Part 12

Syötävistä linnuista mainittakoot vielä seuraavat: Mareco (_Anas Brasiliensis_ L.) ja poturi (_A. viduata_ L.) ovat sangen tavallisia, ja iso sorsa, pato grande (_Anas moschata_ L.), joka kaikista tunnetuista sorsista on suurin, pidetään sangen yleisesti myöskin kesynä. Niitä tavataan sekä sisämaan jokiloissa että rannikon laguuneissa. Kosteilla paikoin oleksii useita haikara-lajeja, joista varsinkin garca socco (_Ardea pileata_ Lath.) on arvossa pidetty hyvänmakuisen lihansa tähden. Pitkäjalkainen ja iso kahlaaja nimeltä siriema (_Dicholophus cristatus_ Illig.) elää erämaissa (sertaos) ja campoksella, jossa se syöpi muurahaisia, toukkia, kärmeitä y.m., ja on maultaan sorsan kalttainen. Amerikalainen strutsi eli ema (_Rhea Americana_ Lath.) juoksentelee pienissä parvissa campoksella, jossa se autiommilla seuduilla on jokseenkin tavallinen. Pyiden kalttaisia lintuja tapaa heinikoissa useampia lajeja, joista mainittakoon capoeira (_Odontophorus dentatus_ Gray) ja injambu-lajit (_Tinamus_). Valkeasiipinen jaku (lue: schaku) tinga (_Penelope pipile_ Gmel.) y.m. lajit samaa sukua vastaavat Vanhan Maailman fasaaneja ja mutu't (_Crax alector_ L., y.m.) ovat kalkkunain kalttaisia. Indiaanit pitävät niitä myös kesyinä, vaan ne ovat kasvatettavat metsistä löydetyistä munista, sillä ne eivät kesyinä sikiä hyvin.

Muista Brasilian tavallisimmista linnuista mainittakoon tässä myös eräs pääskyis-laji (_Hirundo collaris_ Pr. Max.), jolla on valkoinen juova kaulan ympäri, ynnä papa-arroz (_Fringilla pileata_ Pr. Max.), joka riissiviljelyksissä tekee suuria vahinkoja, sekä musta käen sukuinen anu (_Crotophaga_), joka usein istahtuu raavaiden selkään toukkia niistä noukkimaan.

Sisiliskoja löytyy Brasiliassa useita isoja lajeja, joista muutamilla on hyvänmakuista lihaa, niinkuin vihreällä iguanilla (_Iguana viridis_ Spix) ja teiu-guaculla (_Teius monitor_ Merr.), joka kasvaa puolentoista kyynärän pituiseksi.

Indiaanit syövät myöskin krokodiilein lihaa, joita Brasiliassa löytyy kaikkiaan 8 lajia alligaattorein eli kaimaanein sukua. Niitä tavataan varsinkin pohjaisemmassa osassa Brasiliaa, jossa ne asuskelevat etenkin isommissa seisovissa likaisemmissa vesissä, jotavastoin mustavetiset virrat ovat niistä vapaampia. Myöskin Rio de Janeiron maakunnassa ovat ne tavallisia. Ne ovat ihmisellekin uidessa vaarallisia ja vetävät saaliinsa veden alle, vaan jos saapi tilaisuutta painaa niiden silmiä, niin ne päästävät irti ja lähtevät pakoon. Rannan läheisyydessä makaavia eläimiä, sikoja, koiria ja siipikarjaa hiipivät ne hiljaa haukkaamaan ja tulevat öisin huoneidenkin luokse. Jacare-guacu (_Caiman niger_ Spix) on 4-6 kyynärää, väliin 4 syltäkin pitkä ja oleksii Amazonissa sekä sen lisäjoissa. Jacare (_Caiman fissipes_ Spix) on 4 tai 3,5 kyynärää pitkä ja tavataan eteläisemmissäkin maakunnissa. Muut lajit ovat vielä vähän pienempiä.

Kymmenes luku.

Brasilian luonnontuotteet.

