Chapter 2

Abdul Sahidanilla oli itsellä ollut 10 vaimoa, sillä hindulaiset viettävät vielä patriarkkain elämää, ja heillä on monivaimoisuus luvallinen. Näitä paitsi oli hänellä 90 orjaa sekä nuori, kukoistava 16 vuotias tytär, joka oli läpikäynyt jonkinlaisen oppilaitoksen ja siis "sivistynyt" nainen. Hän haastoi jotenkin selvästi englanninkieltä, rämpytteli auttavasti pianoa ja oli vaatetettu euroopalaisten naisten tapaan. Hän osasi istua oikein tuolilla ja sohvalla, niinkuin sivistyneet ihmiset ainakin, eikä vaan lattialla ja maassa jalat ristissä alla, niinkuin hänen muut kansalaisensa. Samoin hän osasi myös syödä veitsellä, kahvelilla ja lusikalla eikä ainoastaan viisihaaraisellaan. Sitä paitsi hän osasi laulaa ihmeen viehättävällä äänellään neljä, viisi erinlaatuista englantilaista laulua sekä kirjoittaa englannin- ja hindulaiskieltä, sekä sen lisäksi tehdä monta hyvää ja hyödyllistä pientä askaretta, joihin euroopalainen tai sivistynyt nainen ei kykenisikään. Hindulaisten käsityksen mukaan hän oli siis korkeimmalla sivistysasteella ja pidettävä naisellisen täydellisyyden mallikuvana.

Muutoin oli Abdul Sahidan itsekin sivistyneimpiä hindulaisten joukossa sillä paikkakunnalla, ja muuten kaikin puolin nerokas ja toimelias mies.

Neljä vuotta takaperin hän oli kääntynyt kristinuskoon, ja samoin olivat hänen päävaimonsa ja tyttärensä Mirjam tehneet. Nuo yhdeksän muuta entistä vaimoa olivatkin nyt vaan palvelijanaisten arvossa, kuitenkin niin, että heidän haltuunsa oli uskottu pääasiallisesti talouden hoito, joten heidän ei tarvinnut orjain tehtäviä toimittaa.

Abdul Sahidanin perheessä kohdeltiin minua valkoista sardah'ia (herraa) erinomaisen lempeästi ja ystävällisesti, jommoista kohtelua ei hindulaiselta olisi osannut odottaakaan. Oltuani talossa seitsemän viikkoa, tunsin siis itseni oikein kotiutuneeksi.

Sitten eräänä päivänä sain käskyn kapteeniltani tulla laivaan, koska muutaman päivän kuluttua laivan piti selvitä lähtemään, ja minun siis oli tarvis saapua tuohon uuteen seurapiiriini puhuttelemaan hindulaisia siirtolaisia heidän omalla kielellänsä. Silloin minut valtasi todellakin hämmästyttävä vastenmielisyys koko merielämän vaaroihin ja vaivoihin, niin että melkein halutti jäädä sinne, missä nyt olin, hindulaisen perheesen, ja ruveta hänen teeskentelemättömän Mirjaminsa mieheksi.

Tämä johtui minun mieleeni etenkin siitä syystä, että Mirjam, isäntäni tytär, oli surusta ihan nääntymäisillään minun lähtöni tähden. Teeskentelemättömästi ja ujostelematta hän esitteli minulle, että minä iäksi päiviksi jättäisin kaikki lähtöpuuhat sikseen ja jäisin hänen luoksensa. Kun minä näin, minkälaisella lapsellisella luottamuksella hän tätä tuumaansa esitteli, ja ettei hän tahtonut minun selityksiäni korviinsakaan ottaa, koitin minä lohduttaa hänt parhaan taitoni mukaan sekä lupasin pian tulla takaisin, kun vain olin Länsi-Intian matkan tehnyt. Juttelin hänelle, että olin tämän matkan tekoon pakotettu, niin ettei kukaan muu siitä voisi minua vapauttaa kuin Englannin kuningatar, ja että ennen kuin Englannista kirje ennättäisi palata, olisin jo itsekin takaisin.

