Chapter 5

Vaikka siirtolaistulva näin jo useampia vuosia on ollut hyvin suuri, eivät maan työvoimat siitä kuitenkaan ole saaneet sitä etua, mitä täydellä syyllä odotettiin. Syynä siihen on ollut se, että liian suuri määrä Euroopasta muuttaneita siirtolaisia on ollut kaupungin asujamia, joilla ei ole alkuakaan käsitystä maanviljelyksestä. Sen vuoksi he myöskin ovat uudessa maassa asettuneet kaupunkeihin, etupäässä Buenos-Ayres'im, ja siellä elävät samalla tavalla kuin Euroopassakin, s.o. elävät päivittäin saadusta työstä tahi paremmassa tapauksessa ehkä harjoittavat jotakin ammattia. Enimmän maata hyödyttävät ne siirtolaiset, jotka ymmärtävät maanviljelystä ja asettuvat sisämaakuntiin. Siellä he voivat ahkeruudella ja toimeliaisuudella piankin saavuttaa tarpeenmukaisen toimeentulon, vieläpä taloudellisesti itsenäisen aseman ja siten, samalla kuin hankkivat itselleen huolettoman elämän, hyödyttävät myöskin maata.

Kaikki nämä Euroopan eri maista tulleet siirtolaiset eivät Argentinassa ole muodostuneet eri kansajoukoiksi, jotka itsekukin olisivat säilyttäneet kielensä ja tapansa, vaan ovat pian sulautuneet maan syntyperäisten asukkaiden kanssa yhteen ja siten muodostaneet Argentinan nykyisen kansan, jonka kieli on melkein kaikkialla espanja. Ainoastaan muutamissa paikoissa on alkuasukkaiden kieli säilynyt, kuten esim. Corrientes-maakunnassa, jossa vielä tänäkin päivänä puhutaan guaranikieltä. Argentinan väestö on muuten ruumiinrakennukseltaan eteläeurooppalaisen näköinen, ja heistähän se suurimmaksi osaksi onkin sukuisin. He ovat yleensä pienikasvuisia, tummaihoisia ja heillä on sekä hiukset että silmät mustat. He ovat paljoa tummempi-ihoisia kuin sekä espanjalaiset että italialaiset, josta voi huomata indiaanien ja neekerien veren vaikutuksen. Rantamaakunnissa esiintyvät eurooppalaiset ainekset selvemmin, mutta sisemmissä maakunnissa, etenkin Santiago del Estero'ssa ja Catamarca'ssa, taas huomaa indiaaniveren suuremman vaikutuksen. Sivistyskanta on jotenkin alhainen. Suurin osa kansaa ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Viime aikoina on kansan sivistys kuitenkin ollut nousemaan päin. Se on lisättyjen koulujen ansio, joita valtion sekä yksityisten kuntien kustannuksella on perustettu. Nykyään on noin 3,000 yleistä koululaitosta, joissa viime vuonna kävi noin 230,000 oppilasta. V. 1885 oli maan koulujen luku vaan noin 2,000 ja niissä oppilaita 130,000. -- 1,000 koulua ja noin 100,000 oppilasta on siis lisääntynyt tuon lyhyen ajan, ainoastaan 4:n vuoden kuluessa.

Kuten kaikkialla lämpimissä maissa, ihmiset täälläkin kehittyvät aikaisin, mutta vanhentuvat myöskin nopeasti. Siten joutuvat miespuolet jo nuorella iällä julkisen elämän aloille, samoin kuin naisetkin jo varhain ottavat osaa seuraelämään, missä semmoista tarjoutuu, nimittäin kaupungeissa. Kansallisena pukuna on valkea paita, sen yli heitetty poncho, mustat, leveät housut, vyötäisiltä sidotut pitkällä, leveällä vyöllä, joka kääritään monin kerroin vartalon ympäri, ja vihdoin sukat sekä kengät. Sitä käytetään yleisesti maaseudulla ja se on myöskin tavallinen Uruguay-tasavallassa, jonka asukkaat ovat samaa syntyperää kuin Argentinankin. -- Leveälierinen olki- tahi huopahattu päättää vihdoin tuon enemmän omituisen kuin kauniin puvun. Poncho on kokonaan Etelä-amerikkalainen pukine, jota tuskin käytetään missään muualla maailmassa. Se on pienoinen saali, keskellä reikä, josta pää pistetään, ja riippuu suoraltaan, olkapäillä leväten, alas sekä edessä että takana. Tavallisesti se on vaaleanruskea väriltään, samanvärisillä tummemmilla juovilla sekä aina rimsut molemmissa päissä. Semmoinen on miesten puku. Naisten puku on enemmän tavallinen (eurooppalainen), eriskummallisempi on vaan päähineliina, jonka he kiertävät pään ympäri turbaanin tapaisesti. Usein heillä on saali olkapäillä eurooppalaiseen tapaan eikä niinkuin poncho.

