Chapter 7

HILMA. Se oli autuuden aikaa. Monta kertaa tuskan vedet silmiini kiertyivät, kun minua aneluretkillämme paleli ja kun sinä kadulla lumella hieroit paleltuvia käsiäni tahi poskiani, mutta sydän oli tulvillaan iloa. Se oli ihanaa aikaa. Oli paljon niin suuria ja ihmeellisiä tapauksia kuin saduissa. Jos minulle sanottaisiin, että minulla on ainoastaan yksi päivä enää elettävänä, mutta saan valita elämästäni minkä päivän hyvänsä sellaisena kuin olen sen elänyt, niin valitsisin jonkun tuollaisen pahimmista pakkaspäivistä, jolloin kuljimme talosta taloon palaten kotiin onnellisina siitä ilosta, mikä siellä meidät ympäröi.

NEITSY JANNE. Mutta eteenpäin elävän mieli. Meillä on ilon ja onnen päiviä edessämmekin. Eikö niin?

HILMA. Jumala suokoon.

NEITSY JANNE. Jumala venettä viepi, miehen on mela kädessä. (Laulaa:)

Riemulla me käymme maailmaan Elämän kohtaloita koettamaan, Tokko myrskytuulin, vaiko hymyhuulin Onni osaksemme rientänee.

HILMA. Kuule, Janne, jätä minulle se rintarahasi talteen. Siihen kiintyy elämäni onnellisimmat muistot.

NEITSY JANNE. Se ei ole minulla mukana, mutta minä käyn sen hakemassa. (Menee vasempaan juosten.)

ELVIIRA tulee oikealta etualalla.

HILMA (iloisena). Elviira! Hyvää huomenta.

ELVIIRA. Eikö täällä olekaan vielä muita?

HILMA. Ei nyt tällä kertaa. Mutta äsken täällä oli Eeva Ruskoranta ja kapteeni Varjakka. He ovat kihloissa.

ELVIIRA. Joko he ovat kihloissa?

HILMA. Ovat. Minä puhelin heidän kanssaan. Ja minä olen niin iloinen ja onnellinen heidän puolestaan.

ELVIIRA. Minkä vuoksi?

HILMA. Sen vuoksi, kun saavat toisensa ne, jotka toisiaan rakastavat. He sopivat niin toisilleen. Minä olen Eeva Ruskorantaan hurjasti mielistynyt. Jos minä olisin poika, niin varmaan rakastuisin häneen niin, että tulisin hulluksi!

ELVIIRA. Hirveän suuri teeskentelijä. Oli olevinaan kuin ei olisi ketään rakastanut ja kuitenkin mielisteli kaikkia poikia.

HILMA (nauraen). En muistanutkaan sitä Amaalian povausta! Sinä olet pahalla tuulella, kun se ei toteutunut.

ELVIIRA. Tuommoinenko sinä oletkin?

HILMA. Mimmoinen?

ELVIIRA. Sinä olet iloinen ja onnellinen, että hypit ja tanssit, kun muut joutuvat kihloihin, mutta minua sinä pilkkaat ja kiusoittelet. (Itkien.) Ja minä olen sinua pitänyt luotettuna ystävänä.

HILMA. Rakas Elviira, minä hartaasti toivon ja uskonkin, että kyllä sinäkin löydät sen nuorukaisen, jonka sydämen valtaat, mutta eihän sitä pidä povauksen mukaan etsiä.

ELVIIRA. Sinä et soisi minulle ketään.

HILMA. Kenen tahansa muun paitsi yhtä, joka on minun.

ELVIIRA. Ei se ole vielä sanottu, että Sihvonen on sinun.

HILMA (nauraa). Jos sinä Sihvosta rakastat, niin minun puolestani vapaasti.

ELVIIRA. Mutta jopa sinä olet teeskentelijä ja kavala ihminen!

HILMA. Mitä sinä puhut!

ELVIIRA. Sinä koetat minulta salata, että rakastat Sihvosta. Niinkuin minä en olisi eilen illalla nähnyt, että sinulta pääsi itku, kun Neitsy Janne ajoi Sihvosen pois tanssiaisista. Ja nyt minä ymmärrän, minkä vuoksi tulit sinne niin myöhään ja minkä vuoksi et olisi halunnut jäädä sinne: sen vuoksi, että pelkäsit minulta Sihvosta.

