Chapter 13

Englantilainen kirkko on rakennettu kreikkalaisen temppelin malliin. Sisäänkäytävän yläpuolella on kivitaulu, johon Jumalan kymmenen käskysanaa on piirretty espanjan kielellä. Tämä rakennus sijaitsee eräässä köyhässä kaupunginosassa ja sitä ympäröivät matalat talot ja likaiset, rappiolla olevat kivimuurit. Hallituksen palatsi, plaza Independencian varrella, on aivan uusi ja näyttää jotenkin hyvältä, kun se näet on enemmän vapaana. Alikerros on peitetty kupukaarilla, joiden alla päävahti ruskeine, punaisine tahi mustine eläimellisille kasvoinensa ja monivärisine pukuhetaleineen ojenteleksen kivipenkkilöillä. Senaatti- ja edustajatalo plaza Constitutionin laidassa näyttää sitä vastoin hyvin vähäpätöiseltä, melkeinpä köyhältä. Talon alinta kerrosta käytetään vankilana. Oven yläpuolella on vapaa-vallan vaakuna, tehty lasipalasista ja metallilevystä. Ylinnä maston nenässä liehuu sen lippu. Myöskin postitalo, jonka kautta vuosittain yli 2,000,000 lähetystä menee, on ulkomuodoltaan hyvin mitättömän näköinen. Sisäpuolelta se kuitenkin on jotenkin käytännöllisesti ja tarkoituksen mukaisesti järjestetty. Bolsa eli pörssitalo on maksanut 160,000 doll. ja on Montevideon huomattavimpia rakennuksia. Sitä kuitenkin pidetään riittämättömänä, ja piirustuksia on jo tehty uuteen rakennukseen. Ooperahuone on (lähinnä Buenos-Ayres'in ooperahuonetta) suurin Etelä-Amerikassa. Siihen mahtuu 3,000 henkilöä. Se rakennettiin vuonna 1856 ja tuli maksamaan lähes 260,000 doll. Ulkomuodoltaan ei se juuri suurta vaikutusta tee ja sitä paitsi on se kolmelta taholta muiden rakennusten väliin litistetty. Eräs museokin on olemassa. Se on kuitenkin vielä niin alullaan, ettei voi päättää mitä siitä saattaisi tulla. Siellä on tauluja, muistopatsaita, keinoteollisuuden tuotteita, kansantieteellisiä ja luonnonhistoriallisia esineitä, etenkin kiviä eri seuduista Euroopassa, Uruguayssa y.m. Etelä-Amerikassa.

[Kuva: Näytelmähuone Montevideossa.]

Montevideo kunnostaa itseään erittäin hyväntekeväisyyslaitoksillansa. Kaupungissa on 40 yhdistystä sitä tarkoitusta varten. Niissä on enemmän kuin 12,000 jäsentä. Nämä yhdistykset uhraavat vuosittain vähintäänkin 250,000 dollaria laupeuden töihin. Yhdeksän eri laupeuslaitosta -- hospitaaleja, työkaluja, lastenseimiä ja köyhäinhuoneita -- on olemassa. Niitä kustannetaan osaksi yleisillä varoilla, osaksi yksityisillä keräyksillä. Näissä laitoksissa on sijaa vähintäänkin 4,000 henkilölle. Caridadhospitaali on suurin. Siellä on 480 sairassänkyä. Se on laaja kolmikerroksinen rakennus, korridoorit leveät, ja pylväskäytävät ympäröivät suurta puilla ja puutarhakasveilla istutettua pihaa. Kaikki on kivestä rakennettua ja pidetään hyvin puhtaana. Rakennus muuten sijaitsee korkealla paikalla lähellä rantaa, missä on runsaasti raikasta meri-ilmaa. Eräs uusi hospitaali oli rakennettavana kesällä 1888-89 eräälle kukkulalle lähellä kaupunkia. Siitä kenties tulee vieläkin uhkeampi kuin ensin kerrottu onkaan, se kun näet on suureksi osaksi rakennettu marmorista kauniisen, puoleksi moorilaiseen stiiliin.

