Part 7

HILDE. En oikein tiedä. Mutta se on minusta niin jännittävää.

LYNGSTRAND. Jännittävää?

HILDE. Jännittävää ajatella, niin. (Osoittaa äkkiä oikealle.) Ei mutta, katsokaapas tuonne!

LYNGSTRAND (Katsoo.) Se suuri englantilainen laiva! Ja aivan laiturin ääressä!

(Wangel ja Ellida tulevat näkyviin lammen luona.)

WANGEL. Ei, vakuutan sinulle, rakas Ellida, -- sinä erehdyt! (Huomaa toiset.) No, täälläkö te molemmat olette? Eikö totta, herra Lyngstrand, -- se ei vielä ole näkyvissä.

LYNGSTRAND. Suuri englantilainenko?

WANGEL. Niin, se!

LYNGSTRAND (Osoittaa.) Tuossa se höyryää, herra tohtori.

ELLIDA. Oh --! Tiesinhän minä sen.

WANGEL. Se on tullut!

LYNGSTRAND. Tullut kuin varas yöllä, voi siitä hyvin sanoa. Niin kuulumattoman hiljaa --

WANGEL. Saattakaa te Hildeä alas laiturille. Kiiruhtakaa! Hän tahtoo varmaankin kuulla soittoa.

LYNGSTRAND. Me olimmekin juuri menossa, herra tohtori.

WANGEL. Me tulemme ehkä jälestä. Vähän ajan kuluttua.

HILDE (Kuiskaa Lyngstrandille.) Nuo kaksi kulkevat myös parittain (Menee Lyngstrandin kanssa puutarhan kautta vasemmalle. Seuraavan aikana kuuluu torvisoittoa kaukaa vuonolta.)

ELLIDA. Se on tullut! Hän on täällä! Minä tunnen sen.

WANGEL. Paras että menet huoneeseen, Ellida. Anna minun yksin puhua hänen kanssaan!

ELLIDA. Oh, -- se on mahdotonta! Mahdotonta, minä sanon! (Kirkaisee.) Ah, -- näetkö tuossa hän on, Wangel!

(Tuntematon tulee vasemmalta, pysähtyen polulle, ulkopuolelle aitaa.)

TUNTEMATON (Tervehtien.) Hyvää iltaa. Tässä minä taas olen, Ellida.

ELLIDA. Niin, niin, niin -- hetki on tullut.

TUNTEMATON. Oletko siis matkakunnossa? Vai etkö ole?

WANGEL. Näette kai itsekin, että hän ei ole.

TUNTEMATON. Minä en tarkoita matkavaatteita tai muuta sellaista. En myöskään ahdettuja matkalaukkuja. Kaikkea sitä mitä hän matkalla tarvitsee, on minulla tuolla laivassa. Hytinkin olen hänelle varannut (Ellidalle.) Minä kysyn sinulta siis, oletko valmis lähtemään minun kanssani, -- vapaaehtoisesti lähtemään minun kanssani?

ELLIDA (Rukoilevasti.) Oi älkää kysykö minulta. Älkää kiusatko minua!

TUNTEMATON. Nyt soitetaan ensi kertaa laivalla. Nyt on sinun vastattava tuletko vai etkö.

(Etäältä kuuluu laivakellon läppäys.)

ELLIDA (Vääntää käsiään.) Ratkaisu! Ratkaisu koko elämäniäksi! Eikä koskaan voi sitä korjata!

TUNTEMATON. Ei koskaan! Puolen tunnin päästä on jo myöhäistä.

ELLIDA (Katsoo pelokkaasti ja tutkivasti häneen.) Minkätähden te pidätte niin järkähtämättömästi kiinni minusta?

TUNTEMATON. Etkö sinä tunne samoin kuin minä, että me kaksi kuulumme yhteen.

ELLIDA. Tarkoitatteko sen lupauksen tähden?

TUNTEMATON. Lupaus ei sido ketään. Ei miestä eikä naista. Kun minä niin järkähtämättömästi pidän kiinni sinusta, tapahtuu se sentähden etten muuta _voi_.

ELLIDA (Hiljaa ja vavisten.) Miksi ette tullut ennen?

WANGEL. Ellida!

ELLIDA. Oi, -- tätä, joka vetää ja kutsuu ja kiehtoo -- tuntematonta kohti! Koko meren voima on siihen koottuna!

(Tuntematon astuu aidan yli.)

ELLIDA (Peräytyy Wangelin taakse.) Mitä te aiotte? Mitä te tahdotte?

TUNTEMATON. Minä sen näen ja kuulen, Ellida, -- sinä siis valitset lopulta minut.

WANGEL (Astuu häntä vastaan.) Minun vaimollani ei ole mitään valittavana. Minun asiani on sekä valita hänen puolestaan -- että varjella häntä. Varjella niin! Ellette suori tiehenne täältä -- pois maasta -- ja pysy iäksi poissa -- tiedättekö mikä teitä odottaa?

ELLIDA. Ei, ei, Wangel! Ei niin!

TUNTEMATON. Mitä te minulle voitte?

