Part 14

Mitään varsinaista uskontoa ei Botocudoilla ole, ja ainakaan ei heillä olo minkäänlaista jumalanpalvelusta. Kuitenkin luulevat he löytyvän pahoja henkiä nimeltä _Jántschong_, jotka heitä kiusaavat ja vainoavat. Myöskin _Taru_ eli kuu saapi heidän mielestään paljon pahaa toimeen. Se saapi muka aikaan ukkosen ja salaman sekä putoaa väliin maahan, jolloin paljon ihmisiä joutuu perikatoon. Sen on vika myöskin, että eräät hedelmät ja ravintoaineet väliin niukkenevat, ja sairaillekin on kuusta paljon haittaa. Niinkuin useilla muillakin Indiaani-kansoilla on Botocudoillakin tapana pahalla ukkoissäällä ja auringon ja kuun pimennyksissä kovalla kirkunnalla ampua nuolia taivasta kohden peloitukseksi kuulle. Hyvä olento, josta on paljon hyötyä, on taas aurinko, _Taru-di-po_ oli "taivaanjuoksija", vaan se ei ole heidän mielestään niin tärkeä olento, kuin kuu, joka saattaa tuottaa niin paljon turmioa ihmiselle. Jonkunlaista sielun kuolemattomuutta uskovat he kenties myöskin, sillä heillä on tapana polttaa jonkun aikaa valkeaa kuolleen haudan luona, niinkuin luullaan, pahojen honkien karkoittamista varten kuolleesta. Kuolleet hautaavat he mataloihin hautoihin joko vaakasuoraan eli pystyyn asentoon, käsivarret ristiin rinnan yli ja reidet mahaa vastaan taivutettuina. Hauta kaivetaan joko kuolleen majaan, joka silloin jätetään tyhjäksi, tai majan viereen, jossa tapauksessa laitetaan haudalle palmulehdistä suojus, jota usein myöskin koristetaan lintujen höyhenillä ja eläimen nahalla, ja ympäriltä raivataan ruoho pois.

Botocudojen eli Enkrekmungein kieli on sangen köyhä ja täynnä onomatopoieetillisia sanoja. Kun he eivät voi käyttää alahuultaan, jonka he batoque'lla ovat turmelleet, niin he puhuvat nenän ja kurkun kautta, josta heidän puheensa saapi kummallisen äänteen. Kun he jotakin innokkaasti pyytävät, niin on heillä tapana alkaa laulaa eli veisata sanojaan, ja kun he tahtovat lausua että jotakin on paljon eli joku on suuri, niin uudistavat he samaa sanaa monta kertaa. Esimerkiksi _ouatou-ou-ou-ou-ou-ou_ merkitsee isoa virtaa ja merta.

Näytteeksi heidän kielestään lueteltakoon tässä seuraavat sanat:

Nuck (gnuck) = ihminen Jocknang = nainen Kgikanu = isä Kgiparak = veli Kgicutä = sisär Curuck-nin = lapsi Keräng-cat = pää Kerän-kä = tukka Po = jalka Kniaknon = korva Naak = maa Kjiemm = koti Bacan-gnick = liha Tu = nälkä Hgick (kigick) = minä Kigitia = kuuma Merong = kova Mökarang = raskas Nongcut = syödä Emporock = juosta Ong-ong = laulaa Ong = puhua Ningkäk = varastaa Hang = nauraa Ning = tule (tänne) Up = anna Tonn-tonn = ei ole hyvää Cuang-gipakiu-gikarän = maha on hyvin täynnä Magnan-ah = tuo vettä Ae-rehä = hyvä on Uruhu = paljon Mokenam = yksi Magnan-niimtiak = kylmä vesi Amnup = ei (en tahdo).

