Chapter 12

Mitään varsinaista rautatieverkkoa ei voi sanoa Uruguaylla vielä olevan. Mutta suunnitelma semmoisen rakentamiseksi on jo kuitenkin tehty, ja muutamat sen osat ovat jo valmiina liikenteen alaisina, ja toisia on paraikaa rakennuksella. Liikenteelle avattujen ratojen yhteenlaskettu pituus on nykyään tuskin 400 penikulmaa. Siitä tulee 200 penik. "Ferro Carril Central del Uruguay"-radan osaksi, joka rata jatkuu Montevideosta melkein suoraan pohjoista kohti, halki maan, tavaten matkalla kaupungit Santa Lucian, Floridan ja Duraznon, sekä eräällä 20 penikulmaa pitkällä Santa Luciasta lähtevällä sivuradalla San Joséhen. Duraznosta, Rio Yi'n varrella, on rautatietä jatkettu Rio Negroon, jonka ylitse on aikomus rakentaa silta ja jatkaa rataa eteenpäin noin 180 engl. penik. Tacuarembón ohitse Riveraan, brasilialaisen rajan luona. Tätä työtä alottaakseen saapui Montevideoon Joulukuulla 1888 joukko englantilaisia insinöörejä, johtajana Robert Crawford, joka jo on rakentanut useita rautatie-linjoja Argentinassa, m.m. Ferro Carril de Sudradan. Se rautatiesilta, joka Duraznon luona vie Yi-virran yli, on vähän yli 2,000 jalkaa pitkä ja Etelä-Amerikan kauniimpia. Eräs noin 70 engl. penik. pitkä rata, "Ferro Carril del Nord-Este", johtuu Montevideosta Pandon ja muutamien muiden pikku paikkojen kautta aina Minas-piirikunnassa olevaan Solia-kauppalaan. Lähinnä pisin uruguaylainen rata on se, joka Salton kaupungista, Uruguay-virran varrella, kulkee pieneen Santa Rosan kaupunkiin, maan äärimmäisessä luoteiskulmassa, lähellä brasilialaista rajaa. Tämä rata, pituudeltaan 117 engl. penik., käy yhtäsuuntaisesti virran ja sen toisella puolella kilpailevan radan kanssa, argentinalaisissa maakunnissa Entre Rios ja Corrientes, joka viime mainittu rata yhdistää Concordian ja Monte Caseros'in kaupungit.

Uruguaylaiset rautatiet ovat leveäraitioiset ja rakennetut keskimäärin 10,000 doll. kustannuksella yhdeltä englannin penikulmalta, joka vastaa noin 150,000 Suomen markkaa virstalta. Kustannukset kyllä ovat jotenkin korkeat, vaan eivät luonnottomat, kun muistaa kuinka pitkän matkan takaa kaikki tarpeet on tuotavat. -- Liikennettä oli v. 1883 "Ferro Carril Central"-radalla 288,000 matkustajaa ja 160,000 tonnia tavaroita. Radan tulot olivat 840,000 doll. eli 6,200 doll. kutakin engl. penik. kohti ja ovat vuosi vuodelta säännöllisesti nousseet. Liikennetulot muilla radoilla ovat olleet melkoista huonommat, jota seikkaa täytyy pitää luonnollisena, kun muistaa kuinka harvaan asuttujen seutujen läpi nämä linjat ovat vedetyt. Niinpä Ferro Carril del Nord-Este-radan tulot eivät kai läheskään riitä käyttökustannuksien korvaamiseen.

Muutamana kulkuneuvona vielä ovat postidiligenssit, jotka risteilevät maata kaikkiin suuntiin. Niillä on säännölliset lähtöajat ja lähtevät asemista vähintäkin kerran viikkoonsa. Erilaisten ratojen yhteenlaskettu pituus nousee yli 7,000 engl. penik. Syrjäisempien osien asukkaat kulkevat kuitenkin vielä pääasiallisesti ratsain. Usein näkee myöskin Montevideon ympäristöläisten matkustavan ratsain kaupunkiin tuomaan torille tavaroitaan myytäväksi sekä ostelemaan tarpeitaan. Siten kaikki, niin hyvin miehet ja naiset kuin lapsetkin, tottuvat ratsastelemaan. Kerjäläistenkin sanotaan ratsain muuttavan eri seuduista toisiin almuja pyydellen.