[Kuva: Sairashuone Montevideossa.]

Sairaanhoitajina näissä armeliaisuuslaitoksissa ovat Montevideon luostarien nunnat suurella uhrautuvaisuudella ja uskollisuudella, hyvin usein menettäen henkensäkin kulkutautien raivotessa.

Torikauppaa varten on Montevideossa neljä kauppatoria, joissa on avarat, lasikattoiset hallit. Erään niistä on kaupunki rakentanut 400,000 doll. kustannuksella. Erään toisen on muuan yhtiö rakentanut. Sen kustannukset ovat nousseet 260,000 doll. Eräinä vuoden aikoina voivat hedelmämarkkinat muodostua erittäin suurenmoisiksi. Joskus saa silloin ostaa päärynöitä, jotka painavat 10 naulaa tusina. Appelsiinit, persikat, banaanit ja ananit ovat yleisimmät hedelmälajit.

Vuonna 1888 rakennettiin kaupungin läntisimpään osaan lähelle satamaa suurenmoinen kylpy- ja uimalaitos, jonka kustannukset nousivat 400,000 doll. Laajoja torvijohtoja on laitettu puhtaan, raittiin veden saamiseksi. Joulukuulla alkaa kylpyvieraita saapua jotenkin paljon Buenos-Ayres'ista, jossa kuumuus kesäaikana on erinomaisen rasittava. Silloin usein Buenos-Ayres'issa liikkuu kulkutautejakin, joita pakoon asukkaat hyvin mielellään muuttavat Montevideoon. Raikkaine merituulineen ja puhtaamman ilmansa takia onkin Montevideo viehättävä ja paljon käytetty turvapaikka. Etevin ravintola on Hotel Oriental, rakennettu vuonna 1862, 200,000 doll. kustannuksella, näköalana satama ja virta. Hotellien omistajina ovat usein italialaiset, joille ylimalkaan ei tule omantunnon tuskia, jos nylkevät matkustajia niin perinpohjaisesti kuin mahdollista.

Tulli- ja pakkahuoneet ovat nykyään rakennetut kolmekerroksisiksi. Niillä on 15 acre'n lattia-ala sekä höyrykranat ja raitiotiet. Laivatokkia on kolme. Suurin, Jackson and Cibils Dock, on 450 jalkaa pitkä ja 80 j. leveä. Se voi nostaa aina 24:kin jalkaa syvässä kulkevia laivoja. Se on sijoitettu Cerron juurelle ja sitä suojelee kivinen aallonmurtaja.

Montevideon ulkosatama on avoinna tuulille kaakosta länteen. Etenkin kaakkoisesta käy usein korkeita aaltoja, ja pamperotuuli puhaltaa suorastaan lahdekkeen sisään. Sentähden pidetään tätä ulkosatamaa maailman vaarallisimpana. Sen syvyys on ainoastaan 20-22 jalkaa, mutta onneksi on pohja pehmeätä mutaa. Useita suunnitelmia aallonmurtajan rakentamiseksi on tehty, mutta toistaiseksi ei yhtään niistä ole pantu käytäntöön.