HILMA. Meillä ei tule riitaa Sihvosesta, kunhan vain hänestä sovit sen Amaalian kanssa.

ELVIIRA. Sinä olet aivan samallainen kuin Eeva!

HILMA. Kiitoksia!

ELVIIRA. Aivan kuin Eeva, ihan justiin! (Menee suuttuneena laiturille.)

SIHVONEN (tulee oikealta etualalla, pää kenossa ja ruumis jäykkänä). Hyvää huomenta, Hilma. Minä toivotan Hilmalle onnea ja lykkyä.

HILMA. Kiitoksia. Mutta mistä Sihvonen tietää minulle onnea toivottaa?

SIHVONEN. Minähän näin teidän Karihaaran kanssa ajelevan kääseillä eilen illalla. Ja olenhan minä ollut vähän niinkuin puhemiehenäkin. Minähän Hilmalle sanoin, että Karihaara tykkää Hilmasta ja että toista se on Karihaara kuin se rumpari.--Minä tulin tapaamaan sitä rumparia.

HILMA. Mitä varten?

SIHVONEN. Eikö Hilma näe, miten minun pääni on?

HILMA. Sitähän minä olen tässä ihmetellyt!

SIHVONEN. Se rumpari pahus minua eilen illalla kouristi niskasta, että sain siihen jäsenvian. Ja sitten hän ryösti minulta rahoja ja sen Hilman sormuksen. Tulin sanomaan hänelle, että jos hyvässä sovussa antaa sen takaisin, niin saa asia minun puolestani raueta, mutta jos ei, niin minä hänet vangitsen.

HILMA. On jo vangittu. Joutuu elinkautiseksi.

SIHVONEN. Vai on hän sellaiset rötökset tehnyt?

HILMA. Tuossa ovat rahanne, ja kukkaron saatte pitää puhemiespalkkaa. (Antaa kukkaron Sihvoselle.)

SIHVONEN. Mutta siltä rumparilta minä oikeudessa vaadin kipurahoja!

HILMA. Mitäpä te vähistä kivuista, kun olette nyt niin komean ja ylpeän näköinen, että luulisi teitä vähintään kuvernöörin kuskiksi. (Menee vasempaan.)

Oikealta etualalla saapuu pari vanhanpuoleista merimiestä, kummallakin saattajana vaimo, ja lapset työntävät käsikärryjä, joissa on kaksi merimiesarkkua, sadetakkeja ja täytetty säkki. Menevät laiturille, jossa tavarat kannetaan alas laiturilta, jäävät perälle puhelemaan. Sitten saapuu tuon tuostakin Onnen miehiä, nuoria ja vanhoja tavaroineen ja saattajineen vasemmalta perällä, niiden mukana LETTO Annan kanssa ja KARIHAARA äitinsä kanssa. Kaikki jäävät perälle muodostaen eri ryhmiä.

SIHVONEN (yksin). Olisi ollut rikas ja nätti tyttö, mutta Karihaara ehti siepata. No, eipä nyt ole Elviiralla toivoa Karihaarasta.

ELVIIRA (tulee perältä ja kuin kiertäen ja kaukaa katselee Sihvosta oudoksuen). Onko se Sihvonen?

SIHVONEN. Eikö Elviira ollut minua tuntea?

ELVIIRA. Minkä vuoksi Sihvonen on minulle noin ylpistynyt?

SIHVONEN. En minä ole Elviiralle ylpistynyt, en toki. Sanotaan päivää oikein kädestä pidellen. Ja istutaan tuohon arkulle. (Istuutuu ja vetää Elviiran vierelleen.)

ELVIIRA. Hilmalleko Sihvonen on suuttunut?

SIHVONEN. En minä suuttunut ole, mutta muuten ylpistynyt. Elviira vilkkaalla luonnollaan on voittanut minun sydämeni puoleensa. Saanko minäkin omistaa Elviiran hellän ja lempeän sydämen ja suloisen olennon, jota minä rakastan suurella rakkaudella. (Syleilee.)

Kukko kiekuu.

SIHVONEN (säikähtäen kyyristyy kuin odottaisi jonkun tulevan niskaansa). Elviira katsoo, kuka siellä kiljaisi minun niskassani.