Kummallisen sattumuksen kautta kajahtavat seuraavat sanat suomelta: _joop (jiop)_ = juoda, _hii_ = hän (siis: _hii joop_ = hän juopi), _kuckjunn_ = nukkua, _mung_ = mennä. Vaikka senkalttaisella yhtäläisyydellä luonnollisesti ei voi olla mitään arvoa kysymyksessä kansain syntyperästä, mainittakoon tämän kanssa yhteydessä kuitenkin löytyvän sellainen mielipide, että ainakin jotkut Etelä-Amerikan Indiaani-kansoista ja niiden joukossa juuri Botocudot olisivat Aasiasta tulleita Kiinalaisia ja Siperialaisiakin, joita aluksineen olisi hyvin kaukaisessa muinaisuudessa merenvirta ajanut Amerikaan. Jo ensi katseella, kun näkee brasilialaisia Indiaaneja pistää silmiin yhtäläisyys heidän ja mongooliseen rotuun kuuluvain kansain välillä. Luullakseni ei kukaan hämmästyisi, jos näkisi Sisä-Aasiassa Kiinan rajalla kansan, jolla olisi kasvonpiirteet ja muut ruumiilliset omituisuudet vallan samallaiset kuin Botocudoilla ja useilla muilla Brasilian Indiaanikansoista. Heidän ihonsakaan ei ole sitä tummemmin keltainen, kuin monella päivettyneellä Suomalaisella ja varsinkin vanhemmalla franskalaisella miesväellä sangen yleisesti. Samaa myöntää myöskin Franskalainen A. de Saint-Hilaire.

A. de Quatrefages, joka on tutkinut kysymystä Amerikan alkuasukkaista, tulee siihen päätökseen, että jo ennenkuin Columbus löysi Amerikan, siellä asui Vanhan Maailman kolmea rotua, keltaista aasialaista, valkoista eurooppalaista, ja mustaa afrikalaista. Valkoinen asui Koillis-Amerikassa, keltaista tavataan vielä Brasiliassa, jossa Botocudot siihen kuuluisivat, ja mustia asui St.-Vincentin saarella Mexicon lahden suussa sekä Panaman taipaleella. Muutamat Floridan, Brasilian ja Californian Indiaani-kansat olisivat myöskin mustaa rotua.

Yhteys Vanhan ja Uuden Maailman välillä jo kaukaisessa muinaisuudessa ei ole laisinkaan mahdoton. Useita kertoja tunnetaan tuulen ajaneen Grönlandista pienissä veneissä Eskimooeja vielä elossa Skotlannin saaristoihin, ja samoin kuljettaa usein merenvirta myöskin Aasian puolelta aluksia Amerikaan. Vuosien 1782 ja 1876 välillä tiedetään 49 veneen sillä tavoin siirtyneen Tyynen meren yli. Niistä saapui 19 Aleuttion saaristoon, 10 Alaskan niemelle, 3 Yhdysvaltain rannikolle ja 2 Sandwichin saaristoon. Aasialaisilla ranta-asukkailla on vielä nytkin tapana vaimoineen ja lapsineen lasketella pienillä veneillään Amerikan puolelle Tyynen meren pohjaisen pohjukan yli. Kaikki sellainen on voinut tapahtua jo kaukaisessa muinaisuudessakin.

Vaan historiallakin on Amerikasta paljoa aikaisempia tietoja, kuin Columbuksen ajoilta. Paavi Gregorius IV mainitsee Grönlandin lähetystoimesta bullassaan vuodelta 835, ja vuonna 1124 oli siellä jo piispanistuin. Amerikan mantereellekin purjehtivat Norjalaiset tai Islantilaiset jo ennen Columbusta, niinkuin Köpenhaminan arkistossa säilytetty _Codex Flatoensis_ varmasti osoittaa. Vanhimmat Kiinalaiset aikakirjat kertovat isosta mantereesta, joka on itäänpäin 20 tuhannen li'n päässä (1 li = 536 metriä), ja de Guignes on Kiinan historiaa tutkimalla tullut siihen päätökseen, että Kiinalaiset tunsivat Amerikan jo vuonna 458 j.Kr. eli tuhatta neljäkymmentä vuotta aikaisemmin, kuin Columbus. Kiinalaiset ja Japanilaisetkin historiat tietävät nimittäin puhua äärettömän isosta maasta nimeltä _Fou-Sang_, joka on itäänpäin Kiinasta ja jonne viisi buddan-uskoista Kiinalaista, kotoisin Samarkandista, olivat perustaneet uudis-asutuksia. De Guignes'en ja Guimet'in mukaan on Fou-Sang Amerika.

