pelosta, minä aavistan, että -- -- -- Nöyrin palvelijanne, herra apteekkari! Missä on minun poikani?

_Gilbert_. Kuulkaa nyt, hyvä rouva! En tahdo käydä teidän kimppuunne, sillä te olette kunnon nainen ja syytön siihen.

_Gunild_. Herra hyvästi siunatkoon, mitä nyt taasen on tapahtunut?

_Gilbert_. Poikanne on taas tällä kertaa toimittanut asiansa aivan niin kuin ennenkin. Sanaakaan ei hän ole maininnut rakkaudesta, vaan on puhua lörpöttänyt puuta heinää kaikellaisista valtioasioista.

_Gunild_. Voi minua onnetonta ihmis'parkaa!

_Gilbert_. Tyyntykää toki, hyvä rouva!

_Gunild_. Voiko herra apteekkari siis tälläkin kertaa vielä antaa hänelle anteeksi.

_Gilbert_. Ei, hyvä rouva, mutta voimmehan silti olla hyviä ystäviä. Tyttäreni pääsee kyllä muutenkin naimisiin. Herra Leonard, viinikauppias tällä samalla kadulla on kovasti rakastunut häneen. Minun ei ole tarvis tyrkyttää tytärtäni kellekään.

_Gunild_. Sitä en suinkaan epäile. Mutta hyvä herra apteekkari. -- --

_Gilbert_. Mutta, hyvä rouva! Olkaa niin hyvä ja jättäkää minut tästälähin rauhaan.

_Gunild_. Ah, ah! Minä suren todellakin itseni kuoliaaksi tuon pojan tähden, ah-ah-ah!

_Gilbert_. Sydämmestäni olen pahoillani teidän tähtenne, hyvä rouva.

_Gunild_. Oi, hyvä herra! Itkussa silmin rukoilen teitä, antakaa hänelle anteeksi vielä tämä yksi ainoa kerta. Vannomalla vannon, etten koskaan tämän jälkeen sano en halaistua sanaa hänen puolestaan. Tehkää se sen ystävyyden nimessä, joka on aina ollut välillämme.

_Gilbert_. Hyvä rouva! Sydämmeni ei enää kestä nähdä teidän noin surevan. Olkoon menneeksi, hyvä rouva! Armahdan häntä vieläkin tämän kerran, mutta se on nyt viimeinen.

_Gunild_. Totta totisesti, en ikinä enään suutani avaa hänen puolestaan.

_Gilbert_. No, tulkoon hän sitten kello viisi tänä iltana. Silloin on notario siellä, ja niin pian kuin hän on ilmoittanut rakkautensa, voimme heti tehdä naimakirjan, niin päästään kerrankin siitä.

_Gunild_. Heti paikalla lähden kotiin ja saarnaan sille pojalle niin että paikat paukkuu.

(Menee).

15:sta kohtaus.

Gilbert. Leonora. Pernilla.

_Gilbert_. No niin, tyttöseni! Tämä on viimeinen kerta kun hän sinua kiusaa.

(Leonora huokaa).

_Gilbert_. Miksi sinä huokaat noin?

_Pernilla_. Minä se vaan huokaan, hyvä herra, vaikka minun ei tarvitse ottaakaan häntä. Mitä sitten neiti tekisi? Jos herralla olisi kymmenen tai kaksitoista tytärtä, jotka hänen köyhyyden tähden täytyisi naittaa, niin silloin jossain määrin ymmärtäisin tätä, naittaa -- --

_Gilbert_. Kas niin, mampselli! Pidä sinä vaan suusi kiinni. Minä olen se, joka tahdon niin. Muuten, eihän miehestä ole mitään pahaa sanottavaa?

_Pernilla_. Onhan se, totta maar' ovela mies, jollei vaan olisi niin höprä.

_Gilbert_. Ja mitä sitten moitit hänessä muuta, kuin että hän puhuu vähän liikoja? Sehän on tavallinen vika siinä ammatissa.

