Part 1

MESTARI GERT eli LÖRPÖTTELEVÄ PARTURI

Huvinäytelmä 1:ssä näytöksessä

Kirj.

LUDVIG HOLBERG

Suomentanut Jussi Snellman

U. W. Telén & C:o, Kuopio, 1903.

HENKILÖT:

_Mestari Gert_, välskäri ja parturi. _Gunild_, hänen äitinsä. _Gilbert_, apteekkari. _Leonora_, hänen tyttärensä. _Leonard_, viinikauppias. _Gotthard_, apteekkarin veli. _Pernilla_, apteekkarin palvelustyttö. _Jesper_, apteekkarirenki. _Henrik_, Leonardin palvelija. Eräs apteekkipoika. Asianajaja. Tuomari.

Näyttämö: Puutarha perällä taustana. Oikealla puu, ovi rappuineen, parturin kyltti ja lähempänä katsojia toinen ovi. Vasemmalla perempänä apteekkarin kyltti, ovi, ikkuna ja toinen ikkuna, jonka alla penkki, perempänä pensas, jonka edessä penkki ja pyöreä pöytä, keskellä oikeaan myös pensas ja penkki.

1:nen kohtaus.

Henrik. Pernilla.

_Henrik_. Hyvää huomenta, piikaseni! Minä näin, että sinä tulit apteekista. Onko niitä apteekkityttöjäkin?

_Pernilla_. Ei, sinä ihan erehdyt. Minä en ole mikään tyttö -- olen vaan rohtopurkki. Mikä hävytön kysymys!

_Henrik_. Niin, soisinpa tosiaankin, että sinä olisit rohtopurkki.

_Pernilla_. Miksi niin? Kyllä silloin tuhraantuisit.

_Henrik_. Hoo! Kyllä minä vain sinne sormeni sovitteleisin. Mutta oikein totta puhuen, oletko sinä todellakin joku talon tyttöjä, vai jokin muu siellä?

_Pernilla_. Jokin muu, teidän palvelukseksenne.

_Henrik_. Ehkä jokin lääke?

_Pernilla_. Kyllä, lavermanki. Tuo poika ei mahda olla oikein viisas.

_Henrik_. Anteeksi, että lasken leikkiä. Minun pitäisi apteekkiin herrani asialle.

_Pernilla_. Kuka on herrasi?

_Henrik_. Herra Leonard, viinikauppias tässä vastapäätä.

_Pernilla_. Ai, kyllä tunnen hänet, korea, nuori herra! Onko hän kipeä?

_Henrik_. On, hän on saanut vamman, eikä mikään muu voi häntä parantaa, kuin eräs lääke teidän apteekistanne.

_Pernilla_. Onko sinulla sitten resepti?

_Henrik_. On.

_Pernilla_. Mikä tohtori on sen antanut?

_Henrik_. Tohtori Cupido.

_Pernilla_. No, se nyt on valhe. Sehän matkusti täältä jo muutamia vuosia sitten.

_Henrik_. Paha hänet periköön, niin totta kuin hän on vielä täällä.

_Pernilla_. No, niinpähän oli! Tuo poika on päästä vialla. Näytäppäs tänne se reseptisi.

_Henrik_. Se on Leonora, apteekkarin tytär. Ymmärrättekö nyt, mihin tähtään?

_Pernilla_. Ahaa! Isäntäsi on rakastunut meidän -- neitiimme.

_Henrik_. Niin, jotain sinne päin.

_Pernilla_. Voi, voi! Silloin surkuttelen miesparkaa; sillä se ainoa lääke, joka häntä auttaisi, on jo toiselle määrätty, kuten ehkä itsekin tietänet.

_Henrik_. Niin, tiedän kyllä. Hän on määrätty mestari Gertille, joka on parturi ja välskärinä täällä kaupungissa.

_Pernilla_. Mutta miksi ei sitten herrasi tullut ennen? Hän olisi ihan varmaan saanut neidin, sillä onhan hän kunnon mies.

