Chapter 5

JUNKKA. No, nyt minä ymmärrän, miten maat makaavat. Minä vähän ihmettelinkin, minkä vuoksi komesrooti on peräytynyt aikeestaan myydä Patrian, josta hänelle on tarjottu hyvä hinta. Mutta silloin, poika, tämä laivajuttu on kiusallinen pulma. Sinä saat määräyksen Patriaan, mutta jos et mene kihloihin Eliisen kanssa, Patria myydään ja sinä kapteeni jäät kuivalle maalle.

VARJAKKA. Minä annan palttua kaikille ja lähden ulkomaan laivoihin vaikka matruusina.

JUNKKA. Ei, poika! Se ei sovi suunnitelmiini. Emmekä anna nyt akalle valtaa. Olisimme huonoja miehiä. Näytetään hänelle pitkä nenä.

VARJAKKA. Millä tavoin?

JUNKKA. Teemme pienen kepposen hänelle. Et mene ottamaan määräystä Patriaan ja muutat Onnen lähdön aamuvarhaiseksi. Ilmoita täällä nyt, että tunnin kuluessa aamurummusta pitää jokaisen olla rannassa. Ja Onni on kaukana merellä siihen, kun muori herää. Hän menee komesrootin luo ja huutaa: Perkkule! Se Varrjaga olla yks vinkkuli mees!

VARJAKKA. Entäs komesrooti?

JUNKKA. Komesrooti on mielissään ja enemmänkin. Hän menee makasiinin ylisille istumaan ja nauraa vesissä silmin lyöden kättä polveensa. Tällaisia onnellisia hetkiä hänellä kuuluu joskus olevan elämässään.-- Mene saliin ilmoittamaan asia heti.

VARJAKKA. Sen teen, niin pääsen sitä pikemmin selvälle selälle omaan rauhaani. (Lähtee parvekkeen kautta.)

JUNKKA (huutaen jälkeen). Ja käske heidän lopettaa lystinsä ja mennä yöpuulle, kun lähtö on niin varhainen. (Yksinään.) Saakohan tuo poika toimitetuksi tätä asiaa? Parasta, että lähden minäkin sinne varmuudeksi. (Vetää takin ylleen.) Kun ei vain komesrootin Ville sattuisi tulemaan tänne.--Oih, minun jalkojani. Tuntuu kuin ne olisivat yläpäästään irti ja alapäästään kiinni.

NEITSY JANNE (tulee parvekkeen kautta sadetakki yllään). Antakaa anteeksi, herra kapteeni, että Janne on nyt hutikassa. Mutta niinkuin kapteeni tietää, ei monta kertaa lähdetä merelle ensi kertaa.

JUNKKA. Missä Eeva?

NEITSY JANNE. Hän tulee tuossa. (Lähtee perälle päin.)

EEVA (tulee parvekkeen kautta). Setä! Mitä te täällä?

JUNKKA. On muuan tärkeä asia. Mutta minun pitää ensin käydä tuolla sisällä. (Menee parvekkeen kautta.)

EEVA (yksikseen). Ei, setä hyvä! Ei minua viedä huvimajalle! (Yrittää kulmikkopenkille päin.)

ONNEN HERRA (tulee kiireesti maantietä vasemmalta ja vihaisesti huutaa Neitsy Jannelle). Ethän sinä, jeeveli, passannutkaan päälle!

NEITSY JANNE. Jees. Neitsy Eeva on tallella. (Huitoo kädellään etualalle päin. Palaa sitten takaisin ja menee istumaan etumaiselle sohvalle.)

EEVA. Nyt minä olen kuin porsas pussissa!

ONNEN HERRA (rientää Eevan luo). Jannen piti tuoda terveisiä, että Eeva tulee kapteeni Varjakan kanssa. Se matruusi kävi huvimajalla ja sanoi, että kapteeni Varjakka on täällä. Valehteliko hän?

EEVA. Kapteeni Varjakka on tuolla salissa. Menkää sinne.

ONNEN HERRA. Eeva odottaa tässä sen aikaa, kun minä käyn kapteeni Varjakan käskemässä. Mennään sitten kaikin yhdessä.

EEVA. Minä menen sillä aikaa.

ONNEN HERRA. Niin tosiaan. Eeva menee edeltäpäin. (Menee parvekkeen kautta.)

