Part 2
Jumalan nisupelto kirkko on, vaikk' onkin siihen ohdakkeita noussut.
PIETARI.
Kun uskallatte sanan väärentää. On pelto maailma — niin Kristus lausui. Jumala nähköön, teidän kukkonne Ilmestyskirjan irstas nainen on, mi puettuna kultaan, purppuraan selässä istuu pedon punaisen hekuman maljaa korkealle nostain.
BROMS.
Siis kirkon esirukoukset, neuvot sun hyväksesi eivät mitään voi?
PIETARI.
Jumala nähköön, eivät. Niinkuin tiedät, mä kirkon loukkauksesta tuomittiin; mut siitä huolimatta uskallan ma armon kirkkaudessa vaeltaa.
BROMS.
Kenelle kirkon lempeys ei kelpaa, hän ankaruutta saapi kokea. Kun hyvän hylkäät, vastaanotat pahan.
PIETARI.
Niin juuri. Pahan! Te ja kirkkonne, Jumala nähköön, syypäät olette maan kaikkeen kurjuuteen ja kärsimykseen. Siks Herra häpeänne paljastaa.
BROMS.
Sun korskeutes lannistumista en nähdä saanut. Kohta on se myöhää. Jos rakkautes...
PIETARI.
Se ainakin ala, min itse hoidan. (Beckman saapuu.)
BROMS (kääntyy mennäkseen, Beckmanille).
Onko teidät tänne maaherra käskenyt?
BECKMAN.
Maaherran lupa minulla vain on. Odottamaan poistun, jos tahdotte.
BROMS.
Ei. Minä lähden jo. (Menee.)
BECKMAN (Pietarille).
Hän kiusannut on sinua?
PIETARI.
Niin on, Jumala nähköön. Käyköön hänelle kuin Abiramille ja Datanille!
BECKMAN.
Kuin heille kävi?
PIETARI.
Heidät nieli maa, ja tuli poltti heidän majansa, kun Herran miestä Moosesta he kiusas.
BECKMAN.
Asia minulla on kiireinen. Sinulla lienee kirjoittamisneuvot?
PIETARI.
Ne viime rahoillani irti sain käsistä ahnaan vartijan.
BECKMAN.
Ma sijaan tuon muutamia karoliineja.
PIETARI.
En tarvitse.
BECKMAN.
Miks lahja ystävän ei kelpaisi?
PIETARI.
Ma paljon annoin pois, mut vielä runsaammin ma olen saanut. Mun ystäväni ovat toimineet.
BECKMAN.
Ma olen yksi heistä. Mutta tuon roponi toisten. Toisin tavoin nyt on toimittava. Minulla on toivo. Sua ajattelee valtakunnan korkein. Sä tiedät, ken?
PIETARI.
Kun Kaarle kuningas on Benderissä, valtakunnan korkein —
BECKMAN.
On prinsessa. Hän sinusta on kuullut. Ja toivoo, että kirjoittaisit hälle.
PIETARI.
Lie rakastava, jumalinen sielu?
BECKMAN.
Niin on.
PIETARI.
Mut kuka puhui hänestä?
BECKMAN.
Mies korkea-arvoinen, sun ystäväsi.
PIETARI.
Siis kreivi v. Lieven. Hänest' olen kuullut.
BECKMAN.
Sa prinsessalle voisit olla kuin Samuel Saulille. Hän kuninkaan ja valtakunnan kohtaloa sulta kuin profeetalta halaa tiedustaa.
PIETARI.
Jumala nähköön, mutta se voi olla niin karvas kuulla.
BECKMAN.
Vastaa kuitenkin! Sun kirjees kreivi saattaa prinsessalle. Hän myöskin hankkii vapauden sulle; mut yhdell' ehdolla.
PIETARI.
Ja mikä se on?
BECKMAN.
Yks kohta väitteestäsi. Sinun pitäis se peruuttaa.
PIETARI,
Vai minun peruuttaa! Se sana maistuu kovin karvaalta.
BECKMAN.
Ne sanat, joilla turmiolliseksi sa lausut kirkon opin.
PIETARI.
Ei! En ikinä ma taivu tahtoon pappien ja piispain.
BECKMAN.