WANGEL. Minä vangitutan teidät pahantekijänä! Nyt heti! Ennenkun ehditte laivaan! Sillä minä tiedän tuosta murhasta, joka tapahtui Skjoldvikissa.

ELLIDA. Oi, Wangel -- kuinka sinä voit --!

TUNTEMATON. Sitä minä odotin. Ja sentähden -- (Ottaa povitaskustaan revolverin) -- sentähden varustin itseni tällä aseella.

ELLIDA (Heittäytyy Wangelin eteen.) Ei, ei -- älkää tappako häntä! Ennemmin sitten minut!

TUNTEMATON. En sinua enkä häntä. Ole huoleti sen puolesta. Tämä on vain omaan tarpeeseeni. Sillä minä tahdon elää ja kuolla vapaana miehenä.

ELLIDA (Kasvavalla mielenliikutuksella.) Wangel! Suo minun sanoa se sinulle -- sanoa tässä, hänen kuullensa! Sinä voit tosin pidättää minut täällä! Sinullahan on siihen valta ja keinot sen käyttämiseen! Ja niinhän sinä aiot tehdä! Mutta minun mieleni -- kaikki minun ajatukseni, -- kaikki minun kaihoni ja toiveeni, -- niitä sinä et voi sitoa! Ne lentävät ja liihottelevat -- pois siihen tuntemattomaan maailmaan, -- johon minä olin luotu -- ja jonka sinä olet minulta sulkenut!

WANGEL (Hiljaisen tuskallisesti.) Minä näen sen, Ellida! Askel askeleelta liu'ut sinä minun käsistäni. Ja tuo rajattoman ja äärettömän -- ja saavuttamattoman kaipuu -- se se pimentää lopulta sinun mielesi kokonaan.

ELLIDA. Oi niin -- minä tunnen sen lähestyvän -- mustin, äänettömin siivin!

WANGEL. Mutta se ei saa tapahtua. Mikään muu pelastus ei ole mahdollinen. Minä ainakaan en näe muuta. Ja sentähden -- sentähden puran minä -- puran kauppamme tällä hetkellä. -- Nyt voit sinä siis valita tiesi vapaasti -- vapaaehtoisesti.

ELLIDA (Tuijottaa häneen hetken sanattomana.) Onko totta, -- totta, -- mitä sanot! Tarkoitatko sinä sitä -- sisimmästä sielustasi!

WANGEL. Tarkoitan -- sisimmästä sielustani, revityn sydämeni pohjasta.

ELLIDA. Ja _voitko_ sinä sen tehdä! Voitko antaa sen tapahtua!

WANGEL. Voin. Minä voin, sillä minä rakastan sinua niin suuresti.

ELLIDA (Hiljaa ja vavisten.) Niin lähelle sinun sydäntäsi olisin siis tullut!

WANGEL. Sen ovat vuodet ja yhteiselämä tehneet.

ELLIDA (Lyö kätensä yhtaen.) Ja minä -- joka olen ollut niin sokea!

WANGEL. Sinun ajatuksesi olivat muussa. Mutta nyt -- nyt olet täysin vapaa minusta -- ja minun omaisistani. Nyt sinun oma oikea elämäsi voi jälleen päästä oikeille raiteilleen. Sillä nyt sinä saat valita vapaaehtoisesti. Ja omalla vastuullasi, Ellida.

ELLIDA (Tarttuu päähänsä ja tuijottaa eteensä, Wangelia kohti.) Vapaaehtoisesi -- ja omalla vastuulla! Myös omalla vastuulla? -- Siina se ero on!

(Kuuluu laivakelLon läppäys toistamiseen.)

TUNTEMATON. Kuuletko, Ellida! Nyt soitetaan viimeistä kertaa. Tule siis!

ELLIDA (Kääntyy häneen, katsoo kiinteästi ja sanoo voimakkaalla äänellä.) Tämän jälkeen minä en lähde teidän kanssanne.

TUNTEMATON. Etkö lähde!

ELLIDA (Tarrautuu kiinni Wangeliin.) Ah, -- en koskaan minä lähtisi tämän jälkeen!

WANGEL. Ellida, -- Ellida!

TUNTEMATON. Siis lopussa?

ELLIDA. Niin -- iäksi lopussa!

TUNTEMATON. Minä sen näen. Tässä on jotain, joka on voimakkaampi kuin minun tahtoni.

ELLIDA. Teidän tahtonne ei enään mahda mitään minulle. Minulta te olette kuollut mies, -- joka on noussut meren pohjasta ja palaa sinne takaisin. Mutta minä en enään pelkää teitä. Enkä myöskään tunne vetoa teihin.

TUNTEMATON. Hyvästi, rouva. (Hypähtää yli aidan.) Tästä hetkestä te olette vain haaksirikon muisto minun elämässäni. (Menee vasemmalle.)

WANGEL (Katsoo häneen hetken.) Ellida -- sinun mielesi on kuin meri. Siinäkin on vuoksi ja luode. Mikä sai aikaan tämän muutoksen?

ELLIDA. Oi, etkö sinä siis ymmärrä, että muutoksen -- että muutoksen täytyi tulla -- kun sain vapaaehtoisesti valita.

