Part 6

Juuri sellaisen joukon oli Dingo Bingo saanut kokoon. Iloinen hymy, joka loisti kipparin iloisilla kasvoilla, osoitti, että joukko oli suuri sekä että hän oli varma täydestä "lastista" pitemmittä huolitta tai viivytyksittä. Usein tekee kilpailu orjalaivojen kesken täyden rahdin saamisen vaikeaksi, ja sellaisissa tapauksissa valkoiset orjakauppiaat, jotka oleskelevat rannikolla (siellä on paljon sellaisia), sekä alkuasukaspäälliköt tulevat kauhean vaateliaiksi. Silloin todella ihmiskauppatavaran ensi kustannukset muodostavat huomattavan menoerän laskussa, ja voitto pienenee suhteellisesti toiselta puolen. Mutta kun ei ole kilpailua, pidetään neekerin hintaa aivan pikkusummana, ja kun hänet saadaan "vaihtotavarana", niin kokonainen laivanlasti sellaisia "paaleja", kuten heitä nimitetään tuttavallisesti orjakauppiaiden kesken (espanjalainen nimi on _bultos_), ei vaadi kovinkaan suurta rahojen sijoitusta. Laivan ostaminen sekä miehistön palkkaus ja elatus (miehiä pitää välttämättä olla paljon), ovat tärkeimpinä menoerinä orjakauppiaan kirjoissa. Mitä tulee elävän lastin muonaan, on se vähämerkityksellinen. Se on yksinkertaisinta ja halvinta lajia, mitä voidaan hankkia, ja siinä on tavallisesti kaksi pääainesta; afrikalainen hirssi -- tavallisemmin tunnettu eräänä sago-lajina -- sekä palmuöljy. Molempia saa helposti mistä tahansa länsirannikolta, jossa orjakauppaa harjoitetaan, sillä molemmat tuotteet ovat maan tavallisena ruokana. Hirssi on hyvin tunnettu vilja, mutta eri osissa maailmaa on monta viljalajia, jotka kulkevat tällä nimellä ja joita kuitenkin saadaan luonteeltaan aivan erilaisista kasveista. Mitä tulee palmuöljyyn, on se nykyään tärkeimpiä tavaroita Afrikan tuotannossa ja sitä tuodaan vuosittain tuhansia tonneja Englantiin ja Ranskaan, missä sitä käytetään keltaisen saippuan valmistukseen. Sitä puristetaan erään suuren palmulajin pähkinöistä, -- palmun, jota näkee kokonaisina metsinä troopillisen Afrikan länsimaissa; pudonneet pähkinät ovat siroteltuina pitkin maata tiheässä kuin piikivet. Alkuasukkaat ovat niistä tuskin välittäneet aina viime aikoihin asti. Palmuöljyn kysyntä on kuitenkin viime vuosina kiihoittanut velttoja neekereitäkin valmistamaan tätä tavaraa, ja noita äärettömän suuria palmupuutarhoja suojellaan nyt huolellisesti, ja niiden hedelmät kootaan sopivalla ajalla.

Pähkinän mehuisa päällyskerros antaa öljyä, joka tulee kovaksi, kun se jäähtyy -- niin kovaksi, että sitä tarvitsee leikata veitsellä tai raaputtaa jollakin terävällä aseella. Tässä muodossa neekerit käyttävät sitä aivan niinkuin me käytämme voita, ja se muodostaa pääosan heidän jokapäiväisessä ruokajärjestyksessään.

Koska sekä hirssisagoa että palmuvoita saa Afrikassa halvemmalla kuin mitään muuta ruokaa, niin näitä aineita tietysti laivataan orja-aluksiin onnettomien vankien syötäväksi ja niitä lukuunottamatta ei mitään muuta ruokaa ajatellakaan. Vesi yksinään on heidän juomanaan, ja sen hankkimiseksi on orjalaivan ruuma tavallisesti ahdettu täyteen suuria tynnyreitä, niinkuin oli "Pandorankin" laita. Nämä tynnyrit ovat painolastina menomatkalla, kun laivassa ei ole lastiaan, ja silloin ne ovat täynnä -- niissä on tavallisesti suolavettä, koska sitä saadaan useimmissa satamissa mukavimmin. Afrikan rannikolla suolavesi saadaan helposti tyhjennetyksi tynnyreistä ja raitista vettä sijaan, koska lastauspaikkana on tavallisesti joki. Nämä selitykset annettuani palaan nyt kippariimme ja hänen kuninkaalliseen vieraaseensa.