Tuo pieni kohta vain.
PIETARI.
Ei rahtuakaan. En Ruotsin herrojen ja hallitusten apua kaipaa.
BECKMAN.
Luotat itseesi.
PIETARI.
En valtakunnan kohtalosta huoli... Kun hurskas kärsii, jumalaton paisuu, käy niinkuin Jeremian aikana. Nebukadnetsar Herran miekkaa kantain on tuleva, tuo vapautuksen mulle. Sa olet kiusaaja. Pois luotain mene!
BECKMAN.
Mä ystävänä tulin sekä lähden. Voit mua muistaa avun tarpeessa. (Aikoo mennä, mutta kääntyy takaisin.). Nyt Lischen Roskamp sua vastaan puuhaa kuin ennen puolestasi. Vieraankäynnit sun luonas ehkä tyyten kielletään.
PIETARI.
Ja minä täällä yksinäisyydessä niin kovin kaipaan naisen palvelusta ja hellyyttä. Sa auttaa lupasit?
BECKMAN.
Kun suinkin voin.
PIETARI.
Naisvartijan siis mulle maaherra määrätköön. Sen saanet aikaan?
BECKMAN.
Saan kyllä. Ensi kertaa ei se ole. Mut ketä tahdot?
PIETARI.
Anna Vargentinin.
BECKMAN.
Vai hänet? Notariuksen sisaren? Se kumma pyyntö! Tulisiko hän?
PIETARI.
Ma siitä vastaan. Olet luvannut. Ma tahdon hänet. Niin, ma tahdon, tahdon!
BECKMAN.
Ma ryhdyn heti toimeen. Rauhoitu! Mun täytyy joutuin käydä asiaan. Siis hyvästi! (Menee.)
PIETARI (yksin).
Hän sittenkin on minun ystäväni! Jumala nähköön, mitä seuraa tästä! Avio pyhä ilman kirkkoa! Siin' olis määrä! Uusi seurakunta. Sen alun ihanan ma näkeväni jo luulen Annan silmissä. — Ja nyt on prinsessalle kirjoitettava. Ja Jeremiaan kutsutervehdys Nebukadnetsarille!
(Etsii kirjoitusneuvoja.)
Väliverho. */
TOINEN NÄYTÖS.
Notarius Vargentinin pihapuisto. Vasemmalla yksinkertainen asuinrakennus ikkunoineen, ovineen ja portaineen, oikealla puistikko, jonka edustalla puutarhapöytä ja tuoleja. Takana korkea aita, jossa kadulle johtava portti. Aidan takaa kauempaa näkyy tuomiokirkko kummullaan. Näytöksen alussa portti auki; kadulla kiiruhtaa ihmisiä vasemmalta oikeaan kannalmuksia kädessä ja olkapäillä.
Elokuun päivä v. 1713. Tuomiorovasti Broms ja notarius Vargentin istuvat pöydän ääressä.
/* VARGENTIN.
Niin on, niin, herra tuomiorovasti. Taas ihmisiä satamaan nyt virtaa. Ties pääsevätkö sieltä minnekään.
BROMS.
Mitäpä hätääntyneet ihmisparat ne muuta tehdä voivat.
VARGENTIN.
Kaikki eivät voi sitäkään.
BROMS.
Vai kaikki! Vielä vai! (Katselee kadulle, jossa mies ja vaimo ja pari lasta kulkee.) Kas Lijmannit! He alkuun elämän juur äsken pääsivät... Ja lähde nyt! Saa Ruotsi väkeä!
VARGENTIN.
Ja kuin käy siellä?
BROMS.
Jos etsiskelyn aikaa kauan jatkuu.
Ja jollei korskan vihamiehen kuonoon, kuin uskolliset ovat rukoilleet, luo rengasta jo Kaikkivaltias.
VARGENTIN.
Varoittavia luonnon merkit ovat.
BROMS.
Ne taivas meille muistutukseks suo.
VARGENTIN.
Käenkin kuultiin eilen kukkuvan.
BROMS.
Ja elokuu on! Tavaton on aika.
VARGENTIN.
