Part 13

Mitä tuli "kuninkaaseen", oli hän paljon vähemmän kauhistunut kuin "kapteeni". Hänen roistomaisella majesteetillaan oli paljon vähemmän pelättävänä risteilijän vierailusta. Hän oli jo tehnyt kauppansa, ja vaikka orjat olivat yhä varastohuoneessa, eivät ne enää olleet hänen, eikä hän välittänyt siitä, kenen käsiin ne joutuivat. Hän oli saanut täyden maksun niistä rommissa, suolassa ja musketeissa; nämä tavarat oli tuotu maihin ja luovutettu hänelle, ja heti kun hän saattoi siirtää ne pois risteilijän saatavilta oli hän täydelleen turvassa ja levollisena.

Tähän varokeinoon hän ryhtyi heti kun kroomannit olivat ilmoittaneet tietonsa. Hänen seuralaisensa pantiin työhön, ja muutamissa tunneissa oli jokainen parkista purettu tavaraerä viety pois "varastolta" sekä piilotettu kauas metsiin. Kun siirtämistyö oli suoritettu, sytytti hänen majesteettinsa piippunsa ja täytti lasinsa sekä istuutui sitten niin kylmänä ja asiasta piittaamattomana, ikäänkuin Afrikan rannikolla ei olisi ollut yhtäkään risteilijää.

Mutta "Pandoran" kapteenin asema oli aivan erilainen. On totta, että hänkin olisi voinut kätkeä osan omaisuudestaan. Hän olisi voinut ajaa orjat metsiin ja piilottaa ne sinne joksikin ajaksi. Oli huvittavaa nähdä, millä ponnella "kuningas" neuvoi häntä menettelemään näin. Hänen majesteettinsa näki, että jos tähän tuumaan suostuttaisiin ja risteilijä ilmestyisi joelle, niin parkki otettaisiin kiinni ja orjat jätettäisiin. Tästä kaikesta sekasorrosta olisi hänelle varmaan jotakin hyötyä; olisi mahdollisuus, että nuo viisisataa "paalia" joutuisivat hänen käsiinsä, ja hän saattoi myydä ne toistamiseen. Tämä oli todella mainio mahdollisuus, ja viittaamatta mihinkään mahdolliseen omaan etuunsa yllytti vanha veijari kipparia suostumaan hänen suunnitelmaansa semmoisella innolla ja itsepintaisuudella, joka oli aivan naurettavaa.

Mutta kapteenia ei saatu suostumaan neuvoon. Hän tiesi vaaran, joka koitui viidensadan orjan uskomisesta metsän hoiviin. Useimmat niistä pötkisivät pakoon sieltä, ja mahdollisesti ei hänen "rakas ystävänsä" kuningas Dingo Bingo vartioisi heitä kovinkaan huolellisesti tämän varalta! Muutamat heistä osaisivat tien omiin koteihinsa jälleen, mutta hyvin moni harhaantuisi luultavasti takaisin kuningas Dingon kaupunkiin, ja olisi työlästä todeta omakseen tavaraa, joka oli niin toinen toisensa näköistä, kuin neekerit ovat.

Jos hänen sitä paitsi olisikin onnistunut kätkeä lasti, ei hän voinut toivoa saavansa alusta kätketyksi. Jos kutteri vain tulisi lähelle jokea, löytäisi se varmasti parkin ja ottaisi sen kiinni yhtä varmasti. Kun se olisi tehty, miten kävisi orjien ja miten kävisi kapteenin itsensä sekä hänen miehistönsä? Heidän olisi kovin vaikeata sekä pysyä hengissä sellaisessa epävieraanvaraisessa maassa että löytää sieltä poispääsytie. Kapteeni näet tiesi hyvin, että kun hänen mainio aluksensa vain olisi mennyttä, käyttäytyisi hänen rakas ystävänsä Dingo häntä kohtaan aivan toisenlaisella tavalla. Niin, kippari oli kokenut mies, hän tiesi kaiken tämän ja tietäessään sen ei hän kallistanut korvaansa "kuninkaan" neuvoille.