_Henrik_. Eihän hän voinut kuvitella mielessään, että apteekkari naittaisi tyttärensä niin nuorena. Hän on kyllä kauvan pitänyt tyttöä silmällä, mutta ei ole antanut huomata sitä, tyttö kun on vielä niin nuori.

_Pernilla_. Mistä herrasi on kotoisin?

_Henrik_. Tästä kaupungista.

_Pernilla_. Se ei voi olla mahdollista.

_Henrik_. Miksi niin.

_Pernilla_. Koska hän ei sen paremmin tunne kaupunkimme naisia, eikä tiedä että meikäläiset tytöt eivät suinkaan tahdo kauvemmin olla naimattomia kuin korkeintaan viidentoista vanhoiksi. Senhän toki minä hyvin tiedän omasta kokemuksestani.

_Henrik_. Mutta onko sitten kauppa jo täydellisesti tehty?

_Pernilla_. Kyllä vanhempien välillä, mutta ei vielä heidän itsensä kesken.

_Henrik_. Koska se tapahtui?

_Pernilla_. Vanhemmat sopivat siitä jo kuukausi sitten, mutta mestari Gert itse ei ole vielä neidille puhunut siitä mitään, ja se kovin suututtaa molempien vanhempia.

_Henrik_. Onko siis tämä naiminen vastoin mestari Gertin tahtoa?

_Pernilla_. Ei suinkaan. Päinvastoin on hän äitiäänkin pyytänyt kosimaan puolestansa.

_Henrik_. Mutta sitä en ymmärrä; minun mielestäni ei mestari Gert ole juuri niitä, jotka ujostelevat.

_Pernilla_. Kaikkea muuta; päinvastoin hyvinkin tungettelevainen.

_Henrik_. No, mitä hemmetissä? Hän on rakastunut, on häikäilemätön, eikä kuitenkaan ole kosinut. Ehkä tyttö on kylmäkiskoinen, eikä antau hänen puheilleen?

_Pernilla_. Ei, ei, neitimme kyllä taipuu isänsä tahtoon ja odottaa vaan joka päivä, että mestari itse kosisi.

_Henrik_. Minä huomaan, että suutuitte siitä, että äsken kujeilin kanssanne, ja nyt tahdotte maksaa samalla mitalla.

_Pernilla_. Eikä, en ole niin kostonhimoinen. Mutta minä selitän mikä siihen on syynä. Joka ihmisellä on tapansa. Mestari Gertin tapa on kiusata ihmisiä alituisella lörpöttelemisellään.

_Henrik_. Mitä ihmettä? Piisaako hänellä sitten niin paljon puheenainetta?

_Pernilla_. Mitä vielä, mutta hän puhuu vaan kolmesta tai neljästä asiasta. Ensiksikin, jostain vanhasta piispasta Jyllannissa, jonka nimi oli Arius, ja jota vainottiin muutaman kirjansa takia, jonka hän oli antanut painattaa. Ja sitten toiseksi jostain merkkireiveistä ja paltturuhtinaista Saksassa. Kolmanneksi turkkilaisista ja neljänneksi reissustaan, jonka hän kerran teki Harslevista Kieliin. Niin että mistä hyvänsä alkaakin puhua hänen kanssaan, niin yks' kaks' on tietämättään auttamattomasti keskellä Saksaa tai jossain Turkinmaalla.

_Henrik_. Sepä vasta merkillinen tapa.

_Pernilla_. Esimerkiksi, jos joku sattuisi sanomaan hänelle vaikka näin: tänään on kaunis ilma, niin vastaa hän: oo, sellainen ilma minullakin oli kerran, kun matkustin Harslevista Kieliin. Ja sitten se märehtii koko reissunsa taas alusta loppuun, kunnes äänensä on ihan sorroksissa ja vaikka hänet tukasta silloin raahaisi ulos huoneesta, ei hän ennen lakkaa lörpöttämästä mokomasta reissustaan, ennenkuin on päässyt Kieliin asti. Ja niin hän joka kerta tarttuu kiinni kielestään, silloin juuri, kuin hänen pitäisi kosia neitiä, niin että apteekkari on monta kertaa jo aikonut kohteliaalla tavalla lähettää hänet sinne, missä pippuri kasvaa; mutta äiti on taas saanut kaikki hyväksi jälleen.