Argentinalaiset tuskin sanottavasti eroavat tavoiltaan ja käytökseltään eteläeurooppalaisista, paitsi mitä erilaisuuksia ilmanala ja maan laatu vaativat. Niin he esim. saavat lapsuudesta saakka harjaantua pitkiin ratsastuksiin, kun heidän usein täytyy matkustaa penikulmittain tullakseen toisesta maakartanosta toiseen taikka suurten kenttien yli läheisimpään kaupunkiin siellä tuotteitansa myydäksensä.

Kahvin ja teen käyttäminen maaseudulla on melkein vähäisempi kuin Euroopassa, kun kansallisjuoma máte ne syrjäyttää. Tämä juoma, jota keitetään äkkiä kuivatuista yerbapuun lehdistä -- jota puuta kasvaa pohjoismaakunnissa, etenkin Misiones'issa, hyvin paljon. Se on indiaanien keksimä. Sitä alkuasukkaat käyttävät hyvin paljon, ja sitä juodaan atrioiden välillä pitkin päivää. Juoma, jonka sanotaan olevan kiihoittavaa, vaikka vähemmin kuin kahvi ja tee ja maistuu enemmän jälkimmäiseltä, imetään metallipillillä jonkunlaisesta ontosta hedelmänkuori-kupista, joka usein on hyvinkin taidokkaasti leikkaeltu.

Vaikka vieraat kansallisuudet nopeasti sulautuvat maan syntyperäisiin asukkaihin, niin on kuitenkin ulkomaalaisten vilkkaan maahan muuton vuoksi heitä joku määrä säilynyt sekoittumattomina. Jos pidämme jokaisen maassa syntyneen henkilön varsinaisena argentinalaisena, vaikkapa hänen molemmat vanhempansa olisivatkin ulkomaalaisia, niin on kuitenkin noin 17 % puhtaita ulkomaalaisia. Se on hyvin korkea määrä. Vastaava numero Yhdysvalloissa on 13 %, Schweitz'issä 8 %, Ranskassa 2 % ja Englannissa ainoastaan 1 %. Koko väestöstä asui v. 1885 14 % kaupungeissa ja 86 % maalla. Suomessa on suhde 11 ja 89, Saksassa 16 ja 84, Ranskassa ja Yhdysvalloissa 18 ja 82, Australiassa 25 ja 75 sekä Englannissa 44 ja 56.

Elinkeinot.