EEVA (kiiruhtaa Neitsy Jannen luo). Janne, mitä te siinä teette?

NEITSY JANNE. Minua itkettää ja nukuttaa.

EEVA. Menkää kotia nukkumaan ja huomenaamulla pyytämään anteeksi Hilma Pollarilta, jota aivan syyttömästi loukkasitte niin pahasti, että hän itki.

NEITSY JANNE. Voi sentään! (Lähtee perälle päin, kääntyy.) Itkikö Hilma?

EEVA. Itki, itki!

NEITSY JANNE. Se Sihvonen siis hihitti valetta, että Karihaara! Minä olin tyhmä! (Kiiruhtaa maantielle kääntyen vasempaan.)

JUNKKA ja ONNEN HERRA tulevat parvekkeelle.

JUNKKA. Kyllä, kyllä, mutta kapteeni Varjakalla on siellä nyt vähän asiaa puhuttavana.

ONNEN HERRA. No, farbruur Junkka sanoo terveisiä kapteeni Varjakalle ja tulee hänen kanssaan. Minä menen edeltäpäin.

EEVA heidän äänensä kuultuaan tyrmistyy, mutta heti tointuu ja pukee ylleen Varjakan sadetakin, vetäen sen päähineen päänsä yli ja istuutuu sohvalle heittäytyen maata pöytää vasten.

JUNKKA. Kyllä me tulemme, kun joudumme. Meillä on vähän asioita. Mene sinä vain edeltäpäin.

Kuuluu kova hurraahuuto.

ONNEN HERRA. Mitä ne hurrasivat? Mennäänpä kuuntelemaan.

JUNKKA. Meripojat hurraavat aina. Se kuuluu heidän tapoihinsa ja luontoon. Tiedäthän sinä sen, merikapteeni. (Tarttuu Onnen herran käsikoukkuun ja taluttaa hänet puistikkoon.)

Hurraa, me Suomen meripoiat, Meillä luonto raitis ain!

ONNEN HERRA. Farbruur Junkka on hauskalla tuulella.

JUNKKA. Täytyyhän minun olla.--Mutta minne Eeva on mennyt?

ONNEN HERRA. Eeva on jo menossa huvimajalle.

JUNKKA. Mene sinä hänen jälkeensä. Ja odottakaa minua maantiellä. Minä menen sanomaan kapteeni Varjakalle, että hänkin tietää. Odottakaa minua, minä tulen heti. (Menee sisälle.)

ONNEN HERRA menee maantielle, jossa pysähtyy katselemaan oikealle ja vasemmalle.

EEVA viskaa Junkan hatun ja kepin keskipihalle, kaataa pöydän ja sohvan ja heittäytyy maata kentälle.

JUNKKA (tulee kiireesti parvekkeen kautta). Perhanan poika! Viskannut minun hattuni ja keppini tuonne. (Kiiruhtaa kokoamaan tavaransa. Häristää kepillään.) Kiitä onneasi, että minulla on niin kiire, etten jouda sinua siitä purraamaan! (Rientää maantielle kääntyen vasempaan Onnen herran jälkeen.)

EEVA riisuu sadetakin, jonka napinläpeen pistää kukan rinnastaan, heittää sadetakin kaatuneelle sohvalle, juoksee kulmikkopenkille, nostaa pöydän aidan viereen, nousee penkiltä pöydälle ja siitä hyppää yli aidan.

Kuuluu kuorolaulua:

Hurraa, me Suomen meripoiat, Meillä ilo ompi aina eikä surut meitä paina, Hurraa, me Suomen meripoiat, Meillä luonto raitis ain!

Poismenevää tanssiväkeä kulkee maantietä oikealta vasemmalle, joitakin puistikon läpi maantielle. Laulavat kuorossa:

Ja tuon nuoren meripoian mieli Se maalla ailehtii kuin meri lainehtii. Ja tuon nuoren meripoian mieli On kuin aalto Atlantin. Hurraa, me Suomen meripoiat, Meillä ilo ompi aina eikä surut meitä paina, Hurraa, me Suomen meripoiat, Meillä luonto raitis ain!

Laulua kuuluu loittonevasti kuoleutuen vähitellen.