_Henrik_. Mutta miten neiti voi olla sellaiseen mieltynyt. Sillä sellaiset miehet, jotka alati lörpöttelevät, eivät itse toimessa tavallisesti kelpaa mihinkään.

_Pernilla_. Neitimme on kärsivällinen, eikä tahdo olla isälleen tottelematon, semminkin kun mestari Gert muuten on kunnon mies ja ammatissaan aivan kelvollinen.

_Henrik_. Vahinko tosiaan, että neiti on niin kärsivällinen, eikä kerrassaan tee kaikesta loppua. Se olisi herralleni suureksi eduksi, sillä siitä asti kun hän sai kuulla, että neiti oli toiselle aijottu, on hän kokonaan ollut poissa suunniltaan. Mutta tuossa hän tulee.

2:nen kohtaus.

Leonard, Henrik ja Pernilla.

_Leonard_. Henrik, kenen kanssa sinä puhut?

_Henrik_. Se on apteekkarin palvelustyttö.

_Leonard_. Ah, tyttöseni, onko se todellakin totta, että teidän neitinne on kihloissa?

_Pernilla_. On, herraseni.

_Leonard_. Minä olen koko vuoden häntä ajatellut ja nyt juuri olin jo aikeissa kosia häntä, kun yht'äkkiä kuulen huhuttavan, että hän onkin luvattu mestari Gertille. Kovin surettaa se minua, osaksi neidin tähden, että hän joutuu niin ikävälle miehelle, jota kaikki kammoovat hänen lörpöttelemisensä takia, mutta eniten kuitenkin oman itseni tähden, kun niin yht'äkkiä tulen eroitetuksi siitä, joka niin kauvan aikaa on ollut hartain toivoni. Sinä tiedät Henrik, kuinka usein hänestä olen puhunut.

_Henrik_. Tiedänpä hyvinkin, ja monta kertaa olen jo sanonut: hyvä herra! Älkää suotta kuhnailko, vaan käykää ajoissa kiinni, sillä ette arvaakaan, ennenkuin jo toinen on ennen ennättänyt.

_Leonard_. Minä arvelin että hän oli vielä liian nuori.

_Henrik_. Hui, hai! Onhan hän jo viisitoista vuotias. Kysykääpä vaan tältä tytöltä paljonko viisitoista vuotta jo merkitsee näinä aikoina.

_Pernilla_. Hyvä herra. Kovasti surkuttelen sekä häntä, että teitä, sillä en ensinkään epäile, että neitimme teidän kanssanne tulisi paljon onnellisemmaksi. Mutta kas! Tuolta hän itse tuleekin.

3:mas kohtaus.

Leonora. Leonard. Henrik. Pernilla.

_Leonora_. Pernilla, mene sisälle isän luokse. Mutta kuka se oli, jonka kanssa sinä puhuit? Kas vaan, sehän on herra Leonard.

_Leonard_. Rakas neiti! Minä en voi nähdä teitä, ilman että joudun kokonaan pois suunniltani.

_Leonora_. Kuinka niin? Olenko minä sitten niin vastenmielisen näköinen?

_Leonard_. Ei, päinvastoin, mutta minä soisin että te minun silmissäni olisitte kauhea.

_Leonora_. Sepä omituinen toivomus! Mielelläni tahtoisin tietää, mikä siihen on syynä.

_Leonard_. Syynä siihen, ihana neiti! on -- -- -- Ah! mitä se auttaa, jos sen sanoisinkin. -- Hyvästi, kaunis neiti! Olkoon onni aina osananne.

(Menevät.)

4:jäs kohtaus.

Leonora. Pernilla.

_Leonora_. Mitä hän tarkoitti, Pernilla?

_Pernilla_. Hän tarkoitti, että vieköön "Hiisi" mestari Gertin.

_Leonora_. Etkö sinä häpeä minun kuulleni toivomasta pahaa tulevalle sulholleni?