ELVIIRA. Ei tässä lähellä ole ketään.

SIHVONEN (kuin itsekseen). Minä säikähdin, että se on Amaalia!

AMAALIA, krinuliinissa ja muuten tavattoman koreasti puettu, tulee vasemmalta etualalla.

ELVIIRA (nousten, iloisena). Amaalia!

SIHVONEN (tyrmistyy, itsekseen). Perhana!

ELVIIRA (Amaalialle). Nyt se on tapahtunut! Sihvonen ja minä olemme kihloissa.

AMAALIA. Ette ikinä! Minulla on kaksi todistajaa sen päälle, että Sihvonen on mun.

ELVIIRA. Voi kauheaa!

AMAALIA. Oma syysi, kun olet niin valmis jokaisen pojan edessä pyörimään hameenhelmat hampaissa! (Istuu Sihvosen viereen.) Amaalia on se flikka, joka ei anna perään!

SIHVONEN. Minulla on niskassa tuska ja pää sekaisin,--minä luulen, että minusta tulee uskovainen.

AMAALIA. Ei se haittaa mitään! (Syleilee.)

SIHVONEN. Ai ai ai! Varo minun niskojani.

NEITSY JANNE ja HILMA tulevat vasemmalta.

NEITSY JANNE (syöksähtäen Sihvosen eteen). Ähäts! (Paukahuttaa kämmeniään.) Huts!

SIHVONEN säikähtyneenä juoksee kuin hurjistunut laiturille, jossa horjahtaa laiturilta alas.

AMAALIA. Mitä sinä kouhoilet ja säikyttelet ihmisiä?

NEITSY JANNE. Arkkuni kannelta ajan pois varikset ja harakat.

HILMA. Hyvänen aika, Sihvonen putosi mereen!

NEITSY JANNE. Taisi muistaa katkismuksestaan, että se vanha Aatami on upotettava.

AMAALIA. Herjesta, mikä sille Jeremiakselle on tullut? (Menee perälle.)

HILMA. Elviira, tässä se on se nuorukainen, joka on minun.

NEITSY JANNE. Minä olen sinun ja sinä olet minun ja meidän on maa ja taivas!--Ja yhdeksi merkiksi panen minä sinulle tämän rahan rintaasi: ihmissydämen pelastamisesta.

ELVIIRA (itsekseen, itkien). Kaikki muut ovat onnellisia...

NEITSY JANNE. Ka, itkeekö tuo Elviira? (Menee Elviiran luo.) Mitä sinä neitonen itket?

ELVIIRA. Tytöt--ovat--kaikki----

NEITSY JANNE. Tytöt ovat kaikki? Sittenhän sinulla vasta olisi syytä itkeä, jos pojat olisivat kaikki.

HILMA. On sinulla, Elviira, parempia kuin Sihvonen, joka on niellyt ketun ja hännän pää jäänyt suusta roikkumaan.

NEITSY JANNE. Istuhan kotonasi kangaspuissa ja kutoa helskyttele ahkerasti, niin näet, että poikia alkaa kulkea akkunasi ohi, sellaisia oikeita poikia.

HILMA. Janne, viedään nyt arkku paattiin. (Kantavat yhdessä arkun laiturille.)

ELVIIRA (yksin). En ikinä usko povauksiin. (Menee oikealle.)

SIHVONEN puikahtaa esiin puistosta vasemmalta ja lähtee kuin varkain oikealle etualalla.

ENSIMÄINEN MERIMIES (tulee oikealta etualalla). Ahaa, Sihvonen! Sinä siedät saada pienen tärskäyksen, kun eilen illalla panit sellaisen valheen liikkeelle, että Onnen herra tulee meille kapteeniksi. Olimme tehdä pahat rötökset. (Uhkaavasti.) Pieni pommi leukaasi, että tiedät mikä näillä mailla on tapana miesten kesken!

SIHVONEN (peräytyen vasemmalle). Sano sitten minun valhetelleen, kun ensin näet, kuka teille tulee kapteeniksi.

TOINEN MERIMIES (on tullut perältä). Letto epäilee, että on vain joku viekkaus siinä, kun Onnen lähtö muutettiin näin varhaiseksi.