Kiinalaisten uudis-asukkain vaikutukseksi on myöskin arveltu sitä merkillistä yhtäläisyyttä, jonka huomaa useissa muinais-Perulaisten ja Kiinalaisten sivistys-oloissa ja tavoissa. Vanhat perulaiset venheet, eräät yksityiskohdat Perulaisten rakennustavoissa, nuorille rakennetut sillat, kastelu-järjestelmä, Incain maanviljelys-juhlat ynnä monta muuta omituisuutta viittaavat Perun muinais-sivistyksen Aasialaiseen alkuperään. Franskan lähettiläs kreivi de Sartiges kertoo La Paz'in kansallis-museossa Boliviassa säilytettävän kaksi astiaa, jotka ovat jätteitä Aymaralaisesta muinais-sivistyksestä, ja joihin oli kuvattu elefantteja, jotka kantoivat torneja eli palanquineja selässään. Kuitenkaan ei ole historiallisella ajalla eikä myöskään siihen aikaan, jolloin nämät astiat ovat valmistetut, Amerikassa elänyt elefantteja. Niiden kuvaajalla täytyi siis olla tietoja Aasialaisista elefanteista.

Yhteydessä tämän kanssa mainittakoon eräs omituisuus kokos-palmun levenemisessä Amerikassa. Oviedo kirjoittaa vuonna 1526, siis lyhyt aika Mexicon valloituksen jälkeen, kokos-palmua kasvavan runsaasti eräässä maakunnassa Tyynen meren rannalla, ja sitä myöhemmiltä ajoilta on tietoja sen levenemisestä myöskin useilta muilta paikoin Tyynen meren puolisella rannikolla. Sen täytyi siis kasvaa Tyynen meren rannikolla ainakin joillakuilla paikoin ennen Eurooppalaisten tuloa sinne, vaan itäosaan Amerikaa tiedetään se levitetyksi vasta myöhemmin. Sen kotoperä on kuitenkin toiselta puolen Tyyntä merta ja siitä on Aasiasta tietoja jo kolmen tai neljän tuhannen vuoden takaa. Luultavaa ei sitävastoin ole, että se olisi kasvanut Amerikassa vallan kauan aikaa ennen Eurooppalaisten tuloa, sillä siinä tapauksessa eivät Indiaanit olisi jättäneet sitä levittämättä muuannekin ja itäisempiinkin osiin Amerikaa, samoin kuten he ovat tehneet muillekin viljelykasveilleen. Tästä ei kuitenkaan seuraa välttämättömästi, että Aasialaiset olisivat sen tuoneet muassaan Amerikaan, sillä mahdollistahan on että se merenvirta, joka Aasian Indialaisesta saaristosta virtaa troopillista Amerikaa kohden, olisi saattanut sen kuljettaa Tyynen meren yli, varsinkin kun kokos-palmu kasvaa kosteilla paikoin, niinkuin jokien ja muiden vesien rannoilla. Vaan jos niinkin olisi, että sen pähkinät voisivat säilyä turmeltumattomina vedessä niin kauan aikaa, kuin sellainen kuljetus vaatisi, herättää sellaista selitystä vastaan kuitenkin epäilystä sekin seikka, että ne siinä tapauksessa eivät jo paljoa aikasemmin ole joutuneet Amerikaan.

