Chapter 4

ELVIIRA ja HILMA ovat tulleet maantieltä puistikkoon. HILMA menee istumaan parvekkeen luo perimäiselle sohvalle. ELVIIRA poikkeaa kiireellä Annan luo.

ELVIIRA. Varjakka ja komesrootin Eliise mamselli ovat kihloissa!

ANNA. Mistä sinulla, Elviira, nyt se tieto on?

ELVIIRA. Hilma Pollari kertoi.

KARIHAARA. Mitä hän kertoi?

ELVIIRA. Eilen kalaaseista tultuaan Eliise oli mammalleen sanonut, että hän tahtoo Varjakan miehekseen, ja mamma oli sanonut: Ota vain.

ANNA. Eiväthän he vielä sillä ole kihloissa.

ELVIIRA. Ja kun Varjakka oli tänä päivänä ollut käymässä komesrootin luona ja yrittänyt lähtemään, niin Eliise oli ryöstänyt Varjakalta hatun ja juossut puutarhaan.

KARIHAARA. Joko he silloin olivat kihloissa?

ELVIIRA. Jos he olisivat olleet kihloissa, niin eihän Eliisen olisi tarvinnut Varjakalta hattua ryöstää saadakseen hänet puutarhaan.

KARIHAARA. Mitä varten hän Varjakkaa sinne puutarhaan?

EEVA (nauraen). Johan te, Karihaara--

ELVIIRA. No, jo sinä, Jooseppi kulta, olet typerä!

ANNA. No, entä sitten, Elviira?

ELVIIRA. Sitten Varjakka oli ollut komesrootilla päivällisellä. Ja kun päivällinen oli syöty, niin vaunut oli odottamassa portaitten edessä. Olivat käyneet ajelemassa komesrootin huvimajalla, komesrootin rouva, Eliise mamselli ja Varjakka.

EEVA. Jos ei tuollaisessa höykässä mies joudu kihloihin, niin pitää olla kuuro ja sokea.

KARIHAARA. Joutuu, joutuu, jos on kuuro ja sokea ja heikkopäinen.-- Kapteeni Varjakka tulee tänne, kun saa varastetuksi oman hattunsa.

LETTO (tulee parvekkeen kautta). Sinä Jooseppi, olet luotettava profeetta!

KARIHAARA. Erehtymätön!

LETTO. Se on kai jo toteutunut, mitä eilen ennustit. Varjakka nyt voi sanoa: Minä olen tässä laivassa kapteeni ja isäntä.

KARIHAARA. Ei sentään vielä.

LETTO. Jospa ei aivan nyt vielä, mutta kun palattuaan Onnella viettää häänsä Eliisen kanssa.

KARIHAARA. Sitten kyllä! (Menee Hilma Pollarin luo.)

LETTO. Eikä ole kauan siihen, kun Varjakka on monen laivan isäntä ja konsuli ja viimeksi komesrooti.

SIHVONEN (on Hilman ja Elviiran seurasta jäänyt maantielle puhelemaan merimiesten kanssa ja, näitten kiihtyneinä lähtiessä oikealle, poikkeaa puistikkoon tullen Leton luo). Letto. Saatte Varjakan sijaan toisen miehen kapteeniksenne Onneen.

LETTO. Se onkin sillä tavoin, Sihvonen, ettei tule sitä kapteenia, joka nyt syrjäyttäisi Varjakan komesrootin laivasta.

SIHVONEN. Eipä vainenkaan. Mutta Varjakalle, komesrootin tulevalle vävypojalle, annetaan komeampi laiva, Patria.

LETTO. Ja meillekö kapteeniksi Onnen herra!

SIHVONEN. Niin. Lykkyä reissuun! Hihhihhih.

ANNA. Mutta sehän on kauheaa!

EEVA. Turhaa te säikytte!

ELVIIRA. Turhaa sinä, Eeva, toivot, jos toivot Varjakkaa.

LETTO. Me emme lähde Onnen herran kanssa merelle! Ennen vaikka linnaan.

SIHVONEN. Parempi sielläkin. Mutta minä tiedän konstin ja hyvän konstin. Hihhih.

EEVA. Jonkun konnanteon!--Lähtekää nyt täältä muille markkinoille ja heti, muuten käsken Karihaaran antaa teille kyytiä!

