Part 2

ALFRED. Tämä on katkeraa. Ja tähänkö päämäärään piti teidän sosialisuutenne johtuman! (Katselee hellästi isäänsä.) Isä! — Isä! Tuossa seisotte te horjumattomana ja voitonvarmana rakentamassa muitten ihmisten, ventovierasten ihmisten onnea ja tulevaisuutta. Jääkylmänä te sitä rakennatte. Ja samalla jääkylmällä mielellä uhraatte oman poikanne onnen ja tulevaisuuden — oman poikanne, joka on kuitenkin teidän omaa vertanne ja lihaanne ja jota te kuitenkin olette kerran rakastanut. — Nyt te seisotte ehkä minun tulevaisuuteni mestauspölkyn vieressä, katselemassa toimitusta vallan tunteettomana. — Miksi siis oman henkenne uhalla tartuitte voimakkaalla kädellä väkipyörän hihnaan ja estitte minut poikapahaisena musertumasta tehtaan hammasrattaisiin. Miksi sen teitte? Silmänräpäyksen kärsiminen pienelle, avuttomalle olennolle olisi estänyt nämät murhaavat tuskat ainakin kahdelta ihmiseltä. Miksi uskalsitte oman kalliin henkenne mokoman roskan tähden? Mikä antoi teille jättiläisen voimat? Mikä antoi teille harvinaisen sitkeyden ja kestävyyden, kun kannoitte minut pyörtyneenä kotia asti, vaikka pelastustyössä taitoitte toisen käsivartenne? Sitäkö varten teitte tällaisia hämmästyttäviä töitä, joita vuoskymmeniä kertoillaan, että nyt saisitte minut henkisesti surmata oman väkipyöränne voittokulkuun? Isä — tämä on luonnotonta. Olenhan minä kuitenkin teidän oma poikanne, joka taas on hengenvaarassa, taas hukkumaisillaan. — Mitä merkitsee teille muutamien ihmisten kymmen-penniset, jos te hankitte ne oman verenne kustannuksella. Ovatko nuot sadat vieraat teille enemmän, kuin oman itsenne eläminen onnellisissa jälkipolvissa?

GARP (Kääntyy poispäin liikutettuna.) Lapsellisuuksia!

SIGRID (Tulee oikealta. Juoksee Alfredin kaulaan.) Alfred, Alfred. Minä en tahdo luopua sinusta. Kuuletko, sinä et saa minua hyljätä! — Isä sanoi, että hän antaa minulle kirouksensa, jos minä en tottele. Mutta en minä sellaista ymmärrä. Vastikään hän sanoi ihan toista. Minä en käsitä, että näin yhtäkkiä —

ALFRED. Mitä tähän sanotte, isä?

SIGRID (Menee Garpin luo.) Mestari Garp! Mitä kauheata te isältä vaaditte? Sanokaa, mitä se on? Ettekö te voi peruuttaa vaatimustanne, kun näette miten se tuottaa onnettomuutta? (Ottaa Garpia kaulasta.) Isä Garp! Enkö minä aina ole pitänyt teistä, aina ollut teille hyvä? Mitä pahaa olen teille tehnyt ja mitä Alfred on tehnyt, koska ette ollenkaan välitä meistä? — Muistatteko miten hyvä te aina ennen olitte, kun olin pikkutyttönä? Silloin taluttelitte minua ympäri tehdasta ja näyttelitte minulle kaikkea. Ja nyt, kun minä olen kasvanut isommaksi, hylkäätte te minut. Onko se sentähden, että minä rakastan Alfredia? Vihaatteko te häntä niin kovasti?

GARP (Liikutettuna.) En, hyvä neiti —

SIGRID. Neiti! Sanokaa Sigrid, niinkuin ennenkin! Olemmehan nyt vielä lähempänä, kuin ennen. Rakastanhan minä teitäkin, rakastaessani Alfredia.

GARP. En minä Alfredia vihaa, vaikka erimielisyys onkin kylmentänyt meidän välimme.

SIGRID. Sellaista minä en ymmärrä. Se ei ole luonnollista! Minä tiedän vaan, että Alfred rakastaa teitä. Rakastaa kaikesta sydämmestänsä. Sen hän on monta kertaa minulle sanonut. Ja minä rakastan myöskin teitä. Rakastan, kuin toista isääni. Sehän on ihan luonnollista. Eikö siis myöskin ole luonnollista, että te rakastatte meitä molempia? Isä Garp! Sanokaa että rakastatte, sanokaa! Ettehän te muuta voi, ettehän? (Heittäytyy Garpin kaulaan.)