Minä lausuin siis jäähyväiset Abdul Sahidan perheenjäsenille. Tultuani lopulta Mirjamin luo, puhkesivat hänen tunteensa hurjina valloilleen. Hän heittäytyi minun kaulaani ja itki niin rajusti, että luulin hänen sydämensä pakahtuvan. Hetken kuluttua heittäysi hän siitä polvilleen jalkaini juureen, suuteli niitä, syleili minua polvista, ja itki ja pyyhkieli pitkillä, kauniilla hiuksillaan minun tomuisia jalkojani ja muutenkin itämaiseen tapaan ilmaisi katkerata suruansa mitä hellimmillä ja nöyrimmillä rakkauden ja kunnioituksen osoituksilla.

Vaikeaksi kävi minunkin suruni tätä luonnonlapsen katkeraa surua ja avomielistä rakkautta katsellessani. Yritin monta kertaa kohottaa häntä nöyrästä asemastaan, mutta ilman menestystä. Vihdoin sain hänen niinkuin lapsen istumaan polvelleni, jossa hän kätki kasvonsa minua vastaan ja rupesi taas vaikeroimaan ja itkemään. Hänen isänsä oli, niinkuin siinä sain tietää, luulotellut tyttö parkaa, että minä kentiesi ainaiseksi jäisin sinne ja ottaisin hänet vaimokseni. Ja totta tosiaankin, jos olisi Mirjam ollut valkoinen, niin ei hän olisi juuri Marynkaan rinnalla häpeään jäänyt, niin enkelinkaltasena kuin tämä minun sydämessäni oli jäänytkin. Ja sitä paitsi olisihan minusta tullut rikas ja mahtava tilan ja teeviljelyksien omistaja Itä-Intiassa, joka kait ei olisi ollut hulluinta sekään. Ja jos olisi minulla ollut niin paljon elämän kokemuksissa karjennutta kylmää järkeä kuin nyt, niin tuskinpa olisinkaan päärlyäni lokaan viskannut.

Vihdoin minun täytyi luvata pyytää kapteenilta heti eroa perämiehen virastani, ansaittua palkkaani ja tavaroitani, ja tulla heti takaisin, ja merkiksi otin sormuksen sormestani, painoin sen Mirjamin sormeen ja ryntäsin ulos, hypähdin portaitten edessä hevosen selkään ja ratsastin karahutin taakseni katsomatta, hindulaispalvelijan seuraamana, kunnes maatila oli nähtävistäni kadonnut metsän siimekseen.

Kyllähän minä jo todellakin haastelin asiasta kapteeni O'Brienille. Mutta hän nauroi koko minun jutulleni, eikä hän sitä paitsi voinut minulle eroa antaa, koska hän ei olisi siellä saanut toista luotettavaa perämiestä, jota paitsi hän ei olisi uskaltanut niin pitkälle ja vaivalloiselle retkelle lähteä. Ja ivaten hän nauroi: "Kyllä merivesi ja raitis ilma semmoiset hullutukset pian pois huuhtovat".

Ja kyllä ne näkyivät sen tekevänkin, samoin kuin ne monta muutakin onnen tarjousta ovat huuhtoneet. Turhaan sitten jäljestäpäin kaduin, etten silloin karannut laivasta ja mennyt hindulaiseksi maanviljelijäksi.

Helmikuun 20 päivänä lähdimme Kalkutasta. Hinaajalaiva veti meidät ulapalle, ja sinne ne jäivät monet hauskat muistot ja iloiset hetket, joita olin siellä viettänyt etelän lämpimän auringon alla hindulaisperheen keskuudessa, eikä liene mitään outoa siinä, että monta kertaa matkallamme kaipauksella tätä oloani muistelin.

