Part 3

"Mene Valaankuoppaan vatsakatarrinesi", ärjyi Salters-setä, pieni pyylevä ukko. "Sinähän tulet taas päälIeni. _Kumpi_ se nyt oli, neljäkymmentäkaksiko vai neljäkymmentä viisi?"

"Olen unohtanut, Salters. Lasketaan."

"En luule että se olisi voinutkaan olla neljäkymmentäviisi. _Minullahan_ on neljäkymmentäviisi", sanoi Salters-setä. "Laske nyt tarkasti, Penn."

Disko Troop tuli ulos kajuutasta. "Salters, heitä kalasi ylös nyt heti", sanoi hän käskevästi.

"Älä pilaa hauskuutta, isä", mutisi Dan. "He ovat juuri vast'ikään alkaneet."

"Vie ja viipota! Hän hankoaa niitä yksitellen", hoilotti pitkä Jack, kun Salters-setä alkoi työskennellä vaivalloisesti, Silläaikaa kun pikku mies toisessa veneessä laski veneenlaitaan uurrettuja lovia.

"Se oli viime viikon saalis", sanoi hän katsoen surkeana ylös, etusormi siinä mihin hän oli keskeyttänyt laskunsa.

Manuel tuuppasi Dania, joka hypähti perätaljan luo ja kurottuen kauas laidan yli solautti koukun peräsilmukkaan samalla kun Manuel kiinnitti keulaköyden. Toiset vetivät rivakasti ja pyöräyttivät veneen ylös miehineen, kaloineen, kaikkineen.

"Yksi, kaksi, neljä -- yhdeksän", luki Tom Platt, laskien harjaantuneella silmällä. "Neljäkymmentäseitsemän. Sinä olet voittanut, Penn!" Dan päästi perätaljan luistamaan ja solautti hänet veneen perästä kannelle keskellä omien kalojensa ryöppyä.

"Pysäyttäkää! pysäyttäkää!" huusi Salters-setä, keskiruumis pompahdellen. "Minä olen vähän sekaantunut laskussani."

Hänelle ei jäänyt aikaa pitempiin vastalauseisiin, vaan hänet hinattiin ylös ja pyöräytettiin kannelle kuten "Pennsylvaniakin".

"Neljäkymmentäyksi", sanoi Tom Platt. "Maamyyrä on sinut voittanut, Salters. Ja sinä, joka olet sellainen merimies!"

"Se ei ollut oikein laskettu", sanoi Salters, kömpien ulos karsinasta; "ja minä olen poltettu ihan riekaleiksi."

Hänen pulleat kätensä olivat turvoksissa ja sinertävän-valkoisen kirjavat.

"Muutamien ihmisten täytyy löytää mansikkapohja vaikka sukeltamalla, jos ei muuten", lausui Dan äskennoussutta kuuta katsellen.

"Ja toiset syövät maan lihavuutta laiskuudessa ja tekevät pilkkaa omista sukulaisistaan", vastasi Salters-setä.

"Pöytään! Pöytään!" huusi kanssista ääni, jota Harvey ei vielä ollut kuullut. Disko Troop, Tom Platt, Pitkä Jack ja Salters seurasivat heti kehotusta. Pikku Penn-ukko kumartui neliskulmaisen luotiliinakelansa ja sotkuisten turskasiimojensa yli. Manuel makasi pitkänään kannella ja Dan pujahti lastiruumaan, missä Harvey kuuli hänen paukuttavan tynnyreitä vasaralla.

"Suolaa", sanoi hän palattuaan. "Niin pian kuin päästään illalliselta, ruvetaan perkkaamaan. Sinä saat nakella haarukalla isälle. Tom Platt ja isä ahtavat yhdessä, ja sinä saat kuulla heidän väittelevän. Me kuulumme toiseen pöytäkuntaan, sinä ja minä ja Manuel ja Penn -- aluksen nuoret ja komeat miehet."

"Mitä varten niin?" sanoi Harvey. "Minulla on nälkä."