Kun otaksun, etteivät lukijat ole vastaan, jos luomme pikaisen silmäyksen Montevideon asukkaihin, niin pyydän heidät ystävällisesti mukaan Prado'on, missä sunnuntainen kansanjuhla vietetään. Ajakaamme sinne diligenssillä esim. Paso del Molinon linjan vaunujen lähtöpaikalta. Siinä saamme kuitenkin kauan seisoa turhaan, sillä kun vaunut saapuvat asemalle, ovat ne jo täpösten täynnä joukkoa, joka juoksee sitä vastaan. Mutta kun mekin teemme samoin, niin saamme sijat. Ja sitte sitä mennään. Vastamäkilöissä seisoo ratsastajia, jotka kiinnittävät nuoralla ratsunsa vaunuun ja pieksävät vetäjiä, joten mennään aika laukkaa mäen harjalle. Vaunu on täynnä ihmisiä, jotka puhelevat vilkkaasti ja naureskelevat. Siinä on nuoria ja vanhoja kaikista kansanluokista. Sivuutamme toisen vaunun, joka niinikään on täynnä väkeä, nuorisoa, joista muutamat soittavat harmonikkaa, viulua tahi muita soittokoneita. Ohi ajaessa kaikui meidän vaunuissamme ivallisia vihellyksiä. Kuljimme esikaupunki Paso del Molinon läpi. Kadut ovat istutetut kauniilla, varjoavilla puilla, ja molemmin puolin on huviloita, kalliimpia ja halvempiarvoisia, sievätekoisiakin, enimmäkseen laajojen puutarhojen ympäröimiä, täynnä troopillisia ja puolitroopillisia kasveja, niinkuin palmuja, akaasioita, mimoosia, oranssi- ja viikunapuita, magnolioita, öljypuita, kukkasia y.m., toisinaan hyvin kauniita. Puoli tuntia kuljettuamme pysähtyy vaunu ja sitte on meidän vielä mentävä kappale matkaa korkeapuisen kujanteen läpi, ennenkuin olemme perillä itse juhlapaikalla. Sinne tultua näimme monituhat-lukuisen ihmisjoukon. He huvittelevat itseään kaikilla kansanjuhlaan kuuluvilla mahdollisilla tavoilla ja meluavat oikein aikalailla. Rakettia lasketaan ilmaan, vaikka on sydänpäivä. Niitä räiskytellään kaikkialla, oikein kokonaisia arkullisia räjähdytetään ilmaan. Ajetaan alas pitkin "venäläisiä vuoria" naurun ja korkeaäänisten ilohuutojen kaikuessa. Siellä täällä istuu indiaaneja, jotka tulirovion yli lyödyillä seipäillä paistavat suuria lihapalaisia. Niissä lihamöhkäleissä on usein nahkakin nylkemättä. Teurastettujen eläinten päät ovat pistetyt puun oksiin tahi muihin semmoisiin yltympärinsä. Tuo kaikki näyttää villiltä ja tuskin ollenkaan maukkaalta, mutta antaa kenties uskollisen kuvan pampaksen tavoista. Muualla seisoskelee ja istuskelee maakansaa ja sotamiehiä juoden kansallisjuomaa máte'ta metallitorvilla eräänlaisista kuivatuista ja ontoiksi koverretuista juurikasveista, joita yleensä käytetään teekuppina. Talonpojat ovat ylimalkaan puetut ponchoihin, laajoihin housuihin ja suuriin, leveälierisiin olkihattuihin. Siellä täällä soitetaan ja tanssitaan. Me istumme ja juomme sikäläistä olutta, joka on karvasta ja hyvin pahanmakuista juomaa. Pieniä italialaisia tyttöjä kiertelee ympäri soitellen harppua ja viulua sekä pyytäen pikkurahoja. Erään aitauksen sisällä keskellä ihmisjoukkoa on katettu pöytä, jonka ääressä istuu hännystakkisia herroja ja vaaleapukuisia naisia. Siellä pidetään puheita, taputellaan käsiä ja juodaan samppanjaa. Se on eräs hyväntekeväisyysseura, joka täällä ulkona oli toimeenpannut keräyspäivälliset ja arpajaiset. Herrassäätyiset olivat Montevideon "seuran" jäseniä. Mutta ylimalkaan ne ovat köyhemmät kansanluokat, jotka täällä itseään huvittelevat. Paitsi sotamiehiä, näkee kentällä maalaisia ja indiaaneja sekä Montevideon satamatyömiehiä, pukuna mekot, ympyriäiset siniset lakit ja useampaan kertaan ruumiin ympäri kierretyt vyöt, neekerejä mustine kasvoineen ja suurine punaisine huulineen, rokonarpisia keltaisia mulatteja, Canarian saarien asukkaita, joilla on vilkkaat silmät ja hellät kasvonpiirteet, kiinalaisia, fetsilakkisia turkkilaisia y.m. Kaikki ovat iloisia, vilkkaita, kovaäänisiä. Aurinko säteilee, puut suhisevat merituulten puhaltaessa, raketit paukahtelevat, savu kiemurtelee ilmaan indiaanien tulista, lippuja riehutetaan. Siinä on väriä, riemua ja elämää kaikkialla. Vähän kauempana on puisto ja kasvitarha sekä ravintola. Siellä ovat seuran (societeetin) enimmät jäsenet juomassa hyvää brasilialaista kahvia ja hyvin kallishintaista Strassburgin olutta. He näyttävät eurooppalaisilta ja sivistyneiltä. Mutta semmoistenhan kanssa olemme tutut ennestäänkin. Kotimatkalla täytyy taas koettaa tupata diligenssivaunuun. Siihen päästyä vierimme kyllä pian kotiin. Montevideoon saavumme kuutamolla, semmoisella kuin tropiikkiseudut tarjoavat. M.m. voimme nähdä Eteläristin, joka ei kuitenkaan ole maineensa arvoinen.