Josko lieneekin luultavaa, että Aasian mongoolilaista kansaa on meritse sekä etelämpää että pohjaista tietä jo kauan ennen Columbuksen tuloa joutunut Amerikaan, löytyy kuitenkin Indiaani-kansoja, varsinkin Pohjais-Amerikassa, joiden ruumiilliset omituisuudet ovat vaikeat johtaa yksinomaisesti mongoolisesta rodusta. Lisäksi on muinaistutkimus saanut tietoja Amerikan asukkaista jo niin kaukaisten aikain takaa, että nykyiset ihmiskunnan rodut ja mantereet, joissa ne asuvat, ovat senjälkeen paljon muuttuneet. Niin kaukaisen muinaisuuden kansoista ja niiden vaelluksista ei enään voi tehdä johtopäätteitä nykyisen maantieteen ja meidän aikamme kansatieteen perustuksella. Minas Geraes maakunnassa Brasiliassa ja samoin myös Yhdysvalloissa on löydetty jätteitä ja luita ihmisistä, jotka elivät samaan aikaan kuin eläin-lajit, joita ei enään ole elossa. Silloin kun suuret elefanttien kalttaiset _Mastodon_ lajit, nykyisistä lajeista eroavat tapiirit, hevoiset ja hirvet elivät Brasiliassa, asui siellä luolissa ihmisiä, jotka käyttivät aseinaan kivisiä kirveitä ja kivikärkisiä nuoleja. Samalla aikaisemmalla quaterneeri-ajalla, johon nämät eläinten ja ihmisten jätteet kuuluvat, ja vieläpä aikaisemminkin tiedetään myöskin Pohjais-Amerikassa asuneen ihmisiä.

Kun vertaa eläin- ja kasvikuntaan kuuluvia löytöjä tertieeriltä ja aikaisemmalta quaterneeriltäkin aikakaudelta Amerikassa ja Euroopassa, huomaa hämmästyttävää yhtäläisyyttä näiden maanosain muinaisessa eläimistössä ja kasvistossa. Näinä kaukaisina aikakausina Euroopassa elävillä eläimillä ja kasveilla on hyvin likeisiä sukulaisia samain aikain tuotteissa Amerikassa, vieläpä suuri joukko näiden kahden maanosan muinaisista eläimistä olivat vallan samoja lajejakin. Kummallinen on varsinkin yhtäläisyys siinä suhteessa Etelä-Amerikan ja Euroopan välillä, joiden eläimet ja kasvit nyt niin äärettömästi eroavat toisistaan. Tämä seikka saattaa uskomaan, että Euroopan ja Amerikan välillä muinoin on löytynyt mannermaa, jonka nyt kätkevät Atlantin aallot. Paleeontologiia uudistaa tieteellisellä perustuksella melkein saman tarinan, jonka egyptiläiset papit muinoin kertoivat Solonille maanosasta, joka 9 tuhatta vuotta ennen häntä ulottui Herculeen patsaiden toiselta puolen kauas Atlantin valtamereen. Tätä _Atlantidiksi_ nimitettyä maanosaa myöten, jonka aseman geoloogit kuitenkin ovat määränneet pohjaisemmaksi, kuin muinaiset tarut, ovat eläimet ja kasvit levinneet Euroopasta Amerikaan ja päinvastoin, ja sitä tietä on kenties osa muinaisista Amerikalaisistakin tullut Vanhasta Maailmasta.

Sillä joka tapauksessa täytyy koko ihmiskunnalle edellyttää yhteinen syntyperä. Vaikkapa muutamat ihmiskunnan roduista niin paljon eroavatkin toisista, että useat niitä pitävät eri ihmis-lajeinakin, ei kukaan kuitenkaan voi kieltää, että ne luonnontieteelliseltä kannalta katsoen kuuluvat ainakin samaan sukuun (_Homo_). Vaan yhtälaillahan luonnontiede olettaa saman suvun kaikille lajeille kuin saman lajin kaikille toisinnoillekin yhteisen syntyperän samasta aikaisemmasta lajista. Jos alhaisempien organismein, niinkuin mikroobien, yhteisestä syntyperästä luonnontieteellä onkin epäilystä, olisi ylhäisempien organismien suhteen muullainen mielipide jyrkässä vastarinnassa nykyaikaisen luonnontutkinnon kanssa. Kuta suurempi ja moninaisempi elollisten olentojen kehitys on ollut, sitä tärkeämpiä erillaisuuksia on niiden rakennossa täytynyt ilmaantua, jos niillä ei ole yhteistä syntyperää. Niin vaihtelevat ja moninaiset ovat ne seikat, jotka vaikuttavat organismein kehitykseen, että samallainen tulos on vallan mahdoton, kauan aikaa kestäneillä kehitysjaksoilla.