Ja sudet kiertelevät kaupunkia. Ruissalon kartanossa koko karja niin pienet elukat kuin suuretkin yht'aikaa ulvomisen alkoivat kuin niill' ois ollut hätä kuoleman. Mut mitään vaaraa lähellä ei ollut.
BROMS.
Jumala suokoon, ihmiset etteivät niin huutaisi kuin tämä karjalauma.
VARGENTIN.
Mut kunhan tuolta Karjaportin takaa pärähtää rummut tsaarin joukkojen!
BROMS.
Se hirmuista on ajatellakin. Voi sua, rakas ikivanha Turku! Voi seurakuntaa!
VARGENTIN.
Helsinki on mennyt.
BROMS.
Jumala parantakoon!
VARGENTIN.
Rovasti kai jääpi tänne kaiken varalle?
BROMS.
Niin että minulle niin kävisi kuin superintentti Mayerille.
VARGENTIN.
Kuinka hänelle kävi?
BROMS.
Kirkossansa hän rukoili valtakunnan puolesta, kun vihollisten päämies saapui sinne. Ja mitä teki hän?
VARGENTIN.
Hän ampui papin?
BROMS.
Superintentin kotiin miehineen hän heti riensi, ryösti, poltti kaikki. Kun sielunpaimen sitten lähestyy ja näkee liekkein taloansa syövän, hän maahan kaatuu kuolleena.
VARGENTIN.
Kuin julmaa!
BROMS.
Pisara pieni kauhunmerta vain. Siis suotta emme pakene.
VARGENTIN.
Se totta.
BROMS.
Mit' aijotte te sisarenne kanssa?
VARGENTIN.
Puhunut olen Annalle, mut hän ei tahdo lähteä.
BROMS.
Hm — vai ei tahdo! Ja miksi ei?
VARGENTIN.
En hänen syitään muista.
BROMS.
Ma sanon; teillä, herra notarius, on kaikki huoli. Sielunpaimenena ma neuvon, viekää sisarenne pois! Niin sorjan olennon on vaarallista tääll' olla vihollisen saapuissa.
VARGENTIN.
Sit' olen ajatellut.
BROMS.
Olettehan te hyvä veli sekä kunnon mies.
VARGENTIN (vaikenee).
BROMS.
Kysyisin teiltä, herra notarius...
VARGENTIN.
Niin, kysykäätte, herra rovasti.
BROMS.
On uusi toimi sisarellanne. Mit' arvelette siitä?
VARGENTIN.
Mikä toimi?
BROMS.
Hän vanginvartijaks on ruvennut.
VARGENTIN.
Vai vanginvartijaksi! Voihan olla.
BROMS.
Niin onkin. Pidättekö toimesta?
VARGENTIN.
Hän pitää sitä rakkaudentyönä.
BROMS.
Vai rakkaudentyönä! Minua se huolettaa.
VARGENTIN.
En teitä käsitä.
BROMS.
Te ette tunne minkälainen mies on Schäfer. Tähden viheliäisten aikain ei hänen tuomiolleen vahvistusta viel' ole saatu. Aivan mukavasti hän linnass' elää, ottaa vieraita, käy kaupungilla, yllin-kyllin saa mit' ikään halaa.
VARGENTIN.
Kristillinen hoito hänellä on.
BROMS.
On aivan liiaksikin. Pitääkö myöskin sivistyneen neidon tuon hylkyläisen palvelija olla?
VARGENTIN.
Kun Anna tahtoo...
BROMS.
Minkälaisen palkan hän siitä saapi? Riittämättömyyttä kuin Lischen Roskamp. Mutta pahemminkin voi käydä.
VARGENTIN.
Kuinka, tuomiorovasti?
BROMS.
Näin meidän kesken: tuolla miehellä on suuri kiihko naisiin. Piikakin, mi häntä palveli, on kertonut...
VARGENTIN.
Miks piikain juttuja me muistaisimme?
BROMS.
Ma sielunpaimenena ajattelen mi häpeä ja suru kohtaisi niin veljeä kuin itse Annaakin, jos —
VARGENTIN.
Mitä?
BROMS.
Seikka Tonianderin jos sattuisi.
VARGENTIN.
Se minkälainen oli?
BROMS.
