Part 6

Ei oo kultani kaukana, eikä ole lässä, Minun kultani kävelee koria hattu päässä.

Tule kultani yöllä yksin, tule kultani, tule! Kyllä meistä pari saapi, vaikk' ei miero luule.

Tuopa kulta tullessasi, tuopa vähänenki Sokuria taskussasi, pikku murunenki.

Saara.

Mikä minun kullallani, mikä tuolla lieneen: Illan piti polvillansa, yöks' ei tullut viereen.

Kuule, kuule, kultaseni, kaikki jo nauraa meitä, Ain' olemma yhessä ja ei konsa pietä häitä.

Sinä olet minun kultani ollut monta vuotta, Muita sinä rakastat ja minua piät suotta.

Miksis minua narrailet ja puhut sulosesti; Juonesi ne viekkahat unenki usein esti.

Eip' oo tarves narrata, vaikk' olen köyhä lapsi, Isä, äiti on elättänyt papin kasteest' asti.

Liisa.

Huono on mun onneni ja kova on mun laita, Suru on mun osani ja mustanlainen paita.

Minä olen piika pieni, elän aina yksin, Olen tullut pojilta jo aivan hyljätyksi.

Poika viekas viettelee ja likka hullu uskoo, Pian poika piikaselta kunnian poies kiskoo.

Tiivi on pojan pelata, kun likka luvan antaa, Poika itsensä pelastaa, likka häpiän kantaa.

Kyllä poika neitoselta hempeyen tallaa, Keon kukan kaunosenki kukistavi halla.

Pian on se likka parka tullut kunnialta, Jok' on kerran heittäynyt noien poikiin valtaan.

Sohvia.

Suru oli illalla, nyt jo ilo voitti, Kun tuo kuhjus poies kulki, eron minusta otti.

Empä sure viikon varaa, enkä kultani eroo, Naurusuulla katselen, jos menis vaikka Wiroon.

Mitäs minä tuosta huolin, jos yksi poika meni, Toisen pojan kanssa tulee samanlainen peli.

Täm' on likka lihasta, lihasta ja luusta, Semmoisia poikia ma vestän vaikka puusta.

Ei se likka kululle joua, eikä mieron tiehen, Jos en miestä muualta saa, niin saan ma sotamiehen.

Omp' on noita poikia viientoista sorttii; Mont' on viety katsomahan Wiaporin porttii.

Tilta.

Nauroin lassa nuorempana, en nyt enä naura, Kun mun tulee kullastani itkuvirttä laulaa.

Tämä viikko on pitempi, kun koko mennävuosi, Eikä kestä silmätkään, kun paljo vettä vuosi.

Kultani on mun pettänyt ja petti kihloillansa, Waikka vannoi valallaan ja sanoi ottavansa.

Minä likka ihana ja hän oli poika nätti, Wiha joutui välihin ja rakkaus se jätti.

Woi poika parka luontoas, kun olit petollinen, Sinun tähtes vuotta monta olen surullinen.

Inka.

Liiku likka pojan kanssa, niinkun rukin rulla, Keuriaika lähenee ja ero taitaa tulla.

Työläs on sitte erota, kun kert' on yhteen tultu, Suuta on jo annettu ja käsi kaulassa oltu.

Likka juoksee pojan eestä, juoksee minkä jaksaa; Kun ei poika tavota, niin likka kääntyy vastaan.

Likka arat, piika parat, varokate teitä, Ettei pojat vanhan piian kirjaan teitä heitä.

Sitte laulut loppuvat ja pian rallit puuttuu, Moni likka sillä lailla halvemmaksi muuttuu.

Eeva.

Ei oo likoilla surua, ei oo yhtään hiukkaa, Pojat juoksee likkain luona, verkaliivit liuhkaa.

Pojat nuoret naimattomat tuota aina etsii: Joka ilta päästäksensä likkain aittakestiin.

Kesäilta kelvoton sen kerran näytti julki, Kuinka pojat likkain tähen pitkän matkan kulki.

Kesäilta kelvoton sen kerran laitti niinki, Että pojat pohmelossa puuttui suohon kiini.

Likat käyvät kunnialla, käyvät vaikka missä, Pojat käyvät kunnialla äkkilikkain eessä.

Likat käyvät kunnialla, kun kaste heinikossa, Pojat juovat rypevät, kun sika rapakossa.

