Chapter 4

Keskisissä, samoin kuin pohjoismaakuntien niukempimetsäisissä osissa on persikkapuu-istutuksia hyvin yleisesti. Sitä kasvatetaan sekä hedelmien vuoksi, että vieläkin enemmän sen polttoaineen tähden, mitä asukkaat saavat sen rungosta ja oksista. Persikkapuut kasvavat nimittäin erinomaisen nopeasti ja tuottavat siten polttoainetta, joka näissä metsästä köyhissä seuduissa muuten on jotensakin harvinaista.

Etelässä, noin Rio Chubut'in kohdalla, pampas muuttuu Patagonian kiviperäisiksi, metsää ja pensaita kasvaviksi asumattomiksi tienoiksi. Virrat, jotka sen läpi kulkevat, ovat aikojen kuluessa kaivaneet itselleen syviä vakoja, joissa ne syvällä maan tasapinnasta pitävät tietänsä mereen. Näiden virtojen rannoilla, syvissä virtalaaksoissa ja virran suilla, joissa maa on kosteampaa, on kasvullisuuskin rehevämpää ja näyttää hyvin lauhkeain vyöhykkeiden kasvistolta maan muissa osissa, mutta kuivilla, kivisillä ylätasangoilla se on niukempi. Paitsi jotakuta määrää pensaskasvia on täällä myöskin heinää kasvavia tasangoita, mutta näiden keskessä on usein alastomia ja kuivia pilkkuja, joissa ei minkäänlainen kasvisto verhoa alastonta maata. Patagonian eteläosassa muuttuu maa vähitellen metsää kasvavaksi. Siellä alkaa olla havupuita suuremmassa määrässä. Kasvisto tässä osassa maata vastaa melkein lauhkean ja antarktisen (pohjanperäistä vastassa olevan) vyöhykkeen rajaseutuja. Sekä kuusi että mänty kasvaa täällä, vaikkapa lajit ovatkin toisia kuin meillä. Tämä maan luonne esiintyy aina Magellan salmen rannoille saakka. Salmen toisella puolella, s.o. Tulimaassa, on kasvillisuus lähes samanlaista kuin pohjoispuolella, vaikka vähän niukempaa. Monin paikoin alastomat kalliot kuitenkin ovat anastaneet alan, tehden melkein kaikkien kasvien menestyksen mahdottomaksi. Samoin ne ankarat tuulet ja rankat sateet, jotka kaikkina vuoden aikoma pieksävät Tulimaan autioita vuoriselkiä ja yksinäisiä kallionhuippuja, suuressa määrässä estävät rikkaamman kasvullisuuden versontoa näillä köyhillä seuduilla.

* * * * *

Argentinan eläinmaailma on jotenkin rikas eri suvuista ja lajeista, niin hyvin nelijalkaisista ja linnuista kuin kaloistakin. Varsinkin pohjoisissa suurissa metsissä, samoin kuin tasangoilla idässä ja vuoriseuduilla lännessä, on erinomaisen paljon kaikkia eläinlajia. Metsästäjä saa täällä mainion tilaisuuden toimensa harjoittamiseen, joko tahtoo koettaa onneansa suurten villieläinten ajossa metsissä tahi pysyttelee vähemmin vaarallisilla, vaikka riistasta köyhemmillä tasangoilla. Petoeläimiä on niin hyvin kissan kuin koirankin sukuisia. Edellisiä on monta eri lajia panttereita, niinkuin jaguaari, kuguaari ja puniani. Indiaanit nimittävät niitä -- ihan väärin -- leijoniksi ja tiikereiksi. Leijonaa enempää kuin tiikeriäkään ei esiinny Argentinassa, eikä muuallakaan Etelä-Amerikassa. Nuo monet eri pantterilajit asuvat pääasiallisesti suurissa metsissä, vaikkapa niitä tavataan etempänä etelässäkin, missä metsät jo alkavat vähetä. Niinmuodoin eivät ne ole harvinaisia Córdoba'ssa ja sen läheisissä maakunnissa. Koiran sukuisia eläimiä on maan itäosassa suurien virtojen rannoilla n.k. argentinalainen susi, meidän tavallisen suden sukuinen eläin, sekä myöskin eräs jonkunlainen kettu. Tätä viimeksi mainittua eläintä tavataan ainoastaan Entre Rio'ssa. Karhuja on kahta lajia, joista toinen on koko maassa yleinen, toinen sitä vastoin ainoastaan kauimpana idässä.