"He lopettavat tuossa paikassa. Noh! Hyvältäpä haiseekin tänä iltana. Isä pitää hyvän kokin, vaikka hänellä onkin vahinkoa veljestään. Emmekös saaneet hyvän saaliin tänä päivänä?" Hän viittasi karsinassa olevaa korkeaa turskakasaa. "Mikä syvyys sinulla oli, Manuel?"

"Kakskymmentäviis syltä", sanoi portugalilainen unisesti. "Ne tarttua hyvin ja sukkelaan. Joku päivä minä näytän sinulle, Harvey."

Kuu alkoi jo kohota hiljaisena meren yläpuolelle ennenkuin vanhemmat miehet palasivat perään. Kokin ei tarvinnut huutaa "toista sakkia". Dan ja Manuel olivat alhaalla luukusta ja pöydässä istumassa ennenkuin Tom Platt, viimeinen ja verkkaisin vanhempien joukosta, oli saanut pyyhityksi suunsa kämmenselällään. Harvey meni Pennin perässä ja istui pöytään, jossa jokaisen edessä oli tinavadillinen turskan kieliä ja sisälmyksiä läskipalojen ja paistettujen perunain kanssa muhennettuina, lämmin leipäkakku ja mukillinen mustaa, väkevää kahvia. Niin nälkäisiä kuin he olivatkin, odottivat he kunnes "Pennsylvania" oli vakavasti lukenut pöytärukouksen. Sitten he ahtoivat sisäänsä äänettöminä, kunnes Dan vetäisi henkeään tinavatinsa ääressä ja kysyi Harveylta miltä hänestä tuntui.

"Jokseenkin täynnä, mutta vielä sinne mahtuu pikku pala."

Kokki oli tavattoman kookas, sysimusta neekeri ja erosi kaikista muista Harveyn tapaamista neekereistä siinä, ettei hän puhunut, vaan tyytyi vain hymyilyillä ja mykillä eleillä kehottamaan syömään enemmän.

"Katsos, Harvey", sanoi Dan, kopauttaen pöytään kahvelillaan, "eikös ole juuri niinkuin sanoin? Nuoret ja komeat miehet -- niinkuin minä ja Pennsy ja sinä ja Manuel -- me olemme toista pöytäkuntaa, ja me syömme sitten kun ensimäinen sakki on saanut tarpeekseen. He ovat vanhoja kaloja; ja ne ovat juonikkaita ja kärtyisiä ja niiden vatsoja on pidettävä mielillä; siksi heille annetaan ensiksi, vaikkeivät he sitä ansaitse. Eikös niin, tohtori?"

Kokki nyökkäsi.

"Eikö hän osaa puhua?" kysyi Harvey kuiskaten

"Kyllä siksi että toimeen tulee. Ei kuitenkaan paljon sellaista mitä me ymmärtäisimme. Hänen oma kielensä on melko omituista. Hän on kotoisin Cape Bretonin sisuksista, jossa talonpojat puhuvat kotitekoista skotlanninkieltä. Cape Breton on täynnä neekereitä, joitten vanhemmat karkasivat sinne meidän sotamme aikana, ja ne puhuvat samanlaista kieltä kuin talonpojat siellä -- paljasta sekasotkua."

"Ei se ole Skotlantia", sanoi "Pennsylvania". "Se on gaelinkieltä. Olen lukenut sen jostakin kirjasta."

"Penn lukee paljon. Melkein aina onkin niinkuin hän sanoo -- paitsi kun on kysymys kalojen laskemisesta -- mitä?"

"Antaako isäsi heidän vain _sanoa_ kuinka monta he ovat saaneet, laskematta niitä?" kysyi Harvey.

"No miksikäs ei? Mitä varten kukaan viitsisi valehdella muutaman vaivaisen turskan vuoksi."

"Yksi mies kerran valehteli saaliista", puuttui Manuel puheeseen. "Valehteli joka päivä. Viis, kymmenen, kakskymmentäviis enemmän kaloja kuin tuli hän sanoi olevan."

"Missä se tapahtui?" kysyi Dan. "Ei se ainakaan ollut kukaan meikäläisistä."

"Ranskalainen Anguillesta."