Sentakia, kun kroomannien sanoma tuli hänen tietoonsa -- se ei näet tullut hänen tietoonsa ennenkuin jonkun ajan kuluttua siitä, kun hänen majesteettinsa oli saanut sen ottaa vastaan -- teki hän heti päätöksensä siitä, miten hän menettelisi, ja tämä päätös oli se, että hän panisi lastinsa laivaan niin pian kuin mahdollista, ja lähtisi merelle menettämättä hetkeäkään.

Tämän huomasi varovainen kippari olevan parhaan suunnitelman, itse asiassa ainoan jonka avulla hän saattoi toivoa pelastavansa aluksensa. Jos risteilijä todellakin oli tulossa rannikolle -- ei ollut mitään epäilystä siitä, ettei se tulisi -- olisi hänen ainoana mahdollisuutenaan päästä pois, ennenkuin se tulisi joen suun kohdalle. Jos se tulisi sinne, ennenkuin hän pääsisi merelle, silloin olisi parkki täydelleen loukossa ja yksi tai pari aseistettua veneellistä ottaisi sen kiinni ilman mitään vaikeutta -- niin, ilman vastusta, sillä vaikka orjalaivan miehistö oli raakaa, törkeätä ja uhkarohkeata, tiesivät miehet sangen hyvin, että olisi turhaa vastustaa sotalaivan hyvin järjestettyä hyökkäystä tai puolta tusinaa aseistettua veneellistä, sellaisia kuin kutteri saattoi laskea vesille. Parkin valtaaminen olisi sentakia itsestään selvä asia, ja ainoa mahdollisuus, joka omistajalla oli pelastaakseen sen, oli heti paikalla merelle lähteminen.

Tuuli oli heikko -- se puhalsi rannalta päin. Nämä molemmat asiat olivat suuresti edistämässä Pandoran pakoa. Vastatuuli estäisi luultavasti risteilijää tulemasta lähelle, joka tapauksessa viivyttäisi se sitä, ja sitten jos orjalaivan onnistuisi päästä ulos, olisi heikko tuulenhenki kokonaan sen hyödyksi, niinkuin ennen on nähty, ja vastustajalle haitaksi.

Näiden toiveiden innostamana, mutta yhä ollen kauheassa levottomuudessa ei kapteeni hukannut yhtään aikaa saadakseen lastinsa laivaan.

KOLMASKYMMENESKAHDES LUKU

Orjalaivan kaikki veneet oli otettu käytäntöön, ja miehistöstä oli joka mies toimeliaana kuin mehiläinen. Brace ja minä olimme ehkä ainoat, joilla ei ollut ollenkaan halua työhön. Mutta näön vuoksi oli meidän pakko tehdä työtä niinkuin muidenkin.

Lastaaminen oli hyvin helppoa ja lastin latominen vielä helpompaa. Se oli aivan erilaista kuin ottaa laivaan lasti raskaita tynnyreitä ja laatikoita. Elävät "paalit" liikkuivat omin ehdoin tai pakotettiin liikkumaan, jolleivät tehneet niin, eikä tarvittu mitään muuta kuin marssittaa heidät varastohuoneesta rannalle, soutaa heidät sitten laivaan, hoputtaa heidät laidan yli ja sulloa luukusta alas välikannelle.