Jos tahtoo saada käsityksen miten syvälle eurooppalainen sivistys on juurtunut Montevideon sivistyneitten asukkaiden luonteesen, niin ei saa jättää joskus käymättä härkätappeluissa, joita pidetään kesäaikana joka sunnuntai, mikäli ilma myöntää, sitä varten rakennetussa amfiteaatterissa Plaza de Torosilla, kaupungin itälaidalla. Jos härkätaistelut Montevideossa ovatkin vähän pienempiä laadultaan kuin Espanjassa, niin korvaa sitä hevosten tuhlaaminen. On inhottavaa ja säälittävää nähdä kuinka hevosraukat toinen silmä sidottuna, vaaraa aavistamatta ja ilman vastustuksen merkkiä tahi pakenemisen mahdollisuutta ajetaan härkää vastaan, joka aivan koneenmoisesti pistää sarvensa niihin, yhteen toisensa perästä. Hevonen ja ratsastaja viskataan tavallisesti heti nurin, jolloin viime mainitun alituiseen onnistuu pelastaa itsensä toveriensa avulla. Jos ei hevonen ole heti kuollut, vaan vielä jaksaa käydä, talutetaan se pois näyttämöltä, haavat ommellaan nopeasti kiinni, ja se saa esiintyä uudelleen. Nilkuttaen ja nähtävällä vaivalla horjuu se arenan poikki, kunnes uudelleen joutuu härän huomioon ja tulee jälleen paiskatuksi nurin. Joskus saa hevonen ensi ryntäyksellä surmansa, mutta usein se myöskin jää makaamaan rajuihin suonenvetoihinsa, ja silloin, jos härkä on kylliksi raju, saa nähdä senkin "mieltä ylentävän" näytelmän, että härkä sarvillansa kiskoo auki koko hevosen ja viskoo sisälmykset ympäri sinne ja tänne. Mutta vaikka hevosten kohtalo on hirvein ja herättää suurinta inhoa, niin paljoa paremmin ei härkiäkään lellitellä. Niitä piinataan tarpeettomasti neuloilla, piikeillä ja väkäkeihäillä, jotka kiinnitetään niskaan. Vihdoin tulee näytännön loistokohta. Matadoori tulee ja pistää pitkän miekkansa härän lapaluiden väliin ja alas aina sydämeen. Hyvin vaikea pisto, joka harvoin onnistuu ensi yrityksellä. Näkee härkiä, jotka, vaikka kolmekin miekkaa on kahvaan asti pistetty niiden sydämeen, vielä kävelevät ympäri, vuodattaen verta hirveän paljon suustaan ja sieraimistaan. Kun eläin vihdoinkin kaatuu voimattomuudesta, annetaan sille surmapistos misericordella, joka suurella varmuudella tähdätään selkäytimen pitennykseen. Riemusaatolla viedään se sitte pois ja sijaan tuodaan heti uusi härkä ja uudet hevoset. Eräänä iltapuolena tapettiin kuusi härkää ja 22 hevosta.