Ensimmäiset elinkeinot Argentinassa, kuten kaikissakin maissa, olivat metsästys ja kalastus, ja näitä elinkeinoja harjoittavat vieläkin melkein yksinomaisena alkuasukkaiden jälkeläiset, indiaanit. Ensiksi kun eurooppalaiset asettuivat maahan, he toivat muassaan sarvikarjaa, hevosia ja lampaita, siten alottaen karjanhoidon. Siten tuli karjanhoito siirtolaisten ensimmäiseksi elinkeinoksi. Se on edelleenkin ollut Argentinan etevin elinkeino, ja sen harjoittamisessa vieläkin suurin osa asukkaita askaroitsee. Siihen maan suuret heinärikkaat kentät erinomaisen hyvin soveltuvatkin. Mutta asutuksen tihentyessä, väestön lisääntyessä, täytyy karjanhoidon kuitenkin yhä enemmän väistyä maanviljelyksen tieltä. Sillä vaikka maa kuinkakin hyvin soveltuisi karjanhoitoon, niin on suurten karjalaumojen vihdoin mahdoton saada tarpeeksi laidunta. Siitä syystä ei tiheämpi väkiluku voi koskaan missään maassa elää yksinomaan karjanhoidolla. Siksipä onkin aivan luonnollista, että maanviljelys väestön lisääntyessä on tullut yhä tärkeämmäksi. Aura on valloittanut yhä suurempia aloja, yhä uusia vainioita, joilla ennen ainoastaan karjalaumat maleksivat. Uudisasukas, yksi toisensa perästä, on perustanut asuinsijansa laajoille kentille, tunkien viljelyksillään karjanhoitoa syrjään, niin että nykyään jo useassa maakunnassa elää maanviljelyksellä suurempi osa asukkaita, kuin karjanhoidolla. Kuitenkin maa yhtä hyvin soveltuu molemmillekin elinkeinoille; niin, ja harvoissa muissa maissa voipikaan maanviljelystä harjoittaa niin hyvällä menestyksellä kuin Argentinassa. Maan luonnollinen viljavuus on monin paikoin niin suuri, että ilman minkäänmoista lannoitusta voidaan samasta paikasta ottaa sato sadon perästä, maan tuottamisvoiman huomattavasti vähentymättä. Viljalajeista viljellään varsinaisimmasti maissia ja nisua, mutta myöskin muita. Vaan ei ainoastaan viljan kasvatusta yksinomaan harjoiteta. Viljava maa helposti antaa muitakin tuotteita. Niinpä on esim. pohjoisissa maakunnissa pumpulin viljelys tullut viime vuosina yhä yleisemmäksi. Myöskin kahvin viljelyskokeita on parissa paikassa hyvällä menestyksellä tehty. Sokerinviljelys, joka vasta muutamia vuosia sitte sai yleisemmän merkityksen, on sittemmin synnyttänyt vilkkaan toiminnan ja harjoitetaan sitä nyt jotenkin yleisesti pohjois-osissa sekä saadaan hyviä tuloksia. Maanviljelyksen yhteydessä harjoitetaan myöskin hedelmänviljelystä, johon maa ja ilmanala mainiosti soveltuukin. Hedelmänviljelystä harjoitetaan melkein kaikkialla maassa, missä maanviljelystäkin. Appelsiineja, sitruuneja, persikoita, aprikoita, pääryniä, luumuja ja muita hedelmiä kasvaa kaikkialla. Ne ovat yleensä imelämpiä, etenkin appelsiinit, kuin samat pohjoisella pallonpuoliskolla kasvaneet hedelmät. Se ominaisuus kuitenkaan ei ole omituista yksinomaan Argentinassa eli La Platan maissa, vaan lienee vähän yhteistä kaikille eteläisen pallonpuoliskon maille. -- Pohjoisimmissa maakunnissa, esim. Tucuman'issa, joka viljavuudessa on etevin, viljellään myöskin useita tropiikkien hedelmiä, etenkin banaaneja ja ananaksia suurin määrin ja laadultaan varsin erinomaisia. -- Hedelmänviljelys on vuosi vuodelta lisääntynyt ja on jo ottanut tärkeän sijan maalaisasujainten elinkeinoissa.

Hedelmänviljelyksen läheisessä yhteydessä on viininviljelys, joka on hyvin kehittynyt; ja etenkin pohjoisissa ja läntisissä osissa on se suurenmoinen. Muuten yleensä se viini, mitä täällä kasvaa, on ainoastaan yksinkertaista hapanta maalaisviiniä. Vaan parempiakin lajeja on jo paikoitellen alettu viljellä, etenkin Tucuman'issa.

Elinkeino, joka Argentinassa jo itsestään on luonnollinen, on vuoriviljelys. Läntisten maakuntien läpi menevät Andes-vuoret ovat nimittäin erinomaisen rikkaat jalometalleista. Etenkin ne sisältävät hopeata runsaasti. Vaan on niissä myöskin kuparia y.m. metalleja. Kivihiiliä on myöskin löydetty, vaikka vielä ei tunneta varaston laajuutta. Kaikissa tapauksissa on varmaa, että vuorijonossa on tavaton metallirikkaus kätkettynä. Nykyään kuitenkin ainoastaan muutamassa paikassa harjoitetaan vuoriviljelystä täydellisesti, perusteellisella tavalla, joten se on vaan sivuammattina. Syynä on se, että maa Argentinassa on enimmäksi osaksi niin hedelmällistä. Sen voi verraten vähillä vaivoilla pakoittaa antamaan monenlaatuisia rikkaita satoja. Sitä vastaan työ kaivoksissa on vaivaloisempi eikä siis ole voinut viekoitella suurempaa määrää työntekijöitä käyttämään kaikkea työvoimaansa niihin. Asukkaiden lisääntyessä kuitenkin luonnollisesti elämän ehdotkin käyvät vaikeammiksi ja varsinkin runsaan toimeentulon hankinta ahtaammaksi, ja silloin todenmukaisesti kääntyy huomio yhä enemmän vuoriviljelykseen, joka kyllä vaatii ankaraa työtä, vaan antaa sitä runsaamman voitonkin.