Apinoita, jotka täällä ylimalkaan ovat pieniä, tavataan ainoastaan Paraná- ja Uruguay-virtojen sekä niiden lisäjokien rannikoilla kuin myöskin maan koiilis-osassa ja Bolivian rajaseuduissa.

Ne eläimet, jotka yleensä asustavat tasangoilla ja pampaskentillä, ollen siellä sekä indiaanien että valkoihoisten metsästyksen esineinä, ovat etupäässä hirvi ja strutsi. Gamania eli pampashirviä on vielä runsaasti tasangoilla, vaikka niitä on kiihkeästi metsästetty. Strutsia on myöskin paljon sekä villinä että alkuasukkaiden kesyttäminä. Niitä pidetään höyheniensä vuoksi. Etelä-amerikkalainen strutsi on vähän pienempi kuin afrikalainen, eivätkä sen höyhenetkään ole niin kauniita ja kalliita. Väriltään se on ruskeanharmaa. -- Muita eläimiä on täällä pampaskaniini hyvin yleinen. Se kaivaa itselleen pitkiä maanalaisia käytäviä ja luo niiden päihin pieniä multakasoja aukon ympärille. Kuten Pohjois-Amerikan prairioilla, näkee pampastasangoillakin kaikkialla näitä pieniä multakasoja, jotka ilmaisevat pampaskaniinien olopaikat. Pampaskaniinin uskollinen seuralainen on eräs pöllölaji, lechuza, kuten sitä Argentinassa nimitetään. Se tavallisesti laskeutuu kaniinien tekemille multakasoille ja pysytteleiksen alituisesti niiden läheisyydessä.

Maan luoteis-osassa, joka jo on enemmän vuorista, asustaa kaksi laamalajia (llama). Tavallinen laama, guanaco, kuten argentinalaiset sitä nimittävät, on helppo kesyttää, ja asukkaat pitävät sitä villojen tähden. Toinen laji, vicuña, joka elää villinä pienissä laumoissa, on häviämäisillään, kun se kalliin villansa vuoksi on ollut asukkaiden innokkaan metsästyksen esineenä. Kesynä se sitä vastoin on Catamarca'n maakunnassa, jossa se nykyään on lain suojeluksessa. Sen hienosta, kauniista villasta tehdään noita kalliimpia ponchos- ja muita pukineita.

Paksunahkaisia Argentinassa tavataan ainoastaan eräs sikasuku, joka tavataan Sierra de Córdoba'n pohjois-osassa, ja tapiiri, joka on ainoastaan virtalaaksoissa ja sielläkin vaan harvoin.

Paitsi tässä lueteltuja nelijalkaisia selkärankaisia eläimiä, on vielä monta muuta vähemmän arvoista. Näitä erilaisia eläimiä ei kuitenkaan ole niin monta eri sukua ja lajia kuin lintuja. Lintuja Argentinassa on kaikenkokoisia ja muotoisia, aina jo mainitusta strutsista ja korkealla Andes-vuorien huipuilla elustelevasta kondorikotkasta pieneen, sateenkaaren väriltä vivahtavaan kolibriin saakka. Näiden etäisyyksien välillä on melkein määrätön paljous lintusukujen muunnoksia. Esim. kotkia ja haukkoja maassa on kaikkialla. Pöllöjä myöskin on suurilukuisesti. Ne oleskelevat pääasiallisesti pampaskentillä, missä niitä onkin jotenkin runsaasti. Tulimaan ja Patagonian rannikoilla on paljon penguinia, lokkia ja muita merilintuja. Mahtava, majesteetillinen albatrossi myöskin viehkuroitsee kallioilla ulkona meressä, eikä sitä ole missään niin runsaasti kuin myrskyisen Cap Hornin luona, jossa sillä on asuntonsa autioilla luodoilla.

Rannikkojen läheisyydessä, mutta etenkin La Plata-virran suulla, on paljon hylkeitä. Viimeksi mainitussa paikassa niitä voi nähdä sadottain makaavan kohoutuneina kallioille ja kivisille rannoille, siten saattaen eloisemmiksi noita muutoin ensi silmäyksellä autioilta näyttäviä La Platan maita.