Tulo Rio de Janeiroon. -- Pahantekijät. -- Kaulahuivin tärkeys. -- Kansallis-museo. -- Tori-halle. -- Brasilian ruoka-kasvit. -- Mandiooka. -- Hedelmät. -- Brasilian päätuotteet. -- Kahvipensaan viljelys. -- Pumpuli-kasvit. -- Sokuri-ruoko. -- Kautschu. -- Paraguai-tee. -- Vilja-lajit. -- Lääkintä-kasvit. -- Sarsaparilla. -- Ipecacuanha. -- Coca-kasvi. -- Ryyti-kasvit. -- Teknilliset kasvit. -- Öljykasvit. -- Waha-palmu. -- Kutomus-kasvit. -- Väri-kasvit. -- Kauppatorin eläimistö. -- Kalankauppiaat.

Ehtoolla toukokuun 13 päivänä saavuin takaisin Rio de Janeiroon, jossa otin asuntoa eräässä ravintolassa Praca d'Acclamacao'n luona.

Seuraavana päivänä kävin venäläisessä konsulaatissa toimittamassa Petropoliksessä asuvalle Venäjän lähettiläälle suosituskirjeen, jonka olin Suomen Kenraalikuvernööriltä saanut. Kiireellisen lähtöni vuoksi Rio de Janeirosta en ollut aikaisemmin saanut tilaisuutta viedä sitä perille, enkä sitä myöskään vielä ollut välttämättömästi tarvinnutkaan, sillä koko matkallani en ollut ollut missään asioissa virkamiesten kanssa. En ollut missään vielä näyttänyt passianikaan, eikä sellaista ole laisinkaan tarpeen Brasiliassa, enemmän kuin Franskassa ja Schweitsissäkään. Brasiliaan otetaan mielellään vastaan mitä väkeä tahansa; minkäänlaisia vaikeuksia ei aseteta heidän pääsöön maahan, vaan sieltä lähtiessä on monta mutkaa, ja ainoastaan kirjallisen luvan saatua poliisilta, pääsee Brasiliasta pois. Pahantekijöitä on senvuoksi paljon keräytynyt Euroopasta ja varsinkin Italiasta Brasiliaan, johon he ovat joutuneet kuin hiiri loukkuun, sillä he eivät pääse sieltä pois ilman selviä papereja.

Sunnuntaina menin kansallis-museoon puolenpäivän aikaan, jolloin se on yleisölle avoinna, vaan jouduin siellä lystilliseen rettelöön. Poliisi, joka seisoi ovella vahtina, kielsi nimittäin minulta sisäänpääsöä, antamatta minkäänlaista selitystä kieltoonsa. Jäin senvuoksi vähäksi aikaa miettimään, miksi minulta oli pääsö kielletty, vaikka kaikenlaista väkeä, sekä varakkaampaa että köyhempää, Neekerejä ja muita, oli ilman minkäänlaista estettä päästetty sisään. Luulin vihdoin, että olin ymmärtänyt väärin poliisin kiellon, jonkavuoksi palasin takaisin ovelle, ja väkijoukossa jouduinkin poliisin huomaamatta ensimäiseen huoneesen, vaan silloin hän havaitsi minut ja tuli lyhyesti ilmoittamaan minulle, että minun piti lähteä sieltä pois.

"Minkätähden? Onhan täällä paljon muutakin väkeä!" -- kysyin häneltä.

"Se on vasten ohjetta, jonka olen saanut", vastasi hän.

"Kuinka niin?"

"Teillä ei ole sovelias puku".

"Kuinka? Onhan minulla hyvä puku!"

"On tosin, mutta teillä ei ole kaulahuivia. Meillä on käsky, ettei kukaan pääse museoon, jolla ei ole kaulahuivia".

Katsahdin ympärilleni ja näin, että jokaisella miehellä siellä todellakin oli kaulahuivi. Neekeritkin olivat käärineet jonkunlaisen repaleen kaulaansa. Oli tarkoitus että yleisö tulisi siistissä puvussa museoon, vaan ettei pääsö riippuisi vahtien mielivallasta, oli tahdottu antaa heille tarkka määräys siitä, ja arveltu että miehellä, jolla on kaulahuivi, on myöskin muu puku tarpeeksi siisti.