ELVIIRA. Sihvosella on täällä yhtä hyvä oikeus olla kuin kenellä muulla tahansa.

EEVA. Mutta ei kukaan kaipaa, jos tuo mies lähteekin.

SIHVONEN. Tulisi ikävä minun parilleni, hihhih, neitsy Hilma Pollarille, hihhihhih.

NEITSY JANNE (sadetakki käsivarrella on tullut parvekkeen kautta pihalle päihtyneenä ja kuin huomaamatta ketään, havahtuu äkkiä). Sihvonen!

SIHVONEN (tyrmistyy, sitten rientää Neitsy Jannen luo). Hilma on täällä, ja hän rakastaa Karihaaraa. He istuvat tuolla.

NEITSY JANNE. Vai niin? Kukkaro tänne.

SIHVONEN. Se on tainnut pudota.

NEITSY JANNE. Heti!

SIHVONEN (hätääntyneenä antaa kukkaron). Kourista Karihaaraa! Hihhihi--

NEITSY JANNE. Minä en kärsi hihitystäsi! Nyt jalat allesi!

SIHVONEN luikahtaa juoksuun perälle, hyppää yli aidan ja katoaa vasempaan.

NEITSY JANNE (katsoen Sihvosen jälkeen). Huis sika metsään--

EEVA. Hurraa, Janne!

KARIHAARA. Hurraa, jummanni Poikonen!

NEITSY JANNE (menee Karihaaran ja Hilman luo). Matruusi Karihaara, antakaa anteeksi, että puhuttelen tätä teidän neitoanne. (Antaa kukkaron Hilmalle.) Hilma Pollari. Janne Poikonen ei tarvitse almuja eikä armolahjoja! (Siirtyen loitommaksi laulaa:)

Taas kun tullaan kotimaamme rantahan, Siellä neitokaisia on kuin keijukaisia, Taas kun tullaan kotimaamme rantahan, Neidot kilvan kaulaan käy. Hurraa, me Suomen meripoiat, Meillä ilo ompi aina, eikä surut meitä paina. Hurraa, me Suomen meripoiat, Meillä luonto raitis ain!

(Menee perälle kääntyen portista vasemmalle.)

HILMA rupeaa itkemään.

KARIHAARA. Elkää itkekö. Ei mitään hätää. Tämä väärinkäsitys saadaan helposti korjatuksi.

HILMA. Minulla on hätä siitä, etten nyt saa sormusta, jonka Sihvonen minulta on anastanut. Se on Jannelle muistosormus isävainajalta.

KARIHAARA. Vai niin. Mutta kyllä se saadaan. Minä lähden toveriksenne Sihvosen luo.

HILMA. En tiedä, miten teitä palkitsen.

KARIHAARA. Siten, että pyyhitte kyyneleenne. Lähdemme hakemaan päällysvaatteenne. (Menevät parvekkeen kautta.)

Sisältä kuuluu ankaraa melua.

ANNA. Mikä se on tuo melu tuolla salissa?

LETTO. Mitäpä se olisi tavallista kummempaa?

ANNA. Ei tuo ole tavallista!

EEVA. Sihvosen virittämä nuotio Onnen kapteenin vaihdosta alkaa viritä.

LETTO rientää parvekkeen kautta.

ANNA. Voi, hyvä Jumala, mihin onnettomuuteen noitten miesparkain piti joutua. Oskari ei olisi lähtenyt Onneen, mutta Varjakka oli kehoittamalla kehoittanut ottamaan pestin.

ELVIIRA. Kaikki olivat pelänneet, että Onnen pestauksessa Varjakan nimellä on vain viekkaus takana, mutta olivat luottaneet sitten siihen, kun Varjakka oli heitä pyytänyt lähtemään.

EEVA. Silloinpa ei myöskään Varjakka voi vähällä kummalla jättää miehiään tietämäänsä hätään ja vaaraan.

ELVIIRA. Sinäkö et usko, että he ovat kihloissa?

EEVA. Mutta jos ovatkin kihloissa, niin eihän se mitenkään estä Varjakkaa lähtemästä Onnella.

ELVIIRA. Mutta Eliise tahtoo heti naimisiin! Kolmen viikon päästä pidetään komeat häät, ja he lähtevät yhdessä Patrialla.

ANNA. Kertoiko Hilma Pollari niin?