SIHVONEN. Varjakka on viisas mies. Hän muutti Onnen lähdön varhaiseksi, ettei kukaan epäilisi mitään, vaan kaikki tulisivat tänne rantaan.

ENSIMÄINEN MERIMIES. Sillä hän ei olisi paljon voittanut, sillä kukaan ei astuisi paattiin, jos Onnen herra tulisi.

SIHVONEN. Varjakka vie teidät puuriinkin. Mutta siellä hän sanoo: Minun pitää vielä käydä kaupungissa. Ja kaupungissa hän sanoo Onnen herralle: Mene nyt, lankomies, laivaasi. Hihhihhih.

TOINEN MERIMIES. Meidät paha perii!

SIHVONEN. Jos olisitte uskoneet minua ja maksaneet vähän miehestä, niin minä olisin kruuvannut Onnen herran niskoja, niin ettei hän olisi nähnyt taivasta eikä tähtiä, vaan kulkenut kuin kaarikaula hevonen leuka rinnassa kiinni. Mutta nyt se on myöhäistä. Menkää vain laivaan elkääkä tehkö rötöstä. Siitähän minä kielsin teitä eilenillallakin. Enkös kieltänyt?

ENSIMÄINEN MERIMIES. Missä on Karihaara? (Menee perälle.)

TOINEN MERIMIES. Karihaara ei sanonut nyt tietävänsä mistään mitään. (Seuraa ensimäistä merimiestä.)

SIHVONEN (yksin). Aina sitä miehistä irti pääsee, hihhihhihhih. (Yrittää oikealle.)

AMAALIA (tulee puistosta vasemmalla.) Jeremias! Katsotaan poikain komeata menoa. Kapteeni lähtee morsiamineen.

SIHVONEN. Morsiamineen?

AMAALIA. Niin. Tapasin Hei Lotan Nestorin. Hän vei tavaroita laivaan. Sanoi morsiamen tulevan tämän kautta kapteenin kanssa.

SIHVONEN. Jää sinä tänne katsomaan. Minun pitää mennä kortteeritaloon. Minulla on housut märät.

AMAALIA. Mennään minun luo. Minulla on siellä lunastamatonta panttitavaraa, takkeja ja housuja jos kuin paljon. Pukeudut oikein komeaksi ja mennään sitten päivällä pappilaan panemaan kuulutuksiin. (Kynkästä vie Sihvosta vasemmalle.)

SIHVONEN karkaa juosten oikealle.

AMAALIA. Et sinä, Jeremias, minulta pakoon pääse! (Juoksee Sihvosen jälkeen.)

KARIHAARA (tullen perältä Hilman kanssa puhellen). Vai niin päättyi Onnen herran kosintaretki?

HILMA. Komesrootin rouva oli vihassa, että kihisi ja kähisi ja huusi Suomen, Ruotsin ja Saksan paholaiset Varjakan niskaan. Mutta sitten hän keksi keinon: Onnea ei lasketa palaamaan kotimaahan ainakaan viiteen tahi kuuteen vuoteen.

KARIHAARA. Se onkin paholaisen neuvoma keino! Ja se on hänen helppo toteuttaa. Voi onnettomia, meitä kaikkia Onnen miehiä!

HILMA. Mutta neitsy Eeva sanoi keksineensä keinon ja lähti täältä iloisena ja aivan varmana. Menivät neuvottelemaan kapteeni Junkan kanssa.

KARIHAARA. Minä nyt arvaan: kapteeni Junkka Varjakan sijaan. Ukki lähtee mielelläänkin neitsy Eevan takia.

HILMA. Se ei käy. Kapteeni Junkka oli eilen illalla myöhään komesrootilla ja ymmärtääkseni sitä varten. Mutta siellä riideltiin niin kauheasti.

KARIHAARA. Sitten se Onni jääkin Lentäväksi Hollantilaiseksi, joka ei koskaan pääse maihin.

HILMA. En usko.

KARIHAARA. Mutta ei puhuta tästä kenellekään. Se voisi olla pahaksi. Sillä kaikki tuntuvat olevan hyvin levottomia ja epäluuloisia. En ymmärrä miten heidät saa hillityksi, jos alkavat hurjistua. Lettokin kuohuu kuin käypä taikina, ja hän on sellainen härkäpää. Minä aivan odotan, milloin ne puhkeavat huutamaan ja meluamaan.