Matkamme kului ilman mitään erinomaisia vastuksia. Ilmat olivat koko ajan erittäin kauniit; ei ollut myrskyjä eikä pahoja vastatuulia. Siirtolaisemme myöskin olivat hyvin rauhallisia ja kaikinpuolin tyytyväisiä uusissa oloissaan: Ja sopipa heidän niin ollakin, sillä eivätpä he olleet niin hyviin päiviin ennen tottuneet. He makasivat, söivät ja huvittelivat itsiään parhaimman taitonsa mukaan; ei tarvinnut heidän huolehtia maailman menoista mitään, saivat elää vaan niin kuin suloisinta paratiisin elämää.

Muutamia viikkoja laivassa oltua, rupesikin heistä näkymään, että he voivat erinomaisen hyvin, sillä laivaan tullessaan olivat heistä useimmat olleet laihoja kuin luurangot; mutta viikkojen kuluessa lihoivat he niin, että olivat kuin parhaat papualaisten syöttiläät. Monen kasvotkin alussa olivat oikein kuivettuneet ja ryppyiset, mutta lopulta kiilsivät ne jo lihavuudesta ja hyvinvoinnista kuin ruskea lakeerinahka.

Minä, joka olin muka hindulaisten kieltä oppimassa ollut ja vähän sitä oppinutkin, sain perämiehentoimeni ohessa myöskin pitää ylintä hoitoa heistä, josta toimesta minulle maksettiin 3 puntaa eli 75 Sm. lisämaksua. Minun velvollisuuteni siis oli pitää järjestystä heidän keskuudessaan sekä valvoa, että he saivat kaikki, mitä heille oli tulevaa, ja ettei latvan miehistö saanut millään tavalla sekaantua heidän asioihinsa eikä sopimattomasti heitä kohtaan käyttäytyä.

Tässä toimessani minä sain apumiehikseni kaksikymmentäviisi malajilaista, jotka ovat vaaleampi-ihoisia ja joita siellä pidetään jalompana rotuna. Heidät minä järjestin niin, että heistä aina oli yksi ison ja peräruuman vartijana ja toiset puolet välikannella järjestystä ja puhtautta valvomassa, kaksitoista miestä yöllä ja toiset päivällä. Kello 8 aamuin illoin oli vahtivuoro vaihtuva. Vanhin joukosta oli määrätty heidän ylipäälliköksi, joka taasen valvoi miestensä velvollisuuden täyttämistä ja illoin aamuin antoi minulle tarkat selvitykset kaikista tapauksista. Hänen oli määrä vain silloin tulla minua avuksi pyytämään, kun ei voinut itse seikoista suoriutua.

Tämä päällysmies oli palvellut 10 vuotta Intian sotaväessä ja osasi sentähden auttavasti englanninkieltä, joten hän oli minulle suurena apuna ja tulkkinakin jatkuvissa tapauksissa.

Kolme kertaa päivässä tein minä säännöllisesti tarkastusmatkan välikannella. Silloin olivat usein kovatkin kurituskeinot tarpeen vaatimat, voidakseni saada ylläpidetyksi likimainkaan ihmismäistä puhtautta ja järjestystä yleensä näiden metsäläisten tapoihin tottuneiden puolivillien ihmisten keskuudessa.

Kalkutasta lähtiessämme oli kuumuus niin suuri, että täytyi pari kertaa päivässä vedellä vadella laivan kantta ja muita paikkoja, joihin auringon säteet sattuivat, sillä piki ja terva tunki tihkumaan saumoista ulos. Kun sitten muutamia päiviä lähtemisemme jälkeen ilma vähän alkoi viiletä, sain laivan lääkäriltä määräyksen jakaa mukana olevasta varastosta vaatteita alastomille hindulaisille.