ELVIIRA. Sanasta sanaan. Ja Sihvonenkin oli silloin kuulemassa.

ANNA. Sitten ei ole mitään epäilemistä. Onnen herra lähtee Onnella. (Rupeaa itkemään.)

EEVA. Säästä, Anna, itkusi ja odota kunnes Karihaara ottaa selon Hilma Pollarin puheista. (Menee perälle kiikkulaudalle istumaan)

Alkaa kuulua tanssisoittoa.

ANNA. Mutta nehän jo rauhoittuivat tuolla sisällä, koska rupeavat tanssimaan. Mitähän ne ovat päättäneet? (Menee Elviiran kanssa parvekkeen kautta.)

NEITSY JANNE (tulee maantietä vasemmalta puistikkoon, pysähtyy katsomaan parvekkeelle päin). Voi sentään, kun ajatukset lentää, eikä niitä voi estää, ne lähtee sydämestä...

ONNEN HERRA (tulee maantietä vasemmalta, pysähtyy aidan taakse, huutaen). Hei, siellä!

NEITSY JANNE (kääntyen). Jees. Haudujuduu, mister Ramberg.

ONNEN HERRA. Oletko sinä Onnen miehiä?

NEITSY JANNE. Jees.

ONNEN HERRA. Tunnetko sinä neitsy Eeva Ruskorannan?

NEITSY JANNE. O jees.

ONNEN HERRA. Käy käskemässä hänet tänne. Sano terveisiä kapteeni Rambergilta.

EEVA (nousee ja tulee esiin). Minä olen täällä.

NEITSY JANNE. Oolrait! (Menee parvekkeen luo, istuutuen perimäiselle sohvalle lynkäpäisilleen pöytää vasten.)

ONNEN HERRA (tulee puistikkoon). Eeva varmaan on kauan minua odottanut?

EEVA. En osannut odottaa, minä olen aivan hämmästynyt.

ONNEN HERRA. Eikö Eeva ole täällä tanssiaisissa sen muutaman matruusin kanssa?

EEVA. Olen.

ONNEN HERRA. Sehän merkitsi, että hän ei saa kosia Eevaa, vaan minä.

EEVA. Mutta minusta ei ole kapteenin rouvaksi.

ONNEN HERRA. Minä rupeankin kauppiaaksi.

EEVA. Kauppiaaksi? Ettekö lähde Onnella merelle?

ONNEN HERRA. En--

EEVA (riemastuen). Jumalalle kiitos! (Kuin itsekseen.) En tahtonut enää jaksaa uskoa. (Onnen herralle.) Kiitoksia, kapteeni, että tulitte. Te tulitte kuin enkeli taivaasta. Minä olen pakahtua ilosta.

ONNEN HERRA. Mitä Eeva siitä tykkää, jos Eevasta tulee komersrodinna?

EEVA. En minä rupea komersrodinnaksi! En millään ehdolla. Minä en sellaisesta tykkää. En vähääkään. Hyi!

ONNEN HERRA. Mikä olisi Eevasta kaikkein mieluisinta?

EEVA. Pieni talo, hyvin hyvin pieni, siinä lehmä, lammas, porsas ja korea kukko!

ONNEN HERRA. Aivan niin kuin minä. Sellaisesta minäkin tykkään. Sehän on kaunista kuin saduissa.

EEVA. Mutta mitäs kapteenin mamma siitä sanoisi?

ONNEN HERRA. Mamma sanoi, että minä tulen Eevan kanssa hyvin onnelliseksi, sillä Eeva on harvinainen tyttö ja saanut hyvän kasvatuksen. Mamma on tänään käynyt Eevasta puhelemassa Rajalinskan kanssa.

EEVA. Ohhohhoh!

ONNEN HERRA. Mikä Eevan tuli?

EEVA. Hieman lämmin.

ONNEN HERRA. Eeva on hyvä ja lähtee nyt tuonne meidän huvimajalle. Se on tässä aivan lähellä. Saanko tarjota käsivarteni?

EEVA. Mutta jos lähtisin täältä ennen kuin se muuan matruusi, niin se merkitsisi, että hän saa kosia.