_Pernilla_. Totta kyllä hyvä herra! Mutta lörpöttelemisessä kelpaa tämä kapteeniksi vaikka koko maailman partureille. Sen sijaan että tyttärenne hääiltanaan saisi nousta morsiusvuoteelleen, saa hän istua ja kuunnella tuon lörpön luentoja. Yöt pitkät se vaan kertoisi juttujaan, jotka suinkaan eivät huvita nuoria tyttöjä. Minä pelkään todellakin, että neiti jo itsekkin vuoden sisään on muuttunut aviisiksi. Totta totisesti, en vaan minä tuollaisesta miehestä huolisi; siinä kaikki, mitä minulla on sanottavaa; paitsi jos minä vahingossa sattuisin kadottamaan korvani, niin että hän voisi saarnata minulle häiritsemättä.

_Gilbert_. No niin tässä ei enää puheet auta. Mitä minä kerran olen luvannut hänen äidilleen sen minä myöskin pidän.

(Menevät kaikki sisään).

16:sta kohtaus.

Mestari Gert. Asianajaja Tobias.

_Gert_. Te neuvotte minua siis, herra asianajaja, nostamaan oikeusjutun apteekkaria vastaan.

_Tobias_. Minä aina, hyvä herra, neuvon kunniallista miestä menemään oikeuteen, sillä huonostihan minä muuten ymmärtäisin juridiikkaani, samoin kuin sekin olisi huono välskäri, joka ei sairaalleen neuvoisi suoneniskua.

_Gert_. Mutta luuletteko, että minä myöskin voitan tämän asian?

_Tobias_. Ja muussa tapauksessa, ettekö alkaisikaan oikeusjuttua? Mitä lörpötystä se on?

_Gert_. Mitäs vasten minä sitten muuten rupeisin riitelemään.

_Tobias_. Hyvä herra! Te kyllä voitte olla hyvä välskäri, mutta juridiikkaa te ette lainkaan ymmärrä. Eikö esim. sairas silti turvaudu aina lääkäriin, vaikka hän hyvin tietäisikin, ettei hän enää koskaan parane. Hän kysyy lääkäriä siitä syystä, ettei hänestä kukaan voisi sanoa: "hän kuoli lääkärittä niinkuin joku mykkä eläin?" Seikka on ihan sama, jos antaa riita-asian jäädä sikseen, viemättä sitä oikeuteen. Ihmiset sanovat sellaisesta: "tuo saituri, tuo visukinttu! se ei tohtinut pitää oikeudestaan kiinni." Päinvastoin vaikka rehellisessä asiassa häviäisikin, voi aina sanoa: "minulla on hyvä omatunto, olen tehnyt kaiken voitavani." -- Ja vielä lisäksi on tämä semmoinen asia, jossa te ette voi hävitä.

_Gert_. Mutta herra asianajaja! Ettehän te vielä tiedä mikä asia se onkaan.

_Tobias_. Sanoittehan jo, että se on erästä apteekkaria vastaan?

_Gert_. Niin on.

_Tobias_. Tarpeeksi, hyvä herra, tarpeeksi. Tässä käteni sen päälle että te voitatte. Siihen ei paljon taitoa tarvita pistää yksi apteekkari pussiin. Ja jos sattuisikin niin käymään että te häviäisitte, niin takaan, että te häviätte kunnialla. Miten asia muuten on?

_Gert_. Minun äitini ja tuo apteekkari ovat sopineet keskenään minun ja apteekkarin tyttären naittamisesta. Minä olin tytön luona tänään, ilmoittaakseni hänelle rakkauteni. Mutta ennenkuin vielä ennätin kosia, satuin joutumaan kiinni eräästä toisesta aineesta, josta tyttö niin suuttui, että uhkasi antaa minulle korvapuustin -- korvapuustin minulle.

_Tobias_. Jos te tällaisen jutun päästätte käsistänne, niin te olette tyhmeliini. Luottakaa te vaan minuun, niinkuin kunnialliseen mieheen. Minä toivoisin, että tässä olisi kysymys hengestänne, että minä voisin teille näyttää kuinka tunnollisesti minä teidän asiaanne ajan.