Naisten kanssa pantiin yhteen kaikki nuoremmat orjat, sekä tytöt että pojat, ja joukossa oli paljon lapsia, pieniä neekeripienokaisparkoja, pikimustia ja niin alastomia kuin syntyessään. Itse asiassa oli suurin osa koko joukosta alastomia, sekä miehet että naiset. Jälkimäisistä oli muutamilla yksinkertainen pumpulihame, tai riippui heidän ympärillään yhteenpalmikoituja palmunlehtiä, ja muutamilla miehillä oli palanen karkeata kangasta lanteillaan, mutta monella ei ollut edes tätä vaatteiden korviketta. Mitä tahansa he olivatkaan pitäneet syntymäpaikallaan, oli se otettu heiltä pois. Epäilemättä olivat kuningas Dingo Bingon seuralaiset ottaessaan heidät vangeiksi ryöstäneet heiltä myöskin heidän puutteellisen vaatevarastonsa. Miehet olivat kahlehditut käsistään kaksittain ja joskus kolme tai neljä yhteen joukkoon. Tämä tapahtui pakoyrityksen estämiseksi, ja se oli hänen majesteettinsa työtä. Vain muutamilla naisilla oli kahleet; nämä olivat luultavimmin niitä, joilla oli lujempi mieli kuin heidän kurjilla tovereillaan, ja he olivat osoittautuneet vastahakoisiksi matkallaan sisämaassa tai varastohuoneessa ollessaan. Näitä kahleita eivät "Pandoran" miehet ottaneet pois, vaan neekerit sullottiin laivaan siten kuin ne oli luovutettu, kahleineen, käsirautoineen ja kaikkineen.

Kuningas Dingo Bingo oli rannalla maihinnousupaikalla ja katseli lastausta, jossa hänen henkivartiostonsa avusti. Kippari oli hänen vierellään, ja nuo kaksi keskustelivat aivan samalla tavoin kuin olisivat he pitäneet silmällä tavallisen kauppatavaralastin laivaan kuljettamista! Hänen majesteettinsa osoitti silloin tällöin johonkin orjaansa ja teki huomautuksiaan yksilön ominaisuuksista. Se oli joko hyvä "paali" -- arvokas kauppaesine -- tai joku vastahakoinen veitikka, jota kapteenia pyydettiin pitämään matkalla tarkoin silmällä. Monet uhriraukoista tämä kauhea hirviö tunsi nähtävästi hyvin, ja itse asiassa olivat jotkut niistä hänen omia alamaisiaan, kuten jo on huomautettu! Kuningas Dingo Bingo ei ajatellut ollenkaan tätä, kunhan hän vain saattoi myydä ne ja saada maksun niistä. Hänen suhtautumisensa alamaisiin ilmaisi yleensä hänen täydellistä hallitsija- ja omistajavaltaansa ja hänellä oli heitä kohtaan samanlaisia tunteita kuin maanviljelijällä sikojansa tai karjanomistajalla karjaansa kehtaan. Hän ja kapteeni rupattivat, pilailivat ja nauroivat iloisesti, kun heidän ohitsensa meni joku kurjista raukoista jonka ulkomuoto oli sovelias pilkanaiheeksi, kun taas minulle koko näky tuotti inhoa sekä surua, ja minä olin näytelmässä mukana kovin murheellisin sydämin.

Lastaaminen jatkui yhä, ja useimmat onnettomista olennoista oli viety laivaan, kun kroomannien veneen huomattiin tulevan nopeasti virtaa ylös. Miehet oli lähetetty alas joen suulle tiedustusmatkalle sekä pitämään vahtia, kunnes orjalaiva olisi valmis lähtemään merelle. Jos kutteri tai jokin purje tulisi näkyviin, oli heillä määräyksenä soutaa takaisin niin pian kuin mahdollista ja tehdä hälytys.

Se seikka, että he yleensä tulivat takaisin, oli todistuksena siitä, että jokin purje oli keksitty. Se nopeus, jolla he käyttelivät airojaan, ei ainoastaan vahvistanut tätä luuloa, vaan osoitti myöskin, että heillä oli jotakin hyvin tärkeätä kerrottavana.

Sekä Dingo Bingo että kippari katselivat heidän lähestymistään tyrmistyksellä, joka ei ollenkaan vähentynyt, kun kroomannit soutivat laivan sivulle ja ilmoittivat tietonsa.