Kuten jo on viitattu, on Uruguayssa järjestetty postitoimi. Paras osa sisämaan postia kuljetetaan mainituilla postidiligensseillä, loput rautateitse ja höyrylaivoilla. V. 1884 kuljetti posti yhteensä 2,400,000 koti- ja ulkomaista lähetystä, joka tekee 505 kappaletta kutakin asukasta kohti. Kansainvälisen postiyhdistyksen kanssa on Uruguay postiyhteydessä, mutta ei ole kuitenkaan kokonaisuudessaan hyväksynyt sen alhaisia maksumääriä. Yksinkertaisesta kirjeestä Montevideosta Eurooppaan maksetaan 10 centiä. Muuten saapuvat kirjeet Eurooppaan yli kuukauden vanhoina. Pitkän matkan tähden syntyy paljon muitakin epäsäännöllisyyksiä.

Sähkölennätin yhdistää Montevideon kaikkien piirikuntien ja Buenos-Ayres'in kanssa. Uruguaylaisten sähköjohtojen yhteenlaskettu pituus oli v. 1885 1,240 engl. penik. Suurin osa niistä on yksityisten yhtiöitten. Valtiolle kuului lennätinjohtoa mainittuna vuonna ainoastaan 65 engl. penik. Sähkösanomien luku vuonna 1884 teki virallisten tietojen mukaan ainoastaan 38,000, jota täytyy pitää todellakin kovin vähäisenä lukuna, ja on kai itse asiassa vieläkin pienempi. Maksu kustakin sähkösanomasta suoritetaan 10 sanalta, 50 centiä, osoite ja allekirjoitus ovat vapaat. Vaan jos muita kuin espanjan kieltä käytetään, maksetaan 1 dollari. Pohjois-Amerikkaan ja Eurooppaan on eri yhtiöitten lennätinjohtoja Brasilian ja Galvestonin kautta. Maksu kultakin sähkösanomalta Eurooppaan on ylen korkea, 3,05 dollaria sanalta.

Kuten yleensä joka suhteessa, niin on Uruguay henkiselläkin alalla tehnyt melkoisia edistyksiä viime vuosien kuluessa. Opetusjärjestelmää on muodostettu ja koulujen lukumäärää lisätty sekä samalla pidetty huolta niiden kunnollisuudestakin. Kun vuonna 1860 kävi kouluissa ainoastaan 4,500 oppilasta, oli niiden lukumäärä jo v. 1870 kasvanut 19,200 ja v. 1883 42,800, s.o. 88 kutakin tuhatta asukasta kohti. Niin äärettömän harvaan asutussa maassa, kuin Uruguay on, ja joka sitä paitsi nyt vasta myöhään on joutunut inhimillisen viljelyksen alaiseksi, on tämä jotenkin korkea suhdeluku. Vastaavat numerot melkein samaan aikaan tekivät Venäjällä 23, Argentinan tasavallassa 42, Norjassa ja Suomessa 138. Mainittavaa on, että oppilaista on tyttöjä melkein sama määrä kuin poikiakin. Vuonna 1880 oli nimittäin 54 % poikia ja 46 % tyttöjä. Valtion kouluja lisääntyi vuosien 1860 ja 1880 välillä 30-310. Valtioapua nauttivia ja sen ylitarkastuksessa olevia yksityisiä kouluja oli vuonna 1883 688. Koululaitoksen menot nousivat 360,000 doll. Paitsi näitä kouluja on Uruguayssa sitte vuoden 1838 yliopistokin. Se on Montevideossa ja siinä oli vuonna 1884 kirjoissa 184 ylioppilasta, joista 77 luki lakitiedettä, 37 lääketiedettä; loput lukivat muissa tiedekunnissa. Professorien lukumäärä oli 16.