Siinäkin tapauksessa siis, että luulee ihmiskunnan kaukaisessa muinaisuudessa kehittyneen eläin-lajista, jonka sukulaisia vielä nykyajan apinatkin ovat, täytyy uskoa ihmiskunnalla olleen yhteinen syntyperä ja yhteinen isänmaa. Olkoon ihmisen synnyinmaa sitten ollut zooloogien _Lemuria_, ja geoloogien _Godwana-maa_, jonka nyt peittää Indian valtameri, niin että ainoastaan kaistaleita siitä on jäljellä Indiassa, Madagaskarissa ja eteläisemmässä osassa Afrikaa, tai olkoon se Elmgrenin _Eden_, jota Euphrat ja Tigris vielä nytkin kastelevat, tai, niinkuin Quatrefages tahtoo, Keski-Aasian ja Siperian nyt niin kolkot maisemat, -- yhteisen kotimaan metsistä ovat Eskimooit vaeltaneet jäisiin vuoristoihinsa, Neekerit paahtavan kuumaan maanosaansa, Austraalialaiset koralliriutoilleen ja Indiaanit aarniometsiinsä, -- alkuperäisessä kotimaassaan kuitenkin tykkänään erillaisina kuin nykyisillä asumusaloillaan.

Kahdestoista luku.

Brasilian tärkeimmät Indiaani-kansat.

Tupi-kausat. -- Guarani-kieli. -- Lingua geral. -- Tupi-kansain tavat. -- Gé-heimot. -- Goyatacas. -- Guck-heimot. -- Tecunas. -- Ympärileikkaus. -- Passés. -- Eurooppalaisten näköisiä Indiaaneja. -- Heidän asuntonsa. -- Juhlat. -- Metsäpiru-tanssi. -- Macusis. -- Verikosto. -- Nuolimyrkyt. -- Ampuminen puhallustorvella. -- Aroaquis. -- Parexis. -- Guatos. -- Guaycurus. -- Ratsastava kiertolais-kansa. -- Tavat. -- Indiaanein sivistyttäminen. -- Indiaanein orjuus. -- Jesuiittain lähetystoimi. -- Kesyt Indiaanit. -- Indios da Costa.

_Tupit_ ovat Brasilian tärkein Indiaani-rotu, ja melkein yli koko Brasilian La Plata valtioista aina Amazoni virran suuhun ja Atlantin rannoilta aina Boliviaan ja Madeira-virtaan saakka tavataan heihin kuuluvia heimoja. Vaan he ovat hajoitetut useihin ryhmiin, joiden välissä asuu toisia, vallan vieraita Indiaani-kansoja.

Sellainen oli laita jo ennen Eurooppalaisten tuloakin Brasiliaan, vaan sen jälkeen ovat Portugalilaiset vielä enemmän hajoittaneet heitä, karkoittamalla toisia heimoja pakoon, ja toisia hävittämällä sukupuuttoon. Alkuperäisesti olivat he luultavasti asuneet etelässä, josta he Atlantin rannikon kautta ja toiset Paraguayn ja Paranan virtoja pitkin sekä Amazonin eteläisiä lisäjokia myöten levisivät pohjaiseen ja sisämaahan, ja läntisin heimo on historiallisella ajalla Brasiliasta kokonaan siirtynyt Boliviaan.