Purje oli toisiaankin näkyvissä eikä vain näkyvissä, vaan todenteolla tulossa rannikkoa kohti! Kroomannit eivät olleet epätietoisia siitä, minkälainen alus se oli. He olivat nähneet kutterin, ennenkuin olivat lähteneet englantilaisten varastopaikalta. He olivat panneet merkille sen taklauksen. Kutteri oli täällä.

Kapteeni näytti alussa joitakin pelon merkkejä, mutta katsottuaan taivaalle ja puiden latvoihin tarkatakseen, mistä tuuli puhalsi, näytti hän saavuttavan hiukan rohkeutta ja määräsi lastausta kiirehdittäväksi.

Sillävälin lähetettiin kroomannit takaisin tähystyspaikalle joen suuhun, ja he saivat määräyksen ilmoittaa ajoittain, miten risteilijä oli eteenpäin tulossa. Kapteeni näki että tuuli oli hänelle suosiollinen, mutta aivan tyventynyt kutterin kohdalla; tämän olisi mahdotonta päästä joelle, niin kauan kuin tuuli pysyi sillä suunnalla, ja kun nyt oli vain tunti yön tuloon, yrittäisi se tuskin uskaltautua lähelle rannikkoa, ainakaan ei ennen aamun koittoa. Hän toivoi, että se laskisi ankkurinsa mailin tai parin päähän rannasta, ja että hän saattaisi pimeydessä mennä kujanjuoksuun sekä päästä vainoojan ohi. Hänen laivaansa saattoi sattua laukaus tai pari, kun hän tekisi siten, mutta hänen lastinsa oli sitä uhkaavan vaaran arvoinen, eikä hänellä sitäpaitsi ollut nyt mitään muuta mahdollisuutta lastinsa tai laivansa pelastamiseksi. Jos hän jäisi sinne, missä hän oli, otettaisiin kumpikin kiinni ennen toisen yön tuloa.

Sentakia oli hän tehnyt päätöksensä mennä kujanjuoksuun niinkuin sanottu, -- edellytettynä, että kutteri kävisi ankkuriin kylliksi kaukana merellä antaakseen hänelle mahdollisuuden. Hän luotti tuuleen, jota hän tästä hetkestä alkaen tarkkasi mitä huolellisimmin.

KOLMASKYMMENESKOLMAS LUKU

Elävä lasti oli vihdoinkin saatu kaikki laivaan ja sullottu kansien väliin, ristikkoluukut oli kiinnitetty ja vahtilurjus seisoi musketteineen ja pistimineen kummankin luukun vieressä valmiina käyttämään asettaan jokaista kurjaa raukkaa vastaan, joka saattoi koettaa päästä kannelle.

Kapteeni odotti vain kroomannien tiedonantoa.

Se tulikin lopulta ja osoittautui suotuisaksi, kuten orjakauppias oli odottanut. Kutterin ei ollut onnistunut päästä rannikolle. Se oli luopunut aikeestaan ja mennyt ankkuriin noin kahden mailin päähän joen suusta odottaakseen siellä tuulen muutosta tai toisen päivän valkenemista. Juuri sillä tavoin oli orjakapteeni halunnut sen tekevän, ja sitä hän oli odottanut. Katsoen siihen asentoon, joka kutterilla oli ja jonka pursimiehet olivat tarkasti kuvanneet, ei hän epäillyt pääsevänsä sen ohi yöllä. Hän oli taas mainiolla tuulella ja luotti menestykseensä. Sekä hän että hänen majesteettinsa olivat loistavalla päällä, ja rommilasi kulki iloisesti ympäri.

Loppukemut tapahtuivat rannalla ja hänen majesteettinsa asuinpaikassa, sillä ne olivat hänen tarjoamansa. Perämies oli mennyt veneellä jokea alas nähdäkseen ankkuroidun vihollisen hyvin ja tutustuakseen täydellisesti sen asemaan tarkoituksella tehdä tarkkoja suunnitelmia sen ohipääsemisestä.

