Part 10

"Tules tänne, pikku Jaakko, poikaseni! Kiiruhda tänne, muuten tanssivat he sinun nurin, poika pahaseni!"

Juhani teki aika hyppäyksen ylös ilmaan. Herranen aika, kuinka hän osasikin hypätä! oikein ihmeen tavalla osasi hän heittää jalkojaan!

"Hei, pojat!" kiljasi hän.

Hän tanssi uusia "tuuria", sitä ei yksikään muista osannut tehdä -- ensin eteenpäin, sitten takasin ja sitten ympäri, hän juoksi ja hyppäsi ja polki jalkaa aivan kuin kissa, joka on sattunut saamaan yhden jalkansa veteen, kunnes ukko Bolt vahingossa tuli antaneeksi hänelle semmoisen tölmäyksen, että hän tuli istumaan suoraan Swartin emännän syliin.

Nyt tuli "nelituuria", sitten "engelskaa" ja lopuksi "kuusituuria".

Kun se oli tanssittava, meni lukkari papin luo.

"Herra pastori, mitä te arvelette?" sanoi hän.

"Mistä niin, hyvä Suhr?"

"Minä tarkoitan, arveletteko te olisiko asianhaarain mukaista, jos minä ottaisin pienen pyörähdyksen Swartin emännän kanssa?"

"No, miksi ei se kävisi laatuun? Soisin itsekin, että olisin vähän enemmän keveäjalkainen kuin olen", vastasi pastori.

Pari silmänräpäystä sen jälkeen lensivät nankiinihousut ja puuvillahame yli permannon, ja pitäjänvoudin Frits sanoi:

"Katsokaas lukkaria! Meidän ei tarvitse lukea katekismus-läksyämme huomiseksi".

Nyt alettiin "muiskutanssi". Kenenkä lukkari ottaisi tanssittavakseen siihen tanssiin?

Mutta hän meni ensin pastorin luo kysymään, mitä hän arveli suutelemisesta.

"Riitelisiköhän se minun papillista arvoani vastaan?" kysyi lukkari.

"Suudelkaa te vaan, minkä jaksatte, Suhr", vastasi pastori.

Ja lukkari meni Swartin emännän luo, kumarsi hänen edessään ja -- yks kaks! suikkasi hänelle suuta vasten huulia.

"Oh, herra jesta, lukkari!" huudahti eukko säikähdyksissään.

Mutta lukkariin oli tuo yleinen iloisuus nyt tarttunut, hän tanssitti eukkoa ja joka kerralta kuin hän käänsi hänet ympäri, antoi hän hänelle aika suudelman.

"Nyt lukkari tulee ihan hulluksi!" sanoi Swart.

Lopuksi tanssivat he iso-isän tanssin:

"Un als uns' Grossvater de Grossmutter nahm, Da war uns' Grossvater ein Brüdigam".

[Ja kun iso-isämme iso-äidin sai, Niin silloin ol' iso-isä sulhona kai!]

Swart tanssi Wittin emännän kanssa.

"Kas niin, naapurin emäntä", sanoi hän, "nyt oikealle, nyt vasemmalle, sitten ympäri; no, sehän menee mainiosti!"

Kun nyt iso-isän tanssi oli tanssittu istahtivat vanhat huoneen yhteen nurkkaan korttia pelaamaan.

"Ruutua ulos! Tunnusta!"

Mikä onni sillä seppä-veitikalla on, hän varmaankin kurkistaa Wittin korttiin, sillä ukko Witt hän hukkaa hukkaamistaan.

"Hyvästi, herra pastori! -- No, joko te menette pois! Vastahan kello on lyönyt kaksitoista. -- Hyvästi, rouva pastorska! Kiitoksia vaan käymisestänne! Älkäät vaan langetko! -- Frits, missä sinä nahjustelet? Tule lyhdyllä näyttämään valkeata rouva pastorskalle! -- Missä se kelvoton poika nyt on? -- Antakaat anteeksi! minä tulen itse saattamaan! Naapuri Bolt, ota sinä minun korttini. Wittin on vuoro pelata ensin!"

Päivä rupee jo koittamaan, idässä leveä, punanen juova ennustaa auringon tuloa, ja pian heittää se ensimmäiset säteensä ikkunasta sisään. Pastori ja lapset ovat jo aikaa sitten menneet kotiinsa, mutta ukko Büring hän vielä istuu viuluansa vinguttamassa, ja lukkari nojaa itseään seinää vastaan, hän on niin väsynyt. Nyt tulee Riika kyökistä ämpärineen ja Karolina tulee luutaneen ja Juhani lattiasukaneen! nyt on permannon puhdistustyö alkava.

"Mikä hauska alku ja mikä hauska loppu!" huusi ukko Swart hypäten korkealle ilmaan lyöden kätensä yhteen ilosta, "hyvästi, tervetuloa taas päivällisille, ja huomenna me poljemme vielä jalkaa ja syömme rääpiäiset! Kas niin, hyvää huomenta! Onnellista kotimatkaa! Katso eteesi, naapuri Witt, äläkä lankee portailla".