[Kuva: Härkätappelu Montevideossa.]

Kun näkee millä innolla katsojat seuraavat näitä verisiä näytelmiä, kuinka he taputtavat käsiään sekä viheltävät ja ulvovat, kun joku näyttelijä niiden mielestä näyttää olevan arka, ja nauravat, kun härkä viskaa hevosen ja ratsastajan nurinniskoin tahi repii jonkin jo kaatuneen rosinanten vatsan auki, niin silloin tuntee jotakin olevan hullusti, täytyy luulla olevansa semmoisten ihmisten joukossa, joilla ei kaikki ole paikallansa. Erittäinkin tuo sointuva nauru juuri kaikkein inhoittavimmissa raateluissa on jotakin kovin inhottavaa. Tulee ajatelleeksi verisiä sisällisiä sotia, teurastuslaitoksia ja että ympärillä on samaa kansaa, jonka espanjalaiset esi-isät olivat juuri nuo kolme vuosisataa sitte niin laajalti kuuluisiksi tulleet julmurit; niin tuntee inhoa tätä teurastajakansaa vastaan ja häpeää siitä, että heitä täytyy pitää kanssaihmisinä. Tasavallan presidentti on usein läsnä härkätaisteluissa ja ottaa silloin vastaan veriseen taisteluun menevien kunnianteon, niinkuin Rooman caesarit muinoin. Naisten kunniaksi tulee mainita, että he enimmäkseen ovat poissa näistä näytännöistä. Ainoastaan muutamia ylhäisimpien ja alhaisempien säätyjen naisia on saapuvilla. -- Lapsiakin näkee joukottani seuraavan tappelun menoa yhtä suurella kiihkolla kuin vanhemmatkin. Kaksi vuotta vielä saapi näytäntöjä Uruguayssa harjoittaa, tasavallan suureksi häpeäksi. Kaikista muista Etelä-Amerikan valtioista ovat härkätaistelut jo aikaa poistetut.

Nuo komeat sairashuoneet ja hyväntekeväisyyslaitokset eivät suinkaan ole oikein sopusoinnussa härkätappeluihin nähden. Mutta väestön monenlaisuuden tähden on paljon kokonaan toisenlaistakin kerrottavana. Sivistys on, näennäisesti pinnalla, jotenkin yleinen, mutta on vaan huonosti perustettu. Se näyttää kokonaan maahan tuodulta tavaralta, joka ei ainakaan vielä ole voinut vaikuttaa asukkaiden luonteesen. Henkiset elintarpeensa tuo maa sentähden edelleenkin Euroopasta. Mitään kotimaista kirjallisuutta tahi tieteenharjoitusta ei voi sanoa edes alkaneeksikaan. Sillä niitä sanomalehtiä, jotka ovat olemassa, ei voi siihen lukea. Jos tahtoo nähdä mitä tämä kansa lukee ja siinä tarkoituksessa pysähtyy jonkin kirjakaupan akkunan ääreen, niin siinä tavallisesti huomaa joukon ranskalaisia romaaneja, muotijournaaleja, muutamia eurooppalaisia kuvalehtiä y.m.s. Yliopiston olemassa oloa muistuttaa joukko filosofisia teoksia, Kantin, Spinozan, Leibnitzin, Schellingin, Aristoteleen y.m., espanjan kielisiä. Muuten on suuri houkutus pitämään sulana mahdottomuutena, että niillä kirjoilla on lukijoita täällä härkätappeluiden ja ponchojen kotimaassa.