ONNEN HERRA. Se on totta. Minä en tullut sitä ajatelleeksi. Ja hän on sivistymätön ja väkivaltainen ja tyhmä mies. Ei ole kumma, jos Eeva häntä pelkää, sillä minäkin häntä pelkään. Mutta farbruur Junkka kertoi, että muutamalla Onnen jungmannilla on hirveän vankat kourat.

EEVA. Niin on. Hirveän vankat. Hän istuu tuolla.

ONNEN HERRA. Mikä hänen nimensä on?

EEVA. Janne.

ONNEN HERRA. Minä lähden nyt huvimajalle. Minä saan viedä Eevalta terveisiä mammalle ja Eliiselle. He tulivat minun kanssani vaunuilla ottamaan Eevaa vastaan.

EEVA. Herranen aika! Mutta minunhan pitää ensin kysyä kapteeni Junkalta, joka on minun kummini ja holhoojani. Minä en voi tehdä mitään hänen tietämättään ja vastoin hänen tahtoaan.

ONNEN HERRA. Farbruur Junkalle on jo puhuttu. Mamma itse on puhunut. Ja mamma on päättänyt, että huomenillalla pidetään kihlajaiset täällä huvimajalla.

EEVA. Huhhuh!

ONNEN HERRA. Niinkö lämmin?

EEVA. Kuuma, hirveän kuuma. Menkää nyt, kapteeni. Voi tulla se muuan matruusi.

ONNEN HERRA (menee Neitsy Jannen luo). Janne.

NEITSY JANNE. Huot nau?

ONNEN HERRA puhelee hiljaa Neitsy Jannelle.

EEVA (yksinään). Herra jesta! Se palkkaa Jannen!

NEITSY JANNE. Jees. (Lähtee Onnen herran mukaan.)

ONNEN HERRA. Hyvästi, Eeva, vähäksi aikaa. (Menee maantielle ja vasempaan.)

EEVA. Siinä nyt oli seuraus minun sunnuntaillisesta friiailustani! Oli toki onni, ettei setä ole huvimajalla. (Levottomana.) Voi, kun tulisi Yrjö! Minkä vuoksi hän ei tule jo?

HILMA ja KARIHAARA tulevat parvekkeen kautta, edellinen kulkien hiljalleen ja odottelevana maantielle, jälkimäinen jääden puhelemaan Eevan kanssa.

KARIHAARA. Asia on selvä. Kapteeni Varjakalla ei ole välttämätöntä kiirettä teitä nyt tapaamaan, sillä hänet siirretään kapteeniksi Patriaan, joka lähtee vasta kuukauden perästä.

EEVA. Ettepä olekaan erehtymätön profeetta! Kapteeni Varjakka lähtee huomenna Onnella.

KARIHAARA katsoo kysyvästi Eevaan.

EEVA. Katsotte kuin ette käsittäisi puhettani!

KARIHAARA. En käsitäkään. Te sanoitte sillä äänellä kuin olisitte saanut jostakin varmat tiedot, mutta kuitenkin olette iloinen.

EEVA. Minkä vuoksi en voisi olla iloinen?

KARIHAARA. Kapteeni Varjakkaa ei päästetä lähtemään Onnella muussa tapauksessa kuin että hän on kihloissa Eliise mamsellin kanssa, jolloin Eliise lähtee mukaan.

EEVA. Niinkö? (Äänettömyyden jälkeen) Onnen herra kävi täällä aivan äsken, häneltä minä sain tietoni.

KARIHAARA (hämmästyen). Sanoiko Onnen herra, että kapteeni Varjakka lähtee Onnella?

EEVA. Ei, mutta Onnen herra ei lähde.

KARIHAARA. Sehän on aivan eri asia. Ja sehän olisi pitänyt teille olla selvä asia Onnen herran sanomattakin. Minä uskalsin tuolla salissa panna pääni pantiksi, ettei Onnen herra nyt lähde. Onneen tulee joku muu kapteeniksi.

EEVA. Niin tosiaan, onhan niitä muitakin.

KARIHAARA. Joudamme siis täältä pois.

EEVA. En minä lähde maantietä.

KARIHAARA. Hilma Pollarilla on hevonen komesrootin huvimajalla, saamme ajaa kääseillä.

EEVA (nauraen). Mutta siellä minut istutettaisiin vaunuihin. Minä menen oikotietä.

Salista, jossa vähän aikaa sitten on lakannut soitto kuin kesken, kuuluu hurraahuuto.