Matelijoita Argentinassa on jotenkin monta eri lajia. Kilpikonnia tavataan pampastasangoilla, maakilpikonnia ja sisävesien kilpikonnia muutamissa isommissa jo'issa sekä merikilpikonnia meressä ulkorannikoilla. Kaikkien niiden lihaa pidetään herkkuna, kun sitä vastaan ainoastaan viimeksi mainitun lajin kuorella on vähän suurempi arvo.

Käärmeitä myöskin on, vaikka ne ylimalkaan ovat jotenkin pieniä. Isompia on vaan vähemmässä määrässä. Myöskin jättiläiskäärme, boa constrictor, on tavattu.

Lopuksi on mainittava se kalanpaljous, mikä on olemassa sekä ulkorannikoilla meressä että virroissa ja sisävesissä. Niitä on monta eri lajia, vaikka ne toistaiseksi ovat hyvin vähän tunnettuja, kun yksikään tiedemies ei vielä liene omistanut työtänsä niiden tutkimiseen. Eikä koko Argentinassa ole yhtään museota, mihin näiden eläinten eri lajit olisivat kootut.

Asukkaat.

Argentinan alkuasukkaat olivat indiaanit. He vallitsivat ennen koko maan, mutta ovat vähitellen tulleet tungetuiksi yhä kauemmas erämaihin, aina sen mukaan kuin sivistyksen etuvartijat ja eurooppalaiset siirtolaiset ovat edentyneet sisämaahan päin, aivan uusille, viljelemättömille aloille, kunnes indiaanit nykyään asustelevat ainoastaan laajoilla pampastasangoilla eli n.s. Pampas-alueella ja Patagonian tutkimattomissa metsissä ja louhikoissa sekä Gran Chaco'n mahdottoman suurissa troopillisissa metsissä, joita ei vielä kukaan sivistynyt ihminen ole täydellisesti vaeltanut läpi.

Indiaaneja on mahdoton sivistyttää, ja sen yhteyteen tultuaan he kuolevat ja häviävät pois, siinä vanha vakaantunut aksiomi. Kenties todellakin asianlaita lienee semmoinen, tahi kukaties, ja uskottavammin ovat eurooppalaiset heti alusta alkaen käsittäneet väärin näitä erämaan lapsia. Katsoen indiaania heti kohta luonnollisiksi vihollisiksi, ovat ne, jotka itseään nimittivät sivistyksen levittäjiksi, vainonneet ja ajaneet heitä takaa, ja ihmisen tavallisella taipumuksella oppia helpommin pahaa kuin hyvää, ovat he sivistyttäjiltänsä omistaneet ainoastaan edellisen. Niinpä oli ensimmäisiä opetuksia, mitä valkoihoiset indiaaneille antoivat, paloviinan käyttäminen, jota pidettiin vaihtotavarana. Pian huomattiinkin tämän hävittävän aineen vaikutukset luonnonlapsiin. He kuolivat tukuttain ylellisestä myrkyn käyttämisestä, ja tämä seikka pidettiin sitte heti luonnollisena todistuksena siitä, etteivät indiaanit kykene sivistystä omistamaan, vaan kuolevat niin pian kuin tulevat sen yhteyteen. Todellakin oivallista sivistyksen levittämistä, ja mainio todistus vanhan mielipiteen oikeellisuudesta! Miten lieneekin, tosiasia vaan on, ett'eivät indiaanit viihdy yksissä valkoihoisten kanssa, vaan pakenevat heitä yhä edelleen, kuta pitemmälle viljelys edistyy, tungettaviksi yhä kauemmaksi syrjään, kunnes he viimein kokonaan lakkaavat olemasta erityisenä kansana. Joitakuita yksilöitä voipi saada nähdä suurissa kaupungeissakin. He ovat sellaisia, jotka ovat puoliksi sulautuneet uusiin asukkaisin ja jotka ovat voineet tottua maanviljelykseen ja elämään samalla tavalla kuin maahan muuttaneetkin. He tulevat joskus kaupunkeihin myödäkseen tuotteitansa ja palautuvat jälleen, hyvin toimitetun askareen perästä, ulkona kentillä oleviin majoihinsa. Vaikka nämä puolisivistyneet indiaanit eivät missään suhteessa eroa maakylien muista asukkaista puvussa tahi käytöksessään, niin voidaan heidät kuitenkin helposti tuntea kasvontyypistä, ruskeista, vähän villeistä silmistä, leveistä kasvoista terävine poskiluineen ja mustista, suorrukkeisista, melkein jouhimaisista hiuksistaan.