Sanomakirjallisuus Uruguayssa rehottaa jotenkin uhkeana. Yhteensä ilmestyy 21 jokapäiväistä ja 40 viikkolehteä eli aikakauskirjaa. 18 jokapäiväistä lehteä ilmestyy Montevideossa, joka sekin jo puolestaan todistaa pääkaupungin ääretöntä etevämmyyttä maaseutukaupunkien suhteen. Kaksi jokapäiväistä lehteä, The Express ja The River Plate Times, toimitetaan englannin kielellä, 1 italian kielellä ja muut viisitoista espanjan kielellä. Viime mainituista on yhdeksän aamulehteä, kolme iltalehteä, ja kolme ilmestyy sekä aamuin että illoin. Viime mainittuihin kuuluu kaksi suurinta ja tärkeintä lehteä, El Siglo ja La Razon. Kolmas, tärkeimpiä lehtiä, La Correspondencia, on iltalehti. Ylimalkaan täällä sanomalehden täyttävät ilmoitukset ja uutiset sekä pikku kirjoitukset ja sähkösanomat maakunnista, Argentinasta ja muista Etelä-Amerikassa olevista naapurimaista, sekä vihdoin kellarikappaleet (följetongit). Tärkeimmät poliitilliset uutiset Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta on myöskin tapana kertoa, vaikka vähän epäsäännöllisesti ja vaillinaisesti. Pitempiä johtavia kirjoituksia enemmän yleisistä kuin yksityisemmistäkään kysymyksistä ei lehdissä ole. Sitä vastoin on kauppa- ja liikeosasta tavallisesti hyvin lavea ja perinpohjainen. Tilaushinta on korkea, kaksi kertaa vuorokauteensa ilmestyvistä lehdistä 20 dollaria ja muista tavallisesti 10 d., vaikka ovathan pienemmät toki vähän halvempia.

Uskonnollisten olojen suhteen nauttivat Uruguayn asukkaat täydellisen uskonnonvapauden etuja. Suurin osa väestöä tosin tunnustaa roomalaiskatolilaista oppia, mutta mitään valtiokirkkoa, siinä merkityksessä, että jotakin vissiä tunnustusta vaadittaisiin kansalaisoikeuksien saavuttamisen ehtona, ei ole olemassa. Maa ottaa vastaan siirtolaisia kaikista Euroopan maista, tekee laskunsa siitä. Muuten on sen kehittymisestään useimmilla aloilla kiittäminen englantilaisia y.m. eri uskonnontunnustuksiin kuuluvia maahan siirtäneitä muukalaisia. Sentähden ei hyvin soveltuisikaan mikään uskonnollinen suvaitsemattomuus. Sen vaikutukset pian tuntuisivat maan suurimpana vitsauksena. Sitä paitsi valtiossa, joka on niin vilkkaassa yhteydessä ulkomaan kanssa ja jossa niin erilaiset ihmiset tapaavat toisiaan, niinkuin esim. englantilainen ja espanjalainen, pohjolainen ja kreikkalainen, saksalainen ja turkkilainen, neekeri ja ranskalainen, italialainen ja arabialainen, irlantilainen ja indiaani j.n.e., oppii välttämättömästi pitämään arvossa kunkin omituisuuksia ja tunnustamaan ne hänen oikeuksinansa, vaikkapa pääväestö onkin kasvatettu roomalaiskatolisessa opissa. -- Vuoteen 1869 oli Uruguay osa Buenos-Ayres'in hiippakuntaa, mutta sai mainittuna vuonna oman piispan. Kolme nunnien luostaria on Montevideossa. Useimmat nunnat ovat laupeuden sisaria, jotka sairaanhoitajattarina harjoittavat uhrautuvaisuutta ja hyödyllistä toimintaa. Niiden kannattamia työkouluja pidetään parhaimpina La Plata-valtioissa.