Oli ilmeistä, että kippari oli loistavalla tuulella. Hänellä oli kuningas Dingo Bingo kokonaan käytettävissään, ja hänelle oli luvattu täysi lasti. Hänen majesteettinsa näytti olevan yhtä hyvillään keskustelun johdosta. Hän tuli ulos kajuutasta hoiperrellen puolijuovuksissa ja puristaen toisessa kädessään puolityhjää rommipulloa, kun hän taas toisessa piti erilaisia kimaltelevia leluja sekä kirjavia vaatekappaleita, jotka hän vastikään oli saanut lahjaksi kapteenilta. Hän astuskeli rehennellen pitkin kantta kompastuen kerran tai pari pitkään teräksiseen sapelintuppeensa. Hän puhui äänekkäästi kehuen sotaisista urotöistään kerskumalla monista ryöstämistään kylistä ja ottamistaan vangeista sekä aina muistuttaen isäntäänsä siitä hienosta lastista, jonka hän oli koonnut tätä varten. Niitä oli viisisataa siellä, "nuoria ja vahvoja". He olivat turvallisesti suletut "barracooniin" -- se oli suuren rakennuksen nimi -- ja huomispäivänä, samana päivänä tai milloin vain kapteeni oli valmis, luovuttaisi hän ne. Siten lupasi kuningas.

Tietysti ei kapteeni ollut aivan valmis. Hänen majesteettinsa "sotasaalis" oli tuotava varastohuoneesta ja pantava veneisiin rannalle; vesitynnyrit oli tyhjennettävä -- ne sisälsivät näet merivettä -- ja sitten taas täytettävä joesta. Kun nämä toimet oli suoritettu, otettaisiin parkkiin siihen kuuluvat viisisataa "paalua".

Rehenneltyään ja kiroiltuaan vielä hyvän joukon -- tämä afrikalainen kuninkaallinen korkeus osasi puhua hiukan englantia ja tunsi useimmat kielen raaimmista lauseparsista -- hänen musta majesteettinsa lähti taas veneeseensä sekä soudettiin takaisin rannalle. Kapteeni otti mukaansa perämiehensä ja noin puoli tusinaa merimiehiä sekä seurasi pian veneellä perässä päättääkseen hurjastelun -- kuningas Dingo Bingo oli näet kutsunut hänet kuninkaallisiin kemuihin rannalla olevaan hirsipalatsiinsa. Minä katselin heidän jälkeensä kaihoavin silmin, -- en siksi, että mitenkään olisin halunnut heidän seuraansa, tosiaan, kaukana siitä, mutta silmäillessäni tämän villin joen rantoja koristavan kasvullisuuden kauniita muotoja ja kuunnellessani suloista laulua, joka tuli tuhansien loistavahöyhenisten laulajien suusta metsien keskeltä, halusin minä taas kerran astua vankalle maaperälle. Halusin olla yksin, vaeltaa yksin ja vapaana, pois noiden mahtavien puiden varjoon.

VIIDESTOISTA LUKU

On hyvin luultavaa, että olisin halunnut turhaan -- hyvin luultavaa, ettei minun olisi sallittu astua rannalle, jollei olisi ollut suojelijaani Bracea. Työnäni oli yhä edelleen lakaiseminen ja pyyhkiminen sekä kenkien harjaaminen, ja minä olin yhtämittaisesti sellaisessa "taloustyössä" aamusta iltaan. Toisten sallittiin mennä rannalle miltei mielensä mukaan, lukuunottamatta työtuntejaan, ja siten he menivät ja tulivat useita kertoja päivässä purkaen rommi-, suola- ja rautalastia, mikä heti annettiin kuningas Dingo Bingon haltuun.

Koetin useita kertoja mennä heidän kanssaan veneeseen, mutta joku työnsi minut aina takaisin, tavallisesti perämies tai kapteeni itse.