Pampas-indiaanit, kuten yhdellä sanalla voi nimittää kaikkia niitä indiaanisukuja, jotka Pampas-aluskunnassa asustelevat, ovat oikeastaan monta heimoa, joista suurin, Puel-ches, lukee noin 3,000 sotakuntoista miestä ja asuu aluskunnan keskiosassa. Yhteensä indiaanein lukumäärä tässä aluskunnassa nousee noin 24,000 henkilöön. Joku osa heitä on hyvässä sovussa Argentinan hallituksen kanssa ja pitää jonkunlaista sotilastointa Buenos-Ayres-maakunnan rajalla, suojellakseen sitä villimmiltä ja ryöstönhaluisemmilta veljiltään, jotka asuvat aluskunnan sisemmissä osissa. Yksi osa täällä asuvia indiaaneja on vieläkin valmis sopivassa tilaisuudessa karkaamaan kauimpana rajalla olevien uudisasutusten kimppuun, vaikka heidän hyökkäyksensä ovat viime aikoina harventuneet. Vaikka nämä indiaanit ovat niin vähälukuiset, eivät valkoihoiset kuitenkaan ole voineet kokonaan karkoittaa ja sortaa heitä, sillä ne äärettömät kentät, joissa heillä on tyyssijansa, ovat vielä niin vähän tunnetulta, etteivät takaa ajavat uutisasukkaat ole milloinkaan uskaltaneet seurata heitä kauemmas heidän asuinpaikoillensa. Semmoinen ajo ei paljoa hyödyttäisikään, kun indiaanit, jotka tarkoin tuntevat seudut, nopeilla hevosillaan aina pääsevät pakoon valkoihoisten aseellisen voiman edestä ja siten jättävät nämä kohtalonsa varaan, eksyneinä keskelle avaraa pampasta. Siitä seuraakin, että indiaanit vielä tänä päivänä elävät siellä kokonaan itsenäistä elämää, eivätkä tiedä muista hallitsijoista, kuin omista päälliköistään, eikä muista laista, kuin niistä, joita nämä heille säätävät.

Viljeltyjen ja asuttujen alojen suojelemiseksi indiaanein ryöstöiltä ja hävityksiltä, on pampaksen rajalle laitettu varsinainen suojelusrivi. Siinä rivissä on pieniä varustettuja asemia, joilla kullakin on vähäinen karnisooni. Aina vähän pitemmän välimatkan päässä on hieman suurempia varustuksia, liikuntojen tukikohtina. Näissä viimeksi mainituissa on suurempi miehistökin. Joka päivä tutkitaan koko matka eri asemien välillä, ja jos huomataan indiaanein ylimenon jälkiä jossakin paikassa linjalla, annetaan hätälaukauksella merkki lähimpään asemaan. Viipymättä silloin lähetetään aseellinen voima ajamaan indiaaneja, jotka silloin jo tavallisesti ovat ennättäneet hävittää jollekin estansialle eli karjafarmille kuuluvia laumoja. Usein heidät saavutetaan ja ajetaan jonkun matkaa jälestä pampakselle sekä otetaan takaisin mahdollisimman suuri osa ryöstösaaliista. Veriset taistelut semmoisissa tapauksissa eivät ole lainkaan harvinaisia. Jos ajajat ennättävät vasta niin myöhään, että indiaanit ovat kerinneet jo kauas ja päässeet itse aukeille kentille, niin on hyödytön koettaakaan saavuttaa heitä sillä kertaa. Mahdotonta on kuitenkin nykyään saada aikoihin täydellistä turvallisuutta indiaaneja vastaan rajaseudulla, kun rajalinja on niin äärettömän pitkä, mutta aina sen mukaan, kuin maan uudisasutus ja viljelys edistyy, tulevat kesyttömät indiaaniheimot tungetuiksi yhä kauemmas länteen, kunnes he viimein tulevat aivan kokonaan karkoitetuiksi siitä maasta, jonka omistajia kerran olivat. Tulee kuitenkin kulumaan vielä monta vuotta, ennenkuin nämä laajat, hedelmälliset kentät kerkiävät tulla viljellyiksi ja indiaanit ainaiseksi kotiseudultaan karkoitetuiksi. Kerran kuitenkin on niin tapahtuva. Sen voi päättää siitä, että vuosi vuodelta on anastettu viljelykselle ja uudisasukkaiden rauhallisille karjalaumoille yhä uusia maanpaikkoja, joissa ennen on kaikunut ainoastaan indiaanein villit huudot.