Rio de Janeiron hiestyttävässä kuumuudessa oli minulla tapana keventää pukuani, jättämällä siitä monasti pois muutamia tarpeettomia osia, joiden joukkoon olin lukenut myöskin kaulahuivin.

Kun asuin vallan lähellä museoa, niin menin kotia ja otin kaulahuivin kaulaani sekä palasin oitis museoon. Toisen kerran, käytyäni museon johtajan _L Netto'n_ luona, sain myös tilaisuutta harjoittaa tutkimuksia museossa niin paljon kuin asiani vaati.

Museo on sekä luonnontieteellinen että etnograafillinen, vaan vielä nuori ja jotensakin pieni. Brasilian luonnon ja kansan esittelemisessä yleisölle kansantajuisella tavalla on sillä kuitenkin erinomainen arvo, mutta vanhemmat tieteelliset lähteet Brasilian luonnon tutkimiseen eivät ole Rio de Janeirossa, vaan hajoitetut Euroopan museoihin.

Sille joka tahtoo oppia tuntemaan Brasilian luonnontuotteita on jonkunlaisen museon arvoinen myöskin Rio de Janeiron _praca do mercado_ eli torihalle, jossa tarjotaan kaupaksi maan monenlaisia ruoka-tavaroita ja muita luonnonesineitä. Varsinkin muukalaisella on siellä paljon katsottavana ja opittavana. Joka kerta kuin siellä kävin, oli minulla siellä aina uutta nähtävänä.

Kaupungin lähistössä olevista fazendoista ja chacaroista (pienemmistä maataloista) oli sinne lähetetty kaupaksi sekä tavallisia eurooppalaisia ruoka-kasveja ja kaaliksia että Amerikalle omituisia lajeja, niinkuin mustia sekä monenlaisia muita papuja (_Phaseolus_ ja _Dolichos_), herneitä, porkkanoita, rediisejä, retikoita, useita kaali-lajeja, sallaattia, sipuleja, joita kuitenkin pääasiallisesti tuodaan Euroopasta, kurpitseja ja muita vesi-melooneja, kurkkuja, melooneja, tomaatteja (_Lycopersicum esculentum_), jotka ovat Brasiliasta kotoperäisiäkin, quiabos eli quingombos hedelmiä (_Hibiscus esculentus_), joista keitetään limaista lihan kanssa syötävää tuuninkia, punaista pimentaa eli Hispanian-pippuria (_Capsicum annuuum_ L.) ja Oayennin pippuria (_C. frutescens_ Willd.), jotka sinapin asemesta ovat hyviä liharuokain kanssa, maamanteleja eli siemeniä kummallisesta herne-kasvista (_Arachis hypogaea_ L.), joka kaivaa palkonsa maan sisään.

Samoin kaupitaan siellä useita lajeja syötäviä juurimukuloita ja juurakkoja, niinkuin bataatteja eli imeliä potatteja (_Convolvulus batatas_ L.), inhameja eli yamseja (_Dioscorea triloba_ Lam., y.m. lajeja), joita viljellään muissakin troopillisissa maissa, tayobaa (_Colocasia esculenta_ Schott.), jonka sekä juurakosta että lehdistä valmistetaan ruokaa, ja mangoritoa (_Caladium sagittaefolium_ L.), jotka molemmat ovat vehka-kasveja (_Aroideae_ heimoa), sekä vielä perunoita, joita tuodaan Brasiliaan kuitenkin pääasiallisesti Euroopasta, vaikka ne vielä nytkin kasvavat villinä Chilissä ja niitä jo ennen Amerikan löytöäkin viljeltiin Länsi-Amerikassa.