ANNA ja ELVIIRA vielä laulun kestäessä tulevat parvekkeen kautta.

ANNA (pysähtyen). Minne se Oskari jäi?

ELVIIRA. Jäi puhelemaan Varjakan kanssa.

ANNA. Jäi vissiin vielä tarkemmin tiedustelemaan Varjakalta. Oskari ei ottanut uskoakseen, että Varjakka sittenkään lähtee Onnella.

ELVIIRA. Varjakka lähtee morsiamineen. Uskotko?

ANNA. Minä en usko enää rahtuakaan sitä puhetta, että Varjakka ja Eliise ovat kihloissa. Karihaaran Jooseppi oli oikeassa: Varjakka rakastaa Eevaa.

ELVIIRA. Entäs Karihaaran Jooseppi?

ANNA. Sitä en tiedä. Mutta sen voin sinulle varmasti sanoa, ettei Jooseppi sinusta välitä. Sanon sen sinulle sen vuoksi, ettet turhaan toivoisi ja pyörisi hänen edessään.

ELVIIRA. No kuka se on sitten se vesien päällä kulkeva nuorukainen, jonka sydämen minä valtaan?

ANNA. Minultako sinä sitä kysyt? Amaaliahan sitä on sinulle povannut. Ja eilen illallahan sinä puhuit Sihvosesta.

ELVIIRA. Mutta Hilma Pollari rakastaa Sihvosta.

ANNA. Niinhän kerroit Amaalian povanneenkin, että eräs toinen naishenkilö on kiinnittänyt rakkautensa siihen nuorukaiseen.

(Menevät maantielle kääntyen vasempaan.)

LETTO tullen parvekkeen kautta seuraa Annaa ja Elviiraa.

VARJAKKA (tulee parvekkeen kautta, yksinään). Mitähän se ukki oikein supatti korvaani? Mitä täällä on tapahtunut?

JUNKKA (tulee maantieltä vasemmalta puistikkoon). Siinä se nyt oli?

VARJAKKA. Mistä oikeastaan on kysymys?

JUNKKA. Eeva on huvimajalla.

VARJAKKA. Hakekaa pois!

JUNKKA. Helppo sanoa. Mutta ei ole hauska mennä sinne ja ruveta tappelemaan kuin markkinoilla.

VARJAKKA. Minä menen ja kopon Eevan syliini ja kannan tänne luoksenne. Se käy melutta ja näppärästi.

JUNKKA. Se on sukkela keino. Silloin on asia lyhyellä selvä.

VARJAKKA. Siis teidän käskyllänne?

JUNKKA (kummastuen). Mitä? Pitääkö siihen olla minun käskyni?

VARJAKKA. Eihän siihen muuten ole oikeutta minulla, syrjäisellä.

JUNKKA. Syrjäisellä? Vai niin. Silloin on eri asia. (Istuutuu.) Minä siis olen erehtynyt.

VARJAKKA. Mitä tarkoitatte?

JUNKKA. Itselleni minun on helppo erehdystäni puolustaa. Minulle rakas vainaja laski Eevan muutamien vuorokausien vanhana käsivarsilleni, jättäen hänet huostaani hartailla rukouksilla ja täydellä luottamuksella. Eeva on kasvanut kiinni sydämeeni. Hän on silmäteräni. Hänen onnensa on minulle kalliimpi kuin oma henkeni. Sen vuoksi olin herkkä uskomaan sitä, mitä hänelle hartaasti toivoin. Uskoin, ettet ole Eevalle syrjäinen.

VARJAKKA. En ole osannut aavistaa, että sellaista olette toivonut, niin hyväntekijäni kuin olettekin. Melkein olen pelännyt päinvastaista, kun ette koskaan ole minulle sanallakaan maininnut Eevasta. Ette kertaakaan edes hänen nimeään maininnut.

JUNKKA. Olen tahallani karttanut, etten mitenkään häiritsisi sydämesi vapautta. Sydämenasia on minusta arin asia maailmassa. Ja kuitenkin olen nyt touhunnut päättömästi ja hypännyt yli reilingin.

VARJAKKA. Ette toki.