Elinkeino, jolla on varma merkityksensä itäpohjaisissa maakunnissa ja osittain myöskin Gran Chaco'n aluskunnan rajaseuduissa, on metsänhakkaus. Joku määrä asukkaita askaroitsee siinä suurten virtojen rannoilla. He kaatavat puut ja uittavat ne sitte alas Paraná'a ja sen lisäjokia myöten rantaseuduille, enimmäkseen Buenos-Ayres'in ympäristöön, jossa ne sahataan ja käytetään rakennustarpeiksi. Mitään puutavarain vientiä ei kuitenkaan harjoiteta. Päinvastoin niitä tuodaan Yhdysvalloista sekä Skandinaviasta.

Mitä vihdoin tulee Argentinan kauppaan ja teollisuuteen, niin ne ovat noudattaneet maan muutenkin vilkasta edistystä. Etenkin kauppa on suuresti edistynyt. Suurimman osan Argentinan kauppaa, niin hyvin vientiä kuin tuontiakin, välittää pääkaupunki, vaikka tosin muutkin paikkakunnat, etupäässä Rosario, pitävät jotenkin huomattavaa kauppaliikettä. Teollisuus on luultavasti toistaiseksi maan vähimmin nopeasti kehittynyt elinkeino. Mitään varsinaisia tehtaita tuskin on olemassa, paitsi joku määrä sahoja puunpuhdistusta varten sekä siellä ja täällä muuan pienempi teollinen laitos.

Seuraavilla sivuilla tulee vähän laajemmin esitettäviksi ne eri elinkeinolajit, joita maassa harjoitetaan.

_Karjanhoito_. Kuten jo on mainittu, soveltuu Argentina erinomaisen hyvin karjanhoitoon. Se koskee enemmän maan muita osia kuin Buenos-Ayres-maakuntaa, jossa maa yleensä on vähemmin hedelmällistä kuin useissa muissa maakunnissa, ja jossa maanviljelyskään niinmuodoin ei edisty samaa vauhtia kuin viimeksi mainituissa. Sitä vastoin kaikkialla kentillä kasvaa rehevää ruohoa, antaen ilman vaivaa ja kustannuksia karjalle tarpeellisen määrän rehua. Kun karjanhoito siten rajoittuu vain paimentamiseen ja tuotteiden kokoamiseen, joten elatuksen hankinta tulee hyvin huokeaksi, kun luonnollisesti voidaan hoitaa suuret laumat hyvin vähällä väellä, niin laskeutuvat tämän elinkeinon kustannukset hyvin vähäisiksi ja voitto sen mukaan jää sitä suuremmaksi.

Enemmän pidetään lampaita. V. 1884 nousi niiden luku yli 90 miljoonan. Niistä oli lähes 60 miljoonaa yksistään Buenos-Ayres-maakunnassa. -- Argentinalaisten lampaiden villa ei kuitenkaan ole niin hyvää kuin useammissa muissa maissa, joissa tätä elinkeinoa harjoitetaan suuremmassa määrässä. Sen tähden on sekä australialaisella että pohjois-amerikkalaisella villalla, eurooppalaisesta puhumattakaan, korkeampi arvo ja parempi hinta markkinoilla, kuin argentinalaisella. Mihin perustunee se seikka, että lammasrotu täällä on huonostunut, sitä on vaikea sanoa, huonovillaista se vaan on, se on kieltämätöntä. Kenties voisi syyn hakea siitä, että liian suuret laumat jätetään yhden ainoan paimenen hoitoon, ja hänellä ei sentähden ole tilaisuutta pitää niistä kylliksi tarkkaa huolta. Mahdollisesti on vikaa myöskin itse keritsemisessä ja ajassa, jolloin sitä toimitetaan. Lampaiden syyhy, joka ennen oli aivan tuntematonta, esiintyi ensiksi 1840 luvulla ja on sittemmin tuottanut suurta vahinkoa tälle karjanhoidon haaralle.