Brasilian tärkeimmät vilja- eli oikeammin ruoka-kasvit ovat kuitenkin mandiocat (_Manihot_), joilla on isoja retikan muotoisia juuri-mukuloita. Niitä viljellään kahta lajia, mandioca mansaa (_Manihot aipi_ Pohl) ja mandioca bravaa (_M. utilissima_ Pohl), joista jälkimäinen on kovasti myrkyllinen ja sisältää syötävissä juurissaan cyankaliumia (Blausäure), samoinkuin raa'at perunat sisältävät solanini-myrkkyä. Ensinmainitun lajin juurimukulat kasvavat hedelmällisessä maassa hyvin isoiksi, 30:n naulankin painoisiksi, ja ovat väriltään valkoisia tai punertavia. Niitä syödään keitettyinä, niinkuin perunoita, ja ne ovat maultaan niitä paljoa paremmat, vaan mätänevät nopeammin. Myrkylliset maniok-juuret, jotka väriltään ovat mustia, ovat syötäviä vasta senjälkeen kuin niistä myrkky on poistettu. Se tapahtuu siten, että ne rouhitaan sahajauhon näköisiksi muruiksi, joista myrkyllinen neste sitten painojen avulla puserretaan pois. Siten saatu jauho (_farinha_) kuivataan senjälkeen tavallisesti, ja syödään varsinkin liha- ja papu-ruokain kanssa.

Maniok- eli mandioca-kasvit kuuluvat _Euphorbiaceae_-heimoon ja ovat alkuperäisiä Brasilialaisia vilja-kasveja, joita Indiaanit viljelivät jo ennen Amerikan löytöä. Indiaaneilla onkin niistä kymmenittäin toisintoja, joilla on useita erillaisia omaisuuksia, ja jotka muun muassa myös kypsyvät eri vuodenajalla. Niiden viljeleminen tapahtuu siten, että niiden pensasmainen varsi leikataan pulikoiksi, jotka laidalleen kaivetaan peltoon ja itävät varsiksi ja kasvattavat maanalaisia mukuloita. Kun niiden mukulat paraiten säilyvät pellossa, niin niitä tavallisesti ei oteta yhtaikaa maasta, vaan noukitaan sieltä tarpeen mukaan. Vuotta vanhempina alkavat ne pellossakin mädätä.

Torihallessa kaupitaan myös useita hyvänmakuisia hedelmiä, joista toiset ovat saadut kaupungin lähistöstä, toiset tuotu laivoilla kauempaa. Etusija runsaudessa ja hinnan halpuudessa on banaaneilla, appelsiineilla ja cocos-pähkinöillä. Kalliimpia ovat mangat (_Mangifera Indica_ L.), joita tuodaan varsinkin Bahian puutarhoista, sekä ananas-hedelmät, jotka kasvavat Bahiassa ja Pernambucossa metsissäkin ja ovat _Bromeliaceae_ heimoon kuuluvan _Ananassa sativa'n_ meheviä käpymäisiä tähkiä. _Therebinthaceae_ heimoon kuuluvan mangan arvokkaat keltaiset luumarjat ovat persikan kalttaisia, vaan nyrkinkokoisia ja sisältävät ison litteän luun sekä sen sisässä syötävän mantelin. Omenat ovat myös kalliita ja tuodaan Montevideosta sekä jää-lastien muassa Pohjais-Amerikasta. Samoin myös viikunat tuodaan kuivattuina pääasiallisesti Portugalista, vaikka niitä paljon viljellään Brasiliassakin. American aprikuusit ovat _Guttiferae_ heimoon kuuluvan pensaan (_Mammea Americana_ Jacq.) hedelmiä ja kotoperäisiä varsinkin Antilloissa, vaan saadaan myöskin Brasilian puutarhoista. Abacates ovat laakeri-kasvien heimoon kuuluvan _Persea Gratissima'n_ arvokkaita hedelmiä, jotka ovat 5 tuumaa pitkiä ja 2 tuumaa paksuja, ja kasvavat Pohjais-Brasiliassa metsissä sekä viljeltyinä muuallakin.