AHLSTRAND (Tulee. Rouva seuraa häntä.) Mitä lempoa! Sigrid!

ROUVA (Lempeästi,) Sigrid! Tule luokseni! (Sigrid menee äitinsä kaulaan.)

AHLSTRAND. No, miksi vielä olette täällä? Mitä vetelehtimistä tämä on? Kuulittehan päätökseni — tai ehkä jo viisastutte, ehkä peräännytte?

GARP (Heikosti.) Emme me peräänny —

AHLSTRAND (Kavalasti.) Mestari Garp! Te olette ollut minun työtoverini jo 30 vuotta. Ja mikä vielä enemmän, minun ystäväni. Menkää nyt tehtaalle ja ilmoittakaa, että minä en voi suostua teidän vaatimuksiinne. Minä en voi. Sanokaa se! — Tämän jälkeen minulla ei ole muuta tekemistä teidän kanssanne. Ja te Alfred, tyytykää kohtaloonne! Te olette kuullut viimmeisen sanani.

SIGRID. Isä, rakas isä!

AHLSTRAND. Ei sanaakaan, lapseni! Valitse vanhempiesi ja sulhasesi välillä — sen olen jo sanonut.

SIGRID (Neuvottomana.) Hyvä Jumala! (Vaipuu tuolille.)

GARP. Herra patruuni! Tämä on liian kova kokemus noin nuorille ihmisille. Se on — minun syyni, eikä hänen, Alfredin. Minä olen koko miehuuteni ajan elänyt aatteessani vaan järjellisesti, ottamatta ollenkaan lukuun sydäntä — sitä olen halveksinut — hän on ollut sydän — hänellä on äitivainajansa luonne — minä olen toista maata, kuin ne molemmat — minä ehkä olen yksipuolinen — minä — poikani Alfred — (Antaa Alfredille kätensä.) Alfred — poikani!

ALFRED. Isäni!

AHLSTRAND. Kas noin — kas noin (Hätäillen.) Mamma ja te lapset, poistukaa hetkeksi tuonne sivuhuoneesen! Kas niin. Menkää! — No, no! Ei mitään erityistä. Me ratkaisemme tämän asian mestari Garpin kanssa. Me kaksi näitä ymmärrämme. Pitäkää hetkisen seuraa toisillenne! (Rouva, Sigrid ja Alfred menevät.) Istukaa, Garp! Puhelkaamme asiasta rauhallisesti! Tässä on kysymys vaan afääristä. Ratkaiskaamme se siis kuten afäärikysymys! Tyyneesti ja rauhallisesti. Koko jutun ratkaisu riippuu siitä, että te uskotte mitä minä tulen sanomaan.

GARP. Ja myöskin siitä, että te uskotte mitä minä sanon. Meidän vaatimuksemme —

AHLSTRAND. Niinpä niin, tietysti. Ainahan minä olen teihin luottanut. Etupäässä teihin. — No niin! Nyt on kysymys kohdistettava yksinomaan ja ainoastaan tähän uuteen, suureen tilaukseen. Sen onnellinen täyttäminen tulee vakaannuttamaan tehtaani tulevaisuuden. Mutta kaikki on laskettu nykyisten palkkasuhteitten mukaan. Tilaus-sitoumus tulee kestämään parisen vuotta ja —

GARP. Ja niin kauvan pitäisi meidän odottaa —

AHLSTRAND. Malttakaahan! Tämän tilauksen hyvin täyttämisestä riippuu koko tulevaisuus —

GARP. Jos tahdotaan saada työ hyvin tehdyksi, niin pitää työväki pitää tyytyväisenä.

AHLSTRAND. Sitä tarkoitankin. Mainitsemani ajan jälkeen olen valmis keskustelemaan —

GARP. Mutta ette nyt?

AHLSTRAND. Nyt en voi. Sanoinhan.

GARP. Te ette tahdo?

AHLSTRAND (Hetken vaitiolon jälkeen.) En. Jos teette työlakon, annan minä liikkeen seisahtua. Hankin uutta työväkeä ja alan alusta.

GARP. Sitä en usko.

AHLSTRAND. Ei siis maksa vaivaa jatkaa keskustelua. — Te olette eroitetut toimestanne. Tyttäreni ei mene poikanne kanssa naimisiin. Loput hoitakaa miten tahdotte! Työlakolla saatte satoja ihmisiä leivättömiksi, poikanne ja minun tyttäreni onnettomiksi, mutta ette etuja työmiehille. Peruuttamalla vaatimuksenne pysyy työväen tila ennallaan, leipää ja lämpöä on kaikilla ja lastemme onni on taattu. Näin on asia todellisuudessa. Olkaa nyt viisas!