JUNKKA. Minä tunnustan, että vähintäkään harkitsematta olen asian pitänyt sinun puolestasi aivan selvänä. Niin selvänä, että kun komesrootin rouva minulta kosi Eevaa pojalleen, oli suustani lipsahtaa, että Eeva ja sinä olette kihloissa. Tätä voima-asetta esti minut käyttämästä vain se, että pelkäsin sen jotenkin vaikuttavan sinun laiva-asioihisi.

VARJAKKA. Eeva on ollut minulle kaikki kaikessa, sydämeni ainainen asukas, ajatusteni kompassi, elämäni, toiveitteni kirkas tähti.

JUNKKA. Sinä rakastat Eevaa! Minkä vuoksi sitten odotat käskyä?

VARJAKKA. Minä en ole Eevan sydämen valtias.

JUNKKA. Mies hoi, sinullahan jo sunnuntaina oli taskussasi todistus siitä, että hän sinua rakastaa: hänen pikkuliinansa.

VARJAKKA. Ei se ole Eevan.

JUNKKA. Se on Eevan. Sellaisia pikkuliinoja ei ole koko maapallolla muilla kuin Eevalla. Siitä on vuosia niin paljon kuin Eevalla on ikää, kun minä niitä pikkuliinoja toin puoli tusinaa tarkoittaen tuliaisiksi toiselle Eevalle, tämän Eevan äidille. Minä en niitä ottanut suuresta kasasta, vaan ne olivat ainuvia laatuaan. Minä sen pikkuliinan tunsin heti ensimäisellä silmäyksellä eilen.

VARJAKKA. Minä luulin, että se on sen mamsellin. (Menee katsomaan aidan takaa.)

JUNKKA. Mitä sinä sieltä haet?

VARJAKKA. Minä viskasin sen tänne.--Ei sitä näy enää.

JUNKKA. Onko teillä Eevan kanssa ollut kohtaus?

VARJAKKA. On.

JUNKKA. Miten se päättyi?

VARJAKKA. Eeva rakastaa toista.

JUNKKA. Ei Eeva ole voinut niin sanoa.

VARJAKKA. Ei hän sanonut. Mutta siihen päätökseen olen tullut. En muuten voi selittää sitä hänen toista katsettaan.

JUNKKA. Onko hänellä niitä kaksi? Sehän on hyvä merkki. Jos kysyisit Karihaaran Joosepilta, niin hän selittäisi näin: Toinen katse on »tykövetoa» ja toinen »kiinnipitoa», joita kumpaakin pitää tytöllä olla, mutta joita Jooseppi on tavannut harvalla.

VARJAKKA. Hän on tavannut Eevalla, näytti tavanneen jo eilen ensi näkemällä Pasanterin pihalla, ennenkuin minä tapasin Eevaa.

JUNKKA. Jooseppiko siis se toinen, jota Eeva rakastaa? Mutta Jooseppi eilen heti, kun Eeva ja sinä tervehditte toisianne, kuiskasi minun korvaani, että teitä ensi sunnuntaina kuulutetaan. Ja Jooseppi on miesten mies, sellainen ettei tapaa kuin yhden tuhannesta. Nämä ovat sinun omat sanasi hänestä. Samoin kuin se on minunkin uskoni.

VARJAKKA. Se ei suinkaan estä Eevaa rakastumasta Jooseppiin, vaan päinvastoin. Eikö niin?

JUNKKA. Niinpä vain. Mutta mitä syytä sinulla on uskoa, että Eeva on häneen rakastunut? Sekö, että hän oli Joosepin kanssa täällä tanssiaisissa?

VARJAKKA. Niin, sekin. Ja juuri se osoittaa, ettei hän minusta välitä.

JUNKKA. Oliko Eevalla ja sinulla ennestään puhutut välit? Kirjeellisesti?

VARJAKKA. Ei.

JUNKKA. Miten silloin voit vaatia, että Eevan olisi pitänyt istua kököttää kotona ja odottaa kuin kahvikuppi prikalla ottajaa? Eeva ei ole niitä tyttöjä.

VARJAKKA. Eeva tiesi, että tämä on ainoa päivä, jolloin minulla oli tilaisuus häntä tavata.

JUNKKA. Eihän Eeva ole ollut täällä koko päivää.