Ikävä juttu, hyvin ikävä. Hän suljettuna samaan vankilaan sai raskaaks naisen, joka katsomassa hänt' oli käynyt.
VARGENTIN (kiivaasti kohoten).
Herra rovasti!
BROMS (samoin).
Niin, mitä, notarius?
VARGENTIN.
Sanokaa, ken Toniander oli!
BROMS.
Mitä siitä?
VARGENTIN.
Hän oli pappi.
BROMS.
Tunnette siis jutun?
VARGENTIN.
Sen tunnen kyllä. Koska myöskin te olette pappi, esimerkkejä tänkaltaisia karttaa voisitte.
BROMS.
Kosk' olen pappi, vakavimmat syyt mun varoillani olemaan nyt käskee. Tuo seurakunnan vihollinen, luulen, nyt kirkollista aviota vastaan, mi nojaa Luojan pyhään säädökseen ja kansan terveyden turva on, on aikeiss' iskeä, jos tilaisuuden saa suinkin siihen.
VARGENTIN.
Minuun voitte luottaa. Tään kysymyksen arvon tunnen.
BROMS.
Hyvä. Ma luotan teihin. Kirkkoneuvostolla ei, toivon minä, tähän asiaan kajota syytä ole. Tarkoitan sit' ettei siihen koskaan pakoiteta. Siis Ruotsiin lähtekää! Sen neuvon annan. Hyvästi!
VARGENTIN.
Puhun sisarelleni. Jollette te?
BROMS.
Ei. Toisen kerran sitten. Nyt menen, sanon Schäferille sanan. Minua ymmärtäkää! (Kumartaa ja menee.)
VARGENTIN.
Ymmärrän. Ja matkaa sietää harkita jo heti. (Kurkistaa sisään talonsa ovesta.) Ma puheleisin kanssas, Anna. Ehkä tääll' ulkona?
ANNA (saapuu surupuvussa, tarkastelee veljensä kasvoja).
Kuin tahdot, Johannes. Sun mieltäs painaa jokin.
VARGENTIN.
Huolehdin sun turvallisuudestas.
ANNA.
Sitähän ei mikään uhkaa, hyvä Johannes.
VARGENTIN.
On koko kaupungilla suuri vaara.
ANNA.
Sa vihollista tarkoitat?
VARGENTIN.
Ken suinkin kykenee kynnelleen, nyt pakenee.
ANNA.
Paeta eivät kaikki voi, sentähden —
VARGENTIN.
Sentähden — mitä?
ANNA.
Kenenkään ei pitäis paeta maasta.
VARGENTIN.
Kaikkein pitäis kuolla?
ANNA.
Tai pelastua yhdessä.
VARGENTIN.
Pois menneet jo hovioikeuden herrat ovat. Ja piispa samoin. Tuomiorovasti...
ANNA.
Hän oli täällä, puhelitte kauan.
VARGENTIN.
Hän myös sun tähtes oli huolissaan, kun täällä viivymme.
ANNA.
Sun tähtes ei?
VARGENTIN.
Sa viivytellyt olet matkaamme. Kai uuden toimes tähden. Rovasti mua siitä huomautti.
ANNA.
Sä myönnyit siihen. Maaherran määräyskin mulla on.
VARGENTIN.
En enää siitä toimesta ma pidä. Menetkö tänäänkin tuon vangin luo?
ANNA.
Hän tulee tänne, Johannes.
VARGENTIN.
Vai tänne! Hän kuinka saattaa! Kenties kutsuitkin?
ANNA.
Hän tulee ystäviä tapaamaan. Hän usein liikuskelee kaupungilla.
VARGENTIN.
On vapautta sillä tuomitulla!
ANNA.
Kun jalo henki hänellä on.
VARGENTIN.
Jalo! Ja vihamiehen menestystä toivoo.
ANNA.
Kun omat ovat hänet tuominneet. Ja vielä väärin.
VARGENTIN.
Tiedätkö sen varmaan?
ANNA.
Sa sanot samoin, jos vain tunnet hänet.
VARGENTIN.
On minuttakin hällä tuttavia.
ANNA.
Ja ystäviä paljon. Turussa, sen ympäristöllä ja Ruotsissa ja koko maailmassa.
VARGENTIN.