Joka päivä kun aurinko nousi kimaltelevien puunlatvojen yli antaen niiden rikkaalle vehreydelle kullan vivahduksia, huokasin minä toivoen vapautta ja olisin antanut mitä vain omistin, jos minun olisi sallittu kuljeskella vapaasti noiden loistavien metsin läpi. Vain sillä, joka on ollut kuukausia suljettuna laivaan ahtaisiin tiloihin, kunnes on kuolemanväsynyt sen yksitoikkoisesta elämästä, voi olla käsitys tuntemastani kiihkeästä kaipauksesta. Olipa minun laitani huonomminkin kuin jonkun muun, joka olisi saattanut olla sellaisessa asemassa. En ollut vain yhteen paikkaan suljettuna, minua lisäksi pideltiin pahoin. En ollut ainoastaan vanki, vaan orja, jota kohdeltiin tylysti ja joka perinpohjin inhosi sekä herraansa että tovereitansa. Sentakia olisin uhrannut mitä tahansa, jos minun olisi tunniksikin sallittu mennä kävelemään noihin villeihin metsiin, jotka joen kummallakin puolen ulottuivat niin kauas kuin silmä saattoi kantaa. Minä olin näet katsellut niitä yläprammitangon huipusta ja nähnyt, että ne olivat loppumattomat.

En voi sanoa, miksi kapteeni ja perämies siten vastustivat rannalle menemistäni. Se saattoi johtua siitä, että he epäilivät minua, ja pelkäsivät, että karkaisin laivasta. Ollessaan tietoisia siitä tylystä kohtelusta, jota he tavallisesti osoittivat minulle, ei ole omituista, että he epäilivät minua sellaisesta aikeesta. Asemani olisi tuskin voinut olla pahempi villi-ihmistenkään joukossa, ja sentakia oli aivan luonnollista, että heillä oli pelkonsa siitä, että jättäisin heidät.

He eivät suinkaan halunneet päästä minusta eroon sillä tavoin. Olin osoittautunut olevani suureksi avuksi heille kajuuttapoikana ja palvelijana, ja he huomasivat minun palvelukseni hyvin tarkoituksenmukaisiksi. Vaikka he olisivat välittäneet vähän, jos olisivat hukuttaneet minut tai tappaneet minut iskemällä päähäni, tyydyttääkseen omaa oikkuaan, olisivat he olleet kovin pahoillaan, jos minun olisi onnistunut karata heidän käsistään, ja ilmeisesti epäillen, että minä saatoin hautoa sellaista tuumaa, pitivät he varansa, ettei minulla olisi pienintäkään tilaisuutta saada sitä täytäntöön. Siksi ei minun sallittu astua mihinkään veneeseen, jotka yhtämittaa menivät ja tulivat laivan ja rannan välillä.

Oli toinenkin "Pandoran" mies, jota kohdeltiin samalla tavoin, ja hän oli hollantilaisparka. Häntä saatettiin kylläkin epäillä karkaamisen aikeesta. Joskin kohtelu, joka tuli osakseni, oli huonoa, oli se inhimillistä ja kohteliasta verrattuna siihen miltei yhtä mittaiseen julmuuteen, jota harjoitettiin hollantilaista kohtaan. Itse vaisto olisi kannustanut häntä pakenemaan sitä heti ensimäisessä sopivassa tilaisuudessa.

Onnettomuudeksi oli vaistolla juuri tämä vaikutus, tai pikemmin voisin sanoa, ihmisliha ja -veri ei voinut kestää sitä kauempaa, joten hollantilainen päätti karata. Sanon onnettomuudeksi, sillä yritys epäonnistui ja loppui hirveällä tavalla. Se päättyi tämän merimiesraukan kuolemaan -- kuolemaan, joka oli kauhea ja tärisyttävä.

Kerron tapauksen muutamin sanoin.