Muista viljellyistä lajeista mainittakoot persikat (_Amygdalus Persica_ L.), jotka Rio de Janeiron luona kantavat hedelmiä kaiken vuotta ja puolikypsillä hedelmillä alkavat aina uudestaan kukkia, aprikuusit (_Prunus Armeniaca_ L.), viinirypäleet, marmelot (_Gydonia vulgaris_ Pers., saksaksi Qvitten), joista valmistetaan marmelaadeja, ja granaattiomenat (_Punica granatum_ L.), joiden kukkia naiset mielellään kantavat hiuksissa. Vähemmin viljellään Brasilian puutarhoissa Amerikan läntisten maiden arvokkaita hedelmiä, niinkuin chirimoyaa (_Anona cherimolia_ Lam.), joka Perussa kasvaa 12 naulan painoiseksi, sekä _Sapoteae_ heimoon kuuluvaa abiu'a (_Lucuma caimito_ A. de Cand.), lucumaa (_Luouma mammosa_ Gaertn.) ja sapotaa (_Sapota achras_ Mill.), joista jälkimäinen on tropiikkein paraimpia hedelmiä ja Saksan omenan kokoinen. Monessa paikoin viljellään myös kanelli-omenia (_Anona squamosa_ L.), härän-sydämiä (_A. reticulata_ L.) ja fruta do conde'a (_A. muricata_ L.), jotka ovat Länsi-Indian saarista kotoisin.

Kasvikuntaan kuuluvista Brasilian päätuotteista tapaa useita kuitenkin ainoastaan satunnaisesti praca do mercadossa, sillä niiden kauppaa välittävät isot kauppahuoneet.

Kahvi kuljetetaan kauppiaiden isoihin kahvi-makasiineihin, jotka yhteensä muodostavat melkein erityisen kaupunginosan. Se vaatii paljon tilaa, sillä Brasilia levittää maailmankauppaan vuosittain noin 5 miljoonaa kahvisäkkiä eli yhtä paljon kuin kaikki muut maat yhteensä, ja suuri osa niistä kulkee Rio do Janeiron kautta. Vuonna 1884-1885 tuotti kahvin ulosvienti Brasilialle 152 miljoonaa 433 tuhatta milreissiä ja vuonna 1885-1886 124 miljoonaa 792 tuhatta. Se onkin Brasilian tärkein vienti-tavara ja kahvipensas Brasilian arvokkain viljely-kasvi.

Kahvi-pensasta viljellään Brasiliassa yhtä taidottomasti kuin maissiakin -- uudis-pelloilla ilman lannoitusta. Kuitenkin vaatii se hedelmällistä maata, jonkavuoksi kahvi-viljelykseen tavallisesti valitaan metsäisiä päivänpuolisia mäenrinteitä, joista puut hakataan pois. Kun maa on kuokittu pehmeäksi, istutetaan siihen parin korttelin korkuisia pensaita, joita on varjoisilla lavoilla kasvatettu kypsistä kahvipavuista. Pensaasta varistuaan ovat kahvipavut oitis kylvettävät maahan, sillä ne kadottavat hyvin nopeasti itämis-kykynsä. Tavallisesti täytyy kahvi-istutus heittää jo 10 tai 20 vuotisena, ja metsästä, sen ajan kuluttua, jälleen hakata uusi kahvi-halme, sillä maa, jota ei koskaan lannoiteta, laihtuu viimein siinä määrin, ett'ei se enään anna riittävää satoa.

Niin kauan kuin maassa piisaa voimaa, ei kahviviljelys vaadi muuta työtä kuin puhdistamista sinne ilmaantuvista vesoista ja lois-kasveista sekä sadon-korjausta, joka tapahtuu huhti- ja heinäkuun vaiheilla. Jo nelivuotisena antaa se hyvän sadon, vaan runsaimman 7-12 vuotisena. Jokaisesta pensaasta saadaan tavallisesti 2-5 naulaa kahvia vuosittain, vaan joka neljäs vuosi on kullekin kahvi-pensaalle tavallisesti huonompi kahvi-vuosi.