Sinä voit siis jättää hänet. Meren tuolle puolle me lähdemme.
ANNA.
En minä matkusta.
VARGENTIN.
Hänenkö tähtensä? (Äänettömyys.) Miks' et sa vastaa? Ma olen veljesi ja holhoojasi, minulle saatat kaikki kertoa. Siis puhu!
ANNA.
Jos sa ymmärtäisit mua.
VARGENTIN.
Ma koetan kyllä.
ANNA.
Täällä kaikki ollut on kylmää, kuollutta. Mut sydän parka se kaipaa elämää. On kirkoissamme puhuttu siitä viljalajista, min pahnat Betlehemin seimen täytti; mut siitä rakkauden lämmöstä, mi syttyi kerran tämän seimen luona, ei ole tiedetty. Niin ilmestyy mies, taivaan lähetti, mi sädehtii uutt' elämää, ja virvoittavan sanan, sen, jota sielu odottanut on, hän lausuu pelotta... Hän vangitaan ja tuomitaan... Sun sisarellasi ei sydän olis paikallaan, jollei hän palvelisi tuota suurta miestä. Ja rakastaisi.
VARGENTIN (hetkisen kuluttua).
Sinun, sisar parka, on pian lähdettävä Turusta. Sa näytät sairaalta. En sano muuta.
ANNA.
En sairas ole. Enkä matkusta.
VARGENTIN.
Hänenkö tähtensä?
ANNA (huomaa Pietarin portilla, ojentaa sinnepäin).
Niin, hänen juuri.
(Menee portille vastaan.)
VARGENTIN.
Siis minun täytyy hänet pakoittaa.
(Menee asuntoonsa.)
ANNA (Schäferin tultua sulkee poriin ja saattaa vieraansa kädestä taluttaen puutarhaan, jossa istuvat lähetysten).
PIETARI.
Oi kuinka rakas, hyvä sinä olet!
ANNA.
Sinua olen odottanut tänne.
PIETARI.
Sun silmäs säteilevät riemusta.
ANNA.
Kun olen saanut sinut luokseni, puutarhaani, jot' olen hoitanut. Tääll' olen usein ajatellut sua, iloinnut rakkahista sanoista, joit' olen sinun huuliltasi kuullut, ja sua siunannut.
PIETARI.
Sun sanasi, Jumala nähköön, ovat suloiset!
ANNA.
Niin kovin köyhät, jos ken vertais niitä sun sanoihisi.
PIETARI.
Koko viime yön ja kaiken aamua ma toivoin tänne, salaista pyhää toimitustani unohtamatta. Mutta siit' en puhu. Ma hyvän armon, hengen läsnäolon sain tunteakin. Samaan siunaukseen sa olit suljettu mun kanssani. Niin oli kuin sa luonan' oisit ollut. Sun askeleesi luulin näkeväni ma linnan tuvassa. Ja unessakin sun sulon olentosi kuva väikkyi mun silmissäni. Ja se kuiski sanoja rakkaita.
ANNA.
Niin onnelliseks sanoillas rakkailla sa minut teet.
PIETARI.
Sun kirkas otsasi ja sulo suusi! On autuasta niihin koskea! (Yrittää suudella, mutta Anna väistää.) Miks väistät, rakas?
ANNA.
Sielus kosketus mun riemulla on täyttänyt, sen vannon. Sua rakastan, sen tiedän, tunnustan. Ma iloinnut sun äänestäsi olen. Sun suuri uskos innostuttaa mua. Ja lämpimimmän myötätuntoni on saavuttanut kärsimykses syytön. En luovu sinusta. Ma kuoloon saakka sinua palvelen. Vaan kenkään ei saa sanoa, ett' aistillinen lempi meit' yhdistäisi.
PIETARI.
Mutta suudelman niin aivan hyvin ottaa sekä antaa voi viettiemme yllytyksettä viattomalla lapsen sydämellä. Vaan kuten tahdot, armas olento. Jumala nähköön, sua rakastan sa, puhdas sielu, arkuudessasi. (Katselee hänen pukuaan.) Teen yhden pyynnön sulle kuitenkin. Voi tulla toinenkin; nyt yksi ensin.
ANNA.