"Ni-in! Niitä länsirannikon ranskalaisia ei voi laskea miksikään. Sehän nyt on selvää, ettei niitä voi laskea. Kun tapaat jonkun heidän pehmeitä koukkujaan, Harvey, niin ymmärrät kyllä miksi", sanoi Dan rajattomalla halveksumisella.

"Kerta kerralta enemmän vaan, aina kun aletaan perkkaamaan",

hoilasi Pitkä Jack kanssinluukusta alas, ja "toinen sakki" kapusi heti kannelle.

Mastojen ja köysistön sekä aina levällään olevan myrskypurjeen varjot häälyivät edestakaisin keinuvalla kannella kuunpaisteessa, ja laivan perällä oleva kalakasa loisti kuin sula hopea. Lastiruumasta kuului töminää ja kolinaa, kun Disko Troop ja Tom Platt puuhasivat suolasäiliöitten kimpussa. Dan ojensi Harveylle hangon ja ohjasi hänet keskilaivan puoleiseen päähän karkeatekoista pöytää, jonka ääressä Salters-setä malttamattomana koputteli veitsensä päällä. Hänen jalkainsa vieressä oli saavi, jossa oli suolavettä.

"Hankoa alas luukusta isälle ja Tom Plattille ja varo ettei Salters-setä pistä silmääsi puhki", sanoi Dan kiepsauttaen itsensä ruumaan. "Minä annan suolaa alhaalla."

Penn ja Manuel seisoivat polviaan myöten turskakasassa karsinassa, heiluttaen paljasteräisiä veitsiään. Pitkä Jack istui vasu jalkainsa juuressa ja rukkaset käsissään pöydän ääressä Salters-setää vastapäätä, ja Harvey töllötti vuoroin hankoonsa ja vuoroin toisiin.

"Hei!" hihkaisi Manuel, kumartuen ja ottaen käteensä kalan, yksi sormi kiduksen alla ja toinen sen silmässä. Hän asetti sen karsinan laidalle; veitsenterä välkähti, kuului repivä ääni, ja kurkusta peräaukkoon halkaistuna, viilto kahden puolen kaulaa, putosi kala Pitkän Jackin jalkoihin.

"Hei!" huusi Pitkä Jack huitaisten kinnaspeittoisella kädellään. Kalan maksa putosi vasuun. Nykäisy ja huitaisu, ja kalan pää ja sisälmyket lensivät syrjään ja tyhjä kala solahti pöydän yli Salters-sedälle, joka korskui ja puhisi. Taaskin repivä ääni, selkäranka lensi yli reilingin, ja päättömänä, sisälmyksittä ja halaistuna läiskähti kala saaviin, roiskauttaen suolavettä Harveyn ällistyneeseen suuhun. Alkuhihkaisun jälkeen jäivät miehet äänettömiksi. Turskat olivat liikkeessä kuin olisivat ne olleet eläviä, ja aikoja ennen kuin Harvey oli lakannut ihmettelemästä tuon kaiken hämmästyttävää kätevyyttä, oli hänen saavinsa täynnä.

"Hankoa!" murahti Salters-setä kääntämättä päätään, ja Harvey hankosi kaloja kaksin ja kolmin alas luukusta.

"Hei! Hankoa kimputtain!" huusi Dan. "Älä varistele! Salters-setä on paras halkoja koko laivastossa. Katso kuinka hän lukee kirjaansa!"

Todellakin näytti siltä kuin tuo pyylevä setä olisi leikannut auki kirjan lehtiä kilvalla. Manuel seisoi etukumarassa, ruumis liikkumattomana kuin kuvapatsas; mutta pitkät käsivarret kaapaisivat kaloja lakkaamatta. Pieni Penn uurasti urheasti, mutta oli helppo nähdä että hän oli heikko. Kerran tai pari Manuel ehti häntä auttamaan tuottamatta keskeytystä työn kulkuun, ja kerran Manuel ulvahti satuttaessaan sormensa ranskalaisen koukkuun. Nämä koukut ovat tehdyt tapuisasta metallista, jotta niitä voidaan muovailla tarpeen mukaan; mutta turskat vievät hyvin usein ne muassaan ja tarttuvat koukkuun taas jossakin muualla; ja tämä on yksi niistä monista syistä, miksi gloucesterilaiset alukset halveksivat ranskalaisia.