Pampas-indiaanista eroavat paljon Patagonian ja Tulimaan indiaanisuvut sekä elämäntapojen että luonnonlaadunkin puolesta. Kun edelliset ovat sotaisia, ryöstönhimoisia ja elävät alituisessa riidassa läheisten valkoihoisten kanssa, ovat jälkimmäiset rauhallisia ja hyvässä sovussa niiden harvojen siirtolaisten kanssa, jotka heidän rannikoillansa asuvat. Ainoastaan omassa keskuudessaan heillä usein on riitaisuuksia. Patagonian ja Tulimaan indiaanit, joita nykyään lienee ainoastaan noin 30,000 henkilöä, ovat hajallaan, pieninä heimoina, joilla on ainoastaan vähäpätöisiä eroavaisuuksia toisistansa kielen ja elämäntapojen suhteen. Patagonian indiaanit elävät enimmäkseen metsästyksellä ja retkeilevät siitä syystä maan kaikille suunnille. Jos silloin tapaavat jonkin toisen suvun, joka tavalla tahi toisella näyttää olevan heidän tiellänsä, syntyy helposti riitoja. Niinmuodoin he elävät täydellistä paimentolaiselämää ja ovat sen vuoksi sivistyksen alimmalla asteella. Tulimaan indiaanit taas elävät melkein yksinomaan kalastuksella ja pitävät rauhallista vaihtokauppaa lähinnä Magellan-salmen takana olevien patagonialaisten indiaanisukujen kanssa, ja menevät tämän kaupan harjoittamiseen usein pienillä kanooteillaan salmen ylitse.

Rauhallisimman luonnonlaatunsa tähden voipi toivoa, että Patagonian indiaanit pikemmin, kuin villit pampas-indiaanit, tulevat korkeamman kehityksen osallisuuteen. Myöskin rauhallinen seurustelu valkoihoisten kanssa vaikuttanee vähitellen sen, että he luopuvat paimentolaiselämästänsä ja alkavat viljellä maata sekä siten yhä enemmän kohoutuvat alkuperäisestä tilastansa.

Tulimaan indiaaneja tunnetaan hyvin vähän, kun eurooppalaiset ovat ainoastaan pari kertaa siellä käyneet. Muinoin merenkulkijat valittivat, että he kulkeissaan Magellan-salmella usein tulivat levottomiksi, kun villit asukkaat kanooteissansa ollen saarsivat laivan, mutta viime aikoina ei ole kuultu semmoista tapahtuneen. Ainoastaan tuotteittensa, kalan ja hedelmien kaupittelua varten he usein tyynellä ilmalla tulevat ohi purjehtiviin laivoihin, saadakseen samalla vaihtokaupassa tupakkaa, veitsiä ja muita semmoisia tavaroita, joita haluavat.