Likat makaa aitassahan palttinapaiallansa, Pojat käyvät kyliä myöten mustalla varrellansa.

Niin on likka aitassansa, kun on kaunis kukka, Poika juoksee halkiöisin, niinkun vanha hukka.

Wesi vuotaa silmistä ja itku syämen kaivaa: "Laske kulta luoksesi ja huojenna tätä vaivaa!"

Anni.

Sitä virttä laulaminen, joka johtuu mieleen, Eipä tämä tyttö lähe huonon pojan viereen.

Sepä likka kunniansa häpiällä kantaa, Joka kerran on joutunut huonon pojan valtaan.

Kerran anto kaunis likka kehnon pojan suuta, Heti muuttui halvaksi, kun heittolikan luuta.

Nuori aika on aivan heikko, heikko niinkun heinä, Pojat konnat riivatut särkee vaikka seinän.

Ei se poika tuota kovin korvihinsa laske, Waikka tyttö torupi ja on kun vähä vasten.

Ulla.

Aurinko se hohtavi ja lumivuoret sulaa, Pojat kohta likkain luona käyvät vanhaa uulaa.

Likoill' ompi onnen aika aivan ihanainen, Pojill' itku kuikutus ja elo tuhmanlainen.

Likat makaa aitassansa verkaviitan alla, Pojat tallin lattialla, tamman nahka alla.

Sekö piru pihalla nyt ovia kolkuttavi? -- Saat sa häiy hävetä ja mennä kotiasi.

Mitäs sinä tänne tulit, viekottelet meitä, Joka jo olet kotonasi pitänyt viisiä häitä.

Waan jos tarkon tietäisin, ett' oma kultani olet, Niinpä minä nousisin ja aukaseisin oven.

Rekina.

Ei ole kultani kotona, eik' oo äsken ollut, Kultani on muilla mailla, ei ole sieltä tullut.

Tuost' on kultani kulkenut ja jälet ompi jäänyt, Lehti päälle langennut ja keltaseksi käynyt.

Kuulepas sa vieras poika, kuule poika kulta, Minull' oisi pikkuruisen kysymistä sulta.

Mitä kuuluu kullan maalla, kuinka voivat siellä; Mikä sun saattoi näille maille, puhu kanssani vielä.

Seisota'pa hevostasi, puhu kuullakseni, Oliko kaikki tervehet ja oma kultaseni.

Sanoisitko: kultani on muien armahana, Sano vaikka viiesti, en usko ollenkana.

Waan jos sanot ett' on kuollut, kuollut minulta kulta, Pane kellot soimahan ja laita minua multaan!

Mari.

Ei oo meillä surua, ei surua, ei huolta, Pojat ovat luvannehet pitää meiän puolta.

Wielä nytki, vielä nytki poikiin tykö turvaan, Waikk' on tullut toivoni jo monta kertaa turhaan.

Siit' en huoli josma jouvun taloon taikka torppiin, Kun ma muuten pojan saan, jok' on parasta sorttii.

Sitte liki lintuistani, liikuttaako muita, Suuta annan kullalleni kuluuko se muilta.

Riikka.

Hoi on, hoi on huolettaa, kun puhutahan paljon: Sanotaan mun olleheni joka pojan tarjon.

Tässä kylässä pilkataan ja ouompana olen, Waan kun menen toiseen kylään, tuttavaksi tulen.

Mikä pakko, mikä pakko, olla ikävässä, Kunpa otan poieslähön koko pitäjästä.

Tämän kylän pojat on kun töpihäntä hukkii, Toisen kylän pojat on kun mesimarjan kukkii.

Tämän kylän pojat on kun vilun virran vettä, Toisen kylän pojat on kun hunajaa ja mettä.

Marketta.

Ompa minulla lauluja ja ralli ompi kanssa; Eipä tämä tyttö lähe joka ruojan ansaan.

Likat nätit tällä maalla kasvaa kaunihisti, Niill' on posket punaset ja puhet aina siisti.

Mikkeliss' on markkinat ja Kajaanissa kanssa Likat ei lähe markkinoille, asuvat aitoissansa.

Pojat ajaa markkinoille poikki kangaspellon, Ostaat siellä hevoisen ja kolmen ruplan kellon.

Pojat ajaa reimanteitä oritvarsoillansa, Likat makaa pyytingillä pumpulipaioillansa.