Alhaalta kannen alta kuului pyörätahkon surinaa muistuttava kariseva ääni, joka syntyi suolan hieromisesta raakaan lihaan, muodostaen herkeämättömän pohjasävelen veitsien kalahtelulle karsinassa, päitten irtikiskaisulle ja mätkähtelylle, maksojen putoamiselle ja sisälmysten sinkoilemiselle, Salters-sedän selkärankoja karsivan veitsen ruotaisuille ja saaviin putoavien märkien, halkaistujen kalanruumiitten läiskähtelylle.

Tunnin kuluttua Harvey olisi antanut vaikka mitä saadakseen levähtää; sillä tuoreet, märät turskat painavat enemmän kuin arvaa luullakaan, ja hänen selkäänsä pakotti alituisesta hankoamisesta. Mutta hän tunsi ensi kertaa elämässään olevansa osa työskentelevästä miesketjusta, sai ylpeyttä tuosta ajatuksesta ja jatkoi sisukkaasti hankoamistaan.

"Veitsi ho-oi!" huusi Salters-setä vihdoin. Penn oikaisi selkänsä huohottaen kalojen keskellä, Manuel taivuttelihe eteen ja taakse norjentuakseen ja Pitkä Jack nojautui reilingin yli. Kokki astui esiin äänettömästi kuin musta varjo, keräsi joukon selkärankoja ja päitä ja poistui.

"Kalanpäälientä aamiaiseksi", sanoi Pitkä Jack huuliaan maiskuttaen.

"Veitsi ho-oi!" toisti Salters-setä, heiluttaen litteää, kaarevaa halkaisupuukkoaan.

"Katso jalkoihisi, Harve", huusi Dan alhaalta.

Harvey näki puolikymmentä veistä pistettynä pienan rakoon kansiaukon kehään. Hän jakeli ne miehille, ottaen vastaan tylsyneet.

"Vettä!" sanoi Disko Troop.

"Vesitynnyri on keulassa ja kippo vieressä. Joudu, Harve", sanoi Dan.

Harvey palasi silmänräpäyksessä tuoden suuren kipollisen laimistunutta, ruskeaa vettä, joka maistui nektarilta ja kirvotti Diskon ja Tom Plattin kielet.

"Nämä ovat turskia", sanoi Disko. "Nämä eivät ole Damaskus-viikunoita eivätkä hopeaharkkoja. Olen sanonut sen sinulle joka-ainoa kerta niin kauan kuin olemme purjehtineet yhdessä."

"Toisin sanoen seitsemän pyyntikautta", vastasi Tom Platt levollisesti. "Mutta hyvä sälytys on hyvää sälytystä sittenkin, ja painolastinkin latomisen voi toimittaa oikealla ja väärällä tavalla. Jos olisit joskus nähnyt, kun neljäsataa tonnia rautaa pantiin -- --"

"Hei!" Manuelin hihkaistessa työ alkoi uudelleen eikä keskeytynyt kertaakaan ennenkuin karsina oli tyhjä. Samassa hetkessä kuin viimeinen kala oli saatu alas, vääntäytyi Disko Troop peränpuolelle kajuuttaan veljensä seuraamana; Manuel ja pitkä Jack menivät keulaan; ainoastaan Tom Platt viipyi sen verran että sai työnnetyksi luukun paikoilleen, sitten hänkin hävisi. Ennenkuin puolta minuuttia oli kulunut, kuuli Harvey syviä kuorsauksia kajuutasta, ja hän tuijotti hölmistyneenä Daniin ja Penniin.

"Minä suoriuduin vähän paremmin tällä kertaa, Danny", sanoi Penn, jonka silmäluomia uni painoi. "Mutta minä arvelen että minun velvollisuuteni on auttaa puhdistuksessa."