Vaikka Arabiassa annetaan kahvimarjain kypsyä niin että ne ravistaessa pensasta varisevat maahan, poimitaan ne Brasiliassa samoinkuin Indiassakin puolikypsinä. Niiden kuivaaminen vaatii sitten paljon huolta, sillä siitä tavasta, jolla se toimitetaan, riippuu suuressa määrin kahvi-lajin hyvyys. On varominen ett'eivät ne likaannu maasta eivätkä myöskään kastu, vaan kuivavat nopeasti. Niiden kuivaaminen tapahtuu sentähden isommissa fazendoissa kivisillä penkerillä ja pienemmissä maataloissa bambu-ruovoista tehdyillä lavoilla. Hedelmän kuivunut koppi eli kuori poistetaan niistä sitten erityisissä survin-myllyissä, jonka jälkeen ne huuhdotaan puhtaiksi. Niitä valmistetaan kuitenkin eri tavalla sen mukaan minkäarvoista kahvia niistä tahdotaan saada. Puhdistettu ja kauppaan aiottu kahvi asetetaan sitten säkkeihin, jotka sisältävät 60 kiloa eli 141 naulaa, ja maksaa laatunsa mukaan 320-544 reissiä kilolta eli 27-45 penniä Suomen naulalta.

Kahvin jälkeen oli ennen puuvilla Brasilian tärkein ulosvienti-tavara, vaan viimeisinä aikoina on sen viljelys hyvin paljon vähentynyt. Enimmin viljellään pumpuli-kasveja pohjaisissa maakunnissa sekä paljon myös Minas Geraeksessa. Ne kasvavat paraiten kosteilla alangoilla ja vaativat vähemmin hedelmällistä maata, kuin kahvipensas.

Pumpuli-karvoilla peitettyjen siementen keräys tapahtuu tavallisesti loka- ja marraskuussa, 9 tai 10 kuukautta kylvön jälkeen, vaan kun ne eivät aina kypsy yhtaikaa, täytyy niiden korjuun monasti tapahtua useamman kerran vuodessa, ja _Gossypium herbaceum_ L. antaa säännöllisesti 2 tai 3 satoa vuosittain. Pumpulin repiminen siemenistä irti toimitetaan sitten erityisten koneiden avulla.

Paraimpana Brasilian pumpuli-lajeista pidetään Pernambucossa kasvavaa, jota saadaan _Gossypium vitifolium_ Lam. nimisestä pensaasta. Muutoin viljellään Brasiliassa useampia lajeja pumpuli-kasveja ja useita kymmeniä toisintoja niistä. Amerikalla on vähintään yksi omituinen kotoperäinen pumpuli-lajinsa, _Gossypium Barbadense_ L., joka lienee se laji, jota Indiaanit viljelivät jo ennen Amerikan löytöä. Yleinen on myöskin 2 vuotias ruoho _Gossypium herbaceum_ L., joka on Vanhasta Maailmasta kotoisin, vaikka tätä nykyä Pohjais-Amerikassa yleisimmin viljelty laji.

Vuonna 1866 nousi vuotisen pumpuli-viennin arvo 46 miljoonaan milreissiin, vaan vuonna 1884-1885 ainoastaan 10 miljoonaan 944 tuhanteen ja vuonna 1885-1886 6 miljoonaan 475 tuhanteen.

Sokuriruoko (_Saccharum officinarum_ L.) menestyy, samoinkuin kahvikin, suurimmassa osassa Brasiliaa, vaan sen pää-markkinapaikka on rannikko Bahian ja Pernambucon seutuvilla. Isommilla fazendeiroilla on usein tehtaan kalttaisia sokuri-myllyjä ja sokuri-keittimöjä (_engenhos_), vaan pienemmätkin viljelijät keittävät tavallisesti omiksi tarpeikseen itse sokurinsa. Sillä tavoin saatu jauhomainen ruskea tai valkoinen raakasokuri onkin melkein ainoa laji, jota näkee Brasiliassa käytettävän. Sokuriruovosta valmistetaan myöskin paljon paloviinaa. Vuonna 1866 nousi vuotuisen sokuriviennin arvo liki 20 miljoonaan milreissiin ja vuonna 1884-1885 22 miljoonaan 699 tuhanteen sekä vuonna 1885-1886 14 miljoonaan 85 tuhanteen.