Kun puhun niinkuin sinä puhuvan mun toivot, tiedän puhuvani totta; kun niin mä teen kuin sinä tekevän mun tahdot, tiedän oikein toimivani... Sa siitä tiedät, että pyyntös täytän.
PIETARI.
On rakkautes todella niin suuri?
ANNA.
Voit koetella sitä.
PIETARI.
Katso, armas, ma kuljen kohden korotustani. Jumala nähköön, vapaa murehesta ma olen. Sumu hälvennyt on kaikki. On sydämeni lämmin, riemullinen. Kun ympärilläni on suuri tuska, mun iloni vain nousee. Pääsinpäivä on näet lähellä. Mit' olis vielä minulla hetken tarpehista huolta, sen sinä, armas, olet ottanut. Jumalan suoma huoneenhaltijani ja ystäväni olet. Eikö siis mun iloni sun ilos olisi ja minun toivoni sun toivosi?
ANNA.
Sen hartaammin en mitään toivo.
PIETARI.
Riisu siis, lapsukainen, surupukus pois ja ilonvärit pue yllesi!
ANNA.
Pukua tätä äidin jälkeen kannan.
PIETARI
Et mitään muuta muistella nyt saa kuin suurta siunausta, joka meitä nyt odottaa. Ja sitä ilolla on ajateltava ja muisteltava. Jumala nähköön, horjumattoman ma tunnen siinä asiassa pohjan. Mut vastahakoisuus ja epäilys sun puoleltasi suureks vaivaksi vois mulle muuttua. Sä sitä et. Jumala nähköön, tahdo. Näen sen sun silmistäs. Sa hyvä, nöyrä, rakas ja siveä ja luottavainen olet.
ANNA (heittäytyen hänen kaulaansa).
Ma tahdon olla sellainen. Ma teen mit ikinä sa toivot tekeväni.
(Broms aukaisee porttia ja saapuu.)
PIETARI (hyväillen Annaa).
Niin vahvana ja tahrattomana on rakkautemme säilyvä. Nyt sua ma sydän kyynelissä suutelen (suutelevat). Nyt yksi toivo vain. Ja se on suuri.
BROMS.
Vai vielä enemmän sa julkeat!
(Toiset kohoavat hämmästyneinä.)
PIETARI.
Oletko täällä väijymässä meitä?!
BROMS.
Ja eikö syytä? Tunnen näet hyvin sun taipumukses profeetalliset.
PIETARI.
Jumala nähköön tämän solvauksen!
BROMS.
Ja sinun julkeutes. Mitähän voi tapahtua linnan komeroissa!
ANNA.
Minulla, herra tuomiorovasti, ei ole mitään salattavaa.
BROMS.
Niin, se julkista on! Niinkuin kihlatut! Puutarha avoin — katuyleisö sen melkein näkee.
ANNA.
Sillä puhdasta se ystävyyttä on.
BROMS.
Te itsenne petätte, neiti Anna. Usein käärme voi valon enkelinä liikkua.
PIETARI.
Ja silloin melkein aina kulkee se luterilaisen papin hahmossa.
BROMS.
Sun vanha solvaukses. Siitä sinut on tuomittu. (Annalle.) Te siihen yhdyttekö? Vakaasti kysyn sielunpaimenena.
(ANNA vaikenee).
PIETARI.
Se kai on koukku? Siihen hän ei tartu.
BROMS.
Kuink' arvasinkin kaikki edeltä! Ma täällä äsken varoittavan sanan notariuksen mietittäväks sanoin, ja sitten pitkin Auran rannikkoa ma astun linnaa kohden aikoen koettaa vielä Schäferin ja minun välille saada keskustelua. Ma kohtaan vartijan ja häneltä saan kuulla, että tuomittu on täällä. Kun palaan tänne, lemmenkohtauksen todistajaksi joudun, Kihlattujen lailla te käyttäydytte. Ehken häitäkin jo uneksitte?
ANNA.
Olen vartijansa, maaherran määräämä.
BROMS.
Se määräys on peruutettava, jollei se ole jo myöhäistä. Teen yrityksen heti. Ja myöskin Turun kirkkoneuvosto voi tarvittaissa toimia. Ei tätä saa jatkua. (Menee.)