* * * * *

Jos, lukijani, tahdot tietää vielä jotakin niistä henkilöistä, joiden tuttavuuteen olet tullut tässä kertomuksessa, niin tartun sinun käteesi ja vien sinut eräänä sunnuntai-iltana pois lukkarin hakaan.

Seljapuu kukkii, lehdet ovat tuoreet ja viheriäiset ja satakielinen laulaa. Kaikki on kuin ennen, ja jos ei muuta tietäisi, voisi luulla, ettei hetkeäkään ole kulunut siitä kuin viimeksi olimme täällä vieraissa.

Frits ja Dorotea seisovat taasen käsi kädessä, mutta heidän edessään makaa hiekassa pari kultakutrista lasta, tahi poikaa tuota oikeata kelpolajia -- niistä kerran tulee kaksi oikein uljasta miestä, -- ja Dorotea kumartaa itsensä pienimmän yli, nostaa hänen seisomaan, silittää hänen tukkaansa, katselee hänen silmiinsä ja suutelee rakasta lastaan. Frits, vanhin pojista, nousee seisomaan, juoksee pois isänsä luo ja ojentaa käsivartensa kuin jos hän tahtoisi sanoa:

"Minä kanssa! Minä kanssa! Minä tahdon istua isän käsivarrella. Minkätähden äiti ottaa vaan pikkuveljen!"

Ja äiti huutaa hänelle.

"Tule tänne, poikaseni, tule!"

Ja hän ottaa luumuja taskustaan ja näyttää hänelle.

"Kas tässä! Tässä on sinulle luumuja! Kiiruhda tänne ja tule minun luokseni!"

Hän tulee ja eukko ottaa lapsen polvelleen.

"Hän ei vielä oikein osaa käydä", sanoo Swart. "Hän ei osaa oikein pitää tasapainoa. Se pikkunen on paljon rotevampi".

Ja Dorotea vie pienokaisen iso-isälle ja iso-isä antaa hänen pidellä piippua ja kiikuttaa häntä polvellaan.

"Kuinka viisas ja ymmärtäväinen se on!" sanoo Swart. "Se oikein repii piipun suustani. Kyllä hänestä vielä tulee aika mies, kun kerkii!"

"Sitä minäkin arvelen", sanoo lukkari, "sen minä sanon, Swart, että hänessä on kova luonto. Ajatteles vaan, eilen istui hän minun polvellani ja veti minua niin parrasta, että vedet tulivat silmiin. Sen minä sanon sinulle, Dorotea, että älä sinä anna niiden saada tahtonsa kaikessa, se vaan kehnontaisi niitä".

Dorotea ottaa nyt taas pienokaisensa käsivarrelleen, suutelee hänen pientä suutaan ja taputtelee hänen poskiaan.

Ukko Swart, hän istuu tuijottaa maahan niin syvämietteisen näköisenä, kuin jos hän itsekseen tuumailisi erinomaisen tärkeitä asioita ja hänen ajatuksensa olisivat pitkäin matkain päässä.

Nyt hän taasen kohottaa päätään, hänen vanhoista ryppyisistä kasvoistaan loistaa ilo ja onnellisuus.

"Ei, lukkari", sanoo hän, "sitä en minä luule. Dorotea kasvattaa kyllä lapset hyvin. Katsos vaan Fritsiä! _Minä_ olen lyönyt häntä, äiti on lyönyt häntä, ja _sinäkin_ olet tehnyt parastasi, ja kuitenkin meni hänen kasvatuksensa vinoon, sillä kun hänen piti lähteä matkalle ulos maailmaan, oli hän tyhmä nahjus. Eikä siitä matkastakaan ollut hänelle suurta hyötyä -- se täytyy minun tunnustaa. Mutta Dorotea, hän on tehnyt Fritsin siksi mieheksi kuin hän nyt on; paljaalla ystävyydellä, kauniilla sanoilla, suudelmilla ja hyväilyillä on hän vasta tehnyt hänestä oikean miehen. Katsos vaan häntä! Dorotea on paljaalla lempeydellä osannut tehdä niin, että minun melkein täytyy hävetä vanhoina päivinäni poikani rinnalla -- se matka oli tyhmä juttu, mutta se kuitenkin teki sen, että Frits ja Dorotea saivat toinen toisensa, sentähden älkäämme nyt enää puhuko koko matkasta mitään -- vaikka kohta ihmiset laskettelevatkin sukkeluuksiaan sen johdosta, niin laskekoot, ei se meihin koske! Eukkoni ja minä elämme nyt rauhassa ja sovussa, aivan kuin ensimmäisinä hääpäivinämme, ja, naapuri, siitä nyt ei ole kysymystäkään, ettei ne hyvät päivät, joita sinä nyt vietät, ole tulleet sinulle Dorotean, ainoastaan Dorotean ansiosta... Ja katsos vaan poikaa! hänessä sinä voit selvästi nähdä, että se, jonka hyvää Jumala tarkoittaa, sille antaa hän hyvän vaimon!"