Siit' on pojilla juonia, kun viina paljo maksaa, Likat itsensä elättää, kun työtä tehä jaksaa.

Minä kuon kullalleni palttinaista paitaa, Waikk' en tuota tunnekana oman kultani laitaa.

Täst' on kultani kulkenu, vaikk' ei jälet tunnu, Mikä lie ollut mielessänsä, kun ei tupaan tullu.

Talon tyttöä helsataan, eik' ole niistä mitään, Torpan tyttöjä potkitaan, vaan niitä naia pitää.

Maja mull' on matala ja koti kovan köyhä, Isä on mulla ynsiä ja äiti liian nöyrä.

Hyvät minun hyljäävät ja kehnot ei ne kelpaa, Taivaast' ei mulle anneta ja maast' en löyä vertaa.

Illalla lähen nukkumaan ja nukun joka ilta, Yksi aina vieressäni siliä pirtin silta.

Waan ei yötä pimiätä, ettei päivä koita, Eikä suurta surua ole, ettei ilo voita.

Wielä tämä siivon tyttö nätin pojan löytää, Wielä kerran kultani kanssa astun vehnäpöytään.

Wappu.

Ette ole likka parat mitään minua suhteen, Minä laulan yöt ja päivät, laulan aamupuhteen.

Minä olen tässä kylässä jokahisen kukka, Waan kun tulee oma kulta, on kun tulisi tukkaan.

Onkos vainen, onkos vainen minun kultani kaunis; Sinimarjat silmillä ja suu kun paistinnauris.

Kultani elää rallattaa ja elää niinkun rotta, Waikka anto sormuksenki, ei tee koskaan totta.

Meiän poika pohmelossa ryyppäsi kerran viinaa, Tuosta tottui juomariksi, joutui juomakirjaan.

Kultani onni kova on, ei se anna maata, Täytyy öitä kollotella pitkin pihamaata.

Kultani kulki kohmelossa, yhtyi likalättiin, Tuosta suuttui siivon tyttö, suuttui yhtääkkiin.

Poikien lauluja.

Herraspoika.

Herraspoikia meki oomma, vaikk'emme taia ruotsii, Ei oo tarves työtä tehä, eikä maata kuokkii.

Tämä poika Pohjanmaalta kävelee kun herra, Menee sitte kamariin ja ryyppää viinaa kerran.

Piiat pirun riivatut pojilta viinan estää, Pojat herran siunatut juovat minkä kestää.

Tämän kylän nuoret piiat kukkuvat kun käet, Hännällänsä häväsevät koko poikaväen.

Kyllä sieki siivo tyttö taiat meitä haukkuu, Rannin pojat potkivat ja keppi selkään paukkuu.

Woi kun oonki joutunu ma näien likkain varviin, Näistäpä olen saanunna ma monta mieliharmii.

Antti.

Tätä virttä minä laulan, täll' on hyvä tuoni; Empä minä tämän maailman avaruuesta huoli.

Olen laulant ennenki ja laulan nytki vielä; Eipä tämän kylän tytöt halaamasta kiellä.

Tämä kylä, hyvä kylä, tässä minä häärin, Tämän kylän parahat tytöt itselleni käärin.

Tämän kylän tytöt on kun sokuritoppiloita, Niitä pojat halailee kun Ruotsin rusinoita.

Toinen lampi on syvempi ja toinen matalampi, Toinen likka on kovempi ja toinen lauhkiampi.

Waikk' on likka kiukussa, kun tuohi tulessa palaa, Mieli menee hyväksi, kun aika poika halaa.

Likka itse monen kerran otti pojan yöksi, Tuota sitte toisen kerran sano pojan työksi.

Se ei likka miestä saa, joka oven pojilta sulkee, Pojat paljon vaivan kanssa pitkin kyliä kulkee.

Mikko Humalainen.

Laulaisinpa, taitaisinpa, kun palkka maksettaisin, Empä paljo pyytäiskään, kun piipunpohjan saisin.

Minä olen laulupoika, mull' on laulun nuotti, Waan nyt kylän likat minun humalahan juotti.

Aika poika minä olen, minä tahon naia, Enkä kauan akata ma aikaan tulla taia.

Likkoja han minä vaanki mielelläni naisin, Akat ei kelpaa keralla, vaikka kyllä saisin.

Minä lähen likkain aittaan, hyvä on siellä käyä, Puteli on arkussa ja paloviina täynnä.