_Gert_. Kiitän nöyrimmästi! Tässä kaupungissa soimataan minua siitä, että minä muka liikoja puhun, mutta se ei olekkaan mitään tuulen pieksämistä, mitä minä puhun. Minä puhun vaan tärkeistä valtiollisista asioista ja muista ulkomaanuutisista, joista oikeastaan pitäisi maksaa minulle. Nämä ihmiset täällä eivät ymmärrä muuta kuin syödä, juoda ja maata.

_Tobias_. Niin, puhe on juuri meillä se lahja, jonka kautta me eroamme eläimistä. Mutta muuten on kaikella aikansa, kun kosii, täytyy kaiken muun puheen jäädä syrjään.

_Gert_. Se on kyllä totta. Mutta minä joudun usein sellaisiin puheisiin aivan vastoin tahtoani. Neiti itse sai minut alkuun, sillä kerran kysyi hän minulta, mitä piiripäivät ovat Saksassa ja taas toisella kertaa Kielin matkastani, josta minä sitten hänen mielestään kerroin liian laveasti muka. Mutta eikö sellainen vie paljon aikaa, herra asianajaja.

_Tobias_. No, tuollaisesta matkapahasesta ei liene juuri paljonkaan sanottavaa.

_Gert_. Vai eikö, kyllä sentään. Se oli totta totisesti perin merkillinen matka. Minä matkustin näet Harslevista Kieliin kahdeskymmenes päivä helmikuuta jos oikein muistan.

_Tobias_. Niin, niin, hyvä herra! Minä en ollenkaan välitä siitä. Olen itse ollut parikin kertaa Kielissä.

_Gert_. Ei, kun oikein muistan, niin se olikin yhdeksästoista päivä helmikuuta.

_Tobias_. Ei nyt ole aikaa siitä puhua. Nyt on vaan kysymys siitä oikeusjutusta.

_Gert_. Muun muassa oli samalla matkalla eräs hattumaakariu sälli --

_Tobias_. Teidän täytyy jo ennen auringonlaskua manauttaa apteekkari.

_Gert_. Niin aivan: Tuo samainen hattumaakari oli oikein kunnon poika.

_Tobias_. Valitus on kirjoitettava tähän tapaan:

_Gert_. Hän on vieläkin Kielissä ja pidetään häntä siellä parhaimpana mestarina sillä -- -- --

(Asianajaja jatkaa puhettaan seuraavaan tapaan samaan aikaan kuin Gert kertoo matkastaan).

_Tobias_. Koska herra se ja se, joka ammatiltaan on apteekkari tässä kaupungissa, omasta vapaasta tahdostaan ja suostumuksestaan, todistajien läsnä ollessa minulle allekirjoittaneelle, mestari Gert westfaalilaiselle, on tyttärensä neitsyt sen ja sen aviopuolisoksi luvannut, mutta nyt tämä yllämainittu neitsyt se ja se julkeudella ja ylönkatseella on minut allekirjoittaneen ulos huoneestansa karkoittanut ja ilman minkäänlaista laillista syytä tämän ylläsanotun naimasopimuksen nyt purkaa tahtoo, niin, koska se koko kaupungissa on tiedoksi tullut, että tämä yllä nimitetty neitsyt se ja se on minulle jo aviopuolisoksi kihlattu, ei minun maineeni salli, että minä allekirjoittanut tällaisen julkean ylönkatseen alaiseksi joudun, vaan kiiruhdan minä sentähden mitä pikimmin tämän asian korkeastikunnioitettavan oikeuden tutkittavaksi ja tuomittavaksi jättämään, vedoten siihen, että jos tällainen vallattomuus olisi sallittu, jokaisen rehellisen kansalaisen kunnia ja maine olisi siten uhattu.

(Mestari Gert tuuppaa kätensä Tobiaksen suun eteen, ja tämä antaa hänelle korvapuustin, josta he joutuvat tukkanuottasille ja vihdoin mestari Gert ajaa Tobiaksen ulos).

17:sta kohtaus.

Gunild. Gert.