VARJAKKA (yht'äkkisesti). Nyt minä ymmärrän. Eeva varmaan on nähnyt minut komesrootin rouvan ja mamsellin kanssa vaunuissa. Minua kun kyörättiin ympäri kaupunkia! Ja kun hän eilen Pasanterin pihalla on ollut minua niin lähellä, että sai pikkuliinan vaihtaa, niin hän myös kuuli Joosepin puheet rootien ja raatien tyttäristä ja Eliise mamsellista. Minun asiani on mennyttä.

JUNKKA (kuin itsekseen). Voipipa silloin niin olla. Ja ehkäpä Karihaara Eevaa miellyttää. Hyvin mahdollista.

VARJAKKA (menee ottamaan sadetakkinsa; itsekseen, hämmästyneenä). Kukka minun sadetakissani! Sama kukka, joka Eevalla oli rinnassa.

ONNEN HERRA (tulee kiireellä maantietä vasemmalta puistikkoon). Ei Eeva ollut huvimajalla!

VARJAKKA. Eikö hän sinne mennyt kapteeni Rambergin kanssa?

JUNKKA. Hän oli lähtenyt sillä aikaa, kun Ville ja minä olimme tuolla salissa.

VARJAKKA. Silloin on aivan eri asia! Hän on lähtenyt Rantalan kautta kotiaan.

ONNEN HERRA. Mutta Rantalaan poikkeaa tie meidän huvimajan kohdalta, eivätkä mamma ja Eliise ole nähneet Eevan tulevan maantietä, vaikka he ovat olleet koko ajan maantiellä promineeraamassa.

VARJAKKA. Eeva on mennyt täältä Rantalaan oikotietä.

ONNEN HERRA. Farbruur Junkka. Minä olen täällä käynyt Eevaa kosimassa.

JUNKKA. Vai niin. Mutta hänellä taitaa olla toinenkin kosija. Muuan matruusi.

ONNEN HERRA. Hän ei saa Eevaa kosia.

JUNKKA. Minkä vuoksi ei hän saisi? Tietysti hänellä on oikeus niinkuin muillakin.

ONNEN HERRA (ottaa taskukirjansa ja lukee). Sunnuntaina se 15 päivä tätä kuluvaa kuuta tehtiin Pasanderin pihalla seuraava sopimus kuin alla on selitetty. Jos neitsy Eeva Ruskoranta ei lähde tanssiaisiin sen muutaman matruusin kanssa, jota Joosepiksi kutsutaan, niin merkitsee se, että tämä matruusi Jooseppi saa tulla neitsy Eevaa kosimaan, mutta jos neitsy Eeva lähtee tanssiaisiin sen miehen kanssa, niin merkitsee se, että tämä edellä usein mainittu mies Jooseppi ei saa kosia neitsy Eevaa, vaan minä allekirjoittanut kapteeni saan tulla neitsy Eevaa kosimaan tanssiaisten aikana. Ja läsnä olivat todistajina puosmanni Pasander sekä hänen sisarensa poika, joka myös on ollut matruusina Patriassa, samoin kuin kaksi naisihmistä, nimittäin neitsy Elviira Parhiala ja toinen vaimonpuoli Anna Vasala, joka hyvin luultavasti myöskin oli neitsy. O. W. Ramberg. Merikapteeni.

VARJAKKA. Sepä mainio protokolla! Kiitoksia, kapteeni Ramberg!

JUNKKA (Varjakalle merkitsevästi). Ei ole siis Joosepilla oikeutta kosia.

VARJAKKA. Ei ole. Mutta minulla on!

ONNEN HERRA. Aikooko kapteeni Varjakka kosia neitsy Eevaa?

VARJAKKA. Aion. Ja minä jo yritinkin, mutta keskeysi. Mitä määräyksiä kapteenilla on minulle komesrootilta? Siirretäänkö minut Patriaan?

ONNEN HERRA. Ei, ei, ei. Ei ole enää mitään muita määräyksiä kuin että kapteeni Varjakan on lähdettävä huomenna puolenpäivän aikaan, niinkuin on ollut puhe.

JUNKKA. Eikö saa lähteä jo varemmin?

ONNEN HERRA. Sitä parempi, mutta viimeistään puolenpäivän aikaan. Farbruur Junkka on hyvä ja menee huvimajalle, minä käyn Rantalassa.

JUNKKA. Mitä sinä Rantalassa teet?