"Enpä tahtoisi teidän omaatuntoanne tuhannesta sentneristäkään", sanoi Dan. "Menkää sisään vain, Penn. Ei teidän tarvitse tehdä laivapoikain työtä. Nosta sanko vettä, Harvey. Kuulkaa, Penn, kaatakaa nämä rasvatynnyriin ennenkuin menette nukkumaan. Voitteko pysyä valveilla niin kauan?"

Penn nosti kannelta raskaan kalanmaksavasun, tyhjensi sen kanssiin kiinniköytettyyn saranallisella kannella varustettuun tynnyriin ja hävisi sitten vuorostaan kajuuttaan.

"Pojat toimittavat puhdistuksen perkkauksen jälkeen, ja ensi vartio tyvenellä ilmalla on poikain vartio meidän aluksella." Dan huuhtoi karsinan reippaasti, irrotti pöydän ja pani sen kuivamaan kuutamoon, pyyhki veriset veitsenterät rohdintukolla ja alkoi terottaa niitä pienellä tahkokivellä, Silläaikaa kun Harvey työnsi sisälmyksiä ja selkäruotoja yli laidan hänen ohjauksensa mukaan.

Ensi molskahduksella kohosi vedestä pystysuoraan ylös hopeanvalkoinen haamu päästäen kammottavan, uikuttavan huokauksen. Harvey peräytyi huudahtaen, mutta Dan vain nauroi. "Miekkavalas", sanoi hän. "Kerjää kalanpäitä. Ne nousevat tuolla tavoin pystyyn kun niillä on nälkä. Henki sillä on kuin haudan löyhkäys, eikö ole?" Kamala mädänneen kalan haju täytti ilman, kun valkoinen patsas vajosi ja vesi poreili öljymäisesti. "Etkö ole koskaan ennen nähnyt miekkavalaan nousevan pystyyn? Saat nähdä niitä sadoittain ennenkuin ollaan irti. Onpa se hyvä kun laivalla on taas poika. Otto oli liian vanha ja lisäksi hollantilainen. Hän ja minä tappelimme aika usein. Siitä minä en kuitenkaan olisi välittänyt, jos hänellä vain olisi ollut kristillisen ihmisen kieli päässään. Nukuttaako?"

"Kamalasti", sanoi Harvey nuokahdellen.

"Ei saa nukkua vahdissa. Nouse ylös ja käy katsomassa palaako ankkurilyhtymme kirkkaasti ja selkeästi. Sinä olet vahdissa nyt, Harve."

"Pyh! Mitäpä meille tässä tapahtuisi? Valoisa kuin päivällä. Hn-rrr!"

"Juuri silloin sitä tapahtuukin, isä sanoo. Kauniilla ilmalla on hyvä nukkua, ja ennenkuin tiedätkään, saattaa jokin höyrylaiva ajaa aluksen keskeltä kahtia, ja seitsemäntoista kiiltävähelaista upseeria ottaa valalleen että valot olivat sammuksissa ja että oli sakea sumu. Harve, minä pidän sinusta kyllä aika paljon, mutta jos nuokahdat vielä kerran, niin annan sinun maistaa köydenpätkää."

Kuu, joka näkee paljon merkillisiä asioita matalikoilla, näki kuinka polvihousuihin ja punaiseen mekkoon puettu hoikka nuorukainen hoiperteli pitkin monenlaisten tavarain täyttämää seitsemänkymmenen-tonnin kuunarin kantta, perässään ikäänkuin pyövelinä solmittua köyttä heiluttaen toinen poika, joka haukotteli ja nuokkui lyöntiensä lomassa.

Kiinniköytetty ruoriratas natisi ja tempoili hiljakseen, purje lepatti vähän hiljaisen tuulen henkäyksistä, ankkurin vipu kitisi ja tuo surkea kulkue jatkui. Harvey kinasi, uhkasi, ruikutti ja vihdoin suorastaan itki, Silläaikaa kun Dan kieli kangerrellen puhui valppauden ihanasta ominaisuudesta ja heilutti köydenpätkäänsä, kurittaen veneitä yhtä usein kuin Harveytakin. Vihdoin kajuutan kello löi kymmenen, ja viimeisellä lyönnillä pikku Penn kömpi kannelle. Hän tapasi kaksi poikaa kahteen läjään lyhistyneinä vieretysten isonluukun sivulla, niin syvässä unessa että hän sananmukaisesti vieritti heidät vuoteisiinsa.