KARIHAARA (viitaten parvekkeelle päin). Kuulkaa!

EEVA. Mitä se on?

KARIHAARA. Hurraa, me nuoret meripoiat! (Pyörähyttää Eevaa kohona ympäri.)--Nyt teille tuli juhannus! Siellä on kapteeni Varjakka.-- Hyvästi. Kiitoksia lyhyestä, mutta hauskasta tuttavuudesta, hauskimmasta mitä minulla koskaan on ollut. Elkää tekään minua pahalla muistelko.

EEVA. Kiitoksia miellyttävästä seurastanne. Toivoisin sydämestäni, että löytäisitte neitokaisen, jossa ei ole vikaa.

KARIHAARA. Hyvä Jumala on pannut minun konttiini vanhanpojan eväät.-- Hyvästi. (Rientää perälle kääntyen portista vasempaan. Maantiellä huiskuttaa hattuaan Eevalle.) Hyvästi. Hyvästi.

EEVA (huiskuttaen pikkuliinaansa). Onnea matkalle.

KARIHAARA. Tervetuloa jälestäpäin--Patrialla! (Menee edelleen.)

Salista alkaa kuulua tanssisoittoa.

VARJAKKA (sadetakki käsivarrella tulee parvekkeen kautta puistikkoon, viskaa sadetakkinsa etumaisen sohvan selkämykselle ja käy Eevan luo). Hyvää iltaa, Eeva.

EEVA. Sinähän tulet kuin pilvistä pudoten. Et ainakaan tavallista tietä ole tullut, koska ei ole sinua näkynyt tulevaksi. (Istuutuu.)

VARJAKKA. Vesiteitä olen tullut. (Istuutuu. Äänettömyys.) Siitä on herran vuosia, kun me olemme puhelleet.

EEVA (äänettömyyden jälkeen). Minusta tuntuu siltä, kuin emme koskaan olisi puhelleetkaan.

VARJAKKA (äänettömyyden jälkeen). Niin minustakin.

Hetkisen aikaa katselevat toisiaan avonaisesti ruveten kumpikin hymyilemään. Lopuksi Eeva purskahtaa iloiseen nauruun.

VARJAKKA. Jumalan kiitos, että kuulin nauruasi! Kyllä me sittenkin olemme vanhoja tuttuja, olemme entisiä!

EEVA. Ja minä nauran juuri sille, kun kuvittelin meitä entisinä, sellaisina kuin olimme silloin, kun sinä merille lähdit: minä tytönvilli, hurnakko, sinä pojanhuitukka, Ryysy-Saaran kapteeni.

VARJAKKA (nauraa). Ryysy-Saaran kapteeni. Tosiaan. Kapteeni oli tietysti samaa maata kuin hänen laivansakin: paikattu venerähjä, jossa oli säkkikuluista tehdyt purjeet. Sopivan nimen pojat sille keksivätkin. Mutta sillä oli sinun antamasi kaunis nimi: Paul ja Virginea. Ja vene oli minun ylpeyteni, sillä se oli minun omani ja ainoa omaisuuteni. Minä sitä kunnioitin ja rakastin kuin elävää olentoa.

EEVA. Ja minusta tuntui, että se jäi sinua ikävöimään rannalla maalle vedettynä. Kun Pasanteri sen pilkkoi polttopuiksi, niin minä itkin ja olin niin vihassa, etten käynyt Pasanterilla kertaakaan koko talvena.

VARJAKKA. Minä olen usein kauhistuksella muistellut uhkarohkeuttamme. Muistatko vielä viimeistä retkeämme? Sillä kertaa sinä itkit, tosin vasta kotia tultuamme.

EEVA. En minä itkenyt pelkoani, vaan suutuksissani. Mehän olimme lähteneet sinne merensaareen evästettyinä kokopäiväiselle matkalle, leikkimään haaksirikkoutuneita. Muistatko?

VARJAKKA. Sitäpä en muista.

EEVA. Et muista? Ethän sinä sitten, Yrjö kulta, ole meidän retkellämme ollutkaan! Joka oli niin hauskaa ja jännittävää. Leikki oli hyvää vauhtia menossa, minä puuhaan havumajan edustalla ruuan laitossa, kun sinä palaat saaren rannikolta tarkastusmatkalta juosten minkä voit ja jo kaukaa huudat: Joutuin veneeseen ja kiireellä kotia, on tulossa kauhea ukonilma!