Kukin nainen sai hameen ja lyhyen röijyn, jotka olivat tehdyt karkeista kamelinvillaisista langoista, sekä pitkän harvakuteisen liinankaistaleen, jota he käyttivät omituisena hameentapaisena vaatetuksena. Miehet saivat villahousut ja kapeamman liinakaistaleen, jolla he yläruumistaan peittivät tai käyttivät päässään turpaanin tapaan.

Joka aamu ajettiin heidät kuudelta ylös laivan kannelle itseään pesemään, ja kesti tätä pesemistä puoli kahdeksaan aamulla. Laivassa oli höyrykone, jonka pannusta he saivat tarpeen mukaan lämmintä vettä, jota runsaasti tarvittiinkin, kun heidän täytyi pestä koko ruumiinsa.

Kahdeksalta aamulla saivat he aamiaiseksensa kukin kaksi laivakorppua, kaksi kukkurapäistä ruokalusikallista sokerijauhoa ja sen päälle tuopin vettä.

Kahdeltatoista saivat he päivälliseksensä höyryllä keitettyä riisiä sekä curykastetta sen mukana. [Cury on hyvin maukasta riisikastetta, jota Itä-Intiassa yleiseen käytetään. Itse cury on juurikasvi, joka näkynsä puolesta paljon muistuttaa inkivääriä, mutta hienoksi jauhettuna on väriltään kauniin keltaista ja maistuu vähän kitkerältä. Siihen pienennetään sipulia ja pippuria ja vettä lisätään tarpeen mukaan, ja niin saadaan siitä sangen maukasta riisikastetta.]

Keskiviikkoina ja sunnuntaina pantiin curyn joukkoon liseeksi perunoita ja tuoretta lihaa pieninä viipaleina; ja silloinkos nämä yksinkertaisiin ruokiin tottuneet metsäläiset luulivat oikein herkuttelevansa.

Ruokahalu oli heillä mitä parhain. Heidän kauheasta syömätaidostaan tahdon tässä kertoa pienen esimerkin.

Olimme yhdeksättä vuorokautta matkalla, ja meri aaltoili sangen voimakkaasti, vaikka myrsky ei ollut kovin ankara. Merimatkoihin tottumattomista siirtolaisistamme oli moni meritaudin: säälimättömissä kourissa. Niinpä oli erään perheenisän molemmat vaimot ja kaikki neljä lasta syömään kykenemättömiä. Tätä tilaisuutta käytti hindu-isä, joka oli sangen roteva mies, mutta laiha kuin luuranko, hyväksensä saadakseen kerrankin tilavan vatsansa tarpeeksi täyteen.

Hän otti kaikki seitsemän ruoka-annosta ja meni rakkaan perheensä luo välikannelle; muutoin täytyi kaikkein yläkannella aterioida, jos vaan ilma siihen oli sopiva. Kun nyt ei meritautia potevat perheenjäsenet voineet syödä, arveli kait mies, että synti oli saatua ruokaa takaisin viedä, eikä sitä tallettaa voinut. Loppupäätökseksi tuli se, että mies söi itse kaikki seitsemän annosta!

Puolen tuntia aterioimisajan jälkeen sain tiedon, että yksi siirtolaisista oli saanut "sisuksiinsa merikärmeen," sillä hän vääntelihe ja mateli pitkin ruuman laattiata kuin "käärme".

Tultuani paikalle näin miehen todellakin voihkuen ja ähkien pitkin ruuman lattiata nolon kuolon tuskissa kieriskelevän, silmät päästä pullistumaisillaan.

Kuulusteltuani hänen perheensä jäseniä ynnä lähinnä olevia makuutovereitaan, sain lopulta sen tiedon, että mies oli kentiesi syönyt liikaa, kun oli korjannut muidenkin perheenjäsenten osan avaraan vatsaansa. Minä tietysti mitä kiireimmin haetin lääkärin tutkimaan tätä omituista potilasta, mutta hän ei voinut enään miestä auttaa; hän vaan ilmoitti lyhyesti, että miesparan vatsalaukku oli revennyt.