Piirikunnat.

Uruguaylaiset piirikunnat ovat hallintoalueita, vastaavat meidän läänejä taikka Ranskan piirikuntia. Sentähden ei niillä missään suhteessa ole semmoista puoli-itsenäistä asemaa hallitukseen nähden, kuin mitä Argentinan maakunnilla on. Jos ei ota lukuun Montevideon kaupunki-aluetta, joka jo yksinään muodostaa yhden piirikunnan, on _Canelones_ pienin ja tiheimmin asuttu piirikunta. Se on heti Montevideon pohjoispuolella ja sisältää 179 neliöleaguesin suuruisen alan. Asukkaita on 44,000, enimmäkseen siirtolaisia Canarian saarilta, ja ne elättävät itseään maanviljelyksellä. Nisu ja maissi ovat pääasiallisesti viljellyt viljalajit. Tämä maakunta tuottaa nisua enemmän kuin koko muu osa tasavaltaa ja on ainoa, jota voi pitää jotenkin hyvin viljeltynä. Vuotuisen sadon arvo lasketaan 3 miljoonaksi dollariksi. Karjanhoito sitä vastoin on verrannollisesti vähänarvoinen. Maa on mäkistä, ei kuitenkaan vuorista, vaan täynnä viheriöitä kukkuloita ja laaksoja, jotka aallontapaisesti pyöristettyinä vuorottelevat. Mitään tärkeämpiä ylänköjä ei ole.

Piirikunnassa on kuusi pientä kaupunkia. Niistä ovat suurimmat _Canelones_ (3,000 asukasta) rautatien varrella 30 milesiä Montevideon pohjoispuolella, ja _Santa Lucia_, joka on kauniilla asemalla S. Lucia-virran varrella ja joka jo kauan aikaa on ollut Montevideon societeetin kesäisenä virkistysseutuna. Pienen Piedras-seudun luona pohjoiseen päin Montevideosta on marmorilouhoksia.

La Plata-virran rannalla, luoteesen Montevideosta, on piirikunta _San José_, 432 leaguesia, 25,000 asukasta. Huolimatta maan hedelmällisyydestä ja edullisesta asemasta virran varrella ja pääkaupungin läheisyydessä, on tämä piirikunta hyvin harvaan asuttu. Siinä on ainoastaan 5 asukasta neliömile'llä, kun Canelones'issa samalla alalla on 25. Maa on mäkistä ja siinä on runsas polttoaineiden ja veden saanti. Maanviljelykseen nähden on tämä arvoltaan toinen piirikunta lähinnä Canelones'ia. Vuotuinen tuotteiden arvo lasketaan olevan 1,200,000 doll. Karjanhoito myöskin, etenkin lampaiden kasvatus, on hyvällä kannalla. -- Piirikunnassa on monta kaunista estanciaa ja kaksi kaupunkia, joista toinen, _San José_, on tasavallan etevin sisämaakaupunki, samannimisen virran sekä myöskin rautatien varrella. Montevideoon on matkaa 60 milestä. Kaupungissa on sähkölennätin, hyvä hotelli ja 6,000 asukasta. Toinen kaupunki, Porongos, on vähäpätöinen, asukkaita 1,500.