VARJAKKA. Jouduimme toki kotia parahiksi siihen, kun rajuin puuska kulki yli. Ihan luultiin maailman lopun tulevan.

EEVA. Mutta minä kotona kuvittelin, miten hauskaa ja jännittävää olisi ollut siellä saaressa haaksirikkoisina ukkosilmassa ja myrskyssä. Itkin ettei oltu jääty sinne. Olin sinulle suutuksissani kauan.

VARJAKKA. Vai niin? En minä huomannut.

EEVA. Et huomannut, vaikka minä en ollut suostuvainen lähtemään uudelle retkelle, jota esitit.

VARJAKKA. Minä luulin, että et enää halua.

EEVA. Se oli suuri erehdys. Minä jo varustin eväät ja keitin siirappinekutkin. Mutta sinä et esittänyt toista kertaa--tyhmeliini.

VARJAKKA. Mutta mistä sinä olit minulle suutuksissasi silloin, kun minä merelle lähdin?

EEVA. En minä silloin ollut suutuksissani.

VARJAKKA. Pasanterin Lettu suri, että olit ruvennut häntä halveksimaan.

EEVA. Mistä Paul ja Virginean rohkea ja reipas kapteeni oli sellaista päähänsä saanut?

VARJAKKA. Minä olin lähtöpäivästä odottanut juhlapäivää, kun olin jummanni uuden uudessa puvussa. Mutta jummanni ei saanut sinulle näyttäytyä vilahdukseltakaan. Ei saanut hyvästiäkään sanoa. Niin kylmillä eväillä piti lähteä matkalle suureen maailmaan.

EEVA (hetkisen äänettömyyden perästä naurahtaa). Kyllä minä kävin rannassa laivanpaatin kaappiin panemassa eväsmytyn.

VARJAKKA. Sinultako se oli? Kiitoksia.

EEVA. Ei kestä kiittää kahdeksan vuoden vanhoista asioista.

VARJAKKA. Ja kiitoksia kirjeistä, joita olen saanut tämän viime matkani aikana. Tuntui omituiselta lukea niitä niin pitkän eromme jälkeen. Kuvittelin, minkälainen on oleva kohtauksemme.

EEVA. Ja katso, se ei sellainen ollut.

VARJAKKA. Ei sinnepäinkään. Yllätyksiä toinen toisensa perästä.

NEITSY JANNE tulee hiljalleen maantietä vasemmalta kääntyen puistikkoon.

EEVA (huomaten Neitsy Jannen). Herranen aika!

VARJAKKA. Mikä nyt?

EEVA. Olen unohtunut tähän! (Nousee.)

VARJAKKA (nousee). Olen sinua estänyt menemästä tanssimaan.

EEVA. Minä olen tämän päivän osalle kyllin tanssinut. (Nojaten kädellään Varjakan olkaan näyttää kenkänsä pohjaa.)

VARJAKKA. Kengänpohja puhki, ai ai.

EEVA. Se merkitsee pikaisia häitä. Mutta jos tanssii puhki toisenkin kengän, niin ei saa tanssia omissa häissään. Minun siis pitää lähteä pois, etten joudu vanhaksipiiaksi.

VARJAKKA. Mitä tietä te menette?

EEVA. Minä menen yksin.

VARJAKKA. Yksin?

EEVA. Niin. Ja otan tästä kurssin: iistsautiist.

VARJAKKA. Iistsautiist, se on suoraan kaupungin kirkkoa kohti.--Ahaa, sinä aiot Rantalan kautta.--Mutta minulla on purjepaatti.

EEVA (riemastuen). Onko sinulla purjepaatti?

VARJAKKA. Olen Onnen purjepaatilla.

EEVA (hilliten hämmästystään). Onnen purjepaatilla?

VARJAKKA. Purjehdimme huviksemme ja käymme Onnessa. Minä olen siellä jo järjestänyt kotini.

EEVA (peitellyn kylmästi). Vai niin.

VARJAKKA. Lähdemmekö heti?

EEVA. Kiitoksia, mutta minä menen omaa tietäni.

VARJAKKA. Luulin, että olet yhtä innostunut purjehtimaan kuin ennenkin.

EEVA. En tällä kertaa.