Potilas vietiin laivan sairashuoneesen, jossa hän kauheita tuskia kärsittyään pian kuoli.

Puoliyön aikaan oli aina haudattava edellisenä päivänä kuolleet siirtolaiset, sillä sitä ei ilmoitettu heidän omaistensakaan tiedoksi ennen kuin vasta kolme tai neljä päivää jälkeenpäin; jos taas ei vainajilla omaisia ollut, ei siitä kenellekään mainittu, vaan pyyhittiin vainaja luetteloista pois.

Seuraavana yönä muiden nukkuessa tuotiin ruumis sairashuoneesta, käärittiin vainajan peitteesen, kiedottiin nuoralla ja sidottiin jalkoihin kivihiilisäkki, jonka piti painaa ruumis merenpohjaan. Tämän lisäksi vielä yksi merimiehistä, irlantilainen hulivili, veti nuoran kaulan ympärille ja ilveili, ettei muka nyt vettä kurkusta päässyt ukkoa enemmän paisuttamaan. Semmoisenaan ruumis sitten ilman muita juhlallisuuksia laskettiin vaipumaan syvään hautaansa.

Sama irlantilainen hulivili teki vielä ukkoparkaa mereen työnnettäessä muutakin raakamaista koiruutta, josta hän kuitenkin sai omituisella tavalla hyvin ansaitun rangaistuksensa. Ruumis, näet, oli kait tullut varustetuksi liian pienellä painolla, jonka tähden ei se heti pohjaan painunut, vaan kulki meidän huomaamattamme laivan köliä myöten perään saakka. Siinä se sitten tarttui peräsimeen ja pysyi siinä seuraavaan päivään saakka, jolloin se vasta siellä alastonna keksittiin. Kun taikauskoinen hulivili sai kuulla ja nähdä tämän, kauhistui hän sanattomaksi, uskoen täydellä todella vainajan aikovan seurata laivaa hänen koiruuksiaan kostaaksensa. Hädissään mies poloinen sitten teki päätöksiä ei milloinkaan enää kuolleita pilkkaavansa, olkootpa sitten kristityitä tahi pakanoita. Ruumis irroitettiin sitten keksillä laivastamme, emmekä sitä sitten enää nähneet, ja sen jälkeen irlantilainenkin vähitellen rauhottui.

Muutamia päiviä jälkeenpäin oli meillä tapaus hupaisempaa laatua, ja koska sekin on omiansa kuvaamaan hindulaisten yksinkertaisia elämäntapoja, tahdon sen tässä lyhyesti kertoa.

Oli nuori hindulainen kaunotar ja samoin nuori, siro hindupoika, jotka olivat toisiinsa mielistyneet. He olivat päättäneet jakaa yhdessä päivän työt ja helteet tulevan isäntänsä sokuriruoko-vainioilla, yksin voimin kiskoa suurimmatkin ruovut irti ja samasta kupista riisiä syödä. Sen tähden he pyysivät minua heitä vihkimään, josta palkakseni saisin tulevassa elämässä heidän esikoisensa ikuiseksi orjakseni; sillä hindulaiset näet uskovat sielläkin elettävän samaan tapaan kuin täällä maailmassa, vaikka huokeammalla tavalla ja huolettomammissa oloissa. Tähän tärkeään tehtävään en kuitenkaan tahtonut ruveta, vaikka toimen omituisuuteen katsoen vähän mielittelin täyttää heidän hartaan pyyntönsä. Minä ilmoitin asian laivan kapteenille ja samassa annoin hyvät todistukset nuorten käytöksestä heidän laivassamme olonsa ajalta.