ONNEN HERRA. Minä olen siellä nähnyt hyvin korean kukon.

JUNKKA. Paistiksiko? Pitääkö se olla korea? Ei suinkaan sitä höyhenineen syödä?

ONNEN HERRA. Ei paistiksi, vaan oikeaksi kukoksi.--Mistä se menee oikotie Rantalaan?

VARJAKKA. Tuosta näkyy Eeva menneen, missä on pöytä aidan vieressä. Siitä yli aidan.

JUNKKA. Tuota tiheää metsääkö hän on lähtenyt kahlomaan. Sinne hän on voinut eksyäkin. Meidän pitää lähteä heti ottamaan selko.

ONNEN HERRA. Ei tarvitse, sillä minähän menen Rantalaan, minä otan samalla selon. (Kiiruhtaa aidan yli. Toiselta puolen aitaa.) Farbruur menee huvimajalle. Minä tulen sinne pian.

JUNKKA. Kuule, Yrjö. Valehtelitko sinä tuolle Villelle?

VARJAKKA. En. Eeva aikoi lähteä tuota tietä. Tästä on puolikymmentä kaapelinmittaa Rantalaan. Siitä hän on ottanut soutajan lahden yli. Hän on pian kaupungissa.

JUNKKA. No, hyvä on. Tämähän päättyi mainiosti.

VARJAKKA. Ei ole päättynyt mainiosti.

JUNKKA. Vieläkö sinä epäilet, ettei hän sinua rakasta?

VARJAKKA. Mutta minä olen väärinkäsityksestä, ymmärtämättömyydessäni, typeryydessäni Eevaa niin syvästi loukannut, että jollemme tapaa toisiamme ennen lähtöäni, on kaikki hukassa. Ja kuitenkin välimme voisi selvitä yhdellä sanalla ja sanattakin, kun vain saisimme nähdä toisemme.

JUNKKA. Tapaattehan te toki toisenne vielä. Eihän Onnen nyt ole pakko lähteä mereen kuin vasta puolenpäivän aikaan.

VARJAKKA. Mutta Eeva aikoi matkustaa jo tänä iltana maalle.

JUNKKA. Hänen matkansa pitää saada estetyksi. Minä lähden komesrootilaisten vaunuissa.

VARJAKKA. Siihen kuin te huvimajalta vihdoin viimein ehditte taipaleelle, on Eeva jo maantiellä. Mutta lähtekää Rantalan kautta. Siitä poikki lahden on lyhyt matka.

JUNKKA. Miten minä näillä jaloilla rämpimään tuota metsää? Se on mahdottomuus.

VARJAKKA. Minä kyyditsen teitä maantietä Rantalaan. Tuolla krouvin pihalla huomasin pienet käsikärryt. Niillä rullaan teidät kuin pumpulipaalin.

JUNKKA. Mutta kuule! Hei Lotalla on hevonen päättäen siitä, että näin hänen tänään miehineen ajelevan kaupungissa. Mennään tiedustelemaan.

Vasemmalta kuuluu etäinen huhuilu.

JUNKKA. Mikä se on tuo huuto? Minä olin äskenkin kuulevinani.

Huuto uudistuu.

JUNKKA. Kuule!

VARJAKKA. Kapteeni Rambergin ääni.

JUNKKA. Eihän vain se tyttö ole eksynyt.

Kuuluu naisäänen huhuilu.

JUNKKA. Kuulitko? Naisen ääni! (Vastaten huutoon.) Ohooi! Tänne näin! Tänne, ohooi!

VARJAKKA purskahtaa nauramaan.

JUNKKA. Minä sanon sinulle, poika, että minulla on tuska ja hätä siitä tytöstä!

VARJAKKA. Mutta tuo huuto, johon vastasitte, oli krokotiilin ääni.

JUNKKA. Komesrootin rouvako? En kaipaa!

