Part 10

"Kuka keitti velliä suolatuista syöteistä?" Tämä oli joku tuntematon panettelija neljännespeninkulman päässä.

Taas sama raikas kuoro. Brady ei itse asiassa ollut mitenkään erityisemmin halpamainen, mutta hänellä oli sellainen maine, ja laivasto käytti sitä hyväkseen parhaansa mukaan. Sitten he keksivät erään Truron aluksen, joka kuusi vuotta aikaisemmin oli todistettu vikapääksi viisi- tai kuusikoukkuisen siiman käyttämiseen Itäisillä särkillä -- "scrowger'iksi" he tuollaista kapinetta nimittivät. Mies oli luonnollisesti saanut nimekseen "Scrowger-Jim"; ja vaikka hän siitä pitäen oli piilotellut Georges-matalikoilla, tapasi hän kunniansa täällä odottamassa häntä täydessä loistossaan. He alkoivat julistaa sitä jonkinlaisessa sähikäiskuorossa: "Jim! Oo Jim! Jim! Oo Jim! Sssscrowger-Jim!" Tämä oli jokaisesta hauskaa. Ja kun muuan runollinen beverlyläinen lauloi "Carrie Pitmanin" ankkurista tekemänsä pilkkalaulun -- hän oli muovaillut sitä koko päivän ja puhunut siitä jo viikkokausia -- tunsi veneseurue itsensä kerrassaan onnelliseksi. Sitten heidän täyty kysyä samalta beverlyläiseltä, kuinka hänen papuvaransa riittivät, sillä runoilijoillekaan ei kaikki saa käydä mieltä myöten. Jokainen kuunari ja melkein joka mieskin tuli vuorostaan pilan esineeksi. Jos oli jossakin huolimaton tai siivoton kokki, niin veneseurue lauloi hänestä ja hänen ruuistaan. Jos jokin kuunari oli kelvottomaksi havaittu, sai laivasto kuulla sen juurta jaksain. Jos joku mies oli varastanut tupakkaa ruokakumppaniltaan, mainittiin hänet kokouksessa nimeltään. Diskon erehtymättömät arvostelut, Pitkän Jackin jo vuosia sitten myömä kuorma-alus, Danin mielitietty (voi Danin kiukkua silloin!), Pennin huono onni veneen-ankkurien suhteen, Saltersin mielipiteet lannotuskysymyksestä, Manuelin pienet harha-askeleet hyveen tieltä maissa ollessaan ja Harveyn naismainen airojen käsittely -- kaikki tuotiin julki; ja kun sumu laskeutui heidän ympärilleen hopeanvalkoisina lakanoina taakse jääneen auringon hohteessa, kajahtelivat äänet ikäänkuin näkymätön tuomarijoukko olisi lausunut tuomioitaan.

Veneet liikuskelivat ja kalastivat ja jupakoivat, kunnes suurehko aallonvyöry kulki yli matalikon. Silloin veneet erkanivat kauemmaksi toisistaan, jotteivät murskaisi laitojaan, ja joku huusi että jos vyöryjä jatkuisi, niin Neitsyt puhkeisi. Muuan arkailematon galwaylainen veljenpoikineen väitti sitä perättömäksi, hinasi ylös ankkurinsa ja souti ihan kallion kohdalle. Monet äänet huusivat heitä tulemaan pois, toisten taasen yllyttäessä heitä pitkittämään. Kun sileälakiset vyöryt liukuivat etelää kohti, nostivat ne veneen korkealle ja yhä korkeammalle sumussa ja pudottivat sen sitten likaisen-väriseen, pyörteiseen, häränsilmäiseen aallonlaaksoon, missä se kieppui ankkurinsa ympäri jalan tai parin päässä piilossa olevasta kalliosta. Se oli leikkimistä kuoleman kanssa vain urheuttaan näyttääkseen, ja toiset veneet katselivat sitä painostavan äänettömyyden vallitessa, kunnes Pitkä Jack souti maanmiestensä taakse ja tyvenesti leikkasi poikki heidän ankkuriköytensä.

"Ettekö kuule sen kolahtelevan?" huusi hän. "Soutakaa henkenne edestä! Soutakaa!"