Sillävälin jäi kapteeni rannalle nauttiakseen läksiäislasista ja puhuakseen kuningas Dingo Bingon kanssa tulevaisuuden suunnitelmista. Jotkut miehistä olivat niin ikään siellä, niiden joukossa Brace ja minä -- meidät oli tarkoitettu muodostamaan kapteenin veneen miehistö ja soutamaan hänet laivaan heti kun hän ottaisi jäähyväiset hänen majesteetiltaan ja seurueelta.

Auringon laskusta puuttui vielä noin puoli tuntia, kun perämies palasi tiedusteluretkeltään ja kertoi, että kutteri oli ankkurissa aivan niinkuin kroomannit olivat kuvailleet. Kun tuuli oli yhä samalla suunnalla puhaltaen suoraan rannikolta, oli aivan todennäköistä, että "Pandora" pääsisi pakoon. Sekä perämies että kapteeni tunsivat rannikon hyvin ja tiesivät, että he saattoivat päästä pois pitämällä suuntansa kiinteästi etelään päin siitä, missä kutteri oli. Siellä puolella oli vesi syvää ja avonaista. Oli kuitenkin yksi asia, jota kumpikin pelkäsi, nimittäin että kutterin veneet tulisivat joelle, ennenkuin "Pandoralla" olisi aikaa nostaa ankkuri ja laskea merelle. Oli hyvin mahdollista, että risteilijä tiesi orjalaivan olevan joella. Jos asia oli niin, ja kun se vielä huomasi, ettei se voinut luovia kyllin lähelle tuulen ollessa vastainen, saattoi se lähettää veneitä vesille ja soudattaa ne joen suulle sulkeakseen sen. Risteilijän miehet saattoivat tehdä juuri näin aavistaen sen kepposen, minkä orjalaiva aikoi tehdä heille. Jos he taas päinvastoin eivät vielä tietäneet "Pandoran" lähelläolosta, eivät he ehkä ajatelleet tulevansa ennen aamua. On totta, etteivät he voineet huomata orjalaivan mastoja -- ne eivät näkyneet mereltä, koska suuret teakpuut ja muut metsän jättiläiset olivat varjostavine huippuineen välissä -- eikä edes parkin korkeata lipputangon päätäkään voitu nähdä niin kaukaa sisämaasta. Mutta oli mahdollista, että risteilijä toimi saamiensa tietojen mukaan, ja jos asia oli siten, saattoi se tietää aivan hyvin, missä orjalaiva oli löydettävissä, ja aikoi ehkä tehdä hyökkäyksen aseistettujen veneiden avulla juuri sinä yönä.

Kaikki tämä oli hyvin luultavaa -- orjalaivan kapteeni tiesi asian olevan siten, ja siitä johtui hänen levottomuutensa päästä tiehensä mahdollisimman aikaisella hetkellä.

Sentakia heti kun pimeys laskeutuisi maahan, oli hänen tarkoituksenaan nostaa ankkuri, laskea rauhallisesti jokea alas ja tehdä sitten rohkea hyökkäys merelle päin.

Hänen suunnitelmansa oli tarpeeksi hyvä. Vaikka se näytti uhkarohkealta, ei se ollenkaan ollut semmoinen. Se oli hänen ainoa mahdollisuutensa pelastaa aluksensa ja myöskin lasti, sillä jos toinen olisi otettu kiinni olisi hän luultavasti kadottanut toisenkin, ja jos "Pandora" vain olisi jäänyt koko yöksi ankkuriin sinne, missä se nyt oli, olisi se kaiken todennäköisyyden mukaan kaappaussaalista ennen aamua. Ja olisipa se kaapattu tai ei, olisivat sen pakoonpääsymahdollisuudet suuresti vähentyneet päivänvalossa. Kutteri näkisi sen korkeat mastot kauan ennenkuin se pääsisi joelta ulos, ja sillä olisi tietystikin aikaa tehdä sotaliikkeitä sekä sulkea sen tie. Sitävastoin saattoi se laskemalla jokea alas yöllä, olla kunnollisesti merellä, ennenkuin kukaan risteilijän miehistöstä huomaisi sitä ollenkaan.