Lääkäri, joka oli kaikin puolin käytännöllinen mies ja tunsi hindulaisten tapoja, suostui vihkimään heidät asianomaisten suureksi iloksi ja meidän laivanväen huviksi ja uteliaisuutemme tyydyttämiseksi. Minä sain käskyn heti saman päivän iltapuolella toimittaa naimahaluiset lääkärin eteen, ja sitten alkoi toimitus, jossa jotenkin seuraavat kysymykset ja vastaukset vaihdettiin:

Vihkijä: Onko teillä kummallakaan isä tai äiti elossa?

Vastaus: Ei kummallakaan.

Vihkijä: Onko ketään, joka jollakin tavalla voisi ja tahtoisi teidän naimistanne estää?

Vastaus: Ei ketään.

Vihkijä: Oletteko kumpainenkaan ennen toisen kanssa naimisissa olleet?

Vastaus: Emme kumpainenkaan.

Vihkijä: Onko morsiamella ollut lasta?

Vastaus: Ei ole.

Vihkijä: Onko morsiamesta lunastusmaksua määrätty, vai muutenko keskinäisestä rakkaudesta naimisiin menette?

Vastaus: Ei mitään lunastusmaksua; molemminpuolinen rakkaus naimisen perusteena.

Vihkijä: Tahdotteko te antautua toisenne kanssa ikuiseen yhdyselämään?

Vastaus: Me tahdomme.

Vihkijä: Tiedättekö tarkoin, mitä velvollisuuksia naineilla on toisiansa kohtaan?

Vastaus: Kyllä tiedämme.

Vihkijä: Lupaatteko Suuren Hengen kuullen ja nähden aina nämä velvollisuudet täyttää?

Vastaus: Kyllä me täytämme.

Sitten tarttui vihkijä heitä molempia käteen, laski ne toisiinsa ja painoi niillä näin yhdistettyinä kummankin sydämen kohdalle. Tämän jälkeen tarttui hän heitä tukkaan ja käski heidän suudella toisiaan kolme kertaa, ja sillä aikaa, kun tämä temppu tehtiin, huusi hän heille: "Suuren Hengen nimissä ja hänen luvallaan olette nyt ainaiseksi tässä ja tulevassa elämässä yhdistetyt". Ja näin he olivat mies ja vaimo.

Ilo ja onnellinen tyytyväisyys loisti nyt nuoren parin silmistä, ja sitten seurasi hindulais-tanssia pienessä piirissä, johon vain nuoren parin lähimmät tuttavat saivat osaa ottaa. Rumpujen pärrytyksen mukaan he sitten tanssivat ja tekivät temppujaan ja häränpyllyjään. Lopuksi kävi ympäri pieni "hobul hobul" (piippu), josta morsian ja ylkä ensimmäiset tupruavat savut vetivät. Siinä sitten oli koko kestitys. Ei siinä suuria kustannuksia eikä loistavia pukuja tarvittu; terveellinen ja seurattava esimerkki monelle meidänkin maassamme.

Monta muuta pientä kohtausta ja hullunkurista tapausta, joita tällä matkalla sain nähdä näitten alastomien puolivillien luonnonihmisten keskuudessa heidän ollessaan laivassamme, voisin kertoa, mutta tahdon supistaa kertomukseni vain muutamiin seuraaviin piirteisiin heidän elämästään ja tavoistaan.

Heidän uskontonsa, niin kuin lukija jo edelläkerrotusta lienee huomannut, on sangen yksinkertaista ja alhaista laatua. Muutamat palvelevat aurinkoa, kuuta, tulta, eläimiä, vettä sekä osa tuntematonta voimakasta Suurta Henkeä j.n.e.

Kristillisyys alkaa myöskin heidän keskuudessaan levitä, vaikka vielä hyvin hitaasti. Kyllä siellä olisi lähetyssaarnaajille äärettömät työvainiot.