Uruguayn hallitusmuoto on tasavaltainen ja demokraattinen. Mitään säätyyn ja syntyyn perustuvia etuoikeuksia ei ole olemassa. Sitä vastoin vaaditaan eräitten poliitillisten oikeuksien saavuttamiseksi, että kansalainen on syntyperäinen uruguaylainen. Hallituksen etunenässä on neljäksi vuodeksi valittu presidentti. Häntä auttavat ministerit, ulkoasiain, raha-asiain, sisä-asiain, sota- ja meri-asiain ministeri. Edustajistona on senaatti ja edustajakammari, jotka kokoontuvat Montevideossa joka vuosi. Hallituksen istuin on myös samassa paikassa. Senaattorien lukumäärä on 13, edusmiesten 40. Edelliset valitaan kuudeksi, jälkimmäiset kolmeksi vuodeksi. Korkeimmassa tuomioistuimessa on viisi tuomaria, kullakin 4,000 doll. vuotuista palkkaa. Uruguayn hallitusmuoto on muuten pääasiallisesti yhtäläinen kuin Argentinan tasavallan, paitsi sitä poikkeusta, että erityiset maakunnat eli piirikunnat ovat yhteisen päähallituksen alaisia eivätkä itsenäisiä valtioita kuten Argentinassa. Samoin kuin piirikunnat Ranskassa ja läänit Suomessa, ovat Uruguayn maakunnat ainoastaan hallintoalueita, kaikissa suhteissa hallituksen vallassa. Aina tämän vuosisadan alusta saakka on Uruguayn hallitusmuoto kuten presidentinvirkakin ollut lukemattomien sisällisten riitaisuuksien esineenä ja useita kertoja muutettu. Viime vuosina on kuitenkin näyttänyt olevan pysyväisempää niin hyvin hallitusmuodon kuin itsehallituksenkin puolesta.

Uruguayn valtiovarain tila ei ole kukoistava. Eihän kuitenkaan olla niin likellä valtiollisen vararikon kuilua, kuin suuremmassa sisarvallassa Argentinassa. Siinä asiassa, kuten muuten kaikkialla, näkyy tasavallan asettamisen perästä suuria edistyksiä. Vuonna 1832 tekivät valtiotulot ainoastaan 800,000 d., menot 1,150,000, vuotuinen vajaus siis 350,000 d., ja valtiovelka oli 2,850,000 d. Sittemmin ovat tulot lisääntyneet kymmenkertaisesti, menot kahdeksan ja vuotuinen vajaus kolmin kerroin. Valtiovelka on kasvanut enemmän kuin kaksikymmentä kertaa suuremmaksi. Valtion tulot olivat nimittäin vuonna 1883 8,100,000 d., menot 9,120,000, vuotuinen vajaus 1,020,000 ja valtiovelka 61,580,000 dollaria. Siis Uruguayssa, jonka väkiluku on vähäisempi kuin 1/4 Suomen väkilukua, on noin neljä kertaa niin suuri valtiovelka kuin meillä. Valtiovelka siellä on 14,3 % koko maan omaisuudesta ja jokaista asukasta kohti 121 dollaria. Nämä ovat jotenkin korkeita numeroita, jos niitä vertaa vastaaviin lukuihin muissa maissa, ja erittäinkin jos ajattelee kuinka ne laviinin tavoin kasvavat.