III.

Se oli tuota syvää neljänkymmenen-sylen unta, joka kirkastaa mielen ja silmän ja sydämen ja saa ahnaana istumaan aamiaisen ääreen. He tyhjensivät ison tinavadin mehukkaita kalansipaleita -- kokin edellisenä iltana kokoamia perkkausjätteitä. He pesivät ensimäisen pöytäkunnan käyttämät lautaset ja maljat -- miehet olivat jo lähteneet pyyntiin --, leikkasivat sianlihaa päivälliseksi, lakaisivat kanssin, täyttivät lamput, noutivat hiiliä ja vettä kokille ja kävivät tarkastamassa keularuumaa, missä laivan varastoja säilytettiin. Oli taaskin erinomainen ilma -- tyven, lämmin ja kirkas, ja Harvey hengitti keuhkojensa pohjia myöten.

Useampia kuunareita oli ilmestynyt näköpiiriin yön aikana, ja aava sininen meri oli täynnä purjeita ja soutuveneitä. Kaukana taivaanrannalla tahrasi sinistä ilmaa jonkun höyrylaivan savu, laivan rungon ollessa näkymättömissä, ja idässäpäin oli suuren purjelaivan prammipurje juuri kohoamassa näköpiiriin, tehden taivaanrantaan neliskulmaisen loven. Disko Troop tupakoi kajuutan katolla -- tähystäen toisella silmällä ympärillä olevia aluksia, toisella isonmaston huipussa olevaa pientä viiriä.

"Kun isä on noin tuumailevan näköinen", kuiskutti Dan, "niin hän hautoo syviä ja tärkeitä ajatuksia. Lyönpä vetoa vaikka koko voitto-osuudestani, että me pian muutamme ankkuripaikkaa. Isä tuntee turskan tavat, ja koko laivasto tietää sen. Näethän kuinka ne tulevat yksi toisensa jälkeen, tietysti ilman mitään erityistä tarkotusta muka, mutta kuitenkin pitäen meitä silmällä kaiken aikaa. Tuolla on 'Prince Leboo'; se on Chathamin aluksia. Se on pujahtanut tänne viime yön aikana. Ja näetkö tuota isoa, jolla on paikka keulapurjeessa ja uusi halkaisija? Se on 'Carrie Pitman' West Chathamista. Sen purjeet eivät kauan säily, jollei sen onni vain ole muuttunut sitten viime vuoden. Se ei tee paljon muuta kuin ajelehtii. Ei ole sellaista ankkuria, joka voisi sitä pidättää... Kun savu pullahtelee tuolla tavoin pieninä renkaina, niin isä tutkii kalaa. Jos me nyt puhuttelemme häntä, niin hän tulee raivoon. Viimein kun tein sen, hän otti ja heitti minua saappaalla."

Disko Troop tuijotti eteensä piippu hampaissa ja silmin jotka eivät mitään nähneet. Kuten hänen poikansa sanoi, hän tutki kalaa -- keskittäen kaiken tietonsa ja matalikoilla saavuttamansa kokemuksen omilla avarilla merilaitumillaan kuljeksivan turskan liikkeitten selvillesaamiseksi. Ympäri taivaanrantaa näkyvien uteliaitten kuunarien läsnäolon hän otti vastaan omille kyvyilleen lausuttuna tunnustuksena. Mutta tuon tunnustuksen kerran saatuaan hän halusi vetäytyä pois ja ankkuroida yksinään, kunnes olisi aika lähteä Neitsytmatalikolle ja kalastaa tuon meluavan vesikaupungin kaduilla. Niinollen Disko Troop ajatteli viimeaikaisia ilmoja, myrskyjä, merivirtoja, ruoansaantia ja muita käytännöllisiä seikkoja kaksikymmen-naulaisen turskan näkökannalta; oli sanalla sanoen itsekin tunnin ajan turska -- ja merkillisesti turskan näköinenkin. Sitten hän otti piipun hampaistaan.