San Josén toisella puolen, La Plata-virran luona, on piirikunta _Colonia_, alaltaan 214 neliöleaguesia, asukkaita 26,000. Se on osaksi vuorista ja hedelmätöntä, osaksi hyvää laidunmaata. Sen läpi virtailee useita puroja, joiden äyräät ovat täynnä kasvavia puita. Karjanhoito on täällä kuten San Joséssakin pääelinkeinona. Kuitenkaan ei ole maanviljelyskään arvoton, sillä vuotuisen sadon arvo nousee lähes miljoonaan dollariin. Suurin osa viljeltyä maata kuuluu niille neljäskolmatta maanviljelyskolonnalle, jotka täällä ovat tulleet korkeamman sivistyksen tienraivaajiksi. Vanhin näitä kolonioita on _Piemonte_, perustettu v. 1857. Siinä on 140 siirtolaista. V. 1889 oli niiden lukumäärä jo noussut 2,200. Yritystä johti eräs yhtiö Montevideossa, ja se näytti tuottavan hyötyä niin hyvin yhtiölle kuin siirtolaisillekin. Yhtiö ei ole kustantanut siirtolaisten matkaa Euroopasta, mutta sitä vastaan antanut heille maata, maanviljelyskaluja, siemenviljaa, karjaa y.m., josta siirtolaiset korvaukseksi maksoivat 1/3 satoa ensimmäisinä neljänä vuotena. Sen ajan kuluttua saivat siirtolaiset maan täydellisesti omistaa. Jokainen semmoinen maapalsta oli 70 acren suuruinen. Siirtolaiset ovat Piemontista, Pohjois-Italiasta, enimmäkseen protestanttisia, hyvin työteliästä väkeä. Heillä on mukavia taloja, viinitarhoja, hedelmäpuistoja y.m. Maa on hedelmällistä ja antaa usein 15-20 jyvää yhdestä. Sato on noin tonni jokaista asukasta kohti. Yhtä hyvinvoipa on lähellä oleva sveitsiläinen kolonia _Nuova Helvetia_, perustettu vuonna 1861, vaikkapa sen perustajat petoksen kautta menettivät omaisuutensa yrityksessä ja olivat pakotetut konkurssiin. _Canaria_ ja _Cosmopolita_ ovat pienempiä kolonioita, mutta menestyvät yhtä hyvin. Niissä on asukkaita 500 à 600 henkilöä. Tavarain vientiä varten Montevideoon on kolonioilla yhteensä 15 kuunaria ja höyryvenhe, jotka kerran joka viikko käyvät Montevideossa. Maan vanhimpia kaupungeita on _Colonia del San Sacramento_. Sen satamaa pidetään kaikkein turvallisimpana La Plata-virralla. Läheisyydessä on linnoituksia, joita Englantilaiset vuonna 1765 pommittivat, ja joita ei sitte enää ole laitettu kuntoon. Asukkaita on 1,500. Kaupungista on jokapäiväinen laivakulku Buenos-Ayres'iin, rautatie San Josén kautta tulee sitä yhdistämään Montevideoon. Sataman ulkopuolella, 2 1/2 engl. penik. matkan päässä, on linnoitettu saari Martin Garcia, kuuluva Argentinan tasavaltaan. Se suojelee kulkua Paranáan ja Uruguayhin. Siellä sijaitsee Argentinan merisotakoulu, ja kauan on työskennelty sen linnoitusten lujittamiseksi. _Carmelo_ ja _Hisgueritas_ ovat pikku-paikkakuntia rannikolla pohjoiseenpäin.

Piirikunta _Soriano_, ala 347 neliöleaguesia, asukkaita 22,000, on Uruguay- ja Rio Negro-virtojen välillä Colonian pohjoispuolella. Se on hedelmällistä, kaunista ja vesirikasta maata. Metsänriistaa ja kaloja on runsaasti. Asukkaat harjoittavat melkein yksinomaan karjanhoitoa. Etevin kaupunki on _Mercedes_ Rio Negron varrella. Siinä on 4,000 asukasta.

Kaupunki on jo kauan aikaa ollut kylpypaikkana sen vuoksi, että vesi siellä on hyvin väkevästi Sarsaparillalla sekoittunutta (impregneerattua). Piirikunnassa on vielä kaksi pienempää kaupunkia: _Soriano_ (perustettu vuonna 1624, tasavallan vanhin kaupunki) ja _San Salvador_.