_Pernilla_. Minä en tiedä, mikä se semmoinen sulho on, joka nuorelle tytölle vaan puhua rupattaa kaikellaisista valtiollisista asioista, juuri silloin kuin pitäisi puhua muka rakkaudesta. Toista toki, totta jumalitse, tarvitaan, jos kerran sillä tiellä on, kun turhanpäiväistä parranpärinää.

_Leonora_. Kyllä se hänestä haihtuu.

_Pernilla_. Oi, oi, hyvä neiti! Älkää toki noin puhukokaan. Jos häneltä vaikka suun kiinni neuloisi, niin kyllä hän vielä nenänsäkin kautta oppisi lörpöttelemään.

_Leonora_. No, jätä nyt se asia sikseen ja sano minulle suoraan mitä se Leonard herra tarkoitti.

_Pernilla_. Hän joutui ihan epätoivoon, kun hän kuuli, että neiti aikoo mennä naimisiin, sillä hän on jo kokonaisen vuoden teitä rakastanut.

_Leonora_. Minä kummastelen, kuinka hän rohkenee tuollaisia puheita tuoda esille.

_Pernilla_. Mutta miksi te huokailette niin syvästi?

_Leonora_. Se ei ole totta; minä en mitään huokaillut.

_Pernilla_. Kas, nyt te taas huokasitte!

_Leonora_. Pernilla! Jätä minut rauhaan!

(Menee nenäliina silmillään.)

_Pernilla_. Tottamaar! Hänellä oli kyyneleet silmissä. Jaa, minä huomaan kyllä, että jos se vaan hänestä riippuisi, niin mieluummin toki hän herra Leonardin ottaisi. Mutta apteekkari huutaa, täytyy mennä sisälle.

(Menee.)

5:des kohtaus.

Gilbert. Gunild.

_Gilbert_. Nyt, miehet, katsokaapas että kaikki on reilassa, kun tohtorit tulevat. Iltapäivällä on nimittäin apteekissa tarkastus. -- Arvelen kuitenkin, että kunhan vaan liköörit ja paloviina ovat hyviä, niin välittävät ne viis' muusta. Nyt kymmeneen vuoteen ei tohtori Herman ole toisin tarkastanut apteekkiani. Ainoa mitä hän kysyy on: onkos teillä "haustus cordialis" hyvää? sitä meidän, hyvät virkaveljet tulee maistaa. Ja kun sitten seitsemän, kahdeksan pulloa parasta reinviiniä on tyhjennetty, on tarkastuskin tehty. -- Mutta tuollahan on mestari Gertin äiti. Palvelijanne, hyvä rouva!

_Gunild_. Sangen hauskaa, että sain tavata teitä, herra apteekkari! Tahtoisin niin mielelläni puhua teille vähän tuosta --

_Gilbert_. Niin, paras keino siihen on ottaa kamalapulveria. Muuten kyllä ymmärränkin, mitä tarkoitatte. Olen jo senkin seitsemän kertaa sanonut, että mestari Gert sopii vävypojakseni, kun te vaan lupaatte, että poikanne tulee luokseni ja ratkaisee asian. Ja onhan tuo tullutkin, mutta aina vaan istuu ja lorisee kaikkea muuta roskaa myöhäiseen yöhön asti. Mokomata kosijata en ole ennen nähnyt. Minä en, peijakas vie, anna tässä kauvemmin kujeilla kanssani. Jos hän tahtoo tytön, niin tehköön pian päätöksen, että asiasta kerrankin tolkku tulee, niinkuin sanotaan.

_Gunild_. Kyllä siitä tolkku tulee, herra apteekkari. Minä vakuutan ett'ei se ole mitään kylmäkiskoisuutta; hän on niin rakastunut, kuin vaan suinkin olla voi.