Likka kulta herasilmä! kaahas tilkka viinaa; Minä ostan toiste sulle silkin pumpuliliinan.

Wiina miehen virvottaa ja olut antaa voimaa, Siit' en huoli ensinkään, jos akat minua soimaa.

Ele sinä likan ruoja minua nyt pilkkaa. Wielä minun taskussani hopiatki hilkkaa.

Täm' on poika juomapoika, juopi minkä jaksaa, Eikä pyyä ilmaiseksi, hinnan aina maksaa.

Ennenkun viina tyyristyvi, ostan koko tuopin, Juotan kylän pojille ja kyllä pojat juopi.

Heikki.

Täss' on poika, jonka syän rakkauesta palaa; Minä kulen tyttöin luona julki sekä salaa.

Kah noita kauniita tyttöjä, kun tässä kylässä kasvaa, Hyvä on noita haastella ja tanssi käy kun rasva.

Kah noita kauniita tyttöjä, kun tässä kylässä kasvaa, Huulet on kun hunaja ja puhe käy kun rasva.

Tämän kylän tytöt on kun meren muikaleita, Niitä pojat halajaa kun saksan sämpylöitä.

Minä olen aika poika, elän likkain mieleen, Joka ilta rupean ma nätin likan viereen.

Likka kulta, likka kulta, likka kulta vielä! Ele sie nyt minua tok' halaamasta kiellä.

Heilu likka, jouvu likka, vaku saahaan vasta, Wanha mamma on kotona, joka tuutii lasta.

Pohjan Poika.

Minä olen Pohjan poika, hyvän talon renki, Minä huilaan, minä häälään niinkun häiyhenki.

Empä huoli naia'kana, eik' ole suurta pakkoo, Halailemma likkoja ja enkä maksa sakkoo.

Mitäs minä tuosta huolin, vaikka muiat haukkuu, Muiien suu on irvellään kun vanha liinaloukku.

Mitäs se muita liikuttaa, jos kylilöissä kuljen, Löyän tytön elikkä akan, se on yhtä mullen.

Eipä kauan elettäisi, ei päälle tämän päivän. Jos ei poikia suattaisi likkain luona käymään.

Ämmät kovin äkäset ne harmissaki haukkuu; Wielä sun ämmä selässäsi pirun keppi paukkuu.

Minne'päs likat joutuisivat, kun ei kukaan korjais; län kaiken itkisivät, oisivat toisen orjat.

Jokko.

Hoi on, hoi on huolettaa ja hulluksi taian tulla; Nätti likka vallattiin, jok' oisi muuten mulla.

Syämeni kallistuvi aivan toisin puolin, Kun tuo oma kultaseni minust' ei enä huoli.

Raskas ompi erota, kun kert' on yhteen saatu, Kerta kihlat annettu ja käsi kaulassa maattu.

Mikä lie mun kullallani, mikä mennyt mieleen, Minun istui polvillani, muien meni viereen.

Kuulepas nyt kulta likka, kuinka minä veisaan, Lähen tästä kylästä ja muille maille reisaan.

Ei mun auta puhua, jos mielessä olis mettä, Pois mun pitää kulkea ja kultani muille jättää.

Kauneuttas muistelen ma viien riikin takaa, Enkä koskaan muien likkain vieressä mä makaa.

Waan kun oisit oma kulta vielä tallellani, Niin mä sinua kanteleisin käsivarrellani.

Emmä sinua pitäisikkään kovan piinan alla; Kullalleni antaisin jos kuinka suuren vallan.

(Lisää toiste.)

MEHILÄINEN.

W. 1839. Heinäkuulta.

Lauluja

(Lisää Kesäkuun osaan.)

Yrjä.

Minä olen Oulun maalta sotamiehen poika, Ei minua miesi toinen tyttöin luona voita.

Sen mä olen laulanut ja laulan vielä nytki, Ettei makaa tämä potu pitkiä öitä yksin.

Tämä poika tohtii mennä nätin likan viereen, Nätti likka rallattaa ja antaa ilon mieleen.

Ei oo minulla surua, eikä hiukkaa huolta; Ei tuo taia pojan viereen nätti likka kuolta.

Likka elää siivosti ja kulkee kunnialla, Woi kun ompi mielellänsä pojan vallan alla.

Minä poika nuori poika niinkun kesäheinä, Minä menen likkain luoksi, vaikka halki seinän.