"Isä", sanoi Dan, "me olemme tehneet askareemme. Emmekö saa mennä vähän ulos? Nyt on hyvä pyynti-ilma."

"Ei tuossa kirsikanvärisessä varustuksessa eikä noissa puoleksi-paistuneissa ruskeissa kengissä. Anna hänelle jotain sopivaa ylle."

"Isä on hyvillä mielin -- se ratkaisee asian", sanoi Dan ihastuksissaan, vetäen Harveyta kajuuttaan, samalla kuin Troop nakkasi avaimen portaita alas. "Isä pitää minun varavaatteitani omassa huostassaan, kun äiti väittää että minä olen huoleton." Hän penkoi muutamaa arkkua, ja vähemmässä kuin kolmessa minuutissa oli Harvey koristettu puolireiteen ulottuvilla kautsuisilla kalastajansaappailla, vankalla, sinisellä, kyynärpäistä hyvin parsitulla villajakulla, kalvokas-parilla ja öljykangashatulla.

"Nyt sinä joltakin näytät", sanoi Dan. "Joudu!"

"Pysytelkää lähistöllä", sanoi Troop, "älkääkä menkö tervehtimään muita aluksia. Jos joku kysyy teiltä mitä minä aion tehdä, niin sanokaa niinkuin asia on, ettette tiedä mitään."

Nimellä "Hattie S." merkitty pieni punainen vene oli kuunarin peräpuolella. Dan veti kokkanuoran lyhyelle ja pudottautui kevyesti pohjalaudoille, ja Harvey hypätä töksäytti perässä.

"Tuolla tavalla ei pidä tulla veneeseen", sanoi Dan. "Jos olisi ollut vähänkään merenkäyntiä, olisit varmasti mennyt pohjaan. Sinun täytyy oppia liikkumaan sievemmin."

Dan pisti hankanappulat paikoilleen, asettui keulatuhdolle ja katseli Harveyn puuhia. Harvey oli soudellut naismaiseen tapaan Adirondackin lammilla; mutta on iso erotus keveäin leikkiairojen ja järeäin, kahdeksanjalkaisten meriairojen välillä. Ne takeltuivat vähäisessä aallokossa, ja Harvey puhkui.

"Lyhyeen! Souda lyhyeen!" sanoi Dan. "Jos kiskot airoja tuolla tavoin ja meri on vähänkään käynnissä, niin voit kaataa veneen. Eikö se ole sievä? Ja se on minun."

Pieni vene oli hohtavan puhdas. Sen keulassa oli pienoinen ankkuri, kaksi vesinassakkaa ja seitsemisenkymmentä syltä ohutta, ruskeata veneenankkuriköyttä. Tinainen merkinantotorvi oli haoissa juuri Harveyn oikean käden alapuolella likaisen nuijan, lyhyen atraimen ja vielä lyhyemmän puukepakon ohella. Pari raskailla lyijypainoilla ja kaksinkertaisilla turskakoukuilla varustettua, neliskulmaisille keloille sievästi kerittyä siimaa oli pistettynä paikoilleen veneenlaitaan.

"Missä on purje ja masto?" kysyi Harvey, sillä hänen kätensä alkoivat tulla rakoille.

Dan nauraa kihitti. "Ei ole juuri tapana purjehtia pyyntiveneillä. Niillä soudetaan; mutta ei sinun tarvitse soutaa niin kovasti. Etkö haluaisi tätä omaksesi?"

"No niin, kyllä kai isäni antaisi minulle pari tällaista, jos pyytäisin häneltä", vastasi Harvey. Hänellä oli ollut liian paljon puuhaa siihen saakka ajatellakseen omaisiaan.

"Aivan oikein. Minä unhotin että isäsi on miljoonikko. Sinä et lainkaan näytä miljoonamieheltä tällä hetkellä. Mutta vene ja kaikki sen kapineet" -- Dan puhui kuin olisi ollut kysymys valaanpyyntialuksesta -- "maksaa aika joukon. Luuletko että isäsi antaisi sinulle sellaisen noin -- leikkikaluksi vain?"