Melkein samaa kieltä kuin he, puhuvat vielä nytkin Paraguayn ja Argentinan tasavalloissa asuvat _Guaranit_, joiden kielen jesuiitat ovat kehittäneet kirjoitus- ja opetuskieleksi lähetys-laitoksissaan näissä maissa.

Samoin myöskin Brasiliassa tupi-kieli, joka on ainoastaan guarani-kielen murre, otettiin opetuskieleksi jesuiittain lähetys-kouluissa, ja levitettiin niiden kautta myöskin muihin rotuihin, jotka saatiin sivistyksen vaikutuksen alaisiksi. Vielä tänäkin päivänä on _tupi-kieli_ eli _lingua geral_ yleisimpänä puhekielenä Amazonas ja Pará maakunnissa. Ei ainoastaan Indiaanit vaan myöskin sekaverinen väestö ja Neekeritkin eli yleisesti koko alhaisempi väestö käyttävät keskenään tupi-kieltä näissä maakunnissa, jotavastoin muualla Brasiliassa kaikki muut paitse puhdasveriset Indiaanit puhuvat melkein yksinomaisesti portugalin kieltä. Pará ja Amazonas maakunnissa puhuvat valkoiset tosin portugalin kieltä, vaan heitä on edellisessä maakunnassa ainoastaan kolmas osa väestöstä ja jälkimäisessä ainoastaan viides osa, ja palkollistensa kanssa käyttävät hekin tavallisesti tupi-kieltä. Kuitenkin myöskin alhaisempi väestö sangen yleisesti ymmärtää portugalin kieltä, vaan antaa portugalin-kieliseen kysymykseen tavallisesti tupi-kielisen vastauksen. Kuta kauemmaksi Amazoni virran suusta tulee länttä kohden, sitä yleisemmin käytetään yksinomaisesti tupi-kieltä. Tupi-kieltä käyttävä väestö on kuitenkin harvalukuinen verraten Brasilian koko väestöön, sillä Amazonas maakunnassa oli v. 1883 ainoastaan 80,942 ja Parássa 343,511 asukasta. Vuonna 1727 katsoi portugalilainen hallitus kumminkin tarpeelliseksi koettaa edistää portugalin kielen levenemistä asutuksella, joka määräsi, että tupi-kieltä ei saanut puhua seudulla, jossa erikielistä väestöä asui sekaisin.

Tupi-heimot eivät ole varsinaisia metsästäjä- tai nomaadi-kansoja, vaan ovat vanhoista ajoista saakka myöskin harjoittaneet maanviljelystä, kuitenkin tiuhaan muuttaen paikasta paikkaan. He viljelevät madiocaa, maissia, papuja, banaaneja, maamanteleja (_Arachis hypogaea_), cara-juurakkoa (_Dioscorea_) ja pumpulikasveja.

Jo ennen Eurooppalaisten tuloa oli heillä veneitä, 40 ja 60 miehen soutuisiakin, joita he kivisillä kirveillä ja tulella olivat kovertaneet ja melomalla panivat liikkeesen.

He asuivat kylittäin isoissa avonaisissa majoissa ja makasivat riippu-matoissa, niinkuin sisämaassa asuvilla Tupi-kansoilla vieläkin on tapana.

Koska heidän aseista jo edellä on puhuttu, lisättäköön ainoastaan, ett'eivät mitkään Tupi-heimot ole käyttäneet myrkytettyjä nuoleja, niinkuin useat muut Indiaani-kansat. Myöskään eivät he tehneet vankeja, vaan tappoivat vihollisensa, sukupuoleen katsomatta, ja söivät heidän ruumiita.

Kuolleet sidottiin kyykkyyn, reiset ja käsivarret mahaa vastaan, ja kaivettiin pystyyn asentoon maahan.

Näitä vanhoja tapojaan seuraavat vielä nytkin ne heimot, jotka eivät elä yhteydessä valkoisten kanssa.