HILMA. Minä menen katsomaan, eikö jo kapteenia näy. (Rientää oikealle etualalla.)

LETTO (tulee Karihaaran luo). Missähän se meidän kapteenimme viipyy?

KARIHAARA. Eipä täällä näy vielä perämiestäkään.

LETTO. Perämies on mennyt hevosella tavaroineen. Varjakka aikoi olla täällä aamurummulta, että päästään lähtemään heti, kun kaikki miehet ovat koolla. Ja täällä jo kaikki ovatkin, mutta kapteenia ei kuulu ei näy. Mikä on tarkoitus?

KARIHAARA. Tarkoitus on hyvä: että Annasi kanssa saat sitä pitempään puhella. Elä siis turhiin hukkaa kallista aikaa.

LETTO. Saat nähdä, Jooseppi, että meitä nyt huiputetaan oikein kelpo tavalla. Varjakalla on tarjolla niin suuri rikkaus ja mahtavuus, että--

KARIHAARA. Että se on pannut sinun pääsi pyörälle!

NEITSY JANNE (tulee perältä Leton ja Karihaaran luo). Nuo miehet ovat aivan päättömiä: uskottelevat, että Onnen herra tulee meille kapteeniksi.

KARIHAARA. Oikein sanottu, Janne, päättömiä ovat. (Menee perälle.)

NEITSY JANNE. Ei kapteeni Ramberg uskalla jättää neitsy Eevaa.

LETTO. Ovatko he kihloissa?

NEITSY JANNE. En valalleni ota, mutta sen tiedän, että meiningit ovat kovat. Kapteeni Ramberg tuli eilen illalla hakemaan neitsy Eevaa tanssiaisista oikein vaunuilla, ja huvimajalla oli vastaan ottamassa itse komesrootin rouva ja Eliise mamselli.

LETTO. No silloin on selvä asia, että Varjakka ja Eliise mamsellikin ovat kihloissa. (Annalle, joka tulee Leton luo.) Minäpähän olin oikeassa ja sinä, Anna, väärässä. Ei puhettakaan, että Varjakka ja Eeva olisivat kihloissa!

ENSIMÄINEN MERIMIES (vasemmalla, huutaa äänekkäästi). Pojat, hei! Onnen herra tulee tänne.

Kaikkien huomio kääntyy vasemmalle, jonne ahtautuvat katsomaan, ja syntyy kasvava melu.

HILMA (rientää oikealta etualalle Neitsy Jannen luo, joka on jäänyt oikealle). Kapteeni Varjakka ja neitsy Eeva tulevat. Pelastettuja! (Syleilee riemuissaan Neitsy Jannea.)

ONNEN HERRA tulee vasemmalta etualalla. Joukko uhkaavasti saartaa hänet heti, ja Onnen herra kuin paeten vetäytyy lyhtypylvään luo ja nousee tikapuille.

Melun ohessa joukko laulaa:

Nuorena jummannina olin minä kerran Onnen herran skuunarissa kuukauden verran. Portoriikoon asti läksi, Jäikin paljon tännemmäksi.

VARJAKKA ja EEVA tulevat kiireisesti oikealta etualalla.

VARJAKKA (huutaa). Hei, Onnen miehet! Pojat, hei!

Osa joukosta tulee Varjakan ympärille meluten.

ÄÄNIÄ: Petkutusta!--Onnen herraa ei huolita kapteeniksi.

VARJAKKA. Minä tulen kapteeniksi.

TOINEN MERIMIES. Valekapteeniksi puuriin asti!

ENSIMÄINEN MERIMIES. Mutta teidät paha perii!

VARJAKKA (juoksee makasiinin portaille, josta koettaa ruveta puhumaan). Tänne tulkaa ja kuulkaa kaksi sanaa!

Kukaan ei välitä Varjakasta. Melun kiihtyessä joukko virittää lauluun jatkoksi:

Hampurissa kapteeni suuret pidot laittoi, Toiselta timperiltä käsivarren taittoi, Puosua hän löi ja sätti, Miehet yöllä laivan jätti.

EEVA (rientää lyhtypylvään luo ja tunkeutuen väkijoukon läpi nousee tikapuille Onnen herran alapuolelle, huiskuttaen pikkuliinaa). Hei, Onnen miehet! Hei!