_Gunild_. Mikä hiiden mellakka täällä on? Mitä! minä kun luulin sinun olevan kotona syntejäsi suremassa, ja nyt löydänkin sinut täältä täydessä tappelussa.

_Gert_. Säälisitte minua varmaan, äiti, jos tietäisitte minun kurjan kohtaloni.

_Gunild_. Sinun kurjan kohtalosi? Sano, kurjan käytöksesi! Kyllä minä tiedän, miten taas viime kerralla olet käyttäytynyt apteekkarissa.

_Gert_. Ylenkatseella lähetti neiti minut sieltä ja uhkasi vielä antaa minulle korvapuustin.

_Gunild_. Olisit sietänyt saada oikein keppikyydin talosta.

_Gert_. Ja sitten tahdoin puhutella tätä asianajajaa, saadakseni häneltä kuulla, mitä minun tässä asiassa olisi tekeminen. Vaan hän oli niinkuin hullu. En saanut häneltä edes sanavuoroa.

_Gunild_. Tahdotko sinä, sen ketale, vielä tässä ruveta käräjöimään, ja siivojen ihmisten kanssa, joita sinä itse olet nenästä vetänyt.

_Gert_. Mitä sitten tahdot että tekisin, äiti? Minä olen ihan, ihan -- - mennyttä kalua.

_Gunild_. Parasta että menet hirteen, sillä sinä et ansaitse enää elää.

_Gert_. Oi, eikö ole enään mitään keinoa saada apteekkari vielä leppymään?

_Gunild_. Älä vaan ajattelekaan, että koskaan enään saisit häntä tai minua leppymään.

_Gert_. Hyvästi, äiti. Tuskin näette minua enään milloinkaan.

_Gunild_ (Itsekseen). En minä raski enään häntä kiusata. (Ääneen). Mestari Gert! Mihinkä sinä aijot?

_Gert_. Ooh! Minä olen ihan mennyttä miestä.

_Gunild_. Suurella tuskalla olen minä vielä kerran saanut apteekkarin lepytetyksi.

_Gert_. Oi, äiti kulta! Onko se totta?

_Gunild_. On, mutta ole varma siitä, että se nyt on viho viimeinen kerta. Apteekkari on pyytänyt notariusta, että se olisi samassa tilaisuudessa läsnä, niin että, jos sinä käyttäyt, niinkuin sinun pitää ja saat neidin suostumuksen, heti voidaan kirjoittaa naimakirja.

_Gert_. Oo! Olkaa vakuutetut siitä, rakas äiti! kyllä minä nyt osaan olla varovainen.

_Gunild_. Tee niinkuin tahdot. Minä vaan en koskaan tähän sekaannu. Tule kotiin siksi.

(Menevät).

18:sta kohtaus.

Leonard. Henrik.

_Leonard_. Hyvä, kunhan saat edes Pernillan käsiisi, että minä saan vaan kuulla, miten siellä asiat nyt ovat, ja tuleeko tuosta naimisesta sittenkin tosi.

_Henrik_. Mutta mitä hyötyä teillä siitä on, jos te sen kuulettekin.

_Leonard_. Ah, onhan se niin luonnollista, että minä tahdon tietää sen, mistä koko minun elämäni onni riippuu. Tee itsellesi jotain asiaa ja mene sinne ja koeta saada niin että Pernilla tulee ulos. (Henrik menee sisään). Kaiken tämän kiusan olisin minä voinut estää. Tämän sitä nyt saa arkailemisestaan. Jos olisin vaan rohkeasti silloin kosinut, kun aloin tuntea, että minä rakastin häntä, olisi hän nyt jo omanani. Mutta sitä en toki usko, että hän koskaan voi antaa sydäntään sellaiselle miehelle kuin Gert. Minkä hän tekee, sen hän tekee vaan ollakseen kuuliainen isällensä. -- Mutta olkoon, miten olkoonkin, onnettomuus on minulle yhtä suuri, kun en kumminkaan saa häntä omakseni. Mutta tuossa jo palaa Henrik Pernillan kanssa.