Muutamia päiviä senjälkeen kuin ankkuri oli laskettu, oli hollantilainen ilmoittanut minulle aikeestaan paeta laivasta. Hän oli tehnyt minut uskotukseen toivoen, että minä yhtyisin hänen yritykseensä -- miesparka tiesi, ettei laivassa ollut ketään muuta, joka milloinkaan olisi sanonut hänelle myötätunnon sanaa. Minä olin tehnyt siten ja saavuttanut sentakia hänen luottamuksensa. Lisäksi tiesi hän, että minäkin olin vainottu uhri, ja luuli sen johdosta, että minä olisin yhtä halukas kuin hänkin pääsemään yhteisen tyrannin saavuttamattomiin. On totta, että halusin sitä, mutta suojelijani Bracen neuvo oli saanut minut tyytyväisesti odottamaan parempaa tilaisuutta --- odottamaan kunnes tulisimme Atlantin toiselle puolen. Olin päättänyt kestää siihen saakka tietäessäni, että matka Afrikan länsirannikolta Brasiliaan, "Pandoran" määräpaikkaan, kestäisi vain muutamia viikkoja, sekä luottaen Bracen lupauksen mukaan siihen, että minä siellä pääsisin eroon vihatusta merimiehistöstä.

Näistä syistä kieltäydyin yhtymästä hollantilaisen ehdotukseen ja koetin saada häntä luopumaan aikeestaan samalla neuvoen häntä odottamaan, kunnes saapuisimme toiselle puolelle.

Neuvoni osoittautuivat turhiksi. Liha ja veri eivät voineet kestää kauempaa. Miesraukkaa oli vainottu äärimmilleen, niin ettei hän enää voinut sietää enempää. Epätoivon kannustamana hän teki kohtalokkaan yrityksensä. Eräänä yönä, kun melkein kaikki laivassaolijat nukkuivat, kuultiin aivan aluksen sivulta molskahdus, ikäänkuin joku olisi pudonnut tai hypännyt mereen. "Mies meressä!" kuului niiden harvojen huuto, jotka olivat valveilla vahtimassa. Se kaikui suusta suuhun, kunnes nukkujat -- useimmat heistä olivat kannella riippumatoissaan -- olivat valveutuneet.

Yö oli melkein yhtä valoisa kuin päivä -- taivaalla paistoi näet täysinäinen, pyöreä kuu. Tähän asti oli vallinnut täydellinen rauha ja hiljaisuus. Miehet, jotka ihmettelivät, kuka oli joutunut mereen, syöksyivät laivan partaalle ja katsoivat veteen. Pinnalla oleva pieni, musta esine osoitti, missä miehen pää oli. Se liikkui, ja heikko loiskiva ääni sekä veteen ilmestyneet pitkät väreet osoittivat, että joku oli joessa ja ui rantaa kohti kaikin voiminsa.

Mahdollisesti oli joku nähnyt hollantilaisparan, kun hän teki kohtalokkaan hyppäyksensä, sillä samalla hetkellä huudettiin, että hän se yritti päästä pakoon.

Sekä perämies että kapteeni olivat varoillaan. Kuumuuden takia olivat hekin nukkuneet riippumatoissa, jotka oli kiinnitetty peräkannelle, ja he olivat yhdessä silmänräpäyksessä hypähtäneet jalkeille. Molemmat riensivät aseistautumaan, ja ennenkuin karkuri oli ehtinyt puolta matkaa rannalle, nojasivat hänen kiusanhenkensä kaiteen yli kummallakin kädessään ladattu musketti.

Kummallakin olisi ollut hyvää aikaa laskea kuula onnettoman uhrinsa läpi, mutta vaikka hänen verensä oli tuleva heidän päälleen, oli säädetty, ettei hän kuolisi heidän kätensä kautta.

Ennenkuin kumpikaan oli ehtinyt tähdätä, huomattiin vedessä toinen karehtiminen -- se kulki kohtisuoraan sitä vastaan, jonka uija oli tehnyt -- ja tämän kareen päässä nähtiin sen muodostajana pitkä, tumma, hirviömäinen haahmo.

"Krokotiili, krokotiili!" huusivat miehet parkissa.

Sekä kapteeni että perämies pidättyivät ampumasta ja laskivat muskettinsa. He näkivät, että kaikki tapahtuisi yhtä hyvin ilman heitä. Olen varma, että huomasin tuolla hetkellä julman tyydytyksen hymyn kummankin kasvoilla!