Isobritanniassa, Ranskassa ja Saksassa on valtiovelka 8,8, 11,3 ja 3,6 % koko maan omaisuudesta. Kutakin asukasta kohti tulee Isobritanniassa ja Irlannissa 110, Ranskassa 121 ja Saksassa 25 dollaria. Tämän suuren velan taakka vaikuttaa kovasti valtion kulunkiarvioon. Niinkuin vientitullit ovat valtiotalouden etevin tulolähde, niin tekevät valtiovelan korot suurimman menokohdan valtion tiliin. Nämä korotpa ne juuri tekevätkin vientitullin poistamisen, parhaana tulolähteenä, mahdottomaksi. Sen vähemmin voi ajatella edes niiden lievittämistäkään, kun muistaa kuinka joku aika sitte täytyi etsiä uusia lainoja korkojen maksamista varten. Semmoinen järjestelmä luonnollisesti vie taloudelliseen häviöön, vaikkapa sitte näkisikin voimallisen pelastuksen siirtolaistyövoimissa ja pääomissa. Uruguayn valtiovarain kulunkiehdotus vuodella 1883 oli pääpiirteissään tällainen:

_Tuloja_:

Tullimaksuja...... 5,500,000 dollaria. Omaisuusveroa..... 1,100,000 " Kaikenlaisia...... 1,500,000 " Yhteensä.......... 8,100,000 dollaria.

_Menoja_:

Valtiovelan korkoja..... 3,400,000 dollaria. Sotajoukot ja laivasto.. 2,400,000 " Hallitus ja hallinto.... 3,320,000 " Yhteensä................ 9,120,000 dollaria.

Tasavallan armeijan muodostaa 4,000 miehinen värvätty joukko ja yleisen asevelvollisuuden kannalle perustettu kansalliskaarti, noin 20,000 miestä. Tämän viimemainitun palvelusajat eivät ole pitkät, joten sen käytännöllisyys eurooppalaisten vaatimusten mukaan ei suinkaan voi olla kovin suuri. Värvätytkin sotajoukot, jotka ovat suurimmaksi osaksi indiaaneja, neekerejä ja sekarotuisia, näyttävät enemmän kurjilta ja vastenmielisiltä kuin uljailta ja sotakelpoisilta, ja yksinäisen vaeltajan on syytä enemmän pelätä heidän kohtaamista syvimmän rauhan aikana kuin heidän vihollisiaan sotatanterella. Näillä sotamiehillä on jotenkin komeat puvut, ranskalaiseen kuosiin tehdyt, joihin m.m. kuuluu hirveän leveät zuavhousut, mutta asevarusteet sitä vastoin ovat huonot. Laivaston muodostaa pieni joukko vähäisiä pantsaroimattomia kanuunavenheitä, joissa palveleva miehistö on pari kolmesata-lukuinen. Poliisivoima on 3,000 miestä, joista enin osa on Montevideossa. Vaan niin suurilukuisenakin on poliisin vaikea tulla toimeen Montevideon suuren ja monikarvaisen satamaväestön kanssa. Vaikkeivät poliisin silmät ummistuisikaan uneliaisuudesta, joka kuitenkin usein tapahtuu sekin, niin monesta syystä pakoitetaan hänet oman hyvänsä tähden vapaaehtoisesti ne ummistamaan, erittäinkin yön aikoina, jolloin Montevideossa, kuten useissa paikoin muuallakin, on turvallisinta luottaa ainoastaan omaan puolustuskykyynsä.

Montevideo.