Kuules kultani napina ja avaa ovi mullen, Pitkän matkan kulkeneelle ja kohta päivä tulee.

Likka sanoo: "et sinä pääse, kun et lyö ovia rikki"; Poika lähtee matkahansa, likka perästä itki.

Likka sanoo sängyssänsä: "voi, voi, voi! Mikä sinun tänne taasen kuletti ja toi!"

Likka on, kun olis nossut äsken unestansa, Waikka valvo pitkin yötä suuren huolen kanssa.

Ainapa noilla tyttärillä yksi huoli lienee, Kuinka heille illan tullen pojat tulisi viereen.

Eero.

Minä olen pieni poika, pelto ei kasva ruista, Senpä tähen täytyy minun pitäjätä luistaa.

Tähän asti olenki ollut pikkarainen nasa, Waan nyt alan räytteä jo aikapoikiin tasaa.

Kultani luoksi menisin, vaan on matkan päässä, Kappale on kangasta ja virsta vettä eessä.

Ei mun auta, ei mun auta, lähteä mun tulee, Kulta muuten itkevi ja kuolleheksi luulee.

Minun kultani kaunis on, on kun herran engel, Käsissäni kantelen ja panen vaikka hengen.

Minun kultani valkia, niinkun lumen lippu, Ennenkun meist' ero tulee, vesi viiesti tippuu.

Waanpa millä tavalla voin matkan pitkän voittaa. Kun on kultani kaukana ja kohta päivä koittaa.

Paremp' oli mennä vuonna kotipitäjässä, Näin mä sillon oman kullan joka viikon päässä.

Niilo.

Heipparalla, taittaralla, likka punaposki, Sokurilla hunajalla pojan mielen osti.

Tuopa likka punakka, punakka ja ehta, Eipä tuota siivo poika narrata'kaan kehtaa.

Nätti likka naia pitää, jos hän ois kuin köyhä, Mitä likan rikkauesta, kun on muuten nöyrä.

Tuopa likka minun on ja aina olla taitaa, Tuopa minun mielestäni maksaa rupilaita.

Häiyntavalla surettaa tuon nätin likan perään. Jonka kasvot kuumottaa kun aurinkoisen terä.

Kunpa kulta vieressäsi hetken olla saisin, Suru lähtis mielestäni, ilonen ma oisin.

Sinä olet minun kultani ollut monta vuotta, Sinua ma rakastan ja muita halaan suotta.

Likka hieno herasilmä! laske minua viereen, Minä poika, nuori poika, laitan ilon mieleen.

Minä poika, kaunis poika, niinkun merikaisla, Etsä likka löyä'känä toista tämänlaista.

Emmä ole ajatellut juuri mitään muuta, Istutahan vieretysten, annetahan suuta.

Jaakko.

Minä olen laulupoika, laulan jotta jotkaa, Tämän kylän tyttärille sulhaseksi sutkaan.

Emmä ole tietäjä, enkä iso noita, Waan kun nätin likan näen, vielä mä sen voitan.

Lysti on likkoja rakastella kesälämpösillä, Waan ei se paljo vaivoaan maksa talvipakkasilla.

Toinen lampi on leviämpi, toinen kapiampi, Toinen likka on laihempi ja toinen lihavampi.

Leipä lihan kasvattaa ja voist' on voima luien, Minä menen likkain luoksi vaikka vettä uien.

Kyllä poika pimiässä likkain aitan löytää, Usiampain ovet makaa auki pitkin öitä.

Isto.

Näin mä likan illalla; kaunis kasvoiltansa, Wirttä veisasi suloista aholla astuissansa.

Kävin sitte toissa päänä, kävin kultani luona, Ilo oli mennyt mielestänsä, kauneus pois puonna.

Waan ele likka murheen ala itsiäsi anna, Ilosella syämellä kauneuttasi kanna.

Nauru tytön kaunistaa ja nuoremmaksi muuttaa, Sepä monen miehen mielen iloseksi tuottaa.

Itku silmät pimittää ja pahapa tuo lieneen, Eipä likka itkevä oo pojan nuoren mieleen.

Nuoret likat naimattomat kaiket kesäpäivät, Tansin kanssa rallatellen käsityksin käykää!

Kaunihisti kaikki seki taitaa olla suotu, Kun on likka syntynyt ja pojan tähen luotu.