"Hollantilais-parka!" kuului ääni huutavan. "Hän ei milloinkaan ehdi rannalle! Hän on mennyttä miestä -- se nielee hänet kokonaisena, luineen, lihoineen ja kaikkineen. Katsokaa!"

Kävi miltei kirjaimelleen, niinkuin mies oli sanonut. Kun hän päästi loppuhuudahduksen, syöksähti tumma hirviö -- nyt muutaman jalan päässä uhristaan -- nopeasti eteenpäin, sen pitkä ryhmyinen selkä kohosi korkealle pinnan yläpuolelle, ja temmaten uijan vahvojen luisten leukojensa väliin se alkoi vetää häntä alaspäin. Villi tuskanhuuto kaikui onnettoman miehen huulilta ja kajahteli kauas ympäröiviin metsiin. Mutta ennenkuin kaiku oli vaiennut, oli hirviö vaipunut uhreineen pinnan alle, ja muutamat veritahraiset kuplat olivat yksin osoittamassa paikkaa, missä kauhea tapaus oli sattunut.

"Se oli hänelle oikein!" huusi kapteeni hirveästi kiroten, "se oli hänelle oikein, sille kelvottomalle tyhjäntoimittajalle -- hänestä ei ole suurta vahinkoa, me kyllä tulemme toimeen ilman häntä, voinpa sanoa."

"Niin, niin!" yhtyi perämies häneen koristaen hänkin puhettaan kirouksella ja lisäsi sitten:

"Läksyksi kaikille karkureille! Jos se lurjus olisi pysynyt siinä, missä oli, olisi hän päässyt tästä, mutta jos tuo hullu pitää paremmin olostaan krokotiilin mahassa kuin hyvän laivan keulakannella, on hän saanut halunsa mukaan. Kaikki mitä voin sanoa, on, että hän on valinnut omituisen aluksen purjehtiakseen!"

Kapteeni vastasi tähän sukkelaan päähänpistoon äänekkäästi nauraen, ja nauruun yhtyivät monet tunteettomista miehistä. Sitten sekä kapteeni että perämies panivat muskettinsa takaisin telineelle, vetäytyivät taas riippumattoihinsa ja vaipuivat uneen. Merimiehet ryhmittyivät ankkuripelin ympärille ja jäivät hetkeksi keskustelemaan niistä kauheista tapauksista, jotka olivat sattuneet. Mutta keskustelun sävy osoitti, että tapaus liikutti heitä vain vähän. Muutamat nauroivatkin puhuessaan, ja kuului pilapuheita siitä, oliko hollantilainen tehnyt testamenttiaan, ja kuka oli perivä hänen omaisuutensa. Kun miesraukalla todellisuudessa ei ollut mitään omaisuutta -- hänen kaikki tavaransa olivat muutamat repaleiset vaateryysyt, tinalautanen ja vanha veitsi, haarukka sekä lusikka -- oli pila sitäkin pistävämpi, ja miehet nauroivat sille sydämellisesti.

Lopuksi sovittiin, että he heittäisivät arpaa hollantilaisen "varustuksista" seuraavana päivänä, ja kun tämä asia oli päätetty, hajaantuivat he vähitellen, muutamat nukkumaan makuulavalleen keulakannelle, toiset kannelle tai riippumattoihin, joita oli kiinnitetty raakapuihin ja köysitykseen.

Kaikki olivat pian unessa, ja hiljaisuus levisi taas näyttämön yli. Minä ainoastaan en voinut nukkua, vaan seisoin katsellen laivan partaan yli, silmät kiintyneinä siihen kohtaan, missä onneton mies oli viimeksi näkynyt. Siinä ei ollut mitään ohjaamassa silmää -- ei jälkeäkään lyhyestä verisestä taistelusta. Kirkkaanpunainen vaahto oli aikoja sitten virrannut pois, ja tumma vesi virtasi väreenkään ilmestymättä sen pinnalle. Mutta kaikesta tästä huolimatta saatoin yhä nähdä mielikuvitukseni silmillä tuon hirveän kohtauksen -- kauhean hirviön joka piti uhriaan poikittain hirveiden leukojensa välissä, ja saatoin yhä kuulla tuskan huudon kaikuvan kauas metsään. Tietysti oli se vain mielikuvitusta. Ei ollut mitään häiritsevää ääntä, edes tuulen tai veden aikaansaamaa. Ylhäällä ja ympäristössä vallitsi vaikuttava hiljaisuus, ikäänkuin luonto itse olisi saatu pelosta vaikenemaan tämän kauhistavan tapauksen johdosta!