Mereltäpäin katsoen näyttää Montevideo jotenkin kauniilta ja viehättävältä. Jo parin Suomen penikulman päässä näkyy Cerro ja sen huippua seppelöivä pieni linnoitus ja vähän myöhemmin ulkosatamassa olevien laivojen tiheä mastometsä ja tuomiokirkon molempien tornien huiput. Likemmäksi mennen näkee yhä enemmän ja enemmän, ja alussa hajallaan olevat esineet yhdistyvät näkösälle kohoutuvien matalampien paikkojen avulla, kunnes vihdoin koko kaupunki lähi-ympäristöineen on katseltavana. Ulkosataman ankkuroimispaikalta on hyvä tilaisuus silmäillä tätä taulua ja, kun se usein on mitä loistavimmassa auringon valossa, ihailla sen eteläistä väririkkautta ja hymyilevää kauneutta. Vasemmalla kohoaa ainoastaan yhden engl. penik. päässä Cerro, 500 jalkaa korkea, jotenkin jyrkkä, ruohoa kasvava kukkula, huipulla mainittu linnoitus ja valomajakka. Vähän alempana rinteellä on joukko asuinrakennuksia ja juurella useita saladerosia. Kaikki nuo rakennukset ovat häikäisevän valkeita ja näyttävät jotenkin kauniilta viheriätä pohjaa vasten. Cerron toisella puolella pistäytyy syvälle maahan lahdeke, joka tekee Montevideon sataman hevosen kengän muotoiseksi. Siinä näkee pitkin erästä jaksoa viettävällä hietarannikolla joukon rattailla siirrettäviä uimahuoneita. Ylempänä levenee niittyjä ja viljeltyjä kenttiä, ja takana näkyy Montevideon esikaupunkiin kuuluvia valkeita maakartanoita, huviloita ja huoneita, kaikki kasvitarhojen ympäröiminä tahi pienempien ja suurempien puuryhmien verhossa. Oikealla vihdoin on itse Montevideon kaupunki, rakennettu osaksi eräälle niemelle, joka vähän viettää kaikille sivuille. Jo kaukaa huomio kiintyy sen eteläiseen luontoon. Huoneissa on nimittäin suurimmaksi osaksi laakeat katot. Sitä paitsi ovat huoneet maalatut elävin ja kirjavin värin. Ne ovat rakennetut espanjalaiseen ja italialaiseen stiiliin ja kohoavat rannasta penkeren tapaisesti. Tuomiokirkko ja oopera kohoavat muita rakennuksia korkeammalle ja ovat selvästi näkyvissä. Hautausmaata, jossa kasvaa korkeita tummia sypressejä, ympäröi pitkä täydellinen muuri.

Satamassa näkee uuden hyvin suuren ja kauniin kylpylaitoksen, laajoja, suurenmoisia makasiineja ja pakkahuoneita sekä muutamia muinoin kaupunkia ympäröineen linnoituksen mustuneita jäännöksiä. Äärimmäisinnä oikealla kohoaa tulimajakka. Satama on täynnä useitten kansakuntien purje- ja höyrylaivoja sekä myöskin sota-aluksia. Katsojan takana levenee La Platan suu, aivan meren näköinen, siellä täällä täynnä laivoja, joiden purjeet välkkyvät auringon paisteessa. Jos silloin vielä puhaltaa raikas tuulen viuhka, joka saattaa virran viheriän veden väreilemään valkovaahtoisina aaltoina, on siinä hymyilevän kaunis näköala, yhtä ihana minnepäin silmänsä luokin.

Kuten sanottu, on hyvää aikaa sitä kaikkea katsella, sillä tavallisesti viipyy monta tuntia ennenkuin karanteenilääkäri ja tullivirkamiehet tulevat laivalle, ja ennenkuin tämä on tapahtunut, ei kenenkään ole luvallista astua maalle. Vaikka nämä ylimykset, espanjalaiseen tapaan, eivät katso ajan olevan rahaa, ovat he, kun vihdoinkin saapuvat, hyvin sävyisiä ja kaikessa gentlemanin tapaisia eikä suinkaan turhamaisia virkatointensa täyttämisessä. Heti kun tarkastus on lopetettu, vedetään karanteenilippu alas ja jokaisella on oikeus mennä maihin niillä pikku aluksilla, jotka tähän saakka ovat olleet yhdessä kohdin vähän matkan päässä laivasta, mutta nyt kilpailevat saadakseen parhaat paikat laivan kumpaisellakin sivulla. Maalle tultua täytyy suostua tarkastukseen, jos matkakapineet ovat mukana. Montevideota nimittäin ympäröi tulliraja, jossa eräistä kaupunkiin tuotavista kapineista täytyy maksaa tullia.