Lopuksi päättivät "Pandoran" päälliköt purjehtia sillä hetkellä, jolloin pimeys laski, ja molemmat toivoivat omalla rienaavalla tavallaan pimeätä yötä.

Puuttui vielä viisi minuuttia auringonlaskusta, kun kapteeni syleili viimeisen kerran kuningas Dingo Bingoa ja astui ulos "palatsista". Hänen majesteettinsa tuli korskeana saattamaan vierastaan laivasillalle, ja useat hänen mustista hovilaisistaan seurasivat perässä.

Kaikki seisoivat rannalla, kun kapteeni astui veneeseensä. Brace ja minä olimme muiden miesten kanssa jo istuutuneet veneeseen ja pidimme airoja tasapainossa selkä valmiina, kun meidät yht'äkkiä keskeytti kuninkaan omituinen huudahdus.

Katsoessani ylös huomasin, että hänen silmänsä olivat kiintyneet minuun, ja tuo lihava hirviö tuijotti minua ikäänkuin hän olisi halunnut syödä minut suuhunsa -- sillävälin hän koko ajan rupatti kapteenille kielellä, jota en voinut ymmärtää.

Vaikka olimme olleet semmoisen ajan hänen majesteettinsa varastohuoneella, en minä ollut milloinkaan ennen saanut hänen huomiotansa puoleeni. Minä en luule, että hän oli milloinkaan ennen nähnyt minua -- toisin sanoen huomatakseen minut erikoisesti. Kuten jo sanottu, olin minä ollut koko ajan laivassa, lukuunottamatta juuri tätä iltaa ja sitä päivää, jonka olin ollut Bracen kanssa metsissä. Vaikka orjakuningas oli ollut usein laivassa, en minä ollut koskaan tullut hänen tielleen, koska hän tavallisesti pysytteli peräkannella tai kajuutassa. On sentakia aivan luultavaa, että hän nyt oli ensikertaa luonut silmänsä minuun huomatakseen minut.

Mutta minkätakia kiinnitti hän niin erikoisesti huomionsa minuun nyt? Vaikka en voi sanoa, mitä hän puhui -- kapteeni ja hän keskustelivat jonkinlaisella sekasikiöportugalinkielellä (tunnetuin kieli näissä maissa), niin huomasin kuitenkin hänen kasvoistaan ja vilkkaista liikkeistään, joita hän käytti, että joko minä itse tai jokin ominaisuuteni herätti suuressa määrin hänen mielenkiintoaan.

Brace istui lähellä minua, ja kohottamatta ääntäni kuiskausta korkeammaksi pyysin minä häntä kertomaan minulle, mitä hälinä oikein tarkoitti -- asia oli nyt tullut hieman senluontoiseksi: sekä kapteeni että kuningas puhuivat kiireisesti, vakavasti ja äänekkäästi raakalaissotkullaan.

Bracen vastaus oli:

"Kuningas on mieltynyt sinuun -- hän haluaa ostaa sinut!"

KOLMASKYMMENESNELJÄS LUKU

Kuullessani tämän selityksen tunsin ensin halua nauraa, mutta minun iloinen mielialani hälveni pian. Toverini äänen totinen sävy ja ennen kaikkea kipparin sekä kuninkaan vakava käyttäytyminen, kun he puhuivat asiasta keskenään, osoitti heti, ettei asia ollut leikkiä.