VARJAKKA (ihmetellen). Et tällä kertaa?

NEITSY JANNE (saapuu paikalle). Herra kapteeni. Se tuo Onnen herra--ei kuin tuota kapteeni Ramberg käski sanoa, että kapteeni Varjakka olisi hyvä ja tulisi heti käymään tuolla huvimajalla, on tärkeä asia koskeva laivaa.

VARJAKKA. Hyvä on.

NEITSY JANNE. Hän sanoi, että heti. (Yrittää lähtemään.)

EEVA (ojentaa kätensä Varjakalle). Hyvästi.

VARJAKKA. Minä tulen pian takaisin.

EEVA. Minä lähden heti.

VARJAKKA. Suvaitsetko, että tulen huomenna aamupäivällä luoksesi jäähyväisille.

EEVA. Minun pitää matkustaa maalle jo tänä iltana. Hyvästi.

VARJAKKA. Vai niin. Ja mikä on taas tuo sinun katseesi. Sinä katsot kuin minä olisin vain jossakin syrjässä ja aivan matalalla.

NEITSY JANNE (kääntyen takaisin). Neitsy Eeva. Mikä on sen muutaman matruusin nimi, jota minun käskettiin passata päälle?

EEVA. Hän on jo mennyt.

NEITSY JANNE nyökäyttää päätään, kääntyy ja menee parvekkeen kautta.

VARJAKKA. Minä olen siis sinua viivyttänyt. Tässä on sinun pikkuliinasi, jonka tapasin taskustani vaihdettuna omaani. Se oli kai hetkellistä ajattelemattomuutta, jota nyt kadut.

EEVA. Mistä sinä päätät, että se on minun?

VARJAKKA. Tässä on sinun nimesi.

EEVA (hämmästyen). Ei suinkaan. (Hämillään.) Sepä hassu erehdys! (Naurahtaa.) Yhdessä ainoassa pikkuliinassani on nimimerkki!

VARJAKKA (kuin mietittyään silmänräpäyksen). Minä pöllö! (Viskaa pikkuliinan vihaisesti maahan.)

EEVA. Mitä tuo merkitsee? (Ottaa pikkuliinan maasta.)

VARJAKKA. Tuo nimimerkkihän sopii monen muun nimelle, mutta en ole tullut sitä ajatelleeksi. Olen ollut hölmö! Kauniiden kuvittelujeni tyhmä narri. (Ottaa Eevalta pikkuliinan ja viskaa aidan yli, luoden katseensa Eevaan.) Sinä katsot minua jonkunlaisella säälillä. Mutta elä sillä vaivaa sydäntäsi. Se on hukkaan heitettyä hyvyyttä, sillä sitä en tarvitse. Olen varsin tyytyväinen saatuun opetukseen. Olen ollut herkkäuskoinen kuin lapsi, mutta nyt minulle on puhjennut viisaudenhammas. Ja siitä olen iloinen!

EEVA (ihastuksella ja lähentyvästi). Yrjö--

VARJAKKA. Sinä Eeva vaihdat katseitasi kuin värillinen majakka valojaan. Mutta leiki muitten kanssa, jos se sinua huvittaa, minun kanssani et leiki. Turhaan sinä minulle tuhlaat silmäisi säihkyä.

EEVA (kuin tuskaisen iskun saatuaan). Voi, Yrjö! (Yrittää purskahtamaan itkuun, mutta saa pidätetyksi ja rientää parvekkeen portaille, huiskuttaen kättään jäähyväisiksi ja mielenliikutuksesta väräjävin äänin:) Hyvästi, Yrjö. Onnea matkallesi. Hyvästi, hyvästi. Jumalan haltuun. (Juoksee sisälle.)

VARJAKKA (jää seisomaan tuijottaen Eevan jälkeen). Mitä tämä on? Untako?

JUNKKA (hattu kädessä ja takki käsivarrella tulee maantietä vasemmalta ja kääntyy puistikkoon). Minä ihmettelin, että mikä patsas tähän on pystytetty! Ja oikeinpa säikähdin, kun liikahdit. (Menee etumaisen sohvan luo, panee hattunsa ja keppinsä pöydälle, viskaa takkinsa sohvalle ja istuutuu.) Uhhuh. On se aikamoinen urakka näin vanhana opetella kävelemään. Hiidenmoinen hitsi. Jollei muuta keinoa ole täältä palata kaupunkiin kuin jalkaisin, niin saat kantaa minut selässäsi.