ANNA (Pietarille).
Suo anteeks hänelle! Hän on —
PIETARI.
— on sielunsurmaaja! Et häntä saa puolustaa.
ANNA.
Sua viihdyttääkseni. Ma Sinua vain yksin ajattelen.
PIETARI.
Sa suloinen ja armas olento! Kun tänä aamuna ma havahduin kuvasi viehättävä mielessäni, et arvaa, miltä tuntui minusta.
ANNA.
Sun lämpimässä sydämessäsi...
PIETARI.
Ma ihmisyyden tervehdyksen armaan näin sinussa. Sentähden tunsin halun sovinnoss' elää ihmisien kanssa. Söin rakkauden leivän, sitten otin ma sormilasin pienen viiniä ja toistin pyhät siunauksen sanat. Se, armas, on mun ehtoolliseni, jalompi kirkon julkisyöminkejä. Suloista tyydytyksen tunnetta tää päivä mulle siitä alkain oli, siks kun tuo musta mies —
ANNA.
Me hänet jo olemme unohtaneet, ystäväni. Kun minull' on sun enkel'-rakkautes, en muista mitään muuta.
PIETARI.
Kuinka sitten ma muuta muistaisin, kun minulla sun enkel'-rakkautes on.
ANNA.
Ja ystävämme.
PIETARI.
Niin, luja lyhde uutta toukoa.
ANNA.
Luo sihteer' Beckmanin on Kaarle mennyt. He varoja on koonneet. Tänne tuovat.
PIETARI.
Niin hellästi sa lausuit nimen Kaarle.
ANNA.
Niin sinäkin. Hän sinulle on rakas.
PIETARI.
Jumala nähköön, on.
ANNA.
Ei epäluuloa jalossa sielussasi olla voi.
PIETARI.
Mut suurinta nyt pyydän sulta, armas. Niin ystäväin kuin vihamiesten tähden ja itseni ja rakkauteni tähden sen pyynnön teen.
ANNA.
Ma sitä kuulemaan niin altis olen.
PIETARI.
Vihamiehemme ivasi meitä sillä. Mutta minä Jumalan tarkoituksen näen siinä. Jumala nähköön, sitä vartenhan tuo Juudan sisar palvelijoilleen on minut jättänyt ja toisihimme me kiinnyimme.
ANNA.
Nyt en mä ymmärrä.
PIETARI.
Ma ajattelen, että rakkautemme sidomme sitein ratkeemattomin ja aviohon keskenämme käymme.
ANNA.
Siin' onnea on hurmaavaa.
PIETARI (innostuen).
Sa suostut?
ANNA.
Sydämen riemulla, kun vain se milloin on mahdollista.
PIETARI.
Jumala nähköön — heti paikalla! Hääpäivämme voi tämä päivä olla.
ANNA.
Ei, rakkaani, ei voi.
PIETARI.
Ja miksi ei?
ANNA.
Sa olet tuomittu. Et armahdusta viei' anonutkaan ole, saati saanut.
PIETARI.
Jumala nähköön, se siin' onkin suurta. On tuomittu, mut elää niinkuin vapaa ja horjumatta pääsinpäivään luottaa. Sen varmana ma edessäni näen. Et sinäkään saa sitä epäillä.
ANNA.
En epäile.
PIETARI.
Nyt juuri avio — se merkki varmuuden. Se vastalause on selkein väärää tuomiota vastaan. Sun voittaminen, omistaminen on ensimäinen menestykseni. Hääpäivämme siis, rakas, valmistamme.
ANNA.
Se ei voi tapahtua.
PIETARI.
Syytäsi en käsitä.
ANNA.
Ei meitä vihitä.
PIETARI.
Jumala nähköön, kenen, luulet, meitä pitäisi vihkiä?
ANNA.
Ken muitakin... Kai tuomiorovasti. Hän lähin on.
PIETARI.
Ei ikinä! Ei hän, ei mikään pappi! Vihimme itse itsemme.
ANNA.
Se olis jumalatonta.
PIETARI.
Jumalallista! Vapautusta pappein kaavoista ja isku kirkon kahlehtivaan valtaan.
ANNA.