Pienempi, vaikka seuduittaisin sangen tärkeä, on myöskin tupakan ja kaakkaon ulosvienti. Edellinen nousi vuonna 1884-1885 6 miljoonaan 759 tuhanteen milreissiin ja vuonna 1885-1886 7 miljoonaan 274 tuhanteen, ja jälkimäinen mainittuina vuosina 2,375,000-2,170,000 milreissiin. Tupakkaa viljellään varsinkin Bahiassa ja Matto Grossossa, ja kaakkaota lähetetään kauppaan varsinkin Amazonin seutuvilta.

Molempain käytäntö oli jo ennen Amerikan löytöä Indiaaneille tuttu, ja kumpaistakin kasvia viljelivät he jo silloin. Piiput, joita on löydetty haudoista Mexikossa, osoittavat että tupakoiminen oli tunnettu Amerikassa jo hyvin kaukaisessa muinaisuudessakin. Indiaaneistu on se tapa levinnyt koko maailmaan Amerikan löydön jälkeen. Etelä-Amerikassa kuitenkin pääasiallisesti nuuskattiin ja pureksittiin tupakkia ennenmuinoin.

Tärkeä on Pará maakunnassa Amazonin luona myöskin kautschu-kauppa, joka myöhempinä aikoina on kohonnut maan tärkeimpäin elinkeinojen joukkoon. Se tuotti vuonna 1884-1885 10,623,000 ja vuonna 1885-1886 11,432,000 milreissiä. Kautschua (cauuchu tupi-kielellä) saadaan varsinkin seringueirasta (_Siphonia elastica_ Pers.), joka on hyvin korkea, hento, tiuhalehtinen puu Euphorbiaceae heimoa ja kasvaa Amazonin ja sen lisäjokien varsilla olevissa aarniometsissä, jotka osan vuotta ovat tulvalla. Alaveden ajalla, heinäkuusta tammikuuhun, käyvät Indiaanit ja köyhempi sekaverinen väestö keräämässä kautschua, jonka omaisuuksia Indiaanit tunsivatkin jo ennen Amerikan löytöä ja valmistivat siitä varsinkin piipunvarsia. Sen keksiminen ei muutoin ole ollutkaan vaikeaa, sillä se on maitiaisnestettä, joka itsestäänkin valun puusta ja muodostaa hienojen oksain ympäri kautschutorvia sekä paksummista oksista alasroikkuvia monen kyynärän pituisia vaalean harmaita lankoja. Seringuiro't eli kautschun kerääjät kokoavat sitä siten, että puuhun pistetään veitsellä reikiä, joita pienellä kiilalla pidetään auki, ja niiden alle kiinnitetään astioita, joihin maitiaisneste tippuu. Jokaisesta haavasta valuu noin 3 tai 5 lusikallista kautschunestettä, jota sitten joko savustamalla kuivatetaan tai muullakin tavalla säilytetään pahettumasta.

Eteläisissä maakunnissa, varsinkin Rio Grande do Sul'issa, vaan vielä Minas Geraeksessakin viljellään ja kasvaa metsissä congonhaa (_Ilex Paraguariensis_ St.-Hil.), jonka lehdet ovat tunnetut _mate'n_ eli Paraguateen nimellä ja käytetään samoinkuin teetä virkistävän juoman valmistukseen. Congonha (lue: kongonja) on pieni nahkealehtinen pensas _Aquifoliaceae_ heimoa ja sisältää lehdissään koffeinia, vaan useampiakin _Ilex_ lajeja, jotka kasvavat Brasiliassa ja Paraguaissa, käytetään mate'en valmistukseen. Sitä vietiin v. 1866 Brasilian eteläisistä maakunnista 1 miljoonan 800 tuhannen ja vuonna 1885-1886 2 miljoonan 290 tuhannen milreissin edestä ulkomaille. Varsinkin Hispaniassa ja Etelä-Amerikan hispanialaisissa tasavalloissa sekä Etelä-Brasiliassa on mate käytännössä.