_Gilbert_. No, mutta miksi hiidessä hän ei sitten kosi, sen sijaan että hän vaan meille syöttää kaikellaisia juttujaan? Mitä se minua liikuttaa, mikä mies tohtori Arius oli? Minä saan ihan kylläkseni jo näistä tohtoreista ja välskäreistä, mitä meillä nykyjään on. Ja mitä minä siitä välitän montako paavia taikka kuuriruhtinasta nykyään on olemassa. Minun apteekkini tulee aivan yhtä hyvin toimeen, vaikka niitä ei olisi ainoatakaan koko maailmassa.

_Gunild_. Tänään on poikani vannonut minulle ratkaisevansa asian.

_Gilbert_. Hyvä, hyvä muoriseni! Tyttäreni on kyllä silloin oleva kotona, kysyköön vaan mestari Gert häntä; itselläni ei ole nyt aikaa häntä puhutella, kun apteekissa on tarkastus tänään. Hyvästi nyt vaan, antakaa hänen sitten heti tulla.

_Gunild_. Kas! siinä poikani itse, jos herra apteekkari tahtoo häntä puhutella.

_Gilbert_. Ei, ei, minulla ei ole nyt aikaa. Sanokaa te vaan hänelle, mitä minä jo sanoin.

(Menee.)

6:des kohtaus.

Mestari Gert. Gunild.

_Gert_. Mihin apteekkarilla oli sellainen kiire, äiti?

_Gunild_. Niin, kuulehan nyt poika. Tällä kertaa vielä sain hänet leppymään, vaikkakin suurella vaivalla, sillä hän luulee, että hänen kanssaan vaan ilveillään. Nyt siitä on jo enemmän kuin kaksi kuukautta, kun naimisesta päätettiin, eikä ollut enää muuta jälellä, kuin puhua vaan asiasta itse tytölle. Mutta päivä toisensa jälestä on mennyt hukkaan sinun kirottuun lörpötykseesi, joka ei ole killinginkään arvoinen. Luuletko sinä, että ihmiset siitä välittävät, mitä sinä teit Kielin matkallasi, kuinka monessa kapakassa sinä kävit, kuinka monen tytön polvia sinä joka kapakassa kutkuttelit ja kuinka monta piipullista tupakkaa sinä matkallasi poltit, -- Kyllä tässä kylässä on niin monta ihmistä, jotka ovat kulkeneet paljon kauvempana maailmassa, kuin sinä. Anders Kriston poika esimerkiksi on jo kolme, neljä kertaa kulkenut Portot ja Pariisit, Ranskan maalla ja vielä jossain kaukana Neappelissa tai missä hiiden pelissä lie ollutkaan, mutta ei läheskään niin paljon kerskaile matkoistaan.

_Gert_. Ne, jumaliste, ei olekkaan mitään tusinajuttuja, mitä minä Kielin matkastani kerron, vaan päinvastoin sellaista, joka todellakin ansaitsee kuulemista. Tahtooko äiti kuulla, niin minä kerron lyhykäisesti matkastani.

_Gunild_. Mene hiiteen loruinesi! Pois, ja toimita asiasi, tai sano suoraan ettei sulla ole halua siihen, niin siitä kerrankin päästään; mars matkaan!

(Menee.)

7:mäs kohtaus.

Mestari Gert. Apteekkipoika.

_Gert_. Niin, kyllä minun todellakin täytyy mennä sisälle ja saada asia selväksi. Mutta tuossa on apteekkipoika. Palvelijanne, herraseni.

_Poika_. Palvelijanne, mestari Gert, aijotte kai meille?

_Gert_. Niin aijon, minulla olisi vähän asiaa teidän neidillenne. Olettehan oppilaana tässä apteekissa?

_Poika_. Olen, herra.

_Gert_. Ette kai vielä kauvan ole ollut tässä talossa?

_Poika_. En, olen vasta kahdeksan päivää ollut täällä palveluksessa; mutta minä olen palvellut yhdeksän vuotta eräässä apteekissa Harslevissa.

_Gert_. Harslevissa? Onko se mahdollista? Oletteko te ollut siellä?

_Poika_. Kyllä. Tunnetteko muuten Harslevia?