19:sta kohtaus.

Leonard. Henrik. Pernilla.

_Leonard_. Ah, hyvä tyttöseni, tuomionko sinä tuot minulle, vai onko vielä armoa?

_Pernilla_. Hyvä herra! Ainoastaan niin paljon voin minä teille sanoa, että neidillä on yhtä paha mieli kuin teilläkin. Mestari Gert on vast'ikään ollut täällä mutta kirotun joutavalla lörpötyksellään tehnyt itsensä niin inhottavaksi neidille, että hänen sydämmensä on aivan pakahtua kun hän vaan ajattelee että hänen pitää mennä naimisiin sellaisen miehen kanssa. Apteekkarikin jo lopuksi suuttui ja aikoi heti purkaa kaikki, varsinkin kun hän kuuli meiltä että tekin olitte häneen rakastunut. Mutta sittemmin hän taas äidin itkusta ja huokauksista on taipunut koettelemaan vielä kerran ja käskenyt mestari Gertin notariuksen kanssa kello viideksi tänne tekemään naimakirjaa, jos nimittäin se käyttäytyy kunnollisesti.

_Leonard_. Mutta onko neiti siihen suostuvainen?

_Pernilla_. Hän ei uskalla vastustaa isänsä tahtoa, sillä se on hyvin ankara mies; mutta sedälleen herra Gotthardille, joka häntä syvästi säälii, on hän avannut sydämmensä ja se on kyllä luvannut saattaa asiat niin, että mestari Gert rupee taasen lörpöttelemään. Ja heti, kun se tapahtuu, pitää teidän olla saapusalla ja pyytää neidin kättä, juuri silloin, kuin apteekkari suuttuu.

_Leonard_. Mutta minä pelkään, että mestari Gert kyllä pitää varansa.

_Pernilla_. Jos niin käy, ja neiti huomaa, että nyt on tosi käsissä, tekeytyy hän äkkiä kipeäksi, saadakseen siten asian lykätyksi ja antaakseen meille samalla aikaa miettiä muuta neuvoa. Minä kuiskasin neidille että te olitte täällä ulkona, ja minä luulen, että hän itse pian tulee tänne. Tuossa hän tuleekin ja setä Gotthard on mukana.

20:nes kohtaus.

Leonard. Henrik. Pernilla. Leonora. Gotthard.

_Leonard_. Rakkahin neiti! Teidän palvelustyttönne on keventänyt minun mieltäni. Hän kertoi, että te inhootte mestari Gertiä.

_Leonora_. Se on kyllä totta, rakas herra Leonard. Mutta minun isäni on niin perin ankara mies.

_Leonard_. Mutta, rakas neiti, toivon kuitenkin, että kun te vaan pidätte puolianne, niin ei isänne voi väkisten pakoittaa teitä.

_Leonora_. Minä en mielelläni tahtoisi saattaa isääni vihastumaan, ennenkuin olen nähnyt voiko asia näin itsestään parantua. Mutta jos ei niin käy, täytyy minun olla sitten tottelematon.

_Gotthard_. Rauhoittukaa lapsi kullat! Antakaa te vaan mestari Gertin tulla, ja te, herra Leonard, jäätte tänne kello viiteen asti; siihen ei muuten olekkaan enää pitkä aika. Toivon kyllä, että minä taas saan sen mestari Gertin porisemaan, niin että hän nyt vihdoin menettää viimeisenkin luottamuksensa, ja jos tämä ei onnistu, niin mietimme sitten taas uusia keinoja. Minun mielestäni on aina tämä naimiskauppa ollut sopimaton, ja monta tuhatta kertaa mieluummin näen, että veljentyttäreni tulee teidän vaimoksenne. Veljenikin kyllä itse asiassa toivoisi samaa, mutta hän vaan ei saa sitä päästänsä, että se muka jollain tavoin olisi lupauksensa rikkomista. -- Pysykää te nyt sillä aikaa syrjässä ja luottakaa vaan minuun. Nyt täytyy meidän sisään taas.

(Menevät).

21:nen kohtaus.

Gert.