Koska minä olen tässä joutunut kertomaan yhtä ja toista näistä kuljetettavinamme olleista hindustanilaisista, niin suonevat hyväntahtoiset lukijani minun sen verran poiketa aineeni luonnollisesta järjestyksestä, että minä tähän liitän vähäsen laveammalta pakinoita näiden ihmissivistyksen milt'ei alhaisimmalla kannalla olevien hindulaisten koti-oloista, tavoista, uskonnollisista juhlamenoista ja muista, mitä opin heistä tuntemaan ollessani Abdul Sahidanin luona ja muuten liikkuessani heidän keskuudessaan sillä ajalla, kun laivamme viipyi Kalkutan satamassa.

Heidän asuntonsa yleensä ovat hyvin yksinkertaiset. Ne ovat tehdyt bamburuovoista, jotka pistetään pystyyn pehmeään maahan seiniksi. Tämmöinen huone varustetaan jyrkästi kaltevalla katolla samasta aineesta, joka sitten peitetään savella ja turpeella, niin että se jotakuinkin estää sadetta sisään valumasta. Akkunoita tämmöisessä talossa ei ole. Ovi tehdään myös bamburuovoista, melkein samaan tapaan kuin pärekori, joka sitten juurilla kiinnitetään aukon suulle, ja tekevät nämä juuret sitten saranain virkaa.

Sisällä on leveä penkin tapainen lavitsa huoneen kahdella seinällä, ja siinä onkin tavallisesti koko kalusto.

Samaa lavitsaa käytetään sitten makuusijana ynnä ruokien sekä talouteen tarvittavien kalujen säilytyspaikkana, eikä näitä yleensä olekaan paljon. Huoneessa on pieni, hyvin yksinkertainen, muurarimestaria vaatimaton tulisija, tavallisesti huoneen keskikohdalla, välin syrjemmässä. Se on kyhätty kasaan milloin tiileistä, milloin muista tasaisista kivistä. Siitä johtaa hatara savupiippu osan savua ulos, mutta suurin osa jääpi huoneesen. Tämmöinen uuni on näissä maissa tarpeen enimmiten vaan keittämistä varten.

Lapset, sekä pojat että tytöt, juoksentelevat vallan alasti, ilman pienintäkään ruumiin peitettä, aina 10:nteen ikävuoteensa asti.

Vanhempienkin henkilöitten vaatetus on varsin vaatimatonta laatua, ja ensikertalaisen on vallan vaikea ensi katsannolla eroittaa eri sukupuolia toisistaan.

Miespuoliset alkuasukkaat käyttävät vaan noin parin kyynärän pituista ja puolen kyynärän levyistä liinakaistaletta vyötäisilleen käärittynä, ja näyttävät ne ikään kuin hyvin pingoitetuilta uimahousuilta. Ylä-sekä alaruumis on vallan paljas. Päähineinään käyttävät he samankaltaista liinankaistaletta, välin punaista, välin kirjavata. Sen he kietovat päänsä ympärille turpaanin tapaan, samaan malliin kuin tavallisesti turkkilaisilla näkee.

Suurimmaksi osaksi ovat jalkineet heille tuntemattomat ylöllisyys-tavarat. Ainoastaan etevämmät hindulaiset käyttävät niitä, ja ovat nämä heidän sandaalinsa vähän samaan tapaan tehdyt kuin meidän lapatossumme, kuitenkin ilman varsia.

Naisten puku on yhtä yksinkertainen. He käärivät noin paria kyynärää leveän ja noin kolmea kyynärää pitkän liinankaistaleen ympärilleen sillä tavalla, että se ulottuu vyötäisiltä vähän alapuolelle polvia. Yläruumis on tavallisesti aina paljaana; ainoastaan silloin, kun ilma on vähän viileämpi, kietovat he toisen samanlaisen liinankaistaleen ympärillensä, niin että se peittää pään, hartiat ja alastoman ruskean rinnan.

Sivistyneemmät ja varakkaammat asuvat tietysti puusta rakennetuissa huoneissa ja käyvät euroopalaiseen malliin vaatetettuina.