"Eiköhän. Se olisikin miltei ainoa, mitä en ole vielä häneltä kärttänyt."

"Olet sinä vannaan suurikuluinen poika kotonasi. Älä laahusta tuolla tavoin, Harve. Lyhyeen vain, se on paras keino, sillä meri ei koskaan ole ihan peilityven, ja aallot voivat -- --"

Muksis! Airon tyvi iski Harveyta leuan alle ja heitti hänet selälleen.

"Tuota juuri aioin sanoa. Minunkin oli se opittava, mutta _minä_ olin vasta kahdeksanvuotias, kun sain kouluutukseni."

Harvey kömpi jälleen istualleen pakottavin leuoin ja otsa rypyssä.

"Ei kannata suuttua vastuksille, se on isän sana. On oma syymme, jollemme niistä selviydy, sanoo hän. Koetetaan tästä. Manuel sanoo meille syvyyden."

Portugalilainen keinui veneessään ainakin mailin päässä, mutta kun Dan nosti airon pystyyn, heilautti hän vasenta käsivarttaan kolme kertaa.

"Kolmekymmentä syltää", sanoi Dan, pujottaen suolatun simpukan koukkuun. "Älä nyt huoli joutavista. Pane syötti niinkuin minäkin, Harve, äläkä sekota kelaasi."

Danin siima oli vedessä aikoja ennen kuin Harvey oli päässyt selville syötin kiinnittämisen ja painojen ulosviskaamisen salaisuudesta. Vene ajelehti hiljalleen eteenpäin. Ei kannattanut vaivautua laskemaan ankkuria ennenkuin oltiin varma hyvästä pohjasta.

"Täältä me tullaan!" huusi Dan, ja vesi pärskyi Harveyn hartioille, kun suuri turska läiski ja potki veneen sivulla. "Nuija, Harvey, nuija! Kätesi alta! Pian!"

Harvey ojensi hänelle nuijan, ja Dan tainnutti kalan kaikkien tieteen sääntöjen mukaan, ennenkuin veti sen veneeseen ja kiskoi koukun irti lyhyellä kepakolla, jota hän sanoi "kuonokepiksi". Sitten Harvey tunsi nykäyksen ja veti innokkaasti.

"Hei, tässähän on mansikoita!" huusi hän. "Katso!"

Koukku oli takertunut mansikkarypääseen, jotka olivat toiselta puolen punaisia ja toiselta valkoisia -- aivan samanlaisia kuin maalla kasvavat mansikat, paitsi ettei niissä ollut lehtiä ja että varsi oli pillimäinen ja limainen.

"Älä koske niihin! Karista ne irti. Älä -- --"

Varotus tuli liian myöhään. Harvey oli ottanut ne käteensä ja katseli niitä ihaillen.

"Auh!" huusi hän, sillä hänen sormiaan kihelmöi kuin olisi hän kouraissut kimpun nokkosia.

"Nyt tiedät mitä mansikkapohja merkitsee. Ei pitäisi koskea paljain sormin mitään muuta paitsi kalaa, on isän sana. Lätkäytä ne irti veneenlaitaa vasten ja pane uusi syötti. Ei siinä auta tuijotteleminen. Se sisältyy kaikki palkkaan."

Harvey hymähti ajatellessaan kymmenen ja puolen dollarin kuukausipalkkaansa ja ihmetteli mitä hänen äitinsä sanoisi, jos näkisi hänen kurottelevan pienen kalastusveneen laidan yli keskellä valtamerta. Äiti oli ollut kuoleman tuskassa aina kun hän meni soutelemaan Saranac-järvelle; ja, sivumennen sanoen, hän muisti selvästi että hänen oli tapana nauraa äidin levottomuudelle. Yhtäkkiä siima luisti hänen kouransa läpi niin vinhasti, että se viilsi iäpi villakalvokkaankin, jonka oli muka suojeltava sitä.