GARP. Totuus, totuus! Sanokaa minulle totuus! Ettehän te voi liikettä seisauttaa?

AHLSTRAND. Jos te sitä epäilette ja olette kyllin uskalias kokeilemaan, niin tehkää se! Kun työväki näkee, että sen voin, ryhtyy se työhönsä, mutta lapsemme eivät tule onnellisiksi. Vielä kerran — olkaa viisas!

GARP (Melkein itsekseen.) Tässä sitä nyt ollaan! Aina olen pelännyt tunteitten vaikutusta. Minä olin sortumaton, kun elin vaan aatteissani. Mutta nyt — oh, mestari Garp! mitä teet sinä nyt?

AHLSTRAND. Olkaa viisas!

GARP. Mitä pitäisi minun sanoa tovereilleni?

AHLSTRAND. Sanoa totuus.

GARP. Totuus? Totuus! (Katsoo terävästi Ahlstrandia.) Mikä on totuus?

AHLSTRAND. Muistatte kai mitä olen sanonut.

GARP. Entäs — onko mitään ehtoja?

AHLSTRAND. Ei oikeastaan. Kaikissa tapauksissa eroatte te tästä päivästä alkaen tehtaan palveluksesta ja asetutte johonkin toiseen toimeen, tai asutte poikanne luona, miten haluatte. Teiltä ei tule mitään puuttumaan.

GARP. Minäkö eroaisin tehtaasta? Erotettaisiin! Minä, joka olen elinaikani tehnyt työtä voimieni takaa tehtaan eduksi. Tässäkö on sitten kaiken loppu? Tässäkö se päämäärä, johon olen pyrkinyt?

AHLSTRAND. Teidän hyviä palveluksianne tehtaan eduksi en tule unohtamaan. Siitä voitte olla varma. Siinähän on kauniisti saavutettu päämäärä.

GARP (tuijottaen eteensä.) Minun päämääräni oli toinen, kaukaisempi. Minä tahdoin tehtaan hyvillä asioilla saavuttaa työväelle mitä mahdollisimpia, hyviä etuja. Mutta nyt on — kaikki rauennut.

ÄÄNIÄ. Mestari Garp! Mestari Garp!

GARP (Vavahtaa.) Herra patruuni! Te ymmärrätte — te kyllä käsitätte, te — oh! en tiedä mitä sanoisin — minä pyydän — te voitte kyllä, jos tahdotte — suostukaa edes osalliseen korotukseen — suostukaa — ottakaa minun palkkani —

AHLSTRAND. No, no ukko — tehän houritte!

GARP (Koleasti.) Sitten — sitten — Jumalan nimeen! Minä liityn noihin uhalla kaiken — taistelen ja sorrun heidän kanssaan — minä —

AHLSTRAND. Mestari Garp! Jo on aika lopettaa! Jos vielä uskallatte kiihottaa ainoatakaan miestä, ilmoitan heille heti teidän erottamisenne ja samalla sen horjumattoman päätökseni, että jokainoa, joka uskaltaa teihin liittyä, on armotta menettänyt paikkansa tehtaassa nyt ja vastaisuudessa. Ne taas, jotka eivät sitä tee, tulen palkitsemaan monenkertaisesti. Olkaa varma, että suurin osa heistä on liian suuria raukkoja, tai sanokaamme liian viisaita, kannattaakseen teitä. Ja muistakaa — minä sanon sen teille viho viimmeisen kerran, koko jutussa te ette voi tehdä muuta, kuin kaksi asiaa, joko rakentaa, tai sortaa lastemme onnen. Muistakaa, se on ainoa, mitä te voitte! Siis — olkaa viisas!

GARP (Ankaran taistelun jälkeen.) Minä olen vanha mies — olen jo aikani elänyt — minä voin poistua — poistua Alfred-poikani eduksi. Kyllähän se tuntuu vähän katkeralta noin yhtäkkiä uhrata vuosikausien toivon ja vakuutuksensa ja — kunniansa. Mutta minä olen vanha mies, niinkuin sanoin. Ehkä minä en niitä sellaisia tarvitsekaan.