Me hylkäisimme seurakunnan sen joss' ovat vanhempamme eläneet...
PIETARI.
Me hylkäämme sen kaavat kuollehet ja viralliset sielunpaimenet ja perustamme oman seurakunnan.
ANNA.
Sa olet pää.
PIETARI.
Sa mua lähinnä, ja meidän lapsemme.
ANNA.
Kuin? Lapsemme?
PIETARI.
Minulle niiden nimetkin on tutut. Sa et siis ole vastahakoinen. Sa uskot...
ANNA.
Ihailen sun uskoasi.
PIETARI.
Ja suostut?
ANNA.
Sanoin ehtoni jo äsken.
PIETARI.
Ehdottomasti rakkaus antautuu.
ANNA.
Suo minun rakastaa ja palvella sinua niinkuin nytkin siihen asti, kun vapaa olet. Silloin meistä aviopari tulla voi.
PIETARI.
Niin, silloin! Sa etkö huomaa, kuinka kylmältä ja kaukaiselta tuntuu sana tuo. Nykyisen hetken lämmin sydän käyttää.
ANNA.
Mun sydämeni lämmin on ja hellä.
PIETARI (tarkastellen häntä).
Ja poskes hohtavat. Ja silmäsi niin kirkkaat ovat. Kaikki epäilys on pimeyden valtakunnasta. Jumala nähköön, liian raskasta se mulle olisi. Hän parhain päin kaikk' kääntäköhön!
(Kaarle Hasselqvist ja Beckman saapuvat.)
ANNA.
Kas, nyt ystävämme jo ovat siinä! Tervetuloa! Ja käykää istumaan mun tarhaani!
BECKMAN.
Tääll' onkin rauhallisen herttaista. On tämän ajan levottomuudessa jokainen viihdyn hetki tervetullut.
KAARLE.
Niin tässä olemme nyt, rakas eno. Vähällä olin saada yksin tulla. (Istuvat.)
PIETARI.
Ei sovi halutonta vaatia, se närkästystä voisi herättää.
(Katsoo Beckmaniin.)
BECKMAN.
Ei halun puutetta lie minulla.
KAARLE.
Maaherran sihteerillä on nyt työtä.
BECKMAN.
Kun virasto on muuten melkein tyhjä.
PIETARI.
Paenneet varmaan?
BECKMAN.
Passinottajia on pitkät jonot odottamassa. Ja siinäkös saa vaikerrusta kuulla! Ken taloaan ja tavaroitaan suree, joit' ei voi mukaan ottaa. Toinen taas on huolissansa sairahasta, jota on purilailla kuljetettava ja matkavaivoja voi tuskin kestää. Ja joku säälii pientä rintalasta, mi nääntyäkseen äidin povell' ulvoo.
PIETARI.
Jumala nähköön, raskas tuulispää nyt murtaa kallioita. Mutta sitten ihana päivänpaiste koittavi. Ma toivon, että kaikki siihen asti te minun rinnallani seisotte.
ANNA.
Mun veljen' tahtois heti muuttaa Ruotsiin.
KAARLE.
Ja sisarensako myös sinne viedä?
PIETARI.
Miks minulle et ole ilmoittanut?
ANNA.
Kosk' en mä lähde.
KAARLE.
Sinun luokses, eno, me jäämme.
BECKMAN.
Minun virkamiehenä on tehtävä kuin käsketään. Jos joskus saan määräyksen poistua, niin poistun. Mut hyväks rakkaan uskonisämme teen aina, minkä voin.
KAARLE (näyttää Pietarille kukkaroa).
Sun tarpeihisi taas kannettu on sotaveroa. (Antaa Pietarille.)
BECKMAN.
Vaan muutakin nyt olis tehtävä. Kun uskaltaisi virkkaa?
KAARLE (Pietarille).
Saahan hän puhua, eno?
PIETARI.
Hyvänsuova seura — saa siinä sopivasti keskustella.
BECKMAN.
Ma tiedän, että kreivi v. Lieven pian Turusta poistuu.
PIETARI.
Onkin parasta, Hän Herran sotaa ei saa kääntymään.
BECKMAN.
Hän menee prinsessata tapaamaan ja sitten matkustaa hän Benderiin.
KAARLE.