KUUDESTOISTA LUKU

Olin iloinen, kun aamu sarasti, sillä minä nukuin vain hiukan sinä yönä. Merimiesparan synkkä kohtalo painoi mieltäni raskaasti koko seuraavan päivän, enkä voinut olla ajattelematta, että jokin sellainen loppu saattaisi tulla minunkin osakseni. Ainainen kauhu siitä, että olin perämiehen ja kapteenin raa'an väkivallan alaisena, synnytti nämä epämieluiset aavistukset. Minä näet pidin näitä miehiä tuon onnettoman todellisina murhaajina. Krokotiili esiintyi vain rikoksen auttajana, ja jollei sellaista eläintä olisi esiintynyt näyttämöllä, olisi hollantilainen epäilemättä yhtäkaikki saanut surmansa heidän musketinluodeistaan. Hirviö oli vain ennättänyt ennen heitä ja kiiruhtanut tapauksen sattumista muutamilla sekunneilla. Oli ilmeistä, että jos he sensijaan olisivat ampuneet miehen -- nuo häikäilemättömät heittiöt -- olisivat he yhtä vähän välittäneet seurauksista, olleet yhtäläisesti ilman omantunnontuskia ja katumusta. Ei ihmettä, että tunsin elämäni olevan epävarmuudessa -- ei ihmettä, että mieleni oli täynnä aavistuksia.

Koko sen päivän tuntui merimiesraukan kuolinhuuto kaikuvan korvissani synkkänä vastakohtana sille raa'alle riemulle ja äänekkäälle, törkeälle naurulle, joka kajahteli "Pandoran" kannelta. Laivassa oli juhlapäivä. Kuningas Dingo Bingo oli kapteenin vieraana ja hän oli tuonut mukanaan, ei ainoastaan muutamia ylhäisiä miehiään, vaan myöskin mustaihoisista kaunottarista muodostetun haareminsa, ja näiden naisten sekä miehistön raakojen aineksien välillä oli rakastelu, tanssiminen sekä juominen käynnissä aina myöhäiseen yöhön.

Arvoton tavaralasti, jonka parkki oli tuonut, vietiin nyt rannalle ja luovutettiin hänen kauppaakäyvälle majesteetilleen; tämä vuorostaan oli laskenut vankiensa lukumäärän sekä luovuttanut ne orjina kipparille. Mutta varrella, missä maa oli korkeampaa ja terveellisempää -- täällä näet meren lähellä oli ilmasto täynnä malariaa ja kaikkia tauteja, joista Afrikan länsirannikko on niin surullisen kuuluisa. Kuningas kävi tällä paikalla vain ajoittain, joskus ainoastaan kerran vuodessa, kun "Pandora" tai joku muu laiva tuli hakemaan orjalastiaan -- orjat olivat kuningas Dingo Bingon alueiden päätuotteena. Silloin hän kulki jokea alas "satoineen", joka oli koottu kaikista paikoista -- monen verisen ottelun tuloksena -- monen verentahriman ihmismetsästyksen, johon hän kätyreineen oli ottanut osaa. Hän toi mukanaan valitun henkivartiostonsa sekä vaimo- ja naisseurueensa, sillä vierailu orjalaivalla, jonka lastina oli väkijuomia, oli merkkinä kokonaiseen sarjaan mitä suurimmassa mittakaavassa pidettyjä törkeitä juhlia.

Kaikkina muina vuodenaikoina oli kauppahuone suljettuna, ja sen varastohuone tyhjänä. Villit pedot pitivät hallussaan paikkaa, jossa ihmisiä oli ollut -- tuskin vähemmän julmina kuin ihmiset itse -- ja luonto oli jätetty hiljaisuuteensa sekä yksinäisyyteensä.