Likka nuori ihana tee leikki kunnialla, Kunniaton likka on kun halmehessa halla.

Likkain syän on palava ja mieli mettä tekee, Sillä moni kunniansa hukutti kun veteen.

(Lisää toiste.)

Runo postilaukusta.

Kuusamon pitäjän Nimismiehelle tuli Pudasjärven Nimismieheltä postilaukku, jonka, hänen itsensä matkoillansa pitäjällä ollessa, rouansa tavallisuuden jälkeen aukasi. Tyhjennetty laukku oli sitte pistetty paperikaapin ja seinän väliin, josta se lienee vähän alemmaksi lattialle päin siirtynyt, ettei sitä ensimmältä löytty. Pudasjärven Nimismieheltä tuli muistutus, ja toinenki, että laukku lähetettäisi takasin; vielä kertoi muistutuksessaan sen olevan ihan uuden ei entisen vanhan repaleen. Waan laukku oli kateessa siksikun nimismies kerran kenkiänsä kaapin alta etsien näki laukun kulmanki takoa pilkottavan. Nyt veti hän laukun armotta pesästään ja lähetti sen Pudasjärvelle seuraavan kirjoituksen kanssa, jonka somuutensa vuoksi kyllä kehtaamma muidenki luettavaksi panna. Eikä mahda siitä asianomasetkaan minulle suuttua. _Turnperiksi_ sanotaan taloa, jossa Kuusamon Nimismies asuu, ja _Wästeriksi_ sitä, jossa Pudasjärven. Mistä veikasta Kuusamon Nimismies toivoi Pudasjärven Nimismiehen roualta uurityynyn voittavansa, sitä en nimitä, jos tietäisinki. Näin kuuluu mainittu runokirjoitus:

Tullu on tänne tuntematoin, Muukalainen muusta maasta Sanansaattaja salanen, Postilaukku laavullinen, Erotettu entisistä Nälkälaukuista lahoista, Mustan mullin muotosista Postin kuletuspovista. Yht' en minä ensimmältä Päässytkään asian päälle, Koska tuli tuntematon Kaipaus tämän katalan, Wielä sitte viikon päästä Kertomus sangen kehiä, Runo rienasta rakettu, Wirsi saatu saakelista: "Että antaa aikalähtö Wierahalle viipyneelle, Yli liiton livistyneelle; Ravahuttaa raikkahasti Liukas potku postimahalle," Josta olin aivan outo, Tuntematon, tietämätön.

Waan jo joutu viimen ilmi, Sattu saastanen käsihin. Koska kerran kenkiäni Kattelin kaonnehia.

Takapuolelta tapasin Paperikaappini pahuksen. "Täälläkös olet otava!" Sanoin minä synkiästi. Arvasin asian kanssa, Ett' oli tullut Turnperihin Tämä vieras täysinäissä, Kosk' olin kotoa poissa, Minä ollu, missä lienen. "Jo nyt tuli liukas lähtö, Konna, sulle kotiasi," Wirkon, minä vielä hälle; Sanoin myös sanalla tällä: "Jouvu, riena, juoksun kanssa, Lähe kulkemaan kuvatus, Jalatonna, järjetönnä, Käetönnä, korvatonna, Silmätönnä siannäkönen! Mene täältä merta kohti, Puasjärvehen pukita, Wäänny kohti Wästerihin, Saata sinne sangen paljo Terveisiä tuttaville, Ylehensä ystäville, Ehkä kumminki enimmän Kotiasi koe viejä Walenjukselle vakaasti Toistuksia tuttavuuen.

"Sano roualle samassa, Mukavasti muistuttele, Että alkais aikanansa Walmistella valtavata, Kellon alle kelvollista, Uutta uurityynykäistä, Jonka tuonan veikka tuotti, Etu minulle ehätti."

Sanoisin sanoja vielä, Muutamilla mutkan löisin, Waan tuli vaiva valtavaksi, Uni kovin uurtahaksi; Painajainen, pahahenki. Silmät saastanen sokasi. Poies heittää hetiki Pitänee nyt jatkaminen, Loppu tälle yölorulle Piti tehä tuohon kohti.

Neljä kultalintua.

(Muualta.)