Tee-pensastakin (_Thea Sinensis_ L.) viljellään hyvällä menestyksellä varsinkin Sao Paulon maakunnassa, vaan ulosvienti-tavarana ei Brasilialaisella teellä (cha) vielä ole mainittavaa arvoa.

Brasilian viljalajit, mandioca, maissi, feijao (lue: feischaong) eli pavut ja riissi, ovat ulosvienti-tavaroina vähästä arvosta ja kulutetaan pääasiallisesti omassa maassa. Mandiocaa viedään vähempi määrä ulkomaillekin, vaan maissia viljellään pääasiallisesti omain muulien ruuaksi.

Kuitenkin on maissi Amerikassa kotoperäinen kasvi, jota jo ennen Amerikan löytöä viljeltiin La Plata virran seuduilta Mississippi virtaan saakka. Nekin Indiaani-heimot, jotka eivät pitäneet vakinaisia asuntoja, kylvivät maissia väliaikaisten majainsa ympäri. Nopeasti senjälkeen kun Eurooppalaiset olivat Amerikassa tutustuneet maissiin, levisi sen viljelys läpi Vanhan Maailman aina Kiinaan saakka.

Riissiä tosin syödään Brasiliassa paljon, vaan sen viljelys ei vastaa likimainkaan edes maan omiin tarpeisiin. Enimmin sitä viljellään Amazoni ja Sao Francisco virtain luona.

Riissi on Vanhan Maailman kasvi, vaan Rio Negron luona kasvaa kylvämättä myöskin erästä kotimaista riissilajia ruohostoina rantavedessä aningain (_Montrichardia arborescens_) muodostamain läpipääsemättömäin paalutusten välissä. Pienillä veneillä soutavat Indiaanit riissiruohostoon ja keräävät sen siemeniä, ravistamalla niitä seipäillä veneesen. Useista brasilialaisista metsä-kasveista saadaan lääkkeitä, jotka ovat yleisesti tunnettuja. Sellaisia ovat sarsaparilla, ipecacuanha, kiniini, kopaiva-balsami ja cocaiini.

Sarsaparillaa saadaan liljakasvien heimoon kuuluvasta köynneliäästä varvusta _Smilax papyraecea_ Poir., jonka varresta kasvavat lukuisat ilmajuuret sisältävät hiestyttävää ja verta puhdistavaa lääke-ainetta. Se kasvaa Amazonin lisäjokien varsilla olevissa aarniometsissä, ja sieltä käyvät sarsaparillan kerääjät sitä etsimässä, viettäen monta kuukautta metsissä. Sarsaparilla-juuret lähetetään sitte Parán kautta ulkomaiseen kauppaan.

_Cinchonaceae_ heimoon kuuluvan ipecacuanhan (_Cephaëlis ipecacuanha_ Rich.) juuret sisältävät runsaasti oksetusainetta nimeltä emetin, jonkavuoksi niitä kerätään ipecacuanha-lääkkeen valmistusta varten. Ipecacuanhaa, joka on matala suikertava puolipensas, kasvaa metsissä varsinkin Matto Grosso maakunnassa, ja siellä on seuduittain pääelinkeinonakin sen juurten kokoaminen ja lähettäminen ulkomaille kauppaan. Poaieiros eli ipecacuanhan-kerääjät tunkevat veneillä jokia myöten kauas metsämaille, ja, raivaten jokien varsilta metsiin teitä, etsivät he paikat, joissa ipecacuanhaa kasvaa runsaammin. Kun jokaisesta palasesta juurta, joka jääpi maahan, kasvaa uusia taimia, niin ei kasvi häviä sukupuuttoon, vaikka sitä niin runsaasti kerätään, vaan kolmen tai neljän vuoden perästä saattaa uudestaan palata samoille paikoille sen juuria kaivamaan.

Kiniiniä saadaan useista Etelä-Amerikan _Cinchona_-lajeista, joista muutamia myöskin kasvaa Brasiliassa sekä metsissä että viljeltyinä. Samanlaista kuumeita parantavaa lääkettä saadaan myös muutamista muista kasveista.