Argentinassa hoidetaan villan tähden myöskin laamaeläintä. Se oli alkuperäisesti villinä Etelä-Amerikan etelä- ja keskiosissa, vaan on metsästetty niin sukupuuttoon, että sitä nykyään ani harvoin tavataan Argentinassa villissä tilassa. Kesyinä niitä sitä vastoin on noin 16,000 Jujuy'ssa, jossa niitä pidetään tasan lampaiden kanssa. -- Vicuña, erinomaisen hieno- ja kallis villainen eläin, oli ennen jotenkin yleinen Catamarcassa, mutta juuri kallisarvoisen villansa vuoksi sitä niin innokkaasti metsästettiin, että se melkein sukupuuttoon hävisi. Nyt vihdoinkin on julistettu kielto sen tappamisesta, joten voipi toivoa, että jälelle jääneet tämän hyödyllisen eläinsuvun edustajat saavat elää. Näiden eläinten villasta valmistetaan ne mahdottoman kallisarvoiset vicuñakankaat, joista toisessa paikassa mainitaan.

Vuohien hoitoon Argentinassa pannaan jotenkin suuri huomio. Eri seutujen vuohilla on erilaisia ominaisuuksia, samoin kuin niiden villakin on laadultaan erilaista. Parhaimmat vuohet ovat Tucumanissa, n.s. Aconquijavuohi, jonka villa hienoudessa nousee melkein tuon ylistetyn Angoravuohen rinnalle ja värin kauneudessa voittaakin sen. Lähinnä Tucumania on Corrientes'issa parhaat vuohet. Muissa maakunnissa esiintyvät lajit sitä vastaan ovat jotensakin tavallisia laatua. Yleensä vuohien määrä Argentinassa nousee noin 3:een miljoonaan.

Sarvikarjaa oli maassa vuonna 1884 noin 16 miljoonaa kappaletta, joista noin 5 miljoonaa yksistään Buenos-Ayres-maakunnassa. Vaikka jalorotuista sarvikarjaa tuotiin Englannista, niin ei nykyistä kotimaista rotua kuitenkaan voi sanoa hyväksi. Myöskin tässä tapauksessa samoin kuin lampaidenkin suhteen lienee seikka semmoinen, että rotu on huonontunut. Ylimalkaan eläimet ovat pieniä ja laihoja. Tuotteet, joita ne antavat, ovat vuotia, talia, lihaa ja luita. Maito, voi ja juusto ovat melkein tuntemattomia. Hyvin suuretkaan karjafarmit, joissa on 10-20,000 lehmää, eivät voi antaa mitään voita tahi juustoa. Myöskin maitoa täällä on vaikea saada, kun eläimet eivät melkein koskaan sitä anna. Voita ja juustoa tuodaan Euroopasta -- ja ollaan ilman maitoa.

Maassa semmoisessa kuin Argentina, jonka harvat asukkaat ovat hajallaan mahdottoman laajoilla maatienoilla, ja jossa uudisasukkaat usein asuvat kaukana toisistaan -- etäällä kaupungeista ja tiheämmin asutuista seuduista, avaroita puuttomia lakeuksia välillä -- hevonen luonnollisesti on paljon käytetty ja hyvin tärkeä eläin. Ensimmäiset hevoset toi maahan Don Pedro de Mendoza, kun v. 1536 saapui Buenos-Ayres'een. Silloin hän toi mukanaan 32 hevosta, luultavasti andalusialaista rotua, sekä myöskin 16 lehmää, 2 sonnia, 20 vuohta, 46 lammasta ja 18 koiraa. Nämä eläimet olivat laatuaan ensimmäiset La Platan maihin tuodut eläimet. Nuo 32 hevosta ovat lisääntyneet mahdottomiksi laumoiksi, niin että v. 1884 nousi hevosten luku yli 4 miljoonan. Vaikka nykyiset argentinalaiset hevoset ovatkin menettäneet monta niitä erinomaisia ominaisuuksiansa, jotka ovat andalusialaisen hevosen tuntomerkkinä, on niillä kuitenkin vielä useita etevyyksiä. Ylimalkaan ne ovat pieniä, mutta kestäviä, ylistettävä ominaisuus semmoisessa maassa kuin Argentina, hajallaan olevine uudisasutuksineen. Niitä suuria hevoslaumoja, jotka ympäröivät sisämaan karjafarmeja koko- ja puolivillissä tilassa, pidetään ainoastaan lihan ja nahan vuoksi. Ne saavat ylimalkaan kuljeksia vapaina lakeuksilla ja pyydystetään silloin, kun tulevat teurastettaviksi. Ratsastava paimen, joka suurella taidolla ymmärtää viskata suopungin eli lasson hevosen kaulan ympäri, tempaisee pikaisella nykäyksellä hevosen kumoon, jolloin eläin jo melkein kuristuukin.