Gran Chaco'n aluskunnassa asustelevat indiaanit ovat monessa suhteessa jotenkin erilaisia kuin sekä Pampaksen että Patagonian indiaanit. Eroavaisuuksia on jo ruumiinrakennuksessa. Kun viimeksi mainitut ovat kookkaita, vartaloltaan korkeakasvuisia -- patagonialaisia pidetään maailman pisimpänä kansana -- ovat Gran Chaco'n indiaanit pieniä ja heikkoja. He eivät myöskään muodosta mitään suurempia heimokuntia, jotka asuisivat yksissä, saman päällikön johdannossa, vaan jokainen perhe, tahi joskus moniaat perheet, muodostavat erityisen pienen heimon itsekseen. He elävät sekä metsästyksellä että kalastuksella sekä myöskin niillä hedelmillä, joita heidän kotimaansa suuret troopilliset metsät heille runsaasti lahjoittavat. He eivät myöskään ole sotaisia niinkuin pampas-indiaanit, vaan niin pian kuin tulevat huomanneiksi valkoihoisten suuren etevämmyyden ja voiman, antautuvat he tavallisesti tehtyään ainoastaan vähän aikaa vastarintaa. Sen johdosta elääkin suuri osa Gran Chacon intiaaneja, jotka ovat Argentinan eri indiaanikansoista lukuisammat, eli noin 45,000, rauhan kannalla valkoihoisten kanssa. He eivät kuitenkaan ole ollenkaan muuttuneet elämäntavoiltansa, vaan elävät edelleen samassa yksinkertaisessa luonnontilassa, kun milloin eurooppalaiset ensiksi alkoivat asettua heidän maansa rajoille. Valkoihoisten kanssa on näillä indiaaneilla usein paikoin jotenkin vilkkaita, mitä rauhallisimman laatuisia kauppayhdistyksiä. Vilkkain on liike indiaanien ja siirtolaisten kesken Corrientes'in luona, lähellä Paraguay-joen laskua Paraná'an. Indiaanit kuljettavat virran yli kanooteillaan vuotia, eläviä eläimiä, hedelmiä y.m., joita sitte myövät tahi vaihtavat muihin tavaroihin. Myöskin työmiehinä päiväpalkalla käyttävät heitä siirtolaiset Corrientes'in seudussa sekä saladeros'issa (teurastuslaitoksissa) että myöskin hedelmäin poimimiseen puista. Aluskunnan itäosien indiaanit kuitenkin yleensä ovat laiskoja, likaisia, huolimattomia ja huonosti puettuja. Ahkerampia, hyödyllisempiä ja myöskin puhtaampia sitä vastoin ovat ne indiaanit, jotka asustelevat aluskunnan läntisissä ja luoteisissa osissa, Salto-maakunnan rajaa vasten. Siirtolaiset käyttävät heitä paljon maanviljelystöihin ja sokeriaineiden kasvattamiseen, ja ilman tätä huokeahintaista työvoimaa tuskin olisikaan sokerinviljelys saavuttanut niin korkeata kehitystä, kuin mihin se nykyään vähässä ajassa on ehtinyt.

Lähiseudun viljeltyjen ympäristöjen suojelemiseksi indiaanein hyökkäyksiltä, jos he mahdollisesti tahtoisivat häiritä maaseutulaisia rajamaakunnissa, on myöskin täällä, samoin kuin Pampaksen rajalla, tehty suojeluslinja pienine varustettuine asemineen ja joukkueineen. Kuten jo mainittiin, ovat indiaanit täällä yleensä rauhallisia ja hiljaisia. Siellä, missä voivat, he kyllä mielellään varastavat jonkun hevosen tahi muulin, saadakseen mukavamman kulkuneuvon, kuin mitä omat jalat tarjoavat, mutta suuria, järjestettyjä ryöstöretkiä ei tapahdu melkein koskaan.

Misiones-aluskunnassa on noin 3,000 indiaania, jotka tapojen ja luonnonlaadun puolesta ovat lähellä Gran Chaco'n indiaaneja. He elävät pääasiallisesti metsästyksellä ja metsien hedelmälahjoista sekä ovat ystävällisessä suhteessa siirtolaisasukkaiden kanssa. Tämän alueen indiaanit ovat kauan olleet jesuittien käännytyskokeiden esineinä. Käännytys alkoi jo menestyäkin, kunnes espanjalaiset karkoittivat jesuitit. Sittemmin he ovat eläneet itsekseen jotenkin häiritsemättömästi luonnon erinomaisen rikkaasti varustamassa maassa, sillä maahan muuttaneet siirtokunnat ovat ainoastaan vähäpätöisiä.

Yhteensä on siis Argentinan indiaaniasukkaiden luku ainoastaan vähän yli 100,000 henkilöä, jotka elävät hajallaan siellä ja täällä laajoilla aloilla ja suurimmaksi osaksi viettävät paimentolaiselämää. Tasavallan koko asukasluvun pitäisi nykyään nousta noin 3 1/2 miljoonaan, mutta oikeita tarkkoja tietoja on mahdoton saada, kun mitään yleistä väenlaskua ei ole toimitettu sitte vuoden 1883. Mainittuna vuonna oli koko tasavallan asukasmäärä 2,900,000, joten lisääntyminen sen mukaan olisi tehnyt lähes 3 % vuosittain. Suurin on lisääntyminen ollut rannikkomaakunnissa ja suurten virtojen luona. Poikkeuksena muusta sisämaasta on kuitenkin Tucuman-maakunta, jonka erinomaisen suuret luonnonrikkaudet mahtavana vetovoimana houkuttelevat siirtolaisia sinne, ja joka sen vuoksi on väkilukunsa puolesta edistynyt maan muihin osiin nähden melkein verrattoman pikaisesti.