Itäosassa maata asuvat Tupi-kansat nimittivät niitä heimoja, jotka olivat heille vieraita ja joiden kanssa he olivat alituisesti sodassa, nimellä _Tapuiijas_, joka heidän kielessään alkuperäisesti merkitsi "Läntiset" myöhemmin "Viholliset". Pääasiallisesti tarkoittivat he sillä nimityksellä kansoja, joita nyt kutsutaan nimellä Ges (lue: schees) tai _Crans_.

Gé-heimot asuvat tätä nykyä varsinkin Tocantinin varsilla Goyaz maakunnassa, joka on saanut nimensäkin eräästä heihin kuuluvasta heimosta Guayaz.

Heihin kuuluvat Indiaanit eivät enään ole lukuisia, sillä v. 1872 oli maakunnan 160,395 asukkaasta ainoastaan 4,250 Indiaaneja. Tämän vuosisadan alussa oli heitä vielä muissakin likeisissä maakunnissa ja v. 1819 arvosteli Ribeiro heidän luvun 80,000:ksi.

Ennen asuivat he myöskin campoksella, vaan siirtyivät myöhemmin metsiin valkoisia pakoon, joiden kanssa samoinkuin keskenäänkin he viimeisiin saakka ovat olleet riidassa ja sodassakin. Uudisasukkaille ja Tocantin virralla matkustaville ovat he rosvomustensa ja ryöstöretkiensä kautta olleet kauhuna myöhempiin aikoihin saakka.

Ruumiin rakennoltaan kuuluvat he Brasilian kauniimpiin Indiaani-rotuihin ja myöskin luonnonlahjoiltaan etevimpiin.

He elävät pääasiallisesti metsästyksellä ja kalastuksella sekä metsän hedelmistä. Kokos-palmun ja _Rhizoboleae_ heimoon (Camelliain sukuinen) kuuluvan piquin (_Caryocar Brasiliense_ Mart.) rasvaiset pähkinät ovat heidän tavallisimpia ravintoaineitaan ja palmiton eli assai-palmun (_Euterpe oleraeca_) mehevistä luumarjoista valmistettu liemi on heidän mieliruokaansa. Kuivalla vuodenajalla sytyttävät he kedot ja ponsahikot laveilla aloilla tuleen ja asettuvat kulosta säilyville paikoille kaatamaan eläimiä, jotka sinne pakenevat valkeaa. Heidän kalastuksensakin on omituinen, sillä he eivät pyydä kaloja ongella, vaan ampuvat niitä nuolella.

Tupi-kansoista eroavat he tavoiltaan myöskin siinä, että he eivät käytä riippu-mattoja, vaan lepäävät vuoteilla tai permannolla.

_Goyatacas_ ovat pieniä heimoja, jotka asuvat itäosassa Brasiliaa, Espirito-Santon, Bahian ja Minas Geraeksen maakunnissa. Niihin kuuluu enään tuskin parituhatta Indiaania, jotka asuvat metsissä ja ovat hyvin alhaisella kehityskannalla.

_Guck_- eli _Coco_-heimoja on hyvin suuri luku hajalla yli ison osan Brasiliaa. V. Martius lukee heihin Indiaani-joukkoja, joita tavataan sekä itäisissä maakunnissa että Amazonin lisäjokien luona vielä läntisimmissäkin ja pohjaisissa osissa Brasiliaa. Myöskin Orinocon varsilla Venezuelassa ja Guyanassa oleksii heihin kuuluvia heimoja, ja siellä arvelee v. Martius heidän alkuperäisen kotinsakin olleen, josta he ovat vaeltaneet toisten kansain sekaan eteläisempiin maakuntiin. Varsinkin Amazonin lisäjokien varsilla oleksii heihin kuuluvia joukkoja ja heimoja muiden erikielisten Indiaanikansain seassa, joita siellä asuu erinomaisen suuri luku, niin että siellä vallitsee kokonaan Baabelimainen kielisokoitu. Amazoni virta lisäjokineen on se valtatie, jota myöten erinomaisen suuri luku Indiaani-heimoja on vaeltanut, toiset virtaa alaspäin, toiset ylöspäin, houkuteltuina sinne kalastamaan sen erinomaisen kalarikkaissa vesissä ja metsästämään sen varsilla olevissa aarniometsissä. Senvuoksi siellä vieläkin asuu hajanaisia jäännöksiä erittäin monenlaisista Indiaanikansoista. Vielä meidän ajaltammekin ja niin kauan kuin historiallisia tietoja on ollut Amazonin maakunnista kerrotaan Amazoni virran rannoille ilmaantuvan outoja Indiaanijoukkoja, joiden kieltä ei kukaan entisistä asujamista tunne, ja joiden nimeäkään oi kukaan siellä ennen ole kuullut.