Suuret hevoslaumat ovat pääasiallisesti rantamaakunnissa, etenkin Buenos-Ayres'issa ja Entre Riossa. Sisemmissä maakunnissa hevosten sijassa suureksi osaksi on muuliaaseja. Näitä viimemainittuja, joita on noin 150,000, käytetään niin hyvin veto- kuin ratsu- ja kuormaeläiminä, mutta myöskin kuljetukseen. Viimeksi mainitulta ominaisuudeltaan ovat ne paljoa käytännöllisemmät kuin hevoset vuorisissa länsimaakunnissa, kun niillä voipi ratsastaa jyrkkiä polkuja, äkkijyrkät kuilut kummallakin sivulla, paljoa suuremmalla varmuudella, kuin hevosella. Vaan muulia ei käytetä ainoastaan sisemmissä maakunnissa, mutta myöskin hyvin suuressa määrin rantamaakunnissa ja kaupungeissa. Esim. Buenos-Ayres'issa hevosia harvoin käytetään kuormanvetäjinä, mutta sen tavallisemmin muuleja. Myöskin kiskotinvaunujen vetäjinä kaupungissa käytetään aina muulia, jolloin kolmen muulin pidetään vastaavan kahta hevosta.

Aaseja on Argentinassa lähes 300 tuhatta ja käytetään läntisissä ja pohjoisissa osissa, joissa ne parhaasta päästä ovat kuormaeläiminä, mutta käytetään niitä ratsastukseenkin.

Viime vuosina on alettu kiinnittää suurempaa huomiota sikojen hoitoon. Maan siat ovatkin jotenkin hyvää laatua, josta saa kunnian maahan tuotu englantilainen sikarotu. Niiden luku nousee vähän yli 1/4 miljoonan, mutta se määrä ei kuitenkaan riitä tyydyttämään maan tarvetta kinkkujen, silavan y.m. käyttämisen suhteen. Niiden tavarain tuonti onkin siitä syystä jotenkin suuri.

Edellä mainitut eläimet ovat karjanhoidon pääesineinä Argentinassa. Paitsi näitä pitävät asujamet siipikarjaakin paikotellen, enimmäkseen kanoja ja vähän strutseja. Mutta tämä sivuelinkeino ei toistaiseksi kuitenkaan ole saanut suurempaa arvoa.

Karjanhoidon läheisessä yhteydessä ovat teurastuslaitokset. Nämä teurastuslaitokset, saladeros, ovat tavallisesti mahdottoman suuria laitoksia, joissa päivittäin teurastetaan satoja eläimiä, enimmäkseen sarvikarjaa, ja myöskin paljon muita eläimiä, esim. hevosia, eikä aivan vähässä määrin niitäkään. Nahat nyljetään ja suolataan vientitavaraksi, ja liha, se osa, mikä ei heti tule tuoreena myydyksi, ripustetaan auringon paisteesen kuivamaan. Kuivattuna myydään sitä sitte maan eri osiin ja viedään ulkomaille suurin määrin. Esim. Länsi-Indiassa, etenkin Cubassa. käytetään sitä mustaihoisten orjien ravintona. Myöskin Brasiliaan La Platasta viedään paljon kuivattua lihaa.

Kuten jo aikaisemmin sanottiin, on maanviljelys Argentinassa viime aikoina yhä enemmän alkanut tunkea karjanhoidon syrjään. Sitä ei kuitenkaan saa ymmärtää siten, että nykyään olisi maassa karjaa vähemmän kuin ennen, päinvastoin on lehmien luku viimeisinä 20:nä vuotena noussut 24 %, hevosten 8 % ja lampaiden luku 202 %. Se on ainoastaan verrannollisesti laskettu, kun vähennys on tapahtunut niin, että karja, joka v. 1857 oli 25 % koko kansallisomaisuutta, teki v. 1885 ainoastaan 18 %.