_Gert_. Tottahan toki minä Harslevin tunnen; kerran matkustin sieltä Kieliin, enkä koskaan unhota sitä matkaa. Muun muassa sattui samalle matkalle eräs hattumaakarin sälli, perin kelpo mies, joka vieläkin asuu Kielissä, ja pidetään sitä siellä parhaimpana mestarina. -- Summa summarum: me matkustimme yksissä Kieliin, koetellaksemme siellä onneamme. Sillä Kiel on käsityöläisille aivan erinomainen kaupunki. Moni minunkin tuttavistani on tullut sinne ihan tyhjin käsin, mutta jo muutaman vuoden perästä on heillä ollut mainio toimeentulo. Kas, asianlaita on sellainen, että työväkeä on kaupungissa vähän, ja asukkaat ovat varakkaita ja maksavat hyvin. Sitäpaitse saa kaikkea siellä perin helpolla hinnalla. Kerronpa herralle lyhyesti, missä hinnassa esimerkiksi ruokatavara oli minun aikanani. Naula parasta läskiä, mitä mies voi toivoa rokkansa höysteeksi, maksoi vaan lyypekkiläisen killingin.

_Poika_. Ah, herraseni se käy ihan liian pitkäksi kertoa.

_Gert_. Naula häränlihaa maksoi äyrin.

_Poika_. Hoo! Mutta kuuluukos tuo nyt matkaan?

_Gert_. Puoli tynnyriä voita neljä riksiä.

_Poika_. Kuulkaas nyt, hyvä herra! Minä sanon suoraan ettei minulla ole kärsivällisyyttä kuunnella kaikkea tuollaista.

_Gert_. Tiu munia lyypekkiläisen killingin.

_Poika_. Mutta mitä herran nimessä minulla on tekemistä teidän munienne, voinne ja läskinne kanssa?

_Gert_. Pullo franskalaista viiniä maksoi vaan -- -- -- No, no, herraseni! älkää toki tulko kärsimättömäksi. Minä siis jätän kaiken tämän ja kerron vaan itse matkasta. Ensimmäisessä kestikievarissa matkan varrella tapasimme miehen, joka näytti oikein siistiltä kiiltonappisessa takissaan ja mustissa samettihousuissaan. Tuo samainen mies puhutteli meitä hyvin ystävällisesti ja sanoi: eikös meidän hyvät herrat sopisi maistaa jotain tässä yhdessä. Me kiitimme kunniasta, ja niin tyhjensimme sitten hänen kanssaan pullon toisensa perästä "in bona caritate", kunnes me, luvalla sanoen, olimme jo aika pöpperössä. Silloin hän vihdoin nousi ja esitti meille veljenmaljan ja me pokkuroimme ja pokkuroimme ja joimme veljenmaljan hänen kanssaan. Sillä aikaa istui kyytimiehemme jossain nurkassa ja virnisteli siellä partaansa. Me kysyimme häneltä jo parikin kertaa: "Svager! Warumb' lakt Er?" Mutta hän vaan aina vastasi: "Nix". Sitte vasta, kun uusi veljemme oli mennyt, saimme häneltä kuulla, että se olikin Slesvigin pyöveli. Ja nyt kysyn teiltä hyvä herra! onko ihmisillä todellakin oikeus suuttua meille siitä? Sillä -- anteeksi, minulla on sellainen kauhea yskä, täytyy kääntyä vähän syrjään. (Sillä aikaa toinen hiipii pois. Gert rykii ja puhuu aina välillä, yhä poispäin kääntyneenä.) Sillä, niinkuin jo sanoin, mistä kummasta me sen olisimme voineet tietää, että hän oli Slesvigin pyöveli (rykii taas) ja "posito" (rykii taas) että jos me sen olisimme tienneetkin (rykii taas) niin, entäs sitten? Sillä jos oikein perään ajattelee, mikä oikeastaan teloittaja on? (rykii taas ja kääntyy sitten toisen puoleen) Esivallan virkamies. -- Mutta mihinkä hän joutui? Veikö itse piru harslevilaisen? Hei herra harslevilainen! Harslevilainen! Harslevilainen! Eikös se ole hävitöntä, noin juosta pois kesken kunnon miehen puhetta? Totta totisesti minä kerron apteekkarille, kuinka hävittömiä hänen palvelijansa ovat. Poika varmaankin luuli olevansa espanjalainen grandi, kun oli noin kopea. En tiedä, mikä siinä on, mutta minun käy aina ohrasesti tässä kylässä. Olisinpa vaan jossain muualla niin ansaitsisin rahaa puheellani. Sillä tuskin on ketään, joka voisi sanoa, että minä joskuskaan olisin roskaa puhunut, että minä milloinkaan olisin puhunut sellaista kuin ilmoista, naimisista tai lastensynnyttämisistä. Ei! Minun esitykseni koskevat yksinomaan vaan poliitillisia tai ulkomaalaisia asioita, ja ovat ne sen arvoisia, ettei niitä voi kullallakaan maksaa. -- Vaan jos joku sanoisi: Miksi viskaat helmiä sioille? vastaan minä: kun kerran olen alkanut jonkun esityksen, täytyy se minun myöskin lopettaa. Sellainen on luontoni, eikä mikään ärsytä minua niinkuin se, että joku on kuullut alun puheestani, eikä malta kuunnella sitä loppuun. Mutta, ai helkkarissa! Olin aivan unhoittaa asiani. Täytyy kolkuttaa.