Miehet kiroilivat ja yrittivät väittää vastaan, kun vene ajautui irralleen; mutta seuraava vyöry pysähtyi hiukan, ikäänkuin ihminen mattoon kompastuessaan. Kuului syvä nyyhkytys ja vahveneva kohina, ja Neitsyt viskasi ylös muutamia kymmeniä neliösyltiä vaahtoavaa vettä, joka kuohui valkoisena, raivoavana ja kammottavana matalan pohjan yläpuolella. Silloin kaikkien veneitten miehet kovasti ylistivät Pitkää Jackia, ja galwaylaiset tukkivat suunsa.

"Eikö se ole komeaa?" sanoi Dan, pyörähdellen kuin hylkeenpoikanen kotikivellään. "Se puhkeaa tästä lähtien kerran joka puolen tunnin aikana, jolleivät vyöryt kovasti suurene. Mikä on sen säännöllinen aika, silloin kun se on toiminnassaan, Tom Platt?"

"Kerran joka viidestoista minuutti, täsmälleen. Harve, sinä olet nähnyt matalikkojen suurimman merkillisyyden; ja ilman Pitkää Jackia olisit saanut nähdä parin miehen lopun vielä lisäksi."

Iloista hälinää kuului siltä suunnalta, missä sumu oli tiheimpänä ja kuunarit soittivat kellojaan. Iso parkki pisti varovasti kuononsa esiin sumusta, ja irlantilaiset ottivat sen vastaan huudellen: "Tule tänne vain, kultaseni!"

"Onko se ranskalainen?" kysyi Harvey.

"Eikö sinulla ole silmiä? Sehän on baltimorelainen, joka kulkee pelossa ja vapistuksessa", sanoi Dan. "Nyt me hassutamme sitä niin että tikut lähtevät. Luulen että sen laivuri kohtaa ensi kerran kalastajalaivaston tällaisissa oloissa."

Se oli musta, eloisa kahdeksansadan tonnin alus. Sen isopurje oli sidottu lämsällä ja märssypurje lepatti epäröiden vähäisessä tuulenhengessä. Parkki on naisellisin kaikista meren tyttäristä, ja tämä kookas, empivä olento valkoiseksi ja kullanväriseksi maalattuine keulakuvineen muistutti ilmielävästi hämmentynyttä naista, joka hiukan kohottaa helmuksiaan mennäkseen rapakoisen kadun poikki häijyjen poikanaskalien ilkkuessa ympärillä. Aluksen tilanne olikin hyvin suuressa määrässä samanlainen. Se tiesi olevansa jossakin Neitsyen lähistöllä, oli kuullut sen kohinan ja kulki sen vuoksi varovasti kysellen tietään. Tässä on pieni osa siitä mitä se sai kuulla pieniltä keikkuvilta veneiltä:

"Neitsytkö? Mitä te puhutte? Tämähän on Le Have sunnuntai-aamuna. Menkää kotiin ja nukkukaa päänne selväksi."

"Menkää kotiin ja sanokaa että mekin tulemme."

Kun parkin perä keinahtaen ja loiskahtaen painui aallonpohjaan, huusi puolikymmentä ääntä kuin yhdestä suusta: "Haaa -- nyt se iskee kariin!"

"Tiukkaan ylös! Tiukkaan ylös henkenne tähden! Te olette juuri kohdalla nyt."

"Alas! Tarkkaan alas! Antakaa mennä täyttä päätä!"

"Kaikki miehet pumpuille!"

"Alas halkaisija, ja sauvokaa!"

Tällöin laivuri menetti malttinsa ja sanoi mitä hän ajatteli. Heti paikalla keskeyttivät miehet pyynnin vastatakseen hänelle, ja hän sai kuulla monta merkillistä seikkaa aluksestaan ja sen lähimmästä satamasta. He kysyivät häneltä oliko hän vakuutuksessa, ja mistä hän oli varastanut ankkurinsa, koska, he sanoivat, se kuului "Carrie Pitmanille"; he kutsuivat hänen alustaan mutaproomuksi ja syyttivät että hän penkoo pohjaliejua ja säikyttää kalat pois; he tarjoutuivat hinaamaan häntä ja lähettämään laskun hänen eukolleen; ja muuan uskalias nuorukainen pujahti melkein peräpeilin alle, läimäytti sitä kämmenellään ja kiljaisi: "Nous' ylös, Buck!"