Tästä syystä viehätti ympäristön tarjoama maisema minua. Juuri sen koskemattomuus oli ihastuttava, ja omassa ahtaassa näköpiirissänikin näin paljon sellaista, joka tyydytti uteliaisuuttani sekä tarjosi minulle huvia.

Minä näin jättiläismäisen virtahevon vierittelevän itsensä joen yli ja vetävän kömpelön ruumiinsa rannalle. Minä näin niitä kaksi lajia -- on näet tosiasia, vaikka luonnontutkijat tuskin tietävät sitä, että länsi-Afrikan joissa on huomattavissa kaksi eri virtahepolajia, ollen toinen vähemmän tunnettu, koska se on paljon pienempi eläin kuin Niilin ja hottentottien virtahepo. Minä näin joka päivä melkein joka tunti mahtavia krokotiileja, jotka olivat kuolleen puun tavoin pitkin virran reunaa, tai semmoisia, jotka uivat nopeasti joen halki ajaen takaa evillä varustettua saalistaan; myöskin näin suuria merisikoja, jotka kiiruhtivat eteenpäin korkealla pinnan yläpuolella tullen joskus niin lähelle laivaa, että olisin voinut lyödä niitä sauvoimella. Ne olivat tulleet mereltä ja tekivät pitkiä retkeilyjä jokea ylöspäin etsien muuatta mieliruokaansa, jota kellui runsaasti suolattomassa vedessä. Ajoittain huomasi muitakin matelijoita -- suuren vesikilpikonnan, joka miltei veti vertoja krokotiileille suuruudessa -- ja kerran sain nähdyksi erään harvinaisen eläimen, kamerunilaisten "punaisen vesisian", sillä se pieni joki, johon olimme ankkuroineet, ei ollut kaukana siltä leveysasteelta, missä kamerunilaiset olivat, ja sama laji esiintyi kummassakin paikassa.

Maaeläimet tulivat myöskin silloin tällöin esille parkin nähtäviin. Puiden välitse huomattiin leijonan hiipivän, ja suuren suuria apinoita, sekä punaisia että mustia, näyttäytyi oksien välissä, ja niiden villejä, joskus inhimillisiäkin ääniä voitiin kuulla yön kaikkina aikoina -- valittaen, kiljuen ja rupattaen. Myöskin kauniita lintuja -- sepelkyyhkysiä, papukaijoja ja omituisia vesilintuja -- leijaili alituiseen joen yläpuolella lentäen rannalta rannalle tai istahtaen puiden latvoihin ja päästäen ilmoille erilaisia ääniänsä.

Se oli tosiaan eloisa näytelmä, ja jos minulle olisi annettu joutilasta aikaa, olisin katsellut sitä pitkän rupeaman väsymättä sen yksitoikkoisuuteen. Mutta asianlaidan ollessa sellainen, kuin se oli, nuo eläinten ja lintujen äänet ja liikkeet vain lisäsivät haluani päästä katsomaan niiden villejä olopaikkoja metsässä sekä tekemään lähempää tuttavuutta sellaisten kanssa, jotka olivat vaarattomia ja kauniita.

Minkä ilon vallassa sainkaan sitten kuulla Bracelta, että hänellä oli "päivänsä" huomenna, sekä että hänen oli onnistunut saada minulle lupa seurata itseänsä!

Armonosoitus oli myönnetty äreässä äänilajissa -- ei minulle vaan Bracelle itselleen, joka oli esittänyt, että hän tarvitsi minua avuksensa. Hän oli menossa metsästämään -- Bracessa oli näet niinkuin useimmissa maansa miehissä jonkunverran urheilijan vikaa -- ja hänelle oli tarpeen joku, joka kantaisi hänen saalistaan. Tästä syystä minun sallittiin mennä mukaan.

Minä puolestani en välittänyt aiheesta. Olin liian onnellinen tulevaisuudestani moitiskellakseni syitä ja valmistauduin seuraamaan suojelijaani tuntien iloista odotusta, jollaista en milloinkaan ennen ollut kokenut mitään minulle tarjolla olevaa onnea ajatellessani.

SEITSEMÄSTOISTA LUKU