Melu vaimenee.

EEVA. Tänne, Onnen miehet, tänne! Kaikki Onnen miehet tänne!

ENSIMÄINEN MERIMIES. Täällä ollaan!

EEVA. Ovatko kaikki?--Missä Kuusisto?

ÄÄNI. Minä!

EEVA. Entäs Väntti?

ÄÄNI. Minä.

EEVA. Minä en näe siellä missään Lettoa.

LETTO (lyhtypylvään juurella). Tässä minä olen.

EEVA. Siinähän sinä olet, lähempänä kuin luulinkaan--No, kuulkaa! Ne Onnen miehet, jotka tahtovat kapteeni Varjakan päällikökseen: olkaa ääneti! Ne Onnen miehet, jotka tahtovat kapteenikseen jonkun muun: nostakaa kätenne ja huutakaa!--Ei kuulu mitään eikä näy merkkiäkään. Kaikki siis tahtovat kapteeni Varjakan. Te hänet saatte.

LETTO. Hurraa!

ENSIMÄINEN MERIMIES. Onko teillä, neitsy, valta määrätä?

LETTO. On sillä neitsyellä valta määrätä, minä nyt tiedän sen teille sanoa.

ONNEN HERRA. Neitsy Eeva Ruskorannalla on valta määrätä.

TOINEN MERIMIES. Mitäs varten kapteeni Ramberg sitten on tänne tullut?

EEVA. Kapteeni Rambergille on tänne tuotu Rantalasta kukko.

ONNEN HERRA. Sitä varten minä tulin.--Joko se on tuotu?

EEVA. On tuotu.

Kukko kiekuu. Naurua ja lyhyt hurraahuudon remahdus.

ONNEN HERRA. Onko porsaskin tuotu?

EEVA. Porsasta ei ole kuulunut.

ENSIMÄINEN MERIMIES. Mitä niillä kukolla ja porsaalla?

ONNEN HERRA. Minä menen naimisiin.

TOINEN MERIMIES. Onnea ja menestystä!

LETTO (nousten tikapuille). Kapteeni Rambergin kauniille morsiamelle hurratkaa?

Joukko hurraa innokkaasti ja hajaantuu. Onnen miehet menevät hurraamaan Varjakalle, joka on jäänyt seisomaan makasiinin portaille, ja joitakin heistä jää puhelemaan Varjakan kanssa.

ONNEN HERRA hyvätuulisen näköisenä seuroittelee Eevaa, joka iloisesti puhelee Onnen herran kanssa, mutta näyttää rauhattomalta ja levottomana liikkuu paikasta toiseen.

KARIHAARA on äitinsä ja HILMAN kanssa oikealla.

KARIHAARAN LESKI. Vai ovat he kihloissa, tämä neitsy Eeva ja kapteeni Ramberg.

KARIHAARA. Ei, äiti kulta. Ei ole sinnepäin piiputkaan. Siinä tuli Letolle suuri erehdys. Ja tuli paha hämminki, kun joutuivat kaikki väärään uskoon. Neitsy Eeva näyttääkin levottomalta.

HILMA. Niin, tosiaan, hänellä näyttää olevan hätä. Menkää, Karihaara, puhelemaan hänen kanssaan ja tiedustamaan.

KARIHAARA. Se voisi olla vahingoksi. Kyllä neitsy Eeva itse suoriutuu. Odotetaan.

EEVA (Onnen herran kanssa puhellen, ottaa taskustaan kirjepaperin). Mutta suokaa anteeksi, minulle eilen illalla oli tullut kirje, jota en ole vielä lukenut. Se voi olla hyvin tärkeä. Menkää siksi aikaa puhelemaan Leton ja hänen morsiamensa kanssa.

ONNEN HERRA. Vai on Letto kihloissa. Minä menen häntä onnittelemaan ja kiittämään puolestani. (Menee peremmälle Leton ja Annan luo ja heidän kanssaan puhellessaan luo tuon tuostakin silmäyksen Eevaan.)

EEVA (siirtyen jonkun verran oikealle lukee muka kirjettä tarkoituksella salata Onnen herralta puhelunsa Hilman kanssa.) Neitsy Hilma!

HILMA yrittää Eevan luo.

EEVA. Elkää herran nimessä tulko lähelle! (Kääntyy selin Hilmaan.)