Kokki tyhjensi tuhkapannun hänen päälleen, ja hän vastasi turskanpäillä. Parkin miehistö heitteli pieniä tulisia hiiliä keittiön-uunistaan, ja veneissä-olijat uhkasivat tulla laivaan ja panna siinä toimeen "typistyksiä". He olisivat viipymättä varottaneet, jos laiva olisi ollut todellisessa vaarassa, mutta kun he tiesivät sen turvallisesti sivuuttaneen Neitsyen, niin he käyttivät tilaisuutta parhaaksensa. Hauskuus meni pilalle, kun kari kuohui uudelleen puolen peninkulman päässä tuulen päällä, ja kiusattu parkki nosti kaiken mikä vain otti tuulta ja laski tiehensä; mutta venelaivue tunsi että kunnia oli jäänyt heille.

Koko seuraavan yön Neitsyt kohisi kumeasti, ja aamulla Harvey näki meren lainehtivan äreänä ja kuohupäisenä ja laivaston odottavan johtavaa merkinantoa häälyvin mastoin. Ei ainoatakaan venettä laskettu vesille ennenkuin kello kymmenen, jolloin Jerauldin veljekset "Päivän Silmästä" olematonta tyventymistä kuvitellen antoivat esimerkin. Minuutin kuluttua puolet veneistä olivat ulkona ja poukkuilivat kähärtyvillä vyöryillä, mutta Troop piti oman miehistönsä perkkuutyössä. Hän ei nähnyt mitään järkeä uhkayrityksissä; ja kun myrsky kiihtyi iltapuolella, saivat he tyytyväisyydekseen ottaa vastaan likomärkiä vieraita, jotka kiittivät kun pääsivät johonkaan suojaan ärjyvältä myrskyltä. Pojat seisoivat venetalojen luona lyhdyt kädessä, miehet valmiina hinaamaan, tähystellen merelle jonkun suuren hyökyaallon tulon varalta, joka saisi heidät heittämään kaiken muun ja pitämään kiinni epätoivon voimalla säilyttääkseen henkensä. Pimeästä kuului aina aika-ajoin huuto: "Vene! Vene!" He kiinnittivät nostotaljat, hinasivat kannelle läpimärän miehen ja puoliupoksissa olevan veneen; tätä he tekivät kunnes kuunarin kansi oli täynnään venepinoja ja kojut täynnä miehiä. Viisi kertaa Harvey ja Dan vahtivuorollaan syöksyivät puomiin köytetyn etumaston kahvelin kimppuun ja tarrautuivat käsin, jaloin ja hampain kiinni puihin ja köysiin ja lionneeseen purjevaatteeseen, kun suuri aalto täytti kannen. Muuan vene paiskautui säpäleiksi ja aallot viskasivat miehen pää edellä kannelle, niin että otsaan tuli ammottava haava; ja aamunkoitteessa, kun riehuvien aaltojen harjat kauttaaltaan hohtivat valkoisina, raahautui muuan mies kannelle sinertävänä, kauhun leima kasvoillaan ja taittunein käsivarsin, kysyen veljeään. Seitsemän ylimääräistä suuta oli aamiaisella: eräs ruotsalainen, eräs chathamilainen laivuri, eräs Mainen Hancockista oleva poika, muuan duxburyläinen ja kolme Provincetownin miestä.

Seuraavana päivänä oli yleinen lajittelu laivaston kesken, ja vaikka ei kukaan virkkanut mitään, söivät kaikki paremmalla ruokahalulla, kun alus toisensa jälkeen ilmotti täyden miehistön olevan laivalla. Ainoastaan pari portugalilaista ja muuan vanha mies Gloucesterista olivat hukkuneet, mutta monet olivat haavottuneet tai saaneet ruhjevammoja; ja kahdelta kuunarilta oli katkennut ankkuriköysi ja ne olivat ajautuneet eteläänpäin kolmen päivän purjehdusmatkan päähän. Eräällä ranskalaisella aluksella kuoli mies -- se oli sama parkki, jonka kanssa "Täällä Ollaan" oli tehnyt tupakankauppaa. Alus lähti hiljaa liikkeelle eräänä kosteana, kelmeänä aamuna, siirtyi paikalle jossa oli syvää vettä, purjeitten riippuessa velttoina kaiken aikaa, ja Harvey näki hautaustoimituksen Diskon kiikarilla. Se oli yksinkertainen: pitkulainen käärö vain solautettiin yli laidan. Heillä ei näyttänyt olevan mitään juhlamenoja, mutta illalla aluksen maatessa ankkurissa Harvey kuuli tähtituikkeisen mustan veden yli heidän laulavan jotain, joka kuulosti virreltä. Se kulki hyvin verkkaiseen tahtiin näillä sanoilla:

"_La brigantine_ (Jo pursi kääntyy _qui va tourner_ ja keinahtaa, _roule et s'incline_ se kohta kauas _pour m'e trainer_. mun kuljettaa. _Oh, Vierge Marie_, Oi Neitsyt Pyhä, _pour moi priez Dieu!_ suo armosi! _Adieu, patrie_; Oi synnyinmaani, _Quebec, adieu_!" jää hyvästi!)

Tom Platt kävi laivalla, koska, kuten hän sanoi, vainaja oli hänen vapaamuurari-veljensä. Saatiin tietää että aalto oli pusertanut mies-paran taivuksiin kokkapuun tyveä vasten ja taittanut hänen selkänsä. Tieto levisi kuin kulovalkea, sillä laivan miehet pitivät vastoin yleistä tapaa huutokaupan vainajan kapineille -- hänellä ei ollut ketään sukulaisia St. Malossa tai Miquelonissa --, ja kaikki tavarat oli levitetty kajuutan katolle, punaisesta, kudotusta lakista tuppipuukolla varustettuun nahkavyöhön asti. Dan ja Harvey olivat "Hattie S:llä" pyydystämässä kahdenkymmenen sylen vedessä ja he luonnollisesti soutivat parkille ollakseen mukana. Se oli pitkä soutumatka, ja he viipyivät perillä jonkunverran, millä aikaa Dan osti puukon, jossa oli omituisen muotoinen messinkipää. Kun he jälleen laskeutuivat veneeseensä ja alkoivat soutaa tihusateessa lotisevaa vedenpintaa pitkin, tulivat he ajatelleeksi että heille saattaisi koitua ikävyyksiä pyyntihomman laiminlyömisestä.

"Eipä liene haitaksi, jos vähän lämpenemmekin", sanoi Dan väristen öljytakissaan, ja he soutivat rivakasti suoraan keskelle valkoista sumua, joka, kuten tavallisesti, laskeutui heidän ylleen ilman edeltäkäyvää varotusta.

"Näillä tienoin on liian paljon merivirtoja, jotta voisi luottaa vaistoihinsa", sanoi Dan. "Heitä ankkuri veteen, Harve, niin kalastamme vähän, kunnes ilma selvenee. Pane suurin lyijysi painoksi. Kolmen naulan paino ei ole liikaa tällä vedellä. Katso kuinka vene on jo vetänyt köyden tiukalle."

Keulan alla kävi kerrassaan pieni pulina, kun joku matalikon säännötön merivirta piti venettä piukalla köyden päässä; mutta he eivät voineet nähdä veneen mittaakaan millekään suunnalle. Harvey käänsi takinkauluksensa ylös ja köykistyi kelansa ylitse uupuneen merenkyntäjän ilmein. Sumulla ei enää ollut mitään erittäin pelottavaa voimaa häneen nähden. He kalastivat jonkun aikaa äänettöminä ja huomasivat turskan syövän hyvästi. Sitten Dan veti puukon tupesta ja koetteli sen terää veneenlaitaan.

"Se on sievä", sanoi Harvey. "Miten sait sen niin halvalla?"

"No, heidän joutavien katolilaisten taikauskojensa takia", sanoi Dan, työnnellen veneenlaitaa kirkkaalla puukonkärjellä. "Heistä on vastenmielistä ottaa rautaista esinettä kuolleelta. Etkö nähnyt niitten Arichatin ranskalaisten vetäytyvän takaperin, kun minä tarjosin?"

"Mutta eihän huutokaupasta ostaminen ole samaa kuin kuolleelta ottaminen. Sehän on kauppaa."