Kapteeni ei näyttänyt alussa olevan halukas myöntymään neekerin pyyntöön. Mutta jälkimäinen näytti vaativan asiaa niin hartaasti ja vakavasti, että valkoinen lurjus rupesi ahneuden tunteiden kiihoittamana ilmeisesti myöntymään. Viisi neekeriä tarjottiin minusta vastineeksi, niin sanoi Brace, ja he kinastelivat nyt kuudennesta! Kapteeni oli itse asiassa periaatteessa suostunut myymään minut -- oli vain kysymys hinnasta!

Olin aivan kauhistunut, kun sain tietää tämän. Brace itsekin oli suuresti huolissaan, sillä hän tiesi, että julmuri, jonka vallassa olin, ei ollenkaan epäröisi tehdä sellaista kauppaa. Ainoa syy, miksi hän ensin hylkäsi ehdotuksen, oli se, että hän oli huomannut minut hyödylliseksi parkissaan, mutta jos hän saattoi lisätä kuusi voimakasta neekeriä lastiinsa -- joista hän saisi 200 puntaa jokaisesta Brasilian rannikolla -- olisi se korvaus, joka voittaisi suuresti kaikki minun palvelukseni. Tietystikään hän ei tuntenut mitään vastuunalaisuutta asiassa. Kenelle hän oli vastuussa? -- orjakauppias! lainsuojaton! Missä ja milloin saatoin minä koskaan kertoa asiasta tai rangaista häntä. Ei missään eikä milloinkaan. Hän olisi saattanut myydä minut orjuuteen tusinan kertoja -- ottaa henkeni, jos häntä olisi huvittanut, ilman vähintäkään vaaraa, että hänet olisi kutsuttu vastaamaan siitä -- ja hän tiesi tämän hyvin.

Ei siis ihmettä, että minä kauhistuin. Ajatella, että tulisin tämän hirveän ja likaisen villin orjaksi -- tuon julman hirviön -- ihmishenkien tukkukauppiaan -- lihan ja veren myyskentelijän! Oi, se oli mieltäkuohuttavaa.

Voin tuskin kuvailla tuon koetteille panevan näytelmän loppuosaa. Olin sellaisessa tuskassa, etten tiennyt, miten menetellä tai mitä sanoa. Muistan, että minulle sanottiin kaupan tulleen päätetyksi ja kuninkaan suostuneen antamaan kuusi neekeriä minusta sekä kipparin myöntyneen ottamaan ne vastaan. Osoitukseksi siitä, että asia todellakin oli siten, näin minä kipparin astuvan pois veneestä ja palaavan majalle käsi kädessä paksun villi-ihmisen kanssa. He olivat menneet, sanoi Brace, päättämään kaupan rommilasin ääressä.

Minä raivosin, huusin ja uhkasin, ja ehkä sillä hetkellä puhuin jumalattomastikin. En ollut puheeni enkä myöskään tekojeni vallitsija. Olin niin kauhistunut edessäni olevasta tulevaisuudesta, että olisin voinut heittäytyä jokeen. Oi, se näytti hirveältä kohtalolta -- tulla siten myydyksi pahempaan kuin vankeuteen -- orjuuteen, joka oli kuolemaa pahempi, elää raakalaishirviön orjana, ilman mitään vapautumisen toivoa, sillä mistäpä vapautuminen voisi tulla? Oi, se näytti hirveältä kohtalolta, ja minä olin miltei mielipuoli.

Huutoni ja eleeni herättivät vain naurua neekerijoukossa, joka yhä vetelehti rannalla, ja muutamat joukosta pilkkasivat ja ivasivat minua omalla siansaksallaan. Eivät edes veneessä olleet miehet välittäneet paljon asiasta.

Vain Brace tunsi sääliä ja myötätuntoa minua kohtaan, mutta mitä saattoi hän tehdä? Minä näin hänen käyttäytymisestään, että hän tunsi itsensä voimattomaksi suojelemaan minua. He olisivat voittaneet hänet ja rangaisseet häntä, jos hän olisi asettunut heidän toivomuksiaan vastaan.