8:sas kohtaus.

Leonora. Mestari Gert.

_Leonora_. Palvelijanne, mestari Gert.

_Gert_. Palvelijanne, hyvä neiti. Pelkään vaan, että tulen sopimattomaan aikaan.

_Leonora_. Kuinka niin?

_Gert_. Minä kuulin että teillä on tarkastus tänään.

_Leonora_. Mutta eihän se ole minun asiani, sehän kuuluu vaan miesväelle.

_Gert_. Minä kuulin sieltä sellaisen melun ja metelin kuin olisi siellä Saksan valtiopäiviä tai piiripäiviä pidetty.

_Leonora_. Mitä ne ovat ne piiripäivät?

_Gert_. Minä olen kovin mielissäni siitä, että neiti kysyy sitä minulta.

_Leonora_. En kuitenkaan tällä kertaa tahdo vaivata teitä sitä selittämään.

_Gert_. Sillä sen asian tiedän minä paremmin kuin kukaan muu tässä kaupungissa.

_Leonora_. En ensinkään sitä epäilekään. Vaan minä toivon sittenkin että se saisi jäädä toiseen kertaan.

_Gert_. Sillä suuri eroitus, rakas neitini, on Saksan valtiopäivien ja Saksan piiripäivien välillä.

_Leonora_. Niin, sen kyllä uskon.

_Gert_. Ensiksikin selitän teille, mitä valtiopäivät ovat: valtiopäivät kutsuu kokoon seitsemän vaaliruhtinasta.

_Leonora_. Voipi olla niin, mestari Gert. Minulla ei ole kunnia tuntea ketään noista herroista.

_Gert_. Ja kaikkiaan on seitsemän vaaliruhtinasta, kolme hengellistä ja neljä maallista, sillä maalliset ovat yhtä voimakkaammat.

_Leonora_. Minä surkuttelen noita hengellisiä. Mutta minkäs minä sille mahdan.

_Gert_. Ensimäinen on Trierin arkkipiispa.

_Leonora_. Olkoon vaan.

_Gert_. Toinen on Kölnin arkkipiispa.

_Leonora_. Mutta mestari Gert -- --

_Gert_. Kolmas on Mainzin arkkipiispa.

_Leonora_. Onko se mahdollista?

_Gert_. Se on niin totta kuin minä tässä istun, hyvä neiti. Sillä mitä minä hyötyisin valheesta.

_Leonora_. Teitä ei sen enemmän hyödytä valehteleminen kuin totta puhuminenkaan, kun puhutte minulle tuollaisista asioista.