Ja lapset — rakastakoot ja tulkoot onnellisiksi! Jumala suokoon, ettei heidän tulevaisuuttansa koskaan himmentäisi se kallis hinta, jolla ovat sen saavuttaneet (Sortuneena.) Minä luovun vaatimuksistani. Ja ne — ne toiset luopuvat myöskin — kun kerran minä — kun kerran mestari Garp on peräytynyt (Heltyneenä.) Nyt lähden minä täältä petturina ja konnana — siirryn johonkin loukkoon, jossa ei kukaan voi sylkeä minua silmille ja sanoa, että minä — (Itkemäisillään, mutta pakoittaa itseään.) Sen totuuden minä kuitenkin vielä sanon teille, patruuni, että työväen tila on parannettava. Ja kerran se on tehtäväkin. Tehkää tekin se puolestanne, niin pian kuin — voitte. Siinä teette ainoastaan velvollisuutenne ihmisenä. — Ja nyt — mestari Garpia ei enään ole olemassa (Aikoo mennä.)

AHLSTRAND (Estää. Aikoo ottaa häntä kädestä.) Mestari Garp!

GARP (Kiivaasti.) Ei, ei! — Tällaisia asioita minä en voi vahvistaa kädenlyönnillä (Tukahutetusti.) En.

SIGRID (Tulee pelokkaana. Häntä seuraa rouva ja Alfred.) Ettekö mestari Garp? Ettekö isä?

ROUVA. Ettekö ole sopineet?

ALFRED. Anteeksi! Olimme niin levottomia.

AHLSTRAND. Sovittu on. Kaikki on päätetty.

ROUVA. No, se oli hyvä, Gustaf.

ALFRED. Jumalan kiitos!

SIGRID (Isänsä kaulaan.) Rakas isä!

ALFRED (Garpille.) Saanko kiittää teitä, isä? (Ottaa Garpia kädestä, mutta Garp ei sitä huomaa.)

SIGRID (Menee Garpin luo.) Hyvä isä Garp!

_ERÄS TEHTAALAINEN_ (On tullut perälle.) Mestari Garp!

AHLSTRAND. Vai niin! — Ovatko miehet vielä siellä alhaalla?

TEHTAALAINEN. Juuri tekevät lähtöä. Päivällistunti loppuu.

(Tehtaan pilli soi.)

AHLSTRAND. No, saman tekevä! — Tulitte parhaaseen aikaan. Mestari Garp ei enään tule tehtaalle. Te voitte ainakin vastaiseksi ottaa hoitaaksenne Garpin tehtävät (Tehtaalainen kumartaa.) Nyt voitte kiirehtiä toisten jälkeen ja ilmoittaa työväelle, että minä en voi suostua vaatimuksiinne, ennenkuin vähän tuonnempana (Tehtaalainen tekee epäröivän liikkeen. Katselee Garpia.) Siitä olemme sopineet mestari Garpin kanssa. Enkä muutenkaan tahtoisi enään tästä asiasta puhuttavan, koska tänään vietämme tyttäreni Sigridin ja tohtori Garpin kihlajaisia. Ilmoittakaa tämä tehtaalaisille ja sanokaa, että saavat tämän päivän vapaapäiväksi kahdenkertaisella palkalla. Illalla kokoontukoot juhlimaan huvilan puistoon!

TEHTAALAINEN (Tyytyväisenä.) Minä kiitän kaikkein puolesta ja onnittelen herrasväkeä! (Garpille.) Iloisella soitolla piti annettaman kaikille tieto asian onnistumisesta. Soittokunta on paviljongissa ja odottaa merkkiä. Onko annettava?

SIGRID (Riemuissaan.) Soittokunta! Tietysti! (Juoksee verannalla.) Heleijaa! (Heiluttaa nenäliinaa.) Soittakaa! Soittakaa! (Tulee alas.) Äiti, saanko itse johtaa juhlavalmistuksia? Saanko?

ROUVA. Sen teemme yhdessä, lapseni.

AHLSTRAND. Muistakaa komeasti!

(Torvisoittoa kuuluu.)

ALFRED (Garpille.) Isä — saanko uskoa, että myönnyitte rakkaudesta?

SIGRID (Alfredin kaulaan.) Tietysti hän meitä rakastaa, sanoinhan sen jo.

TEHTAALAINEN (Toimessaan.) Minä riennän toimittamaan patruunin käskyjä. Hyvästi, herrasväki! Hyvästi mestari Garp!

GARP. Hyvästi! (Vaipuu tuolille) — mestari Garp!

(Kaikki riemuitsevat.)

Esirippu.