Kun on tultu muhkeitten kivisten tavaramakasiinien ohitse sisälle kaupunkiin, niin heti ensi silmäyksellä huomaa, että se tuskin sanottavasti ulkonäöltään eroaa tavallisesta Keski-Euroopan kaupungista. Kadut eivät ole erittäin leveitä eikä kapeita ja niitä ympäröivät kolme- ja neljäkerroksiset rakennukset, kauppapuodit alikerroksissa. Mutta ei tarvitse mennä kauas satamasta ja keskikaupungilta, kun kaikki on toisen näköistä. Kadut ovat leveämpiä ja huonommin kivitettyjä, ja rakennukset (aina kivestä) ovat enää ainoastaan yksi-, korkeintaan kaksikerroksisia sekä kokonaan espanjalaista luonnetta. Katot ovat laakoja, usein ympäröityinä kivisellä rintavarustuksella. Akkunoissa ovat persiennit ja valkoisiksi maalatut, hienosti tehdyt rautakallerit. Itse talot ovat tavallisesti punaisia, sinisiä, keltaisia ja viheriäisiä ja usein täpöisten täynnä vilkasvärisiä koristeita. Kadulle vievä ovi on avoinna, joten sopii silmäillä pienen kartanon sisälle, joka aina on koristettu viheriöillä, tuuheilla kasveilla, usein myös kuvapatsaillakin tahi muilla koristeilla, ja jotka istuinpaikkoineen, kiviparkettilattioineen ja siimeksineen ovat kadun tomun ja polttavan kuumuuden vastakohtana. Jos talo on kaksikerroksinen, on ylemmän kerroksen joka akkunan edessä tavallisesti balkonki. Montevideossa on käytetty paljon marmoria taloja rakennettaessa. Useimmissa vähän suuremmissa taloissa johtaa komea marmoriporras eri kerroksiin. Onpa usein eteisessäkin marmorilattia. Köyhempien talot laitakaupungilla ovat tavallisesti valkoisiksi kalkitut ja rakennetut samaan malliin kuin edellä kerrotut. Pientä, tuulilta suojattua pihaa kartanon keskustassa säilytetään siistinä niin kauan kuin mahdollista. Talojen lukumäärä Montevideossa on 11,000.

Kadut risteilevät tavallisesti suorakulmaisesti. Ne ovat muuten niin suunnitetut, että tiheään puhaltavat tuulet käyvät niitä pitkin, siten tuottaen kuumana aikana viileyttä ja terveyttä. Viileitä tuulia rakastetaan hyvin, kun auringon säteet keskipäivällä tekevät melkein mahdottomaksi saada varjoa missään, jos on pakotettu jalkasin liikkumaan ulkona. Ken vähänkin pitemmän matkan aikoo kulkea, käyttää avonaisia raitiovaunuja, joita on hyvin paljon. Montevideossa on kahdeksan eri raitiotielinjaa. Niiden yhteenlaskettu pituus on 55 engl. penik. Vaikka kuljetusmaksu on hyvin kallis, kuljetetaan näillä teillä noin 9,000,000 henkilöä vuosittain. Kun kaupungissa on tuskin 150,000 asukasta, niin voipi Montevideolaisia pitää jotenkin velttona sukuna. Todellakin ovat Uruguayn asukkaat ylipään niin tottuneet hevoskyytiin, että sopii arvella heidän jossakin määrin unhottaneen vaivata omia jalkojaan. Mutta raitioteiden edistyksiin on myös muita syitä. Muutama semmoinen seikka on esim. Montevideon suuri laajuus, syntynyt siitä, että talot enimmäkseen ovat niin mataloita. Siten tulevat välimatkat niin pitkiksi, ja kun vielä luetaan tähän lisäksi enemmän kuin puoli vuotta aina yhtä mittaa kestävä suuri kuumuus, joka tekee ruumiin liikunnot väsyttäviksi ja tuskauttaviksi, niin raitiotievaunujen suuri matkustajalukumäärä on tarpeeksi selitetty. Raitiovaunuja vetävät muuliaasit, kolme kunkin edessä. Jotenkin renttumainen ajaja kehoittelee vetäjiä alituisilla luonnottomilla, kimeillä karjumisilla. Muuliaasia pidetään täällä vetäjänä suuressa arvossa ja siitä vaaditaan monta vertaa suurempaa hintaakin kuin hevosesta. Muuten ne tuodaan maahan Euroopasta taikka Argentinasta.