HILMA (pysähtyen). Minkä vuoksi? En minä puolestani pelkää komesrootilaisia, vaikka tietäisivätkin, että olen juorunnut.

EEVA. Rakas Hilma. Tottele minua. Tee kaikki mitä käsken.

HILMA. Minä teen mitä hyvänsä!

EEVA. Istu siihen maahan.

HILMA. Tässä minä nyt istun.

EEVA. Ja ole olevinasi niinkuin et puhelisikaan minun kanssani. Sano aina, kuulitko.

HILMA. Kuulin ja ymmärsin.

NEITSY JANNE (tulee ja kiepsahtaa istumaan Hilman viereen). Vielä hetkinen isänmaan kamaralla armaan vieressä.

EEVA. Jannelta suu kiinni!

HILMA. Kuulin.--Suusi kiinni, Janne. (Tekee eleitä Neitsy Jannelle.)

EEVA. Nyt luullaan, että minä olen Onnen herran morsian.

HILMA. Kuulin. Siinä väärässä uskossa ovat kaikki.

NEITSY JANNE. Eikö hän olekaan?

HILMA. Ei ikinä! Oletko sinä höperö?

EEVA. Minun pitää päästä Onneen ja merille.

HILMA. Kuulin. Mainio keksintö. Sitä minä ajattelinkin. Hyvä keino.

EEVA. Ainoa.

NEITSY JANNE (Hilmalle). Minä nyt ymmärrän. Jees. Meidän kapteeni ja neitsy Eeva!

EEVA. Mutta herra on täältä toimitettava pois, muuten syntyy pahempi villitys kuin äsken. Sitä ei sitten hillitse kukaan ja on mahdoton selittää heille heidän erehdystään. Kaikki menee myttyyn.

HILMA. Kuulin.--Se olisi kauheaa!

EEVA. Keksi, rakas Hilma, keino, että herra lähtee. Kuulitko?

HILMA. Kuulin. Mutta, rakas--, minä olen tuhma kuin sammakko!

NEITSY JANNE. Minä myös. Saakeli sentään!

EEVA. Minun on mahdotonta nyt. En pääse liikahtamaan, en kenenkään kanssa puhelemaankaan, sillä herra seuraa minua kuin varjo.

HILMA. Kuulin ja näen. Minä menen selittämään asian kapteenillenne.

EEVA. Ei ei ei! Häntä ei nyt uskota. Olisi vain huonot seuraukset, kuulitko?

HILMA. Kuulin.--Voi taivas, mikä nyt neuvoksi?

EEVA. En ymmärrä. Minä en arvannut, että herra osaa olla täällä ja että syntyi tuo meteli. Minä odotan pelvolla ja vavistuksella, mitä tuleman pitää.

ONNEN HERRA (tulee Eevan luo). Eeva, missä se on se kukko?

EEVA. Tuossa pärekopassa lyhtypylvään juurella. Ei suinkaan se vain ole kuollut, kun ei enää laula.

ONNEN HERRA. Se olisi vahinko. Se on hyvin korea kukko. (Menee lyhtypylvään luo.)

PAAVO (on tullut oikealta makasiinien välitse ja saapuu Onnen herran luo). Nyt minä toin sen Alakaakosta lähetetyn porsaanne. Se on laatikossa tuolla rannalla. Saanko minä nyt maksun vaivoistani?

ONNEN HERRA suorittaa maksun.

EEVA (Hilmalle kuin edellä). Jannelle, että porsas karkuun ja kauas!

NEITSY JANNE. Kuulin. Minä olen ottavinani kiinni. Luottakaa minuun! (Juoksee makasiinien välitse oikealle).

EEVA. Minä olen siitä iloinen!

ONNEN HERRA (Paavolle). Poika, tuo se laatikko tänne.

PAAVO. En minä sitä yksin jaksa kantaa. Vaivalla sain sen veneestä hilatuksi rannalle.

ONNEN HERRA. Käske joku apulaiseksesi.

PAAVO. Eipä täällä ole minun käskyläisiäni. Mutta kapteeni itse käskee. Täällähän on teidän miehiänne kuin Viron susia.

Porsas vinkuu.

EEVA (Onnen herralle). Nyt on porsas karussa!