Kalkutan keskikaupunki on sentähden säännöllisesti rakennettu säännöllisine katuineen, taloineen ja myymälöineen. Mutta syrjäseudut ja lähin ympäristö on rakennettu sen mukaan kuin edellä olen esittänyt.

Koristusesineinä käyttävät sekä naiset että miehet korvissaan ja nenänsä välilihassa renkaita, puupalikoita, usein sormen paksuisia. Euroopalaisen kauneuden-aistin mukaan eivät nämä kuitenkaan millään tavalla heitä kaunista, vaan päin vastoin rumentavat.

Käsivarret vieläpä jalatkin nilkoista ovat koristetut kaikenmoisilla lasisilla, tinaisilla, kuparisilla, messinkisillä, hopeisilla, välin kultaisillakin renkailla, aina sen mukaan, kuinka varakas kantaja on. Näkeepä usein varpaissakin sormuksia. Tämmöisiä koristuksia he ihailevat kuin lapset ja koettavat kaikin tavoin niitä lisää hankkia.

Kasvojaan, hiuksiaan sekä yleensä koko ruumistaan voitelevat ahkerasti molemmat sukupuolet kokospähkinä-öljyllä, ja sen vaikutuksesta heidän ihonsa kiiltää kuin lakeerinahka, ja öljyä tippuu alati heidän hiuksistansa.

Heidän pääasiallisena ruokanansa on hedelmät ja riisi, jota viimeksi mainittua he käyttävät niin kuin jo edellä olen kertonut, maustimina he lisäksi käyttävät erästä tomarindumi-nimistä happamen makeata hedelmää, sekä suuressa määrässä kokospähkinä-öljyä kaikellaisten ruokainsa höysteenä.

Koitin usein kävelyilläni ostaa syödäkseni makeisia, leivoksia, sokuriteoksia, n.k. karamelleja y.m., mutta ne olivat aina niin kovin härskiintyneen pähkinä-öljyn makuisia, ettei niitä voinut meikäläinen syödä, vaikka heidän mielestään ne olivat herkkuja.

Hedelmät muutoin olivat erittäin maukkaita ja halpoja, ja niitä minä hyvin runsaasti kaikenmoisia söinkin.

Itä-Intiassa vallitsee monivaimoisuus rajattomassa määrässä maan alku-asukkaiden keskuudessa. Mies saa ottaa niin monta vaimoa kuin hän voi elättää. Naiset ovat ylimalkaan hyvin laiskanpuoleisia, mutta puhdasluonteisia.

Syöminen toimitetaan ilman lusikkaa, veistä tai kahvelia; sormet tekevät niitten tehtävän. Vasempi käsi, jota vain käytetään muihin saastaisempiin tehtäviin, pidetään aina selän takana aterioidessa, ruokia laittaessa sekä ylimalkaan aina ruokia ja juomia käsitellessä.

Muutamilta, sekä naisilta että miehiltä, olivat kaikki hiukset päästä ajellut. Muutamilla oli vaan päälaki paljas, toisilla taasen oli päälaella juhlallisen suuri tukkatöyhtö, mutta muualta ympäriinsä ajettu puhtaaksi.

Kun minä kerran kyselin tuollaiselta pensaspäältä, minkä tähden he semmoista töyhtöä päässään pitävät, sain vastaukseksi sen tarvitsevan olla siinä sitä varten, että sitten kun hän on uhrannut Suurelle Hengelle, hän on saanut luvan päästä sinne ijäisiin hedelmätarhoihin ja sen tähden täytyy hänen kantaa merkiksi tätä töyhtöä; ja kun hän sitten kuolee, niin voi enkeli helpommin tarttua tähän tukkatöyhtöön ja kantaa hänet pois tästä maailmasta; sillä samalla matkallaan kokoo enkeli monta kuollutta hindulaista, ennen kuin hän pääsee perille.