Sarbas Persian kuningas istui kuninkaallisella istumellansa ja piti oikeutta suuressa holvissansa. Hänen suuri viisautensa asioita tutkeissa ja hurskautensa tuomioita julistaissa olivat oikein sananlaskuna itäisellä maalla. Mutta nyt astui hänen eteensä pari miestä erinomaisella asialla. Wanha ukko kalveilla kasvoilla tuli talutettuna punaverevältä, kukoistavaiselta nuorukaiselta. Ukko lankesi maahan ja alkoi lausua: "Kuningasten kuningas ja Jumalan käskynhaltia! kuuntele minua armostasi ja sitte päätä asiani oikialla tuomiollasi. Minulla oli ainua poika, minun elämäni ilo ja lohdutus. Onnellinen olin muutenki ja rikas tavaroista. Poikani kasvoi ja oli jo kahdeksanvuotinen iältänsä, koska minun täytyi kauppani vuoksi pitkälle matkalle antauta. Sydämeni empi, jättäisinkö kotiin poikani, vai matkallenko ottaisin kanssani. Ylellinen helleys sokasi mieleni, että unhotin vaarat matkoilla ja otin hänen kanssani: onneton ajatus, josta minulla on tähän päivään asti ollut kärsimistä. Rosvot hyökäysivät erämaassa joukkiohomme, rosvoivat, pieksivät ja haavottivat meitä ja veivät ainuan poikani myötänsä. Minä itkin, huusin ja valitin, mutta heillä oli sydän kivestä, he eivät kuulleet ja armahtaneet minua. Siitä lankesi päälleni määrätön tuska ja sanomaton epäillys. Puolikuolleena kannettiin minä tovereiltani, josta kuitenki jälle virkosin lohduttamattomasti kadonnutta poikaani itkemään.

"Palattuani kotiin lähetin kuulustelioita kaikin paikoin poikaani etsimään. Waan hän oli kadonnut. Kymmenen vuotta elin pienintäkään tietoa hänestä saamatta. Tavarani lisäytyi, itse vanhanin ja tulin kivulaiseksi, sillä alinomainen suru, itku ja kaipuu pojastani jouduttivat minun päiviäni loppuunsa. Päivä päivältä toivoin kuolevani ja, perillistä ei ollen, määräsin suurimman osan tavaroistani kuninkaalle ja vahvistin tämän määräämisen kirjalla, joka on talteen annettu. Waan äsken kuolemata odottaissani tuli tämä nuorukainen, joka tässä seisoo edessäsi, ilmoitti itsensä pojakseni. Kaikki hänen puheensa kuuluivat todelta, hän vastasi tarkasti kaikkiin kysymyksihini ja muisti kaikki mitä hänelle lapsuudessa oli tapahtunut. Minä tunsin hänen kadonneeksi pojakseni ja iloni teki minun uudelleen terveeksi. Kirjavartianne tykö mentyä pyysin jälle testamenttiani, vaan hän kiivoittelee tätä nuorukaista ei pojakseni, vaan muukalaiseksi pettäjäksi, koska amma, joka poikaani lassa imetti, ei olisi löytävänään niitä merkkejä hänessä, jotka hänellä lapsuudessa olisi pitännä olla. Tulin siis istuimesi eteen, jota oikeuden ja viisauden aurinko valaisee, rukoillen sinua, ettäs tutkit asiani."

Ukko vaikeni ja vuodatti kyyneleitä. Kaikki lässä olevaiset kuuntelivat liikutuksella ukon lausetta, eikä paljo epäilty, ettei nuorukainen, jonka ulkonainen muotoki todisti hänen puoleltansa, ollut ukon oikia poika. Kukin odotti halullisesti kuullakseen kuninkaan päätöstä, ihmetellen, että hän nyt kauemmin, kun tavallista oli, mietti ja vaikeni.

Mutta oman edun rakkaus oli tunkeunnut kuninkaan sydämeen, koska tiesi tämän muukalaisen ilmitulollansa vievän häneltä suuren perinnön. Tämä pimitti hänen ymmärryksensä. Haluttomilla, närkästyneen kaltasilla silmillä mittaili hän nuorukaista ja puhkesi viimen sanoen: "kirjavartiani on tehnyt velvollisuutensa. Imettäjän puhe on ainua kelpaava todistus tässä asiassa. Ja ellei sinulla ole muuta todistusta, sanoi hän kääntäyten nuorukaista päin, kun mitä itse olet puhunut, niin et taida tunnustettaa tämän ukon pojaksi ja perilliseksi. Wai voitko vielä mitään puhua puolestasi?"