ONNEN HERRA. Jeeveli sinua, poika!

PAAVO. Ei ole minun syyni. Minua vain käskettiin soutaa porsas tänne rantaan ja minä olen sen soutanut kunnialla, ja sillä minä olen kuitti. (Menee perälle.)

EEVA. Jos sen koira tappaa!

ONNEN HERRA hätäytyneenä juoksee makasiinien välitse oikealle.

EEVA. Hilma!

HILMA. Eeva! (Syleilevät toisiaan.)

EEVA. Minua peloitti kauheasti, että hän kieltää Onnen lähtemästä ennen kuin Eliise mamselli ehtii mukaan. Ja sen hän olisi tehnyt, jos olisi saanut vähänkään vihiä minun lähdöstäni.

HILMA. Niin tietystikin.

VARJAKKA (tulee Eevan ja Hilman luo). Kiitoksia, neitsy Hilma! Te olette pelastusenkelimme.

HILMA. Oli omakin asiani kysymyksessä. (Osoittaa rahaa rinnassaan.)

VARJAKKA. Toivotan sydämestäni onnea.

KARIHAARA äitinsä kanssa tulee toivottamaan onnea Eevalle ja Varjakalle.

KARIHAARAN LESKI. Jumalan siunausta teille, kaunis pari.--Niin ne muut nuoret liittyvät ja onnensa löytävät. Minä tälle Joosepille hänen kotia tultuaan heti ensimäisiksi sanoikseni lausuin: Etsi nyt, poikani, itsellesi mieluisesi, niin käyt useammin kotona ja opit viihtymään maajalassakin. Mutta eihän tämä.

KARIHAARA. Minä olin kuuliainen poika: etsin ja ehdin löytää jo kaksikin, mutta tuossa he ovat. Kummallakin on omansa.

EEVA ja HILMA (tarttuen Karihaaran käsiin). Kiitoksia avustanne.

VARJAKKA. Minunkin on sydämellinen tarve puristaa kättäsi omasta puolestani: kiitos, kunnon toveri, ystävä ja oivallinen puhemieheni.

KARIHAARAN LESKI. Hyvä kapteeni, ruvetkaa te nyt neuvomaan Jooseppia, että hänkin itselleen hankkisi toverin. (Karihaaralle.) Olisi minunkin yksinäiset talveni lyhemmät, kesäni paljon kirkkaammat sinun kumppanisi kanssa täällä.

KARIHAARA. En minä nyt tähän hätään voi mitenkään teille, äiti kulta, hankkia sitä kumppania. Mutta palattuani. Ja me palaamme nyt pian.

KARIHAARAN LESKI. Jumalan armolla.

KARIHAARA. Ja kapteenimme tarmolla ja hänen morsiamensa onnella, jonka saamme näkyväisessä hahmossa mukaamme. Eikö niin, neitsy Eeva?

EEVA. Kunhan vain päästäisiin laivaan.

VARJAKKA. Minkä vuoksi emme sinne nyt pääsisi?

EEVA. Te kyllä, mutta minä voin joutua jäämään rannalle kuin kalamiehen koira.

KARIHAARA. Niin, jos Eliise mamselli ehtii mukaan. Nyt, kapteeni, kiireellä puuriin ja ankkuri ylös!

NEITSY JANNE (juoksee etualalla Eevan luo). Porsas juoksee pitkin katuja jälessä koiralauma ja kapteeni Ramberg.

EEVA. Kiitoksia, Janne.

NEITSY JANNE. Kiitetty olkoon porsas!

RAJALINSKA JUNKAN taluttamana ja PASANTERI ja PASANTERSKA tulevat oikealta etualalla.

VARJAKKA. Onnen miehet! Jättäkää hyvästi!

Joukko laulaa kuorossa ja laulun aikana tapahtuu hyvästely.

Kuoro:

Meit' kapteeni puuriin nyt vaatii lähtemään Ja, ystävämme rakkaat, taas teidät jättämään. Tuoll' lahden suussa laiva jo meitä oottelee, Se meidät kotimaasta taa merten saattelee.

Meill' laiva kotimaana ja tuuli tuttava, On armaanamme aalto tai ehkä hautana. Jo monen monta poikaa on aalto peitellyt Ja monen neidon silmiin veet vetreet heitellyt.