"_Me_ tiedämme sen kyllä, mutta taikauskoon eivät järkisyyt vaikuta. Tästäkin asiasta näkee kuinka edullista on asua edistyneessä maassa." Ja Dan alkoi viheltää:

"No, terve, Thatcher, kuinkas voit? Jo näkyy tuolla Eastern Point. Koht' ankkurimme heitämme Cape Ann'in kohdalle!"

"Miksikä sitten se Eastportin mies ei tarjonnut? Hänhän osti saappaatkin. Eikö Maine ole edistynyt seutu?"

"Mainekö? Pyh! Maineläisillä ei ole edes niin paljon tietoa tai niin paljon rahaa, että maalauttaisivat talonsa. Minä olen nähnyt niitä. Se Eastportin mies kertoi minulle että tätä puukkoa oli käytetty -- ranskalaiselta kapteenilta hän oli sen kuullut -- käytetty jossain Ranskan rannikolla viime vuonna."

"Miestäkö lyöty sillä? Nakkaappa nuija tänne!" Harvey veti kalansa veneeseen, pani uuden syötin ja heitti koukun taas veteen.

"Tapettu mies! Kun minä kuulin sen, halutti minua tietysti kahta kovemmin ostaa se."

"Peijakas! Sitä minä en tiennyt", sanoi Harvey käännähtäen ympäri. "Minä annan siitä sinulle dollarin, kun -- kun saan palkkani. Kuule, minä annan kaksi dollaria."

"Ihanko todella? Pidätkö siitä niin kovasti?" sanoi Dan punastuen. "Totta puhuakseni minä ostin sen oikeastaan sinua varten -- lahjaksi; mutta minä en tahtonut ilmaista sitä ennenkuin näkisin mitä sinä siitä pitäisit. Se on sinun ja hyvästä sydämestä, Harve, koska kerran olemme venetoverit ja niin edespäin. Siinä on, ota!"

Hän ojensi sen Harveylle, vöineen kaikkineen.

"Mutta kuulehan, Dan, minä en ymmärrä -- --".

"Ota pois. En minä sillä mitään tee. Minä haluan että sinä otat sen."

Kiusaus oli vastustamaton. "Dan, sinä olet valkoinen mies", sanoi Harvey. "Minä pidän sitä niin kauan kuin elän."

"Hauska kuulla", virkkoi Dan nauraen hyvillä mielin; ja rientäen muuttamaan puheenaihetta hän sanoi sitten: "Minusta näyttää kuin sinun siimasi olisi kiinni jossakin."

"Tarttunut pohjaan varmaankin", sanoi Harvey nykäistyään. Mutta ennenkuin hän ryhtyi vetämään siimaa ylös, kiinnitti hän vyön vyötäisilleen, kuullen mielihyvällä kuinka tupen kärki kalahti tuhtoon hänen takanaan. "Mer-killistä!" huusi hän. "Siinä on ihan sellainen tunne kuin se olisi mansikkapohjassa. Eikös tässä ole puhdas hietapohja, vai mitä?"

Dan kurottui hänen puolelleen ja nykäisi tutkistelevasti. "Kampela jurottaa tuolla tavoin, jos se on huonolla tuulella. Ei tässä ole mansikkapohjaa. Tempaise kerran tai pari. Kas, se antaa perään. On kai parasta hinata ylös ja katsoa varmemmin."

He vetivät yhdessä, kiinnittäen jokaisen siimalenkin hakoihin, ja salaperäinen paino kohosi hitaasti.

"Oop-hei!" huihkasi Dan, mutta huihkaus loppui molempien poikien päästämään kimakkaan kauhunkiljaisuun, sillä vedestä kohosi -- kaksi päivää sitten haudatun ranskalaisen ruumis! Koukku oli tarttunut sen oikeaan kainalokuoppaan, ja se kellui pystyssä ja kamalan näköisenä, pää ja hartiat vedenpinnan yläpuolella. Käsivarret olivat sidotut kylkiin, ja -- sillä ei ollut lainkaan kasvoja. Pojat tuupertuivat yhteen kasaan veneen pohjalle jääden siihen makaamaan, silläaikaa kun tuo kammotus kellui veneen sivulla tiukalle kiristyneen siiman kannattamana.

"Virta -- virta on tuonut sen tänne!" sanoi Harvey värisevin huulin, hapuillen kädellään vyön soikea.