HEI LOTTA (tulee parvekkeen kautta). Mikä täällä huutaa? Ketä täällä vielä on? Sun sumperi! Kapteeni Junkka! Siitäpä on aikaa, kun minä teitä olen nähnyt. Onpa lysti, että vielä kerran elämässäni pääsin puheille oikean miehen kanssa. Nyt se puhe sujuukin. Ja saan kuulla oikeita Itä-Intian uutisia ja asioita. Se mies se sitten reissaa. Mutta eipä vain löydä toista puoliskoaan. Eikö siellä Itä-Intiassakaan ollut sopivan värisiä naisia? Minkähän värinen sen pitäisi teille olla, hohhoh, se olisi soma kuulla ja vielä somempi nähdä, hohhohhoh--

JUNKKA. Hei Lotta--

HEI LOTTA. No sanokaahan, ja ihmeekseni minä kuuntelen. Sillä ette osaa enää sen väristä mainita, jota ette ole nähnyt. Teidän on pitänyt jo nähdä kaikenkarvaisia--

JUNKKA. Hei Lotta! On aivan samantekevä, minkä karvainen se on ja vaikka olisi karvatonkin, kunhan sillä pääsee kaupunkiin.

HEI LOTTA. Häh?--Sus siunatkoon!

JUNKKA. Onko teillä hevonen?

HEI LOTTA. Sus siunatkoon!--Onhan meillä hevonen ja hyvä onkin. Mutta miten on teidän päävärkkinne, kapteeni?

JUNKKA. Minun päävärkkini käy huonosti, jos ei Hei Lotan Nestori lähde minua kyytiin kaupunkiin sen tuhannella kiireellä.

HEI LOTTA. Sus siunatkoon! Mutta kun Nestori ei ole kotona, hän on--

JUNKKA. Hei Lotta, ei tarvitakaan kyytimiestä, minä osaan itse ajaa ja kaupungista panen jonkun tuomaan takaisin hevosenne.

HEI LOTTA. Eei, hyvä kapteeni, meidän Polle tarvitse tuojaa kaupungista. Se on tullut sieltä yksinään monta kertaa. Jo hyvän matkan päässä se hirnuu, että nyt hän tulee. Uskotteko, kapteenit, että meidän Polle kävi kerran aivan ypöyksin hakemassa kaupungista olutkuorman. Se nähkääs kävi niin--

JUNKKA. Hei Lotta, osaako Polle itse valjastaakin itsensä?

HEI LOTTA. Sus siunatkoon!

JUNKKA. Kyllä minä vielä jotenkin osaan. Pääasia on, että hevosen häntäpuoli tulee ajajaan päin. Eikö niin? (Menee kiireesti parvekkeen kautta.)

HEI LOTTA (lyö molemmin käsin Varjakan olkapäihin aivan kuin nojatakseen häneen nauraessaan makeasti). Hohhohhoh, se onkin kumma, ettei herrasväelle valjasteta hevosta toisin päin, varsinkin kun niitä on kaksi yhtä aikaa, niinkuin teilläkin oli päivällä. Sanon minä, hohtimet ja muut värkit, että siinä piti olla prytinä ja prätinä, ja ankara meno ja paha siivo! Lykkyä tykö vain, kapteeni. Hohhoh.--Mutta minne se Junkan kapteeni katosi?

VARJAKKA. Hän meni valjastamaan hevosta. Ettekö lähde auttamaan?

HEI LOTTA. Mutta eihän meidän Polle ole kotona. Se on kaupungissa. Nestori on sillä joka toinen viikko tekemässä kyytejä kievarille, ja tällä viikolla on hänen kyytivuoronsa--

ONNEN HERRAN hoilaus kuuluu aivan läheltä. VARJAKKA syöksyy parvekkeen kautta.

HEI LOTTA (huutaen jälkeen). Pelkääkö nuori kapteeni mullikkaa korkean aidan takanakin? Hohhohhoh. (Yksikseen.) Taisi luulla piruksi. Hohhohhoh. (Yrittää lähtemään parvekkeen kautta.)

ONNEN HERRA (näkymättömissä aidan takana). Hoi, ihminen, elkää menkö!

HEI LOTTA. Sus siunatkoon! Puhuva mullikka!

ONNEN HERRA. Mikä tämä talo on?

HEI LOTTA. Mitä se sitten sinua liikuttaa, mullikka?

ONNEN HERRA. Minun pitäisi saada korea kukko.

HEI LOTTA. Sus siunatkoon! (Yrittää lähtemään.)

ONNEN HERRA. Ihminen, ihminen, ei saa mennä!