Minä ihmettelin kuitenkin, että hän pysyi niin kylmänä ja rauhallisena. Kuvittelin, että hän olisi voinut osoittaa enemmän sääliä. Mutta minä tein hänelle väärin. Hän kärsi asiasta kovasti, ja minä sain pian tietää syyn, miksi hän oli niin hiljainen. Hän oli koko ajan ollut puuhassa -- ajatuksissaan puuhassa -- puuhassa tehdäkseen suunnitelman minun pakoonpääsemisekseni.

Heti kun kapteeni ja kuningas olivat lähteneet rannalta, siirtyi toverini vähän lähemmäksi ja kääntyi minun puoleeni sanoen matalalla, mumisevalla äänellä, jota muut eivät voineet kuulla:

"Sitä ei voi auttaa, poikaseni -- myi sinut kuudesta neekeristä. Mene kuninkaan mukana -- ole menevinäsi mielelläsi, tai he sitovat sinut. Älä ole vastahakoinen, etteivät he sido sinua -- ole kärsivällinen ja tähystele tarkasti merelle, kunnes 'Pandy' nostaa ankkurinsa. Silloin livistä pakoon -- se on aivan helppoa pimeässä -- kulje joenrantaa alas -- lähellä suuta mene veteen -- ui suoraan parkkia kohti -- minä olen tähystämässä ja heitän sinulle köyden pään. Älä pelkää tulla laivaan -- vanha Mugs ei välitä sinun tulostasi -- on vain iloinen, että saa sinut takaisin ja voi tehdä Dingo Bingolle kepposen. Muista nyt ja tee kuten olen sanonut sinulle. Seis, hst -- tuolla he tulevat."

Vaikka tämä oli puhuttu puolittain kuiskaten, puolittain katkonaisena muminana, käsitin minä sen ajatuksellisen tarkoituksen, ja minä olin tuskin ehtinyt luvata noudattaa määräyksiä, kun huomasin kapteenin palaavan veneeseen.

Hän ei ollut yksin. Kuningas kaakersi hänen vieressään, ja aivan heidän takanaan oli kuusi suurikokoista neekeriä kahlehdittuna kaksittain ja yhtä monen omaa väriään olevan asestetun kätyrin eteenpäin ajamana.

Minut piti vaihtaa kuuteen ensimmäiseen neekeriin tai oikeammin oli vaihdettu, sillä kauppa oli päätetty ja neekerit piti luovuttaa orjakauppiaalle muodostamaan osan hänen lastistaan.

Nämä uudet "paalit" eivät olleet orjia -- ainakaan eivät ne olleet olleet kymmenen minuuttia aikaisemmin. He olivat eräitä neekerikuninkaan tavallisista seuralaisista, ja vain vähän aikaa sitten oli heillä ollut musketit ja he olivat muodostaneet osan hänen sotilaallisesta joukostaan ollen valmiina tappamaan tai ottamaan kiinni hänen vihollisiaan hänen viittauksestaan, vieläpä hänen ystäviäänkin, jos käskettiin. Mutta onni on sellaisille sankareille oikullinen, ja heidän suositummille tovereilleen oli juuri annettu määräys ottaa heidät kiinni ja luovuttaa elinkautiseen orjuuteen.

Vielä muutamia minuutteja, ja he olivat pitemmittä mutkitta sullotut veneeseen, kun taas minut vedettiin ylös yhtä siekailematta sekä luovutettiin rannalla olevalle uudelle herralleni.

Epäilemättä oli kippari hämmästynyt siitä, että minä tein niin vähän vastarintaa, ja kuningas näytti niinikään olevan tyytyväinen, sillä hän vei minut jonkunlaista juopuneen kohteliaisuutta osoittaen palatsiin ja vaati minua juomaan kanssaan lasin hänen parasta rommiaan.