_Gert_ (pidättäen häntä). Nämä seitsemän vaaliruhtinasta hallitsevat neljättä monarkiaa, sillä niitä on ennen ollut vaan kolme. Phryygialainen, Elamiittilainen ja Mesopotamialainen. Kun vaaliruhtinaat häviävät, silloin maailmakin häviää Sibyllan ennustuksen mukaan. Sentähden pidetään tarkka vaari siitä, että niin pian kuin joku vaaliruhtinas kuolee, valitaan heti toinen hänen sijaansa, ettei maailma häviäisi, ja näin on ollut aina keisari Augustuksen ajoista asti, joka kuuluisa keisari perusti neljännen ja viimeisen monarkian. Sama suuri keisari teki vielä kaksi muuta kuuluisaa tekoa: ensiksikin hän määräsi, että koko maailma piti verolliseksi laskettaman ja toiseksi sääsi hän nuo seitsemän vaaliruhtinasta. Paavi oli kyllä sitä vastaan ja sanoi: "Ihre Kaiserliche Majestät, warum so viele weltliche Fürsten auf einmal zu machen?" Mutta keisari Augustus, joka oli mies puolestaan, eikä antanut kanssaan leikitellä, suuttui ja sanoi paaville: "Ihr papstliche Exellentz! Ich will es so haben"; josta paavi heti säikähti ja pyysi armoa ja sai sen aikaan, että keisari salli hänen yhtäaikaa asettaa kuusitoista kardinaalia, se on sama kuin hengellistä kreiviä ja paroonia; sillä kardinaalin arvon perii ainoastaan vanhin poika, eikä koskaan tyttö, ja jos joku kardinaali kuolee ja jättää jälkeensä vaan tyttäriä, niin lankee kardinaalinarvo takaisin paaville.

_Leonora_. Hyvä herra! Minä en jouda teitä kauvemmin kuulemaan. Jos tahdotte vasta kunnioittaa meitä käynnillänne, olisi se meille kovin mieluista erittäinkin, jos voisitte tulla sellaiseen aikaan, jolloin minä en ole kotona. Muuten pyydän teitä, että kertoisitte loput kissalleni, sillä se ymmärtää siitä aivan yhtä paljon kuin minäkin. Hyvästi!

(Menee.)

_Gert_. Kas, siinäpä kuulin kunniani! Minä huomaan että puheeni kautta tulen vaan vihatuksi tässä kaupungissa. Sen vannon etten enää toista kertaa suutani aukaise, sillä ihmiset täällä eivät sitä ansaitse. Siitä, josta niiden pitäisi kunnioittaa ja rakastaa minua, siitä ne minua vihaavat. Menen kun menenkin ja kerron äidille, kuinka ivallisesti minut täällä vastaanotettiin. (Menee.)

9:säs kohtaus.

Gunild. Leonora.

_Gunild_. Täytyy tästä mennä kuulemaan mitenkä se poika on toimittanut siellä asiansa. Se on merkillistä sen miehen kanssa. Hän on rakastunut tyttöön, ja tyttökin on puolestaan taipuvainen; vanhemmat ovat panneet asian alulle, ja hän on jo niin usein lähtenyt kosimaan, mutta palannut aina tyhjin toimin. Toivon kuitenkin, ettei tällä kertaa ole käynyt yhtä hullusti. Vaan tuossahan on itse neiti. Palvelijanne, rakkahin, tuleva miniäni!

_Leonora_. Te suvaitsette laskea leikkiä. Tuo nimitys ei ollenkaan kuulu minulle.

_Gunild_. Kuinka niin? Eikö poikani sitten ole ollutkaan täällä, niinkuin sovittiin?

_Leonora_. On kylläkin.

_Gunild_. Ja niinkuin toivon, toimittanut asiansa?

_Leonora_. Sitä en myöskään voi kieltää. Hän oli päättänyt tulla tänne opettamaan minulle saksalaista valtiotiedettä, ja näyttämään minulle, millä kannalla Saksan hallitus nykyisin on. Ja sen hän teki aivan eriomaisesti, niin ett'en suinkaan voi muuta valittaa, kuin että esitys kesti vaan liian kauvan.

_Gunild_. Eikö hän siis virkkanut sanaakaan rakkaudesta?