"Voi Herra Jumala!" voihki Dan. "Voi, Harve, joudu! Hän on tullut sitä noutamaan. Anna se hänelle. Ota se pois vyöltäsi."

"Minä en tahdo sitä pitää! En!" huusi Harvey. "Minä en löydä so-solkea."

"Joudu, Harve! Se on sinun siimassasi!" Harvey kohosi istualleen irrottaakseen vyötä, joutuen siten katsomaan kuolleen päätä, jonka vettävaluvain hiussuortuvain alla ei ollut kasvoja. "Se on kiinni vielä", kuiskasi hän Danille, joka kaivoi esiin taskuveitsensä ja katkaisi siiman, samalla kun Harvey viskasi vyön kauas veneen laidan yli. Ruumis vajosi mulskahtaen veden alle, ja Dan kohoutui varovaisesti polvilleen, valkoisempana kuin sumu.

"Se tuli sitä noutamaan. Se tuli sitä noutamaan. Olen ennen nähnyt ruumiin hinattavan ylös pitkässäsiimassa, enkä siitä paljon välittänyt, mutta tämä tuli varta vasten meidän luokse."

"Toivoisin -- toivoisin etten olisi ottanut sitä veistä. Silloin se olisi tullut sinun siimaasi."

"Tuskinpa se olisi tehnyt erotusta. Me olemme kumpikin säikähtäneet itseltämme kymmenen vuoden kasvun. Ooh, Harve, näitkö sen päätä?"

"Näinkö? Minä en voi sitä unhottaa milloinkaan. Mutta kuule, Dan; ei suinkaan hän voinut tulla _tahallaan_. Virta se vain hänet toi."

"Virtako? Ei, kyllä hän tuli sitä noutamaan, Harve. Hehän upottivat hänet kuusi peninkulmaa etelään laivastosta, ja me olemme siitä vain kahden peninkulman päässä. Ja minä kuulin että he olivat panneet painoksi puolitoista syltää ankkurikettinkiä."

"Mitähän hän mahtoi tehdä tuolla veitsellä -- siellä Ranskan rannikolla?"

"Jonkin katalan teon. Luulen että hänen täytyy viedä se mukanaan viimeiselle tuomiolle, ja siksi... Mitä sinä teet kaloille?"

"Heitän ne yli laidan", vastasi Harvey. "Mitä varten? Emmehän _me_ niitä syö."

"Sama se sille on. Minun täytyi katsoa hänen kasvoihinsa silloin kun irrotin vyötä. Sinä voit pitää saaliisi, jos haluat. Minä en halua omaani."

Dan ei virkkanut mitään, vaan nakkeli hänkin kalansa takaisin veteen.

"Taitaa olla parasta pysyä varmemmalla puolella", mumisi hän vihdoin. "Antaisin kuukauden palkan, jos tuo sumu hälvenisi. Sumussa liikkuu kaikkea sellaista, mitä ei selvällä ilmalla näe -- kyöpeleitä ja särkkäkummituksia ja sellaisia. Tuntuu minusta ikäänkuin vähän keventävältä, että se tuli sillä tavoin eikä kävellen. Se olisi voinut tulla kävellenkin."

"Älä, älä puhu, Dan! Me olemme ihan sen kohdalla vielä. Tahtoisinpa että olisin turvassa laivalla ja Salters-sedän löylyytettävänä."

"He alkavat pian kyllä kaivata meitä. Anna minulle torvi." Dan otti tinaisen merkinantotorven, mutta pysähtyi ennenkuin puhalsi.

"Puhalla pois", sanoi Harvey. "Minä en halua jäädä tänne koko yöksi."

"Kysymys on siitä, miten _hän_ sen ottaa. Muuan etelänpuolen mies kertoi minulle kerran olleensa kuunarissa, jossa ei uskallettu kutsua veneitä torveen puhaltamalla, koska laivuri -- ei se jonka kanssa hän oli, vaan joku kapteeni, joka oli kuljettanut sitä viisi vuotta aikaisemmin -- oli hukuttanut pojan laivan sivulle juovuspäissään; ja aina sen jälkeen, kun veneitä kutsuttiin torvella, souti poikakin laivan sivulle ja huusi: 'Vene! Vene!' niinkuin toisetkin."