Ensimmäiset Argentinaan asuttuneet eurooppalaiset olivat espanjalaisia. Näiden jälkeläiset, sekoittuneina alkuperäisesti maassa asuneiden indiaanein ja niiden neekerien kanssa, jotka orjina noin miespolvi sitte tuotiin maahan, muodostavat varsinaisten syntyperäisten argentiinalaisten kantasuvun. Viimeksi kuluneina kolmena vuosikymmenenä, eli tarkemmin sanoen vuodesta 1857, on väkiluku alituisesti lisääntynyt useammista eurooppalaisista maista sinne muuttaneista siirtolaisista. Suurin määrä on italialaisia siirtolaisia, viime vuosina noin 60 %, heitä lähinnä espanjalaisia, 19 %, ranskalaisia noin 13 %. Vähemmässä määrässä on belgialaisia, schweitziläisiä, englantilaisia, saksalaisia, portugalilaisia, itävaltalaisia ja melkein kaikkia eurooppalaisia kansallisuuksia. Merkittävää on, että irlantilaisia, joita niin suuressa määrässä siirtää Yhdysvaltoihin, on aivan vähän La Plata-valtioissa. Todenmukaisesti ilmanala täällä on heistä liiaksi kuuma, kun sitä vastaan pohjoisvaltioiden ilmasto on paremmin sopusoinnussa heidän kotimaansa kanssa. Pohjolaisia on täällä hyvin vähän. Ne, mitä on, ovat enimmäkseen norjalaisia ja tanskalaisia. -- Muuten on siirtolaisuus, kuten jo sanottiin, ollut alituisesti lisääntymässä. Kun se vuosien 1857 ja 1860 välillä teki ainoastaan 4-6,000 vuosittain, on se sittemmin noussut niin, että siirtolaisten määrä jo v. 1870 teki noin 40,000, v. 1883 63,000 ja viime vuonna (1888) tuon suunnattoman summan 154,297 henkilöä, Suurin oli maahan muuttajien tulva Marras- ja Joulukuulla. Edellisenä kuukautena nousi maalle 20-25,000 siirtolaista ja jälkimmäisenä 25,500, kaikki Euroopasta, Buenos-Ayres'iin. Näistä siirtolaisista oli noin 3/4 miespuolisia ja ainoastaan 1/4 naisia. -- Kuten tästä näkee, on siirtolaistulva Argentinaan mahdottoman suurin määrin lisääntynyt, ja paitsi Yhdysvaltoja ei sitä tässä katsannossa yksikään muu maa tätä nykyä voita. Ne suuret edut, joita eurooppalaisille siirtolaisille Argentinassa tarjotaan, ovat valtavasti vaikuttaneet siirtolaisten houkuttelemiseksi sinne. Matka Buenos-Ayres'iin, jonka kaupungin kautta kaikki siirtolaiset Euroopasta kulkevat, on tosin koko joukon pitempi, kuin New-Yorkiin, joten merimatkan kulujenkin täytyy nousta kappaleen matkaa suuremmiksi, vaan se tulee täydellisesti korvatuksi niin pian kuin siirtolainen on saapunut Buenos-Ayres'iin, kun hänelle näet maan hallituksen toimesta annetaan ensiksikin muutaman päivän maksuton elanto ja asunto sekä sitte myöskin vapaa kyyditys mihin maan paikkakuntaan hyvänsä, jonne siirtolainen aikoo asettua elustamaan; kun sitä vastoin New-Yorkiin saapunut siirtolainen heti jää yksikseen, oman onnensa nojaan, ja on silloin yhden tahi toisen, enemmän taikka vähemmän tunnottoman siirtolaisasioitsijan nylkemisten esineenä, kunnes tämä kalliilla hinnoilla keventää, ellei täydellisesti tyhjennäkin, jo muutoinkin pitkästä matkustuksesta kärsineen siirtolaisen kukkaroa, ennenkuin saattaa hänet määräpaikkaansa.