Katuja valaisee 3,000 kaasulyhtyä. -- Juomavetensä kaupunki hankkii 5 1/3 Suom. penikulmaa pitkän torvijohdon kautta Santa Luciasta, jossa pumppulaitos sijaitsee.

Montevideota pidetään Etelä-Amerikan parhaimmin rakennettuna kaupunkina, niinkuin sitä asemansa ja puhtautensa puolesta pidetään terveellisimpänäkin. Kuten tilastotiedot osottavat, on syntyneitä 46 kutakin tuhatta asukasta kohti ja kuolleita 27, eroitus siis 19. Korkeita numeroita sekä syntyneistä että kuolleista!

Montevideon etevin katu on Calle 18 de Julio. Se alkaa Plaza Independenciasta ja jatkuu itäänpäin 2-3 engl. penik. Aluksi on siinä hiukkasen vastamäkeä ja siihen on istutettu puita kumpaisellekin syrjälle. Se muistuttaa vähän Boulevard S:t Micheliä Pariisissa, mutta talot ovat kovin paljon matalampia ja puut sekä kauppapuodit melkoisesti yksinkertaisempia. Liikettä ei luonnollisesti myöskään voi toisiinsa verrata. Plaza Independencia on Montevideon etevin paikka. Se on nykyään puilla istutettu ja on osaksi ympäröity kupukaarilla, joita, kumma kyllä, ei Montevideossa ole muualla nähtävänä. Samalla torilla on hallituksen palatsi ja ooperahuone. Vähän etempänä, pitkin Calle 18 de Juliota, on Plaza Casancha, jossa vapauden muistopatsas seisoo korkealla jalustalla. Se on naisen kuva, joka toisessa kädessään pitää lyhyttä vitjaa, minkä muutama lenkki on murtunut, ja toisessa vapaa-vallan lippua. Plaza Constitutionilla, lähempänä satamaa, on tuomiokirkko, senaatti ja edustajatalo. Siihenkin on istutettu puita, jotka vasta ovat aivan nuoria ja vähäpätöisiä. Keskellä kohoaa muistomerkkinä arvokas suihkulähde. Kesäilloin siellä soittelee sotilassoittokunta. Näiden paikkojen ja siihen yhtyvien katujen äärillä ovat Montevideon etevimmät myymälät ja kahvilat, ja siellä tapaa parhaiten kaupungin komeita keltaihoisia nuoria herroja ja naisia heidän usein ylellisissä pariisilaispukineissaan. Espanjalaisen tavan mukaan pitävät naiset päänsä peitettynä harsohunnulla ja, saman epäkäytännöllisen tavan makaan, käyttävät viuhkainta päivänvarjostimen asemesta.

[Kuva: Independencia torin varrella Montevideossa.]

Montevideon yleiset rakennukset eivät ylimalkaan ole mainittavan kauniita eikä suurenmoisia. Molemmissa näissä suhteissa eivät ne läheskään vastaa niitä, jotka ovat meidän pääkaupunkimme, Helsingin, kaunistuksena ja uljuutena. Niitä ei myöskään ole aistikkaasti sijoitettu, niin että työ ja rakennustapa olisi oikein helposti nähtävänä. Ne ovat vaan muiden talojen yhteydessä jonkin kadun tahi torin varrella. Poikkeuksena ei ole edes tuomiokirkkokaan, joka on rakennettu espanjalais-roomanilaiseen stiiliin. Siinä on kaksi 133 jalkaa korkeata tornia.

[Kuva: Palatsi Montevideossa.]