"Vene! Vene!" kuului kumea ääni sumusta. Pojat kyyristyivät jälleen säikähtyneinä, ja torvi putosi Danin kädestä.

"Älä huoli!" huudahti Harvey. "Sehän on kokki."

"Mikä minut panikin muistamaan tuota hupsua juttua", sanoi Dan. "Tohtorihan se on, ihan selvästi."

"Dan, Danny! Ho-oi, Dan! Harve! Harvey! Hoooi! Haarveee!"

"Täällä ollaan", hoilasivat pojat yhteen ääneen. He kuulivat aironloisketta, mutta eivät nähneet mitään ennenkuin kokki kasvot kiiltävinä ja vettätippuen souti ihan heidän viereensä.

"Mitä on tapahtunut?" sanoi hän. "Te saatte selkäänne kotona."

"Sitä tarvitsemmekin. Sitä juuri kaipaammekin", sanoi Dan. "Mikä vain on kotoista, kelpaa kyllä meille. Meillä on ollut hiukan painostavaa seuraa." Ja kokin ojentaessa heille köyden kertoi Dan tapahtuman hänelle.

"Niin! Hän tuli noutamaan puukkoaan", oli kaikki mitä kokki sanoi kertomuksen loputtua.

Ei milloinkaan ollut pieni keinuva "Täällä Ollaan" näyttänyt niin suloisen kodikkaalta kuin nyt, kun kokki, joka oli syntynyt ja kasvanut sumujen keskellä, souti heidät sen luokse. Kajuutasta loisti lämmin valonhohde ja keulan puolesta tuoksahti miellyttävä ruuanhaju, ja tuntui ihan taivaallisen suloiselta kuulla Diskon sekä muitten ilmielävinä ja reippaina reilingin yli nojautuen ottavan heitä vastaan oikein ensiluokan selkäsaunan lupauksilla. Mutta kokki oli kaikessa mustuudessaan sotataidon mestari. Hän piti huolen siitä, ettei veneitä nostettu kannelle, ennenkuin hän jo oli esittänyt vaikuttavimmat kohdat poikien kertomuksesta ja selittänyt peräpeilin ympäri kiertäessään ja kolistellessaan, kuinka Harvey oli onnenkantaja, joka teki tyhjäksi kaikki mahdolliset turmion yritykset. Näin ollen tulivat pojat kannelle jonkinlaisina kunnioitusta herättävinä sankareina, ja kaikki tekivät heille kysymyksiä sen sijaan että olisivat löylyttäneet heitä häiriön ja turhan vaivan aiheuttamisesta. Pieni Penn piti kerrassaan puheen taikauskon järjettömyydestä, mutta yleinen mielipide oli häntä vastaan ja Pitkän Jackin puolella, joka kertoi mitä karmivimpia kummitusjuttuja melkein puoliyöhön saakka. Tämä vaikutti, ettei kukaan paitsi Salters ja Penn virkkanut mitään "pakanallisuudesta", kun kokki asetti sytytetyn kynttilän, jauhoista ja vedestä leivotun kakun ja hyppysellisen suolaa laudankappaleelle ja laski sen veteen laivan perästä rauhottaakseen ranskalaista, jos tämä vielä oli levoton. Dan sytytti kynttilän, koska hän oli ostanut vyön, ja kokki mumisi ja jupisi loihtuja niin kauan kuin sukeltelevaa liekkiä saattoi nähdä.

Mennessään alas kanssiin vahtivuoronsa päätyttyä virkahti Harvey Danille: "Kuinkas on edistyksen ja katolilaisen taikauskon laita?"

"Hm, enköhän minä ole yhtä edistynyt ja valistunut kuin joku muukin, mutta kun kuollut st.-malolainen laivamies tulee ja säikäyttää hengettömiksi kaksi poika-raukkaa kolmenkymmenen sentin puukon takia, niin silloin minä annan kokille valtuudet toimia puolestani. Minä epäilen muukalaisia, sekä eläviä että kuolleita."

Seuraavana aamuna olivat kaikki paitsi kokki jokseenkin häpeissään illallisista tempuista ja kävivät jatkamaan pitkiä työpäiviä herkeämättömällä tarmolla, puhutellen toisiaan äreästi.