VARJAKKA. Voin teidät viedä paatilla kaupunkiin, mutta se vie runsaasti aikaa, sillä paattini on toisella puolen niemen.

JUNKKA. Hyvä on.--Mutta oletko sinä tulossa vai lähdössä, kun seisot niin juhlallisesti?

VARJAKKA. Kapteeni Ramberg lähetti käskyn tulla huvimajalle. Kuului olevan tärkeä asia.

JUNKKA. Vai niin. Kai sinä sen jo olet saanut tietää, että sinut siirretään Patriaan?

VARJAKKA (hämmästyen). Patriaan? Siinäpä se nyt oli! Minut siis pantiin Onneen vain valekapteeniksi, että saatiin siihen pestatuksi miehet.

JUNKKA. Mitä sinä puhut?

VARJAKKA. Heti alkuaankin sitä epäilin. Enkä minä yksin. Suureksi hämmästyksekseni ei pestauksessa ollut halukkaita lähtijöitä Onneen. Minun piti heitä kehoittamalla kehoittaa ja muutamia pyydelläkin.

JUNKKA. Niinkö?

VARJAKKA. Kun äsken tulin tänne, niin tanssisaliin astuessani tanssi katkesi kesken, ja kaikki minua katsomaan kuin olisin ollut joku renki tahi sälli, joka olin tullut häpäisemään heidän seuraansa. Ja hyvin uhkaavasti vaadittiin minulta suora vastaus, olenko todella aikonut Onneen ja tulenko. Sanoin, että minä jo Onnessa asunkin. Nyt he saavat sen käsityksen, että olen alun pitäen heitä petkuttanut ja viimeiseen saakka koettanut salata, että heidän kapteenikseen tuleekin Onnen herra. Mutta minä en väisty Onnen herran tieltä kuin väkivallalla.

JUNKKA. Mutta ei Onnen herra tule sinun sijaasi, vaan entisen Toivon kapteeni. Ja hän, vaikka onkin juopottelija, on miesten suosima kuin harva.

EEVA päällystakki yllään ja liina päässä on tullut parvekkeelle ja äänen kuultuaan vetäytynyt takaisin jääden kuuntelemaan keskustelua.

VARJAKKA. Pelastettu!

JUNKKA. Siis onnea Patrian kapteenille!

VARJAKKA. Olkoon vain, mutta se ei kuulu minulle.

JUNKKA. Oletko pähkähullu! Saat paikkakunnan komeimman laivan ja hyvät tulot. Mikä on, ettei pojalle kelpaa nisuleipä?

VARJAKKA. Siinä on toukkia!

NEITSY JANNE (tulee parvekkeen kautta). Suokaa anteeksi, herra kapteeni Varjakka. Siellä huvimajalla sanottiin minulle: Passa ny, poikka, pääll', ett' kapteen Varrrjaga lekte häti ja otta se näitsi Eeva följiss'!

VARJAKKA. Sielläkö oli komesrootin rouvakin?

NEITSY JANNE. Jees. Ja mamselli kuin myös hevoset valjaissa vaunujen edessä.

JUNKKA. Janne, mene hakemaan Eeva tänne. Sano, että minä olen täällä ja odotan häntä.

EEVA putkahtaa sisälle.

NEITSY JANNE. Jees. (Menee parvekkeen kautta.)

VARJAKKA. Menettekö Eevan kanssa huvimajalle?

JUNKKA. Perhana! Oli onni, ettet sinä sinne ehtinyt hänen kanssaan. Olisit vienyt hänet suoraan krokotiilin kitaan. Se akka toimittaa Eevaa pojalleen täydellä touhulla. Sen vuoksihan minulle tuli tänne kiire. Käy sinä nyt siellä huvimajalla kuulemassa asiasi, sitten mennään paatilla kaupunkiin kaikin kolmen.

VARJAKKA. Eipä minullakaan ole halua lähteä suoraa päätä krokotiilin kitaan. Komesrootin rouvan ja Eliise mamsellin kanssa olen ajellut enemmän kuin kyllikseni vaunuilla. Siihen lystiin en enää lähde, olkoon Onnen herran asia mikä hyvänsä!