HEI LOTTA. Minä teen ristinmerkin tähän maahan ja sen takaa kysyn sinulta: Mikä olet sinä?

ONNEN HERRA. Minä olen kapteeni Ramberg.

HEI LOTTA. Sus siunatkoon, kapteeni Ramberg!

VARJAKKA vetää pienissä käsikärryissä JUNKKAA maantietä oikealta vasemmalle.

HEI LOTTA. Ja tuolla toinen kapteeni vetää kolmatta kapteenia käsikärryissä. Niin paljon kapteeneita ja kaikki hulluttelevat. Mitä tämä meno merkitsee?

Kuuluu vasemmalta naisen ääni huhuilevan.

HEI LOTTA. Varmaankin jossakin merellä suuri laiva förliisaa.

ONNEN HERRA (joka on kiivennyt aidan yli, vastaa huhuiluun). Ohooi! Onko se Eeva? Täällä on Rantala! Ohooi! (Hei Lotalle.) Onko tämä Rantala?

HEI LOTTA. Sus siunatkoon! Rantalahan on tuolla päin, selkänne takana.

ONNEN HERRA. Siellähän on Ilolan krouvi. (Katselee ympärilleen.)

HEI LOTTA. Nyt on Hei Lotan päävärkki aivan pilalla.

ONNEN HERRA (kuin itsekseen ihmetellen.) On ihmeellistä.

HEI LOTTA. Enkä minä kuitenkaan ole juonut niin paljon kuin ennen. Mutta kai sitä vanhempana ei enää niin paljoa kestä. Ja se on surkeaa ja surullista, että ihmisen vanhetessaan pitää kasvaa alaspäin kuin lehmän häntä.

Esirippu.

KOLMAS NÄYTÖS.

Kaupungin rantasilta toriaukkoineen. Vasemmalla puisto, sen edessä perällä kulmikas suojuskatos, etualalla puutarhasohva. Oikealla makasiinirakennuksia, perimäisenä pakkahuoneen pääty. Perällä pollareilla varustettu rantasilta. Keskellä toriaukkoa lyhtypylväs, jota vasten on tikapuut pystyssä. Taustassa näkyy meri saarineen ja niemineen, jonka takaa näkyy laivain mastoja.

Aamuruskosta punertava taivas.

NEITSY JANNE (tulee vasemmalta kantaen olallaan merimiesarkkua, jonka laskee lyhtypylvään juurelle ja menee sitten laiturille katselemaan). Siinä Onnen isopaatti odottaa miehiään. (Nojautuen pollariin laulaa:)

Ei taloni rakettu tantereelle Vierelle kukkaisan tien, Vaan aukeilla aalloilla, korkeilla kuohuilla Keinuu mun majani pien'.

Siell' vaivat on vainen mun tuttavina, Hauta ain avoinna työss', Käy polkuni köysillä tuiskussa, myrskyssä päivin ja synkässä yöss'.

Pien' tähtönen kaukana koillisessa Yli aaltoin vilkkunsa luo, Se rakkailta rannoilta, kultani kummuilta Kaihooni terveiset tuo.

PASANTERI (tulee oikealta työntäen käsikärryissä pärevasua). Hyvää huomenta, Janne. Sinä olet ensimäisenä paikallasi.

NEITSY JANNE. Toin arkkuni valmiiksi, kun minun pitää vielä käyttää aamurumpu. Uusi rumpari on sairaana, ja Romppaisen ukko oli mennyt kalalle, niin tulivat minua pyytämään. Taitaa pian alkaa ollakin aamurummun aika. (Menee vasempaan.)

PASANTERI (kantaa vasun laiturilta alas, nousee hetkisen kuluttua ja yrittää kärryineen oikealle, mutta pysähtyy katsellen vasemmalle). Junkka tänne astelee. Mitä hän täällä näin varhain tekee?

JUNKKA (tulee vasemmalta). Huomenta, puosu. Kenen tavaroita sinä tuot?

PASANTERI. Toin Onnen kapteenille herkkuja. Vasullisen jokapäiväistä leipää. Muori oli saanut päähänsä, että meidän leipä on muka herkkua Yrjölle. Samalla tulin Yrjön kortteeritalon ohi aikoen ottaa kärryilleni hänen tavaransa, mutta koko talo nukkui täydessä rauhassa.