_Maanviljelys_. Aina noin vuosiin 1874 ja 75 oli maanviljelys Argentinassa jotenkin vähäisestä arvosta. Ne eurooppalaiset y.m., jotka uudisasukkaina muuttivat maahan ja asettuivat sisämaakuntiin, antautuivat etupäässä karjanhoitoon, joka kysyi vähemmin ahkeruutta ja työteliäisyyttä sekä pikemmin antoi odotetun voiton. Kehittymättömät työntekotavat ja kurjat työkalut, joita ensimmäiset maanviljelijät käyttivät, vaikuttivat myöskin paljon siihen, että tämä elinkeino siirtolaisista tuntui vähemmin viehättävältä ja voittoa tuottavalta, kuin karjanhoito, sillä luonnollisesti työn hedelmät silloisissa oloissa eivät voineet tulla läheskään niin rikkaiksi, kuin paremmilla aseilla ja enemmän täydennettyjen työjärjestysten mukaan tehden. Niin esim. käytettiin ainoastaan paljaita puisia auroja, jommoisia Euroopassa nykyään tuskin tapaa muualla kuin museoissa. Nämä puuaurat ovat saaneet poistua muodikkaiden rauta- ja teräs-aurojen tieltä. Tietysti noilla muinaisilla yksinkertaisilla aseilla olikin mahdollista vaan naarmia maata, jota vastoin mitään todellista muokkausta ei voinut tulla kysymykseenkään. Puiminen taasen kävi siten, että viljalyhteitä pantiin jalkaa paksulta sitä varten rakennetulle lavalle taivasalla, keskellä peltoa, ja sitte päästettiin joukko villejä hevosia juoksemaan koko kerroksen yli, siten puimaan viljaa, jonka puimisen helpottamiseksi tavallisesti annettiin kypsyä liiaksi ennen leikkaamista. Luonnollisesti meni paljon viljaa hukkaan ja puhtaus muuten jäi hyvinkin vajanaiseksi. Vaan kaikesta siitä huolimatta kuitenkin kannatti maanviljelys ja antoi runsaan sadon. Kuinka tuottavaksi silloin järjellinen, hyvin järjestetty maanviljelys täällä tuleekaan!

Vasta mainituista vuosista 1874 ja 75 on maanviljelys nopeasti kehittynyt sekä voittanut yhä suuremman merkityksen ja tulee todenmukaisesti jotenkin läheisessä tulevaisuudessa menemään karjanhoidon edelle, nähden siinä työskentelevien ja toimeentulonsa saavien henkilöiden lukumäärään ja sen tärkeyteen maalle kokonaisuudessaan, vaikkapa karjanhoitoa vielä toistaiseksi täytyykin pitää maan tärkeimpänä elinkeinona. Maanviljelyksen edistyksen näkee siitäkin seikasta, että aina vuoteen 1875 maahan alituisesti tuotiin viljaa, kun nyt sitä vastaan, vuodesta 1876 alkaen, on viljan maasta vienti vuosi vuodelta lisääntynyt. Poikkeuksena on vaan vuosi 1880, jolloin joku määrä viljaa jälleen tuotiin maahan. Syynä oli se seikka, että silloin liikkui äärettömiä heinäsirkkaparvia maan kaikissa osissa, hävittäen melkein puolen kaikkea yleensä kasvavaa viljaa.

Enimmin viljellyt viljalajit ovat nisu ja maissi. Nisun sato on melkein kaksi kertaa niin suuri kuin maissin, jota vastaan maissin vienti on enemmän kuin kaksi vertaa niin suuri kuin nisun. Se seuraa siitä, että melkoisesti suurempi määrä nisua kulutetaan omassa maassa, eli noin 4/5 satoa 1/5 maissin satoa vastaan.

Useimmat ja laajimmat maan viljelys-siirtokunnat ovat parhaasta päästä Santa Fé'ssä, San Luis'issa, Córdoba'ssa ja Tucuman'issa, vaan myöskin, vaikka vähemmässä määrin, Entre Rio'ssa ja Buenos-Ayres'issa. Ensimmäinen maanviljelyskolonia, mikä Argentinassa perustettiin, oli Santa Fé-maakunnassa, lähellä samannimistä kaupunkia. Se perustettiin 1856, nimellä Esperanza, ja on sittemmin alituisesti tullut yhä kukoistavammaksi, lukien nykyään koko joukon yli 3,000 asukasta.