WANGEL. Ja tuo tuntematon -- se ei enään sinua houkuttele?

ELLIDA. Ei peloita eikä houkuttele. Minä olisin voinut katsoa sitä silmiin, -- olisin voinut astua siihen, -- jos vain itse olisin tahtonut. Minä olisin voinut valita sen. Sentähden voin myös kieltäytyä siitä.

WANGEL. Minä alan ymmärtää sinua -- vähä vähältä. Sinä ajattelet ja tunnet kuvissa. Sinun meren kaipuusi ja ikäväsi -- se, mikä sinua vetää häneen -- tuohon vieraaseen mieheen, -- se on kaikki ollut heräävän ja kasvavan vapausvaatimuksen ilmausta sinussa. Ei muuta.

ELLIDA. En tiedä, mitä siihen vastaisin. Mutta sinä olet minulle hyvä lääkäri. Sinä löysit, -- ja sinä uskalsit käyttää sitä oikeata lääkettä, -- ainoaa, joka minua saattoi auttaa.

WANGEL. Suurimmassa hädässä ja vaarassa me lääkärit uskallamme paljon. -- Mutta nyt sinä siis jälleen tulet minun luokseni, Ellida?

ELLIDA. Rakas, uskollinen Wangel, -- nyt minä jälleen tulen sinun luoksesi. Nyt minä voin tulla. Sillä nyt minä tulen sinun luoksesi vapaaehtoisesti, -- vapaaehtoisesti -- ja omalla vastuullani.

WANGEL (Katsoo häneen sydämellisesti.) Ellida, Ellida! Oi, -- kun ajattelen että nyt me kaksi saamme elää kokonaan toinen toisemme hyväksi.

ELLIDA. -- Ja jakaa muistotkin! Sinun muistosi ja minun muistoni ovat yhteisiä.

WANGEL. Niin, eikö totta, rakkaani!

ELLIDA. -- Ja molempien lastemme hyväksi, Wangel.

WANGEL. Sinä sanot meidän lapsemme!

ELLIDA. Heidän, joita minä en omista, -- mutta jotka minä tahdon voittaa.

WANGEL. Meidän --! (Suutelee iloisena ja kiireesti hänen käsiään.) Oi, -- kiitos, kiitos siitä sanasta!

(Hilde, Ballested, Lyngstrand, Arnholm ja Bolette tulevat vasemmalta puutarhaan.)

(Samanaikaisesti näkyy kaupungin nuorta väkeä ja kesävieraita polulla, sen ulkopuolella.)

HILDE (Puoliääneen Lyngstrandille.) Mutta katsokaa -- hän ja isä näyttävät kuin vasta kihlatuilta!

BALLESTED (On kuullut edellisen.) Nythän on kesä, pikku neiti.

ARNHOLM (Katsoo Wangeliin ja Ellidaan.) Nyt englantilainen lähtee.

BOLETTE (Menee aidalle.) Täältä sen näkee paraiten.

LYNGSTRAND. Viimeisen kerran, tänä vuonna.

BALLESTED. Koht' on kaikki salmet jäässä', niinkuin runoilija sanoo. Se on surullista, rouva Wangel! Ja nythän me menetämme teidätkin joksikin aikaa. Huomennahan te muutatte Skjoldvikiin, kuulin.

WANGEL. Ei, -- siitä matkasta ei tulekkaan mitään. Me olemme tänä yönä päättäneet toisin.

ARNHOLM (Katsoo vuorotellen toisesta toiseen.) Oh, -- todellako!

BOLETTE (Tulee näyttämön poikki.) Isä, -- onko se totta!

HILDE (Menee Ellidaa kohti.) Sinä siis jäät meille!

ELLIDA. Jään, rakas Hilde, -- jos sinä minusta huolit.

HILDE (Ilon ja itkun vaiheella.) Oi, -- huolinko minä --!

ARNHOLM (Ellidalle.) Tämä käänne on odottamaton --!

ELLIDA (Hymyilee vakavasti.) Nähkääs, herra Arnholm --. Muistatteko, -- me puhuimme siitä eilen? Koska ihminen nyt kerran on muuttunut maa-eläjäksi -- ei hän löydä enään tietä -- takaisin mereen. Eikä merielämään.

BALLESTED. Mutta juuri niinhän on käynyt minun merenneidolleni!

ELLIDA. Jokseenkin niin.

BALLESTED. Ero on vain siinä, että _merenneito -- hänelle se on kuolemaksi_. Ihmiset sitävastoin -- ne voivat aklam-akli-matiseerautua. Niin, niin, -- minä vakuutan, rouva Wangel, -- ne voivat a-kli-matiseerautua!

ELLIDA. Niin, vapaaehtoisesti he sen voivat, herra Ballested.

WANGEL. Ja omalla vastuullaan, rakas Ellida.

ELLIDA (Ojentaa hänelle reippaasti kätensä.) Juuri niin.

(Suuri höyrylaiva soluu hiljaa pitkin vuonoa. Rannempaa kuuluu torvisoittoa.)