Taemman Amazonin luona asuvista Guck-heimoista ovat _Tocunas, Passés ja Macusis_ enimmin tunnettuja.

_Tecunas_ ovat puolivilli kansa Brasilian länsi-rajalla. Kun he mielellään rupeavat palvelukseen Brasilialaisille, käyttävät siellä olevat kauppahuoneet ja kalastus-laitokset heitä paljon kaakkaon, sarsaparillan, copaiva-balsamin ja pichurimpapujen (_Laurus_ eli _Nectandra pechurim_, joka on chokolaan höyste) kokoamiseen sekä pirarucun (_Arapaima_ eli _Vastres gigas_) kalastukseen. Pirarucu on noin sylen pituinen ja 3 tai 4 leiviskän painoinen (_Osteoglossoidei_) kala, jota pyydetään verkoilla ja harpuuneilla eli heittokeihäillä, ja joka on pää-ravintoaine Amazonin varsilla. Tecunas, niinkuin muutkin Amazonin Indiaanit, ovat harjaantuneita harpuunin viskaajia, ja samoin on heillä mainetta myöskin taidostaan valmistaa urari-nimistä nuolimyrkkyä, jota he kaupitsevat muille Indiaani-kansoille.

Heillä on samoinkuin Juutalaisillakin tapana ympärileikata lapsiaan, silloin kun niille annetaan nimi. Sellaisessa tilaisuudessa viettävät he juhlaa ja rumentavat itseään kaikenlaisia eläimiä kuvaavilla naamareilla, joita he valmistavat kuorista ja korsista ja kirjavoittavat maalauksilla. Kohta lapsen syntymän jälkeen vietetään sellainen juhla, jossa tilaisuudessa nyhitään lapselta hiukset päästä ja yhtälailla tyttö- kuin poikalapseenkin tehdään pieni leikkaus, jonka jälkeen sille annetaan nimi esi-vanhempain mukaan.

_Passés_ ovat v. Martiuksen mukaan vähäinen kansa, joka ruumiin rakennoltaan eroaa useimmista muista Indiaani-heimoista yhtä paljon, kuin Eurooppalaiset Mongooleista, ja on enemmän Eurooppalaisten, kuin Indiaanein kalttainen. Heidän ihonsa ei ole vasken-värinen eikä keltainen, vaan yhtä vaalea kuin Etelä-Eurooppalaisilla kansoilla. Ruumis on heillä solakka ja säännöllinen rakennoltaan ja pään muoto on enemmän soikea, kuin pyöreä ja leveä. Kasvonpiirteet ovat kauniit, silmät suorassa asennossa ja kauniit muodoltaan, nenä kapea ja suippo sekä suora tai vähän koukistunutkin, suu kapea ja huulet tavallisen ohkoisia, vaan parrankasvu on huonoa. Tukkansa leikkaavat miehet pois, niin että siitä jääpi ainoastaan kapea seppele sekä takaraivaan tupsu, vaan naiset säilyttävät tuuheat mustat jäykät hiuksensa, niinkuin muillakin Indiaani-kansoilla on tapana. Mustan sinisellä värillä tatueeraavat he nuorempina suun ympärystän ja myöhemmin suurimman osan kasvojaan. Lävistetyissä korvissaan kantavat he puolitoista tuumaa pitkän pulikan.