Piirikunta _Paysandù_ oli ennen vuotta 1883 alaltaan 817 neliöleaguesia ja asukkaita 39,000. Vaan mainittuna vuonna jaettiin tämä suuri alue kahtia, joten eteläisestä osasta sittemmin muodostui erityinen piirikunta, _Rio Negro_. Molemmat uudet piirikunnat rajoittuvat lännessä Uruguay-virtaan. Karjanhoito on kumpaisessakin asukkaiden pääelinkeinona. Mutta täällä pidetään pääasiallisesti sarvikarjaa, siis päinvastoin, kuin mitä tähän asti mainituissa piirikunnissa on tapana. Täällä ovat myöskin useimmat suuret teurastuslaitokset. Piirikunnan niminen kaupunki _Payusandù_ on suurempia satamia Uruguay-virran varrella. Siinä on 12,000 asukasta ja sen ympäristössä rikkaita estancioita. Kaupungissa on oma sanomalehti, kirjasto ja raitiotie. Kouluissa käy 500 oppilasta. Vähän matkaa alempana Uruguay-virran varrella Rio Negron piirissä on kaupunki _Fray Bentos_. Siinä on 2,500 asukasta, vaan on jotenkin tunnettu Liebig-extraktin valmistuspaikkana. "Liebig Extract of Meat Company'n" suuret tehtaat ovat varsinaisesti itse kaupungin ulkopuolella, eräällä läheisellä mäellä, jossa ne työmiesten asuntoineen ja kaikkine muine lisärakennuksineen muodostavat melkein itsekseenkin kaupungin. Työmiesten lukumäärä nousee 5-800 (perheineen kaikkiaan 1,500 henkilöä). Yksinkertaisella menetystavalla teurastetaan siinä 80 nautaeläintä tunnissa. Teurastettujen eläinten kaikki osat otetaan tarkoin talteen ja käytettäviksi. Valmistustuotteita ovat lihamehu (extractum carnis), suolattu ja kuivattu liha, härän kielet, tali, vuodat, sarvet, dog biscuit, guano j.n.e. Tehtaat perustettiin 1864 ja sittemmin laajennettiin, etenkin 1868 vuoden jälestä, kun nykyinen englantilainen rikas osakeyhtiö perustettiin. Tulot ovat 80-90,000 puntaa vuosittain. Yritys on antanut aina 18 % jako-osuutta osakkaille vuosittain.

Paysandùn pohjoispuolella, Cuareim-virran varrella, on piirikunta. _Salto_. Sen ala on 903 neliöleaguesia, asukkaita 39,000. Luonto siellä on kaunis ja vaihteleva. Pieniä jokia ja puroja on lukemattomia sekä kuusi eri vuorijaksoa. Cerros Catalanes'ista saadaan useita lajeja kauniita agaatteja ja kristalleja, joita säännöllisesti viedään Hamburgiin. Väitetäänpä vuorien myöskin sisältävän yltäkyllin jaspista, porfyriä ja alabasteria. Vaikka maanlaatu sekä ilmanala ovat maanviljelykselle edullisia, niin että kahvia, teetä ja pumpulia voisi menestyksellä viljellä, on kuitenkin toistaiseksi karjanhoito, etenkin sarvikarjan, täälläkin pääelinkeinona. Piirikunnan etevin kaupunki on Salto. Sillä on terveydelle edullinen asema, kun se on rakennettu kolmelle ylängölle. Siinä on 12,000 asukasta ja se on Uruguay-virran liikenteen pääpaikkana. Kaupungin laivavarvissa on rakennettu noin tusina virtahöyrylaivoja. Täällä myöskin vuonna 1860 perustettiin ensimmäinen sikäläinen höyrylaivayhtiö, joka muutamina vuosina antoi enemmän kuin 50 % jako-osuuden. Kaupungista on lähes jokapäiväinen höyrylaivakulku Buenos-Ayres'iin. _Santa Rosan_ kaupungissa Brasilian rajalla on 1,500 asukasta.